Varmin väärän tunnon tilan merkki on tuomion pelko
”ÄLKÄÄ TUOMITKO, ETTEI TEITÄ TUOMITTAISI."
Tämä Raamatun jae on koko maailman tunnetuin. Ei tarvitse muuta kuin saarnata parannusta epäuskoisille, heti kimpoaa vastaan: "Älkää tuomitko!" He eivät ole lukeneet, mitä Jeesus sanoo: "Joka ei usko, se on jo tuomittu, sillä ei hän uskonut Jumalan ainoan Pojan päälle:"(Joh 3:18)
Eihän epäuskoisessa ole mitään tuomitsemista. Häntä varoitetaan valmiista tuomiosta. Sehän se olisi tuomio, jos sanottaisiin: ”Menkää helvettiin!” Mutta kun sanotaan, "älkää menkö.” Niin kuten Laestadius aikanaan sanoi, heillä riettaan naula korvassa, että he kuulevat sen väärin päin.” Luulevat, että heitä käskettiin painumaan helvettiin, kun vain varoitettiin sinne menemästä.
Varmin väärän ja tuomitun tunnontilan merkki on tuomion pelko. Kun omallatunnolla on Jumalan tuomio tehtyjen syntien tähden, niin Jumalan sana hakee ja tuo esiin sen tuomitun tilan, mikä ihmisellä on.
Mutta Pyhällä Hengellä on side- ja päästönavaimet Jumalan valtakunnassa. Mistäpä ihminen muusta voitaisiin päästää, kuin tuomion alta, joka sitoo tunnon epäuskon ja tehtyjen syntien tähden, kuten luemme: "…priiskoitetut meidän sydämistämme, ja päästetyt pahasta omastatunnosta." (Hebr. 10:22) Kun Pyhä Henki saarnaa ja vihmoo Jeesuksen verta, se menee korvien kautta sydämeen ja päästää tunnon vapaaksi siltä, joka uskoo. Niinhän Jeesus sanoi syntiselle vaimollekin: "Sinun uskos on sinun tuo vapaaksi tehnyt: mene rauhaan." (Luuk.7:50) — Silloin ei pelota tuomio, vaan sydämeen laskeutuu Jumalan rauha, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy. (Fil. 4:7) Silloin ei ole tunnon tuomiota, vaikka koko maailma huutaa: "Olet väärässä!" Maailman pyhät ja pahat kyllä uskaltavat tuomita Jumalan valtakunnan opin vääräksi, mutta meidän ei tarvitse puolustautua sanomalla: "Älkää tuomitko!"
Mitä sitten Jeesus on tarkoittanut kieltäessään tuomitsemasta? Ensinnäkin, tekstimme on Jeesuksen vuorisaarnasta, joka on taivaan valtakunnan Kuninkaan hallitusohjelman julistus tai sanoisimmeko hänen valtakuntansa peruslaki. Siinä on ensimmäisenä osana luettelo, minkälaiset ihmiset ovat autuaita, toisin sanoen onnellisia. Ensimmäisenä autuaan tuntomerkkinä on hengellinen vaivaisuus. Ei riitä, että on köyhä, sillä köyhäkin — jos on terve – kykenee työhön, mutta joka on jäseniltään vaivainen, eikä voi mitään tehdä, hänellä on taivaan valtakunta (Matt. 5:3), jossa eletään armosta onnellisina Herrassa. ”Iloitkaa aina Herrassa, ja taas minä sanon: iloitkaa." (Fil. 4:4) Taivaan valtakunta on hengellisesti vaivaisten ja köyhien koti, jossa on jokaisella armokin armosta.(Joh. 1:16) Tämän valtakunnan korkein laki on rakkaus. "Mutta ennen kaikkea pitäkää keskenänne palava rakkaus, sillä rakkaus peittää paljon rikoksia." (1.Piet.4:8)
Jumalan lapsillakin on monta eksymisen vaaraa. Kun sydän paisuu omiin luuloihin ja kulkeutuu pois armosta, silloin tulee tuomion henki toisia kohtaan. Armoton palvelija alkaa pieksää leipäveljiä ja kiristää kurkusta sadan penningin velkamiehiä. Tällaiseen tilanteeseen on Jeesus sanonut: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi, sillä millä tuomiolla te tuomitsette, pitää teitä tuomittaman, ja sillä mitalla kuin te mittaatte, pitää teille mitattaman. Miksi siis näet raiskan, joka on veljes silmässä, etkä näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, heitä ensin malka omasta silmästäsi ja katso sitten, kuinka saisit raiskan ulos veljes silmästä." Tässä on siis kysymys veljesten välisistä asioista Jumalan perheessä, eikä Raamattu ole missään kieltänyt Jumalan tuomion julistusta ulkona oleville. Onhan itse Herra sanonut: "Ulkona ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat, ja epäjumalan palvelijat, ja kaikki ne, jotka valhetta rakastavat ja tekevät."
(Ilm. 22:15) Edelleen luemme: [i]"Mutta pelkureille ja, uskottomille, ja hirmuisille, ja murhaajille, ja salavuoteisille, ja velhoille, ja epäjumalisille, ja kaikille valehtelijoille pitää osa oleman siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema." (Ilm. 21:8)[/i]
Näiden sanojen eteen eivät aikamme ihmiset tahtoisi pysähtyä. On vaikea uskoa, että Jumala on myös kiivas Jumala, joka kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen niille, jotka häntä vihaavat. (2. Moos.20:5) Ei Jumala ole muuttunut ajan mukana, niin kuin monet aikamme hengelliset johtajat luulevat. He ovat alkaneet muuttaa kirkkoa maailman mielen mukaan, vaikka sen tehtävä olisi muuttaa ihmisiä Jumalan mielen mukaan. Tällainen käännytystyö on kyllä helpompaa, kun käännetään oppia eikä ihmisiä, ja heittäydytään Jumalan suuruuden varjossa nöyräksi, ettei muka saakaan tietää, mikä on syntiä ja tuomittavaa. Nähdään, että ei tarvitse muuta kuin rakkautta ja yhtymistä kaikkien kanssa, niin tulee ja toteutuu Jumalan valtakunta koko maailmassa.
Jätetään vain toistensa tuomitseminen pois. – Tuo on kaunis ajatus, joka on lähtöisin ihmisten pimenneestä viisaudesta, jolla ei Jumalaa tunneta. Tämän maailman viisaus onkin hulluus Jumalan tykönä, sillä kirjoitettu on: "Hän käsittää taitavat heidän kavaluudessansa,” (1.Kor.3:19)
"Sillä hetkellä riemuitsi Jeesus hengessä ja sanoi: minä kiitän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että nämä salasit viisailta ja toimellisilta, ja olet ne ilmoittanut pienille: tosin, Isä, niin oli sinun hyvä tahtosi.
On olemassa väärä ja oikea pienuus. Väärä nöyryys on samalla kaikkein suurinta ylpeyttä ja -itsekorostusta. Se ilmenee meidän ajassamme sellaisena kuin se on ilmennyt aina, että jätetään opista pois tuomio ja laupeus. Silti uskalletaan tuomita Herra Jeesus ristinpuulle kuolemaan. Nytkin ovat rohkeimmat maailman hengellisistä istuttaneet itsensä aivan kuin Jumalan temppeliin ja tehneet itsensä jumalaksi pannen pois viralta taivaan Jumalan, joka on puhunut pyhässä Raamatussa, ja sanoen Raamatunkin olevan väärässä. Myös Luther on heidän mielestään väärässä. Nyt he näkevät, että ennen heitä ei ole kukaan ollut aivan oikeassa.
Kysymmekin: Missä nyt on tuomion henki, niissäkö, jotka Jumalan sanalla tuomitsevat ja armahtavat ihmisiä, vai niissä, jotka Jumalan sanankin tuomitsevat ja tekevät epäilyksen alaiseksi?
Herran seurakunta ei epäile Raamatun sanasta, vaan itsestään – heikon uskonsa ja huonon vaelluksensa vuoksi. Siksi me tarvitsemme ennen kaikkea noita Pyhän Hengen eläväksi tekemiä Raamatun armolupauksia, joissa me nautimme elämän leipää ja elämän vettä sielumme ravinnoksi. Sen julistuksen ytimenä on nytkin tämä, että saamme uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Heikki Saari
Päivämies tammikuun 22 päivä 1964