Kirjoittaja Taavetti » 18 Elo 2009, 09:13
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä
L.L. Laestadiuksen Arvidsjaurissa kesäkuulla 1856 pitämä tarkastussaarna.
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki. Jes. 57: 15.
Näin puhuu Herra profeetan kautta. Tutkistelkaamme näitä korkeita sanoja, voisimmeko niistä saada jotakin tämän seurakunnan kohdalle kuuluvaa. Minä asun korkeudessa, Herra sanoo: Ja miksi Jumala asuu korkeudessa? Senkö tähden, että Herra korkeudessa voi paremmin nähdä, kuinka ihmiset täällä alhaalla maan päällä käyttäytyvät? Kaikki kyllä tietävät, että Jumala on olemassa, mutta kaikki eivät tiedä, että Jumala näkee heidän ajatuksensa, heidän sanansa, heidän elämänsä. Ja vaikkakin kaikki tietävät, että Jumala näkee heidät, ei heillä ole minkäänlaista jumalanpelkoa, ei minkäänlaista uskoa Jumalan kaitselmukseen, ei minkäänlaista rakkautta hänen, ei mitään kiitollisuutta hänen hyvistä töistään. Jos Jumala olisi täällä meidän keskellämme näkyväisenä, niin kukaties jotkut pelkäisivät hänen vihaansa ja eläisivät ainakin ulkonaisesti toisin, kuin nyt elävät. Mutta kun Jumala asuu korkeudessa, niin luonnollisen ihmisen mielestä Jumala on niin kaukana, ettei hän näe hänen tekojansa. Hän elää silloin kuin pahanilkinen lapsi, jolla ei ole mitään vanhempiensa pelkoa silloin, kun he ovat kotoa poissa. Mutta kun vanhemmat ovat kotona, eivät pahanilkiset lapset uskalla pitää sellaista pahaa melua, kuin vanhempain poissa ollessa. Pahankuriset lapset eivät ajattele, että he voivat saada rangaistuksen säädyttömästä menostaan silloin, kun vanhemmat tulevat kotia. Niin pitkälle ei luonnollinen ihminenkään ajattele, että hän voi saada rangaistuksen jumalattomasta elämästään, kun Jumala kerran tulee korkeudesta tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Tapahtui kerran, että Jumala laskeutui alas Siinain vuorelle ja puhui itse Israelin lapsille, mutta he eivät voineet kuunnella sitä hirmuista ääntä, he vapisivat pelosta, kun Jumala itse jylisi Siinain vuorelta. Niin kävisi varmasti vielä tänäkin päivänä, jos Jumala, laskeutuisi alas korkeudesta ja puhuisi ihmisten lapsille maan päällä. He vapisisivat pelosta ja kauhistuksesta, sillä heidän paha omatuntonsa sanoo heille, ettei heillä olisi mitään hyvää odotettavana sellaiselta Jumalalta, joka jylisee Siinain vuorella. He varmasti pyytäisivät Moosesta puhumaan Jumalan kanssa, ja heidän puolestaan ottamaan vastaan Jumalan määräykset. Sitä paitsi on monta, jotka pyytäisivät saada olla ilman sitä armoa, että saisivat puhua Jumalan kanssa kahden kesken, ja sen tähden Jumalan täytyy asua korkeudessa, koska useimmat ihmiset tuntisivat saavana kiusaa hänen läsnä olostaan. He aivan pyytäisivätkin Jumalaa menemään pois heidän tyköään, niin kuin Pietari hämmästyksissään sanoi Vapahtajalle: Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen. Jos nyt Vapahtaja olisi kuullut tämän rukouksen, olisi Pietari jäänyt yksin ja ilman Vapahtajaa.
Jos Jumala ilmestyisi nyt ihmisenä niin kuin Kristuksen lihanpäivinä, sysisi suruton joukko häntä kyynärpäillään, tai myös heittäisivät kiviä hänen päälleen, jos hän tuomitsisi heitä, tai he myös syyttäisivät häntä kerettiläiseksi ja villihengeksi Pontius Pilatuksen edessä. Niinpä taitaa olla parasta, että Jumala asuu korkeudessa, johon yksikään ihminen ei näe häntä, sillä kun Jumala on kaukana, silloin saa ihminen elää niin kuin tahtoo, hän voi elää vapaasti pahojen himojensa ja halujensa mukaisti. Hänen ei tarvitse pelätä Jumalan * kaikkialla läsnä olemista, sillä minä voin vakuuttaa teille, että jos Jumala olisi näkyvässä muodossa täällä meidän keskuudessamme, ei moni uskaltaisi näyttäytyä hänelle sellaisena kuin on. Ei kukaan uskaltaisi elää jumalattomasti Jumalan läsnä ollessa, niin, jopa itse perkelekin tulisi jumaliseksi, jos hänen aina täytyisi olla Jumalaa näkemässä. Mutta mitä parempi hän siitä olisi? Hän kaiketi olisi suuri ulkokullailija, jos hänen aina täytyisi olla Jumalaa näkemässä, mutta kristitty hän ei olisi.
Mutta nyt asuu Jumala myös pyhyydessä, sen tähden että hänen sanaansa julistetaan pyhäkössä. Mutta jos Jumalan sanaa saarnataan pyhäkössä selkeästi ja puhtaasti, niin ei monella ole halua tulla sinne, sillä selkeästi ja puhtaasti saarnattu Jumalan sana kuulostaa maailman korvissa koiran haukkumiselta. Sillä kun Vapahtaja saarnasi vertauksia käyttäen, sai hän kuulijoita, koska he eivät siitä mitään ymmärtäneet. Mutta jos hän puhui jonkun sanan, joka kosketti järkeen päässä, niin silloin pahenivat vieläpä hänen omat opetuslapsensakin, ja sanoivat: Tämä on kovaa puhetta, kuka voi sitä kuulla? Ja niin käänsi suuri osa
selkänsä hänelle. Jos laki nytkin saarnattaisiin selkeästi ja puhtaasti herätykseksi, eikä omaksi vanhurskaudeksi, niin useimmat suruttomasta joukosta kiiruhtaisivat pois ja menisivät kapakkaan tai istuutuisivat viinalasin ympärille ja pelaamaan korttia sunnuntaisin. Mutta jos saarnaaja sekoittaa yhteen lakia ja evankeliumia, niin osa istuu ja haukottelee, osa istuu ja nukkuu, osa katselee kauniita tyttöjä, osa katselee koreita vaatteitaan, osan ajatukset lentävät ympäriinsä maailmassa, ja useimmat eivät tiedä mitään koko saarnasta kotia tullessaan. Jumalan sana menee toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos. Mutta jos pappi saarnaa koreasti, niin että luonnolliset tunteet liikuttuvat, niin hän saa monen luonnollisen ihmisen itkemään. Mutta * mitä tällä sitten on voitettu? Jos huora itkee kirkossa ja nauraa kirkon takana, on hän kuitenkin sama, kuin on ollutkin. Ja jos juomari itkee kirkossa ja juo itsensä humalaan kirkon takana, on hän kuitenkin sama juopporatti, kuin on ollutkin. Jos varas itkee kirkossa ja varastaa kirkon takana, niin ei hänen itkunsa ollut mitään muuta, kuin krokotiilin kyyneleitä. Moni itkee kirkossa, mutta tulee kuitenkin viinasta juovuksiin, kun polttava himo on hänessä syttynyt, sillä ei juopporatti muista, että hän tulee janoiseksi jälestä päin, niin kuin rikas mies tuli janoiseksi helvetin vaivassa.
Mutta kun Jumala nyt asuu pyhässä, niin pitäisi saarnaajan ainakin olla yhtä ankaran saarnaamaan lakia, kuin Johannes Kastaja oli. Kun hän näkee ulkokullattuja ja fariseuksia koreuksineen, ja omine vanhurskauksineen. Kun hän näkee kapakoitsijan ja juopporatin istuvan kirkossa, kun hän näkee siveitä huoria ja kunniallisia varkaita. Niin voisi hän, ainakin olla yhtä ankara, kuin Johannes Kastaja, julistamaan Jumalan ankaraa vanhurskautta, jos hän ollenkaan tahtoo sitä, että jokukaan ihminen heräisi ja tulisi totiseen katumukseen synneistänsä. Jos hän taas näkee jonkun katuvaisen ja parannukseen halullisen syntisen tulevan pyhäkköön, niin pitää hänen ainakin osoittaa sormellaan Jumalan Karitsaa ja sanoa: Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit. Silloin Jumala, joka asuu pyhäkössä, voi armahtaa parannukseen halullisen, ja antaa hänen tuntea armonsa.
Mutta Jumala asuu kolmessa paikassa, sanoo profeetta. Hän asuu ensiksikin korkeudessa, koskapa ihmiset eivät tahdo saada häntä seurakseen maan päällä, hän asuu myös pyhäkössä, jossa Jumalan sanaa saarnataan ja kansa rukoilee, mutta niin hän myös asuu niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on. Mutta kuinka monta niitä on, joilla on särjetty ja nöyrä henki? En ainakaan minä ole nähnyt monta sellaista, en enempää tässä seurakunnassa, kuin muuallakaan. Niiden, joilla on särjetty ja nöyrä henki, täytyy erottautua joukosta. He eivät voi istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Eivät he myöskään löydä mitään huvitusta maailman turhista huveista. Maailma saattaa löytää ilonsa juopottelusta, juopumuksesta, siveettömyydestä, tanssista ja pelistä, ym. Mutta ne joilla on särjetty henki, eivät voi löytää mitään iloa maailman syntisistä huvituksista, vaan heidän täytyy joko olla suljettujen ovien takana tai myös heidän on etsittävä yksinäisyyttä ja saarnattava erämaassa, niin kuin Johannes Kastaja teki.
Kun nyt Jumala asuu korkeudessa, niin ei kukaan voi häntä nähdä niiden joukossa, jotka asuvat maan päällä. Kun Jumala asuu pyhäkössä, voivat ainoastaan ne sielut hänet siellä löytää, jotka todella etsivät häntä pyhäkössä, mutta ne joilla on särjetty henki, löytävät hänet varmasti, sillä Herra on sanonut: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty henki.
Mutta kuinka monta niitä on, joilla on särjetty henki? Minä tiedän, että täällä on ollut muutamia sieluja, joilla on särjetty henki, ja kukaties niitä on vieläkin täällä. Mutta ikävä kyllä niitä on harvoja, ja harvoja on niitäkin, jotka etsivät kadonneita lampaita, sillä vaikkapa vain yksi huutavaisen ääni erämaassa kuuluisi, niin varmasti monet kadonneet lampaat alkaisivat sitä vierasta kuunnella. Vaikkakin monet nauravat sille, toiset taas pahentuvat, toiset tulevat tollottamaan uteliaisuudesta, niin kuin muinoin suurin osa tuli Johannes Kastajan ja Jeesus Natsaretilaisen luo, saadakseen uteliaisuutensa täytetyksi, niin tuli kuitenkin sen suuren suruttoman joukon mukana aina joku nainen, joka itki syntejään ja kasteli Jeesuksen jalat katumuksen kyynelillä.
Siellä oli myös aina joku halvattu, joka antoi kantaa itsensä Jeesuksen luo ja sai kuulla armorikkaat sanat: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mutta suurin osa oli tullut Jeesuksen luo töllistelemään ja täyttämään uteliaisuuttaan. Niin kävisi vielä tänäkin päivänä, jos joku huutavaisen ääni alkaisi huutaa erämaassa. Monta metsän eläintä kokoontuisi huutavaisen ympärille töllistelemään, mutta saatuansa täyttää uteliaisuutensa, he menisivät tiehensä.
Herra, iankaikkinen armahtaja katsokoon korkeudesta alas kadotetun sukukunnan puoleen; ja suuri Israelin Paimen, joka on vaeltanut raskaat askeleet Israelin vuorilla, on luvannut etsiä eksyneitä, parantaa haavoitettuja, ruokkia nälkäisiä ja johdattaa janoavaiset eläville vesilähteille. Hän on itse etsivä kadonneen, ja kantaa sen olallaan pyhään laumaansa. Eloa on paljon, mutta työväkeä on vähän: Rukoilkaa sen tähden elon Herraa, että hän lähettää uskollisia työmiehiä eloonsa, sillä vilja vaalenee elonkorjuulle. Ja täällä erämaassa ei löydy monta vehnänjyvää, mutta ne, joita täällä on, hän on kokoava aittaansa. Ja ne ovat silloin hyvässä tallessa. Ne harvat vehnänjyvät, jotka eivät ole ehtineet kypsyä, ovat hallanarkoja. Sen tähden meidän tulee rukoilla elon Herraa, että hän varjelee ne kasvavat jyvät rakeilta ja rajuilmoilta, hallalta ja kuivuudelta, ruosteelta ja mädäntymiseltä. Me rukoilemme myös, että elon Herra antaisi auringon paistaa kasvaville jyville, että ne tuleentuisivat, ennen kuin elonaika tulee. Sillä elonkorjuumies ottaa viljan sellaisena, kuin hän sen löytää, olipa se sitten kypsä tai kypsymätön; olipa pelto vaalea tai keltainen, niin se, jolla sirppi on kädessä, korjaa sen. Mutta kun vilja on leikattu ja riiheen kannettu, silloin tulee se, jolla on viskin kädessänsä ja perkaa riihensä. Nisun hän korjaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa iankaikkisessa tulessa. Mutta kevyet jyvät ja savikat hän myös silloin niistä erottaa.
Savikka on yhtä raskas kuin nisu, mutta ei kelpaa ihmisten syötäväksi, vaan heitetään ulos taivaan lintujen ruoaksi. Se, joka perkaa riihensä, laskee nisun sihdin läpi, jotta savikka putoaisi pois, sillä hän tahtoo saada täysin puhtaat jyvät aittaansa. Kevyet jyvät erottaa hän pois puhtaasta viljasta, ja rikkaampien ihmisten taloissa on tapana käyttää kevyet jyvät hevosten ja sikojen ruoaksi. Kun nyt akanat poltetaan iankaikkisessa tulessa Kanaanin maassa ja savikka heitetään ulos taivaan lintujen ruoaksi, kevyet jyvät taas käytetään hevosten ja sikojen ruuaksi, kuinka paljon saa sitten kylvömies pellostansa, jonka hän on työllä ja vaivalla hankkinut?
Meidän kylmässä maassamme hän ei voi saada enempää, kuin 5 – 6, korkeintaan 8. jyvän, mutta luvatussa maassa hän sai jopa satakertaisesti. Armahtakoot siis siis iankaikkinen armahtaja meidän kylmää maatamme, ja antakoon sekä työmiehille että viljalle sopivanlaatuista maata, ja sopivaa ilmaa. Etteivät ne harvat nisunjyvät, joita täällä on, liian paljon kärsisi, ei liiasta kosteudesta eikä kuivuudesta, ei rakeista eikä rajuilmasta, ei pakkasesta eikä hallasta, jotta elon Herra saisi kootuksi muutamia nisunjyviä aittaansa, niin ettei kaikki hänen vaivansa ja työnsä olisi turha ajassa ja iankaikkisuudessa. Amen.
(Piispa 0. Berqvistin tekemästä ruotsinkielisestä jäljennöksestä suom. 0. H. J–a).
Lars Leevi Laestadius, saarna Arvidsjaurin tarkastuksessa Ruotsissa kesäkuulla 1856
Julkaistu Siionin Lähetyslehti elokuu 1943
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4