Kirjoittaja Taavetti » 17 Maalis 2012, 12:44
Pitkänperjantain ehtoosaarna v. 1857, L. L. Laestadius
Suomennos
Päivän pyhässä ehtoosaarnan tekstissä puhutaan Vapahtajan hautaamisesta, jota on tapana tutkia monella tavalla. Useimmissa postilloissa ja hartauskirjoissa sanotaan, että Kristus on pyhittänyt hautamme rauhan tyyssijaksi niin, ettei meidän tarvitse peljätä kuolemaa. Kaikki riippuu kuitenkin siitä, minkälaisessa mielentilassa ihminen siirtyy iankaikkisuuteen. Totisille kristityille hauta ei voi olla peljättävä, mutta kuinka monta on sellaista, jotka ilolla jättävät maailman? Jos tarkkaavaisuudella tutkimme kuolevien lähtöä tästä maailmasta, huomaamme, että useimmilla ei ole ensinkään halua kuolla ja että yksistään jo suurin maallinen kurjuus voi jossakin kurjassa raukassa herättää ikävöimistä kuoleman perään. Sellainen kurja raukka luulottelee, itseään sillä, että kuolema lopettaa hänen kurjuutensa. Mutta sitä, mikä häntä odottaa iankaikkisuudessa, ei hän tiedä. Hänen täytyy jättäytyä kuolemalle, koska hän ei voi päästä pakoon. Mutta muuten löytyy varsin vähän ihmisiä, jotka todellakin voivat ilolla kuolla. Useimpien usko Jumalaan ja Vapahtajaan horjuu viimeisessä silmänräpäyksessä. Tämä johtuu kuolleesta uskosta, joka on vahva terveyden päivinä, mutta heikkenee heikkenemistään kuoleman lähestyessä. Niin kävi apostoli Pietarille ennen lankeemistansa. Vakuuttaen menevänsä kuolemaan Vapahtajan kanssa, luuli hän olevansa uskon sankari, mutta kiusauksen hänellä ei ollut yhtään uskoa, ei yhtään oikeaa rakkautta Vapahtajaan, koska kielsi Jeesuksen. Tämä olkoon muille esimerkiksi, jotteivät uskaltaisi kuolleeseen uskoonsa, sillä kuolleella uskolla ei kukaan tule autuaaksi.
Tutkistelkaamme nyt Vapahtajan haudalla kuollutta uskoa. Tässä on ensin huomattava, että Joosef ja Nikodeemus esittävät luonnollisen hurskauden, joka hautaa Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Joosef ja Nikodeemus olivat nimittäin vanhurskaudessa, rakkaudessa ja jumalanpelossa paljon edellä muita ihmisiä. He eivät olleet suostuneet Vapahtajan kuolemaan, mutta he eivät puolustaneetkaan Vapahtajaa Hänen seisoessaan syytettynä Pontius Pilatuksen edessä, sillä jos Joosef ja Nikodeemus yhdellä ainoallakaan sanalla olisivat puolustaneet Vapahtajaa, ei Pilatus olisi uskaltanut tuomita häntä kuolemaan, koska Joosef ja Nikodeemus tunsivat lain. Jos kunnialliset neuvoston jäsenet Joosef ja Nikodemus olisivat vaatineet maaherran valalla kuulustelemaan juutalaisia, niin hänen, joka jo ennestään tiesi ylimmäisten pappien ja kirjanoppineitten kateudesta syyttäneen Jeesusta, olisi täytynyt lähemmin tutkia, mistä syystä juutalaiset vihasivat Jeesus Nasarealaista. Mutta Josef ja Nikodeemus eivät uskaltaneet avata suutaan, kun Vapahtajan henki oli kysymyksessä.
Tässä näemme nyt esimerkin siitä, kuinka kauas luonnollinen hurskaus ulottuu jumalanpelossaan ja rakkaudessaan Vapahtajaan. Luonnollinen hurskaus tekee ihmisen niin jumaliseksi, ettei hän tahdo vihata Vapahtajaa. Se, jolla on luonnollinen hurskaus autuuden perustuksena, ei kyllä tahdo ristiinnaulita Jeesusta, mutta ei sellainen ihminen tahdo kärsiäkään mitään pilkkaa Vapahtajan tähden. Hän ei tahdo tulla rakkautensa tähden Vapahtajaan maailman joukon halveksimaksi ja vihaamaksi. Jos sen kaltainen ihminen ei huudakaan "ristiinnaulitse," niin ei hän huuda niinkään kuin katuvainen ryöväri: „Ei tämä mitään pahaa tehnyt.” Mutta Vapahtajan kuolleelle ruumiille voi luonnollinen hurskaus osoittaa niin suurta kunniaa, että se laskee hänet kuolleen uskon hautaan, sillä ei kukaan vihaa Joosefia ja Nikodeemusta Vapahtajan hautaamisesta. Mutta jos he olisivat puolustaneet häntä, hänen vielä eläessään, olisivat he pian saaneet kuulla virkaveljiltään: "Oletko sinä hänen opetuslapsensa?" Tahdotko sinäkin tulla sellaiseksi haaveilijaksi ja villihengeksi, joka kuljeskelee ympäri maata kunniallisia ihmisiä haukkumassa? Mutta mieluummin Joosef ja Nikodeemus antavat Pilatuksen tuomita Jeesuksen kuolemaan, kuin että he omistaisivat nuo vihatut nimet "lukija", "haaveilija", "kerettiläinen" ja' "villihenki," sillä Joosef ja Nikodeemus luulivat tulevansa autuaiksi panemalla Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Kuitenkaan ei lueta missään Raamatussa Joosefin ja Nikodeemuksen tulleen kristityiksi. Evankelistat eivät olisi jättäneet mainitsematta niin oppineitten miesten nimiä, jos he olisivat liittyneet kristittyjen seurakuntaan ja tehokkaasti tehneet työtä kristillisyyden levittämiseen. Mutta Joosef ja Nikodeemus eivät koskaan tulleet kääntyneiksi ja uudestisyntyneiksi. He eivät koskaan tulleet osallisiksi Pyhän Hengen vaikutuksista: heillä ei koskaan ollut totista katumusta. Miten niin hurskaat ja Jumalaa pelkääväiset miehet olisivat voineet saada totisen katumuksen synneistään. Hehän olivat osoittaneet Vapahtajalle enemmän hyvää kuin pahaa. He olivat rakastaneet Häntä Hänen eläessään ja Hänen kuoltuaan he olivat haudanneet Hänet. Löytyy vielä monta Nikodeemuksen uskonveljeä, jotka uskovat Joosefin ja Nikodeemuksen perineen autuuden sen tähden, että he olivat haudanneet Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Mutta kaikki oikeat kristityt ovat saaneet sen vakaumuksen, että Joosefia ja Nikodeemusta vaivataan vielä helvetissä juuri sen tähden, että nämä rehelliset, hyvät ja hurskaat herrat hautasivat Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan. Ja vaikka Jeesuksen oikeat opetuslapset saarnaavat nyt kaikkialla, että Vapahtaja on noussut kuolleista ja että nyt on aika kaikkien hengellisten kuolleitten nousta hengellisestä kuolemasta ja alkaa uutta uskonelämää, niin kuolleen uskon saarnaajat pitävät kuitenkin tätä oppia haaveilemisena ja vääränä oppina, joka täytyy perin juurin hävittää tulella ja miekalla.
Kristuksen kärsimisen historiasta näemme, että Vapahtajan kuolema herätti Jeesuksen totisissa opetuslapsissa syvää murhetta. Kaikkien kristinuskon tunnustajien pitäisi tuntea ja kokea tätä opetuslasten murhetta. Mutta suruttomassa joukossa ei ole mitään Jumalan mielen mukaista murhetta. Meidän täytyy sen tähden surulla saattaa Vapahtaja hautaan, koska suruton joukko ei tunne mitään surua, vaan pikemmin iloa Vapahtajan kuolemasta. Maria Magdaleena, sydämesi on murtumaisillaan surusta, koska maailman joukko, joka on kaiken elävän kristillisyyden vihollinen, ristiinnaulitsi ja tappoi ainoan ystävän, mikä sinulla oli maailmassa. Mutta et tunne vielä "Jumalan kuljetusta.” Surusi voi olla tarpeellinen ja taivaallisen siemenen hedelmää, jonka Vapahtaja on istuttanut sydämeesi. Sinun täytyy sen tähden itkeä ja valittaa sitä onnettomuutta, joka on sinua kohdannut, kun sinä niin kuin muutkin opetuslapset hapuilit pimeässä ja tietämättömyydessä oikeasta lunastuksesta ja uneksit maan päällä olevasta taivaan valtakunnasta, joka kuitenkin piti voitettaman Vapahtajan verellä ja itkulla ja katumuksen kyynelillä. Toivomme, että katumuksesi kyyneleet putoavat kuoleman kylmälle rinnalle, polttaen sitä niin, että sen täytyy päästää ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan kuolleen uskon haudasta, jotta hän kirkastuisi sielullesi elävänä. Kuule, laupias Isä, murheellisten opetuslasten ja Magdaleenan huokaukset! Isä meidän, joka olet taivaissa.
Evankeliumi Joh. 19: 38-42. 6.s ahti.
Lukemamme pyhän tekstin johdolla pitää meidän tällä pyhällä hetkellä, Maria Magdaleenan kanssa saattaman ristiinnaulittua ja orjantappuroilla kruunattua kuningasta haudalle, tutkien, kunka luonnollisen hurskauden esikuvat Joosef ja Nikodeemus hautaavat Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Tarkoituksemme tällä tutkimuksella voi pitkänäperjantaina olla sydämellinen kaipuu ja halu saada ensimmäisessä sopivassa tilaisuudessa voidella Vapahtajan ruumis hyvänhajuisilla yrteillä estääksemme – jos mahdollista – mätänemisen omassa sydämessämme, sillä siinä makaa hän haudattuna kuolleen uskon alla, joka nyt on vallinnut monta sataa vuotta. Luonnollisen hurskauden esikuvat, Joosef ja Nikodeemus ovat haudanneet kristinuskon perustajan kuolleen uskon hautaan. Joosefin ja Nikodeemuksen koko elämästä huomaa heidän olleen hurskauden esikuvia. Yksin evankelistainkin täytyy tunnustaa, että he olivat vanhurskaita miehiä. Edellinen, Joosef Arimatiasta, oli kunnon mies ja neuvoston jäsen, jälkimmäinen oli juutalaisten ylimmäisiä, opettaja Israelissa ja kirjanoppinut, mutta ei kumpikaan siltä kääntynyt ja uudestisyntynyt. Sen huomaa Nikodeemuksen puheesta Vapahtajan kanssa uudesta syntymisestä. Nikodeemuksen mielestä oli ihmiselle mahdoton syntyä uudestaan. Ja kaikki, jotka ovat eläneet yhtä hurskaasti kuin Nikodeemus, pitävät uudensyntymisen mahdottomana, koska ainoastaan lapsena voi syntyä. Mutta Vapahtaja sanoo, ettei kukaan voi tulla Jumalan valtakuntaan, ellei hän synny uudestaan. Ei ole kirjoitettu, miten Joosef käsitti uudestisyntymisen opin, mutta luultavasti hänellä oli sama ymmärrys siitä kuin Nikodeemuksella, se on, hän piti sellaisen syntymisen mahdottomana. Myöhemmin ei kyllä ole uskallettu väittää uudensyntymisen olevan aivan mahdottoman. Mutta jotkut ovat selittäneet sen niin, että sillä ymmärretään mielenmuutosta, jonka täytyi tapahtua jokaisessa ihmisessä. Mutta sen kaltainen mielenmuutos ei tarvinnut tapahtua muissa kuin, suurissa pahantekijöissä, ei hurskaissa ja hyvissä ihmisissä, jotka olivat eläneet hurskaasti kaiken ikänsä. Löytyy siis harvoja ihmisiä, joilla on se käsitys, että ihmisen täytyy syntyä uudestaan eli läpikäydä sellainen merkillinen mielenmuutos, joka yhtä haavaa eli melkeinpä silmänräpäyksessä siirtää hänet taivaan valtakuntaan. Mutta juuri sellaiset hurskaat ihmiset hautaavat Vapahtajan kuolleen uskon hautaan. Opetuslapset eivät uskalla haudata Vapahtajan ruumista, koska he suuressa murheessaan ja epätoivossaan ovat kadottaneet kaiken uskon ja toivon pelastuksesta. Heillä ei ollut enää yhtään Vapahtajaa, jonka armoon ja laupeuteen he olisivat voineet uskaltaa. He olivat jättäneet työnsä, talonsa ja kotinsa seuratakseen Vapahtajaansa taivaaseen. Maailman lapset olivat jo pilkanneet opetuslapsia `heidän innostaan kulkea ympäri kyliä saarnaamassa. Maailman joukko oli kyllä monta kertaa ivannut opetuslapsia heidän mielettömyydestään jättää kotinsa ja kontunsa ainoastaan seuratakseen Vapahtajaa. Maailman joukko, joka ei voi jättää kotia ja kontua Vapahtajan tähden, juuri se sokea maailman joukko oli kyllä monta kertaa ivannut opetuslapsia heidän mielettömyydestään jättää kotinsa ja kontunsa ainoastaan seuratakseen Vapahtajaa. Maailman joukko oli luultavasti monta kertaa sanonut opetuslapsille samaa kuin taalalainen, joka kuultuaan kirkossa puhuttavan suuresta kalansaannista, arveli opetuslasten olleen hulluja, kun he jättivät kalat ja seurasivat Kristusta. Moni maailman orja yhtyisi varmaan taalalaisen arveluun, että opetuslapset, jotka jättivät kalat, todellakin olivat hulluja. Olisi ollut paljon viisaampi suolata rannalla makaavat kalat, kuin jättää koko läjä rannalle varpusille ja kärpäsille. Kun Vapahtaja oli sanonut opetuslapsille: "Te olette maailman suola," olisi heidän todellakin pitänyt suolata kalat, jos heillä olisi ollut suolaa. Mutia siihen aikaan opetuslapset olivat niin köyhiä suolasta, etteivät kyenneet suolaamaan minkäänlaista kalaa, ja niin heidän täytyi jättää kalat mätänemään. Nyt, niin pitkän ajan kuluttua, on koko kalaläjä mädännyt, niin ettei enää maksa vaivaa suolata kaloja. Jos opetuslapsilla olisikin ollut autuuden karvasta suolaa ripottaa mädänneisiin kaloihin, ei ainakaan siitä olisi ollut apua isoille kaloille, koska suola ei pysty niihin. Kun nyt opetuslasten, suolan puutteessa täytyi jättää kalat ja seurata Kristusta, tuli se toivosta saada seurata Vapahtajaa taivaan valtakuntaan. Mutta nyt Vapahtajan ristiinnaulittua ja kuoltua katosi heiltä kaikki toivo pelastuksesta.
Maailman hylkääminä ja Vapahtajan jättäminä täytyi heidän nyt suuressa epätoivossa itkeä ja vaikeroida. Nyt oli heille aivan mahdotonta haudata Vapahtajan ruumis kuolleen uskon hautaan. Miten olisivat epätoivoiset opetuslapset voineet haudata Vapahtajan ruumiin kuolleen uskon hautaan? Hehän olivat kadottaneet kaiken uskonsa, kaiken toivonsa ja uskalluksensa Vapahtajaan. Heille oli siis aivan mahdoton haudata Vapahtajan ruumis kuolleen uskon hautaan.
Mutta maailman hurskaille on aivan helppo haudata Jeesuksen ruumis kuolleen uskon hautaan. Jolla on hurskaus pääkallossa, ei koskaan voi joutua epätoivoon, sillä hurskas ajattelee aina, näin: Minkäs tähden pitää ihmisen joutua epätoivoon. Päinvastoin luemme hengellisissä kirjoissamme olevan suuri synti epäillä Jumalan armosta. Eihän sillä, joka lankee epätoivoon, ole yhtään uskallusta Jumalan armoon ja laupeuteen. Luther sanoo, että epäusko on suurin synti Vapahtajaa kohtaan. Mistä siis on se oppi tullut, että opetuslasten piti joutua epätoivoon, ennen kuin hänestä voi tulla oikea kristitty. Se hän on syöstä syntiset syvyyteen, mutta ei auttaa heitä sieltä ylös. Jaa, niin se on, rakas Nikodeemus, sinut täytyy syöstä syvyyteen: Sinun täytyy joutua epätoivoon samalla tavalla kuin Jeesuksen opetuslapset ovat joutuneet epätoivoon. Mutta sinä et tahdo joutua epätoivoon, hyvä Nikodeemus? Niin, sen tähden, että sinulla on niin paljon hurskautta pääkallossa. Sinulla on niin vahva usko Jumalaan, ettet joudu kadotukseen kaikessa iankaikkisuudessa. Sinulla on niin suuri rakkaus Vapahtajaan, ettet säästä vaivojasi tai rahaasi haudataksesi hänen ruumiinsa kuolleen uskon hautaan. Hyvä herra, mistä olet saanut niin paljon hurskautta? Kuka on sinulle antanut tällaisen uskon ja sellaisen rakkauden? Niin, saatana on antanut sinulle sen vahvan, kuolleen uskon: saatana on antanut sinulle sen väärän rakkauden. Miksi et ole koskaan kääntynyt ja syntynyt uudestaan? Miksi et ole koskaan käynyt Jeesuksen opetuslasten kanssa kristittyjen seuroissa? Miksi et ole koskaan jäljestäpäin, kun Jeesuksen opetuslapset olivat niin innokkaita saarnaamaan ylösnousseesta Vapahtajasta, miksikä et sinä, rakas Nikodeemus,
koskaan saarnannut nyt ylösnousseesta Vapahtajasta? Niin, sen tähden, ettet ole koskaan uskonut Vapahtajaan, et ole koskaan Häntä rakastanut, et ole koskaan itkenyt Hänen jalkainsa juuressa, et ole koskaan; joutunut epätoivoon Hänen
kuolemastaan, et ole koskaan tahtonut erota maailmasta ja ylimmäisistä papeista ja liittyä pieneen laumaan, joka murheeseen ja epätoivoon vaipuneena on koolla lukittujen ovien takana. Et sinä koskaan tahdo tulla niin hulluksi kuin opetuslapset, joiden täytyi joutua epätoivoon, ennen kuin kuollut usko loppui heiltä. Nyt ovat papit, kirjanoppineet ja fariseukset syyttäneet viatonta maallisen tuomarin edessä. Nyt on maailman joukko huutanut: "ristiinnaulitse" ja maallisen tuomarin, pakanallisen maaherran, on täytynyt, tehdäkseen raivoisalle kansanjoukolle mieliksi, tuomita viaton kuolemaan. Maailman hurskauden esikuvat, Joosef ja Nikodeemus, ovat haudanneet Jeesuksen ruumiin kuolleen uskon hautaan, ja Jeesuksen lohduttomat opetuslapset ovat joutuneet epätoivoon, kadotettuaan kaiken toivon Vapahtajan ylösnousemisesta kuolleen uskon haudasta.
Lohduton Maria Magdaleena istuu vähän matkan päässä Jeesuksen haudasta katsellen sitä. Hänen aikomuksenaan on saada vielä kerran voidella ristiinnaulitun ja orjantappuroilla kruunatun Kuninkaan ruumista murheen, ikävöimisen ja puhtaan rakkauden hyvänhajuisilla yrteillä, estääkseen vielä vähäksi aikaa pyhän ruumiin mätänemisen. Maria, etkö voi kyyneleilläsi ja -huokauksillasi taivuttaa hengellistä kuolemaa avaamaan porttinsa ja laskemaan ulos Pyhän kuolleen uskon haudasta, missä hän on maannut haudattuna kohta 300 vuoden ajan? Niin, Maria, jos sinulta olisi sinapinsiemenen verran uskoa, saisit nähdä hengellisen kuoleman rintojen halkeavan kyyneliesi tähden. Kaikki te, lukittujen ovien takana oleskelevat, epätoivossa nääntyvät Jeesuksen opetuslapset, jos teillä on kipinäkään toivoa päivän koittamisesta, niin Maria tulee teille uskomattomalla sanomalla, että Vapahtajan pyhä ruumis on poissa haudasta. Amen.
L. L. Laestadiuksen postilla I s. 427-431.
Päivämies 6.4.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4