Ajankohtainen kirjoitus Amerikasta, sopii tähän päivään ja myös suhteeseen televisioon
Kotimaa 8 23.01.1906
Miksi en kulje teatterissa?
Kotimaan" lukijat mannaankin mielellään lukevat seuraavan, Amerikan Suomi-Opiston Joululehdessä" julkaistun kirjoituksen, joka hywin walaisee kristityn suhdetta teaatteriin:
Tätä kysymystä on Amerikan englanninkielisissä aikakauskirjoissa ja sanomalehdissä käsitelty wiime aikoina. Aiwan paikallaan on että joululehden lukijatkin saavat miettiäkseen niitä wastauksia, joita englanninkieliset kirjailijat sekä näytelmäpiirissä esiintyvät henkilöt itsekin antavat tähän kysymykseen.
Pääsyy miksi ei yksikään kristitty voi teattereissa kulkea on se, että suurin niistä kappaleista, joita näytelmälawalla esitetään, on peräti kelwotonta ua. Jos kaikki kelvollisemmat kohdat joita satunnaisesti löytyy aniharvoissa nykyajan näytelmäkappaleissa, poimittaisiin erilleen koko suuren näytelmäkirjallisuuden jännittävästä roskatulwasta, niin kaikki nuo paremmat kohdat yhteenlaskettuina olisivat yhtä pieneksi arwattawat kuin yksi nisujywä on ”bushelin" wetäwän astian rinnalla, joka on täynnä kaunoja.
Tohtori Buckley, »Christian Adwocate" nimisen lehden toimittaja, joka oli tarkoin tutkinut ei wähemmän kuin kuusikymmentä enimmän suosittua näytelmälawalla esitettäwää kappaletta, sanoo: jos puhetapa ja mielenkiihotus, jota kunnialliset ihmiset eiwät woi kärsiä ja mikä saattaisi alhaisen mutta puhdasmielisen palwelustytön inhoamaan, kuullessaan sitä tavallisen nuorukaisen suusta, ja jos törkeät lauselmat, mitkä nimittävät puhujansa jumalattomaksi, ovat pidettäwät kelwottomana huwina kristitylle, niin silloin wähintäänkin wiisikymmentä näistä kuudestakymmenestä näytelmäkappaleesta ovat kerrassaan hylättäwät."
Theodore Cuyler, joka on kirjoittanut enemmän kuin kukaan muu nykyjään elävistä uskonnollisista kirjailijoista sanoo suorastaan että ”suurin osa näytelmäkirjallisuudesta on kullalla silattua ruokottomuutta."
Tohtori Henrick Johnsson, Chicagosta, sanoo: «Nykyajan näytelmälawa on parempia tapoja häwittäwä hirwiö." ”Christian Union" nimisen aikakauskirjan toimitusosastossa huomautetaan:ei ole mitään yleisön suosimaa hupia, mikä olisi alhaisemmalle asteelle wajonnut kuin teatteri; ei mitään mikä olisi enemmän
pilannut ihmisten mielikuwitusta, turmellut oikeuden tuntoa ja kuolettanut uskonnon pyhänä pitämistä."
Mutta usea Joululehden lukijoista arvelee varmaankin, että tämmöiset arvostelut näytelmäkappaleista ja teatterista ovatkin wain heränneitten ja pappien ynnä muitten heidän kaltaistensa kiiwailijain tuumia ja päätelmiä. Kuule, ystäwäni, nyt wielä mitä näytelmäkappaleitten kirjoittajat ja näytelmälawalla esiintyvät henkilöt itse tässä sanovat!
Dumas, eräs ranskalainen näytelmäkappalten sepittäjä, kirjoitti: älä koskaan wie tytärtäsi teaatteriin; sillä ei paljas näytelmäteos, vaan näytelmäpaikka, se se on, mikä on turmiollinen. Milloin hyvänsä maalaamme ihmisiä mitä todellisimmasti, silloin täytyy mitä häpeällisintäkin kaikkein katsojain silmille esittää."
W. C. Macready, eräs mainio näyttelijä, sanoo: »Ei yksikään minun lapsistani saa koskaan minun luvattani astua teaatteriin eikä Pitää minkäänlaista kanssakäymistä näyttelijäin tai näyttelijättärien kanssa."
Edwin Booth, muuan etewä murhenäytelmäin sepittäjä kirjoittaa: „Minun tietääkseni on nykyajan teaatteri siksi wiheliäinen, että en salli koskaan waimoni enkä lasteni nähdä yhtään näytelmäkappaletta esitettäwän, ennen kun olen itse wakuutettu minkälaatuista kappaletta esitetään.
Teatteri on päässyt paljaaksi wäärän woiton kauppapaikaksi, mikä on avoinna kaikenlaisille turmiollisen turhuuden kaupitsijoille."
Näyttelijätär Fanny Kemble tunnusti, että elämä näytelmälavalla on tapain turmelija; ja hän sanoo: En koskaan woinut esiintyä näytelmälawalla ihmisjoukon näyttämölle ilman kammottawaa pelon tunnelmaa ilman ajattelematta sitä epäterweellistä mielenkiihotusta, mihin minun oli antautuminen sekä oman
persoonani vastenmielistä yleisölle teeskentelevää näyttelemistä."
Mitä ajattelet, lukijani, tuonlaisista lauselmista, kun niitä tuulet näyttelijäin omasta leiristä?
Jokohan woit wäittää että omat kokemuksesi omat paremmat, jos olet yksi niitä, jotka ilwehtiwät ja kuluttavat kallista aikaansa ja voimiaan näytelmälavalla? Et voi puolustella näytelmälavan hulluutta ainakaan sillä väitöksellä, ettei muka ole suomenkielellä olemassakaan niin turmiollisia näytelmäkappaleita kuin on muilla kielillä. Sillä kun niin väität, niin silloin et totta puhu. Näytelmähulluus on liian turmiollinen jo Amerikan suomalaistenkin keskellä — ihan täysin yhtä turmiollinen kuin juoppouden hulluuskin. Ja tuo näytelmähulluus kansamme keskellä täällä on sitä turmiollisempi senkin tähden,että sen annetaan rehennellä ja kerskailla hyväin pyrintöjen nimellä. Näytelmähulluus on mitä pahimpana rikkaruohona, mikä estää ja vastustaa henkisten ja aineellisten voimain käyttämistä parempain ja pysyvämpäin pyrintöjen palwelukseen, niitten pystyttämiseen ja kelpo kunnossa pitämiseen.
Näytelmälawa, enimmäkseen sijoitettuna raittiustaloihin, on tullut pahimmaksi seurakunnan ja uskonnon wastustajaksi Amerikan suomalaisten leskellä. Tätä ei woi kukaan toiseksi wäittää.
Kapakka on ilmeinen hirwiö joka-ainoan silmille; sitä woi jokainen terwejärkinen wälttää, kun wain tahtoo; mutta näytelmälawa, kamalalla kaiken ihmiselämän ruokottomuuden ja pyhimpäin aatteiden ja Pyrkimysten toisiinsa sotkemisella sekä nimellisen siwistyksen kultakiillolla, turmelee paljo petollisemmasti kuin kapakka kaikki syvällisemmät ja paremmat ihmishengen vietit ja woimat arwaamattoman suuressa osassa armasta kansaamme täällä Amerikassa.
Useissa paikoin ovat seurakuntalaistenkin ja raittiusseurain pyrinnöt käyneet sille tyylille kansalaistemme kesken täällä, että muhkea raittiustalo näytelmälawoineen on ensin pystytettävä ja kunnossa pidettävä; ja siellä saa pappikin jumalanpalvelutsia pitää siihen epämääräiseen aikaan asti, että jolloinkin aiotaan kirkkokin rakentaa, jos näytelmähulluus kenties sattuisi siihenkin tarkoitukseen joskus myöntämään aikaa ja uhraavaisuutta. Mutta kyllä saa useinkin seurakunta ja pappi jäädä turhaan odottamaan sitä aikaa, milloin kirkko saadaan. Armas Kalevan kansa sinä. Suomen kirkon lapsi, minkä luulet lopputuloksena olevan tällaisesta menettelystä kansallisuudellemme ja seurakuntaelämälle täällä uudessa kotimaassamme? Hedelmät omat jo monta vuotta olleet ilmeisesti nähtävissä; ja lopputuloksen näkee jokainen wakawampi mieli nyt jo semmoiseksi, että se kerrassaan kieltää vilpittömän kristityn näytelmähuveissa käymästä ja niitten menoon osaaottamasta.
Historiallinen totuus on aikoja sitten ollut, kuten selwästi näemme entisten aikain kansoista, että kun kansa alkaa pitämään teatteria tärkeämpänä ja näytelmälawaa miltei yhtäpyhänä jollei pyhempänä, kuin temppeliä ja Jumalan alttaria, niin sellainen kansa kulkee warmoin askelin kohti perikatoansa. Ja useat nykyajan kansat kristikunnassa owat ihan warmasti ottaneet jo pitkät askeleet samalla uralla. Säälillä täytyy ajatella että tämä on sowitettawa omaan armaaseen kansaamme, joka kyllä kykenisi parempaankin ja pysywäisempään tehtäwään täällä uudessa kotimaassamme.
Aika ajoin on koetettu teaatteria saada parannetuksi, jättämällä pois näytelmäkappaleista sopimattomat ja turmiollisimmat kohdat, mutta tässä on ilmestynyt aina se waitea seikka, että puhdistettu teaatteri ei olekaan kansan suosima, eikä saa kyllin ihailijoita ollakseen tarpeellisesti tuottama korwaamaan menopuolta laskuissaan. Teaatteri on paljo kustannuksia waatiwa laitos, Näytelmähuoneet ja koko teaatterin puuhassa tarwittawat henkilöt ja wälineet nielewät suunnattoman paljon rahaa ja aikaa ynnä sielun ja ruumiin woimia. Jätettäköön teaatterista pois kaikki turmiollisesti jännittäwät ja epämoraaliset ilweilyt, tanssimiset ja mieltä kiihottawat kummittelemiset, niin silloin on teaatteri menettänyt armonsa ja suosionsa suuren kansajoukon keskellä.
Kieltämättömästi on teaatteri yhä wain huononemaan eikä paranemaan päin. Senpätähden sanoo muuankin englanninkielinen kuukausilehti: Ei milloinkaan ole Amerikassa teatteri ollut kokonaisuudessaan niin alhaisella asteella kuin juuri meidän päiwinämme — kun n, k. hienomman luokan teaatterit niin tuiki wähä esittävät puhdasta draamaa ja sen sijaan niin kovin paljon inhoittaman roskasta kaikenmoisissa luolissa tehtyjä ilkitekoja." Wielä sanoo sama lehti:
Ilmoitustaulut katujen kulmissa ja kaupunkien julkisissa paikoissa puhuvat meille aikakautemme sywästä turmeluksesta, kuinka olemme kulkemassa Pompeijin ja Herkulanumin hirwiön ammoittawaa kitaa kohti."
Englanninkieliset lehdet kertoiwat tuonnoin, kuinka muutamanakin sunnuntaina Suur New Yorkissa seitsemäntoista eri teatterijoukkoa oli
hengellisten konserttien nimellä harjoittamassa usean uissa rahan kalastusta.
Ajatellen noita tosiseikkoja, joihin olemme tässä kosketelleet, kysykäämme tämän maan useain englanninkielisten kirjailijain kanssa mekin Amerikan suomalaiset:
Mikä on kristityn oikea suhde teattereihin? Voimmeko kannattaa sellaista laitosta, mikä lakkaamatta kuljettaa awioliiton pyhyyttä häpeään, mikä usein imettää ruokottomuutta, raakamaisuutta ja Jumalan pilkkaa, ja joka on saanut wiehättäwän tenhowoimansa sen kautta, että julki yleisölle esittää ihmisluonnon alhaisimpia taipumuksia sellaisella tawalla, että se pirstaleiksi raateleepi herkimmät wietit ihmisten mielissä ja saattaa ne wihdoin raiwoon oikeuden tositteita wastaan?" Armaat Joululehden lukijat! »
vastatkaamme näihin kysymyksiin ei ainoastaan sanoilla vaan käytöksellämme, että kristitty ei woi kulkea teaatterissa; sillä teatteri kuolettaa ihmisten pyhimmät tunteet ja turmelee ne wietit ja voimat, joita ihmisen tulee käyttää todelliseen elämän työhön,seurakunnassa, koulussa ja yhteiskunnassa,
Elkäämme eksykö: ei Jumala anna itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylmää, sitä hän myös niittää. Joka lihassansa kylwää, se lihastansa niittää turmeluksen; mutta joka hengessä kylwää, se hengestä niittää ijankaittisen elämän" (Gal. 6: 7, 8).
Olkaamme wakawasti Ain' alttiit sotimaan. Kun maailma wiekkahasti Käy houkuttelemaan!
Valppaasti walwokaamme, Lähell' on kiusaaja! Iloista luopukaamme. Joit ei suo Jumala!"
Maailman ilot alkaa Huwilla hauskalla, Waan wiimein niistä palkka On waiwa, kuolema;
Mut uskowaiset Herran Saa ensin kärsiä. Tuleepa wiimein kerran Kuolosta elämä."J.J.Hoikka