Nepheg kirjoitti:Sinisielu kirjoitti:Millaisissa tilanteissa menetät hermosi? Voit valita syitä, joista tohdit kertoa.
Olen rauhallinen ja iloinen lähes aina. Hermot ei mene normaalisti ikinä.
Mutta jos netistä puhutaan, niin valitettavasti netissä minulla menee hermot kaikkein helpoiten.
Valitettavasti täytyy todeta sama.
Siis netin suhteen. Luulen, että moni asia ei olisi ollenkaan niin pulmallinen, jos keskustelua käytäisiin kasvotusten. Mutta moni juttu eri foorumeilla saa kiristymään, ja sähköposti voi aiheuttaa totaalisen itkuraivarin. Tosin onneksi elän yksin, joten saan rauhassa kärtytä. Valitettavasti vastaus sähköpostiin voi sitten olla melkoisen piikikäs ja kiehuva, vaikka kuinka yrittäisi rauhoittua ja ajatella uusiksi. Joskus kännykän viestejä siivotessa taikka sähköposteja hävittäessä törmää näihin silloin oikeilta tuntuneisiin purkauksiin, joita saa hävetä jälkeen päin aika loputtoman kauan. Huomaa, että oho, reagoin kohtuuttoman lujaa pieneen asiaan. Silloin kyllä pyrin pyytämään anteeksi jo viestillä ja ehdotan tapaamista, naamatusten kun asiat on helpointa sopia. Vaikka lopputulos olisikin, että ollaan edelleen eri mieltä, niin ollaan sentään sovussa. Eli minun on vaikea kestää pitkiä riitoja, tahdon tehdä sovinnon mahdollisimman pian. Toisaalta herkkänä ihmisenä käy usein niin, että mie pahoitan mieleni ja kannan ahdistusta pitkään, ja toinen ei edes ole kokenut mitään riitaa olevankaan.
Jos toinen kärtyää, olen yleensä ite korostetun rauhallinen, jotta tilanne rauhoittuisi. Opettajana taas olen jossain määrin kärsimätön, vaikka työ on opettanut (ja tällä hetkellä paikkaillaan opintoja ja sairastetaan). Mutta siis yhden todella hankalan luokan kanssa opettaja pyörähti käytävällä rauhoittumassa hetken jos toisenkin, ettei räjähdä pikkuoppilaille. Sain sen porukan lopulta haltuun, mitä rehtorikin ihmetteli - kolme edellistä ei ollut onnistunut. Melkoista armeijameininkiä se kyllä vaati, ja ne ikilevottomat ja näsäviisastelijat ovat niitä, jotka saavat minut näkemään punaista. Samoin ne, jotka kysyvät joka hommaan "onks pakko", "miks pitää". Sitä miettii, että voisko joku kasvattaa ne kotona siihen, että kun annetaan yhteiset ohjeet, niin niitä ei sovelleta yksilöllisesti perustellen jokaiselle (erityisoppilaat erikseen, toki). Mutta se onkin sitten taidetta miettiä, että laitanko mie tuolle viistoista minuuttia miettimistä koulun jälkeen, ja jos laitan, niin onko siihen kasvatuksellinen syy vai onko se vain oman ärtymykseni aiheuttamaa.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)