Sinkun rakkauden tarve

Sinkkujen elämän iloista ja suruista sekä uskossa elämisestä.

Sinkun rakkauden tarve

ViestiKirjoittaja Sinisielu » 30 Syys 2006, 15:20

Miten rakkauden saamisen ja osoittamisen tarvetta voisi purkaa?
Mikään ei tietysti korvaa avioliittoa, mutta joitakin korvikkeita varmaan voisi olla. :?
Avatar
Sinisielu
puurtaja
 
Viestit: 657
Liittynyt: 19 Loka 2004, 08:24

ViestiKirjoittaja Elena » 30 Syys 2006, 15:28

Minulla tuli mieleen ensimmäisenä lemmikit.. Koirat, kissat ja onhan sitä paljon muitakin lemmikkejä! Allergisillekin on sellaisia lajeja, jotka eivät aiheuta allergista reaktiota.

Nainenhan voi adoptoida lapsen yksin, mutta mies ei (mikä on minusta oikeastaan typerää). Adoptio on tosin aika kallis prosessi, mutta itse varmaan saattaisin jopa ottaa siihen pankista lainaa.
Avatar
Elena
tosi pirteä
 
Viestit: 321
Liittynyt: 28 Syys 2005, 21:02
Paikkakunta: Aika lähellä

ViestiKirjoittaja Sinisielu » 30 Syys 2006, 15:29

Niin, lemmikit ovat klassinen esimerkki kyllä.
Avatar
Sinisielu
puurtaja
 
Viestit: 657
Liittynyt: 19 Loka 2004, 08:24

ViestiKirjoittaja Krisse » 01 Loka 2006, 18:30

Täytyy sanoa, ette sitä avioliittoa kyllä mikään korvaa, mutta se hellyyden puute voi olla avioliitosakin , jos suhdetta ei hoida tai jotkut miehet eivät vaan kykene näyttämään hellyyttä...
hoivaviettiä voi kyllä purkaa lemmikkeihin..
Krisse
 

ViestiKirjoittaja Saral » 13 Marras 2006, 15:56

No, ei kai tuo nyt kovin kiva mitään tollasta oo kuvitellakkaan. Joko oikea tai ei mitään. Korvikkeet ja lelut eivät ole mitään. Jos ei saa oikeaa miestä, pitää tyytyä, siihen että ei saa. Omasta itsestä se ei ole kiinni ja olen onnellinen siitä, että meillä kotona vanhemmat eivät patistele ja kysele turhia siitä, että millä mallilla miesasiat ovat. Sellaisiakin koteja kun on, joissa vanhemmat muistuttelevat tästä asiasta.
Avatar
Saral
vakiintunut
 
Viestit: 118
Liittynyt: 11 Helmi 2005, 10:43

ViestiKirjoittaja Emka » 13 Marras 2006, 18:45

Mulla on koira,jota voin välillä halata :lol: , ja se tulee aamulla aina selkääni lämmittämään kun vielä nukun.

Itselläni oli lapsuudessa niin traumaattisia kokemuksia toisen ihmisen "läheisyydestä" että en ole oikeastaan koskaan ollut kovin murheissani siitä että olen jäänyt sinkuksi.

Kotini oli hyvin väkivaltainen, äidillä oli omat traumansa jotka hän kosti minulle, se läheisyys teki aina hyvin kipeää ihan konkreettisesti. Olin 10 vuotias kun sain isäpuolen, ja sen seurauksena tuli pelko kotona olemiseen,silloin kun äiti ei ollut paikalla. Yleensä hän oli illat pois kuten aamupäivätkin. ( Karjanhoitaja)

Kun pääsin koulusta,niin lähdin omaan elämään. lähiomaiset ovat viranomaisia :)

Onko teillä muilla kellään sellaisia kokemuksia, kun esim.lapsuudessa on käytetty väkivaltaa niin ei koskaan oikein pysty luottamaan varauksetta toisiin ihmisiin? Varsinkin mitään lähikontaktia ei kestä.

Mulla meni hyvin kauan ennenkuin uskalsin istua edes kenenkään vieressä niin lähellä,että olisi hipaisuetäisyydellä ollut.

Kirkossa ja seuroissa menen istumaan mielummin penkin päähän,että pääsen äkkiä pois,jos paniikki iskee ( Olen paniikkihäiriöinen)

Pelkäsin toisen ihmisen kosketusta, vasta nyt muutaman vuoden ajan, ehkä lääkkeetkin auttaa,en hypi "seinalle" vaikka joku koskettaakin minua.

Ainoastaan lapsia olen voinut olla niin lähellä, eli olen pystynyt pitämään lasta sylissä.

Jopa tervehtiminen seuroissa oli ongelmallista, mutta nykyisin jo rohkenen sitäkin.

No tällaista jupinaa tänään :shock:
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Emka » 25 Joulu 2006, 03:44

Älä muuta virka :( ainoa joka antaa pyyteetöntä hellyyttä on koira :?

Joskus kun on kipeä sydäntä myöten, niin on työtä siinä ettei katkeruuden peikko liiaksi masenna mieltä.
Joskus kuvittelen mitä elämäni olisi voinut olla, jos olisin saanut elää lapsuuteni turvallisessa ympäristössä., ja saanut käydä koulua. En päässyt oppikouluun,koska "ei herrojen kouluun" ollut työläisen kakaralla asiaa.

Mutta eipä tuo auta surra,koska näin on minun osani ollut tässä elämässä.

Muistan kun nuorena haaveilin myös omasta perheestä , mutta kaikki haaveet ja suunnitelmat romuttuivat "kertaheitolla" siihen kun jouduin selän takia sairaalaan. Leikkauksista huolimatta ei minusta työkykyistä tullut,ja perheen perustamis haaveet saivat jäädä unholaan.

Nyt sitten tässä elämän ehtoopuolessa yritän sinnitellä päivästä toiseen.
mitä vanhemmaksi tulee,sitä nopeammin vuodet kuluvat :wink:

Tässä Jouluyön mietteitä yksinäisyydessä. Toivottavasti teillä toisilla on ollut seurallisempi joulun aika :)
Avatar
Emka
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1464
Liittynyt: 25 Tammi 2005, 22:05
Paikkakunta: Pirkanmaalla pieni pitäjä

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 10 Tammi 2007, 23:38

Minun on pakko kirjoittaa tähän eräs runo, joka sopii minun elämääni täydelliseti. Siinä on myös yksi vastaus siihen kysymykseen miten rakkauden saamisen ja antamisen tarvetta voisi purkaa. Minun kohdallani koirat ovat olleet parasta mitä olen saanut, kun ei sitä elämänkumppania ole annettu.


Joka ei katso ohitseni poissaolevana,
omia asioitaan ajatellen,
vaan on läsnä tässä hetkessä,
on minua varten.
Joka ei vaihda minua nuorempaan,
kauniinpaan, henkevämpään.

Jota ei haittaa vähääkään,
jos olen liian lihava, laiha, pitkä, lyhyt
tai sairaus ovat jättäneet minuun lähtemättömät jälkensä.
- Sinä olet sinä, sen palvovat silmät sanovat.

Jolle olen aurinko, kuu ja tähdet,
kertakaikkisen ylivertainen ja täydellinen,
maailman keskipiste.
Tämä ihailu tekee minusta ehkä paremman ihmisen.

Joka tulee lähelle,
sydämeen asti, kun kärsin.
- Sinä suret, minäkin suren.
Jonka silmät nauravat, kun nauran.
- Sinä olet onnellinen, minäkin olen.

Joka rakastaa tänään, eilen, huomenna,
aina uskollisesti, täydelliseti, ihanasti.
Joka antaa hyvinvointinsa, terveytensä,
henkensä minun käsiini.
Minun koirani.
Minun elämäni koirat.


Anna-Liisa suni
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Pottu » 10 Tammi 2007, 23:43

Hieno runo. Minullakin on ollut sellainen pieni uskollinen koiraystävä.
...peruna on ruoka ihan oikea
Avatar
Pottu
tosi pirteä
 
Viestit: 347
Liittynyt: 25 Helmi 2005, 20:51

Re: Sinkun rakkauden tarve

ViestiKirjoittaja Humilton » 14 Helmi 2008, 17:47

Sinisielu kirjoitti:Miten rakkauden saamisen ja osoittamisen tarvetta voisi purkaa?

Ottaa tilaisuudesta vaarin silloin kun on mahdollisuus eikä hukata tilaisuutta... Eikö niin? Jos ei siihen pysty, sekin on varjelusta itseasiassa.

Vaareja ei noin vain oteta. :lol:
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Re: Sinkun rakkauden tarve

ViestiKirjoittaja kettukarkki » 17 Tammi 2010, 23:15

Edellä kysyttiin miten rakkauden saamisen ja osoittamisen tarvetta voisi purkaa...

On olemassa niin monenlaista rakkautta. Jos ei ole puolisoa jota rakastaa, niin voi silti rakastaa ystäviä, veljiä, sisaria, lapsia ja miksei sitten vaikka niitä eläimiäkin, kuten jotku kertoivat. Läheisten rakastaminen tuo elämään lämpöä, turvaa, iloa ja lohtua. Vaikkei olisikaan puolisoa.

Itte näytän kyllä avoimesti, jos joku ihminen on minulle tärkeä. Joskus on saanut hämmästyneitä katseita kun on tokassut toiselle, että "olet sitten kyllä ihana". Onpa tainnut joskus olla miespuolisetkin kamuset tämän tokaisun kohteena :) Ihan vilpittömän kaverillisesti olen tämän sanonut. Ehkä on niin, että sitten kun todella "sytyttää", ei asiaa uskalla noin suoraan sanoakkaan... ainakaan silmästä silmään ;)
kettukarkki
 

ViestiKirjoittaja metsätähti » 18 Tammi 2010, 00:41

Emka kirjoitti:Onko teillä muilla kellään sellaisia kokemuksia, kun esim.lapsuudessa on käytetty väkivaltaa niin ei koskaan oikein pysty luottamaan varauksetta toisiin ihmisiin? Varsinkin mitään lähikontaktia ei kestä.

Mulla meni hyvin kauan ennenkuin uskalsin istua edes kenenkään vieressä niin lähellä,että olisi hipaisuetäisyydellä ollut.

Kirkossa ja seuroissa menen istumaan mielummin penkin päähän,että pääsen äkkiä pois,jos paniikki iskee ( Olen paniikkihäiriöinen)

Pelkäsin toisen ihmisen kosketusta, vasta nyt muutaman vuoden ajan, ehkä lääkkeetkin auttaa,en hypi "seinalle" vaikka joku koskettaakin minua.

Ainoastaan lapsia olen voinut olla niin lähellä, eli olen pystynyt pitämään lasta sylissä.

Jopa tervehtiminen seuroissa oli ongelmallista, mutta nykyisin jo rohkenen sitäkin.

No tällaista jupinaa tänään :shock:


Kovin tuttua. Minun on vaikea kätelläkään vieraampia, kun siedän huonosti ihokosketusta. Toisaalta olen saanut elää ihanan avioliiton, jolloin nautin kainalossa kyyhöttämisestä. Ja vaikka tässä yksinelämisessäkin on hyvät puolensa, niin täytyy todeta, että ei sitä parisuhdetta korvaa mikään muu elämän ihmissuhde. Lemmikkejäni rakastan, kummilasta, läheisiä, ystäviä... mutta paljon puuttuu, kun vierestä puuttuu. Toisaalta ehkä kaipaisin vielä kipeämmin jotakuta vierelleni, jos en olisi tuota parisuhdetta elänyt. Kelpasin jollekin niin kokonaan, sain rakkautta ja sain rakastaa. Ja huomasin, että ihmiselle on ominaista haikailla toisen elämäntilanteen hyviä puolia... Avioliitossa kaipasi välillä omaa rauhaa, vapautta, ja toinen kiristi hermoja omalla olemisellaankin välillä. Ja yksinollessa sitä vapautta ja omaa rauhaa riittää kyllä, vaan kaipaa puolisoa ja jakamista.
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

siinäpä vasta pulma

ViestiKirjoittaja TakkutukkaMenninkäinen » 02 Maalis 2011, 20:30

Samaa pulmaa tämäkin yksineläjä miettii... Nuo karvaiset lemmikit ei mulla allergioiden taki tuu kysymykseen ja jotain liskoa on vähän vaikea halailla ja kainaloon ottaa, taitas olla entinen lisko sen jälkeen :lol: Itse läheisyyden kaipuutani olen lievittänyt pikkusiskojen ja siskonlapsien kanssa olemalla, heiltä saa ja heille voi osoittaa rakkautta. Mutta, mutta.... kyllä se täydellinen, pyyteetön rakkaus on se josta sitä haaveilee...
TakkutukkaMenninkäinen
kiinnostunut
 
Viestit: 7
Liittynyt: 02 Maalis 2011, 20:05

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 04 Maalis 2011, 22:56

Viime vuonna piti luopua kahdesta rakkaimmasta ja parhaimmasta ystävästä (muille ne kyllä ehkä olivat vain koiria) viiden kuukauden sisällä. Se oli tosi raskasta. Jäi minulle vielä yksi karvainen ystävä. Mutta jos ennen sain rakkauden tarpeen tyydytettyä niihin, niin nykyään ne ei enää korvaa sitä kaikkein rakkainta ja läheisintä ystävyyssuhdetta, omaa puolisoa. Sitä ei korvaa mikään. Kaikki muu on vain laihaa korviketta. :´(
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11


Paluu Sinkkupalsta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa