Kannattaako kuntoa kohottaa?

Työssä, opiskelussa ja muussa arkisessa toiminnassa koettua, opittua ja muistettua.

Kannattaako kuntoa kohottaa?

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 17 Tammi 2010, 14:45

Minun mielestäni ei - olen sen verran laiska, etten viitsi hommata suksia, jos talvea on vain pari kuukautta joka neljäs vuosi. Muutan sen verran usein, että tavarani ovat muutenkin hyvin minimissä.

Kuntohoitaja sanoi kerrostalon rapuissa kulkemisesta, että pysyäkseen kunnossa ihmisen pitäisi nousta viisi kerrosta viisi kertaa päivässä. Asun taloyhtiössä, missä on viisi kuuden kerroksen rappua. Onkin hyvää laiskan hupia lähteä kevyesti vaatetettuna niitä ramppaamaan ylös ja alas. Kyllä siinäkin hengästyy ja vähän hikeentyykin. Rapuissa yleensä on hapensaantikin melko turvattu. Ymmärtääkseni vähän oman kipukynnyksensä yli rehkiminen on riittävä määrä, että jäsenet pysyisivät vetreinä. Suosittelen!
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

ViestiKirjoittaja Taavetti » 17 Tammi 2010, 15:20

Palasin juuri kyläreissulta, pari kilometriä suuntaansa, joten ainakin neljä kilsaa sain kävellyksi. Nouseehan kunto sitäkin hiukan, muuten on kuntoiluani saanut täyttää lyhyiden päivien metsätyö. Pakkasten tultua en ole autoa siellä käynnin vuoksi lämmittänyt, pelkkä kävely kymmenen kilometriä molempiin suuntiin, veisi kuntoiluun varatun ajan, mutta ikäihmisen työt jäisivät metsässä tekemättä.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Rontsa » 18 Tammi 2010, 18:11

Tulin juuri suksikaupasta. Ajattelin vielä tänään mennä hiihtämään. En tiedä kannattaako, mutta itse pidän metsässä hiihtämisestä enemmän kuin rappukäytävissä kävelystä. :)
Rontsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 08 Touko 2007, 22:53

ViestiKirjoittaja weha » 19 Tammi 2010, 21:29

Joo Rontsa, siellä lapissa lunta piisaaki...arvelen, et siellä asut...olikohan siitä joskus juttua palstalla. :?
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

ViestiKirjoittaja Hynde » 20 Tammi 2010, 15:08

Minulla alkaa paikkoja särkemään jos en liiku. On melkeinpä pakko liikkua.

Hiihtäminen on kyllä parasta kuntoliikuntaa. Tekis mieli hiihtää yli kaksi tuntia mutta pitää palata joskus kotiinkin.
Avatar
Hynde
Ylläpitäjä
 
Viestit: 283
Liittynyt: 23 Helmi 2005, 16:20
Paikkakunta: Helsinki-Vantaa ja Espoo

ViestiKirjoittaja metsätähti » 20 Tammi 2010, 22:13

Pitäisi ja kannattaisi, todellakin. Siis parantaa kuntoa jollain tavoin. Hiihtäminen ei oikein ole minun lajini. Mutta edes jotain kun tekisi. Reumailut saisi pysymään paremmin järjestyksessä ja kilojakin olisi varaa pudottaa. Mutta astma tahtoo kiukutella kevään ja kesään siitepölyistä ja talvella pakkasesta, eikä uimahallin kloori-ilma myöskään keuhkoissa tunnu hyvältä. En ole sitten vielä löytänyt mitään toimivaa tekemistä. Toinen peruseste on toiseen reumaan liittyvä lämpöily/kuumeilu, enkä oikein tiiä, että kuinka varovasti siihen pitäisi suhtautua. Pitäisi hankkia joku pieni koira. :-x Sellainen, jolle riittäisivät lyhyet lenkit. :cool:
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja nuusku » 22 Tammi 2010, 03:34

Kohottaminen on asia sinänsä, mutta nykytason ylläpitäminenkin on jo jonkinlainen haaste. Oon ajatellut, että minulle olisi ainakin runsaan tietokoneen ääressä istumisen vuoksi tärkeetä muistaa tehdä joitain venyttelyliikkeitä, niinkuin olen kuullut, että joillain ihmisillä voi olla tapana aamuisin tehdä pienet aamuvenyttelyt. Selkää, niskaa jne. Jostain syystä se vaan aina unohtuu.

Oon myös joskus haaveillut kuntopyörästä, niin saisin sen tähän viereen, ja voisin vaikka aamuisin, kun juon aamukahvia ja luen uutisia tai foorumia, niin voisin istumisen sijasta pyöräillä lukiessani. Ja sama päivällä, illalla jne. Nytkään ei olisi estettä pyöräillä samalla, jos vaan olisi pyörä. Näin voisi yhdistää huvin ja hyödyn yllättävän helposti. Uusien kuntopyörien hinta ei ole kuitenkaan kovin matala, käytettyjen voisi ollakin.
Avatar
nuusku
Ylläpitäjä
 
Viestit: 2102
Liittynyt: 08 Touko 2006, 17:33

ViestiKirjoittaja Tero A.A. » 22 Tammi 2010, 18:19

Rontsa kirjoitti:Tulin juuri suksikaupasta. Ajattelin vielä tänään mennä hiihtämään. En tiedä kannattaako, mutta itse pidän metsässä hiihtämisestä enemmän kuin rappukäytävissä kävelystä. :)


Maalla varmaan pitaisikin aitan rappusia nousta 25 kertaa ylos ja yhta monta kertaa alas, jos kuntoilu olisi se varassa ;)
Tero A.A.
vakiintunut
 
Viestit: 136
Liittynyt: 11 Marras 2006, 15:18

ViestiKirjoittaja Rebekka » 22 Tammi 2010, 18:57

Kylla varmasti. Yli viikon olin taas huonon saan takia vain sisatiloissa ja kun tanaan menin kaupunkireissulle, tulin tosi huonokuntoisena kotiin. Pohkeissa kramppasi ja mieli teki vaan lepaamaan vaikka oli paljon ostosten paikoilleen panoa heti alkuun. Olen huomannut, jos vaikka kahdesti, kolmesti viikossa kavelee naita makisia katuja saannollisesti, olo on ihan toinen eika makea noustessakaan ahdista.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

ViestiKirjoittaja Sinikettu » 24 Tammi 2010, 19:02

Kyllähän se kannattaisi terveydellisistäkin syistä. Itse olen vain hirveän laiska liikkumaan. Jos saisi pidettyä edes tämän nykyisen kunnon. Portaiden kulkua minulla tulee viikolla joka päivä, kun asun kolmannessa kerroksessa. Viikonloppuisin vanhempien luona ei ole portaita. Joka päivä tulee pakollista liikuntaa koiran/koirien kanssa. Kerran viikossa käyn allasjumpassa ja vesijuoksen samalla jonkin matkaa. Autottomana liikun joka paikkaan pyörällä. Mutta olisi hyvä, jos kunto olisi parempikin.

Olen haaveksinut soutulaitteesta. En tiedä yhtään mitä ne maksavat ja saattaisi sille käydä kuten hankitulle stepperillekin, jää nurkkaan lojumaan käyttämättömänä.
Avatar
Sinikettu
puuhakas
 
Viestit: 237
Liittynyt: 05 Kesä 2006, 15:11

ViestiKirjoittaja Rontsa » 24 Tammi 2010, 20:56

Tero A.A. kirjoitti:
Maalla varmaan pitaisikin aitan rappusia nousta 25 kertaa ylos ja yhta monta kertaa alas, jos kuntoilu olisi se varassa ;)


En tiedä mistä väärä käsitys on tullut, mutta en asu lapissa enkä myöskään maalla.

Kaupungeissa on onneksi yleensä hyvät mahdollisuudet hiihtämiseen. Tällä viikolla olen ollut useamman kerran ja suosittelen lämpimästi. Lunta on ympäri maata mukavasti ja pakkasta sopivasti.
Rontsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 08 Touko 2007, 22:53

Re: Kannattaako kuntoa kohottaa?

ViestiKirjoittaja kesis » 02 Helmi 2014, 12:57

joo ja mä stin sukset monta vuotta niistä haaveillutki tänää pääsin kokeilee tuolle joen rannalle oli tety moottorikelalla ja osa iha varmaa suksilla latua sekä myös joelle oli tehty latu ni uskalsi mennää hiihtää kesti seki. ensi viikolla aletaan enempi kai tänne tekee latuja ni pääsee vvarmaa sit kokeilee luisteluaki
"menneisyyden muistamnen tuo voimaa nykyhetkeen"
Avatar
kesis
Valvoja
 
Viestit: 1071
Liittynyt: 28 Joulu 2005, 15:25
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kannattaako kuntoa kohottaa?

ViestiKirjoittaja Vilja » 26 Helmi 2021, 20:38

Mun mielestä kannattaa yrittää löytää semmonen laji, josta tykkää. Silloin kuntoilu on huvia, eikä pakottava velvollisuus. Eihän vapaa-aikana mitään sellasta viitti harrastaa, mistä ei tykkää.
Vilja
tutustunut
 
Viestit: 25
Liittynyt: 07 Marras 2020, 20:37


Paluu Arjen askareissa



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron