Kirjoittaja Sinikettu » 15 Maalis 2013, 21:51
Tulin tänne pitkästä aikaa lukemaan ja löysin tämän oman viestin jostain vuosien takaa. Minun ikä on jo pitkän tovin alkanut kolmosella ja edelleen yksin oleminen tuntuu todella pahalta. Toivoisin saavani muitakin yksin eläviä ystäviksi, että voisi jakaa kokemuksia. Sukupuolella ei ole väliä.
Se yksineläjä oli hyvä sana. Itsellisiksikin ihmisiksi sinkkuja kutsutaan, mutta siitä minä tykkään vielä vähemmän kuin sinkusta. Itsellinen ja sinkku elävät sellaista elämää omasta tahdostaan ja sitä minä en todellakaan tee.
Luultavasti en koskaan tule pääsemään minnekään yksinäisten ihmisten leireille tapaamaan muita kohtalotovereita niin jos niitä voisi täältä saada? Ei nämä perheelliset ihmiset ymmärrä sitä tuskaa mitä yksinäinen voi tuntea ainaisesta yksinäisyydestä kun ei ole ketään jolle puhua tai jonka kanssa tehdä asioita. Niitten mielestä minä kai elän onnellista ja huoletonta elämää, kun saan mennä ja tulla ihan vapaasti. Mutta vaan kun en halua mennä ja tulla ihan vapaasti, haluaisin, että kotona olisi joku jolle selostaa menemisiään ja kysyisi sopiiko ne sille.
Miksi Jumala ei anna puolisoa kaikille, jotka sitä kaipaavat ja tarvitsevat? Tai miksi hän antaa kaipuun ihmiselle, jolle ei aiokaan antaa puolisoa? Jos se kaipuu otettaisiin pois, voisi minustakin joku päivä tulla onnellinen ihminen.