Einari Lepistö: Yksimielisyys

[Taavetti]

Agurin Jakenin pojan sanat

SANANL. 30
Porton polut


KUN Agurin neljästä asiasta lausuu ihmetyksensä, niin luettelossa on vielä neljäntenä: "Niin on myös porton polut, hän syö ja pyyhkii suunsa ja sanoo: en minä mitään pahaa ole tehnyt" (Sanal. 30:20) — Porton häpeämättömyydestä on Raamatussa moninaisesti kerrottu. Uudelleen ja uudelleen varoitetaan tästä vaarasta, joka tuhoaa sekä sielun että, ruumiin. Ajassamme on tämäkin asia käännetty päälaelleen. Siitä, mikä Jumalan sanan mukaan on synti ja häpeä, on tehty luvallinen ja tavoiteltava asia. Avioliiton pyhyys on tallattu maahan, ja esiaviolliset suhteet julistettu luvallisiksi.

KUN me luemme Raamattua, huomaamme, että huoruutta kuvataan Raamatussa kahdessa mielessä. On lihallista huoruutta ja hengellistä huoruutta. Erikoisesti Vanhan liiton Israelin synti oli hengellinen huoruus. Paavali muisteli 1. Kor. 10. luvussa Israelin korpivaellusta, ja kutsuu Balakin eksytystä huoruudeksi: "Älkäämme huorin tehkö, niin kuin muutamat heistä itsensä huoruudella saastuttivat, ja lankesivat, yhtenä päivänä kolme kolmatta kymmentätuhatta." (1. Kor. 10:8). Hesekielin kirjan 16. luvussa Jumala muistuttaa, kuinka hän etsi ja kaunisti Juudan kansan: "Niin sinä kaunistettiin kullalla ja hopealla, ja vaatetettiin kalliilla liinavaatteella, silkillä ja neulotulla työllä, sinä söit myös sämpyläleipää, hunajaa ja: öljyä, ja olit ylen paljon kaunistettu, ja sait valtakunnan." (Hes. 16:13). Edelleen Jumala muistuttaa, kuinka sinä ylpistyit ja lankesit: "Mutta sinä uskalsit kauneuteesi ja että niin ylistetty olit, teit sinä huorin, niin että sinä itses teit yhteiseksi jokaiselle, jotka kävivät ohitses, ja teit hänen tahtonsa." (Hes. 16:15). Israel teki ensin huorin lähimmäisten kanssa, ja sitten yhä kauempana olevien kanssa.

Koko ekumeeninen hengellinen maailma on yhtä hengellistä huoruutta. Minä hyväksyn teidät, hyväksykää te meidät. Tätä se on. Kun uskovaista ihmistä houkutellaan tähän, niin ensimmäisinä ovat kristillisyydestä lähteneet eriseurat, lähimmäiset. Jos me veljeilemme heidän kassaan, olemme osalliset heidän synneistään. Vaikka neuvoisimme eriseuraista parannukseen, ja kuitenkin häntä Jumalan terveellä tervehdimme, se on samaa kuin me porttoa neuvoisimme luopumaan huoruudesta, ja tämän neuvon päälle antaisimme suuta hänelle. Neuvotulle jää sellainen mieli, että on tämä vähän avarampi, kuin nuo ahdasmielisimmät. Tästä ei ole enää pitkästi lopulliseen hengelliseen salavuoteuteen. Pian tulee sellainen mieli, että tuokin on uskovainen. Ensin lähimmäiset, sitten yhä kauemmas, lopulta saatetaan neuvotella siitä, että pakanoille ei tarvitse jotain parempaa tarjota, vaan pitää oppia toinen toiseltaan.

KUN nyt tällaista uskosta hengelliseen huoruuteen langennutta neuvotaan parannukseen, niin siinä käy, kuin Jakenin poika sanoo: Ne pyyhkivät suunsa ja sanovat. "En minä ole mitään tehnyt." Varsin merkillisesti Agurin sanoo: Hän syö ja pyyhkii suunsa. Voi kuinka tuttua, vaikka ihminen harjoittaa hengellistä hempeyttä ja huoruutta erihenkisten kanssa, niin hän käy jumalanlasten seuroissa syömässä taivaan leipää, ja aivan kuin ravittu, pyyhkii suunsa, ja on aivan viaton: en minä ole mitään tehnyt. Ja kuitenkin on hengellinen portto.

Tässä on todella kysymys vakavasta asiasta. Lihallinen huoruus on raamattujen mukaan suuri synti. Tämän asian kanssa ei ole leikkimistä. Kuitenkin Jumalan sana näkee yhä suurempana syntinä hengellisen huoruuden juuri sen tähden, että tätä ei synniksi hevillä havaita. Paremminkin nähdään sivistyneenä ja hienona asiana se, että myötäillään sinne ja tänne. Tai ainakin vaietaan silloin, kun ei saisi vaieta.

ON paljon niitä, jotka elävästä kristillisyydestä ovat lähteneet, ja luulevat, että eivät ole mihinkään menneet. Ovat kuitenkin Agurin Jakenin pojan sanoja käyttäen porttoja, ovat hyväksymässä eri hengen ja eriseuran. Jäljellä on katkera, vikoileva mieli niin kuin Hagarilla ja Ismaelilla.

OLI AGURIN Jakenin pojalla ihmettelyn aihetta. Tämä liittyikin läheisesti edellä olevaan ihmettelyyn: "Miehen jäljet piian tykö." Siellä Aabrahamin kodissa elettiin ja koettiin raskaasti nämäkin asiat.

Einari Lepistö

Päivämies keskiviikkona huhtikuun 5 päivänä 1972

[Taavetti]

Vanhan liiton uhrit

Lukiessamme kolmatta Mooseksen kirjaa huomaamme, että se on täynnä yksityiskohtaisia ohjeita eri tapauksia varten rikosuhriksi. Neljäs luku on siitä erikoinen, että siinä kerrotaan monista eri tapauksista, jos tietämättään joutuu syntiin ja sitten huomaa, että asia on synti, ja haluaa tulla siitä sovitetuksi. Tällaisessa tapauksessa syntiuhri poikkeaa tavallisesta syntiuhrista. Uhrin päälle panee rikollinen kätensä. Uhri teurastetaan seurakunnan majan ovella aivan samalla tavalla, kuin tavallinenkin syntiuhri. Mutta sitten pappi vie veret seurakunnan majaan, kastaa sormensa vereen, ja priiskoittaa verta seitsemän kertaa Herran, ja pyhän esiripun edessä, sekä panee verta suitsutusalttarin sarvien päälle. Veri kaadetaan polttouhrialttarin pohjalle.

Erikoisen ajankohtainen ja tärkeä on tämäkin esikuva. Voi, kuinka saattaa tapahtua tänäkin aikana, että ei aina huomaakaan, kun on jo joutunut vikaan. Mutta se ei ole puolustus, että tarkoitus ei ollut tehdä syntiä, mutta sittenkin Jumalan tahto tuli rikotuksi. Synnistä on tehtävä parannus ja parannus on mielenmuutos. Synti on tuotava valkeuteen, ja veren priiskoittamisen paikka on silloin seurakunnan majassa.

Heprealaiskirjeen kirjoittaja kertoo asiasta seuraavaa: "Sen tähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on." (Hebr. 12:1).

ERIKOISEN tarkat määräykset on alttarin tulesta: "Tuli pitää palaman alttarilla, ja ei koskaan sammuman. Ja papin pitää halot sen päällä joka aamu sytyttämän, ja hänen pitää asettaman polttouhrin sen, päälle, ja polttaman kiitosuhrin lihavuuden sen päällä. Tuli pitää alinomaa palaman alttarilla, ja ei koskaan sammutettaman." (3. Moos. 6:12–13)

Pappien tehtävänä oli huolehtia siitä, ettei tuli päässyt sammumaan alttarilta. Jumalan alttarin tuli ei ole sammunut vieläkään, vaikka illan varjot jo pitenevät.

ERIKOINEN kertomus alttarin tulesta on Apocrypha-kirjojen toisen Makkabealaisten kirjan ensimmäisessä luvussa: "Että me viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuulla ajattelemme templin puhdistusta pitää, olemme me tahtoneet teille tietää antaa, että te myös meidän kanssamme sitä juhlaa pitäisitte, niin kuin se päivä pidetään, jona Nehemia tulen löytänyt on, kuin hän templin ja alttarin rakensi, ja taas uhrasi. Sillä kuin meidän isämme Persiaan vietiin, ovat papit tulen alttarilta syvään, kuivaan kuoppaan kätkeneet ja tähteellä, pitäneet, ettei sitä kenkään tietänyt. Kuin nyt Nehemia, ei monta vuotta sitte, Jumalan tahdosta, kuninkaalta kotia lähetettiin, lähetti hän niiden pappein jääneet sukulaiset, jotka sen tulen kätkeneet olivat, että he sen jälleen etsisivät. Vaan, niin kuin he meille ilmoittaneet ovat, ei he löytäneet tulta, vaan sakian veden. Sitä hän on käskenyt ammuntaa ja tuoda. Kuin nyt kaikki uhriksi valmistettu oli, on Nehemia käskenyt, että heidän piti valaman veden halkoin ja uhrin päälle, joka halkoin päällä oli. Kuin he sen tehneet olivat, ja aurinko hyvin noussut oli, ja pilvet kadonneet pois, niin syttyi suuri tuli, jota he kaikki ihmettelivät." (2. Makkab. 1:18 – 22).

KUN kansa joutui pakkosiirtolaisuuteen Persiaan, ja Jerusalem ja temppeli hävitettiin, niin papit kätkivät alttarin tulen. Kun temppelin alttari vuosikymmenen jälkeen rakennettiin, siihen ei saanut ihmiskäsin tulta sytyttää, vaan tuotiin sitä, mitä löytyi, sakeaa vettä. Kuitenkin siitä syttyi suuri tuli.

MONTA kertaa aikojen kuluessa on Jumalan tuli ollut piilossa niin, ettei sitä ole näkynyt. Ihmissilmälle ja luonnon ymmärrykselle näkyy kaikkea muuta kuin se, että tuohon on kätketty Herran tuli. On koettu myös samaa, kuin Makkabean aikana, jolloin tulivat virvoituksen ajat, ja Jumalan alttarin tuli roihuten paloi.

KUN viime vuosisadan puolivälissä Jumalan tuli syttyi pimeässä Lapissa, niin kysymys ei ollut uudesta kristillisyydestä, vaan siitä, että sama tuli, joka aina on kulkenut halki aikojen, nyt leimahti uuteen kirkkauteensa, kuten profeetta Sakarias vuosituhansia sitten, Pyhän Hengen kaukoputkella tähystäen, tiesi ennustaa: "Jossa ne mustat orhiit, ne menivät pohjaa päin, ja valkiat noudattivat niitä, mutta kirjavat menivät etelää päin. Ja ne väkevät läksivät, ja menivät ympäriinsä niin, että he kaikki maat vaelsivat. Ja hän sanoi: menkäät ja vaeltakaat maata ympäri, ja he vaelsivat maan lävitse. Ja hän kutsui minua, puhutteli minua ja sanoi: katso, ne: jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla." (Sak. 6:6—8).

MUSTA pakanuus ensin, sitten valkeat perässä — se on elävä kristillisyys. Ja ne, jotka pohjaan menevät, antavat minun henkeni levätä pohjan maalla.
IHANA ON ollut etsikonaika pohjan maalla. Paljon on korjattu taivaan viljaa Isän aittaan. Siionin vuori on muita vuoria korkeampi. Sitä kaupunkia ei taideta peittää, joka vuorella on. Nöyrästi saamme kiittää Jumalaa siitä, että mikä minä olen, että sinä minua muistit.
HERRAN alttarin tuli palaa vieläkin, eikä veri alttarilla ole kuivunut: Synnit ovat nytkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä.

Einari Lepistö
Päivämies keskiviikkona huhtikuun 10 päivänä 1974

[Taavetti]

Neljäntenä rukouspäivänä,
yksimielisyys ja kiitos


Roomalaiskirje 15: 5 – 6.
Vanhaa kristillistä tapaa noudattaen on maan hallitus määrännyt tälle vuodelle neljä kiitos- katumus- ja rukouspäivää, ja määrännyt näille päiville Pyhän Raamatun kohdat tutkisteltaviksi. Neljännen rukouspäivän aiheena on kehotus yksimielisyyteen Jeesuksessa Kristuksessa, samoin kehotus yksimieliseen Jumalan kiitokseen.

Kun Jumalan Sana "puhuu yksimielisyydestä, niin silti ei tarkoiteta sitä, että jumalanlapsen tulisi olla sellainen, joka hyväksyy kaiken ja menee tämän maailman eri käsityssuuntien mukaan. Vaan sillä tarkoitetaan pyyntöä, että kaikki ne, jotka ulkona Kristuksen laumasta ovat, tulisivat ahtaan portin kautta sisälle samaan lammashuoneeseen, ja näin tulisivat kaikki liitetyiksi yhteen henkeen ja rakkauteen.

Ylle merkitty Roomalaiskirjeen neuvo tarkoittaa tosin myöskin sitä, että jumalanlapset keskenään rakkaudessa ja hengen yksimielisyydessä vaeltaisivat.

Sielun vihollinen on aina ollut vihainen jumalanlasten keskinäiselle rakkaudelle. Siihen on vihollinen aina pahat nuolensa suunnannut. Mutta siellä, missä Pyhä Henki on saanut ja saa hallita, siellä asioita myös hoidetaan, ja Herran Jeesuksen sovintotyön armossa annetaan ja uskotaan synnit anteeksi. Ja kun näin on Jumalan armosiunausta saatu kokea, silloin on myös Jumalan kiitos kaikunut.

Tälle maailmalle on tuntematonta se yhteen liittävä kodin henki, joka vallitsee Jumalan huoneessa. Ja se henki, jossa pienenä armahdettu syntinen kiittää Isää sen suuren armon tähden, jonka Jumala on langenneelle ihmiselle valmistanut.

Suomen kansalla on paljon kiitoksen aiheita. Kiitoksen aihetta on siinä, että saamme vielä vapaana kansana nauttia niitä etuja, mitä itsenäiselle kansalle kuuluu. Samoin on kiitoksen aihetta siinä, että Jumala on kalliin ja ihanan etsikkoajan kansallemme suonut, niin että elävä evankeliumi täällä puhtaana saarnataan.

Kansamme on hamaan taivaaseen asti korotettu. Kysymys vain on siitä, tunteeko kansamme tämän kalliin etsikkonsa ajan.
Ystäväni, Rukouspäivän Sana puhuttelee henkilökohtaisesti sinua. Oletko eripuraisuuden ja katkeruuden täyttämänä napisemassa Jumalaa vastaan? Nauttiiko sielusi jumalanlasten ihanaa vapautta Herran Jeesuksen ansiossa ja armossa? Ja onko sydämesi kiittämässä Jumalaa siitä, että nimesi on elämän kirjassa.

Einari Lepistö, Hailuoto
Päivämies 11.10.1956

[Taavetti]

13. s. Kolm. p.stä; Matt. 11: 25–30.

Iloa pienuudesta

Herra Jeesus ylistää Isän tahtoa siinä, että Jumalanvaltakunnan salaisuudet on ilmoitettu pienille ja lapsenmielisille.

Tämän maailman viisaista sanotaan, etteivät he Herraa Jeesusta tunteneet ja jos he olisivat hänet tunteneet, niin eivät he olisi Kunnian Herraa ristiin naulinneet. Näin on vielä tänäkin aikana: Niin kauan kuin ihminen vaeltaa oman tahtonsa ja omien mielipiteittensä tietä, hän kulkee osattomana Jumalan viisaudesta, Hengestä ja voimasta. Hän ei näe Jumalan valtakuntaa, ei tunne oman järkensä pimeyttä, ja niin hänen syntinsä hänessä pysyvät.

Mutta siellä, missä autuutta etsivien ja kaipaavien kaikki omat mahdollisuudet ovat rauenneet ja oman järjen keinot kelvottomiksi näkyneet, siellä kutsuu Herra Jeesus tälle järjettömälle uskon tielle: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut, minä annan teille levon."

Sen tähden sinä mahdottomuuden alle vaipunut ja taakkojesi kantamiseen uupunut sielu, avaa sydämesi uskomaan synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Näin uskoen olemme autuaat ja olemme osallisina taivaallisista voimavaroista.

Ihmetellessämme kutsumisen ja valitsemisen armoa kohdallemme, saamme kiittää taivaan Isää siitä, että Hän minutkin tyhmän tästä suuresta lahjasta osalliseksi saatti. Näin oli Isä sinun hyvä tahtosi. Tämä autuaallinen ilo on iloa pienuudesta, mutta samalla iankaikkista iloa Armahtajan valtavasta majesteetillisesta suuruudesta.

Einari Lepistö, Hailuoto
Päivämies 23.8.1956