Lars Levi Laestadius: Saarnoja

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Lars Levi Laestadius: Saarnoja

ViestiKirjoittaja Jani_S » 22 Heinä 2009, 23:58

Saarna 4. rukouspäivänä 1860

Koska kuningas Daavid katseli taivasta ja
maata, ja kaikkia, mitä niissä oli, tuli hän pieneksi
omissa silmissään ja veisasi: "Mikä on
ihminen, ettäs häntä muistat, ja ihmisen poika,
ettäs häntä etsiskelet?"
(Psalmi 8:5)

Tästä me kuulemme, että Daavidilla oli nöyrä ja särjetty sydän. Sen tähden saattoi hän katsella Jumalan suuria tekoja nöyrällä sydämellä. Ei Daavid ole katsellut maata ja taivasta, niin kuin maailman viisaat, jotka luulevat ymmärtävänsä, kuinka taivas ja maa on tullut. Ja jota enemmän he luulevat ymmärtävänsä, sitä enemmän he paisuvat mielessänsä. Viimein he tulevat niin viisaaksi kuin itse Jumala. Mutta yksinkertainen ihminen ei ymmärrä niistä paljon mitään, nimittäin taivaan ja maan rakennuksesta.

Kuitenkin täytyy kristityn ihmetellä Jumalan suurta voimaa ja viisautta, joka on tehnyt taivaan ja maan, ja kaiken, kuin siinä on. Koska Paavali todistaa, että pakanoidenkin pitäisi tunteman Jumala hänen teoissansa, etteivät he taida itseänsä syyttömäksi sanoa. Mutta pakanat käyvät niin kuin naudat maan päällä, eivätkä niin muodoin tutki Jumalan suurta voimaa ja viisautta, jonka hän on ilmoittanut sekä luomisen että sanansa kautta.

Vapahtaja sanoi juutalaisille: "Taivaan merkit te ymmärrätte, mutta ajan merkkejä ette ymmärrä." Johannes Kastaja ymmärsi ajan merkit, koska hän sanoi: "Jo on kirves pantu puitten juureen. Jumalan rangaistus on aivan liki." Mutta juutalaiset eivät uskoneet sitä, vaan pitivät heidän elämäänsä siihen asti, että loppu tuli. Ja koska suruttomat näkivät taivaan merkkejä, eivät he uskoneet, että se oli pantu heille varoitukseksi, vaan he selittivät sen merkin sillä tavoin, ettei se ennusta mitään pahaa heille. Kristityt vaan uskoivat, että se merkitsee valtakunnan loppua, ja sen tähden he pakenivat pois valtakunnasta. Koska nimittäin ajanmerkit ja taivaanmerkit molemmat näkyvät, silloin täytyy ihmisten uskoa, että Jumalan rangaistus tulee. Ajanmerkit ovat ensiksi se jumalaton elämä suruttomassa kansassa, ja toiseksi kristittyjen lankeaminen. Ja semmoisista merkeistä päättävät kristityt, niin kuin Johannes Kastaja, että kirves on pantu puitten juureen, että pian tulee loppu.

Mutta suruttomat eivät usko, että loppu tulee, vaikka kaikki kristityt ovat odottaneet läpi ajan, että Jumalan Poika tulee pian tuomiota pitämään. Ja sama usko on vielä nytkin kristityillä, että Jumalan Poika tulee pian. Sillä ei kristityillä ole mitään hauskaa tässä maailmassa. Mutta suruttomilla näkyy olevan hauskaa. Heidän täytyy etsiä kaikenlaista iloa maailmassa, koska heillä ei ole mitään iloa odotettavissa taivaassa. Mutta pian loppuu heidän ilonsa. Pian he saavat ulvoa helvetissä.

Mutta kristityn murhe maailmassa muuttuu viimein iloksi, eikä yksikään ota heidän iloansa pois, sillä heillä on edesvastaaja Isän tykönä, ja he saavat pian omilla silmillä katsella sitä suurta Ristinkantajaa ja niitä enkeleitä, jotka huutavat: "Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot!" Niin rukoilkaa, te harvat sielut, jotka vielä jaksatte kilvoitella teidän kalliimmassa uskossanne, että Jumalan Poika pian tulisi hänen kunniassansa tuomitsemaan maailmaa. Kuule, sinä Pyhä, katuvaisten huokaus. Isä meidän jne.

Neljännen rukouspäivän korkeamessun (jumalanpalveluksen, Jani_S:n huom.) teksti, Jesaja 6:3: "Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa!" Ne enkelit, jotka näin huusivat, olivat Kerubit ja Serafit. Ne olivat niin kuin enkelit luontonsa puolesta, mutta heidän haamunsa oli ihmeellinen. Profeetta Hesekiel kutsuu niitä eläimiksi, vaikka niillä oli ihmisen kasvot. Ei semmoisia löydy maan päällä. Mutta se on arvattava, että Kerubit, joilla oli kuusi siipeä, ovat kaikkien luontokappaleitten uutiset, ja etuisimmat, jotka kiittävät Jumalaa yötä ja päivää, koska ihmiset ovat kiittämättömät.

Tutkikaamme siis Jumalan armon kautta, kuinka luontokappaleet kiittävät Luojaansa. Kerubit, jotka huusivat toinen toisillensa: pyhä, pyhä, pyhä, ja niin edespäin, eivät olleet ihmisiä, vaan ne olivat niin kuin Hesekiel sanoo, eläimiä. Niin kuin myös Johannes näki Ilmestyksessä samankaltaisia eläimiä. Koska siis eläimet, eli luontokappaleet kiittävät Luojaansa, mutta ihminen ei kiitä, niin se on tapahtunut ihmisille häpeäksi, jonka olisi pitänyt kiittää paremmin, kuin luontokappaleet. Jumala osoittaa tässä paikassa profeetta Jesajalle, kuinka luontokappaleet huutavat: pyhä, pyhä, pyhä, koska ihmiset ovat niinkiittämättömät. Ja mistäs se tulee, että luontokappaleet paremmin kiittävät Luojaansa, kuin ihminen? Sen tähden ilmankin, että koska ihminen on langennut syntiin, on hänellä kankea kieli ja hidas puhe.

Kolmen miehen kiitosvirsi osoittaa, että heillä ei ollut voimaa kiittämään, koska he käskivät luontokappaleitten kiittää edestänsä. Ja myös kristityt, koska heillä on halu kiittää, tuntevat, etteivät he jaksa niin kiittää, kuin heidän pitäisi. Mutta kyllä pakanat jaksavat kiittää tämän maailman jumalaa, koska he huutavat saatana ja perkele. Niillä ei ole kankea kieli eikä hidas puhe,koska he alkavat kiittämään vihollista kirouksilla ja sadatuksilla. Ja jos kristityt kiittäisivät Jumalaa niin paljon kuin pakanat kiittävät heidän herraansa, totta tulisi kiitos ja kunnia Jumalalle, eikä tarvitsisi luontokappaleitten kiittää. Pakanat palvelevat maailman ruhtinasta suurella hartaudella ja vireydellä. He kiittävät häntä korkealla äänellä, niin että kirous ja sadatus kuuluu helposti alimmaiseen taivaaseen asti. Sen tähden se suuri saatana myös antaa heidään imeä pirun paskaa siihen asti, että suolet syttyvät palamaan. Ja koska nyt pakanat kiittävät vihollista niin paljon, ja kristityt harvoin kiittävät taivaan Jumalaa, niin täytyy luontokappaleitten kiittää Luojaansa, itse kunkin kielellänsä, niin kuin Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa. Niin myös tiaiset ja satakieliset alkavat varsin, kuin aurinko nousee, visertämään ja laulamaan kiitosta sille suurelle Luojalle, joka heille hengen antanut on.

Ihminen makaa niin kuin nauta, ja on mykkä, koska koko luonto kiittää Luojaansa. Eikös ole tämä ihmisen kiittämättömyys merkillinen asia ja vakaa todistus siitä, että ihminen on synnin kautta tullut huonommaksi kaikkia muita luontokappaleita, koska hän ei voi enää korottaa ääntänsä kiittämään ja kunnioittamaan Luojaansa. Mutta kyllä suruton ihminen korottaa äänensä vihollista kunnioittamaan kirouksilla ja sadatuksilla, vaikka kristityt eivät jaksa kiittää eikä kunnioittaa taivaan Jumalaa siunauksilla, rukouksilla ja kiitoksilla.

Luonnon esikoiset, Kerubit ja Serafit, jotka ovat luontokappaleitten haamussa, huutavat suurella äänellä Jumalan istuimen edessä: pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot. Se merkitsee, että luontokappaleet paremmin tuntevat Luojansa pyhyyttä, kuin ihminen. Ja Paavali on todistanut, etteivät pakanat saata itseänsä syyttömäksi sanoa, sillä Jumalan luonto tunnetaan hamasta luomisesta, ja nähdään hänen teoistansa.

Mutta eivät pakanat tutki Jumalan luontoa hänen teoissansa, vaan ne tutkivat ja koettelevat enemmin viinapullojansa, huoriansa ja koreuttansa, ja pitävät heidän iloansa, niin kuin se viisas Salomo muistelee. Koska heillä ei ole toivoakaan paremmasta elämästä kuoleman jälkeen, sanovat he: "Nauttikaamme meidän elämäämme niin kauan, kuin me nuoret olemme. Täyttäkäämme itsemme parhaalla viinalla ja voiteella, ja älkäämme unohtako kevätkukkasia. Ja älköön yksikään olko osaton meidän röyhkeydestämme."

Tässä paikassa on suruttomien elämä maalattu meidän silmiemme eteen, niin kuin se olisi tänä päivänä tapahtunut. Mutta ei suruttomien ilo sen tähden kestä kauan, ennen kuin se muuttuu murheeksi ja mielikarvaudeksi. Eivätkä kristityt kadehdi heidän iloansa, sillä kristityt tietävät, että suruttomat hopittavat itsellensä kuoleman ja kadotuksen.

Nyt, koska viimeisen ajan merkit ilmestyvät, ja vielä ajanmerkit osoittavat, ettei tämä maailma enää pysy koossa niin kuin se nyt on, niin pitäisi niitten harvojen sielujen, jotka vielä jaksavat valvoa ja kilvoitella heidän kalliimmassa uskossansa odottaen Jumalan Pojan tulemista, niitten harvojen sielujen, sanon minä, jotka ovat valmistaneet lamppunsa siinä mielessä, että he menevät ulos Ylkää vastaan, koska huuto tulee, heidän pitäisi katsoman perään, onko enää öljyä lampussa, ettei heille kävisi niin, kuin niille tyhmille neitseille, joilla ei ollut öljyä lampussa, koska huuto tuli.

Älkää ajatelko, että Ylkä viipyy ylen kauan, sillä Pietari kirjoittaa kristityille, ettei Herra viivytä tulemistansa, niin kuin muutamat luulevat. Tyhmät ne niin luulevat, että Ylkä viipyy, ja sen tähden he makaavat. Opetuslapset makasivat, koska Herra käski heidän valvoa ja rukoilla hänen kanssansa. Kolme kertaa hän herätteli heitä ja sanoi: "Simon, makaatkos?" Niin ette voineet valvoa yhtään hetkeä minun kanssani. Ja kaikki Jeesuksen opetuslapset ovat saaneet koetella, mitä se makaaminen ja unen rakastaminen vaikutti. Se vaikutti niin paljon, että kaikki pahenivat hänessä.

Ovatkos nyt Jeesuksen opetuslapset paremmin valvomassa yrttitarhassa, kuin silloin? Meidän toivomme on, että muutamat harvat sielut ovat vielä valvomassa, vaikka on kirjoitettu, että he tulivat kaikki uneliaiksi ja makasivat, koska Ylkä viipyi. Ja koska huuto tuli, heräsivät kaikki, sekä tyhmät että viisaat. Mutta tyhmillä ei ollut öljyä lampussa. Eikä ollut viisaillakaan niille antamista. Tuskin heillä itsellä on sen verran, että lamput syttyvät palamaan.

Niin valmistakaa nyt lamppujanne, te viisaat neitseet. Valmistakaa lamppujanne, sillä pian tulee huuto. Pian pääsette vastaanottamaan Ylkäänne. Pian tulevat Karitsan häät. Ja ne, jotka ovat valmiit, pääsevät pian juopumaan viinasta ja pitämään häitä iankaikkisesti. Siellä morsiamen piiat hyppäävät niin kuin peurat ja veisaavat uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle. Amen, halleluja!
Jani_S
 

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Elo 2009, 09:13

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä


L.L. Laestadiuksen Arvidsjaurissa kesäkuulla 1856 pitämä tarkastussaarna.

Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki. Jes. 57: 15.

Näin puhuu Herra profeetan kautta. Tutkistelkaamme näitä korkeita sanoja, voisimmeko niistä saada jotakin tämän seurakunnan kohdalle kuuluvaa. Minä asun korkeudessa, Herra sanoo: Ja miksi Jumala asuu korkeudessa? Senkö tähden, että Herra korkeudessa voi paremmin nähdä, kuinka ihmiset täällä alhaalla maan päällä käyttäytyvät? Kaikki kyllä tietävät, että Jumala on olemassa, mutta kaikki eivät tiedä, että Jumala näkee heidän ajatuksensa, heidän sanansa, heidän elämänsä. Ja vaikkakin kaikki tietävät, että Jumala näkee heidät, ei heillä ole minkäänlaista jumalanpelkoa, ei minkäänlaista uskoa Jumalan kaitselmukseen, ei minkäänlaista rakkautta hänen, ei mitään kiitollisuutta hänen hyvistä töistään. Jos Jumala olisi täällä meidän keskellämme näkyväisenä, niin kukaties jotkut pelkäisivät hänen vihaansa ja eläisivät ainakin ulkonaisesti toisin, kuin nyt elävät. Mutta kun Jumala asuu korkeudessa, niin luonnollisen ihmisen mielestä Jumala on niin kaukana, ettei hän näe hänen tekojansa. Hän elää silloin kuin pahanilkinen lapsi, jolla ei ole mitään vanhempiensa pelkoa silloin, kun he ovat kotoa poissa. Mutta kun vanhemmat ovat kotona, eivät pahanilkiset lapset uskalla pitää sellaista pahaa melua, kuin vanhempain poissa ollessa. Pahankuriset lapset eivät ajattele, että he voivat saada rangaistuksen säädyttömästä menostaan silloin, kun vanhemmat tulevat kotia. Niin pitkälle ei luonnollinen ihminenkään ajattele, että hän voi saada rangaistuksen jumalattomasta elämästään, kun Jumala kerran tulee korkeudesta tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Tapahtui kerran, että Jumala laskeutui alas Siinain vuorelle ja puhui itse Israelin lapsille, mutta he eivät voineet kuunnella sitä hirmuista ääntä, he vapisivat pelosta, kun Jumala itse jylisi Siinain vuorelta. Niin kävisi varmasti vielä tänäkin päivänä, jos Jumala, laskeutuisi alas korkeudesta ja puhuisi ihmisten lapsille maan päällä. He vapisisivat pelosta ja kauhistuksesta, sillä heidän paha omatuntonsa sanoo heille, ettei heillä olisi mitään hyvää odotettavana sellaiselta Jumalalta, joka jylisee Siinain vuorella. He varmasti pyytäisivät Moosesta puhumaan Jumalan kanssa, ja heidän puolestaan ottamaan vastaan Jumalan määräykset. Sitä paitsi on monta, jotka pyytäisivät saada olla ilman sitä armoa, että saisivat puhua Jumalan kanssa kahden kesken, ja sen tähden Jumalan täytyy asua korkeudessa, koska useimmat ihmiset tuntisivat saavana kiusaa hänen läsnä olostaan. He aivan pyytäisivätkin Jumalaa menemään pois heidän tyköään, niin kuin Pietari hämmästyksissään sanoi Vapahtajalle: Mene pois minun tyköäni, sillä minä olen syntinen ihminen. Jos nyt Vapahtaja olisi kuullut tämän rukouksen, olisi Pietari jäänyt yksin ja ilman Vapahtajaa.

Jos Jumala ilmestyisi nyt ihmisenä niin kuin Kristuksen lihanpäivinä, sysisi suruton joukko häntä kyynärpäillään, tai myös heittäisivät kiviä hänen päälleen, jos hän tuomitsisi heitä, tai he myös syyttäisivät häntä kerettiläiseksi ja villihengeksi Pontius Pilatuksen edessä. Niinpä taitaa olla parasta, että Jumala asuu korkeudessa, johon yksikään ihminen ei näe häntä, sillä kun Jumala on kaukana, silloin saa ihminen elää niin kuin tahtoo, hän voi elää vapaasti pahojen himojensa ja halujensa mukaisti. Hänen ei tarvitse pelätä Jumalan * kaikkialla läsnä olemista, sillä minä voin vakuuttaa teille, että jos Jumala olisi näkyvässä muodossa täällä meidän keskuudessamme, ei moni uskaltaisi näyttäytyä hänelle sellaisena kuin on. Ei kukaan uskaltaisi elää jumalattomasti Jumalan läsnä ollessa, niin, jopa itse perkelekin tulisi jumaliseksi, jos hänen aina täytyisi olla Jumalaa näkemässä. Mutta mitä parempi hän siitä olisi? Hän kaiketi olisi suuri ulkokullailija, jos hänen aina täytyisi olla Jumalaa näkemässä, mutta kristitty hän ei olisi.

Mutta nyt asuu Jumala myös pyhyydessä, sen tähden että hänen sanaansa julistetaan pyhäkössä. Mutta jos Jumalan sanaa saarnataan pyhäkössä selkeästi ja puhtaasti, niin ei monella ole halua tulla sinne, sillä selkeästi ja puhtaasti saarnattu Jumalan sana kuulostaa maailman korvissa koiran haukkumiselta. Sillä kun Vapahtaja saarnasi vertauksia käyttäen, sai hän kuulijoita, koska he eivät siitä mitään ymmärtäneet. Mutta jos hän puhui jonkun sanan, joka kosketti järkeen päässä, niin silloin pahenivat vieläpä hänen omat opetuslapsensakin, ja sanoivat: Tämä on kovaa puhetta, kuka voi sitä kuulla? Ja niin käänsi suuri osa
selkänsä hänelle. Jos laki nytkin saarnattaisiin selkeästi ja puhtaasti herätykseksi, eikä omaksi vanhurskaudeksi, niin useimmat suruttomasta joukosta kiiruhtaisivat pois ja menisivät kapakkaan tai istuutuisivat viinalasin ympärille ja pelaamaan korttia sunnuntaisin. Mutta jos saarnaaja sekoittaa yhteen lakia ja evankeliumia, niin osa istuu ja haukottelee, osa istuu ja nukkuu, osa katselee kauniita tyttöjä, osa katselee koreita vaatteitaan, osan ajatukset lentävät ympäriinsä maailmassa, ja useimmat eivät tiedä mitään koko saarnasta kotia tullessaan. Jumalan sana menee toisesta korvasta sisään ja toisesta korvasta ulos. Mutta jos pappi saarnaa koreasti, niin että luonnolliset tunteet liikuttuvat, niin hän saa monen luonnollisen ihmisen itkemään. Mutta * mitä tällä sitten on voitettu? Jos huora itkee kirkossa ja nauraa kirkon takana, on hän kuitenkin sama, kuin on ollutkin. Ja jos juomari itkee kirkossa ja juo itsensä humalaan kirkon takana, on hän kuitenkin sama juopporatti, kuin on ollutkin. Jos varas itkee kirkossa ja varastaa kirkon takana, niin ei hänen itkunsa ollut mitään muuta, kuin krokotiilin kyyneleitä. Moni itkee kirkossa, mutta tulee kuitenkin viinasta juovuksiin, kun polttava himo on hänessä syttynyt, sillä ei juopporatti muista, että hän tulee janoiseksi jälestä päin, niin kuin rikas mies tuli janoiseksi helvetin vaivassa.

Mutta kun Jumala nyt asuu pyhässä, niin pitäisi saarnaajan ainakin olla yhtä ankaran saarnaamaan lakia, kuin Johannes Kastaja oli. Kun hän näkee ulkokullattuja ja fariseuksia koreuksineen, ja omine vanhurskauksineen. Kun hän näkee kapakoitsijan ja juopporatin istuvan kirkossa, kun hän näkee siveitä huoria ja kunniallisia varkaita. Niin voisi hän, ainakin olla yhtä ankara, kuin Johannes Kastaja, julistamaan Jumalan ankaraa vanhurskautta, jos hän ollenkaan tahtoo sitä, että jokukaan ihminen heräisi ja tulisi totiseen katumukseen synneistänsä. Jos hän taas näkee jonkun katuvaisen ja parannukseen halullisen syntisen tulevan pyhäkköön, niin pitää hänen ainakin osoittaa sormellaan Jumalan Karitsaa ja sanoa: Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit. Silloin Jumala, joka asuu pyhäkössä, voi armahtaa parannukseen halullisen, ja antaa hänen tuntea armonsa.

Mutta Jumala asuu kolmessa paikassa, sanoo profeetta. Hän asuu ensiksikin korkeudessa, koskapa ihmiset eivät tahdo saada häntä seurakseen maan päällä, hän asuu myös pyhäkössä, jossa Jumalan sanaa saarnataan ja kansa rukoilee, mutta niin hän myös asuu niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on. Mutta kuinka monta niitä on, joilla on särjetty ja nöyrä henki? En ainakaan minä ole nähnyt monta sellaista, en enempää tässä seurakunnassa, kuin muuallakaan. Niiden, joilla on särjetty ja nöyrä henki, täytyy erottautua joukosta. He eivät voi istua siellä, missä pilkkaajat istuvat. Eivät he myöskään löydä mitään huvitusta maailman turhista huveista. Maailma saattaa löytää ilonsa juopottelusta, juopumuksesta, siveettömyydestä, tanssista ja pelistä, ym. Mutta ne joilla on särjetty henki, eivät voi löytää mitään iloa maailman syntisistä huvituksista, vaan heidän täytyy joko olla suljettujen ovien takana tai myös heidän on etsittävä yksinäisyyttä ja saarnattava erämaassa, niin kuin Johannes Kastaja teki.
Kun nyt Jumala asuu korkeudessa, niin ei kukaan voi häntä nähdä niiden joukossa, jotka asuvat maan päällä. Kun Jumala asuu pyhäkössä, voivat ainoastaan ne sielut hänet siellä löytää, jotka todella etsivät häntä pyhäkössä, mutta ne joilla on särjetty henki, löytävät hänet varmasti, sillä Herra on sanonut: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niiden tykönä, joilla on särjetty henki.

Mutta kuinka monta niitä on, joilla on särjetty henki? Minä tiedän, että täällä on ollut muutamia sieluja, joilla on särjetty henki, ja kukaties niitä on vieläkin täällä. Mutta ikävä kyllä niitä on harvoja, ja harvoja on niitäkin, jotka etsivät kadonneita lampaita, sillä vaikkapa vain yksi huutavaisen ääni erämaassa kuuluisi, niin varmasti monet kadonneet lampaat alkaisivat sitä vierasta kuunnella. Vaikkakin monet nauravat sille, toiset taas pahentuvat, toiset tulevat tollottamaan uteliaisuudesta, niin kuin muinoin suurin osa tuli Johannes Kastajan ja Jeesus Natsaretilaisen luo, saadakseen uteliaisuutensa täytetyksi, niin tuli kuitenkin sen suuren suruttoman joukon mukana aina joku nainen, joka itki syntejään ja kasteli Jeesuksen jalat katumuksen kyynelillä.

Siellä oli myös aina joku halvattu, joka antoi kantaa itsensä Jeesuksen luo ja sai kuulla armorikkaat sanat: Sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Mutta suurin osa oli tullut Jeesuksen luo töllistelemään ja täyttämään uteliaisuuttaan. Niin kävisi vielä tänäkin päivänä, jos joku huutavaisen ääni alkaisi huutaa erämaassa. Monta metsän eläintä kokoontuisi huutavaisen ympärille töllistelemään, mutta saatuansa täyttää uteliaisuutensa, he menisivät tiehensä.

Herra, iankaikkinen armahtaja katsokoon korkeudesta alas kadotetun sukukunnan puoleen; ja suuri Israelin Paimen, joka on vaeltanut raskaat askeleet Israelin vuorilla, on luvannut etsiä eksyneitä, parantaa haavoitettuja, ruokkia nälkäisiä ja johdattaa janoavaiset eläville vesilähteille. Hän on itse etsivä kadonneen, ja kantaa sen olallaan pyhään laumaansa. Eloa on paljon, mutta työväkeä on vähän: Rukoilkaa sen tähden elon Herraa, että hän lähettää uskollisia työmiehiä eloonsa, sillä vilja vaalenee elonkorjuulle. Ja täällä erämaassa ei löydy monta vehnänjyvää, mutta ne, joita täällä on, hän on kokoava aittaansa. Ja ne ovat silloin hyvässä tallessa. Ne harvat vehnänjyvät, jotka eivät ole ehtineet kypsyä, ovat hallanarkoja. Sen tähden meidän tulee rukoilla elon Herraa, että hän varjelee ne kasvavat jyvät rakeilta ja rajuilmoilta, hallalta ja kuivuudelta, ruosteelta ja mädäntymiseltä. Me rukoilemme myös, että elon Herra antaisi auringon paistaa kasvaville jyville, että ne tuleentuisivat, ennen kuin elonaika tulee. Sillä elonkorjuumies ottaa viljan sellaisena, kuin hän sen löytää, olipa se sitten kypsä tai kypsymätön; olipa pelto vaalea tai keltainen, niin se, jolla sirppi on kädessä, korjaa sen. Mutta kun vilja on leikattu ja riiheen kannettu, silloin tulee se, jolla on viskin kädessänsä ja perkaa riihensä. Nisun hän korjaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa iankaikkisessa tulessa. Mutta kevyet jyvät ja savikat hän myös silloin niistä erottaa.
Savikka on yhtä raskas kuin nisu, mutta ei kelpaa ihmisten syötäväksi, vaan heitetään ulos taivaan lintujen ruoaksi. Se, joka perkaa riihensä, laskee nisun sihdin läpi, jotta savikka putoaisi pois, sillä hän tahtoo saada täysin puhtaat jyvät aittaansa. Kevyet jyvät erottaa hän pois puhtaasta viljasta, ja rikkaampien ihmisten taloissa on tapana käyttää kevyet jyvät hevosten ja sikojen ruoaksi. Kun nyt akanat poltetaan iankaikkisessa tulessa Kanaanin maassa ja savikka heitetään ulos taivaan lintujen ruoaksi, kevyet jyvät taas käytetään hevosten ja sikojen ruuaksi, kuinka paljon saa sitten kylvömies pellostansa, jonka hän on työllä ja vaivalla hankkinut?

Meidän kylmässä maassamme hän ei voi saada enempää, kuin 5 – 6, korkeintaan 8. jyvän, mutta luvatussa maassa hän sai jopa satakertaisesti. Armahtakoot siis siis iankaikkinen armahtaja meidän kylmää maatamme, ja antakoon sekä työmiehille että viljalle sopivanlaatuista maata, ja sopivaa ilmaa. Etteivät ne harvat nisunjyvät, joita täällä on, liian paljon kärsisi, ei liiasta kosteudesta eikä kuivuudesta, ei rakeista eikä rajuilmasta, ei pakkasesta eikä hallasta, jotta elon Herra saisi kootuksi muutamia nisunjyviä aittaansa, niin ettei kaikki hänen vaivansa ja työnsä olisi turha ajassa ja iankaikkisuudessa. Amen.

(Piispa 0. Berqvistin tekemästä ruotsinkielisestä jäljennöksestä suom. 0. H. J–a).
Lars Leevi Laestadius, saarna Arvidsjaurin tarkastuksessa Ruotsissa kesäkuulla 1856

Julkaistu Siionin Lähetyslehti elokuu 1943
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Lars Levi Laestadius: Saarnoja

ViestiKirjoittaja O.M » 25 Elo 2009, 09:42

Suomi24:sta poimittu Laestadiuksen saarna:

---------------------

2 SUNNUNTAINA ADVENTISSA

Ja merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä

Luuk. 21: 25.

Vapahtaja puhuu tämän päivän evankeliumissa viimeisistä ajan merkeistä, jotka ilmestyvät taivaassa, ennen kuin tämä maailma loppuu. Ja nämä merkit pitää oleman auringossa, kuussa ja tähdissä. Meidän pitää nyt ensinnä tietämän, että auringon kanssa ymmärretään hengellisessä tarkoituksessa kristillisyyden valkeus, joka on niin kuin aurinko niille, jotka matkustavat ijankaikkisuuteen. Jos tämä aurinko pimenee, silloin tulee hengellinen pimeys maan päälle, niin että matkustavaiset ei näe enää, mistä tie menee taivaaseen. Aurinko ei pimenis muutoin, mutta kuin kuu menee auringon eteen, silloin tulee aurinko pimeäksi. Mutta kuun kanssa ymmärretään hengellisessä tarkoituksessa se luonnollinen järki, joka on suurena esteenä niille, jotka aikovat katumuksen ja parannuksen tehdä.

Luonnollinen järki on sokea ja pimitetty synnin himoilta, niin kuin myös se luonnollinen kuu on itsestänsä musta ja pimeä. Mutta tulee hänestä sentähden vähäisen valoa, koska aurinko paistaa kuun päälle. Niin tulee myös siitä hengellisestä auringosta ylösvalaistus järjelle, että ihminen ymmärtää joltisesti järjellä toimittaa ne maalliset askareet ja niin asettaa elämänsä, että hän tulis tässä maailmassa joltisesti aikaan.

Mutta ei ihminen järjen viisaudella näe mistä tie menee taivaaseen. Järjen eli pääkallon tieto on se kuutamo, jonka himminlaisessa valossa ihminen näkee kulkea sitä laveata tietä, joka viepi kadotukseen. Mutta sitä kaitaista tietä ei näe kukaan kuutamolla eli järjen viisaudella. Se pitää oleman täysi päivä, eli täydellinen ylösvalaistus Jumalan sanasta, ennen kuin ihminen näkee, mistä tie menee taivaaseen.

Me kuulemme profeetan, Joelin, kirjoituksesta, että aurinko tulee pimeäksi ja kuu punaiseksi ennen kuin se suuri Herran päivä tulee. Nämät ovat ilman epäilemättä ne viimeisen ajan merkit, joita Vapahtaja tarkoittaa, koska hän sanoo, että merkit pitää oleman auringossa ja kuussa ja tähdissä. Kristillisyyden aurinko tulee pimeäksi, koska kuu eli luonnollinen järki pääsee auringon eteen. Silloin ei näe kukaan, mistä tie menee taivaaseen. Mutta ei moni arvaa, että kuu on mennyt auringon eteen, koska aurinko tulee pimeäksi. Eikä moni arvaa, että luonnollinen järki on päässyt kristillisyyden eteen, koska armon aurinko tulee pimeäksi.

Nyt ovat vissimmästi viimeisen ajan merkit näkymässä auringossa, koska maailma on niin suuressa hengellisessä pimeydessä, ettei moni ihminen näe, mistä tie menee taivaaseen. Moni yönvalvoja freistaa kyllä vaeltaa ijankaikkisuuteen kuutamolla eli järjen viisaudella. Mutta kuinkas hänen pitää kostuman sinne, koska hän ei näe kuutamolla sitä kaitaista tietä, joka viepi elämään. Mutta se on vielä pahempi, koska kuu tulee punaiseksi, eli luonnollinen järki tulee niin pimitetyksi, ettei ihminen enää ymmärrä, kuinka hänen pitää elämätänsä asettaman, että hän tulis aikaan tässä maailmassa.

Vaikka ei kaikki ymmärrä, mistä syystä kuu tulee punaiseksi. Se tulee siitä höyrystä ja siitä savusta, jonka Johannes näki ilmestyksessä nousevan ylös syvyyden kaivosta, josta aurinko tuli pimeäksi: tämä musta savu se on, joka nousee syvyyden kaivosta ja tekee kuun punaiseksi, ettei ihmiset näe enää, kuinka heidän pitää tässä maailmassa tuleman aikaan.

Synnin höyry nousee syvyyden kaivosta, se on, syvimmästä maailman viisaudesta, ja sekoittaa sen luonnollisen järjen, ettei maallinen esivalta enää ymmärrä, kuinka yksi sokea ja pahankurinen kansa pitää pysymän alallansa. Silloin ylpeys, juopumus, ahneus, huoruus, koreus, kirous ja tyytymättömyys panee alamaisia kapinan nostajiksi. Ihmiset yhdessä valtakunnassa rupeavat tappelemaan keskenänsä niin kuin nyt on tapana maailmassa. Silloin on suuri vika luonnollisessa järjessä, koska ihmiset yhdessä valtakunnassa ei pysy koossa, maallinen hallitus ei jaksa enää hallita kansaa. Parempi järki on niillä umpipakanoilla, jotka tottelevat sitä maallista esivaltaa ja ymmärtävät sen tarpeelliseksi, että maalliselle esivallalle pitää oleman alamaiset, muutoin hajoaa koko valtakunta ja raukenee tyhjään.

Mutta ei se ole ainoastaan se luonnollinen ylpeys, joka sekoittaa sen luonnollisen järjen, vaan myös huoruus tekee järjen niin sokeaksi, että yksi huora ei ymmärrä, että hänelle tulee viimein hätä huoruuden tähden. Juopumuksen himo tekee myös ihmisen järjen niin sokeaksi, että yksi juomari ei ymmärrä itse, että hän tulee köyhäksi juopumuksen kautta.

Katso, tämä on se savu, joka nousee syvyyden kaivosta, nimittäin ne synnin himot, ja halut, jotka tulevat lihasta, jossa rietas on hallitsijana, ja se syvyyden kaivo on se maailmalllinen viisaus, joka panee semmoisia syntiä luvalliseksi. Kuu, eli luonnollinen järki, tulee viimein niin pimeäksi, ettei ihminen ymmärrä, kuinka hänen pitää elämän, että hän tulis aikaan tässä maailmassa.

Mutta viimeisen ajan merkit näkyvät vielä tähdissä. Johannes näki ilmestyksessä monta tähteä putoavan taivaasta maan päälle, ja hän näki sen suuren lohikäärmeen pyrstöllänsä vetävän kolmannen osan taivaan tähdistä maan päälle. Tähtien kanssa ymmärretään hengelliset opettajat, jotka osottavat syntisille, mistä tie menee taivaaseen. Koska aurinko ei paista, eikä kuu anna yhtään valoa yksinäiselle matkamiehelle, kuinka hän saattais vaeltaa, jos ei olis joku tähti taivaan reunalla, joka osottaa hänelle sitä kurssia, jota myöten hänen pitää vaelluksensa ojentaman, ettei hän joutuisi peräti eksymään tässä pimeässä maailmassa. Parempi se on, jos yksikään tähti näkyy.

Mutta jos nyt tähdet putoavat taivaasta maan päälle, jos hengelliset opettajat tulevat niin maailmallisiksi, että he rupeavat maailman turhuutta seuraamaan, mistäs pitää sanan kuulijat silloin saaman ojennusta? Jos hänen oppinsa olis vielä jonkunlainen, eli niin kuin Jumalan sanan jälkeen sopivainen, mutta hänen elämänsä olis sitä oppia vastaan sotivainen, niin eläisit sanankuulijat opettajan esimerkin jälkeen: olisit jumaliset kirkossa ja jumalattomat kirkon takana; istuisit siivosti kirkossa ja tappelisit kirkon takana, siunaisit kirkossa ja tappelisit ja kiroaisit kirkon takana, itkisit kirkossa ja nauraisit kirkon takana, ja sanoisit: "Niinpä tekee pappiki, ilmanki se on oikein." Semmoinen elämä tulee seurakunnassa, koska hengelliset opettajat tulevat maailmallisiksi, se on, tähdet putoavat taivaasta.

Valitettavasti on se suuri lohikäärme alkanut varsin kristikunnan alussa vetämään tähtiä taivaasta maan päälle. Ja Lutheruksen aikana oli hän visusti pudottanut kaikki tähdet taivaasta maan päälle. Eikä nytkään ole monta tähteä taivaassa, jotka ei ole pudonneet maan päälle. Juuri harva tähti näkyy nyt taivaan reunalla, jonka yksinäinen kulkija saattaa pitkällä silmällä nähdä. Mutta jos nekin harvat tähdet putoavat maan päälle, mistä pitää teidän saaman ojennusta, te köyhät matkamiehet, jotka yksinäisyydessä matkustain haette pimeydessä jotakuta merkkiä taivaasta, joka osottaa teille tien Betlehemiin?

Rukoilkaat sitä suurta taivaan kuningasta, te taivaaseen matkustavaiset. Huoatkaat, te yksinäiset kulkijat ja rukoilkaat, ettei ne harvat tähdet, jotka näkyvät taivaan reunalla, ettei ne harvat tähdet, sanon minä, putoaisi maan päälle, ettekä joutuisi peräti pimeyteen ja eksyisitte pois kokonansa autuuden tieltä. Rukoilkaat, te yksinäiset kulkijat ja te köyhät matkamiehet, ettei lohikäärme pääsis niitä harvoja tähtiä vetämään pyrstöllänsä taivaasta maan päälle, jotka nyt osottavat teille tien autuuteen. Kuule valkeuden Isä köyhäin matkamiesten huokaus. Isä meidän jne.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Syys 2009, 09:10

L.L. Laestadius
Saarna laskiaissunnuntaina

PAAVALI KIRJOITTAA: LUONNOLLINEN IHMINEN EI YMMÄRRÄ NIITÄ, JOTKA JUMALAN HENGEN OVAT; JA TOISESSA PAIKASSA HÄN SANOO: JOS MEIDÄN EVANKELIUMIMME ON PEITETTY, NIIN SE ON NIILTÄ PEITETTY, JOTKA KADOTETAAN.

Tästä ymmärretään, että hengelliset asiat ovat luonnolliselta ihmiseltä peitetyt. Jos vielä muutamat kirjanoppineet ja Raamatun miehet koettaisivat koota muutamia Raamatun paikkoja pääkalloonsa, ei he kuitenkaan tunne Jumalan sanaa. Siliä niin kirjoittaa Paavali: "He ovat aina oppivaiset, mutta ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset." . Kuinka tyhmä on luonnollinen ihminen ymmärtämään hengellisiä asioita, osoitetaan myös tämän päivän evankeliumissa. Koska Vapahtaja rupesi puhumaan opetuslapsilleen kärsimisestään ja kuolemastaan, niin oli tämä puhe peitetty, ja ei he mitään ymmärtäneet siitä. Opetuslapset olivat jo monta vuotta käyneet Jeesuksen koulussa, mutta kuitenkin olivat he ymmärryksensä puolesta niin sokeat, etteivät he vielä mitään ymmärtäneet kristillisyyden pääkappaleista. Kuitenkin sanovat tämän aikaiset` fariseukset: "Kyllä me näemme itse kirjasta."

Mitä te näette? Jaa, sitä te näette kirjasta, että Natsarenus on kansan häiritsijä, että kristityt ovat villihenget. Sitäkö te näette kirjasta? Ei ole yhtään kirjaa, vaikka se olisi kuinka pieni, joka ei tuomitse surutointa helvettiin. Almanakka on melkein pieni kirja, eikä siinä ole monta Jumalan sanaa, mutta vielä nekin sanat tuomitsevat suruttoman, sillä siinä puhuu luonnon tutkija niistä ruumiin ja sielun vioista, jotka tulevat juopumuksesta. Mutta ei surutoin ihminen usko, mitä taita vimmat lääkärit todistavat, "vaan he sanovat: "Ei lääkärit ole jumalia; ei ne ymmärrä paremmin kuin mekään, mikä ruumiille on terveellinen.”

Se tulee todeksi, mitä Vapahtaja sanoi juutalaisille:
"Jos minä maallisia teille puhun, ja ette usko, kuinka te uskoisitte, jos minä taivaallisia teille sanoisin." Luonnollinen ihminen on niin sokea hengellisissä asioissa, ettei hän saata sormen pituutta eteensä nähdä, mutta kyllä hän yhtä hyvin luulee näkevänsä kauas. Niin kuin fariseukset sanoivat Vapahtajalle: "Olemmeko mekin sokeat?"
Niin sanovat kaikki fariseukset. Vieläpä tyhmät talonpojat, jotka ovat niin kuin vastasyntyneet nautavasikat, kehtaavat tingata niitten kanssa, jotka ovat enemmän koetelleet sekä maallisia että hengellisiä asioita. Niillä on semmoinen koulumestari helvetissä, joka antaa heille semmoisen ylösvalaistuksen, että vuotava lohikäärmeen myrkky on terveellinen ruumiille ja sielulle. He tulevat sen kautta viisaiksi, rikkaiksi, jumalisiksi ja autuaiksi. He tulevat lohikäärmeen myrkystä voimallisiksi, rakkaiksi ja iloisiksi, koska he ovat siinä höyryssä, joka nousee pohjattomuuden pirtin savusta. Katso! Nämä ovat parhaat kristityt, jotka juovat ja tappelevat markkina-aikana. Koska semmoiset miehet tulevat riettaan elämänsä a vuoksi vaivaisiksi ja traasuperkeleiksi, niin he sanovat: "Jumala teki meitä köyhiksi; ei meillä ole parempaa onnea suotu Jumalalta." Näin tulee Jumala pilkatuksi ja häväistyksi maailman joukolta. Ei niillä raukoilla ole sen verran ymmärrystä, että he laittaisivat itselleen maallista elatusta, vaikka he ovat saaneet Jumalalta terveen ruumiin ja sielun. Kuinka he ymmärtäisivät hengellisistä asioista, koska he eivät ymmärrä maallisiakaan käyttää sen verran, että tulisivat ominensa aikaan.

Meidän pitää evankeliumin johdosta, laveammalta puhuman, sekä maallisesta, että hengellisestä sokeudesta. Kun me sitä ennen olemme huutaneet Jeesuksen Natsarenuksen perään, joka on tästä sivu menemässä, että Hän pysähtyisi vähäksi aikaa ja aukaseisi sokeain raukkain silmät, jotka istuvat tien vieressä ja huutavat: ”Jeesus Daavidin Poika, armahda minun päälleni, että minä saisin näköni".
Kyllä on monta sokeaa raukkaa istumassa tien vieressä ja huutamassa, vaikka surutoin kansa käskee vaikenemaan. Mutta enempi on niitä, jotka eivät huuda ollenkaan, vaikka he kuulevat, että Jeesus Natsarenus menee ohitse. Kukas tiesi, kuinka kauan Jeesus Natsarenus on huutamassa. Kukas tiesi, jos Hän on mennyt nyt niin kauas, ettei Hän enää kuule, kuinka sokea raukka huutaa.
Muutamat sokeat raukat kuulevat kyllä humun siitä kansasta, joka
kurkistelemisen tähden noudattaa Jeesusta, mutta eivät he sen tähden huuda. Muutamat kuulevat kyllä, että Jeesus Natsarenus on ohitse menemässä, mutta eivät nekään sokeat raukat huuda, ennen kuin Jeesus on niin kauas mennyt, ettei Hän kuule enää heidän surkeaa huutoaan. Huuda nyt sinä sokea raukka, ennen kuin Jeesus menee ohitse ja koituu niin kauas, ettei Hän enää kuule sinun huutoasi!
Huuda nyt sokea raukka, koska Hän on vielä kuulemassa; ennen kuin Hän meidän kiittämättömyytemme tähden menee niin kauas, ettei enää kuulu sokeain huutaminen. Jeesus Daavidin Poika, armahda sokean raukan päälle ja avaa hänen silmänsä, että hän saisi näkönsä, ennen kuin iankaikkinen pimeys ja sokeus lankee hänen päällensä. Kuule silmäin aukaisija kaikkein sokeain raukkain huuto! Isä meidän, joka olet taivaissa…

L.L. Laestadius
Päivämies maaliskuun 2 päivä 1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 07 Huhti 2010, 14:18

5 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDENPÄIVÄSTÄ 1848

Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi. Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois. Matt. 13: 47, 48

Koska luonnollinen ihminen ei tiedä, mikä kristillisyys on, täytyy Vapahtajan vertausten kautta selittää, mikä se on. Ei kuitenkaan luonnollinen ihminen käsitä niitä vertauksia ennen kuin hän on itse tullut jotakin tuntemaan kristillisyyden voimasta. Jos me nyt tahtoisimma selittää tämän vertauksen verkosta, joka on mereen heitetty, niin se kuuluis näin: Verkko on Jumalan sana. Meri, johonka verkko on heitetty, on mailma. Kalamiehet ovat opettajat, ja kalat ovat ihmiset. Tämä vertaus merkitsee siis, että opettajat pyytävät ihmisiä kristillisyyteen Jumalan sanan kautta. Mutta mädänneet kalat ovat ulkokullatut ja suukristityt, jotka ei kelpaa Jumalalle, ja ne heitetään pois, jos nimittäin kalamiehet ymmärtävät eroittaa niitä.

Mutta jos kalamiehet ovat sokeat eikä tunne hajusta, kutka ovat mädänneet ja kutka ovat verekset kalat, niin se on arvattava, että he kokoovat sekä verekset että mädänneet kalat astioihinsa. Vaikka se on tietämätöin, kuka niitä mädänneitä kaloja heiltä ostaa. Koska nimittäin sokiat kalamiehet panevat mädänneet kalat ja verekset kalat yhteen astiaan, mätänevät kaikki tyynni yhteen läjään. Mädänneet kalat mädännyttävät niitä vereksiä kaloja. Ja koska kalat niin pääsevät mätänemään, pilaantuvat he, eikä enää tunne suoloja. Vaikka kuinka paljon suoloja pantaisiin niiden kalain päälle, jotka ovat mädänneet, ei ne tule syötäväksi sen tähden.

Joka semmoisia kaloja ostaa, hänen täytyy kaataa koko kalapuolikon maahan, hukan ja revon penikoille ruoaksi. Kohtapa tuntuu siksi, kuin koko kalapuolikko olis mätänemässä. Ja se taitaa tulla siitä, että kalamiehet ovat ensiksi laiskat kokemaan verkkojansa. He heittävät kyllä Vapahtajan käskyn jälkeen verkkojansa mereen, mutta he ovat laiskat kokemaan verkkoja. Jos joku kala tarttuis, niin se kuolee siihen, koska kalamies ei ole virkku verkkoja kokemaan. Ja pian kuollut kala mätänee lämpimässä vedessä. Toiseksi ovat myös kalamiehet sokiat. Koska heidän pitää paneman kaloja astioihin, ei net ymmärrä eroittaa ja pois heittää mädänneet kalat, vaan he panevat sekä verekset että
mädänneet kalat sekaisin astioihin, vaikka Vapahtaja on sanonut, että mädänneet kalat heitetään pois.

Vapahtaja on Matheuksen 13. luvussa, kussa tämä vertaus luetaan, selittänyt tämän vertauksen verkosta ja kaloista näin, että enkelit erottavat tuomiopäivänä ulkokullatuita ja suukristityitä oikeista kristityistä. Mutta me tiedämme, että enkelitten kanssa ymmärretään monessa Raamatun paikassa hengelliset opettajat, jotka saattavat kyllä eroittaa mädänneet kalat, jos he ottavat vaarin Vapahtajan sanoista Pietarille: “Mitä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaassa, ja mitä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa.”

Mutta kolmanneksi ovat tämän aikaiset kalamiehet ilman suolaa, eli heidän suolansa on suolatoin. Se on mistantanut makunsa, niin kuin Vapahtaja on sanonut opetuslapsille: “Te oletta mailman suola. Mutta jos suola mistantaa makunsa, millä sitte suolataan?” Kyllä kalat pian mätänevät, vaikka kuinka paljon suolattaisi, koska suolat ovat kelvottomat. Ei se ole siis ihme, että kalat, koska he ensinnä mätänevät verkossa, ja sitte vielä huonoilla suoloilla suolataan, ei se ole niin suuri ihmet, että kristillisyys on muuttunut kuolleeksi uskoksi ja ulkokullaisuudeksi, koska ensinnä harvoin saarnataan siitä oikeasta katumuksesta, ja vielä toiseksi se usko, joka pakataan ihmisten sydämeen, on kuollut usko.

Vanhat suomalaiset olivat pakanat; heidän jumalansa oli Väinämöinen ja Ilmarinen, siihen palvelit he ristikantoja. Oli myös heillä pyhät pihlajat ja muita sen kaltaisia. Mutta seitsemänsataa ajastaikaa tätä ennen tulit ruottalaiset ja saarnaisit evankeliumia suomalaisille, ei Jumalan sanan kautta, vaan miekoilla ja keihäillä, nyrkillä ja sauvalla. Ja se on arvattava, että se, joka saarnaa evankeliumia miekoilla ja seipäillä, nyrkillä ja sauvalla, tekee ihmisiä kristityksi. Mutta minkä kaltaiseksi kristityksi he tulevat, se on toinen kysymys. Oli sen tähden sen aikaisilla saarnamiehillä se usko, että he tulevat autuaaksi, koska he saarnaisit evankeliumia nyrkillä ja sauvalla. Mutta vanhat suomalaiset tehit vastuksen. Vaikka ruottalaiset saarnaisit evankeliumia niin voimallisesti, että veri truiskui nenästäja suusta, ei suomalaiset kuitenkaan tahtoneet muuttaa heidän vanhan uskonsa eli mistantaa jumalitansa, sillä heillä oli se usko, että suomalaiset tulevat autuaaksi uskollansa niin hyvin kuin ruottalaiset paavin uskolla.

Kuitenkin voitit ruottalaiset, ja suomalaiset pakotettiin väkisin tunnustamaan Kristuksen Vapahtajaksi, mutta vanhat jumalat jäit kuitenkin sydämeen, joista vielä muutamat ovat elämässä, esimerkiksi maahiset, saivot, noidat, lumoojat ja muut semmoiset, joidenka päälle vielä muutamat uskovat. Ja me mahdamme kysyä, minkä tähden suomalaisilta ryöstettiin heidän vanha uskonsa. Miksei ruottalaiset antaneet heidän elää ja kuolla siinä vanhassa uskossansa, että Väinämöinen ja Ilmarinen vapahtavat heitä helvetistä? Me olemme kuulleet, että näillä vanhoilla suomalaisilla oli suuri hartaus heidän uskossansa, ja niin suuri nöyryys, että he rupeisit neljällä jalalla konttaamaan varsin, kuin jumala tuli näkyville.

Jos tämän aikaiset suomalaiset rupeisit konttaamaan sen oikian Jumalan edessä, eli itkemään ja rukoilemaan Jesusta niin suurella hartaudella ja nöyryydellä kuin silloin tehtiin epäjumalan
edessä, niin sanoisit mailman ihmiset: “Se on yksi ihmeellinen taikaus. Se on tyhjä ulkokullaisuus!” Sillä tämän aikaiset suomalaiset, joilla pitäis oleman oikia kristinusko suussa, vaikka toisen miehen usko taitaa olla usiampain sydämessä; tämän aikaiset suomalaiset ja ruottalaiset kumartavat polviansa viinatynnyrin edessä. He konttaavat neljällä jalalla, koska paloviina on vaikuttanut niin paljon, ettei he jaksa enää seisoa kahden jalan päällä. Itkevät myös Jumalansa kunniaksi, koska paloviina nousee päähän. “Mutta se oli yksi hävitöin sana ja yksi suuri valet”, sanovat varsin tämän aikaiset kunnialliset miehet ja vaimot. “Met olemma kristityt olleet lapsuudesta saakka. Me olemma siviästi eläneet tähän päivään asti. Ei kukaan ole soimannut meitä juomariksi, huoraksi ja varkaaksi, emmekä ole sitä soimausta ansainneet. Sillä me olemme oikeutta rakastaneet ja rehellisyyden tehneet jokaista miestä kohtaan, ja toivomma, että jos met tästedes eläisimme niin kuin tähän asti on eletty, me tulisimme hyvin aikaan sekä Jumalan että ihmisten kanssa.”

Saattaa olla mahdollinen, että te olette siviät huorat, rehelliset varkaat, kunnialliset viinaporvarit, raittiit juomarit ja armahtavaiset juutalaiset. Mutta se saattaa myös olla mahdollinen, että teidän siveytenne ja rehellisyytenne ja raittiutenne ja armeliaisuutenne, niin myös teidän uskonne ja rakkautenne ei auta teitä helvetistä, vaikka kuinka siviästi, rehellisesti ja kunniallisesti olisitta eläneet. Sillä Lutheruksen usko, jossa te oletta opetetut ja ylös kasvatetut, kaipaa oikian katumuksen ja sydämen muutoksen; se kaipaa oikian kääntymyksen ja parannuksen, joka Raamatussa kutsutaan uudesta syntymiseksi.

Koskas tämä sydämen ja mielen muutos on tapahtunut teille? Vapahtaja sanoo: “Ellei joku synny vedestä ja Hengestä, ei hän taida Jumalan valtakuntaan sisälle tulla.” Koskas te nyt oletta syntyneet vedestä ja Hengestä? Kasteessa ilmanki! Eikä ole kasteen liitto rikottu koskaan! Vapahtaja on sanonut, että se tie on kaita ja portti ahdas, joka viepi elämään, ja harvat sen löytävät. Koskas te olette ahtaassa portissa olleet? Vapahtaja on sanonut: “Suuren vaivan kautta täytyy ihmisen mennä elämään.” Koskas te oletta siinä vaivassa olleet? Ne harvat sielut, jotka ovat omantunnon vaivassa olleet, katsotaan teiltä hulluksi. Apostoli Paavali sanoo: “Se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen on, saattaa parannuksen autuudeksi.” Koskas teillä on ollut tämä hengellinen muret, joka Jumalan mielen jälkeen on?

Ne harvat sielut, jotka ovat siinä murheessa olleet, kutsutaan teiltä ulkokullatuksi ja fariseukseksi. Älkäät luottako teidän siveytenne päälle ollenkaan, sillä teidän pakanalliset esivanhemmat olit paljota siviämmät kuin tet, ja yhtä hyvin puikivat het helvetissä! Koska heillä oli ukkoäijä jumalana, ei heillä ollut silloin paloviinaa, ei märkääkään. Koska Väinämöinen ja Ilmarinen olit jumalana, ei siihen aikaan ollut juopumusta, tappelusta, huoruutta ja kirousta niin kuin nyt on. Ei silloin löytynyt varkaitakaan, sillä siihen aikaan ei pidetty lukkoa, ei puodissa, ei tuvassa eikä arkussa, mutta nyt kätketään kaikki tavara lukon takana, eikä sen tähden moni saata varjella omaansa varkailta. Ei silloin ollut tuomaria eikä lakia, ja elit sen tähden ihmiset sovinnossa.

Mutta nyt käyvät ihmiset lakia lystiksensä. Het riitelevät viinaotingin päältä, huorain päältä ja kunnian päältä. Ja nyt te kuulitta, kuinka teidän pakanalliset esivanhemmat ovat eläneet; niin te kuulitta, että teidän siveytenne ei maksa mitään heidän siveytensä suhteen. Sen tähden pitää heidän nouseman ylös tuomiopäivänä ja kantaman teidän päällenne ja sanoman: “Jos meille olis niin paljon saarnattu kuin teille, me olisimma aikaa tuhvassa ja säkissä tehneet katumuksen ja parannuksen. Jos meillä olis ollut niin paljon hengellisiä kirjoja kuin teillä, me olisimma jo aikaa heittäneet juopumuksen ja kirouksen, tappeluksen, huoruuden ja ahneuden.”

Mutta te sanotta näin: “Emme me palvele epäjumalita niin kuin meidän pakanalliset esivanhemmat. Me olemma kristityt. Me tunnemma Jumalan ja Vapahtajan. Me käymme kirkossa ja Herran Ehtoollisella. Me luvemma ja veisaamme myös kotona. Me pidämme päätämme kaltossa alttarin edessä. Me itkemme myös kirkossa, koska oikia Jumalan sana saarnataan, ja uskomma, että Jumala on meille armollinen. Kyllä Jumala näkee meidän viattomuutemme ja tuntee meidän rehellisyytemme, vaikka meitä viattomasti haukutaan ja kielilakkarit valehtelevat meidän päällemme, että met olemma siviät huorat ja rehelliset varkaat; vaikka Jumala tietää, kuinka hartaat me olemma rukoilemaan Jumalata ja huutamaan hänen nimensä joka aika, kuin me olemma hädässä. Ja varsin kuin me tunnemma kuoleman taudin, kutsumma me papin tykömme ripittämään meitä.

Eiköhän Jumalan pidä tunteman näitä kristillisyyden merkkiä ja varjeleman meitä helvetin kadotuksesta, koska me uskomme niin vahvasti hänen päällensä, ja hartaasti rukoilemma häntä.” Mutta minä sanon näin: “Ei Jumala kuule katumattomain rukousta. Jumala vaatii yhtä nöyrää ja särjettyä sydäntä.” Mutta koskas teidän sydämenne on särjetyksi tullut? Koskas te oletta oikian katumuksen tehneet? Kyllä Jumala tosin näkee, kuinka siviät huorat ovat, koska he lapsen hädässä huutavat Isän nimeen ja tekevät lupauksen, että jos Jumala vielä auttais heitä lapsen hädästä, ei pitäis heidän enää koskaan ryhtymän huoruuteen.

Vaikka he vuoden ja kahden perästä ovat toisen jalkasikiän saaneet. Jumala myös näkee, kuinka rehelliset varkaat ovat, koska het seisovat puolassa ja huutavat hänen nimensä ja tekevät sen lupauksen, että jos Jumala auttais häntä tästä rangaistuksesta, ei heidän pitäis enää varastaman, vaikka he kahden eli kolmen päivän perästä ovat taas varastamassa. Jumala näkee myös, kuinka jumalinen ja hurskas viinaporvari on, koska hän oikeuden edessä ottaa Jumalan todistajaksi, ettei hän ole viinaa koskaan myynyt, ja vannoo rohkiasti itsensä puhtaaksi viinasakosta. Jumala näkee myös juomaria, kuinka raittiit he ovat, koska he oikeuden edessä vannovat, ettei he ole päissä, mutta samana päivänä, koska he ovat kääntäneet selkänsä alttarille, sekoittavat perkeleen kalkkia Herran kalkilla ja oksentavat vielä ulos Herran ruumista ja verta yhtenä paloviinan kanssa.

Näkee vielä Jumala senki, kuinka armahtavaiset jyväjuutalaiset ovat, jotka säästävät elonsa nälkävuoden varaksi. Ja koska katovuosi tulee, kenkävät ( = lahjoittavat) he elonsa vaivaisille, eikä ota enempää kuin kaksikymmentä riksiä tynnyriltä. Näkee vielä Jumala senki, kuinka nöyrät ja kristilliset tämän aikaiset nuoret ja palvelijat ovat, koska he laiskuuden ja luonnollisen ylpeyden tähden ei viitti palvella kohtuullisen palkan edestä, menevät he huoruuden tähden yhteen niin kuin luontokappaleet, ja koska he sitte köyhtyvät, sanovat he: “Jumala on ilmanki meitä köyhäksi tehnyt. Ja kyllä joutaa maakunta meitä ruokkia.” Katso, tätä kaikkea näkee Jumala. Ja Jumalan pitää kaikkein synnit kantaman.

Vanhin on juuri soma kärsimään jumalattomitten lastensa tähden. Sylkevät vielä hänen päällensä, pilkkaavat hänen kyyneleensä ja sanovat: “Sinä ilmanki olet meitä ruokkimassa!” Jumala nähköön nämät sokiat raukat, jotka ovat vielä niin kuin vastasyntyneet penikat, sokeudessa syntyneet ja sokeudessa pilkanneet vanhemman kyyneleet. Sinun käskys jälkeen minä tänäpänä, rakas Vapahtaja, heitän verkon, sinun pyhän sanas apajalle, ole itse neuvonantaja, kuinka minun pitää heittämän ja vetämän nuottaa, että joku kala pääsis saatanan verkoista irti ja tulis sinun Pyhän sanas kautta suljetuksi Pyhän Hengen nuottaan sisälle. Kuule kaikkein niitten murheellisten sieluin huokaus, jotka ovat jo jotakin koetelleet Jumalan sanan voimasta. Että suuren kalan paljouden tähden hämmästyisit kaikki, jotka vastaan sotivat. Amen. Isä meidän, joka olet taivaassa.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Laestadius: oikea usko

ViestiKirjoittaja hepa » 09 Huhti 2010, 08:49

3 SUNNUNTAINA ADVENTISSA 1858 (iltasaarna)

Evankeliumi Matt. 11: 2-10

Se kuuluu evankeliumista, niin kuin Johannes olisi ollut epäilyksissä Jesuksen persoonasta, koska hän pani opetuslapsiansa kysymään: “Oletko sinä se tuleva, eli pitääkö meidän toista odottaman?”

Tämä Johanneksen kysymys merkitsee: “Oletko sinä se ulosluvattu Vapahtaja, eli pitääkö meidän toista vapahtajaa odottaman?” Tämä Johanneksen kysymys kuuluu nyt näin: “Onko tämä oikea kristillisyys, joka näinä vuosina on ilmestynyt pohjan maalla, eli pitääkö meidän parempaa kristillisyyttä odottaman?” Tämän kysymyksen päälle pitää meidän Jumalan armon kautta lyhyesti vastaaman. Koska niin monen laista kristinuskoa on mailmassa ollut ja vielä nytkin on, niin päättävät suruttomat, ettei ole tietoa, mikä usko olisi oikea. Mutta ne, jotka ovat jotakin koetelleet siitä autuaaksi tekeväisestä uskosta, täytyvät tunnustaa, ettei pakanan usko ole oikea. Ja meidän täytyy myös tunnustaa, että yksi Jumala on oikea Jumala, yksi Vapahtaja on oikea Vapahtaja, niin myös täytyy yksi usko olla oikea ja autuaaksi tekeväinen.

Koska moni tällä ajalla uskon tunnustaa ja kuitenkin uskon voiman kieltää elämällänsä, niin tulee monelle yksinkertaiselle kristitylle mieleen, mikä usko viimein on oikea, koska muutamat uskovat ja huoraavat, muutamat uskovat ja varastavat, muutamat uskovat ja ovat mailmassa kiinni. Emme nyt puhu niistä, joita kristityt eivät ole koskaan saattaneet tunnustaa kristityiksi, semmoisilla ei ole oikeat kristittyin koettelemukset olleet, vaan me puhumme niistä, joita oikeat kristityt ovat kristityksi ottaneet, mutta jotka eivät pysyväiset olleet heidän uskossansa.

Niistä on jo ensimmäisessä kristillisyydessä ollut paljon epäilystä, pitääkökristittyin ottaman semmoisia langenneita seurakunnan yhteyteen ja tunnustaman kristityiksi. Muutamat kristityt sanoivat jo silloin, että langenneita ei tarvitse ottaa seurakunnan yhteyteen, vaikka kummoisen katumuksen tekisivät. Mutta toiset kristityt ovat langenneita ottaneet seurakunnan yhteyteen, koska he ovat oikein katuvaiset olleet. Eikä ole ne langenneet muutoin jaksaneet uskoa, että Jumala on heidän syntinsä anteeksi antanut, ennen kuin kristityt ovat anteeksi antaneet. Kuitenkin ovat ensimmäiset kristityt oikean katumuksen langenneilta vaatineet. Koska nyt Jumala on antanut niin suuren vallan kristityille, että heillä on valta synnit anteeksi antaa ja pidättää, niin on jäänyt suurin epäilys niistä, joita muutamat kristityt ovat kristityksi ottaneet ja muutamat ovat kaataneet.

Emme tiedä, onko siis kristityillä ollut sokeus siinä paikassa, etteivät he ole oikein tunteneet, kuka on oikein katuvainen. Mutta me tiedämme, että pakanat, jotka mittaavat kristillisyyttä omanvanhurskauden ojennusnuoran jälkeen, eivät ota ketään kristityksi. Ja armonvarkaat taas ottavat armonvarkaita kristityiksi. On siis yksi määrä ja yksi raja, jossa oikea katumus pitää löytymän, nimittäin siinä paikassa juuri, kussa entinen kuollut usko on loppunut. Koska nimittäin opetuslapsilla loppui kaikki usko ja kaikki toivo, silloin oli heillä oikea katumus.

Jos me nyt tahdomme antaa vastauksen tämän kysymyksen päälle, onko tämä kristillisyys oikea, eli pitääkö meidän parempaa kristillisyyttä odottaman, niin täytyy meidän ensin antaa tiettäväksi, että ensimmäiset kristityt ovat aina pitäneet niitä oikeina kristittyinä, jotka ovat henkensä antaneet Jesuksen nimen tähden; mutta semmoinen koettelemus ei ole vielä ollut tässä kristillisyydessä.

Toiseksi täytyy meidän tunnustaa, että meillä on semmoinen usko, että vielä nytkin löytyy tässä kristillisyydessä muutampia harvoja sieluja, jotka saattaisivat kyllä uhrata henkensä ja verensä Jesuksen nimen tähden. Koetelkaa nyt itseänne tämän ojennusnuoran jälkeen, jos teidän uskonne kestää siinä suuressa sodassa ja kilvoituksessa, jos te jaksaisitte noudattaa Jesuksen verisiä askeleita, jos te jaksatte ottaa ilolla ja riemulla kuoleman vastaan Jesuksen nimen tähden. Nyt ei ole muuta parempaa kristillisyyden tuntomerkkiä kuin ainoastansa tämä, että moni on tämän kristillisyyden kautta tullut siihen tilaan, että hän on saattanut ilolla ja riemulla jättää tämän mailman.

Meillä on se toivo ja uskallus Jumalaan, että moni kristillisyyden veli ja sisar seisoo nyt Sionin vuorella sadan ja neljän viidettäkymmenen tuhannen kanssa veisaten uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle, kiittäen tämän vähäisen valon edestä, joka on koittanut pohjan maalla. Kilvoitelkaa tekin kalliimmassa uskossanne loppuun asti, niin te pääsette pian kohtaamaan veljiänne ja sisarianne uskossa (siinä autuaallisessa paikassa), jossa tiaiset istuvat elävän viinapuun oksain päällä. Amen.




HELLUNTAIPÄIVÄNÄ 1860 (päiväsaarna, suomennos)

...Mutta että totinen kristillisyys vielä meidän päivinämme usein tulee vastaanotetuksi pilkalla, se näyttää olevan ihmeellisempi, koska ihmiset ovat tunnustavinaan kristillisyyttä, mutta elävät vastoin sitä uskoa ja oppia, jota he suullansa tunnustavat. Se on totuudessa surkeaa, että ne, jotka kantavat kristityn nimen, elävät pahemmin kuin turkit ja pakanat, juoppoudessa, juopumuksessa ja haureudessa, ylellisyydessä ja turhuudessa, koreudessa ja ylpeydessä, muissa synnillisissä huvituksissa ja ajankulussa, aivan kuten uskottaisiin, että on parempi elää jumalattomasti kuin jumalisesti, parempi mennä ilman pelkoa iankaikkisuuteen kuin laittaa pelvolla ja vapistuksella, että te autuaaksi tulisitte. Näyttää siltä kuin nykyään ei välitettäisi taivaasta, eikä helvetistä, ja että se on yhdentekevää, kuinka eletään, kunhan ehjin nahoin pääsee läpi maailman.

Mutta sen, joka uskoo, että tämän jälkeen on elämä, sen täytyy myös uskoa, ettei ole samantekevää, kuinka elää ja kuinka uskoo, vaan sen täytyy olla vain yksi usko, joka on oikea. Ja tämän uskon on Pietari ensin sanonut ja tunnustanut: “Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika” ja “Herra, kenen tykö me menemme, sillä sinulla on iankaikkisen elämän sana.”

Jos tunnet, että et voi tulla autuaaksi ilman Vapahtajaa, niin sinun pitää turvaaman totiseen ja oikeaan Vapahtajaan, joka voi auttaa sinua kaikesta hädästä ja vaarasta. Mutta jos luulet tulevasi autuaaksi ilman Vapahtajaa, niin sinun pitänee pysyä tässä valinnassasi ja luottaa omaan vanhurskauteesi. Se, joka on herännyt, ei voi luottaa omanvanhurskautensa päälle, vaan hänen täytyy murheella kysyä:” Te miehet ja veljet jne.” Amen.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 09 Huhti 2010, 13:27

3 SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ

Sen tähden pankaat pois kaikkinainen saastaisuus ja kaikkinainen pahuus, ja ottakaat sana
siveydellä vastaan, joka teissä on istutettu, ja voi teidän sielunne autuaaksi saattaa. Jaak.1 :21

Tuo jalo apostoli Jaakob kirjoittaa kristityille semmoisia varoituksia, jotka ovat hyvin tarpeellisia, jos vaan kristityt ottaisivat niistä vaaria. Sillä vaikka Jaakobin saarna kuolleesta uskosta ei ole Paavalin oppia vastaan, koska toinen vaatii uskoa ja toinen myöskin töitä, on kuitenkin tarpeellista muistuttaa, että heidän pitää valvoman ja Jumalan armon kautta sotiman kiusauksia vastaan, ettei vihollinen saisi tilaa heidän valvomattomuudestansa ja saisi heidät laimin lyömään velvollisuuksiansa ja tekemään pahan erotuksen rikkaan ja köyhän välillä.

Me olemme kuulleet, että Lutherus yhteen aikaan epäili Jaakobin kristillisyydestä, koska hän vaatii niin paljon töitä, ja Lutherus välistä arveli, ettei Jaakob ole semmoista kirjettä kirjoittanut kristityille. Mutta ei ole kuitenkaan siihen aikaan, koska se suuri kirjain tutkinto oli, yksikään kristitty saattanut todeksi näyttää, että Jaakobin epistola olisi väärä, taikka että muut sen olisivat Jaakobin nimeen kirjoittaneet. Ja Jaakobin kristillisyydestä ei ole yksikään kristitty siihen aikaan epäillyt. Mutta ainoastaan se paikka, missä Jaakob on kirjoittanut Paavalin oppia vastaan sanoessaan, että Aabraham tuli vanhurskaaksi töistä, on pannut Lutheruksen epäilemään, josko Jaakob on semmoisen kirjeen kirjoittanut.

Mutta me näemme kaikista asian haaroista, että Jaakob on ollut kovempi saarnaamaan lakia ja vaatimaan pyhää elämää, syystä kun hän huomasi, että kuollut usko rupesi ilmestymään seurakunnassa, joka näkyi kristittyin hedelmistä, jotka ovat maailman rakkaus, keveämielisyys, paha eroitus köyhäin ja rikkaitten kristittyin välillä, hengellinen laiskuus puhumaan kristillisyydestä ja koreus, jonka alla salainen huoruus piilee. Kaikkia näitä kuolleen uskon hedelmiä mainitsee Jaakob epistolassaan, ja tahtoo seuraavaisesti siitä osoittaa Aabrahamin esimerkillä, ettei Aabraham tullut ainoastaan uskosta vanhurskaaksi, mutta töistä, koska sitä vastaan Paavali kirjoittaa, että Aabraham tuli vanhurskautetuksi uskosta, ja ei töistä. Minä ajattelen, ettei ole Jaakob saarnannut erilaista armonjärjestystä kuin Paavalikaan, kun vaan molempain perustus tutkitaan.

Sillä Jaakob on kirjoittanut kuolleesta uskosta, mutta Paavali on kirjoittanut elävästä uskosta. Jaakob on luetellut kuolleen uskon hedelmiä, mutta Paavali on osoittanut elävän uskon hedelmiä. Ei ole siis Jaakobin tarkoitus ollut, että ihmisen hyvät työt ilman uskotta tekevät hänen vanhurskaaksi Jumalan edessä. Mutta hän on sanonut, että usko ilman töitä on kuollut. Ja siitä järjestyksestä ei pääse Lutherus eikä muut kristilliset opettajat mihinkään. Koska Lutherus sanoo Paavalin opetuksen mukaan, että ihminen vanhurskautetaan uskosta ilman töitä, niin tämä autuuden järjestys sopii kristittyin koettelemuksen jälkeen. Sillä ei ihminen saa syntiänsä anteeksi hyväin töittensä tähden, vaan armosta ja Kristuksen ansion tähden saapi hän synnit anteeksi, koska hän elävällä uskolla tämän suuren armon vastaan ottaa.

Mutta koska Lutherus sanoo, että uskosta pitää hyvät työt vuotaman, niin tämäkin oppi on oikea; sillä uskoton ei saata hyviä töitä tehdä eli matkaan saattaa, vaikka hänellä vielä olisi herännyt omatuntokin. Tätä Lutheruksen oppia vastaan ei ole Jaakobin oppi eikä myöskään Paavalin oppi. Ehkä kuinka paavilaiset pyytäisivät sekoittaa armonjärjestystä sillä sanalla, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta ja töistä, niin se on väärä oppi ja väärä järjestys. Semmoinen sekoitus armonjärjestyksessätulee siitä, että paavilaiset väärin ymmärtävät Jaakobin sanat kuolleesta uskosta. Paavilaisten usko on semmoinen, että ihminen tulee vanhurskautetuksi ei ainoastaan Kristuksen vanhurskauden kautta uskolla omistetun, mutta pitää myös oleman omaa vanhurs kautta seurassa.

Semmoinen oppi sotii kokonaan kristittyin koettelemuksia vastaan. Jos taas Paavali saarnaa enemmän uskosta, ja Jaakob vaatii myöskin töitä, niin ne pitäisivät tulla yhteen. Jaakobin ja Paavalin välillä ei pitäisi oleman yhtään riitaa, vaikka toinen saarnaa uskosta, ja toinen vaatii oikean uskon hedelmiä. Mutta jos joku ymmärtämättömyys tulee kristityille, niin he saattavat ymmärtämättömyydestä sanoa, että eri armonjärjestys on Paavalilla ja eri Jaakobilla. Mutta jos oikein käsitetään molempain tarkoitus, niin ei pitäisi Jaakobin opista kasvaman tekopyhiä, jotka hyväin töittensä päälle perustavat autuutensa, eikä Paavalin opista pitäisi tuleman armonvarkaita niin kauvan kuin Jaakob saarnaa kuollutta uskoa vastaan. Paavalin opista on tosin tullut armonvarkaita silloin, kun kristittyin omatunto on nukkunut, ja Jaakobin opista on tullut tekopyhiä, koska valvominen on loppunut. Silloin on kuollut usko jäänyt pääkalloon Paavalin opetuslapsille, ja omavanhurskaus on tullut autuuden perustukseksi Jaakobin opetuslapsille. Ja molempia löytyy nyt ei ainoastaan paavin valtakunnassa, mutta myös Lutheruksen valtakunnassa.

Mutta se ei ole Paavalin eikä Jaakobin syy, mutta kristittyin oma syy, jotka eivät ole paremmin valvoneet ja ottaneet vaaria molempain opista. Jos Johannes saarnaa enemmän rakkaudesta ja Pietari saarnaa enemmän valvomisesta, niin ei ole Johanneksella sen tähden eri oppi kuin Pietarilla. Mutta se on kristittyin oma syy, jos heillä ei ole rakkautta eikä valvomista. Paavalin saarna uskosta, Jaakobin saarna töistä, Johanneksen saarna rakkaudesta ja Pietarin saarna valvomisesta ovat kaikki tarpeelliset, ja ei pitäisi heidän välillään tuleman riitaa, jollei kristityt itse rupea tinkaamaan keskenään, kuka on paras opettaja, niin kuin korinttilaiset, joista muutamat sanoivat: “Minä olen Paavalin, minä olen Kefaksen, minä olen Apollon ja minä olen Kristuksen.” Koska he niin rupeavat tinkaamaan opettajain päältä, niin kyllä rietas pian pääsee hajottamaan seurakuntaa, ja siinä tinkaamisessa tulee pian liikanainen kiivaus ja eriseuraisuus, joka aina on ollut kristikunnassa siitä saakka, kuin opetuslasten välillä oli riita tiellä Yrttitarhaan.

Jos nämä raukat ajattelisivat perään tiellä, mikä hirmuinen vaiva tulee taivaalliselle Vanhimmalle Yrttitarhassa, niin eivät he suinkaan jaksaisi tingata, mutta ajattelisivat paremmin, kuinka paljon verta nyt vuotaa Vanhimman sydämestä heidän tähtensä, ja muistaisivat myös, mitä Joosef sanoi veljillensä, koska he menivät vanhemman tykö: “Älkäät riidelkö tiellä!” Kuule, rakas Vanhin, murheellisten opetuslasten huokaukset. Isä meidän, jne.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 09 Huhti 2010, 13:30

Ehtoosaarnan teksti löytyy kirjoitettuna
Jaak.1: 22, ja kuuluvat sanat näin:
“Olkaat myös sanan tekijät, ja ei ainoastaan kuulijat, pettäin teitänne.”

Niin kuin Jaakob on ollut kova mies saarnaamaan lakia myöskin kristityille, niin meidän täytyy pyhän tekstin johdatuksesta sovittaa nämä Jaakobin sanat, ja perään ajatella, millä lailla se ihminen tulee petetyksi, joka on sanan kuulija ja ei sanan tekijä. Sanan kuulija saattaa olla jokainen, joka käypi kuulemista varten, että hän jotakin ylösrakennusta saisi. Ne, jotka käyvät pilkkaamista varten, eivät ole oikeat sanankuulijat; eikä myöskään fariseukset, jotka käyvät vartioitsemassa, mistä sanasta he pääsisivät tarttumaan kiinni ja lakiin vetämään saarnamiestä. Semmoiset eivät ole sanankuulijoita, mutta vihollisen lähetysmiehiä.

Ei myös semmoiset ole oikeat sanankuulijat, jotka tulevat kurkistelemisen tähden, niin kuin myös Vapahtajan aikana enin osa tuli kurkistelemaan ja katsomaan jotakin kummaa. Mutta ne ovat sanankuulijat, jotka tulevat sielunsa ylösrakennuksen tähden kuulemaan ja oppimaan, miten ihmisen pitäisi ijankaikkisen elämän saaman. Niillä on joku ajatus mielessä, ja joku todistus tunnossa, että he tarvitsevat kyllä kuulla, mistä tie menee taivaaseen. Mutta nyt sanoo Jaakob: ”Olkaat myös sanan tekijät, ja ei ainoastaan kuulijat, pettäin teitänne.” Moni kuulee Jumalan sanaa usein ja paljon, mutta ei tule sen viisaammaksi, joista Paavali puhuu, että ne ovat aina oppivaiset, mutta ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset. Siinä moni tulee petetyksi, että hän käypi kirkossa, koulussa ja rukouksissa, ja ei pääse oikeaan totuuden tuntoon, eikä oikeaan katumukseen, vaikka Jumalan Henki häntä voimallisesti vetääkin.

Ei hän pääse uskoon Paavalin uskon saarnasta, ei pääse työhön Jaakobin saarnasta, ei pääse rakkautta tuntemaan Johanneksen saarnasta, eikä myös pääse oikeaan valvomiseen Pietarin saarnasta. Mitäs se auttaa, että semmoinen on harras sanankuulija? Hän kuuntelee Paavalia, joka saarnaa uskosta; hän kuuntelee Jaakobia, joka saarnaa hyvistä töistä ja vaatii kristityn hedelmiä; hän kuuntelee Johannesta, joka puhuu rakkaudesta; hän kuuntelee Pietaria, joka puhuu valvomisesta.

Mutta ei semmoinen sanankuulija pääse sen etemmäksi. Ei hän pääse uskoon Paavalin saarnasta, ei pääse työhön Jaakobin saarnasta, ei pääse rakkauteen Johanneksen saarnasta, eikä pääse valvomiseen Pietarin saarnasta. Mutta siinä hän häärää ja rieppaa kahden maailman välillä siihen asti, että kuolema saavuttaa. Niille sanoo nyt Jaakob: “Olkaat myös sanan tekijät, ja ei ainoastaan kuulijat, pettäin teitänne!”

Koska nyt Paavali saarnaa uskosta murheellisille, katuvaisille ja epäileväisille, niin silloin näppää tuo kahden herran palvelija vähäisen armoa, mutta ei koskaan niin paljon, että sydän tulisi oikein palavaksi ja särjetyksi. Hän saattaa myös sillä hetkellä tunnustaa uskonsa, mutta vähän ajan perästä tunnustaa hän: “Ei ole uskoa.” Ja mistäs se tulee? Koska Jaakob vaatii töitä ja kristityn hedelmiä, niin tulee maailman rakkaus ilmi.

Koska Johannes puhuu rakkaudesta, niin rakastaa hän kielellä ja suulla, mutta ei työllä ja totuudella. Hän ottaa kristityitä ympäri kaulan ja halaa niitä. Mutta jos kristityt ovat hädässä ja tarvitsevat jotakin apua, niin sanoo kahden herran palvelija: “Ei ole varaa.”

Koska Pietari saarnaa valvomisesta, niin silloin tekee hän päätöksen, että hänen pitää ruveta valvomaan. Mutta ei hän kauvan muista niitä lupauksia. Jos nyt semmoinen sanankuulija olisi myös sanan tekijä, niin pitäisi hänen Paavalin saarnan jälkeen uskoman, Jaakobin opetuksen jälkeen pitäisi hänen uskon hedelmiä näyttämän, Johanneksen opetuksen jälkeen pitäisi hänelle tuleman rakkautta ja Pietarin saarnan kautta pitäisi hänen ruveta paremmin valvomaan.

Nyt on Paavali saarnannut uskosta. Ja se on oikein, sillä uskon kautta tulee ihminen vanhurskautetuksi. Jaakob on saarnannut, että usko ilman töitä on kuollut. Ja se on myös oikein. Johannes on saarnannut rakkaudesta. Ja se on myös tarpeellinen. Pietari on saarnannut valvomisesta, ja se on oikein. Mitäs nyt vielä pitäisi saarnattaman ennen kuin kristillisyys tulisi täydelliseksi?

Minä arvelen, ettei ole saarnamiesten syy, että kristillisyys on niin huikentelevainen ja menee takaisin. Mutta se on kristittyin oma syy, että uskossa ei ole oikeita töitä, työssä ei ole oikeaa rakkautta, ja rakkaudessa ei ole oikeata valvomista. Sen kautta pääsevät sitten pakanat polkemaan kristillisyyttä ja sanomaan: “Jopa me olemme sanoneet, että jopa nyt on kristillisyys loppumassa. Sitä me olemme aavistaneetkin.” Pakanat sanovat myös näin: ‘”Ei kristityt enää niin paljon puhuttele meitä.” Ja jos he saarnaavat näin armon ajassa, mitä he sitten tekevät ijankaikkisuudessa?

Nyt olisi minun neuvoni semmoinen, että kristityt ottaisivat ensin Paavalin saarnasta vaarin, joka saarnaa uskosta, koska he ovat jo koetelleet, että ilman uskotta on mahdoton kelvata Juma lalle, ja armosta ilman ansiotta tulevat uskovaiset vanhurskautetuiksi. Mutta heidän pitäisi myös ottaman Jaakobin saarnasta tarkan vaarin, ja paneman sen totuuden sydämellensä, että usko ilman töitä on kuollut, ja pian muuttuu elävä usko kuolleeksi, jollei kristityillä ole parempi valvominen kuin sillä palvelijalla, joka kiristeli kurkusta kanssapalvelijaansa pienen velan tähden. Jonka tähden kristittyin pitää kätkemän sydämeensä, mitä Pietari kirjoittaa valvomisesta. Ja jos Johannes saarnaa enemmän rakkaudesta kuin muut apostolit, niin pitää kristittyin muistaman, että hän oli se opetuslapsi, jota Jesus rakasti. Emme tiedä, emmekä voi ymmärtää, minkä tähden tämä opetuslapsi oli erinomattain rakas Jesukselle, sillä ei hän ole enemmän vaikuttanut kristillisyyden ylösrakennukseksi kuin Pietarikaan.

Mutta kuitenkin oli hän erinomattain rakas. Ja minä olen kuullut, että kohta kaikki kristityt tahtoisivat olla Johanneksen vaatteissa, jos he pääsisivät niin liki Jesuksen pyhää persoonaa, että he saisivat olla Jesuksen helmassa siinä suuressa Ehtoollisessa, ja nojata päätänsä Jesuksen rintaa vasten, koska Hän antaa viimeisen rakkauden merkin Juudaalle. Mutta minä olen myös ajatellut, että niin kuin David kiitti itseänsä onnelliseksi, koska hän sai olla ovenvartijana Herran huoneessa, niin pitäisi myös jokaisen murheellisen, katuvaisen ja epäileväisen sielun toivottaa sitä onnea itselleen, että hän saisi olla ensiksi ovenvartijana Herran suuressa temppelissä. Sillä missäpä

Pietari seisoo, jos ei oven suussa, jolla on taivaan valtakunnan avaimet, ja toivoo jos tuo olisi mahdollista, että hän saisi joskus nojata päätänsä Jesuksen rintaa vasten Herran ehtoollisessa, ja istua Jesuksen helmassa niin kuin pieni lapsukainen. Se olisi kyllä toivottava. Mutta niin sanoi Jesus kahdelle Zebedeuksen pojalle, jotka tulivat Hänen tykönsä sen somattoman anomuksen kanssa, että he saisivat istua toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella Hänen valtakunnassaan: “Saatatteko te juoda sen kalkin, jonka minun pitää juoman?”

Tässä on nyt ehto. Tässä on nyt se paikka, joka peljättää monta. Ja tämä katkera kalkki on juotava kaikilla niillä, jotka tahtovat istua joko oikealla taikka vasemmalla puolella Hänen valtakunnassaan. Mutta jos kristityt eivät ota vaaria Paavalin, Pietarin, Johanneksen ja Jaakobin opista, niin että he Jumalanarmon kautta koettavat sen jälkeen elää, niin eivät he pääse ovenvartijaksikaan Herran huoneessa, vaan täytyy heidän seisoa ulkopuolella ja huutaa: “Herra aukaise!” Mutta Hän on vastaava: “En minä teitä tunne!”

Mitä varten on kaksitoistakymmentä apostolia kutsuttu? Eikös ne ole kutsutut sitä varten, että heidän pitää saarnaaman kahdelletoistakymmenelle Israelin sukukunnalle, joille on itsekullekin siunaus annettu vanhalta Israelilta, heidän luontonsa lahjain jälkeen. Niin ovat myös apostolit saarnanneet itsekukin luontonsa lahjan jälkeen. Paavali on saarnannut uskosta, Jaakob uskon hedelmistä, Pietari valvomisesta ja Johannes rakkaudesta. Mutta he eivät ole sen tähden toinen toistansa vastaan saarnanneet, vaan niin kuin Paavali kirjoittaa: “Yksi kylvää, toinen kastaa, mutta Jumala on se, joka kasvun antaa. Ei kylväjä sano kastajalle: Sinun työsi on turha”, eli niin kuin Paavali tämän asian selittää: “Ei jalka sano kädelle: en minä sinua tarvitse.

“Niin rakentakaat nyt Jumalan temppeli, että te saisitte viimein pitää suurta sabattia Jerusalemissa valkeilla vaatteilla puetettuin joukossa, koska se suuri Herran päivä tulee. Että te saisitte olla muutamat ovenvartijoina, muutamat pyhäin astiain kantajina, muutamat pasuunain soittajina, ja muutamat kanteleen soittajina, ja muutamat pyhäin miesten holhoojina ja muutamat saisivat istua Jeesuksen helmassa ja nojata päätänsä Jeesuksen rintaa vasten siinä suuressa Ehtoollisessa, ja veisata uusilla kielillä kiitosvirttä Karitsalle, joka tapettu on, ja on verellänsä meitä Jumalalle ostanut nyt ja iankaikkisesti. Amen.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja O.M » 09 Huhti 2010, 15:30

hepa/Laestadius kirjoitti:5 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDENPÄIVÄSTÄ 1848

Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi. Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois. Matt. 13: 47, 48

Koska luonnollinen ihminen ei tiedä, mikä kristillisyys on, täytyy Vapahtajan vertausten kautta selittää, mikä se on. Ei kuitenkaan luonnollinen ihminen käsitä niitä vertauksia ennen kuin hän on itse tullut jotakin tuntemaan kristillisyyden voimasta. Jos me nyt tahtoisimma selittää tämän vertauksen verkosta, joka on mereen heitetty, niin se kuuluis näin: Verkko on Jumalan sana. Meri, johonka verkko on heitetty, on mailma. Kalamiehet ovat opettajat, ja kalat ovat ihmiset. Tämä vertaus merkitsee siis, että opettajat pyytävät ihmisiä kristillisyyteen Jumalan sanan kautta. Mutta mädänneet kalat ovat ulkokullatut ja suukristityt, jotka ei kelpaa Jumalalle, ja ne heitetään pois, jos nimittäin kalamiehet ymmärtävät eroittaa niitä.


Mielenkiintoinen tulkinta Laestadiuksella. Olen aina mieltänyt verkon luonnollisille silmille näkyväksi seurakunnaksi. Tulkintaero muuttaa ratkaisevasti sitä, mitä kohdassa halutaan sanoa. Maailmaan heitetään verkko eli Jumalan sana, joka kokoaa sekä eläviä että kuolleita kristittyjä. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että Laestadiuksen tulkinta on oikeampi, vaikka oma aiempi käsitykseni ei välttämättä olisikaan suoranaisesti väärä. Ennen uskoneita pyhiä kannattaa tosiaan lukea.

hepa/Laestadius kirjoitti:Vapahtaja on Matheuksen 13. luvussa, kussa tämä vertaus luetaan, selittänyt tämän vertauksen verkosta ja kaloista näin, että enkelit erottavat tuomiopäivänä ulkokullatuita ja suukristityitä oikeista kristityistä. Mutta me tiedämme, että enkelitten kanssa ymmärretään monessa Raamatun paikassa hengelliset opettajat, jotka saattavat kyllä eroittaa mädänneet kalat, jos he ottavat vaarin Vapahtajan sanoista Pietarille: “Mitä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaassa, ja mitä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa.”


Myös tässä on mielenkiintoista asiaa.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Huhti 2010, 16:08

O.M kirjoitti:
hepa/Laestadius kirjoitti:5 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDENPÄIVÄSTÄ 1848
. Ei kuitenkaan luonnollinen ihminen käsitä niitä vertauksia ennen kuin hän on itse tullut jotakin tuntemaan kristillisyyden voimasta. Jos me nyt tahtoisimma selittää tämän vertauksen verkosta, joka on mereen heitetty, niin se kuuluis näin: Verkko on Jumalan sana. Meri, johonka verkko on heitetty, on mailma. Kalamiehet ovat opettajat, ja kalat ovat ihmiset. Tämä vertaus merkitsee siis, että opettajat pyytävät ihmisiä kristillisyyteen Jumalan sanan kautta. Mutta mädänneet kalat ovat ulkokullatut ja suukristityt, jotka ei kelpaa Jumalalle, ja ne heitetään pois, jos nimittäin kalamiehet ymmärtävät eroittaa niitä.


Mielenkiintoinen tulkinta Laestadiuksella. Olen aina mieltänyt verkon luonnollisille silmille näkyväksi seurakunnaksi. Tulkintaero muuttaa ratkaisevasti sitä, mitä kohdassa halutaan sanoa. Maailmaan heitetään verkko eli Jumalan sana, joka kokoaa sekä eläviä että kuolleita kristittyjä. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että Laestadiuksen tulkinta on oikeampi, vaikka oma aiempi käsitykseni ei välttämättä olisikaan suoranaisesti väärä. Ennen uskoneita pyhiä kannattaa tosiaan lukea.

hepa/Laestadius kirjoitti:Vapahtaja on Matheuksen 13. luvussa, kussa tämä vertaus luetaan, selittänyt tämän vertauksen verkosta ja kaloista näin, että enkelit erottavat tuomiopäivänä ulkokullatuita ja suukristityitä oikeista kristityistä. Mutta me tiedämme, että enkelitten kanssa ymmärretään monessa Raamatun paikassa hengelliset opettajat, jotka saattavat kyllä eroittaa mädänneet kalat, jos he ottavat vaarin Vapahtajan sanoista Pietarille: “Mitä sinä päästät maan päällä, se on päästetty taivaassa, ja mitä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaassa.”


Myös tässä on mielenkiintoista asiaa.

Kumoaa myös väitteet, ettei Laestadius hyväksynyt sitomisen avainta. Se on toki tiedossa, ettei hän sitä paljoa käyttänyt useastakin syystä. Hänen virkansa oli seurakunnan kirkkoherran tehtävä, pelkästään siinä hänelle riitti tarpeeksi tehtäviä, kuten muistelen siitä joidenkin tulkinneen. Toisaalta Laestadius oli enimmältään parannussaarnaaja ja parannukseen kutsuja, joka toisaalta pelotteli, toisaalta houkutteli ihmisiä parannukseen. Se ei kuitenkaan estänyt häntä käsittelemästä kovin sanoin armonvarkaiksi kutsumiaan vilpistelijöitä. Jäi Raattamaan, aikalaistensa ja heidän jälkeensä tulleiden asiaksi organisoida enemmälti seurakunnan kokouksia.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Huhti 2010, 11:28

Taavetti kirjoitti:Kumoaa myös väitteet, ettei Laestadius hyväksynyt sitomisen avainta.


Totta. Vaikuttaa siltä, että internetissä "totena" esitetyt urbaanilegendat kumoutuvat yksi toisensa jälkeen.

Jäin pohdiskelemaan Laestadiuksen selitystä verkosta Jumalan sanana. Ko. raamatunkohdan mukaan verkko on taivasten (vanha käännös: taivaan) valtakunta. "Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi" (Matt. 13:47). Yleensä taivasten valtakunnalla ymmärretään kristillistä seurakuntaa.

Luuk. 5:1-11:ssä Pietari, Jaakob ja Johannes heittivät Jeesuksen kehotuksesta verkot veteen ja saivat suuren saaliin, joka repäisi verkot. Lopuksi Jeesus totesi Pietarille: "Älä pelkää. Tästä lähtien sinä olet ihmisten kalastaja." (Luuk. 5:10.) Luukkaan kohdasta ymmärrän, että siinä veteen eli maailmaan heitetty verkko ei voine olla muu kuin Jumalan sana.

Voiko Luuk. 5:n tarkoittaman verkon olettaa olevan sama kuin Matt. 13:n verkon? Jospa Matt. 13:n verkko tarkoittaa tavallaan molempia, sekä seurakuntaa että Jumalan sanaa? Lutherin mukaan ne ovat kiinteästi sidoksissa toisiinsa: "Jumalan sanaa ei voi olla ilman Jumalan kansaa."
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Taavetti » 11 Huhti 2010, 12:17

Tässä voisi muutenkin tarkastella tiettyjen Raamatun kohtien selitysten vertailua ja periaatetta, että jostakin kohdasta voi jollekin uskovaiselle aueta joku laita, toiselle taas toinen. Ne voivat olla näennäisesti erilaisia, jopa vastakkaisia, mutta jos ne koituvat yhteisen uskon rakennukseksi, eivät ne kumoa toisiaan, eikä niillä väkisellä kannata kumoamista yrittää. Jumalan sana on niin rikasta, ettei se koskaan anna yhdelle, eikä muutamallekaan kaikkeaan. Esimerkiksi Jumalan valtakunnan tulkinta verkoksi, on varsin laaja ja pitkäaikainen tapahtuma. Toisaalta Jumala on sen heittänyt maailman mereen kohta syntiinlankeemuksen jälkeen, ja siitä alkaen se on ollut jatkuvasti, keskeytymättä pyytämässä saalista Jumalalle.

Jumalan valtakunta verkkona heitettiin ihmisten mereen silloin, kun Jeesus antoi opetuslapsilleen lähetystehtävän. Sitä ei oltu kuitenkaan otettu pois pyydystämästä, se vain heitettiin uudelleen ja uudelleen. Eräs merkittävä verkon heittäminen oli silloin, kun Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. Samoin esimerkiksi Hussin, Lutherin ja Laestadiuksen ajat olivat merkittäviä valtakunnan heittämisen ajankohtia.

Niistä selityksistä huolimatta verkkoa heitetään aina silloin, kun uskovaiset kokoontuvat seurakuntana yhteen sanaa julistamaan ja kuulemaan. Vieläpä silloin, kun joku yksittäinen uskovainen tarjoaa armoevankeliumia siitä osattomalle, voidaan puhua taivaan valtakunnan verkon heittämisestä. Kaikissa näissä tapauksissa Jumalan valtakunta lähestyy ihmistä sekä seurakuntana, että Jumalan sanan muodossa. Eivät ne kaksi selitystä kumoa, vaan vahvistavat toisiaan.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja hepa » 11 Huhti 2010, 13:13

Taavetti kirjoitti:Tässä voisi muutenkin tarkastella tiettyjen Raamatun kohtien selitysten vertailua ja periaatetta, että jostakin kohdasta voi jollekin uskovaiselle aueta joku laita, toiselle taas toinen. Ne voivat olla näennäisesti erilaisia, jopa vastakkaisia, mutta jos ne koituvat yhteisen uskon rakennukseksi, eivät ne kumoa toisiaan, eikä niillä väkisellä kannata kumoamista yrittää.
.. Kaikissa näissä tapauksissa Jumalan valtakunta lähestyy ihmistä sekä seurakuntana, että Jumalan sanan muodossa. Eivät ne kaksi selitystä kumoa, vaan vahvistavat toisiaan.


Niinkuin Laestadius saarnasi 3 SUNNUNTAINA PÄÄSIÄISESTÄ

"Mutta me näemme kaikista asian haaroista, että Jaakob on ollut kovempi saarnaamaan lakia ja vaatimaan pyhää elämää, syystä kun hän huomasi, että kuollut usko rupesi ilmestymään seurakunnassa, joka näkyi kristittyin hedelmistä, jotka ovat maailman rakkaus, keveämielisyys, paha eroitus köyhäin ja rikkaitten kristittyin välillä, hengellinen laiskuus puhumaan kristillisyydestä ja koreus, jonka alla salainen huoruus piilee.
..
Sillä ei ihminen saa syntiänsä anteeksi hyväin töittensä tähden, vaan armosta ja Kristuksen ansion tähden saapi hän synnit anteeksi, koska hän elävällä uskolla tämän suuren armon vastaan ottaa.

Mutta koska Lutherus sanoo, että uskosta pitää hyvät työt vuotaman, niin tämäkin oppi on oikea; sillä uskoton ei saata hyviä töitä tehdä eli matkaan saattaa, vaikka hänellä vielä olisi herännyt omatuntokin.
..
Minä ajattelen, ettei ole Jaakob saarnannut erilaista armonjärjestystä kuin Paavalikaan, kun vaan molempain perustus tutkitaan.

Sillä Jaakob on kirjoittanut kuolleesta uskosta, mutta Paavali on kirjoittanut elävästä uskosta. Jaakob on luetellut kuolleen uskon hedelmiä, mutta Paavali on osoittanut elävän uskon hedelmiä. Ei ole siis Jaakobin tarkoitus ollut, että ihmisen hyvät työt ilman uskotta tekevät hänen vanhurskaaksi Jumalan edessä. Mutta hän on sanonut, että usko ilman töitä on kuollut. Ja siitä järjestyksestä ei pääse Lutherus eikä muut kristilliset opettajat mihinkään.
...
Mutta jos joku ymmärtämättömyys tulee kristityille, niin he saattavat ymmärtämättömyydestä sanoa, että eri armonjärjestys on Paavalilla ja eri Jaakobilla. Mutta jos oikein käsitetään molempain tarkoitus, niin ei pitäisi Jaakobin opista kasvaman tekopyhiä, jotka hyväin töittensä päälle perustavat autuutensa, eikä Paavalin opista pitäisi tuleman armonvarkaita niin kauvan kuin Jaakob saarnaa kuollutta uskoa vastaan. Paavalin opista on tosin tullut armonvarkaita silloin, kun kristittyin omatunto on nukkunut, ja Jaakobin opista on tullut tekopyhiä, koska valvominen on loppunut. Silloin on kuollut usko jäänyt pääkalloon Paavalin opetuslapsille, ja omavanhurskaus on tullut autuuden perustukseksi Jaakobin opetuslapsille.
"
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 19 Huhti 2010, 10:10

Mutta kuhunka kaupunkiin te tulette sisälle, ja ei he teitä ota vastaan,
niin menkäät ulos sen kaduille ja sanokaat:
Tomunkin, joka teidän kaupungistanne tarttui meihin, me pudistamme teille.
Kuitenkin, se tietäkäät, että Jumalan valtakunta oli teitä lähestynyt.
Minä sanon teille: Sodomalle pitää sinä päivänä huokiampi oleman kuin sille kaupungille. Luuk. 10: 10 - 12.

Näin neuvoi Vapahtaja niitä seitsemääkymmentä opetuslasta, joita hän asetti, ja lähetti saarnaamaan ja ilmoittamaan, että Jumalan valtakunta oli lähestynyt. Tästä ottavat nyt suruttomat itsellensä puolustusta saadakseen rauhan kristityiltä elää suruttomuudessa ja jäävätäksensä kristityitä, jotka eivät anna heidän rauhassa mennä helvettiin. Mutta niille, jotka eivät ota vastaan kristillisyyden saarnaa parannuksesta ja uskosta Jeesuksen päälle, taikka niin kuin Johannes saarnasi: Tehkäät parannus, sillä taivaan valtakunta on lähestynyt, niille on Vapahtaja kovan ja hirmuisen tuomion julistanut sanoen: Huokiampi pitää oleman Sodomalle tuomiopäivänä kuin sille kaupungille.

Me näemme, kuinka myös tämänaikaiset ihmiset vähän huolivat semmoisesta saarnasta. He sanovat parannuksen saarnaajille ja niille, jotka ilmoittavat taivaan valtakunnan lähestyneen: ”Vapahtaja sanoo: Missä ei teitä vastaanoteta, niin lähekäät pois semmoisille saarnaamasta.” Mutta eivät he puhu mitään siitä tuomiosta, jonka Vapahtaja on semmoisille julistanut, että huokiampi pitää oleman Sodomalle tuomiopäivänä kuin teille, jotka ette huoli parannuksen saarnasta.

Me tiedämme, että Sodoman synti oli ylpeys ja haureus ja kristittyin vaivaaminen. He vaivasivat sitä hurskasta Lothia joka päivä, mutta Jumala antoi heidän päällensä sataa tulta taivaasta ja tulella hukutti heitä kaikkia. Ainoastans se hurskas Loth pelastettiin. Kuinka huokian te vastahakoiset ihmiset nyt ajattelette olevan Sodomalle, joita Jumala on elävänä tulella polttanut tuomiopäivänä? Jokos te tyytyisitte siihen tuomioon, jonka he saavat, jos te sillä pääsisitte? Minä ajattelen, ettei yksikään vastaanseisojista luule heille niin pahoin käyvän kuin Sodomalle. Mutta vielä kovempi vaiva tulee kristillisyyden vastaanseisojille kuin Sodomalle. Jollette paranna teitänne, niin te kaikki niin hukkaan tulette, sanoo Vapahtaja.

Ajatelkaa perään, te kristillisyyden vastaanseisojat, älkääkä kieltäkö kristityitä saarnaamasta teille parannuksesta ja Jumalan valtakunnan lähestymisestä. Se on vissi asia, ettei Jumalan valtakunta saata tulla sinne, missä ei siitä edeltäkäsin ole saarnattu ja ilmoitettu. Niin kuin Vapahtaja lähetti edellänsä ne 70 miestä joka paikkaan, mihinkä hän itse oli tuleva, kaksin ja kaksin, niin tarvitsee se vieläkin saarnaajat olla edeltäkäsin, ennen kuin Vapahtaja saattaa sinne tulla.

Mutta missä ei semmoista saarnaa oteta vastaan, turhaan siellä Jeesusta odotetaan ja toivotaan, sillä Paavali sanoo: Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanasta. Mutta missä Jumalan sana ylenkatsotaan, siellä ei saata Jumala uskoa vaikuttaa. Mutta se on main ihmisten tapa, että ylenkatsoa Jumalan sanaa, vaikka ei he itse sitä niin pidä. He sanovat: ”Kyllä me Jumalan sanan uskomme, emme me sanaa katso ylen. Mutta eivät kristityt ole Jumalan sana. Sen tähden ei ole se synti, jos me niitä katsomme ylen.” Mutta se on vissi, joka sanan uskoo, se uskoo myös kristityitä, sillä Vapahtaja sanoo: ”Joka teitä kuulee, se kuulee minua.” Niinmuodoin on Jumala antanut sanansa ainoastans kristityille.
Mutta mikä on kristitty, muu kuin se, joka uskoo sydämellä, että Jeesus on Kristus Jumalan Poika, ja hän vielä tunnustaa koko maailman ja perkeleitten edessä, vaikka ne eivät tämmöistä tunnustusta kärsi, vaan kiroavat ja häväisevät, ja pilkkaavat sitä pahimpana vääräuskoisuutena ja villityksenä, on se kuitenkin ainoa autuaaksitekeväinen usko ja oppi, niin kuin Pyhä Paavali siitä sanoo: ”Sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.” Ja toisessa paikassa: ”Jos sinä suullas tunnustat Herran Jeesuksen ja vahvasti uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolluista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi. Ja antakoon Jumala, että ne, jotka näin ovat alkaneet uskomaan, olisivat pysyväiset myös sen uskon tunnustuksessa, etteivät he pahentuisi maailman sokian joukon vihasta ja vainosta, niin että Jumalan Poika saattais heitä tunnustaa Isänsä edessä lapsiksi ja hänen kanssaperillisiksi j.n.e.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 19 Huhti 2010, 14:30

O.M kirjoitti:
hepa/Laestadius kirjoitti:5 SUNNUNTAINA KOLMINAISUUDENPÄIVÄSTÄ 1848

Taas on taivaan valtakunta verkon vertainen, joka on mereen heitetty, ja kaikenlaisia kokosi. Kuin se täyteen tuli, vetivät he sen rannalle, ja istuivat ja eroittivat hyvät astioihinsa, mutta mädänneet he heittivät pois. Matt. 13: 47, 48

Koska luonnollinen ihminen ei tiedä, mikä kristillisyys on, täytyy Vapahtajan vertausten kautta selittää, mikä se on. Ei kuitenkaan luonnollinen ihminen käsitä niitä vertauksia ennen kuin hän on itse tullut jotakin tuntemaan kristillisyyden voimasta. Jos me nyt tahtoisimma selittää tämän vertauksen verkosta, joka on mereen heitetty, niin se kuuluis näin: Verkko on Jumalan sana. Meri, johonka verkko on heitetty, on mailma. Kalamiehet ovat opettajat, ja kalat ovat ihmiset. Tämä vertaus merkitsee siis, että opettajat pyytävät ihmisiä kristillisyyteen Jumalan sanan kautta. Mutta mädänneet kalat ovat ulkokullatut ja suukristityt, jotka ei kelpaa Jumalalle, ja ne heitetään pois, jos nimittäin kalamiehet ymmärtävät eroittaa niitä.


Mielenkiintoinen tulkinta Laestadiuksella. Olen aina mieltänyt verkon luonnollisille silmille näkyväksi seurakunnaksi. Tulkintaero muuttaa ratkaisevasti sitä, mitä kohdassa halutaan sanoa. Maailmaan heitetään verkko eli Jumalan sana, joka kokoaa sekä eläviä että kuolleita kristittyjä. Äkkiseltään vaikuttaa siltä, että Laestadiuksen tulkinta on oikeampi, vaikka oma aiempi käsitykseni ei välttämättä olisikaan suoranaisesti väärä. Ennen uskoneita pyhiä kannattaa tosiaan lukea.


Mielestäni kylväjävertauksessa on sama sisältö kuin tässä kohdassa
Mark. 4:
3 Kuulkaat: katso, kylväjä meni ulos kylvämään.
4 Ja kylväissä tapahtui, että muutama lankesi tien oheen, niin tulivat taivaan linnut ja söivät sen.
5 Muutama lankesi kivistöön, jossa ei paljo maata ollut; joka kohta nousi päälle, ettei sillä ollut syvää maata.
6 Kuin aurinko nousi, niin se poudittiin; ja ettei sillä ollut juurta, niin se kuivettui.
7 Ja muutama lankesi orjantappuroihin, ja orjantappurat kävivät ylös ja tukahuttivat sen, eikä kantanut hedelmää.
8 Ja muutama lankesi hyvään maahan, ja kantoi hedelmän, joka kävi ylös ja kasvoi. Ja muutama kantoi kolmenkymmenen kertaiset, ja muutama kuudenkymmenen kertaiset, ja muutama sadan kertaiset.
9 Ja hän sanoi heille: jolla on korvat kuulla, se kuulkaan.
10 Mutta kuin hän yksinänsä oli, kysyivät ne, jotka hänen ympärillänsä kahdentoistakymmenen kanssa olivat, häneltä sitä vertausta.
11 Ja hän sanoi heille: teille on annettu tuta Jumalan valtakunnan salaisuus; mutta niille, jotka ulkona ovat, tapahtuvat kaikki vertausten kautta:
12 Että he nähden näkisivät ja ei huomaitsisi, ja kuullen kuulisivat ja ei ymmärtäisi: ettei he joskus palajaisi, ja heille annettaisiin synnit anteeksi.
13 Ja sanoi heille: ettekö te tiedä tätä vertausta? ja kuinka te kaikki vertaukset ymmärtäisitte?
14 Kylväjä kylvää sanan.
15 Mutta nämä ovat, ne jotka tien vieressä ovat: kussa sana kylvetään, ja kuin he sen ovat kuulleet, tulee kohta saatana ja ottaa pois sanan, joka heidän sydämiinsä kylvetty oli.
16 Ja ne ovat senkaltaiset, jotka kivistöön kylvetyt ovat: kuin he sanan kuulleet ovat, ottavat he sen kohta ilolla vastaan:
17 Ja ei ole heissä juurta, mutta ovat ajalliset; sitte kuin murhe taikka vaino tulee sanan tähden, niin he kohta pahenevat.
18 Ja muutamat ovat, jotka orjantappuroihin kylvetyt ovat: ne kuulevat sanan,
19 Ja tämän maailman suru, ja rikkauden viettelys ja muut himot tulevat ja tukahuttavat sanan, ja saatetaan hedelmättömäksi.
20 Ja ne ovat, jotka hyvään maahan kylvetyt ovat: jotka kuulevat sanan ja ottavat sen vastaan, ja hedelmän kantavat, muutama kolminkymmenin, ja muutama kuusinkymmenin, ja muutama sadoin kerroin.
21 Ja hän sanoi heille: sytytetäänkö kynttilä pantaa vakan alle eli pöydän alle? eikö, että se pantaisiin kynttilänjalkaan.
22 Sillä ei ole mitään peitetty, jota ei ilmoiteta, eikä ole salaista, vaan että se julki tulis.
23 Jos jollakin on korvat kuulla, se kuulkaan.
24 Ja hän sanoi heille: katsokaat, mitä te kuulette. Jolla mitalla te mittaatte, pitää teille mitattaman, ja vielä lisätään teille, jotka kuulette.
25 Sillä jolla on, hänelle annetaan; ja jolla ei ole, sekin, mitä hänellä on, otetaan häneltä pois.
26 Ja hän sanoi: niin on Jumalan valtakunta kuin jos ihminen heittäis siemenen maahan,
27 Ja makais, ja nousis yöllä ja päivällä: ja siemen puhkeais ulos ja kasvais ylös, koska ei hän tiedäkään.
28 Sillä maa kantaa hedelmän itsestänsä, ensin oraan, sitte tähkäpään, ja niin täyden jyvän tähkäpäässä.
29 Mutta kuin hedelmä tulee edes, lähettää hän kohta sinne sirpin; sillä elonaika on läsnä.
30 Ja hän sanoi: mihinkä me Jumalan valtakunnan vertaamme? eli millä vertauksella me sen vertaamme?
31 Niinkuin sinapin siemeneen: kuin se maahan kylvetään, on se vähin kaikkia siemeniä, mitä maassa on;
32 Ja kuin hän kylvetty on, niin hän nousee, ja tulee suuremmaksi kaikkia kaaleja, ja tekee suuret oksat, niin että taivaan linnut hänen varjonsa alle taitavat pesät tehdä.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 21 Huhti 2010, 10:14

KINKERISAARNA 1856
...
Me kertaamme vielä, mitä profeetta Jesaja kirjoittaa 34: l, 2: “Tulkaat te pakanat ja kuulkaat, kansat ottakaat vaari, sillä Herra on vihainen kaikille pakanoille ja närkästynyt kaikelle heidän joukollensa. Hän on heitä kiroava ja antaa teurastaa heitä.” Mutta pakanat eivät usko sitä, että Herra on heille vihainen, vaan pakanat luulevat, että kristityille on Jumala vihainen, mutta ei pakanoille.

Jaksavatkos kristityt uskoa, että Jumala on heille armollinen? Katuvaiset tuntevat, että Jumala on vihainen niin hyvin kuin hän armollinenkin on. Mutta kuin Jumalan lasten päällekantaja alkaa kantamaan yötä ja päivää Jumalan lasten päälle, ettei lähde heidän katumuksestansa mitään, silloin tulee katuvaisille semmoinen pelko, ettei taida Jumala olla armollinen enää, koska riettaan kiusaukset eivät vähene, mutta tulevat raskaammaksi ja raskaammaksi, jota enemmän he kulkevat katumuksen tiellä. Silloin tulee myös katuvaisille sieluille semmoiset epäilykset ja väärät arvelukset, lieneekö tämä kristillisyys oikea, jossa niin paljon on riettaan kiusauksia ja niin paljon epäilyksiä ja niin raskas ristin kantaminen, ja niin suuri sota ja kilvoitus, että kaikki polvet rupeavat nääntymään.

Mutta koska me toisaalta katselemme entisten kristittyin koettelemuksia, esimerkiksi Davidin, Paavalin ja Lutheruksen, niin me löydämme, että niillä on olleet samankaltaiset koettelemukset ja samankaltaiset kiusaukset kuin meillä. Siitä saatamme päättää, että tämä kristillisyys on oikea, koska samankaltaiset koettelemukset seuraavat.

Usein olen minä mielessäni tutkinut tätä armonjärjestystä, jonka kautta heräys on tullut monelle, ja jonka kautta moni on tullut armon tilaan, ja moni on päässyt ilolla pois maailmasta lähtemään. Yhtä hyvin on rietas saanut välistä arvelemaan, lieneekö tämä kristillisyys oikea, koska siinä on niin paljon kiusauksia ja niin suuri sota, ja koko maailma tuomitsee tämän kristillisyyden vääräksi, villitykseksi ja hengelliseksi ylpeydeksi. Ja erinomattain armonvarkaat sanovat, että kristityt ovat lain alla.

Mutta kuin me katselemme Daavidin, Paavalin ja Lutheruksen koettelemuksia, jotka sopivat näitten kristittyin kanssa yhteen, niin me löydämme siinä yhden vahvan todistuksen sen päältä, että tämä evankeliumi, jonka me olemme saarnanneet, on oikea evankeliumi. Ja saatamme sanoa Paavalin kanssa: “Jos enkeli taivaasta tulisi saarnaamaan muuta evankeliumia kuin mitä me olemme saarnanneet, niin olkoon kirottu!”

Että kaikki pakanat, kaikki siveät ja kaikki armonvarkaat vihaavat kristityitä, se on toinen vahva tuntomerkki, että tämä kristillisyys on oikea. Ja kolmas vahva tuntomerkki on se, että ne harvat sielut, jotka tätä armonjärjestystä ovat seuranneet loppuun asti, ne ovat saattaneet ilolla ja riemulla ja suurella uskon rohkeudella pois lähteä maailmasta. Koska sitä vastaan kaikki vastustajat, jotka ovat tätä kristillisyyttä vastaan seisoneet, ovat menneet niin kuin häpeälliset koirat iankaikkisuuteen.

Siitä hedelmästä tuntekaa puuta, sillä Paavali kirjoittaa kristityille: “Jos meillä ainoastansa tässä maailmassa olisi turva Kristukseen, niin me olisimme viheliäisemmät kaikkia muita luontokappaleita.” Mutta koko maailma saisi kyllä pilkata kristityitä ja sylkeä heidän päällensä, jos kristityillä ei olisi toivo paremmasta elämästä tämän vaivalloisen elämän perästä. Jumalan kiitos, katuvaisilla ja uskovaisilla on se autuaallinen toivo ja uskallus*, että he saavat kerran periä paremman maan ja paremman taivaan tämän elämän perästä, jos he jaksavat kilvoitella kalliimmassa uskossansa loppuun asti. Amen
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 25 Touko 2010, 09:02

Aamusaarnan teksti 1. rukouspäivänä 1857 Könkäisen kirkossa:

“Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin
Jumala: parantakaat elämänne ja
menonne, ja minä tahdon antaa teidän
asua tässä paikassa” Jeremia 7: 3

Luetun pyhän tekstimme johdosta meidän pitää Jumalan armon kautta esittää totisen parannuksen välttämättömyys kaikille syntisille. — Koska esivalta on valinnut nämä parannuksen sanat tutkistelun aiheeksi ensimmäisenä rukouspäivänä, niin esivalta on havainnut välttämättömäksi muistuttaa alamaisiaan parannuksen tarpeellisuudesta. Ja kaikki profeetat ovat jo Vanhassa testamentissa harjoittaneet oppia parannuksen tarpeellisuudesta, mutta jumalaton kansa ei ole välittänyt näistä parannuksen huudoista, koska kansa ei ole mielestään tarvinnut parannusta. Ihmiset ovat jo Vanhassa testamentissa ylenkatsoneet profeettojen parannussaarnaa.

Muutamat arvelivat, etteivät he tarvitse parannusta, koska he olivat mielestään eläneet rehellisesti ja siveästi, ja kun profeetat uhkasivat näitä paatuneita Jumalan rangaistustuomioilla, silloin he alkoivat vihata ja vainota profeettoja. Jumalattomat ihmiset sanoivat, että profeetat puhuvat tuuleen. Nämä paatuneet sanoivat edelleen, että profeetat eivät saarnanneet Jumalan Sanaa, koska he tulivat uhaten Jumalan rangaistustuomioilla. Nämä profeettojen suun kautta julistetut rangaistustuomiot vaikuttivat ainoastaan katkeruutta ja vihaa niitä kohtaan, jotka julistivat nämä rangaistustuomiot, sillä he eivät olleet mielestään ansainneet niin kovaa rangaistusta. Vasta sitten, kun nämä julistetut rangaistustuomiot olivat täyttyneet, alkoivat muutamat tunnustaa: me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme eläneet jumalattomasti, me olemme vihoittaneet Herran. Mutta kuinka kauas parannus ulottui?

Totiseen parannukseenhan kuuluu, että ihminen alkaa tuntea syntivelkansa, mutta Israelin kansa ei muistanut kauan synnin rangaistusta, joka oli kohdannut heitä heidän tottelemattomuutensa tähden Herraa kohtaan. He alkoivat ehkä Babylonin vankeuden jälkeen tehdä ulkonaista parannusta. He eivät palvelleet näkyviä epäjumalia, mutta näkymättömät epäjumalat tulivat sitä rakkaammiksi, esimerkiksi ahneus, ylpeys, haureus, keskinäinen viha, valhe ja petos ja varsinkin omavanhurskaus, joka oli saavuttanut huippunsa Vapahtajan aikana. Sillä huorille ja publikaaneille eli niille, jotka olivat eläneet törkeissä synneissä ja paheissa, tuli jo Johannes Kastajan parannussaarnan kautta kysymys sielujensa autuudesta, ja he ottivat sen tähden vastaan kasteen Jumalan suomana armonvälineenä parannukseen. He tekivät parannuksen lupauksia ja tunnustivat entisiä paheitaan ja rikoksiaan. Mutta omanvanhurskauden palvelijat, kirjanoppineet ja fariseukset, jotka olivat mielestään täyttäneet kaikki velvollisuutensa Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan, eivät anna lainkaan kastaa itseään, koska Johannes kutsui heitä kyykäärmeiden sikiöiksi. He eivät tarvinneet mielestään parannusta, ja sen tähden he sanoivat Johannes Kastajasta: ”Hänellä on perkele” (Matt. 11:18), se on: hän on paisunut hengellisestä ylpeydestä. Ja eiköpä tänäkin päivänä ole samanlaisilla ihmisillä kuin fariseukset sama ajatus jokaisesta totisesta parannussaarnaajasta: “Hänellä on perkele, hän on paisunut hengellisestä ylpeydestä.” Ja juuri sen tähden, että perkele oli uskotellut heille, että Johanneksella oli perkele, juuri sen tähden he eivät voineet uskoa, että hän oli Jumalasta.

Nyt me näemme, että kaikki profeetat, kaikki apostolit ovat alkaneet parannussaarnalla, mitä parannussaarnaa useimmat ovat ylenkatsoneet, kuten useimmat meidän aikanamme ylenkatsovat jokaista, joka saarnaa totisesta parannuksesta. Ehkä jokunen tunnustaa meidän aikanamme, että parannus on tarpeellinen, mutta useimmat lykkäävät parannuksen siihen asti, että on myöhäistä tehdä parannusta. Kun Jumala julisti profeetta Jeremian kautta Israelin kansalle, että heidän pitäisi tehdä parannus, jos he tahtoivat välttää Jumalan kovat rangaistustuomiot, niin oli tosin tarkoitus, että he tekisivät semmoisen parannuksen, joka lähtee sydämestä, ei ainoastaan ulkonaisesti. Mutta juuri semmoista parannusta katumattomat eivät nyt tahdo tehdä, koska itsensä ja maailman kieltäminen koskee lihaan ja vereen. Jos joku tekee semmoisen parannuksen, jonka Jumala vaatii, niin hän joutuu heti maailman pilkkaamaksi, vihaamaksi ja ylenkatsomaksi. Omat sukulaiset vihaavat häntä, jos hän alkaa varoittaa eksyväisiä veljiään. Häntä kutsutaan kerettiläiseksi ja villihengeksi, jos hän tohtii puhua parannuksesta. Ja tätä Kristuksen ristiä, nimittäin maailman pilkkaa ja vihaa, ei moni tahdo nykyään kuulla.

Sitä, joka pitää itsensä erossa synnillisistä huveista ja synnillisistä ajanvietteistä, pidetään jo perkeleen riivaamana ihmisenä, joka ei voi pitää kanssakäymistä kunniallisten ihmisten kanssa, mutta sitä, joka lausuu sanankaan jumalattomille Jumalan ankarasta vanhurskaudesta, pidetään heti haaveilijana ja villihenkenä, jolla on perkele. Hän on siis hengellisessä ylpeydessä, koska hän pitää itseään täydellisenä ja tuomitsee muita. Juuri saman läksyn Vapahtaja sai kuulla fariseuksilta: ”Miksikäs sinä itses teet? Oletko sinä parempi kuin Aabraham, joka kuollut on?”

Mutta maailma sanoo: ”Eikö parannusta voi tehdä tuomitsematta muita?” Ja siihen vastaa Raamattu: ”Ei”. Sillä kukaan koko Vanhassa ja Uudessa testamentissa ei ole tehnyt totista parannusta hiljaisuudessa tai salaisesti, niin ettei joku suruttomasta maailman joukosta olisi pahentunut ja loukkaantunut parannuksen tekijään. Mooseksen ajasta tähän päivään asti kukaan ei ole tehnyt totista parannusta saarnaamatta maailmalle parannuksesta. Sillä kukaan ei voi tehdä totista parannusta ilman Pyhää Henkeä, mutta jokaisen, joka on saanut Pyhän Hengen, täytyy nuhdella maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.

Jos on niin, että tahdot tehdä totisen parannuksen ja tulla totiseen ja elävään uskoon, niin sinun täytyy ensin tuomita itsesi ja sitten sinun täytyy julistaa myös sama tuomio toisille, jotka ovat synnin suruttomuudessa ja epäuskossa, koska totiseen parannukseen kuuluu aina tuomio, että joka tahtoo tulla pelastetuksi synnistä, kuolemasta ja perkeleen vallasta, hänen täytyy ensin tunnustaa totuus maailmalle. Hänen täytyy sääliä eksyväisiä veljiään, niin että hän varoittaa heitä ja sanoo heille totuuden, sillä jos hän vain tekee parannuksen omasta puolestaan ja antaa eksyväisten veljiensä mennä rauhassa onnettomaan iankaikkisuuteen, niin hän on syypää heidän kadotukseensa, niin kuin Jumala osoittaa profeetta Hesekielin kautta: ”Kuin minä sanon jumalattomalle: sinun pitää totisesti kuoleman, ja et sinä varaa häntä etkä sano hänelle sitä, että jumalaton lakkais jumalattomasta menostansa ja sais elää, niin pitää sen jumalattoman kuoleman synteinsä tähden, mutta hänen verensä tahdon minä vaatia sinun kädestäs. Mutta jos sinä varaat sitä jumalatointa, ja ei hän käänny jumalattomasta tiestänsä, niin hänen pitää synteinsä tähden kuoleman, mutta sinä olet sielus vapahtanut.” (Hesekiel 3: 18 - 19).

Tässä te kuulette nyt kaikki, että ei ole kylliksi, että teette parannuksen omasta puolestanne ja annatte veljienne mennä rauhassa kadotukseen, vaan teidän täytyy varata heitä eli varoittaa heitä suuresta onnettomuudesta, joka on heidän edessään, jolleivät he paranna jumalatonta elämäänsä. Mutta juuri tätä Kristuksen ristiä ei yksikään voi kantaa, joka ei ole saanut Pyhää Henkeä. Sillä kukaan, joka ei ole saanut totista valaistusta Pyhältä Hengeltä, ei tahdo saada osakseen maailman vihaa ja vainoa Kristuksen tähden. Katuvainen ryövärikin nuhteli kohtalotoveriaan, vaikkei hän ollut vielä saanut vakuutusta Vapahtajalta syntiensä anteeksiantamuksesta. ....
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Laestadius avioliitosta

ViestiKirjoittaja hepa » 01 Kesä 2010, 14:25

2 SUNNUNTAINA LOPPIAISESTA 1859 (ehtoosaarna)

Niin Jesus ja Hänen opetuslapsensa
kutsuttiin häihin. Joh.2: 2

Apostoli Johannes kirjoittaa tämänpäivän evankeliumissa, että Jesus ja Hänen opetuslapsensa kutsuttiin Kaanaan häihin. Ei ole Johannes kirjoittanut mitään siitä parikunnasta, oliko se kristillinen parikunta, mutta me arvaamme ja uskomme, että se oli kristillinen parikunta, sillä pakanat eivät ole koskaan bruukanneet kutsua Jesusta häihin.

Meillä on myös semmoinen usko, että tämä parikunta ei ole alkanut avioliittoansa väärästä päästä niin kuin tämän aikaiset pakanat bruukaavat tehdä. Mutta nyt on ainoastansa yksi asia, joka panee meitä epäilemään, onko semmoinen avioliitto Jumalasta, joka pilaa parikunnan kristillisyyttä koska molemmat ovat kristityt ja molemmat ovat kutsuneet Jesusta häihin. Kuitenkin on huomattu ja koeteltu, että luonnollinen rakkaus tahtoo pilata heidän kristillisyytensä sillä tavalla nimittäin, että niin pian kuin joku kristitty tytär alkaa ihmisen poikaa rakastamaan, moittivat kristityt, että hänen kristillisyydessänsä on joku vika. Muutamat alkavat pelkäämään ja kiertämään kristityitä ja muutamat alkavat välttämään kristittyin kokouksia ja tulevat näkymättömiksi ja muutamat alkavat suruttomia rakastamaan ja tulevat sen kautta suruttomaksi.

Tämä ei ole niin suuresti ihmeteltävä, että tyttäret tulevat suruttomiksi ja pakanoiksi, koska he alkavat suruttomia rakastamaan. Mutta sitä minä olen ihmetellyt, että kristitty saattaa pakanaa rakastaa ja semmoista, jonka hän itsekin pitää pakanana. Ja ainakin on lihan rakkaus suurempi kuin persoonan rakkaus. Me tiedämme kuitenkin, että persoonan, se on, sydämen rakkaus, pitää olla avioliitossa. Mutta lihan rakkaus on päässyt vallan päälle, koska ei katsota perään, millainen se ihminen on luontonsa puolesta ja sydämen puolesta, jonka kanssa yhteen joutuu koko elämän ajaksi. Sydämen rakkaus ei pidä pilaaman kristillisyyttä, kussa puhdas sydämen rakkaus on, mutta lihan rakkaus pilaa kristillisyyden. Ei ole puhdas omatunto siinä, kussa lihan rakkaus on vallan päällä. Semmoinen rakkaus tekee muutamia tyttäriä ujoiksi ja kunnia kasvaa sitä myöten kuin lihan rakkauskin. Mutta koska avioliitto on itsestänsä kunniallinen, Jumalalta säätty ja asetettu, niin ei pitäisi siinä oleman mitään häpeällistä, jota pitäisi salattaman tai kiellettämän, koska Lutherus on niin koetellut, että avioliitto on pyhä liitto, koska se Jumalan sanan jälkeen tapahtuu. Mutta lieneekö semmoinen avioliitto ollut Jumalasta, joka pilaa kristillisyyden.

Minä epäilen, että semmoinen avioliitto ei taida olla Jumalasta, vaan huoruuden perkele on semmoisen naimisen matkaan saattanut, ja siinä ei ole Jesusta kutsuttu häihin. Kutsukaat nyt Jesus häihin, kaikki pariskunnat, jotka olette naineet eli täst´edes menette avioliittoon, sillä muutoin menette molemmat onnettomuuteen. Minä uskon, että Jesus tulee häihin, koska Häntä kutsutaan, ja ajaa avioliiton perkeleen pois. Mutta ei Jesus tule kutsumatta häihin. Ja tämä avioliiton enkeli pakenee pian pois, jos et ole valvomassa kielesi ylitse, jopa sitte vanhamies saapi tykätä mitä hän tahtoo.

Meidän pitäisi vielä laveammalti puhuman niistä, jotka ovat Jesuksen kutsuneet häihin, mutta meidän pitää ensin rukoileman, että kaikki parikunnat, jotka eivät ole vielä kutsuneet Jesusta häihin, rupeisivat tänä päivänä rukoilemaan, että Jesus tulisi häihin, ja niiden, jotka ovat kutsuneet Jesusta häihin, pitäisi myös rukoileman, että Jesus viipyisi enemmän aikaa heidän tykönänsä, siihen asti, kuin se suuri ehtoollinen pidetään. Kuule sinä suuri ehtoollisen pitäjäja hengellisen viinan laittaja köyhän hääväen huokaus. Isä me idän, jne.

Evankeliumi Joh.2: 1-11

Pyhän evankeliumin johdatuksesta pitää meidän tällä hetkellä katseleman, kuinka onnelliset ne parikunnat ovat, jotka saavat Jesuksen vieraaksi häihin. Ei ole, sen pahempi, moni parikunta tähän asti kutsunut Jesusta häihin. Useammat parikunnat ovat kutsuneet rietasta häihin, koska he ovat alkaneet huoruudella avioliittoa tekemään, mutta ei puhtaalla sydämen rakkaudella. Useammat ovat alkaneet avioliittonsa niin kuin luontokappaleet, mutta ei niin kuin Jumalan luomat ihmiset.

Semmoiset eivät ole ollenkaan kutsuneet Jesusta häihin, mutta rietasta he ovat kutsuneet häihin. Sen tähden ei ole moni parikunta oikein onnellinen heidän avioliitossansa, vaikka muutamat ovat nyt vasta huomanneet, että väärää miestä he ovat kutsuneet häihin, ja ovat päässeet sovintoon, koska he rupesivat Jesusta kutsumaan häihin. Mutta ei ole juuri monta parikuntaa, joka olisi päässyt täydelliseen sovintoon; koska vaimo tahtoo, mutta mies on vastaan, erinomattain semmoiset miehet, jotka ovat ulkokultaisuudellansa pettäneet kristityitä tyttäriä, ovat tehneet itsensä katuvaiseksi, ovat tehneet kalliita lupauksia, mutta eivät ole niitä lupauksia pitäneet, vaan ovat tulleet perkeleeksi ja saatanaksi. Ja vaimot, jotka eivät ole uskoneet kristittyin varoituksia, saavat nyt katua niin kauvan kuin he elävät, ja kuka tiesi moni on sen kautta kadottanut uskonsa ja tullut onnettomaksi ajassa ja ijankaikkisuudessa.

Jesus on paennut pois, ja avioliiton perkele on päässyt väliin. Älkäät syyttäkö kristityitä, te onnettomat, jotka olette saaneet perkeleen mieheksi, vaan syyttäkäät itseänne, jotka olette suostutuskäärmeen laskeneet sydämeenne, helmaanne ja se hirmuinen huoruuden perkele on ollut teidän omassa lihassanne. Minä sanon kaikille, jotka tällä lailla menevät avioliittoon, että Jesusta ei ole kutsuttu häihin, ja koska kristityt menevät niiden kanssa avioliittoon, jotka tulevat niin kuin suostutuskäärmeet ja tekevät itsensä katuvaisiksi, ja lupaavat parannusta tehdä, koska huoruuden perkele pakottaa heitä naimaan, ja kristityt tyttäretuskovat semmoisia narreja ja menevät semmoisten kanssa sitomaan itsensä kiinni ja ottavat vasiten maailman ristin päällensä ja saavat jälkeen katua hulluuttansa kukatiesi ijankaikkisesti. Ja eivät he ole silloin kutsuneet Jesusta häihin, kun he menivät naimaan. Jesus pakenee pois niin pian kuin huoruuden henki pääsee sydämeen.

Meidän täytyy nyt ruveta haukkumaan semmoisia kristityitä, jotka eivät paremmin valvo sydämensä ylitse, vaikka he ovat jo aikaa luopuneet oikeasta uskosta ennen kuin he tarttuvat huoruuden perkeleen ansaan. Me olemme nyt lyhyesti osoittaneet kristityille, kuinka onnettomaksi ne tulevat, jotka eivät ole kutsuneet Jesusta häihin, koska he rupeavat naimaan. He ovat semmoiset, jotka menivät suostutuskäärmeen suuhun, ja alkavat naimaan niin kuin luontokappaleet, mutta ei niin kuin ihmiset.
...
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja hepa » 07 Kesä 2010, 11:15

PALMUSUNNUNTAINA 1859

Ylösluetussa tekstissä käskee Paavali rippivieraitten koetella itseänsä, ennenkuin he menevät Herran Ehtoolliselle. Meidän pitää Jumalan armon kautta perään ajatteleman, kuinka rippivieraitten pitää koetteleman itseänsä, ennen kuin he menevät Herran Ehtoolliselle.

Ensimmäinen koettelemus: Onko rippivierailla puhdas omatunto? Suruttomat rippivieraat käyvät Herran Ehtoollisella puhdistamattomalla tunnolla. Eivät he ole sovittaneet riitaveljiänsä. Muutamilta on rietas vienyt muistin, etteivät he muista kelle he olisivat väärin tehneet. Muutamat saattavat muistaa niitä krouvimpia rikoksiansa, mutta eivät puhdista tuntoansa, eivätkä tahdo sovittaa väärintekojansa, vaan he luulevat, että Jumala antaa heille synnit anteeksi, vaikka he eivät ole sovittaneet väärintekojansa. Sentähden he syövät ja juovat itsellensä tuomion. Sillä meillä on selvä Jumalan sana sen päälle, ettei Jumala anna niille syntejä anteeksi, jotka eivät sovita riitaveljiänsä.

Heränneet tahtovat puhdistaa tuntonsa ja sovittaa riitaveljensä, vaikka muutamat tahtovat mutkitella, koska he sanovat: “Sovittaa pitää riitaveljensä, mutta ei ennen kuin tunto vaatii.” Mutta niillä ei olekaan tunto oikein herännyt. Mikäs tunto se on, joka ei vaadi samaa kuin Jumalan sana vaatii? Mutta jos kunnia ja ahneus paskantavat tunnon päälle, silloin tunnosta katoaa voima vaatimaan sitä, kuin Jumalan sana vaatii. Ja minä sanon teille, jos ette ole puhdistaneet tuntoanne, niin ei auta Herran ehtoollinen eikä usko, että synnit ovat anteeksi annetut.

Toinen koettelemus: Onkos rippivierailla oikea ja autuaaksitekeväinen usko? Koska Paavali sanoo: Koetelkaa teitänne, jos te olette uskossa, niin tulee toinen kysymys: Kuinka tämä uskon koettelemus tapahtuu? Moni kantaa nyt kristityn uskoa, vaikka ei ole tietoa, koska hän olisi oikeaan uskoon tullut. Ja muutamat tietävät, kuinka ja koska he ovat kristinuskon saaneet, mutta eivät he tiedä, kuinka ja koska tämä usko olisi kuolleeksi uskoksi muuttunut. Siinä on riettaalla yksi fiini verkko, jolla hän pyytää kristittyjen sieluja. Koska yksi elävä kristitty ei pidä itse havaitseman, kuinka elävä usko muuttuu kuolleeksi uskoksi, niin kuin me näemme Daavidin lankeemuksesta, ja sen palvelijan, joka kiristi kanssapalvelijatansa kurkusta. Sillä palvelijalla oli totisesti semmoinen usko, että hänen velkansa on pyyhitty pois.

Ja kaikkien kristityitten täytyy tunnustaa, että se palvelija oli totisesti saanut syntinsä anteeksi. Mutta kuinkas kävi? Kaikkien kanssapalvelijoitten täytyy viimein kantaa hänen päällensä ja ilmoittaa Kuninkaalle, kuinka tämä palvelija tehnyt on. Ei hän taida itse raukka tuntea, että hän on langennut armontilasta, ennenkuin hän saa toisen kerran kuulla kovan tuomion. Koska nimittäin kanssapalvelijat rupeavat moittimaan, ettei hän enää ole armon tilassa, silloin nousee hänen sydämestänsä itseys. Hän alkaa vastustamaan ja eriseuraa rakentamaan. Ei sovi enää kristittyjen kanssa. Viimein tulee iso rautanaula sydämeen kristityitä vastaan, jota sokea raukka ei itse tunne. Koska nyt tämä uskon koettelemus on niin himmeä, ettei moni kristittykään saata itseänsä koetella, jos hän on uskossa, niin on paras neuvo, että he antaisivat itsensä semmoisen kristityn koettelemuksen alle, jonka he uskovat vakaisesti kristityksi. Sillä koettelemus todistaa, ettei voi kristittykään nähdä omia vikojansa niin hyvin, kuin toinen kristitty.

Kolmas koettelemus: Onkos rippivierailla totisesti halu autuaaksi tulla? Tämä paikka on myös yksi himmi paikka, sillä kaikki sanovat, että heillä on halu autuaaksi tulla, mutta ei sentähden ole kaikilla oikeata hätää. Ja ei ole taas muilla oikeata hätää, kuin totisesti katuvaisilla, joitten tunto ei ole ainoastansa oikein herännyt, mutta myös pysyy herätettynä, että hän näkee, mistä ensimmäinen, toinen, kolmas eli seitsemäs vihollinen tulee. Niille tekee itse vihollinen hädän. Sillä jos sinä tunnet, mitä huoruuden perkele sinussa vaikuttaa, etkä tunne, mitä ahneuden eli kunnianperkele sinussa vaikuttaa, niin sinä olet silmäpuoli kristitty. Jos sinä taas tunnet, mitä kuusi perkelettä sinussa vaikuttaa, mutta et tunne, mitä seitsemäs perkele sinussa vaikuttaa, niin sinä saatat mitämaks sotia kuutta vastaan, mutta seitsemäs seuloo sinun sieluasi niinkuin nisuja. Nämä seitsemän perkelettä tekevät katuvaisille sieluille hädän. Sentähden täytyy heidän paeta sen suuren Ristinkantajan tykö, ja huutaa joka kerta, kuin Jumalan Poika tulee näkyville, eli joka kerta kuin omanvanhurskauden perkele alkaa heitä ahdistamaan eli upottamaan heitä epäilykseen.

Semmoisilla hätäisillä, joita omanvanhurskauden perkele tahtoo kokonansa sulkea taivaan valtakunnasta, niillä on totinen hätä pelastetuksi tulla perkeleen vallan alta. Mutta ei niillä ole yhtään halua, joita ei perkele vaivaa. Ne sanovat, muutamat kuitenkin, ettei heillä ole uskoa, ja etteivät he jaksa uskoa, vaikka olisi halu. Mutta ei semmoisilla ole sentähden oikeata haluakaan, koska vihollinen ei ole ottanut pois heiltä kaikkea väärää toivoa. Ja semmoisille tulee surkea hätä, koska joku kristitty tahtoo niin kuin puoli väkisin taluttaa heitä Kristuksen tykö. Niille tekee rietas hädän juuri siinä paikassa, kussa heidän pitää uskoman ja uskonsa tunnustaman.

Nämä ovat ne suurimmat koettelemukset, jotka pitäisi mahdollisilla rippivierailla olla. Ja meidän toivomme on, että katuvaiset ja hädässä olevaiset tuntevat näitä paikkoja, vaikka eivät he kaikkia saata selittää. Mutta se suuri Ehtoollisen Jakaja tehköön mahdolliset rippivieraat mahdottomiksi, ja mahdottomat mahdollisiksi, että ne, jotka ilman häävaatteita tulevat häähuoneeseen, sidotaan käsistä ja jaloista. Mutta riettaan vangit pääsisit irti kuoleman kahleista ja että he pääsevät viimein siihen suureen ehtoolliseen kaikkein valittujen häävierasten kanssa istumaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa, ja syömään taivaan leipää ja juomaan sitä makeata viinaa, joka vuotaa siitä elävästä Viinapuusta, joka seisoo keskellä Paratiisia, ja veisaamaan kiitosta sille suurelle Ehtoollisen valmistajalle nyt ja iankaikkisesti, amen.
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Kesä 2010, 18:39

Uudenvuodenpäivänä

Lars Levi Laestadius v. 1854

Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia, minä puhun sydämelleni ja henkeni tutkii, heittäneekö Jumala pois iankaikkisesti, eikä yhtään armoa silleen osoittane; onko Jumala unhottanut olla armollinen ja sulkenut laupeutensa vihansa tähden? Ps. 77: 6 – 10.


Näin ajattelee ja puhuu katuvainen ja epäileväinen sielu uudenvuodenpäivänä, kun entinen elämä johtuu mieleen ja hänen syntinsä tulevat muistoon. Hän ajattelee vanhoja aikoja ja entisiä vuosia, kun hän haaskasi armon kallista aikaa, ja eli suruttomuudessa. Hän ajattelee sitä aikaa, jolloin Herra alkoi häntä herättää synnin unesta. Ja tätä ajatellessaan hänelle johtuu mieleen myös kuolema, tuomio ja iankaikkisuus. Silloin puhuu hän sydämellensä, joka sitä hengessä tutkii, kuinka se olisi mahdollinen, että Jumala olisi hänelle armollinen, ja pelastaisi hänen sielunsa iankaikkisesta kuolemasta. Näin ajattelee Daavid, kun hän kirjoittaa 77. psalminsa.

Minä ajattelen vanhoja aikoja ja entisiä vuosia, minä puhun sydämelleni, ja henkeni tutkii: heittäneekö Jumala pois iankaikkisesti, eikä yhtään armoa silleen osoittane? Ja mikä olisi soveliaampi sekä nuorille että vanhoille, sekä rikkaille että köyhille, sekä kuninkaille että kerjäläisille. Mikä olisi soveliaampi ajatella uudenvuodenpäivänä, kuin vanhat ajat ja entiset vuodet, kun ihminen ei ainoastaan nuoruuden hulluudessa, mutta vielä miehuuden iässä on niin pahoin elänyt? Ajattele nyt, suruton raukka, niitä entisiä aikoja, kun Jumala ja näyttivät sinut hyljänneen syntiesi tähden. Nyt hän istuu pimeydessä ja suuressa tuskassa, kun epäilyksen aallot rupesivat käymään hänen päänsä yli, että Jumalakin oli hänet hyljännyt. Kuitenkin täytyi hänen viimein tunnustaa, ettei ole epäileväisillä ja murheellisella sielulla turvaa muualla, kuin ainoastaan Jumalan, heidän Vapahtajansa tykönä. Koska nimittäin yksi syvyys pauhaa täällä, toinen siellä, luulee hän itsensä hyljätyksi Jumalan tykönä.
"Minä sanoin pikaisuudessani: minä olen sinun silmäisi edestä sysätty pois. Kuitenkin kuulit sinä minun rukoukseni äänen, koska minä Sinun tykösi huusin." Ps. 31:23. Ja monessa paikassa valittaa hän, että hän oli hyljätty Jumalan tykönä. Mutta yhtä hyvin täytyi hänen viimein tunnustaa, että Jumala on häntä auttanut kaikesta hädästä. Näistä Daavidin koettelemuksista, jotka ovat kaikkien kristittyjen omia koettelemuksia, tulemme me tuntemaan ja oppimaan, ettei ole Jumala hyljännyt ihmistä, mutta ihminen on hyljännyt Jumalan, kun hän on jossakin hädässä, eikä enää jaksa uskoa, että Jumala auttaa hänet siitä. Me emme ymmärrä, minkä tähden Jumala välistä antaa omien lastensa joutua hengelliseen ja maalliseen hätään. Mutta me ymmärrämme ainoastaan sen verran, että jos ihmisellä ei olisi niin paljon itsekkyyttä, niin paljon omaa vanhurskautta, niin ei hän lankeisi epäilykseen koettelemusten tähden, jonka Jumala hänelle sallii. Mutta kärsimättömyys on hänessä niin suuri, että kun hän ei saa kohta oman tahtonsa mukaan, mitä hän luulee tarvitsevansa, niin rupeaa hän heti ajattelemaan, ettei Jumala enää huoli hänestä. Jos hän ei pääse enkeliksi tulemaan, niin saattaa omavanhurskaus hänet kohta epäilykseen, ja panee hänet ajattelemaan, että Jumala on hänet hyljännyt. Että ei Vapahtaja huoli semmoista, jotka niin pahoja ovat, jotka usein ovat Häntä vastaan syntiä tehneet.
Kuka nyt kiittää Jumalaa tuonelassa; kuinka syntinen voi kiittää, koska hän on tappanut sen hengen, jonka Jumala hänelle antoi? Älkää surmatko itseänne, te elävät ihmiset, älkää vihatko sitä henkeä, jonka Jumala teille antaa! Rukoilkaamme ahkerammin suurta ristin kanta kantajaa, että Hän varjelisi teissä Pyhän Hengen, joka teillä on. Ettei teidän vanhemmillanne tulisi murhe teidän kuolemastanne, jos te oman tottelemattomuutenne vuoksi menette heikolle jäälle, tai jos te nukutte kosken niskassa, tai jos leikittelette tulen kanssa, ja niin muodoin poltatte itsenne. Ja jos te huolimattomuuden tai valvomattomuuden tähden putoatte veteen tahi tuleen, tai jos te kiikutte korkean temppeliin harjalla, ja sieltä pudottuanne taitatte niskanne, tai jos te menette synkkään synnin metsään, ja eksytte siellä kauas — niin tulee rakkaalle Vanhimmallenne suuri murhe teidän kuolemastanne. Hän on teidät suurella vaivalla ja veren vuodatuksella synnyttänyt, ja hänelle tulee suuri suru teidän kuolemastanne, jos te oman huolimattomuutenne kautta hukutte. Miksi pitäisi teidän kuoleman onnettomalla kuolemalla, te lapsiraukat, joita Vanhin on omiksi lapsikseen synnyttänyt totisella rakkaudella ja suurella kivulla? Palatkaa, te rakkaat lapset, Vanhimman taloon, ennen kuin se suuri syyspimeä tulee, ja kaikki raatelevat sudet tulevat teidän päällenne, että, te kuitenkin Vanhimman huoneessa tulisitte varjelluiksi, ja saisitte Häntä kiittää uudella kiitosalulla iäisenä uudenvuodenpäivänä taivaan salissa enkelein ja pyhien kanssa, sanoen aamen ja halleluja, kiitos ja ylistys Jumalalle ja Herralle Jeesukselle ynnä Pyhän Hengen kanssa – Amen.

L. L. Laestadius
Päivämies 28.12.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Seuraava

Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron