ROOM. 3:28 JA JAAK. 2:21 YHTEENSOVITUS
Apostoli Paavali sanoo Room. 3:28 "Niin me siis sen siksi pidämme, että ihminen tulee vanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä." Sitä vastoin Jaakobin kirjeen 2:21 kuuluu "Eikö Abraham, meidän isämme, töiden kautta vanhurskaaksi tullut, kuin hän poikansa Iisakin alttarille uhrasi?
Nämä molemmat lauseet käsittelevät hyvin tärkeää asiaa, sillä ne käsittelevät sitä, miten ihminen tulee vanhurskaaksi. Vanhurskaaksi tuleminen on aivan välttämätöntä, jotta voisi tulla autuaaksi, niin totta kuin kaikki autuus on Jumalasta ja Jumala on vanhurskas. Vanhurskas on varsinaisesti se ihminen, joka on sellainen kuin hänen oikeastaan pitää olla, ja elää niin kuin hänen oikein pitää elää, niin että hän on Jumalan pyhän ja vanhurskaan lain mukaan täynnä puhtautta ja rakkautta ja vapaa kaikesta saastaisuudesta ja kylmäkiskoisuudesta, vapaa kaikista synneistä ja on koristettuna
kaikilla hyveillä.
Mutta missä sellainen ihminen on? Jumalan pyhä laki todistaa meille langenneille syntisille, ettei sellaista ole eikä voi olla. Kuka sanoo: minä olen puhdas sydämessäni, ja vapaa synnistäni? (Sanani. 20:9) Sillä kaikki he ovat syntiä tehneet ja ei heillä ole mitään kerskattavaa Jumalan edessä. (Room. 3:23) Näillä ja useilla muilla yleisen kokemuksen kanssa yhtäpitävillä raamatunlauseilla todistetaan selvästi ja vakuuttavasti, ettei yksikään ihminen ole omasta itsestään vanhurskas Jumalan edessä. On siis välttämätöntä tulla vanhurskaaksi. Ja niin äärettömän tarpeellista ja tärkeää tämä on, että jo pitää olla sikeästi unessa voidakseen jonakin iltana asettua turvallisesti makuulle luonnolliseen uneen ilman, että olisi hellällä huolella alkanut kysyä, kuinka ihminen voi tulla vanhurskaaksi Jumalan edessä.
Jumala, joka on isällisesti huolehtinut sielumme iankaikkisesta pelastuksesta, on myös pyhässä sanassaan monissa paikoissa Raamatussa antanut tästä selkeitä ja kalliita opetuksia, jotka varmasti ovat erityisen tervetulleita niille sieluille, jotka syntisessä ja katoavaisessa maailmassa huokaavat ja kaipaavat iankaikkista vanhurskautta. Mutta ne tähän liittyvät opetukset, jotka annetaan edellä luetuissa lauseissa, näyttävät ensi silmäyksellä sotivan toisiaan vastaan.
Sillä kun Paavali opettaa ihmisen tulevan vanhurskaaksi armosta, ainoastaan uskon kautta, ilman tekoja, niin Jaakob näyttää opettavan, ettei usko pelkästään tee vanhurskaaksi, vaan että tekojen myös pitää olla auttamassa. Kumpi on oikeassa? Epäilemättä molemmat, kunhan heidät ymmärretään oikein, sillä Jumalan Henki ei voi sanoa itseään vastaan.
Ratkaistaksemme lyhyesti tämän näennäisen vastakkaisuuden on tarpeen huomioida erilainen asiayhteys ja tarkoitus, mikä kummallakin apostolilla on mainituissa lauseissa. Roomalaiskirjeen kolmen ensimmäisen luvun nopean ja pinnallisen lukemisenkin pitää näyttää yksinkertaisemmallekin lukijalle, että apostoli todistaa kaikkien ihmisten, sekä juutalaisten että pakanoiden, olevan Jumalan edessä syntisiä ja vääriä, ja että he mitä suurimmassa määrin tarvitsevat Kristuksen sovitusta ja ansiota, joka ainoastaan voi saattaa meidät vanhurskaiksi Jumalan edessä, kun otamme tämän sovituksen oikealla uskolla vastaan. Tässä uskon ja armon tie asetetaan täysin omia tekoja ja ansioita vastaan. Apostoli Paavali ei opeta, että totinen usko on ilman hyviä töitä. Mutta hän opettaa, että vanhurskauttamisemme yhteydessä näitä töitä ei tulla millään tavalla ottamaan huomioon Jumalan edessä.
Mutta koska tämä oppi on niin tärkeä, että meidän on pidettävä siitä niin kuin molemmin käsin kiinni, ettemme joutuisi omaanvanhurskauteen, mihin meidän turmeltunut luontomme on niin taipuvainen, ja niin olemaan vankeina lain orjuudessa ja kirouksessa, niin voitaisiin kysyä, kuinka sitten apostoli Jaakob voi opettaa sellaista oppia, joka näyttää niin väärältä ja vaaralliselta, nimittäin että ihmisen pitää tulla (Abrahamin tavoin) vanhurskautetuksi, ei ainoastaan uskosta, vaan myös teoista.
Mutta tässä pitää huomata, että Jaakob kirjoittaa kuollutta uskoa vastaan, joka jo silloin alkoi kummitella kristillisessä seurakunnassa, vaikkei se silloin ollut niin yleistä kuin meidän päivinämme ns. kristittyjen suuressa joukossa, joita pikemminkin pitäisi nimittää kastetuiksi pakanoiksi.
Jaakob ei opeta, että teot tekisivät ketään kristityksi ja vanhurskaaksi Jumalan edessä. Hyvät työt ainoastaan osoittavat ihmisille, jotka voivat ja haluavat sen nähdä, että ihminen on paljaasta Jumalan armosta, Kristuksen tähden uskon kautta vanhurskaaksi luettu ja julistettu. Tämä usko ei ole vain suu-usko ja tietousko, jotka ovat pahempia kuin perkeleiden usko. Perkeleet sentään vapisevat suuren Jumalan edessä, kun taas jumalattomat ihmiset usein eivät vähänkään vapise Jumalan edessä, vaikka vielä sanovat uskovansa Häneen.
Totisen uskon on vaikutettava rakkautta ja hyviä aikomuksia, ajatuksia, sanoja ja tekoja. Muutoin usko on vain kuollut ja vaarallinen kuvitelma nukkuvan ja katumattoman syntisen sielussa. Abraham luettiin vanhurskaaksi ainoastaan uskon kautta. Mutta kuuliaisuudella hän osoitti, että hänen uskonsa ja vanhurskautensa oli oikeaa
ua. Paavali opettaa siis, että elämän vanhurskaus, olkoon uskottoman tai uskovaisen, ei vaikuta vanhurskauttamiseen Jumalan edessä. Jaakob taas opettaa, että elämän vanhurskauden on seurattava tätä vanhurskauttamista, joka tapahtuu armosta ainoastaan uskon kautta, mikäli se ei ole vain tyhjä ja kuollut kuvitelma.