Kirjoittaja Taavetti » 21 Tammi 2010, 13:29
Kaksi jauhajaa
"Kaksi jauhavat myllyssä: toinen otetaan ylös ja toinen jätetään. Valvokaat siis: sillä että tiedä, millä hetkellä teidän Herranne on tuleva" (Matt. 24: 41–42).
Jumalan valtakunnan työtä on Raamatussa verrattu viljan jauhamiseen. Kun maailman lopun aika lähestyy ja rengas Jumalan valtakunnan ympärillä kiristyy, kasvaa viha niin suureksi, että maailma ei kärsi kuulla elävää Jumalan sanaa. Elävän Jumalan sanan saarnaaminen kielletään. Silloin ovet katua vastaan suljetaan ja myllyn ääni vaikenee. Ei saarnata enää ulkopuolelle Jumalan valtakunnan. Mutta tässä Raamatun kohdassa kuitenkin Herra Jeesus puhuu kahdesta
henkilöstä, jotka jauhavat myllyssä, kun Herra Jeesus tulee.
Sisäpuolella Jumalan valtakunnan jauhetaan Jumalan viljaa "omiksi tarpeiksi." Puhutaan tiestä ja matkasta, hoidetaan toinen toisiamme, että olisimme valmiit, kun Herra Jeesus tulee. Jos näistä jauhajista olisi ollut vain toinen uskomassa, ei Herran Jeesuksen olisi tarvinnut puhua valvomisesta. Epäuskoinenhan jää tänne, kun Herra Jeesus tulee, mutta uskovainen nousee Herraa vastaan. Toinen näistä jauhajista valvoi ja toinen ei valvonut. Hän, joka valvoi, ahkeroi tehdä matkaa synnin poispanijana. Monta kertaa hän epäili: pääsenkö perille. Sillä synti tarttui ja teki matkan hitaaksi. Joutui nimellisiinkin rikkomuksiin, mutta kaltaisenaan täytyi käydä armoalttarin tykö.
Ei se helppoa ollut, mutta synti on tulenarkaa tavaraa, sitä ei ole hyvä kantaa tunnolla. Ja Jumalan lapsen vapauskin katoaa, kun on tunnolla syntiä. Pyhä Henki kehotti parannukseen, ja Herran Jeesuksen rakkaus kutsui armoalttarin tykö. Evankeliumin sauvaan nojaten jaksoi heikkonakin raahautua armovirralle, kun se virtaa niin matalalla, että kynnyksen alitse. Eikä yksin tarvinnut itseänsä hoitaa, aina oli saattajia. Haavoihin vuodatettiin öljyä ja viiniä, ja niin jaksoi taas lähteä taistelemaan syntiä ja maailmaa ja omaa lihaa vastaan. Uskon silmä tähyili kotirantaa, että eikö jo Herra Jeesus tule. Ei ollut vielä aika, matkaa täytyi jatkaa.. Jumala koetteli vielä uskoa, tuli ristiin lisäpainoa. Herra Jeesus kyseli: olenko sinulle rakas. Taivasikävä kasvoi, maa oli vieras, taivaan "hiuka" poltti sydäntä. Ja niin hartain toive toteutui: Herra Jeesus, Hän, joka oli rakkain ja ikävöity, tuli keskelle elämän arkea, usko muuttui näkemiseksi. Silmänräpäyksessä ja ajan rahdussa siirtyi kunnian taivaaseen.
Mutta tämä toinen Jumalan lapsi oli sillä paikalla, josta Raamattu sanoo: "Minä tiedän sinun tekos, sillä sinulla on nimi, ettäs elät ja olet kuollut" (Ilm. 3:1). Valvominen oli jäänyt kokonaan, sydämen oli täyttänyt tämän maailman murheet. Oliko tullut tärkeämmäksi tämän ajallisen elämän hyvinvointi: kaikkea piti saada, mitä oli toisillakin ja mieluummin vähän enemmänkin. Oli jouduttu mukaan elintason kilpaan. Siinä rehellisyyskin joutui kovalle koetukselle, niin kovalle, että oli tullut käytyä yli omantunnon. Rahaa kertyi, mutta sitä ei liiennyt Jumalan valtakunnan työhön, Jumalan valtakunta ikään kuin loittoni, se alkoi näyttää halvalta. Siinä asustikin niin perin halpa-arvoista joukkoa. Mutta kun sanovat, että ulkopuolella Jumalan valtakunnan ei tulla autuaaksi, niin kuljen mukana. Pyhä Henki on murheellinen, mutta ei nuhtele loputtomiin, ja poistuu murheellisena. Myös Jumalan lapset ovat murheellisia, ennen rakas ja läheinen Jumalan lapsi muuttuu vieraan tuntoiseksi. Tiestä ja matkasta puhuminen ei oikein käy. Vaikka haluaisikin hoitaa, niin tuntee avuttomuutensa, välimatka vain kasvaa. Ja kun Herra Jeesus tuli, kuuluivat sanat: "En tunne teitä". Ei ihme, jos Herra Jeesus usein on sanonut, ja sanoo tänäkin päivänä: "Valvokaa!"
Anna Jumala, meille kuuliaista mieltä, ja nöyryytä tyytymään siihen, minkä sinä annat. Jos Jumala annat meille ajallista rikkautta, niin älä anna sydämemme kiintyä siihen niin, että unohtuu se koti, jossa saimme elämän ja hengen. Vaan että se olisi meille myös ajallisten varojen sijoituspaikka, sillä jos Jumalan valtakuntaan uhraamme, niin silloin lainaamme Herralle, ja saamme sen moninkertaisena takaisin. Silloin ei sydämemme kiinny niin ajallisiin, että Sielun asioitten hoitaminen jää toiseksi. Aika on todella paha, ja tulee vain aina pahemmaksi. Sielunvihollisella on kiire, ja juonet ovat moninaiset, joilla se yrittää saada Jumalan lapsen valvomattomuuteen. Herättele, Herra Jeesus, meitä illan lapsia, ettemme menetä lapsioikeuttamme. Vie meitä Getsemaneen ja Golgatalle, katselemaan sitä pukua, jonka valmistit meille, että kelpaamme Isän edessä. Kun sitä kauneutta katselemme, myös sinun valtakuntasi näkyy kauniina. Valtakunta, jonka kuningas sinä olet. Sinä istut vielä tänään armoistuimella, ja lupaat meidän uupuneitten lastesi uskoa kaikki synnit, epäilykset ja väärät murheetkin, ja huolet anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä rauhaan ja vapauteen asti.
"Elämän puussa meillä
on voimaa valvomaan,
Kun Jeesus meitä kantaa
uskollisuudessaan.
Ja Ylkänä hän lausuu
saarnassa sovinnon:
Sen tunnen omakseni,
ken uskollinen on."
SL 54:3
Kerttu Oikarinen
Päivämies 1.2.1978
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4