Lisään tämän vanhan, Juuso Runtin pitämän pitkän saarnan tähän. Muuten saarna on sellaisena, kuin se oli lehdessä, paitsi että sallin ohjelman korjata muutamia vanhentuneita sanoja nykyisin paremmin ymmärrettäväksi ja laadin lukemisen helpottamiseksi väliotsikoita. Muuten löysin tästä runsaasti uskon keskiöön kuuluvaa opetusta, jota suosittelen lukemaan ajatuksen ja rukouksen siivittämänä. Taavetti
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Kristuksen tunteminen
Jes 53
Tuskin on elänyt henkilöä tässä maailmassa sellaista, kuin tuossa luetussa kerrottu. En luule tässä maailmassa löytyvän niin paljon toisistaan eriäviä mielipiteitä kenestäkään, kuin on Kristuksesta. — Muutamien mielestä Kristus esiintyi malli-ihmisenä, joka on jättänyt jälkeensä ihannekuvan siitä, millainen on oikea ihminen, ja jonka esimerkkiä seuraamalla saadaan maailma onnelliseksi. Toiset pitävät Häntä esikuvana, jota seuraamalla tullaan autuaaksi. Taas muutamista Hän esiintyy peräti armollisena ja laupiaana niin, että kaikki kääntymättömät, lihallisesti mieltyneet ihmiset Hänen kauttaan voivat periä taivaan.
Mutta ihanimpana esiintyy Kristus tässä luetussa kappaleessa. Minun tekisi mieleni sanoa, että tämä kohta on ydinkohta Raamatussa. Siinä tuo vanhan liiton uskova on vuosisatain takaa katsellut Kristusta, kuten käsillä olevaa henkilöä, jonka kanssa hän on seurustellut, jonka elämän ja vaelluksen lopun ja päämäärän hän on nähnyt. Mutta hänen täytyy valittaa: Kuka uskoo meidän saarnaamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? — Samaa valitti Paavalikin aikanaan. Ei kelpaa kaikille evankeliumi. Ei kelpaa tuo raamatun Kristus, syntisten Vapahtaja sellaisena, kuin Jumala on hänet asettanut. Se ei ole ainoastaan tämän ajan ilmiö, ettei Kristuksen, evankeliumi kelpaa ihmisille yleensä, vaan se on aina ollut niin. Sillä Kristuksen evankeliumi on vain köyhien osa. Herra sanookin: köyhille saarnataan evankeliumia. Mutta Paavali sanoo, että se on saarnattava kaikille luoduille. Tässä tulee eteemme kaksi eriävää raamatun kohtaa. Me voimme kumminkin raamattua tutkimalla tehdä niistä sen johtopäätöksen, että evankeliumia on saarnattava kaikille. Mutta se kelpaa vain köyhille, sellaisille joilta eväät ovat loppuneet. Ja joitten eteen on auennut pohjattomuuden kuilu, väistämättömänä, ammollaan nielemästä heitä. Tässä luetussa on eteemme asetettu Jeesus Kristus, ja millä tavalla taivaan Jumala on korjannut Edenin vahingon, miten Hän on avannut kadotetulle ja tuomitulle ihmiselle pääsyn siihen viattomuuden tilaan, johan Jumala on ihmisen luonut.
Hoviherran parannus
Oli kerran oppinut mies, jolla oli todellinen sielunhätä. Hänellä oli raamattu tielläkin kulkiessaan. Mutta hän, Kandaken kamariherra, ei ymmärtänyt kenestä tässä puhutaan. Puhuiko profeetta omia kokemuksiaan, vai jostain toisesta henkilöstä. Minä rohkenen ajatella, että tässä kirkossa olijoista suurimmalla osalla on se vakava usko, että profeetta puhuu tässä Kristuksesta Jeesuksesta. Tässä luetussa kappaleessa, jos huomaisimme ottaa vaaria, esiintyvät seuraavat asiat: ensiksi Hänen syvä alentumisensa ja nöyryytyksensä. Toiseksi Hänen korotuksensa. Ja kolmanneksi, mikä oli syy siihen, että Hänen, jonka edessä eivät kerubimit ja serasimit ole voineet olla peittämättömin kasvoin ja sanomatta: "Pyhä, pyhä Herra Sebaot." Että Hänen on täytynyt alentua kaikkien halvimmaksi, joka on kipua ja sairautta täynnä, ja mikä hyöty siitä on langenneelle ihmiselle. Tässä huomaamme myös, miten pyhä, vanhurskas Jumala vanhurskauttaa syntisen, Jumalasta vieraantuneen ihmisen.
Matala tuskien tie
Tahtoisin näitä asioita Jumalan armon kautta käsitellä. Antakoon taivaan Jumala oikean ymmärryksen, että saisimme oikean, valaistuksen siitä, millaisella hinnalla me olemme ostetut ja lunastetut, kuinka paljon, vaivaa on ollut taivaan Jumalalla saada korjatuksi Edenin vahinko. Siitä ei ole kovinkaan paljon hyötyä, jos me vaikka kuinka paljon tutkisimme Hänen haavojaan ja kipujaan, ellemme käsittäisi syytä, minkä tähden Jumalan Pyhän on täytynyt kulkea näin matalaa tietä.
Miten suuret olivatkaan ne sielun tuskat, joita Herra Kristus kärsi, kulkiessaan epäuskoisen Jerusalemin portin läpi Golgatan mäkeä kohti! Oli siinä itkeviä ja parkuvia. Mutta on ihme, että tuo Herra, joka aina on hellä kärsiviä kohtaan, ei puhu yhtään lohdutuksen sanaa itkeville sillä kerralla. Ja kuitenkin Jerusalemin tytärten itkun sai aikaan Jeesus, Jeesuksen kärsivä muoto. Herra tahtoo kääntää heitä siihen, mikä on tosi itkun syy: "Älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne, ja niitä vaivan päiviä, jotka ovat tulossa.”
Me kuulemme, mitä Kristuksen Henki on vuosisatoja ennen puhunut: "Hän nousee hänen edessään niin kuin vesa, ja niin kuin juuri kuivasta maasta, ei hänellä ole muotoa eikä kauneutta" jne. Tässä on yksi syy, miksi Hänestä, niin vähän pidetään. Puhelin tästä kerran erään aatelissukuisen henkilön kanssa. Tämä arveli, ettei Jumala tehnyt oikein, kun lähetti Poikansa, niin alhaisessa muodossa, että Hän, Luoja makasi seimessä, luontokappaleiden joukossa. Hänen mielestään Kristus, jos olisi tullut suuremmassa loistossa, olisi saanut enemmän kannattajia. Arvelen minäkin, että jos on kysymyksessä lihallisesti mieltyneet, kääntymättömät ihmiset, olisi hän saanut enemmän seuraajia silloin. Mutta jos Hän olisi ilmestynyt ruhtinaan palatsiin, olisivatkohan köyhät, ylenkatsotut paimenet saaneet lähestyä Häntä? Sen tähden Hän tulee niin alas, että köyhät rohkenisivat lähestyä Häntä. Koko Hänen elämänsä ja vaelluksensa on syvän alennuksen tie. "Ketuilla on luolansa ja taivaan linnuilla pesänsä, mutta Ihmisenpojalla ei ole kuhunka hän päänsä kallistaisi."
Itkekää itseänne
Ja vielä lopputulos Hänen matkastaan on olla piestynä, rangaistuna ja haavoitettuna. Ja juuri tämä näky lienee saattanut Jerusalemin tyttäret itkemään ja parkumaan. Mutta Kristuksen Henki puhuu tässä, mikä on todellinen syy Hänen alennukseensa. Me kuulemme: "Kaikki me vaelsimme eksyksissä – — — mutta Herra heitti kaikki meidän vääryytemme hänen päällensä. "Tässä on syy, miksi taivaan Luoja, Hän, jonka kautta kaikki on tehty ja joka voimansa sanalla kantaa koko luomakannan, miksi Hän on kipua ja sairautta täynnä.
Täällä sanotaan: kaikki me vaelsimme eksyksissä. Eksynyt ihminen on tavallisesti sellainen, joka kulkee päinvastaiseen suuntaan, kuin olisi mentävä. Pahimmassa tapauksessa, eksynyt tulee samaan pisteeseen, mistä on lähtenyt. Onko totta, että me kaikki iankaikkisuudessa olemme olleet tuollaisia? Herra on Siinailla viitoittanut tien. Eikö ole vaelluksemme ollut päinvastainen? Sen tähden on käynyt niin, että on tullut pohjattomuuden kaivo eteen, kun pitäisi olla pyhä. Ja sen sijaan on paha, vanhurskas, ja on syntinen ja vääryyttä täynnä. Ja Siinailta kuuluu: kirottu on se, joka ei tee, mitä laki käskee. Siksi on tullut monelle jyrkänne eteen. Siinain testamentissa ei kuulu yhtään lohdutuksen sanaa. Paavali sanookin Siinain virtaa kuolettavaksi virraksi.
On ihmisiä, jotka uskovat vähän Moosesta ja vähän Kristusta. Kun Mooses kiroaa, niin ne ryntäävät Kristuksen luo. Kun taas tuntuu armo tekevän liian vapaaksi, tulee Mooses pidättäjäksi. Ne ovat sellaisia ihmisiä, joista Paavali sanoo, että ne peittovaatteen takaa lukevat lakia. On, ihmisiä, jotka elävät lain alla ja tanssivat vasikan ympärillä.
Rikkinäisiä paikkoja
Mutta on niitäkin, jotka ovat heränneet huolenpitoon sielunsa asiasta. Ne lukevat lakia ja huomaavat elämässään rikkinäisiä paikkoja. He huokailevat tekojensa takana ja ajattelevat, voi jos en olisi tehnyt tuota ja tuota, niin sitten olisin kelvannut Jumalalle. He rupeavat paikkaamaan tuota oman vanhurskauden pukua, jonka synti on repinyt rikki. Mutta ellei laki saa tappaa, kuolettaa ihmistä, ei Kristus voi eläväksi tehdä.
Sen tähden niille, jotka ovat lukeneet peittämätöntä lakia, on tullut jyrkänne eteen. Niillä on tullut kysymys siitä, vieläkö tällaiselle kuuluu pelastus. Tuollaiselle ihmiselle ei tule rauhaa, vaikka kuinka vakuutettaisiin, että on armollinen Jumala. Sen tähden Jumala armokeinossaan kiinnittää huomiotamme siihen, millä tavalla tuo muuttumaton tuomio voi kääntyä armoksi. Asia on niin, että synnille täytyy löytyä sija. Kuten Luther sanoo: kaksi paikkaa on synnillä, joko sinä näet ne Kristuksen hartioilla tai omillasi. Ellet sinä näe Herran heittäneen niitä Kristuksen päälle, niin ne ovat ja pysyvät sinun päälläsi. Profeetta asettaa eteemme, millä tavalla Jumalan muuttumaton tuomio on voinut kääntyä laupeudeksi.
Herra heitti
Tässä luemme: Herra heitti kaikki meidän vääryytemme Hänen päällensä. Sanomattakin on selvää, mitä vääryydellä tarkoitetaan, ei yksistään rosvoutta, vaan kaikki synti on vääryys. On ihmeellistä kuulla näitä sanoja: Herra heitti. Ei sanota, heitä sinä, vaan Herra heitti. Jumalassa on erottamattomasti yhdistettynä pyhyys ja vanhurskaus, sekä laupeus ja rakkaus. Juuri sen tähden, että Jumala, on rakkaus, on Hän myös vanhurskaus. Viattomille paratiisissa oli Jumala sanonut: "Jona päivänä te syötte siitä puusta, pitää teidän kuolemalla kuolla."
Kun ihminen käärmeen sanan uskojana luopui Jumalan sanan uskomisesta, oli seurauksena se, että hän joutui alastomaksi, rikolliseksi, jollaisena Jumala löytää hänet. Jumala ei sano hänelle: olet tehnyt raskaan rikoksen, mutta minä annan sen sinulle anteeksi. Sillä silloin ei Jumala olisi ollut vanhurskas, vaan Hän olisi ensimmäisenä rikkonut oman tuomionsa. Mutta Hän siirtää tuon tuomion Herran Kristuksen päälle, kun Hän sanoo, että vaimosta on tuleva siemen, joka on rikki polkeva käärmeen pään.
Tässä näemme syyn, miksi Jeesus pukeutuu syntisen lihaan ja vereen, ja tulee todelliseksi verisukulaiseksi langenneelle. Ja Hän, Jumalan Pyhä, täyttää viimeistä piirtoa myöten Jumalan vanhurskaan lain vaatimukset, jotka ihmisten olisi tullut täyttää. Mutta nyt Herra heitti kaikki langenneen vääryydet tämän ainoan Poikansa päälle.
Ystäväni, mahtuuko tämä usko sinun sydämeesi? Se on totuus, joka pysyy totuutena kautta iankaikkisien aikojen. Missä jyrkänteen reunalla ollut ihminen näet syntisi? Ne ovat: Kristuksen päällä. Tässä on syy, miksi Golgata on niin verinen ja minkä tähden Hänen täytyy painua pohjattomuuteen, ja niin Jumalan ja ihmisten hylkäämänä maistaa, mitä on kuolemalla kuolla. Täydellisesti on Herramme seisonut kuoleman keihään edessä.
Puhdas rakkaus
Tässä näemme Jumalan armahtavan rakkauden langennutta kohtaan. Se ei ole hemmottelevaa rakkautta, eikä semmoista rakkautta, kuin lihallinen mieli kuvittelee. Ei kenenkään rakkaus ole puhtaampaa, kuin Isän ja Hänen Poikansa välillä oleva. Kun katsomme Golgataa, emme ihmissilmin näe siinä mitään rakkautta, kun Jumala vuodattaa vihansa maljan, kuten täällä, tämän saman kirjan 63 luvussa luemme: ”Minä olen säätänyt itselleni kostopäivän."
Oi ystäväni, mitä sisältää sana: "Minun vihani holhoi minua." Ei kenenkään sydämellä ole lain tuomio, Jumalan viha, levännyt raskaampana kuin Jumalan ainokaisen Pojan. Säälimättä Jumala vuodattaa vihansa Hänen päälleen. Ja, niin seisoo Herramme, ei Pilatuksen, eikä Herodeksen tuomitsemana, vaan Jumalan vanhurskaan lain tuomitsemana kirouksen puussa. Ei ole ihme, jos ne, jatka ovat uskoneet: "Herra heitti kaikki meidän vääryytemme Hänen päällensä", ovat häätyneet laulajan kanssa sanomaan: "Tuleen, kuin sua: poltti niin, Minä raukka puita kannoin, Nuorat käsivarsiisi, Minä synneilläni annoin. Minä naulat teroitin, Joillas lyötiin ristihin."
Me emme saata Jeesuksen kärsimisessä katsella juutalaisten julmuutta, vaan me näemme itsemme syypäinä siihen, omat syntimme ladottuina Hänen päällensä. Hänen, Jumalan vanhurskaan täytyy maistaa sitä Jumalan vihan maljaa, jonka me olemme valmistaneet. — Me olemme tilaisuudessa tämän luetun valossa katselemaan, millainen oli Hänen sydämensä laatu, kun Hän seisoo rikollisena rikollisten edessä. Täällä sanotaan: "Koska häntä rangaistiin ja vaivattiin, niin ei hän suutansa avannut" jne. Ei hän huuda kostoa, kun rautanaulat murtavat Hänen kätensä, se kyllä tuottaa kipua, mutta sydämen pohjasta kuuluu rukous: "Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä, mitä he tekevät! „Eikö tämä puhu rakkauden kieltä. Niitä kohtaan, jotka lävistävät kädet, hehkuu rakkaus, joka puhuu, eivät nuo raukat tiedä, mitä he tekevät. Haluaisin vielä koskettaa erästä kohtaa, joka on tahtonut tulla kiistan esineeksi, ei ainoastaan meidän päivinämme, vaan ennenkin. Jo viime vuosisadan (1800 – luvun)alkupuolella, jolloin heräys liikkui meidän armaassa isänmaassamme, tuli kaksi suuntaa. Toiset pelkäsivät saarnaa ylösnousseesta Kristuksesta ja Hänen voitostaan, arvellen siitä tulevan aivo- eli tietokristillisyyttä. Ja niin he jättivät sen toisarvoiseksi, ja pitivät sen sijaan tärkeämpänä tutkia Kristuksen kärsimistä. Toiset taas pelkäsivät saarnaa Ristiinnaulitusta, profeetan tässä esittämässä valossa. He luulivat sen johtavan lainalaisuuteen. Ja sen vuoksi he tahtoivat vain ylösnousemuksen voittokentällä katsella Kristuksen voittoa.
Kokonainen Kristus
Tuo ilmiö on vielä meidän päivinämme huomattavissa. Toisten mielestä meidän tulee aina vain katsella itseämme Kristuksen murhaajina, toisten taas aina vain ihailla autuuttamme. Mutta Raamattu esittää meille kokonaisen Kristuksen, se ei paloittele Häntä. Evankelistat puhuvat, miten Hän tuli lihaksi, mutta myös että Hän on korotettu Jumalan oikealle kädelle. — Täällä sanotaan: "Hän on otettu pois ahdistuksesta ja tuomiosta." Onhan tämä sana ensinnäkin sanottu samasta Kristuksesta, joka on haavoitettu meidän pahain tekoimme tähden. Sen tähden rohkenen väittää, että ellei tämä puoli tule sinulle tunnetuksi, et voi nähdä voittoa. Mitä autuutta on siinä, jos uskot tämän totuuden: "Herra heitti kaikki meidän vääryytemme Hänen päällensä", sinä joka tunnet olevasi kuoleman oma ja näet Hänen, jonka piti tulla auttamaan, astuvan kuoleman alle. Ovathan molemmat, auttaja ja autettava samassa kuopassa. — Ajattele, jos olisit pudonnut kaivoon. Sinä et voi päästä sieltä ilman tikapuita. Tulisitko autetuksi, jos sinulle näytettäisiin tikapuita kaivon suulta? — Et, vaan ne tulisi laskea kaivoon, mutta jos ne eivät ylettyisi sieltä pohjasta suulle asti, et sittenkään tulisi autetuksi. Sen tähden Kristus on tie helvetistä taivaaseen asti. Minä voin väittää, ettei ole yhtään Eevan lasta, joka olisi niin syvältä koetellut pohjattomuuden kaivoa kuin Hän. Ja niin ryöväri ristillä löytää pääsyn paratiisiin. Mutta ellei Kristus noussut ylös kuolleista, hallitsisi kuoleman ruhtinas maailmaa. Ylösnousemisen voiton täytyy tulla avaamaan Golgatan ristin salaisuutta.
Minne synnit joutuvat?
Ystäväni, minne ovat joutuneet veriruskeat syntisi, joita et sinä, vaan taivaan Herra, heitti Hänen päällensä? Tässä meille aukeaa syntiemme hauta, mihin köyhä syntinen saa jättää syntitaakkansa. "Minä olen ne naulinnut ristiin ja olen saanut voiton niistä,” kuuluu ylösnousseen, Herran ääni. Hän lähettää terveisiä valtaistuimelta: "Minulla on kuoleman ja helvetin avaimet, olin kuollut ja elän." Profeetta sanoo: "Kuka voi sanoa hänen elämänsä pituuden?" Me saamme nähdä lihamme ja veremme Jumalan valtaistuimelle korotettuna. "Hänen hautansa aiottiin jumalattomain sekaan" jne. Hän sai kunniallisen hautaamisen. "Ei hän kenellekään vääryyttä tehnyt — — Mutta Herra tahtoi hänen niin piestä sairaudella." Hänen viattomuutensa on todistettu Hänen voitollisen ylösnousemisensa kautta.
— Kuulemme usein tässä kristillisessä maailmassa sanottavan, että juutalaiset ja roomalaiset pieksivät Herran. Mutta profeetan kautta sanoo Kristuksen Henki: "Herra tahtoi niin piestä" jne. Tämä ei voinut siis tapahtua ilman vanhurskaan * Jumalan käden kosketusta. Myös profeetta Sakariaskin katselee Kristusta samoin, kun hän sanoo: "Minä tahdon sen (kiven) vuolla, sanoo Herra Sebaot, ja tahdon sen maan synnit ottaa pois yhtenä, päivänä." Herra Jumala on vuoleskellut ainoaa Poikaansa. Me näemme ainokaisen Jumalan vuolupenkillä verisenä. Ja miksi? "Minä tahdon sen maan synnit ottaa pois yhtenä päivänä", kuuluu vastaus. Ja Paavali sanoo: että me sen niin pidämme, jos yksi on kuollut – — — "Herra tahtoi hänen niin piestä sairaudella, koska hän on henkensä vikauhriksi antanut, niin hän saa nähdä siemenen ja elää kauan."
Minkä siemenen? Ajattelen, että se on verellä pesty lauma, jonka Hän kerran antaa Isän käteen ja josta Hän sanoo: Tässä olen minä ja ne lapset, jotka Sinä minulle maailmasta annoit, ne lapset, joita olen, kivulla synnyttänyt. — Kiitetty olkoon Jumala, aina on ollut pyhä siemen Hänen kauttansa tässä synnin maassa! - "Että hänen sielunsa on työtä tehnyt, saa hän ilonsa nähdä ja tulee ravituksi."
Herra seisoo ovella
Oi ihmeellistä asiaa, vielä kirkastettu Vapahtaja tarvitsee ravintoa! Hän lähettää kunniansa istuimelta terveisiä: "Katso, minä seison ovessa, ja kolkutan, jos joku avaa oven, niin sen tykö minä tahdon mennä ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani." Siis Herra Jeesus pitää ehtoollista omiensa kanssa. Kristuksen Henki tulee ravituksi siinä, missä syntinen löytää turvan ja rauhan. — "Tuntemisensa kautta minun vanhurskas palvelijani monta vanhurskauttaa, sillä hän kantaa heidän syntinsä."
Oi ihmeellistä, että niin muutamalla sanalla Kristuksen Henki tuo näkösälle, miten Jumala syntisen vanhurskauttaa. Tässä on siis lyhykäisyydessään se opinkappale, miten syntinen tulee vanhurskaaksi Jumalan edessä. Sanoo: Tuntemisensa kautta jne. Eli siis että Hän saa tehdä itsensä tunnetuksi köyhälle syntiselle, siinä on vanhurskaus.
Vapahtajan tunteminen
Minä olen tavannut ihmisiä, vieläpä armoitetuitakin, jotka eivät voi erottaa toisistaan tunteita ja tuntemista. He ovat tulleet kosketuksiin tuon sanan kanssa: "Kasvakaa Herramme Jeesuksen tuntemisessa" eivätkä huomaa kasvamista. Se hetki ei unohdu milloinkaan, jolloin ensi kerran löytyi syntisen Vapahtaja. Sen muistaa jokainen armoitettu aina. Silloin näytti kristillisyys juhlakululta, taivas näytti tippuvan armoa, pahakin oli piilossa. Mutta matkan varrella on tultu tuohon tuskalliseen, vaikka terveelliseen kokemukseen, että uudestisyntymisenkin jälkeen on minussa, se on minun lihassani syntiä, joka on viha Jumalaa vastaan. Silloin joutuu ristiaallokkoon, piti kasvaa tuntemisessa, mutta sitä ei ole tunnettavissa. On kasi eri asiaa tunteet ja tunteminen. Kaunis musiikkikin vaikuttaa hyviä tunteita, mutta se ei ole Vapahtajan tuntemista. Opetuslapset lauloivat iloissaan hoosiannaa, vaikka heidän tunteensa lähtivät Jeesuksesta, eivät he vielä tunteneet Jeesusta syntisen Vapahtajana.
Oppi-isämme Luther selittää sattuvasti tämän. Hän kysyy: Mikä on Vapahtajan tunteminen? Ja vastaa: Se on ymmärtää ja tietää, mitä Paavali sanaa: "Kristus on minulle tehty viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi." Vapahtajan tuntemiseen kuuluu paljon sitä, mitä voimme sanoa ymmärryksen puoleksi. — Esim. henkilöstä, josta meillä on tieto, voimme sanoa tuntevamme hänet. - Kristuksen tunteminenkin, on tulla valaistuksi ymmärrys raamattuin kautta siitä, mitä Kristus on syntisen hyväksi tehnyt.
Oikeaa Vapahtajan tuntemista vaikuttaa Herra opetuslapsiinsa, kun Hän pääsiäispäivänä raamattuin selityksellä avasi heidän ymmärryksensä. Jospa me olisimme enemmän kasvaneet, Raamatun Kristuksen tuntemisessa! — Mitä arvelette, voimmeko hyvillä tunteilla täydentää lunastusta, tai huonoilla tunteilla sitä vähentää? Eikö Kristus ole sama, muuttumaton, syntiemme kantaja, vanhurskautemme, me itse pahoja, mutta Hän pyhä antaa viattomuutensa meille! — Karitsa on kantanut syntimme ja sen tähden on Hänellä osa monessa, ja jakaa väkeväin perkeleitten kanssa saalista.
— Minun tarkoitukseni, toivomukseni on, että oppisimme raamattuin valossa kukin, mikä Kristus on minulle. Niin me tahtoisimme huonoinkin tunteiden aikana, suurina syntisinä, uskoa itsemme autuaiksi. Kristuksen veri ei ole kuivunut Palestiinan kallioilla, se on liiton verenä armoistuimen edessä. Sen tähden kuuluu vielä tälläkin armonhetkellä, sinulle sanoma, syntisi on maksettu, iankaikkinen vanhurskaus on Jumalan oikealla kädellä. Sen tähden haluaisin, rakkaani, että ei ainoastaan täällä seuroissa, vaan kotonakin olisi sinulla tutkintoaineena tämä: "mikä on Kristus minulle; sen tähden kelpaan Jumalalle, kun viattoman veren kautta on syntini pois otettu". Se veren kautta levätköön Jumalan rauha viattoman lauman päällä.
(Kajaanin suuret seurat 1923)
Juuso Runtti
Siionin Lähetyslehti kesäkuu? 1960
’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Olisi aika
— panna kädet ristiin ja rukoilla koko Herran Siionin puolesta,
- lähettää lapset pyhäkouluun,
– ottaa pienetkin kuulijat seuroihin,
— hankkia lehdillemme uusia (ja vanhoja) tilaajia,
— ahkeroida olla rauhan tekijöitä,
— ajatella ja puhua lähimmäisistämme hyvää.
Siionin Lähetyslehti kesäkuu? 1960