Lukijaisuus ja Pehr Brandell
"Tammikuun 12 P:NÄ 1726 julkaisi Ruotsin kuningas kirjeen, joka lähetettiin maan kaikkiin Konsistoreihin. Kirjeessä näitä kehotettiin vaatimaan papistolta, että ne eivät saarnoissaan käyttäisi sanoja pietisti ja pietismi, koska se johtaa siihen, että sana pietet, eli Jumalanpelko muuttuu herjaussanaksi.
Samoin vaadittiin, että papiston oli luovuttava kaikista ajattelemattomista teoista JA rangaistusista. SEN sijaan oli HEIDÄN kohdistettava opetuksensa pääpaino yksinomaan siihen, mitä oikeaan ja todelliseen Jumalisuuden harjoitukseen kuuluu. TÄLLÄ kirjeellä oli kuitenkin se vaikutus, että herjaajat keksivät taas uuden nimen tälle samalle, heidän niin ylen määrin vihaamalle asialle, nimittäin lukijaisuus.”
Edellä oleva lainaus on teol. toht. Gunnar Wikmarkin teoksesta Pehr Brandell och Läseriet F Ångermanland (Pehr Brandell ja lukijaisuus Ångermånlantissa). Tässä teoksessaan Gunnar Wikmark, joka on suorittanut laajoja tutkimuksia ruotsin lukijaisuudesta ja laestadialaisuudesta, selvittelee lukijaisuutta Ångernlanlantissa ja yleensä koko Ruotsissa sellaisena, kuin ilmeni siellä 1800 luvun alkupuolella. Tästä ilmenee että lukijaisuus oli Ruotsissa jakaantunut useampiin eri suuntiin, eli eriseuroihin, aivan samalla tavalla kuin meidänkin aikamme laestadialaisuus. Niinpä lukijaisuudessakin erottautui kohta sen tunnetuksi tulemisen jälkeen kaksi eri suuntausta ns. vanhat ja uudet lukijaiset. Vaikka vanhassakin lukijaisuudessa oli sekä laki, että evankeelismielisiä lukijaisia, tämä uusi virtaus erottautui niin jyrkästi muusta lukijaisuudesta, että sille annettiin kohta oma erikoinen nimikin, "uuslukijaisuus." Molemmat pilkkanimet ovat siten käytännöllisesti katsoen yhtä vanhoja.
Vaikka Wikmark ei teoksessaan pyrikään selvittämään tämän uuden nimen syntyä, on täysi syy olettaa, että se on vanhojen lukijaisten keksimä herjausnimi. Sillä näiden vanhojen ja uusien lukijaisten välillä vallitsevista ristiriidoista kirjoittaa Wikmark: "Kun uudet lukijaiset eivät osoittaneet luottamusta seurakunnan opettajia kohtaan, vaan arvostelivat heitä kovin ja ajattelemattomin sanoin, nousivat vanhat lukijaiset heitä vastaan, ja lähettivät kantelukirjeen piispalle ja konsistoriin. Kirjeessä esitettiin valituksia mm. siitä, että uudet lukijaiset tuomitsevat kaikki ne jotka eivät olleet heidän kanssaan samassa uskossa, ja jotka siis vielä uskoivat, että jotakin hyvää ja rakentavaa oli löydettävissä kirkonkin opetuksessa. Sekä siitä, että tämä kadotustuomio ulotettiin niitäkin henkilöitä koskevaksi, jotka olivat kuolleet jossakin muussa, kuin lukijaisten uskossa, tai jotka olivat etsineet ja löytäneet mielenylennystä niin harhaoppisista kirjoista, kuin Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" ja Norborgin ja Tollesonin postilloista. Ja että lapset ja nuoriso jo pienestä pitäen oppivat vihaamaan ja karttamaan pappia henkilönä, joka opetuksellaan johtaa ihmiset kadotukseen."
Uuslukijaisuutta kuvatessaan Wikmark lausuukin: "sille oli tunnusmerkillistä, että sen erotti vanhasta lukijaisuudesta kolme erikoispiirrettä. Ensimmäinen oli antinomismi (ylievankeelisuus), joka perustui yksipuoliseen ja siitä johtuvaan virheelliseen Luterin tulkintaan. Toinen oli separatismi (eristäytyneisyys), johtuen siitä että liike oli etupäässä maallikkojohtoinen, ja harjoitti ankaraa, papistoon kohdistuvaa arvostelua. Kolmas erikoispiirre, joka samalla rakensi ja edisti molempia edellä mainittuja, oli uusiin virallisiin kirkon käsikirjoihin kohdistuva arvostelu, ja niiden, samoin kuin kaikkien muiden opettajien, paitsi Luterin oppikirjojen syrjiminen.”
Kätketty ja julkinen valtakunta
On huomattava, että edellä olevissa lainauksissa kuvataan vain lukijaisuuden kahden pääsuunnan, vanhan ja uuden lukijaisuuden erikoispiirteitä. Asia kokonaisuudessaan ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, sillä niin vanha – kuin uuslukijaisuus, olivat jakaantuneet useampiin eri suuntiin. Osoituksena tästä on seuraava lainaus: ”Eräs nykyajan systemaatikko, (järjestelmän mies) (Gustav Dahlback), joka on tahtonut antaa selvän yleiskuvan pietistis-evankeelisen eri suuntauksien jättämistä perinteistä, sellaisina kuin ilmenevät eri lukijaispiireissä Norlannissa 1800 – 1850 luvuilla, on tehnyt niistä jaottelun, jota hän itse nimittää vahvasti yleistäväksi kaavamaiseksi yleiskatsaukseksi.
Tämän mukaan jakaantuivat lukijaiset: Vanhoihin lukijaisiin, (vanhempi pietismi) Hernhutilaisiin lukijaisiin, (mm. Gradin). Uuslukijaisiin, (Luterin opillinen vaikutus, mutta hernhutilainen käsitys uskosta ja elämästä.)
Kun lukijaisuuden piirissä on edellä mainittujen suuntien lisäksi esiintynyt muitakin ryhmittymisiä, on luonnollista, että näin jälkikäteen on mahdoton määritellä, mihin näistä monista suunnista Jumalan valtakunta on ollut kätkeytyneenä. Niinpä lukijaisuutta tutkineilla teologeilla onkin eriäviä mielipiteitä siitä, minkä suunnan edustajiin meillekin (Jumalan lapsille) "Lapin Marian" nimen yhteydessä tunnetuksi tullut Pehr Brandell kuului. Esimerkkinä tästä mainittakoon, että Wikmark kirjoittaa hänestä näin: "Pehr Brandellia on pidetty uuslukijaisena, mutta yllä esitettyjen käsitemääritelmien perusteella ei ole enää mahdollista lukea häntä uuslukijaisten riveihin kuuluvaksi. Sitäkin suurempi virhe tehdään, jos hänet mainitaan miehen, joka kaikkein tehokkaammalla tavalla on edistänyt uuslukijaisuuden levenemistä. Eivät mitkään niistä vasta mainituista, uuslukijaisiin kohdistetuista arvosteluista sovi häneen, eivätkä ne sovi siihen herätysliikkeeseenkään, joka näki hänessä ensimmäisen johtajansa."
Rovasti Laestadiuksen oma kertomus hänen ja Marian tapaamisesta, ei liioin anna asiaan mitään lisävalaistusta, sillä hän mainitsee Marian kuuluneen lukijaisiin "jotka kuuluivat maltillisempaan puoleen." Jumalan valtakunta onkin ihmeellinen siinä, että se on aina ollut peitettynä tämän maailman viisailta ja toimellisilta. Eivät Jeesuksen aikaiset fariseuksetkaan, vaikka he odottivat Jumalan valtakunnan tulemista, sitä nähneet, vaikka se oli heidän keskellään. Eivätkä meidän aikammekaan tutkijat tule sitä koskaan löytämään nk. laestadialaisuuden piiristäkään, sillä Jumalan valtakunta on, ja tulee aina olemaan "salattu maja johon Jumala kätkee valittunsa." (Ps 27: 5, 31: 21 ja Jer. 36: 26).
Lyhyt kuvaus Brandellin elämästä
Kun edellä mainitun Pehr Brandellin elämäkerta on useimmille vähemmän tunnettu, mainittakoon, että hän oli syntynyt uudenvuodenpäivänä 1781 Piitimen pitäjän Portsnäsin kylässä. Isän kuoltua oli hänen, ”niiden” niukkojen taloudellisten olosuhteiden vuoksi, joissa he elivät, pakko jättää kotinsa 19 vuotta täyttäneenä, ja hakeutua ansiotyöhön. Hän saikin ensin toimen yhdessä talossa, jossa hänen tehtävänään oli postin kuljetus, ja merellä tarvittavien välineiden laitto. Mutta täällä, kodin suojaavien muurien ulkopuolella, hänen sydämensä kylmeni sille Jeesuksen rakkaudelle, jota hän oli saanut tuntea kodissaan.
Täältä hän siirtyi toiseen taloon, saatuaan sieltä oikean rengin toimen, mutta hän loittoni yhä enemmän Herrasta, unohtaen isänsä ja äitinsä hellät neuvot ja varoitukset. Näin hänen hengellisen elämänsä kulku oli jonkun aikaa suunnattuna aivan päinvastaiseen suuntaan, kuin mitä hänen isänsä ja äitinsä olivat toivoneet ja rukoilleet.
Kesken erään huvitilaisuuden, hänen mieleensä tuli äkkiarvaamatta yksi virren jae, joka vangitsi hänen ajatuksensa, ja riisti häneltä kaiken halun synnin tekoon. Hän ei ollut koskaan osannut tuota jaetta, mutta arveli, että hän oli joskus kuullut sen, joko äitinsä laulamana tai lukemana. Jakeen sisältö oli seuraavanlainen: Älä siirrä parannuksen tekoasi jne. Näin Brandell, Jumalan armosta, tuli herätetyksi synnin unestaan. Ja tässä heränneessä mielentilassa, hän alkoi puhumaan syntitovereilleenkin siitä, kuinka mieletöntä heidän menonsa oli. Eikä suinkaan turhaan, sillä lukuisat nuoret tulivat herätetyksi hänen kauttaan. Tässä yhteydessä on aiheellista huomauttaa, että Wikmark yliarvioi näiden tapahtumien merkityksen, sillä hän kirjoittaa niistä mm. näin: "Hän ei tullut uskoon toisten — ennen heränneiden myötävaikutuksen kautta — vaan hän tuli ensin itse herätetyksi, ja sitten hän vuorostaan saattoi toisetkin malttamaan mielensä. Tämä ei merkitse sen vähempää, kuin että Pehr Brandellia voidaan pitää 1800 luvun pohjois- ja länsipohjalaisen lukijaisuuden alkuunpanijana, koska kaikki ovat yksimielisiä siitä, että juuri tämä lukijaisuus on alkanut yhtäaikaisesti Pitimen herätyksen kanssa 1802.”
Gamalielin neuvo
Seurakunnan kirkkoherran, rovasti Nordvallin herättämällä ajatuksella näyttää olleen oma, erikoinen merkityksensä siihen, että Brandell päätti lukea papiksi. Hän ei ollut tahtonut olla mukana edistämässä tätä nuorisoliikettä, mutta ei myöskään vastustamassa sitä, vaan oli suhtautunut siihen täysin puolueettomasti. Kun hänen huomiotaan oli kiinnitetty siihen, että nämä nuoret olivat hyvin toimeliaita, ja tekivät kovin paljon käännynnäisiä, hän oli tahtonut noudattaa Gamalielin neuvoa: "Jos tämä neuvo eli teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukee. Vaan jos se on Jumalasta, niin ette voi sitä tyhjäksi tehdä, ettette myös löydettäisi sotineen Jumalaa vastaan.” Erään virkamatkan yhteydessä, jonka hän oli tehnyt siihen kylään, missä Brandell palveli renkinä, Nordvall oli päättänyt puhutella tuota lahjakasta nuorukaista. Brandell olikin ollut parhaillaan pilkkomassa puita rantteella, ja täällä oli Nordvall kysynyt häneltä, oliko ollut jonakin määrättynä juhlapyhänä kirkossa, ja jos oli, muistaisiko hän mistä silloin oli saarnattu. Brandell oli vastannut kysymykseen, antamalla perinpohjaisen selonteon koko saarnasta. Kun hän oli lopettanut, oli Nordvall sanonut: sinä olet liian hyvä seisoaksesi täällä rantteella. "Sinusta pitää tulla pappi.”
Brandell, joka oli nyt 25 vuotias, oli kyllä halukas aloittamaan opinnot, mutta hänellä ei ollut riittäviä taloudellisia edellytyksiä siihen. Muutamat hänen ystävistään ja suosijoistaan kartuttivat kuitenkin lahjoituksillaan hänen omaa pientä säästötiliään niin paljon, että hän saattoi matkustaa Pitimeen, missä hänet otettiin triviaali koulun (oppi- ja latinankoulusta käytetty nimitys) oppilaaksi v. 1806. Täällä hän kävi koulua lähes kolmen vuoden ajan. Mutta sitten sattui tapahtumia jotka olivat vähällä tehdä tuuman tyhjäksi. Hän sairastui ensin ankaraan kuumetautiin, sitten tulivat venäläiset paikkakunnalle, ja kaiken kukkuraksi näiden kahden onnettomuuden lisäksi, tai oikeammin niiden suoranaisena seurauksena, täydellinen rahapula.
Brandell, joka katsoi että hänen opintosuunnitelmansa olivat nyt lopullisesti rauenneet, piti näitä tapahtumia Herran tahdon ilmaisuna. Niinpä hän koettikin tyytyväisenä alistua kohtaloonsa, ja hakeutui uudelleen rengin toimeen. Asiat järjestyivät kuitenkin myöhemmin, Brandellin saadessa kirjeen eräältä Pitimen koulun entiseltä opettajalta, joka oli muuttanut Härnösåndiin. Kirjeessään, jonka mukana seurasivat matkarahat, opettaja kehotti Brandellia saapumaan Härnösandiin jatkamaan opintojaan. Tämä ystävällinen opettaja, todennäköisesti rehtori Jacob Unaes, joka Brandellin kouluaikana oli toiminut Pitimen koulun rehtorina, mutta joka nyt oli teologian tohtorina Härnösandissa, oli sitä paitsi hankkinut Brandelille toimipaikankin sieltä. Ja niin Brandell pääsi jatkamaan keskeytyneitä opintojaan Härnäsandin kymnaasissa v. 1810. Syksyillä 1811 hän matkusti Upsalaan, saattaakseen loppuun tutkintonsa Samuel Ödmanin pappisseminaarissa. Täällä hän sai huonetoverikseen Erik Peter Selahnin, jonka hän varmaankin oli tullut tuntemaan jo Härnösandissa, missä he olivat käyneet samaa koulua. Tämä tuttavuus kehittyi sen yhden vuoden aikana minkä he joutuivat olemaan yhdessä, läheiseksi ystävyydeksi, joka puhkesi täyteen kukkaansa sinä aikana, kun he yhdessä toimivat pappeina Ångermanlantissa.
Kolme perustetta
Tämän asian yhteydessä tuleekin väistämättömästi mieleen ajatus, että Brandell sai kokea parannuksen armon vasta papiksi tultuaan, ja että juuri mainittu Selahn oli sen henkilö joka Jumalan suuresta armosta julisti hänelle taivaallisen evankeliumin, syntien anteeksi saamisesta Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tätä ajatusta tukee kolme seikkaa, ensinnäkin kun Bylund, Brandellin muistoksi pitämässään ruumissaarnassaan lausuu mm. näin: "Toivottu päämäärä oli nyt saavutettu, — Hän oli pappi — Hän oli hankkinut tähän virkaan tarvittavat tiedot — Hänellä oli yllään kaapu ja kaulus — Kädessään hänellä oli virkaanasettamismääräys Högsjöhön, - Mitä sitten puuttui — Mikä aiheutti hänelle niin paljon huolia, mikä oli se asia, jonka vuoksi hän vuodatti niin paljon kyyneleitä, joka -apulaispapin hiljaisen huoneen seinien sisäpuolella karkoitti unen hänen yövuoteeltaan? Oli yksi kysymys, johon hän ei ollut antanut vastausta. Nimittäin tämä, jonka Ylipaimen esitti hänelle hänen sisimmissään: "Simon Jonan poika, rakastatkos minua – ruoki minun karitsoitani."
Toiseksi Brandellin kouluaikainen huonetoveri, ja hyvä ystävä, Erik Peter Selahn oli Paavalin kaltainen, uskollinen Herran työmies, joka ei pyytänyt kelvata ihmisille, vaan ilmoitti peittelemättä totuuden kaikille, ihmisten muotoon katsomatta. Osoituksena tästä seuraava, sanatarkka käännös: "Kyllä piispa Almqvist ainakin jossakin tilaisuudessa oli arvostellut Selahnia. Wahlstedt kertoo kirjeessään v. 1827. Kuulin Selahnin täällä kaupungin kirkossa selittävän, että jos me, sanoi hän, jotka tahdomme, että meitä pidetään Oppineina, emme anna Jumalan Hengen uudestisynnyttää sydämiämme, on koko meidän oppineisuutemme kelpaamaton ja vahingollinen ja esteellinen Jumalan asialle. Tästä hänen korkein esimiehensä nuhteli häntä yksityisesti.” Kun Selahn saarnasi näin rohkeasti korkeimman esimiehensä läsnä ollessa, eikö hän silloin olisi puhunut parannuksen tarpeellisuudesta myöskin entiselle huonetoverilleen ja hyväile ystävälleen?
Kolmanneksi se seikka, että heidän tuttavuutensa kehittyi läheiseksi ystävyydeksi, josta Wikmark oikeutetusti sanoo, että se "puhkesi täyteen kukkaansa sinä aikana, kun he yhdessä toimivat pappeina Ångermaniantissa." Sillä vain Jumalan rakkaus, joka on Hengen hedelmä, voi synnyttää todellisen vilpittömän rakkauden Jumalaan, hänen lapsiinsa ja seurakuntaansa.
Lukijaisuuden läpimurto
Kun on laskettu, että nk. Ångermanlantilaisen lukijaisuuden läpimurto on tapahtunut vuosien 1819 - 1823 välillä, eli siis noin 2-6 vuotta sen jälkeen, kun Brandell oli saapunut Noraan, tämäkin seikka vahvistaa edellä esitettyä ajatusta Brandellin uskoon tulemisesta. Hänen papiksi vihkimisensä tapahtui nimittäin lokakuun 4 p:nä 1812, ja saman kuukauden 24 p:nä tuomiokapituli määräsi hänet apulaispapiksi Högsjöhön. Toukokuun 1 p:nä. 1817 hänet siirrettiin Noraan, missä hän sitten oli pappina vähän yli 20 vuoden ajan.
Mainittakoon tämän yhteydessä, että Brandellilla olisi tosin ollut sekä haluja että lahjoja opintojen jatkamiseen, mutta hänellä ei ollut aikaa eikä varoja siihen. Hän oli jo ennättänyt täyttää 31 vuotta, kun hänet vihittiin papiksi, ja hänen taloudellinen asemansa oli, niin kuin jo on mainittukin, äärimmäisen heikko.
Nyt liikkeelle lähteneestä herätysaallosta kirjoittaa Wikmark, että se kulki yli maakunnan yhäti suurenevalla voimalla, ja yhäti laajenevalla rintamalla. Brandellin nimi kulkeutui suusta suuhun. Noran kirkosta tuli yksinkertaisesti pyhiinvaelluspaikka, jonne ihmiset hakeutuivat sekä läheltä, että kaukaa. Pohjoismaiden Kirkko -Sanomissa, (Nordisk KyrkoTidning) joka julkaistiin v. 1840, mutta joka oikeastaan oli kirjoitettu jo v. 1827, sanotaan: Kaikeksi onneksi on Noran kirkko suuri, ja se on täyttynyt kuulijoista, joiden lukumäärä on noussut jopa yli 2000.kin. Niin harvaan asutulla seudulla tämä on erikoisen paljon. (Asukasluku oli vähän yli 1600). Se oli tänne, kun Lapin eli Laestadiuksen Maria teki pitkän ja vaivaloisen matkansa.
Kuka oli Laestadiuksen Maria?
Laajoihin ja perusteellisiin tutkimuksiinsa nojaten, teol. toht. Gunnar Wikmark lausuu: Nyttemmin suoritettujen tutkimusten perusteella minusta näyttää oikeutetulta olettaa, että se lappalaistyttö, jonka kanssa Laestadius keskusteli
Åselessa pitämänsä tarkastuksen aikana, oli aivan yksinkertaisesti sama sen kanssa, jonka elämäkerta oli kuvattuna Pohjoismaiden Kirkko -Sanomissa vain noin kolme vuotta aikaisemmin. Ilman pienintäkään korjausta voidaan nimittäin tämä elämäkerta yhdistää Laestadiuksen kirjoittamiin sanoihin: "Hän oli vaeltanut pitkiä matkoja, etsiäksensä vaikeutta pimeydessä. Vaeltaissansa hän vihdoin oli tullut Noraan, pastori Brandellin luokse, ja kun tyttö avasi hänelle sydämensä, niin Brandell vapautti hänet epäilyksistä, tyttö tuli hänen kauttansa saatetuksi elävään uskoon."
Minä tahdon myös tässä vedota Kristian Nisseniin, (tunnettu Norjalainen sekä Laestadiuksen että lappalaisten kielen ja kulttuurin erikoistuntija) joka sen jälkeen, kun hän oli Brandell tutkielmastani lukenut luvun "Brandell ja lappalaiset," kirjoittaa yhdessä kirjeessään: "Siinä oleva Lars Levi Laestadiuksen kuvaus Mariasta, vaikuttaa kuin se olisi keskitetty selostus niistä tiedoista, joita he ovat voineet antaa hänestä."
Seuraavassa lyhennetty käännös Pohjoismaiden Kirkko -Sanomissa (Nordisk Kyrko-Tidning) v. 1840 julkaistusta kirjoituksesta.
(Jatkuu seuraavassa numerossa).
Päivämies 27.5.1964
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Löysin tästä kirjoituksesta muutamia tietoja minulle ennen epäselviin asioihin. Yksi sellainen on pietismi ja pietisti sanojen etymologia, että ne perustuvat pietet sanaan, ja että pietet merkitsee Jumalan pelkoa. Tämä antaa uutta sisältöä muuten tuntemaani käsitteeseen, miten joku asia hoidetaan pieteetillä. Ilmeisesti sekin, yleisemmin käytetty merkitys hienovaraisuudesta, on alkuaan samaa etymologista alkua.