Jumalan tulet alkoivat palaa

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Jumalan tulet alkoivat palaa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 08 Loka 2009, 17:27

Jumalan tulet alkoivat palaa

KEITELEEN JA KOLIMAJÄRVEN PIRST0MANA ON KESKI-SUOMEN LÄÄNISSÄ VIITASAAREN PITÄJÄ. TÄÄLLÄKIN OVAT HERRAN TULET PALANEET JO MONET VUOSIKYMMENET. ELÄVÄN KRISTILLISYYDEN TULOSTA VIITASAARELLE KERTOO LEHDELLEMME VIITASAAREN KUHALAN KYLÄLLÄ ASUVA EMÄNTÄ HILDA HÄMÄLÄINEN, S. 1901 OS. PAANANEN.

Kuhalan kylä on Viitasaaren kirkolta kolmisenkymmentä kilometriä pohjoiseen, ja on Pihtiputaanrajakyliä.


Tänne kylään, Hilda Hämäläisen kotitalossa, Selänsuussa vapaaksi tulleeseen savupirttiin muutti asumaan peltiseppä Heikki Liimatainen. Mistä tämä Liimatainen muutti, sitä ei kertoja muista, mutta vuosi oli siinä 1905 tai 1906. Liimatainen oli uskovainen, ja ei voinut panna kynttilää vakan alle, vaan puhui ahkeraan uskomisen asiasta kyläläisille. Sunnuntaisin kokoonnuttiin Liimataisen pirttiin kuulemaan, kun Liimatainen luki Raamattua, ja selitti, miten nämä asiat käytännön elämässä sovelletaan. Selänsuun isäntä, kertojan isä, Ville Paananen, sai ensimmäisenä parannuksen armon. Isännän pirut menivät heti emäntään, ja emäntä sieppasi penkin alta siellä olevan reen pajupuun, ja hyökkäsi kohti Liimataista. Isäntä Ville Paananen otti emäntänsä syliksi ja sai estetyksi lyönnin. Emäntä kerkesi kumminkin heittää puulla Liimataista, mutta Liimatainen hyppäsi sivuun ja puu ei osunut.
Liimatainen rauhoitti vain, ja sanoi, että antakaa olla, siinä särkyy vain omat valjaat, ja niin kävikin. Aamulla oli emäntä niin lyötynä, että oli jo asiaa Liimataisen pirttiin, ja niin sai hänkin kokea uudestisyntymisen armon. Jumalan tulet alkoivat palaa Kuhalan kylällä, ja entistä enemmän alkoi ihmisiä tulla sanan kuuloon. Ensimmäisten parannusten tekijäin joukossa oli myös Oskari Hällström, jota tavallisemmin kutsuttiin vain nikkariksi ammattinsa mukaan. Nikkari myöhemmin saarnasikin. Samoin Juho Paananen sai parannuksen armon ja hänkin puheli seuroissa. Juusolan veljekset – sukunimeltään Kananen – olivat ensimmäisiä uskovaisia.
Kun seurakunta eneni, niin alettiin suunnitella puhujan kutsumista paikkakukunnalle. Ensimmäinen puhuja oli Nygård-niminen, ja seurat pidettiin kertojan kotona Selänsuussa. Seuroja pidettiin myöhemmin myös Kuhalassa. Vanhoina puhujina muistelee sisar Hämäläinen, täällä käyneen Pedanter, Juho Lahti, Kanniainen, Honkala, Ohtonen ja Kekkonen.

Kirkonkylällä sai kristillisyys jalansijaa siten, että sinne muutatti uskovainen mies, Kalle Varis asumaan. Kohta tämän jälkeen sai pankinjohtaja Tikkanen parannuksen armon. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin oli Viitasaarella pappina Thauvoon -niminen, ja hän oli elävän uskon mies.

Ennen käytiin usein seuroissa pitkien matkojen takaa, ja usein yövyttiin seurataloon. Tehtiinpä Viitasaarelta seuramatkoja Haapajärvelle asti. Veneellä soudettiin ensin Kolimajärven yli 20 km. Sitten vedettiin venettä virrassa noin 1 km. Alvajärvi soudettiin, ja taas virtaa vedettiin Muurasjärvelle, jonka yli soudettiin ja sieltä metsäpolkua 20 km Karhunpiilon kautta Haapajärvelle. Evästä syötiin laukusta välillä. Kävelytaipaleilla kannettiin kenkiä, että oli keveämpi kulkea. Ei tällaiselle vaivalloiselle matkalle lähdetä, ellei ole sanan nälkää. Silloin iloittiin armosta.

Siihen aikaan olivat huonot valokeinot. Kun tultiin seuroihin, niin samalla vietiin kynttilöitä mukana. Äidit toivat lapsiaan mukanaan, ja toisinaan niitä oli rivi uunin päälläkin.
Selänsuun nykyinen isäntä, Vihtori Hämäläinen muisteli, että v. 1930 aikoihin olivat heräyksen ajat Viitasaarella. Moni herännyt sielu sai silloin parannuksen armon. Puhujina näihin aikoihin kävivät veljet Honkala, Ohtola, J. Näppä ja H. Karjalainen. Otto Hokkanen on vieraillut paljon ja myös Kolari Äänekoskelta ja Tuunanen Varkaudesta.

Elävä kristillisyys on saanut valistaa uskottomiakin, niin että Kuhalan kylälläkin uskottomat toimivat kristillisyyden hyväksi, pitämällä kodeissaan ompeluseuroja, joissa on kerätty varoja seuratoimintaa varten. Yleensäkin uskottomat suhtautuvat kristillisyyden toimintaan myönteisesti.
Jumala, joka on saanut alkaa hyvän työnsä Keski-Suomen järvialueilla, varjelkoon tämän peltopalasensa rajuilmoilta, että täälläkin saisi Jumalan vilja tuleentua taivaalliseen aittaan.

Päivämies 28.9.1961
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Loka 2009, 08:40

Seuraava artikkeli ei ole Viitasaaren läheltäkään, vaan jostakin muualta.
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Seuroja pidettiin viikkokaupalla
Annu Heikka muistelee:


Lapsuudestani saakka olen saanut seurata kotiseurakuntani kristillisyyttä. Seuroja pidettiin silloin uskovien kodeissa. Niitä olivat mm. Ahola, Kangas (Aappo Matinlauri). Jurvala-Härmä, Heikka, Tornio-Jukola, Molnberg, Honkanen Kedonperässä ja Sohlo sekä myöhemmin Härmän, Lepistön, Gärdingin kodit.

V. 1916 tapaninpäivän iltana oli Härmän pirtissä seurat. Jumala rakkaan Hurulan sedän kautta sai suloisella puheella satuttaa nuoruuden keväässä heränneellä tunnolla olevan sydämen, että jaksoin kysellä, saako tällaisena, kelvottoman ja huonon tuntoisena uskoa. Kyllä silloin oli ilon ja riemun ääniä seurapirtissä. Siellä kiitettiin Herraa Jeesusta. Savalojan Liisa, Kiiskilän Riitta, Jussilan mamma ja Aholan Kaisa juopuivat taivaan viinistä, kun nuori tyttö lupasi uskollisuutta taivaalliselle Rakastajalle. Sinä talvena oli tällä kylällä suuret herätyksen ajat, toistakymmentä henkeä sai parannuksen ja uskon kautta käydä sisälle Jumalan valtakuntaan. Oli niitä silloin seurahaluja. Muistan kun 13 iltaa peräkkäin kävin toisten nuorten kanssa Kedonperällä seuroissa kävelemällä, matka oli yli 20 km edestakaisin. Siellä puhuivat vanhat saarnaajat Mattila ja Lahti sekä Mikko Turunen. Tuntui siltä, että aina kuuntelisi niitä opetuksen, neuvon ja nuhteenkin sanoja, istuen ihan puhujasetien jalkojen juuressa. Esimerkiksi Täärälän Jaakko osasi niin taitavasti ja rakkaudella opastaa nuoria niin kuin vanhempiakin uskon kilvoituksen matkalla. Muita puhujia on jäänyt mieleeni Mikon Ville, Jämsä, Jussila, muistaakseni Luohualta, Markuksela, Runtti, Parpala, L. Typpö, R. Vepsätäinen, Jurvainsuu, Ervasti, Halosen Kaaperi ja kolme nuorta ylioppilasta Heideman, Jussila ja Juntusen Väinö. Seurat olivat silloin Päkkilässä. Puhujien palkkaa ja matkakuluja varten keräsivät rahaa aina seuratuvan nurkassa muutamat vanhemmat uskovaiset miehet, kuten Aholan Antti, Kankaan Aappo, Härmän Samppa, Lepistön Matti ja Heikan pappa. (Ajan kuluessa lisäsi taivaan Isä uusia uskovaisia ja niin tuli sitten kysymys oman talon hankkimisesta, josta lähemmin kerrotaan historiassa).

Taivaallinen Verivanhin on jaksanut laumassaan kantaa, ja kärsiä vanhojen rakkauden tukemana ja seurakuntaäidin hellässä helmassa huonoudestani huolimatta. Tunnen ja tunnustan itseni kaikkein puuttuvaisemmaksi ja viheliäisemmäksi Jumalan lasten matkasaatossa. On suuri syy kiitokseen ja kiitollisuuteen taivaalliselle Rakastajalle ja teille rakkaat matkasisaret ja veljet, että olette jaksaneet minua kantaa ja lohduttaa vaikeuksienikin aikana iankaikkisella evankeliumilla. Suuresta Jumalan armosta pian saanen matkasauvani laskea, ja pääsen siihen sapatin lepoon, johon kuolematon henkeni hartain mielin haluaa. Pyydän sulkeutua kaikkien Jumalan lasten esirukouksiin. Synnit, viat ja kiusaukset tahdon uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Mun kanteleeni kauniimmin
taivaassa kerran soi,
Siell' uusin äänin suloisin
mun suuni laulaa voi.

Oi halleluja rakkaalle
mun Jeesukselleni!
Ah, autuas se päivä on,
kun pääsen luoksesi!

Annu Heikka
Päivämies 23.9.1970
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Maalis 2011, 14:43

Annoin periksi Jumalalle, ja pyysin saattamaan


Lehtemme avustaja Heikki Kuorelahti Ryttylästä vetää oheisessa eräitä muistinvaraisia hajapiirtoja Saarijärven seudun lestadiolaisuudesta ja omista kokemisistaan.

Kertomani liittyy aikaan n. 40 vuotta sitten Saarijärvellä. Lähinnä tietysti muistan tapahtumia laestadiolaisuskovaisten vanhempieni vaiheilta. Äiti oli ollut jo nuorena uskomassa, mutta maailma oli ryöstänyt häneltä tunnustamisen rohkeuden pois. Jumala vangitsi hänet kuitenkin uudelleen omantunnon kautta, johdattaen hänet armovaltakuntaansa. Siinä kuljetuksessa näkyy mielestäni selvääkin selvemmin, miten Herra Jeesus tämän maan päällä liikkuu.

Ensiksi äidinisä, joka oli uskoon autettu, siunasi päästön evankeliumilla äitini. Äidin taas P. Henki pani puhumaan puolisolleen, minun isälleni. Jumala teki samalla kerralla työtänsä myös isäni omassatunnossa, avaten hänen sielunsa silmät näkemään, miten juuri hänelle on vain yksi pelastuksen keino, so. uskolla tarttuminen evankeliumissa ojennettuun Isän käteen.
Tämä on perin helposti tässä kerrottu, mutta niin helposti ei näitä tapahtumia ole eletty.

Kun Jumalan valtakunnan ahdas portti näin oli isäni eteen pantu, nöyrtyi hän lopulta kerjäämään, että äitini antaisi Jumalan puolesta hänelle synnit anteeksi. Äitini oli kaikesta tapahtuneesta armosta niin sisällisesti lyöty, että hän alkoi tuon miehensä pyynnön kuultuaan itkeä, voimatta sanoa mitään.

Nuoruuden uskon kieltämiset pyrkivät nousemaan syytöksinä sydämelle. Siunauksen evankeliumi tuntui hänestä niin pyhän korkealta, että uskon rohkeus tahtoi väkistenkin pettää.
Isäni kertoi ihmetelleensä tuota, sillä hän piti puolisoaan todella uskovaisena ihmisenä. Sen verran sai isäni kuitenkin uskolla kiinni äitini sopertamasta evankeliumista, että sai tuntemalla tuntea, miten rauha vuoti Jumalan sydämeltä rauhattomaan sydämeen, ja Pyhä Henki vakuutti jumalanlapseutta. Myöhemmin isäni ymmärsi oikein hyvin äitini uskomisen kiusat.

Tämä tapahtui aivan minun lapsuudessani. Ja kun isäni kertoi sen, uurti se syvät jäljet sieluuni. Tahdoin olla minäkin Jumalan lapsi ja olinkin. Muistuupa mieleeni, miten sitä lapsuususkoa jo riideltiin minultakin pois.
Nisulan talossa, joka oli isäni koti, oli melkein ikäiseni poika, Eino. Pojat olivat saaneet omakeittoista viinaa ja puuhasivat salaperäisinä sen kanssa. Olin
ehkä hiukan toisella kymmenellä, kun minullekin saivat viekoittelemalla annetuksi tuota myrkkyä elämäni ensimmäisen annoksen. Lähettyvillä olleessa Räätäli -nimisessä mökissä taas opin samanikäisiltä pojilta tupakoimaan.

Kun nämä tunnon vammat jäivät hoitamatta, vaikka ne kipeää tekivät, sorruin yhäti uusiin lankeemuksiin, ja näin koko nuoruuteni sortui synnin hartaaseen palveluun.

Kristillisyyden Jumala on kuitenkin elävä Jumala. Ollessani n. 26-vuotias, aloin tuntea Hänen alati vakavammiksi käyviä muistutuksiaan. Tuntoani herätettiin. Aluksi puolustelin ja selittelin, kunnes enää saatoin vain syyllisenä pyytää, että Hän armahtaisi, antaisi kaikki hirveät syntini ja koko tottelemattomuudessa eletyn elämäni minulle anteeksi, ja soisi autuaallisen lopun.

Perkelekin suunnitteli loppua minulle. Hyi, kun muistan, mihin se minua neuvoi, tekemään väkivaltaa oman käden kautta. Suutarilla kun oli aina terävä veitsi vierellään. Tuntuu, että luuni sulavat, ja elinnesteeni kuivuu, kuten Daavid kertoo kokemuksenaan.
Olin kuitenkin jo painettu Isän sydäntä vasten. Jumalan lapset olivat jo lähelläni puhuttelemassa minua Isän puolesta. Annoin periksi Jumalalle ja pyysin, että minun ja vaimoni asiaa rukouksissa kannettaisiin Isän sydämelle.

Herran Siionin siunauksella ratkaistiin elämäni suurin pulma.
Näin se tapahtui. Vieläkin tuoreessa muistissa olevana pulavuotena 1932, olin rahattomuuteni vuoksi — laskin taskussani olevan 4 markkaa –50 penniä — pakotettu potkukelkoin ja suutarin työvälineet muassani, lähtemään Jyväskylästä etelään työn hakuun. Hauholla tavoitin suutarin työtä. Köyhyydestäni huolimatta olin suruton. Löin korttia, kunnes jouduin peliseurassa riitaan, ja koin niin kovan tunnon ahdistuksen, että päätin vaimoni kuullen, etten sinä ilmoisna ikänä ottaisi enää noita "kirjoja" käsiini. Samanlaista selvää päätin tehdä kiroilusta, kun olin ollut ankara kiroilija. Rukoilin, kahteen kertaan luin Raamatunkin lävitse ajatuksena ja rukouksena, että siten saisin Pyhän Hengen lahjan.

Muistinhan isäni kertoneen uskoon tullessaan, saaneensa Pyhän Hengen. Tavoittelin Henkeä koko sydämestäni: Ei vain kuulunut.

Oli lopulta lähdettävä takaisin Jyväskylään isäni luo. Se oli pakko. — Ja kun tulin sinne, sain purkaa koko ahdistukseni ja kauhean hätäni, kunnes isäni kehotti parannuksen lupauksin tarttumaan uskolla evankeliumiin.
Huomenissa — se oli pyhä — vei isä minut seuroihin Jyväskylässä. Tunsin siellä, että nyt olisi avattava suuni ja kysyttävä, annetaanko näin kurjalle synnit anteeksi. Mutta suupa ei auennutkaan.
Isäni oli uusissa naimisissa. Hänen vaimonsa oli vieras minulle. Nyt nakkautui esteeksi se, ettei ollut omaa äitiä enää, jolle voisi asian osuvasti esittää. Vihollinen on totisesti konstikas vankiensa kanssa!
Miten kuten sain kuitenkin äitipuolelleni sanotuksi asiani. Hän kääntyi isääni päin ja lausui: "Heikki pyytää syntiä anteeksi!»
Isäni nousi, pani kätensä pääni päälle ja Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja veressä julisti syntini minulle anteeksi.

Aluksi en tuntenut mitään erikoista, mutta paluumatkallani Haapamäen asemalla,
sain jo kokea, että, minua taivaassa muistetaan. Sydämeni täyttyi ilolla ja rauhalla uskossa. Sieluni veisasi kiitosta junamatkallani.
Mutta luulot siitä, että minusta olisi tullut hyvä kristitty, on sittemmin otettu pois. Kuitenkin olen ahkeroinut kokemastani parannuksen armosta muillekin puhua. Entisille syntitovereille on ollut asiaa. Välistä on otettu sanat pois, kun olisi pitänyt puhua, välistä taas on annettu sanat. Semmoista se on ollut.

Saarijärven kristityistä vielä puhuakseni, mainitsisin muutamia, nimittäin Iisun Jussin ja vaimonsa, Iida Marian, Maija Mannisen, Manda Lepolan Limankylästä, Tourusen Saarijärven kirkolta, Räsäsen Maijan, muita silloisia enää nimeltä muistamatta.
Seuroja pidettiin ahkerasti. Minunkin kotonani kokoonnuttiin evankeliumin kuuloon. Äänekoskeltakin tuli välistä uskovaisia vieraisille. Kettulan isäntä puheli Herran Sanaa. Kuulijoista muistan Kettulan emännän, Sarjan Joosepin vaimonsa kanssa, Kannas Heikin emäntineen, samoin Kallioiset, Ronkan Hetan jne.
Nämä yksinkertaiset ja vakaasti uskovat kansanihmiset jättivät sieluuni Pysyvän vaikutelman "apostolisesta seurannasta."

Kotini pyhiä muistoja siunaan. Samalla kaikkia niitä Suomen koteja, joissa vanhemmat ahkeroivat uskossa vaeltaa, ja kirkastaa lapsilleenkin Jumalan valtakuntaa. Täällä Ryttylässä, jossa muuten veli Vänskä pistäytyi äsken seuroja pitämässä, meitä on samalla uskontiellä matkaamassa pieni joukko. Suikkarilla olimme seuroissa. Sieltä, ja samalla meiltä kaikilta, Suomen Siionille rakkaita Jumalan rauhan terveisiä.

Heikki Kuorelahti
Päivämies 3.2.1955
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Herätyksen ajat

ViestiKirjoittaja Humilton » 10 Elo 2013, 23:01

Kerrotaan, että Pohjois-Ruotsalaisessa pienessä kylässä 1800-luvun puolivälissä ei ollut yhtään pyhäpäivää, etteikö kylän raitilla joku olisi kysynyt "mitä minun tulee tehdä, että minä autuaaksi tulisin".

Tänä päivänä ei tuollaisia kysellä yleisesti. Mutta yksityinen ihminen voi kokea herätyksen.
Avatar
Humilton
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1126
Liittynyt: 10 Loka 2007, 01:13

Kun ”raivoava myrsky” kulki Iijokilaaksossa

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Joulu 2018, 20:32

Kun ”raivoava myrsky” kulki Iijokilaaksossa


Juhani Raattamaakin kävi Iissä – Laestadiolaisen herätysliikkeen ensi satoa Iissä

Iin seurakunnassa suoritettiin v. 1862 piispantarkastus. Tässä tarkastuksessa ilmeni, että seurakunnassa oli uskovaisia, jotka ”ylpeilevät hengellisistä lahjoistansa, ylönkatsovat muita....,» niin kuin tarkastuspöytäkirjassa mainitaan. Lainaamamme arvostelun sana tarkoittaa ehkä seurakuntaan murtautuvaa, laestadiolaista herätysliikettä.

Kaikkein ensimmäisiä uskoon tulleista oli Johan Paakkonen eli Paakkola, joka aikaisemmin levitti Lutherin kirjoja ja erikoisesti kerrotaan, että rovasti F. G. Hedbergin ”Kristillisiä sanomia.” Piispantarkastuspöytäkirjassa kerrotaan, että Paakkonen on uuden hengellisen liikkeen johtomies. Hän oli silloin jo koko sydämestään lestadiolaisessa herätysliikkeessä mukana.

Iin Haminaan voimakkaana levinnyt herätys tempaisi myös pitäjänsuutarin tyttären Maria Gustaava Palmgrenin mukaansa. Hänkin oli tätä ennen ollut evankelisen liikkeen ystävä ja tutustunut Hedbergiin henkilökohtaisesti Turussa. Hän asui myöhemmin vuosikausia seurakuntahuoneella, joksi Etukadulla sijaitseva käräjähuone muuttui.

Ensimmäisten joukossa on vielä mainittava sotilas Gustaf Kurtti ja neiti Valborg Kauppila. Heidät vihittiin avioliittoon helmikuun 13 päivänä 1856 Kuokkalan kappalaisen pappilassa. Vihkimisen toimitti kappalainen Johan Mikael Stenbäck, joka tuli v. 1843 Iin kappalaiseksi ja jonka mukana Iin seurakuntaan saapui ensimmäinen viesti Pohjanmaan herännäisyydestä. Kustu ja Valpuri Kurtti olivat avioliittoon mennessään Stenbäckin heränneitä ystäviä, mutta heistä tuli Iin Haminan ensimmäisiä lestadiolaiskristittyjä, joiden luona pidettiin kotiseuroja.

Niin kuin olemme nähneet, sai sai lestadiolaisuus ensi jalansijan sellaisten henkilöitten parissa, jotka olivat jo ennen sen saapumista alkaneet kysellä sielunsa pelastusta. Alarannalla, Iijoen suupuolessa, oli ollut havaittavissa herännäisyyden vaikutusta ja Haminassa taas evankelisen liikkeen vähäistä toimintaa. Kun sitten tunnettu heränäisjohtaja Frans Oskar Durchman v. 1869 tuli Iin seurakunnan kirkkoherraksi, levisi lestadiolaisuus "raivoavan myrskyn tavoin Iijokilaaksossa. Seurakunassa kävivät monet tunnetut saarnamiehet kuten Iisakki Huhtasaari, Niiles Rapp, Gustag Skinnari, Eero Savilaakso, Antti Tyvi ja useat muut. Juhani Raattamaakin Oulun matkallaan v. 1877 pysähtyi Iissä. Innokkaimpia ja toimellisimpia kristittyjä olivat jahtimies Gustaf Bergren, joka perheineen asui myös seurahuoneella. Kustu ja Anna-Pieta Viinamäki sekä Alarannalla päin Jaakko Eilala, Matti Kaisto ja monet muut.

Uutta eloa Haminan ja koko Iin hengellinen elämä sai v. 1868, jolloin 1800-luvun viimeinen kirkkoherra Johan Fredrik Thauvon saapui Iihin. Hän oli jo Puolangalla ollessaan tullut elävään uskoon. Emäntä Maria Kustaava Kurttila. os. Argilander, joka Thauvonin aikana oli n. 20 vuotta Iin pappilassa, kertoi aikoinaan tämän kirjoittajalle seuraava: "Sekä rovasti että rovastinna olivat Iihin tullessaan kristitttyjä. Puolankalainen talonpoika heille ensi kerran evankeliumin saarnasi. Tämä mies oli mitä tervetullein vieras Iin pappilassa. Hän tulikin usein keväisin tukkilautalla Iijoen vesistöä myöten." Myöhemmin on kamreeri Edvard Merikari, joka jo lapsuudesssaan pääsi tuntemaan Thauvonit, varmistanut tämän tiedon.

Rovasti Thauvon oli toiminnan mies. Hän oli ahkerasti liikkeellä laajassa seurakunnassaan. Hänen tyttärensä Sally mainitsee tästä asiasta eräässä kirjeessään: "Matkat virkistävät kovin isää, aika käy hänelle pitkäksi toimettomana.» (22. 10. 1886). Haminan seurahuoneen hyväksi Thauvon uhrasi paljon varoja ja työtä. Itseään säästämättä hän kävi sairaakäynneillå vaikean isorokkoepidemiankin aikana. Hänen kestävyyttään kuvaa Sally seuraavasti: "Pappa sai saarnata yksin ja jakaa Herran ehtoollisen. Heitä oli kaksikymmentä pöydällistä. Ukko oli väsynyt kun tuli kotiin, mutta hän lähti kuitenkiun parin tunnin levon jälkeen Karjalankylään (nykyiseen Yli-Iihin) kastamaan lapsia.» (12. 19. 1886).

Iin kirkonkylän Rauhanyhdistyksen 40-vuotis taipaleelta esitän seuraavaa:
Yhdistyksemme perustavaan kokouksseen joulukuun 12 päivänä 1926 oli kokoontunut eri puolilta pitäjää joukko jumalanlapsia keskustelemaan rauhanhdistyksen perustamisesta. Yksimielisesti päätettiin perustaa Rauhanyhdistys, ja yhdistyksen nimeksi tuli Iin Kirkonkylän Rauhanyhdistys r.y.
Tämän perustavan kokouksen ovat omakätisesti allekirjoittaneet seuraavat henkilöt: Reino Tervo, Juho Jalkanen, Kalle Kaisto, Hugo Veijola, Ida Kurttila, J. Mäkipaaso, Sipora Veijola, Kalle Kurtti, Emmi Kuninkaanniemi, Juho Liedes, Briita Hätälä, Aleks Niskasaari, J. Hätälä, V. Junnunkauppi, Kustaa Dahl, Jaakko Kurttila, Eino Jurvakainen, Hilda Hiivala, Santeri Tapio, Kalle Dahl, Heikki Puolakka, V. Onnela, A. Onnela, Hilma Anttila, Ida Eilala, Kalle Saarela, Fanni Tervo, Aino Lantto, Liisa Tolkkinen, Sofia Savilaakso, Anna Kurtti, Maria Räihä, Hanna Dalh, Maiju Hirvonen ja T. Nousiainen.
Yhdistyksemme perustajajäsenistä on vielä elossa Sipora Veijola, Hilma Anttila ja Ida Kurttila, kaikki toiset jäsnet ovat vuorollaan siirtyneet odottamaan jumalanlasten ylösnousemisen ihanaa aamua.

Tässä kokouksessa valittiin yhdistykselle ensimmäinen johtokunta, mihin valittiin seuraavat henkilöt: Kalle Kurtti, Reino Tervo, Kustaa Dalhl, Anna Kurtti, Jaakko Kurttila, Kalle Kaisto, Juho Mäkipaaso, Juho Juntunen ja Ida Kurttila.
Ensimmäinen johtokunta on kokoontunut kahden päivän kuluttua valitsemaan virkailijat: puheenjoht. Kustaa Dahl, varapuheenjoht. Kalle Kaisto, kirjuriksi Jaakko Kurttila, rahastonhoit. Kalle Kurtti ja taloudenhoit. Reino Tervo.

Jo aikaisemmin, kun yhdistyksen perustava kokous pidettiin, oli jo kristityitä kokoontunut keskustelemaan uuden ja tilavamman seurahuoneen rakentamisesta. Tämä kokous on pidetty Haminan vanhalla seurahuoneella 3 päivänä tammikuuta 1926, täällä on varmaan monta jumalanlasta minun kanssani, jotka ovat olleet mukana seuroissa vanhalla seurahuoneella. Muistan, kuinka pienenä poikana ollessani äidin ja isän kanssa seuroissa, menin puhujakorokkeen alle nukkumaan, usein siellä sai herätyksen puhujasedän anturasta.
Pikän keskustelun jälkee todettiin, että tälle vanhalle seurahuoneelle eivät mahdu kaikki sanan kuuloon pyrkivät ihmiset, ja päätettiin, että on saatava uusi isompi seurahuone. Tarkoituksen toteuttamista varten valittiin valiokunta rakennushankkeen eteenpäin viemiseksi.

Tammik. 28 p:nä 1926 valittiin seurahuoneen rakennustoimikunta, mihin nimettiin suuri joukko uskovaisia. Rakennustoimikunta on toiminut erittäin tarmokkaasti, koska jo samana vuonna marraskuulla Seurahuone vihittiin tarkoitukseensa. Tässä talossa on sen jälkeen ahkeroitu pitää seuroja, sen mukaan mitä Jumala on ajallansa antanut lapsialleen voimia seurojen järjestämiseen.
Oman paikkaunnan evankeliumin julistajia on täällä ollut vähän. Mainitsen kuitenkin sellaiset puhujat kuin Jaakko Kanniainen, Jaakko Syrjälä, Heikki Kleemola, Antti Keränen ja nyt viimeksi oli täällä rakas veljemme opettaja Pauli Korteniemi.

Vuonna 1950 tuli tänne kirkkoherraksi rakas veljemme lääninrovasti Kullertvo Hulkko. Hän oli keskuudessamme vuoteen 1959 saakka. Erikoisesti on jäänyti mieleen Kullervo veljen saarnoista se, että hän ei koskaan jättänyt saarnaamatta sitä kalleinta: "Poikani ja tyttäreni, ole hyvässä turvassa, sinun syntisi annetaan anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä." Tämä on se evankeliumin ydin, mikä aina lohduttaa ja virvoittaa täällä synnin maassa matkaavaa jumalanlasta. Vielä Ouluun muutettuaan kävi Kullervo-veli usein seuroissamme evankeliumia julistamassa. Muistamme sen rippisaarnan, minkä hän piti viime vuoden helluntaiseuroissa. Se saarna oli kuin hyvästijättöpuhe Iin kirkossa oleville sanan kuuntelijoille. Tahdomme Jumalaa kiittäen muistaa sitä työtä, minkä Kullervo-veli suoritti keskuudessamme.

Olen tallettanut Päivämiehen numeron vuodelta 1955 huhtikuun 29 päivältä. Siinä Kullervo Hulkko on kirjoittanut Iin varhaiskristillisyydestä. Mainittakoon, että Kullervo Hulkko on kirkonkiroista tutkinut, että seppä Jaakko Högman, joka muutti Iistä. Jyväskylään, neuvoi täältä Paavo Ruotsalaista uskoon: »Yksi sinulta puuttuu, Kristuken sisäinen tunto."

Iin kirkonkylän Rauhanyhdistyksen johtokuntaan kuuluvat tällä hetkellä seuraavat sisaret ja veljet: Kalle Liedes puheenjohtajana, Antti Rautakoski varapuheenjoht., sihteerinä Helvi Niskala, rahastonhoitaj. Elma Kova ja taloudenhoit. Arvid Alajakku, muina jäseninä Aino Puolakka, Oiva Aalto ja Kalle Kaisto.

Rakas taivaallinen Isämme, me kiitämame siitä suuresta armostasi, mitä olet osoittanut tämän rakkaan kotiseutumme langenneita lapsiasi kohtaan, että olet lähettänyt tänne evankeliumisi ja antanut sen säilyä täällä puhtaana näinkin pitkäsi ajan. Rakas taivaallinen Isämme, älä ota vielä kynttilää, anna edelleenkin eläväksi tekevän evankeliumin kaikua niin, että nekin ihmislapset, jotka nyt sulkevat korvansa, alkaisivat kysellä, mitä meidän tulisi tehdä, että me autuaiksi tulsimme. Vielä me rukoilemme: siunaa ja vahvista lapsiasi ja anna Jumalan valtakunnan työlle siunauksesi täällä Iijokilaaksossa.

Päivämies 3.6.1966


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 02 Joulu 2018, 20:32
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron