Kirjoittaja Taavetti » 06 Maalis 2011, 12:31
Totuuden ja eksytyksen henki liikkuvat ajassamme
Rajankäynti on rohjettava suorittaa
(Joh.1. ep. 4: 5-8.) Ihmisen valittavana on ollut joko totuuden tai eksytyksen henki jo paratiisista lähtien. Suuri on voima synnillä, ja viettelyksillä. Sitä vahvistaa ensimmäinen syntiinlankeemus, koska silloin ei vielä rasittanut ihmisiä perisynnin turmelus. Nythän nämä kaksi henkivaltaa käyvät toisinaan aivan uskomatonta taistelua keskenään. Siitä, millaista tämä taistelu on ja mistä tunnemme erottaa nämä kaksi voimatekijää, saamme Johanneksen epistolan merkitystä kohdasta tunnusmerkkejä.
Opettaja Toimi Lehto Alavieskasta käsittelee niitä vaaroja, joita Pyhä Raamattu näkee viimeisinä aikoina elävän kristillisyyden vastuksina.
Alussa mainitussa luvussa varoitetaan uskomasta jokaista henkeä, ja kehotetaan koettelemaan henkeä. Merkitseekö tämä, että Jumalan lapsen tulee kuunnella tiettyjäkin saarnaajia "koettelevalla ja vikovalla korvalla." Ei se sitä merkitse, sillä jos tyhmistymme oikeassa uskossa, niin "me Herralle tyhmistymme, ” ja jos me taidossa olemme, niin ”me teille taidossa olemme."
Koetteleminen tarkoittaa suhtautumista tuntemattomiin, joista ei mitään selvää tietä ole saanut, eikä todistusta heidän suhteestaan omakohtaiseen elävään uskoon. "He ovat maailmasta, sen tähden he puhuvat maailmasta ja maailma kuulee heitä", alkaa kuudes jae. Ihminen, jonka sydän on kiinni maailmassa, ja on täyttämässä myös sielun jumalaosuutta, on aina kiinni ajallisissa asioissa. Ei niin, että meidän tulisi laiminlyödä ajallisia, mutta meidän ei olisi varaa laiminlyöntiin myöskään iankaikkisuusasioissa. Tässä asiassa tulemme viallisiksi mekin, elämäntien matkamiehet. Tahtovat ainakin minulla olla etutilalla liian usein maalliset asiat.
Kyllä kai nytkin monen on vallannut, näennäisesti asiallinenkin, huoli hallavuodesta ja sen seurauksista. Mutta suuri pelko ja kova puhe tästä, on suoraan verrannollista epäuskon kanssa.
Emme poloiset aina jaksa uskoa Jumalasta sitä, millä rakkaudella Hän tahtoo hoitaa meitä koettelemuksissakin. Sellainen koeteltu, joka on todella saanut maistaa suurena koetuksena jonkin onnettomuuden, varmasti tietää, että Herran kuritus ei ole rakkaudetonta. Hän varmasti kyyneltulvassakin saattaa verellä pestyä sielua tulla niin lähelle, että melkein tuntee kosketuksen. Näin sen vuoksi, että lapsi jaksaisi turvautua siihen Isään, joka on varannut kodin väsyneelle matkaajalle.
Kuinka suloista on uni kerran, näin koetellulle, ja kuinka ihanaa on kiitoslaulu, kun alkaa yhteinen Karitsan voitonjuhla, johon kaikki kaivatutkin sielut yhtyvät. Näitä ajatellessa teemme varmaan niitä päätöksiä, että tahdomme sydämemme yhä lujemmin kiinnittää siihen, jota me uskon kautta omistamme. Puhukoon maailma siitä, jossa heidän aarteensakin on — vaikka heihin nähden on meillä aina rakkaudenvelkaa kirkastaa uskon kalleutta sielun autuudeksi.
"Me olemme Jumalasta, ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä. Joka ei Jumalasta ole, hän ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden ja eksytyksen hengen."
Eikö ole selvä selitys siihen, joka on ja joka ei ole Jumalasta. Aina, kun Jumala on alkanut hyvän työn ihmisessä, hän antaa ensimmäisenä armolahjana kuulevat korvat ja kätkevän sydämen. Ei suinkaan ole harvinaista, että saamme havaita seuroissa henkilöitä, jotka näyttävät aivan nielevän sanat — niin tarkoin he kuulevat. Ja toisaalta sellaisia, että ovat heti kiusaantuneen näköisiä, kun Jumalan sana käy kohti omaa tuntoa, jossa ei ole kaikki kunnossa. Sellaisella on järjestys: "Muuttukoon Jumalan sana minun käsitykseni mukaan, mutta minä en nöyrry ikänä tuon sanan alla."
Sehän ei ole sotimista ihmistä ja Jumalan valtakuntaa vastaan, vaan itse Jumalaa vastaan.
Eksytyksen henki ei synnytä rakkautta, vaan panettelumieltä epäluuloa. Se tuo suuret estot ja vaatimukset mukanaan saarnoille. Vaikutus ei ole myönteinen ja otollinen, vaan se paaduttaa ja vieroittaa.
Jolle elävä evankeliumi Jumalan valtakunnasta, Isän sydämeltä asti Pyhän Hengen voiman kautta julistettuna, on vaikuttanut vieroittavasti, hänelle tahdon sanoa muutaman tärkeän viitteen.
Kun menet ensi kerralla Jumalan lasten seuroihin, älä pane seuratuvan pihalla, tiellä tai kotona, "ehtoja sille sanalle, joka kirjoitetun Jumalan sanan johdolla kuultavaksesi saarnataan. Käy penkkiin rukouksessa, että taivaallinen Vanhin kirkastaisi epäselvät kohdat, ja antaisi sen ymmärryksen, mikä tarvitaan anteeksiantamiseen ja uskomiseen. Silloin Sana käy kohti aivan toisella tavalla, edellisellä kerralla, jolloin eksytyksen henki vallitsi ja vangitsi sinut, ja tukki korvat. Silloin evankeliumi käy kohti, epäuskon ja eksytyksen hengen tuomitsevana, mutta jättää sinut tuomitsematta sen tähden, että sinulle tulee halu löytää armollinen Jumala, joka armahtaa. Mikä on ihanampaa, kuin päästä elämään uskossa, -- tulla armahdetuksi niistä omavanhurskauden töistä, joissa oli ennen autuus kiinni ja jotka Sanan alla käyvät kestämättömiksi uskon perustana.
Eriseurat ja eksytyksen henget eivät ole helppoja koettavia. Asianomaiselle ne tuovat hirveät näköalat, kun pitää kieltää raamatun lehdiltä luettavia kohtia, ja autuus on aivan tuulessa.
Uskon harrastelijat eivät tunne uskonnollisuutta ollenkaan, vaan ainoastaan uskovaiset ja uskottomat, ("joiksi ei varmuudella voi leimata kääntymätöntä murhamiestäkään, puhumattakaan lahkoista ja hengellisistä poppamiehistä.")
Mielelläänhän soisi uskon kalleuden kaikille, muttei ole vara tehdä Jumalan sanalle vääryyttä.
Erikoisesti tahtoisin tänä aikana, jolloin löysäkätisyys on vallitsevana Pyhästä Hengestä osattomissa saarnoissa, että vielä elää ihmisissä iäisyyskaipuu ja Jumalan pelko. Meidän tulee kirkastaa entistäkin enemmän oppia autuudesta saarnoissa, että ne harvat, jotka saavat voimaa tulemaan sanan kuuloon, tulisivat tuntemaan tien taivaaseen.
Sinne ei mennä kuin lentokoneella, vaan syntein anteeksi saamisen ja uskomisen kautta, johon asiaan meillä on raamattua rohkaisevan ja vakuuttavan runsaasti. Nykyään ei nuoriso käy seuroissa ja yleensä Jumalan sanan kuulossa niin paljon kuin aikaisemmin, koska sielun vihollinen on perustanut kaikki houkutuksensa kalliin armonajan hukkaamiseksi niissä, joten ei ole aikaa! Silloin, kun Jumala ei saa koskettaa sanansa voimalla, seuraa siitä tietämättömyys ja alttius kaikenlaiselle hengelliselle eksytykselle, koska ei ole tiedonkaan kautta aseita eksytyksiä vastaan.
Olen ajatellut niitä pappisveljiä, jotka tekevät työtä sielujen hyväksi Sanalle uskollisina, ja omaa sieluaankin evankeliumilla hoitaen, että kyllä varmaan monesti, Jumalan sanan kirkastaessa oikeaa elävää uskoa, ja kuultuaan monet "pyöreät saarnat", nousee sydämestä rukous: "Herra, kuinka kauan annat pimeyden voimien tehdä tuhoja, koska pääsee palvelijasi lepoon niistä vaivoista, mitä uskon tiellä ovat eksytysten hengen kautta vaarallista työtä tekemässä."
Niin kauan tulee saarnata "kuin huoneet tulevat kylmälleen." Tehkäämme työtä Jumalan kunniaksi ja sielujen autuudeksi. Joka ei usko, sille me ihmiset emme mahda mitään. Jeesuskin tuli niitä varten, joilla oli, ja on nöyrä henki.
Se nöyryys tunnetaan siinä, että se ei "valloita maailmaa äänen voimalla ja rainakoneilla", (videon edeltäjä, skannaajan huomautus) vaan Jumalan rakkauden äänellä. "Joka ei rakasta, hän ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus." "Rakkaus peittää paljon rikoksia." Tässä on kysymys niistä rikoksista, jotka lain alla olevan kadottavat, mutta jotka armon alle alistuneelle annetaan anteeksi, ja toisaalta, mitkä ovat meidän heikkoudestamme lähteneitä, koska emme lihan puolesta pyhity uudestisyntymisessäkään.
Erikoisesti nuoret ja vanhukset, tahdon mainita, muitakaan unohtamatta tässä. Rakkaat nuoret, pysykää lujina loppuun asti. Älkää antako edes yksinäisyyden vietellä maailmaan, sillä kerran viimeisellä tuomiolla ei kukaan voi toistaan auttaa. Uskokaa rakkaan Isän sydämeltä asti tuleva evankeliumi, että kaikki synnit ovat armosta anteeksi annetut Jeesuksen nimessä ja veressä. Johon uskoon tahdomme me kaikki yhtyä — tekin vanhat, joita rasittaa loppumatkan huolet, että tokko perille kostun, ja suuret murheet maailman menon uhkaavista muutoksista.
Jumalan arkki kulkee kohti taivasta, ja siinä kohoamme me kaiken ikäiset, keski-ikäiset ja lapset mukaan luettuina, joten olkaamme kuuliaiset totuuden hengelle. Kun emme väsy välillä, on koettavana ihana sapatinlepo taivaassa. Sitä jäämme uskon silmillä, elävää toivoa sydämissä kantavina odottamaan — jos me joudumme kiusauksiin, viimein voittaisimme.
Toimi Lehto
Päivämies 6.12.1956
6 — N:o 49 – 1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4