Kirjoittaja Taavi » 07 Marras 2014, 21:26
Ajattele Luojaas nuoruudessas
”Ajattele Luojaas nuoruudessas, ennen kuin pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät, koska olet sanova: ei ne minulle kelpaa. Ennen kuin aurinko ja valkeus, kuu ja tähdet pimiäksi tulevat ja pilvet tulevat jälleen sateen jälkeen.« Saarn. 12.1-2
Meidän aikamme uskoton maailma on toistuvasti, jopa julkisuudessakin ihmetellyt sitä, kuinka elävän kristillisyyden, seuratilaisuuksissa nähdään suuria nuorten joukkoja. Tähän seikkaan on kiinnitetty huomiota viimeksi sanomalehdistön selostuksissa Ranuan suviseuroista, jossa seuraväen keskuudesta pisti ~azt-„ v ~o. Aina on maailmassa sitä pidetty ihmeenä, kuinka nuoriso niin hyvin tuntuu viihtyvän noissa ohjelman puolesta niin yksitoikkoisen tuntuisissa lestadiolaisseuroissa, kun samanaikaisesti muitten hengellisyyksien huolellisesti valituin ohjelmin järjestetyissä tilaisuuksissa on kuulijoita usein vain nimeksi. Vaikka on koetettu vetää nuorisoa hengellisten rientojen piiriin jopa teatteria ja kevyttä musiikkia hyväksi käyttäen, näyttää tulos jääneen kaikesta huolimatta heikoksi. Väistämättä tulevat tässä yhteydessä mieleen Jeesuksen sanat omasta ajastaan ja ajatus siitä, etteikö tämänkin ajan epäuskoinen sukukunta kaikkine hurskaineen
ole »lasten vertainen, jotka turulla istuvat ja huutavat kumppaneillensa ja sanovat: me soitimme huilua edessänne ja ette hypänneet, me olemme veisanneet teille murhevirsiä ja ette itkeneet. (Matt. 1: 16-17 ).
TÄNÄ aikana näyttää siltä, että vastaanottavainen usko on vanhemman sukupolven keskuudessa jo huolestuttavasti vähenemässä ja että useimmat parannuksentekijät ovatkin juuri nuorten joukosta. Nämä nuoret ovat niitä, joille on elävää todellisuutta tekstimme sanat, joissa kehotetaan ajattelemaan Luojaa jo nuoruudessa. Eräs elävän elämän kokemuksista on se, että Jumala usein kutsuu ihmistä nimenomaan nuoruudessa, jolloin ihminen vielä ikään kuin etsii suuntaa, on herkkä uusille vaikutteille, eikä ole vielä elämän raskaitten huolten ja murheitten kovettama. Monesti on nuoruus ihmiselle ihmeellistä Jumalan antamaa etsikon aikaa, jolloin taivas on todella lähellä maata. Lapsuudenkristitylle on nuoruus sitä aikaa, jolloin lapsenusko ikään kuin muuttuu tietoiseksi omakohtaiseksi uskomiseksi ja jolloin mielessä risteilevät monet uskoa, uskomisen asiaa, ja Jumalan valtakunnan asioita koskevat kysymykset. Me tiedämme myös sen, että maailman houkutukset ovat nuoren kohdalla hyvin voimakkaat ja lankeamisen vaarat ovat moninaiset. Paljon on niitäkin, jotka ovat nuoruusvuosinaan uskon ja hyvän omantunnon menettäneet ja joutuneet kieltäjän paikalle.
Tärkeää työtä
ELÄVÄSSÄ kristillisyydessä on aina pidetty tärkeänä nuorten uskonelämän hoitamista ja evankeliumin tarjolla pitämistä myös epäuskoisille nuorille. Erittäin kallista työtä on tässä mielessä tehty ja tehdään jatkuvasti kristillisyyden vuosittain järjestämillä lukuisilla rippikoululeireillä, joilla uskomisen asioita perusteellisesti käsitellään. Minulla oli äskettäin tilaisuus pistäytyä eräällä näistä leireistä ja täytyy sanoa, että se oli arkisten kiusausten keskeltä sattumalta paikalle osuneelle suorastaan mieltä ylentävä kokemus. Sain nähdä siellä, kuinka nuoret kokoontuivat Jumalan sanaa kuulemaan, lauloivat virsiä ja lauluja niin innokkaasti, etteivät tahtoneet malttaa lähteä nukkumaan keskustelivat uskomisen asiasta ja ennen kaikkea siunasivat toisiaan evankeliumilla. Sain nähdä, miten tuhlaajalapsia saatiin siunata sisälle Jumalan valtakuntaan ja miten tunnoille tulleita syntejä upotettiin pohjattomaan armon mereen. Sain nähdä sitä sanomatonta onnea ja hyvän olon tunnetta nuoressa ihmisessä, kun kaikki synnit ovat anteeksi ja on tunnolla rauha, jota ei tämä maailma voi antaa. Aivan erityisen mieleenpainuvaa oli se, kun kuuntelin tyhjässä ja hiljaisessa kirkossa nuorten veisaamaa rippivirttä: "Nyt vapaa olen synnin kuolon alta, oon puhdas veress" veljen Jeesuksen. Oon autuas ja saanut Jumalalta jo täällä puvun lumivalkoisen.”
YLLÄ OLEVA Raamatun kohta kehottaa siis ihmisiä ajattelemaan iäisyysasioita jo nuorena. On siunattu asia nuoren ihmisen kohdalla olla uskomassa nykyisenä pahana maailman aikana, kuten siitä laulamme: "On kallein lahja päällä maitten, omana olla Jeesuksen. Saa kerran parvess' autuaitten yhtyä voiton virtehen." Tämän anteeksiantamuksen evankeliumin osallisuuteen kutsutaan myös epäuskoisia nuoria, jotka ovat syntein ja ylitse käymisten vuoksi joutuneet eroon Jumalasta. Tämän Raamatun kohta korostaa nimenomaisesti kolmea tärkeää ja huomioon otettavaa asiaa tienhaarassa olevalle epäuskoiselle nuorelle, jota Jumalan valtakunta on lähestynyt. Ensimmäinen näistä on se, ettei evankeliumi olekaan enää saatavissa sen jälkeen kun Jumalan antama etsikon aika yksityisen ihmisen kohdalla on kulunut umpeen. Toinen on se, ettei evankeliumia voi kukaan saada sen jälkeen, kun Jumalan antama etsikon aika kansamme kohdalla on mennyt umpeen. Kolmas huomioon otettava asia on se, mistä sanotaan meille kaikille tutussa virressä: "Oi ihminen mielees se paina, ettei pysy maailma tää. Ei kestä, ei seiso se aina, vaan kaikkineen pois häviää.” Koko ihmissukukunnan armonaika on silloin lopussa, kun viimeinen valittu tämän maan päältä siunataan evankeliumilla sisälle Jumalan valtakuntaan ja nähtävissä olevat ajan merkit osoittavat vakuuttavasti, että tuo hetki saattaa olla jo hyvinkin lähellä.
Parannuksen aika
TEKSTIMME mukaan parannus olisi siis tehtävä ennen kuin "pahat päivät tulevat ja vuodet lähestyvät, koskas olet sanova: ei ne minulle kelpaa." Sielunvihollinen neuvoo usein nuorta siirtämään parannuksen teon jonnekin keski-ikään tai vanhuuteen saakka, sillä onhan hullua viettää paras nuoruutensa kristittyjen seuroissa mummojen ja vaarien parissa, kun sen myöhemminkin voi tehdä. Saattaapa sielunvihollinen uskotella jollekin, että sitten sitä vasta osaa oikein arvostaa kristillisyyttä, kun on ensin maailman reissun tehnyt. Nämä ovat vaarallisia kuvitelmia, sillä jos ihminen on ajallaan jättänyt parannuksen tekemättä, ei Jumala ole hänelle myöhemmin parannuksen armoa antanutkaan ja sekin on varmaa, ettei maailmassa ole koskaan kristillisyyttä opittu. Tällaisen kovakorvaisen ihmisen kohdalla tekstin sanat ovat elävää todellisuutta, sillä häntä lähestyvät väistämättä vuodet, jolloin hänelle tarjottu evankeliumi ei enää kelpaakaan. Joku saattaa tällöin olla suorastaan samalla paikalla kuin Esau, josta Jumalan sanassa sanotaan, että "kun hän sitten tahtoi periä siunausta, tuli hän hyljätyksi, sillä ei hän löytänyt yhtään parannuksen sijaa, vaikka hän sitä kyyneleillä etsi." (Hebr 12: 17). Tällaisia järkyttäviä tapauksia en ollut meidänkin aikanamme, joissa Jumala ei ole kyyneliin saakka murtuneelle syntiselle enää parannuksen armoa antanutkaan. Ihminen saattaa kyllä lupailla itselleen ja toisille, että kyllä silloin ja silloin varmasti teen parannuksen, mutta Jumalan sana osoittaa, ettei parannusta niin vain "tehdä", ellei Jumala anna parannuksen armoa.
KRISTITTYJEN jokapäiväinen elämänkokemus on osoittanut tämän Raamatun kohdan paikkansapitäväksi myös siinä mielessä, että useimpien ihmisten kohdalla voidaan sanoa,että ne ovat vuodet, jolloin evankeliumi ei enää kelpaa, mikäli hän on koko ikänsä uskottomana elänyt. Vanhoissa ihmisissä on yleensä vähän parannuksentekijöitä. Jos sielunvihollinen on saanut pitää ihmistä pauloissaan vanhuuteen asti, tuntuu se näkevän erityisen suurta vaivaa hänen saattamisestaan hautaan saakka. Tämän murheellisen seikan havaitsemme esimerkiksi tutustumalla elämään nykyajan vanhainkodeissa. Siellä televisiot pauhaavat seurusteluhuoneissa, järjestetään kulttuuririentoja ja tansseja, kaiken maailman viihdytystaiteilijat käyvät esiintymässä ja kaikkien mahdollisten hengellisyyksien saarnamiehet oppejaan tarjoamassa. Tekstikohtaa vähän jäljempänä kehotetaan ihmistä ajattelemaan Luojaansa ennen kuin "ämpäri ravistuu lähteen tykönä ja ratas menee rikki kaivon tykönä." (Saarn. 12: 6)
Tässä on kysymys siitä, että parannus pitäisi tehdä ennen kuin astia menee niin hataraksi, ettei kannettu vesi enää siinä pysy. Tämänkin on koettu tosiasia, sillä monet vanhainkodeissa kierrelleet saarnaajaveljet ovat kertoneet, että toisinaan on käynyt niin, että ihminen on ottanut siunauksen vastaan, mutta kun häntä on menty uudelleen tapaamaan, on saatu todeta, että siellä ovat välillä käyneet muitten hengellisyyksien saarnamiehet, ja tämä ihminen on jo ehtinyt ottaa siunauksen heiltäkin. Kun Jumala kutsuu valtakuntaansa ei ihmisellä ole lupa viivytellä. "Ei minun henkeni pidä nuhtelemaan ihmistä sanan kautta iankaikkisesti, sillä hän on liha." (1. Mos. 6: 3).
Pilvet
TEKSTISSÄ kehotettiin epäuskoista tekemään parannus ennen kuin "pilvet tulevat jälleen sateen jälkeen." Tämä on Raamatun profeetallista kuvakieltä, jossa evankeliumia on verrattu sateeseen, joka taivaasta vuotaa kuiviin sydämen maihin tuoreuttaen ne ja tehden ne hedelmällisiksi. "Jos te säädyissäni vaellatte ja minun käskyni kätkette ja teette ne, niin minä annan teille sateen ajallansa ja maa antaa kasvunsa ja kedon puut antavat hedelmänsä." (3. Mos. 26: 3 – 4). Mooses veisaa muistovirressään:"Kuulkaa te taivaat, minä puhun, ja maa kuulkoon minun suuni sanoja. Minun oppini tiukkukoon niin kuin sade, minun puheeni vuotakoon niin kuin kaste, niin kuin sade vihannon päälle ja niin kuin pisarat ruohon päälle." (5. Mos. 32: 1-2) Profeetta Hesekielin kautta Jumala ilmoittaa Israelin kansalle, että "annan heille sataa oikialla ajalla, joka on armon sade oleva." (Hes. 34: 26). Profeetta Jesajan kautta Jumala puhuu luopuneesta Israelista pahoja marjoja tuottavan viinamäen vertauskuvalla ja sanoo, että "tahdon pilviä kieltää satamasta hänen päällensä." (Jes. 5:6). Näin voidaan myös etsikon aikaa verrata sateeseen, joka tulee paikkakunnalle ja jolloin ihmisiä evankeliumin kautta siirretään maailmasta Jumalan valtakuntaan. Tällainen kallis etsikon aika on meillä nyt täällä rakkaassa isiemme maassa, jossa tämä sadekuuro on jo toistasataa vuotta kulkenut paikkakunnalta toiselle, ja näin on evankeliumi kulkenut Jerusalemista maan ääriin saakka Raamatun ennustusten mukaisesti.
KESKIAJALLA tuo sadekuuro kulki Saksanmaalla, jossa veljemme Martti Luther ryhtyi Jumalan voimalla taistelemaan paavin kirkon pimeyttä vastaan. On mielenkiintoista nähdä, miten siihen aikaan uskottiin samalla tavalla kuin nytkin, sillä epistolapostillassaan Luther kirjoittaa: "Ei evankeliumi ole alinomaa läsnä oleva ja puhtaana pysyvä oppi, vaan se on kuin kulkevainen rankkasade, joka menee menojansa. Johonka se sattuu, siihen se sattuu, johonka se ei satu, siihen se ei satu, mutta se ei tule jälleen, ei jää myöskään seisomaan, vaan sen jälkeen tulee aurinko ja helle, sekä nuolee sen pois. Sen todistaa koettelemuskin, ettei evankeliumi missään maailman paikassa ole pysynyt selkiänä ja puhtaana ihmisen tavallista ikää pidemmin, vaan niin kauan kuin ne ovat elossa olleet, jotka ovat sen ilmi saattaneet, on se seisonut ja lisääntynyt. Niiden mentyä tiehensä oli valkeuskin tiessään. Heitä seurasivat kohta eriseuraiset ja väärät opettajat." (1. sunn. Paastosta). Tämä Lutherin käyttämä kuva on hyvin raamatullinen, sillä profeetta Aamoksen kautta Jumala il
Aamoksen kautta Jumala ilmoittaa: ”Olen myös pidättänyt teiltä sateen, kun vielä kolme kuukautta oli elonaikaan ja minä annoin sataa yhden kaupungin päälle ja toisen kaupungin päälle en antanutkaan sataa. yhden saran päälle satoi ja toinen sarka, jonka päälle ei satanut, kuivettui." (Am. 4: 7).
MITÄ OVAT SITTEN nämä pilvet, jotka tulevat sateen jälkeen? Ne ovat juuri nämä eriseurat ja väärät opettajat, jotka ovat aina elävän kristillisyyden jäljessä seuranneet, kuten siitä on Jumalan sanassa osoitettu. "Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat teidän seassanne ilmoitettaisiin." (1. Kor. 11: 19). Tämäkin kuva on Raamattuun perustuva, sillä apostoli sanoo heistä, että "ne ovat vedettömät pilvet, jotka tuulelta ajetaan ympäri." (Juuda 12). Samoin kirjoittaa apostoli Pietari, että "ne ovat vedettömät lähteet ja pilvet, jotka tuulispäältä ympäri ajetaan, joille on kätketty synkeä pimeys iankaikkisesti." (2. Piet. 2: 17). Me olemme nähneet jo yksinomaan tällä etsikkoajalla sen, miten monilla seuduilla, missä elävän kristillisyyden tulet ovat joskus kirkkaasti palaneet, on tänään synkeä pimeys. Siellä tosin saatetaan saarnata evankeliumia jopa samoin sanakääntein kuin elävässä kristillisyydessä, mutta Jumalan Henki puuttuu, eli toisin sanoen edellä mainittua vertauskuvaa käyttääksemme, näitten seutujen yllä kulkee samanlaisia pilviä kuten ennenkin, mutta ne eivät enää pisaroitsekaan armon kastetta maan päälle. Pilvet ovat siis palanneet sateen jälkeen. Ennen näitä päiviä olisi tehtävä parannus, sillä sitä ei voi tehdä sen jälkeen kun evankeliumia ei ole enää saatavissa.
EDELLEEN KEHOTETTIIN tekstissä tekemään parannus, ennen kuin aurinko ja valkeus, kuu ja tähdet pimiäksi tulevat. Raamatussa on auringon kuvalla tarkoitettu evankeliumin valoa, kuulla lain valoa ja tähdillä Jumalan lapsia, jotka on asetettu armotaivaalle evankeliumin valoa tuikkimaan. Jumalan sana osoittaa meille, että kerran nämä käyvät pimeäksi, ja se on eräs Jeesuksen toisen tulemisen merkeistä, kuten Hän siitä opettaa: "Mutta kohta sen ajan vaivan jälkeen aurinko pimenee ja kuu ei anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaasta ja taivaan voimat pitää liikutettaman." (Matt. 24:29). Tämäkin on huomioon otettava asia, sillä parannusta ei luonnollisesti voi tehdä enää sen jälkeen kun koko ihmiskunnalle varattu armon aika on kulunut umpeen. Kun Kristus tulee toisen kerran maan päälle kunniassaan, pyhien enkeleittensä kanssa, ei silloin enää ketään siunata, vaan koko ihmiskunta seisoo silloin kahdessa joukossa, joiden kohtalo iankaikkisuudessa on määräytynyt jo täällä ajassa.
"AJATTELE LUOJAAS nuoruudessas." Tee parannus, ennen kuin se on myöhäistä, sillä emme tiedä, kauanko tätä kallista etsikon aikaa vielä jatkuu isiemme maassa. Tule sisälle Jumalan valtakuntaan nauttimaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä, sillä se on ainoa turvapaikka tämän pahan maailmanajan myrskyissä. Sielunvihollinen kyllä mielellään kiusaa ajatuksella, että et kuitenkaan jaksa kauan olla uskomassa, mutta se on turha ja hyvin ennenaikainen epäilys. Jumala on luvannut lapsensa varjella ja viedä hänet perille kunniaan, jos hän täällä vaeltaa Jumalan valtakunnassa uskon kuuliaisuudessa loppuun asti. Meidän on aina muistettava, että uskon ja hyvän omantunnon säilyttämiseenkin antaa voiman Jumala. Sitäkään ei omin voimin tarvitse tehdä, emmekä me omin voimin uskossa säilyisikään. Jeesus sanoo: "Katso, minä seison ovessa ja kolkutan, jos joku kuulee minun ääneni, kuulee ja avaa oven, sen tykö minä tahdon mennä sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssansa ja hän minun kanssani." (Ilm 3: 20).
"Sä itseäs miks yhä piilottelet Ja Herrasi kasvoja vain pakenet?
Sua Hän verellään tuli puhdistamaan, Ja Jumalan kaupunkiin johdattamaan.
Oi armoa suurta, oi autuutta sen, Ken uskossa yhdistyy Jeesuksehen.
Saa vaatteeksi Hältä vanhurskauden, ja ikuisen armon ja ystävyyden. (Virsi 311: 5-6)
E. Kinnunen
Päivämies 25.7.1973
Väliotsikot skannaajan lisäämät