Pääkirjoituksia

Muistoja menneiltä ajoilta sekä
Vanhoja säilyttämisen arvoisiksi harkittuja keskusteluja foorumillamme.

Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja w e h a » 02 Marras 2006, 17:18

Vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää tulevana sunnuntaina 5. marraskuuta. Uskonpuhdistuksen käynnistäjälle Martti Lutherille kirkastui se, että ihminen tulee autuaaksi yksin uskosta ja armosta, Kristuksen ansion tähden. Hän koki omakohtaisesti sen, kuinka Pyhän Hengen vaikuttama evankeliumin sana synnyttää sen vastaanottajassa elävän uskon ja liittää hänet Jumalan seurakuntaan.

Sakramentit ovat uskon vahvistukseksi. Ehtoollisen Vapahtaja asetti nautittuaan viimeisen kerran pääsiäisaterian opetuslastensa kanssa. Hän ei asettanut ehtoollista kutsuessaan opetuslapsia, vaan erotessaan heistä. Hän ei asettanut ehtoollista synnyttääkseen heissä uskon, vaan vahvistaakseen heitä uskossa.

Kirkkomme tunnustuskirjoista Augsburgin tunnustus opettaa sakramenttien käytöstä: ”Sakramentit eivät ole asetettu ainoastaan merkeiksi, joista kristityt voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistuksiksi, että uskomme niistä heräisi ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativat uskoa ja niitä käytetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan ja niillä uskoa vahvistetaan.”

Uskovaisina syömme ehtoollisella Kristuksen ruumiin ja juomme hänen verensä uskomme vahvistukseksi. Uskon kautta olemme osallisina hänen sovitus- ja lunastustyöstään. Ehtoollisella tunnemme Kristuksen läheisyyden ja hänen armonsa voiman.

Ottaessaan leivän ja viinin Jeesus kiitti ensin. Ehtoollisen viettoomme sisältyy paljon kiitosta. On luonnollista, että sydän puhkeaa kiitokseen, kun Jumalan lapsi kokee Vapahtajan läsnäoloa ja yhteyttä. Jakaessaan ehtoollisen Jeesus sanoi: ”Tehkää se minun muistokseni.”

Luterilaisen kirkon jäseninä vanhoillislestadiolaiset kristityt näkevät kansankirkon Jumalan lahjana. He ottavat vastaan ehtoollisen sakramentinkin kirkkomme pappien jakamana.
Herran pöytää lähestyessään uskovaiset tuntevat pyhää arkuutta syntisyytensä tähden. Usein he pyytelevät läheisiltään ja matkaystäviltään anteeksi syntejään ennen aterialle menoa ja ateriallakin. Usko tarvitsee ravintoa, ja tätä ruokaa sielu saa evankeliumista.

Uskovaiselle ehtoollinen on armoateria, jossa Jumalan hyvyys ja rakkaus ympäröivät häntä. Se on myös toivon ateria. Saamme siinä katsella uskon silmin ylös, nähdä taivaan ja siellä suuren juhlan, jota lunastetut kerran viettävät.
w e h a
 

Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Maalis 2011, 08:25

Eräs pääkirjoitus


Pääkirjoituksen tulisi kyetä ilmaista asiallisesti asiaa. Mikä taas arvostetaan asiaksi, sen määrätköön kirjoittajan ja lukijakunnan välillä vallitseva katsomusten yhteys. Asian arvostus heikkenee sen mukaan, mitä vieraampaan katsomuspiiriin se kantautuu.

Pyhässä Raamatussa tavoitamme useinkin kirjoituksia, joiden asiasisältö on sekä ajankohtainen että painava. Ilmaisutapakin suorastaan loistaa asiallisuudellaan. Eräs sellainen "pääkirjoitus" puhuttelee meitä 2660 vuoden takaa. Se on Jesajan kirjan 58–59 luku, jonka tahtoisimme käsitellä yhtenä kokonaisuutena. Lähinnä siksi, että sen edellinen osa, joka on erotettu omaksi luvukseen, on profeetallinen sairaskuva ajasta, jonka sairauteen tuon saman "pääkirjoituksen" jälkimmäinen osa esittää parantavan hoitomenetelmän.

Tuohon kirjoitukseen tuntemamme katsomusyhteys on niin voimakas, että suorastaan vavahdamme sitä, miten keskeisestä kirkon päivänkysymyksestä se puhuu.
"Pääkirjoituksensa" on pyhä kirjoittaja otsikoinut: "Huuda rohkeasti, älä säästä, ilmoita minun kansalleni heidän ylitse käymisensä ja Jaakobin huoneelle heidän syntinsä."

Kirjoittajan on, Herralta saamansa tehtävän vuoksi kajottava aikansa uskonnolliseen hätään kysymyksessä: onko, ja miksi Jumalan asema ja vaikutus heikentynyt nykyaikaistuneessa ihmisten maailmassa. Sen ajan uskonnollinen ongelma oli näet todennut sen, ettei ihmiselämään oltu onnistuttu saamaan sellaista Jumalan voimapanosta, kuin mitä uskonnollisen toimeliaisuuden uskottiin edellyttävän. Pulma oli näin puhtaasti kirkollinen, se sama, jota erinäiset oman kirkkomme sisäiset ja kirkkojen väliset, sekä neuvottelu- että työkonferenssit ovat viime päiviin asti pohtineet. On liikuttu sillä näkemyspohjalla, että nykyisittäin kultivoitunut tekniikan aikakauden ihminen on henkisessä kehityksessään etääntynyt niin kauas, ettei hänessä enää löydy aiheellista ja todellista kosketuskohtaa Jumalan iankaikkiseen pelastustotuuteen.

Tuo perusnäkemys, kuvastuu monin eri vivahtein kirkonmiesten ja uskonnollisten johtajien pohdinnoissa siitä, mitä toisarvoista olisi aikamme uskonnollisesti viilentyneelle ihmiselle annettava uskonnon tiimalta, kun hänelle ei näy enää kelpaavan raamatullisen pelastustotuuden aito ja varsinainen sanoma. On hoidettava ihmisen uskonnollisuutta, kun ei kerta kaikkiaan voida enää hoitaa hänen mieskohtaista suhdettaan Jumalaan, sanotaan. Kirkko haluaa pysyä jo perinnäisiksi muodostuneessa asemissaan tässä ihmisten maailmassa.

Nämä vaikeat ja monitahoiset ongelmat askarruttivat jo muinen "valitun kansan" kirkollisia johtajia. Jesajan "pääkirjoitus" vie tämän päivän lukijansa merkillisen ajankohtaisella mielenkiinnolla noihin kerran elettyihin koetusaikoihin.
Ja nämä perusajatukset seestyvät tuosta painokkaasta tekstistä:

– Jumalallinen pelastustotuus ei tunne ajatusta ikälopuksi käyneestä Jumalasta, eikä nykyaikaistuneesta ihmisestä. Inhimillisten aatosten takana väikkyvä aikataulu on valhetta, Jumalan aikamitta on iankaikkisuus.

– Kuten Jumala on yhä elävä ja käsivarsiltaan terve, niin ulottuu Hänen ehdoton hallitusvaltansa yli kaikkeuden typistämättömästi. Tekniikan kehityskään ei ole vastannut ihmisen henkisyyttä Jumalan maailmanvallan rajoista.

– Jumala on sama nyt kuin raamatullisen ilmoituksen päivinäkin. Sama on myös ihminen. Ja se, mikä ihmisen erottaa Jumalasta, on ihmisen synti. Se, mikä pitää hänet vieraana "Herran kasvoille", Hänen seurakunnalleen tämän maan päällä, on hukkumisonnettomuus, jossa ihminen on hukannut omat syntinsä. Siksi hänen uskontonsa pohjaa valheeseen. Totuus nousee vain oman synnin ja syyllisyyden tunnoista. Se ohjaa etsimään armollista Jumalaa ja Hänen armovaltakuntaansa.

— Jumala ei taivu ihmisen väkivaltaan, jolla Hänen Sanansa yritetään sysätä sivuun nykypäivän uskonnollisuudessa. Ihminen muistakoon, että "rusikka" on Jumalan kädessä.
Tuon ajankohtaisen "pääkirjoituksen" sanoma on todella vavahduttavan tinkimätöntä.

Päivämies 18.10.1956
(Vaihdoin ketjun otsikon 2.9.2011, Taavetti)
Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 02 Syys 2011, 07:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 22 Huhti 2011, 10:56

Rakkauden suuri käsky


"Ja tehkää puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa, hengen kautta veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olisi; ja olkaat keskenänne palavassa rakkaudessa puhtaasta sydämestä. 1 Piet. 1:22.

Jeesuksen antamista käskyistä suurin on rakkauden käsky, se on myöskin uusi käsky, joka on aina voimassa pidettävä Herran seurakunnassa. Jeesus sanoo siitä omilleen, että maailmankin pitää siitä tunteman teidät opetuslapsikseni, että te rakkauden pidätte keskenänne. Tätä rakkautta ei ole voinut ihminen tehdä, ei töillään eikä ansioillaan aikaan saada. Sitä ei opita missään kouluissa eikä, opetus- ja sivistyslaitoksissa.

Ihminen luonnontilassa ollessaan ei osaa rakastaa Jumalaa ja Hänen seurakuntaansa, vaan itseään ja tätä maailmaa. Hän on Jumalan ja Kristuksen ristin vihollinen. Hänessä täytyy tapahtua suuri muutos, oikein uusi syntyminen, ennen kuin on mahdollista, että voisi ruveta rakastamaan Jumalaa ja Häneen uskovia ihmisiä. Sen vuoksi apostoli sanookin, että Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka meille annettu on. Ilman Pyhää Henkeä ei ole oikeaa jumalallista rakkautta, joka liittäisi ihmisiä yhteen sydämeen, henkeen ja mieleen. Uudessa syntymisessä on saatu Henki ja rakkaus, kun vihan lapselle on annettu Pyhän Hengen saaneitten ihmisten kautta synnit anteeksi, niin tuo uudensyntymisen armon kokenut ihminen on käsittänyt rakkauden synnyttäjään ja niihin jotka hänestä syntyneet ovat.

Näin syntynyttä rakkautta on tarpeellista pitää ja säilyttää. Rakkaus, samoin kuin uskokin, säilyy parhaiten puhtaassa sielussa ja sydämessä. Jos Herran seurakuntaan tulee jotakin vierasta opin tai elämän puolesta, se ensiksikin käy rakkauden päälle, se kylmentää, niin kuin Jeesus siitä sanoo, että kun vääryys vallan voittaa, niin rakkaus monessa kylmenee. Ja rakkautta ei palauta se, jos siitä kuinka paljon tahansa puhuttaisiin. Ainoastaan se korjaa särkyneen rakkauden, että se asia tulee korjatuksi, joka rakkauden särki. Jumalan rakkaus on totuudessa iloitseva ja kiinnipitävä rakkaus. Rakkaus palautuu automaattisesti, jos vikaan mennyt, joko opissa tai elämässä eksynyt, seisoo Herran seurakunnassa kaltaisenansa, tunnustaa ja rukoilee sitä anteeksi, joka hänet irrotti Jumalan lasten rakkaudesta.

Kun Jeesuksen veri saa saastaisen sielun pestä totuuden kuuliaisuudessa, niin on veljellinen rakkaus vilpitön. Ei tarvitse vaatia sitä, että Jumalan lasten pitäisi minua rakastaa, ne osaavat sen tehdä käskemättäkin. Apostoli puhuu
myös vilpittömästä rakkaudesta, se on sitä, että se on samanlaista edestä ja takaa, kun taas vilpillinen rakkaus on kaksinaamaista. Edestä voi olla kovin imarteleva ja ystävällinen, ja kun kääntää selkänsä, voi alkaa puremaan.

Rakkaudesta kirjoittaa myös apostoli, että se peittää paljon rikoksia, ei tosin sillä tavalla, että se hyväksyisi sen, mikä on vierasta ja Jumalan edessä kestämätöntä. Vaan viallista korjaavana rakkautena, että vialliselle osoitetaan se, missä hän on mennyt kieroon, ja neuvotaan parannukseen, ja jos hän taipuu korjattavaksi, annetaan synnit anteeksi iäisellä unohduksella, ja viat peitetään armon mereen.

Saakoon Jumala hoitaa jokaista Siionin asuvaista niin, että säilyisi lapsen mieli ja taipuisi silloin korjattavaksi, kun Jumalan sanalla näytetään synti synniksi ja antakoon Jumala myös suoraa, kohti käyvää rakkautta lapsilleen, että emme puhuisi vain vikaan joutuneen vioista takana päin, mutta yrittäisimme korjata viallista siveyden hengessä, ottaen vaaria toinen toisestamme, ja sitä enemmän, kun näemme Herran tulemisen päivän lähestyvän, ei ajatellen ja sanoen kuin Kain, olenko minä veljeni vartija, vaan muistaen apostolin sanaa, joka eksyneen palauttaa tiensä erehdyksestä, se pelastaa sielun kuolemasta ja peittää syntien paljouden. Jokainen sielu on Jumalalle kallis, se on Jeesuksen veren hinta ja vaivojen palkka.

Päivämies 17.11.1960, pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Elo 2011, 13:18

Vapaus


Vapauskäsite on laaja ja sitä käytetään paljon väärin. Erikoisesti meidän ajaltamme vapauden käsite on johdatettu palvelemaan synnin vapautta. Kaikelta synniltä pyritään ottamaan pois synnin nimi, ja näin kaunistellen kasvatetaan aikamme ihmistä nauttimaan vapaasti lihan ja veren himojen ja halujen mukaisesti. Ei missään saa "kahlita", pitää saada elää vapaasti, estottomasti. Tällainen vapaus kuitenkin vie orjuuteen. Synti tekee ihmisen orjaksi.

Vapaudesta puhutaan kansallisessa mielessä. Kansallinen vapaus onkin suuri Jumalan lahja. Suomen kansa tuntee elävästi vapauden merkityksen, koska vapautemme on ollut monta kertaa vaarassa. Monet pienet valtiot maailman kartalla ovat syvästi tunteneet vapauden kalleuden, menettäessään sen kokonaan. Suomen kansan vapauden lunnaat ovat olleet kalliit, mutta mikään ei ole sen säilymisen rinnalla liikaa. Vapauden kalleuden tajuamista onkin verrattu terveyteen, että sen arvon tajutaan vasta sitten, kun se on menetetty.

Valtiallinen vapaus on vaalimisen arvoinen. Kansan on pystyttävä osoittamaan elinkelpoisuutensa kansakuntien keskellä. Väärä itse kerskaus on suljettu ulos, samoin kuin toisten kansakuntien herjaus. Usko Jumalaan, ja avoin suhde kaikkialle, on paras vapauden turva.

Korkein ja kallein tavoittelemisen arvoinen vapaus on kristityn vapaus. Se vapaus, josta Raamattu sanoo: "Jonka Poika tekee vapaaksi, se totisesti on vapaa." Synnin orjuuttama ihminen kantaa kuoleman kylmiä kahleita, ja raataa orjan töissä. Monet orjat ovat saaneet heräämisen armon, ja tulleet tuntemaan synnin hätää. Tässä hädässä huutavalle on luvattu apu. Apu ei tule muuten kuin Kristuksen kautta, Kristus on henkensä kautta omiensa luona ja pyytää korvien kautta äänellisessä evankeliumin saarnassa päästä sydämen asukkaaksi. Ennen Kristuksen osallisuuteen autetut vievät saamaansa lahjaa eteenpäin Pyhän Hengen voimasta.

Joka tämän evankeliumin uskoo, pääsee Kristuksen ansion tähden vapaaksi, ja saa tuntea, että on totisesti vapaa. Säilyttääkseen tämän vapauden, hän ahkeroi karttaa syntiä, mutta kun synti tarttuu, niin hän ahkeroi panna sen pois, uskomalla synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Synti vie orjuuteen. On syytä rukoilla Suomen kansalle nöyryyttä ja kuuliaisuutta, että se nöyrtyisi tämän vapauden vastaanottamaan, ja siinä vapaudessa, uudessa kuuliaisuudessa vaeltamaan.

Synti on vaarallista tavaraa, sen kanssa ei ole leikkimistä. Synnissä eläminen paaduttaa omantunnon. Nimellisten syntien alle joutuneet eivät voi toisiaan auttaa. On kuitenkin armoa se, että on niitä, jotka eivät ole vaatteitaan saastuttaneet, jotka jumalallisen laupeuden kautta pyytävät olla laskemassa orjia vapaaksi, ja synnin alle joutuneita olla auttamassa hyvälle ja loukkaamattomalle omalletunnolle.

Vanhurskaus korottaa kansan, mutta synti on kansakunnan häpeä.

Pääkirjoitus, Päivämies 16.5.1973
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 18 Elo 2011, 14:04

Ajan henki

Maailmanmielisyyden hedelmät ovat näkyvissä kaikkialla. Kunnialliset — Kauniit tavat katoavat, riidat ja tyytymättömyys valtaavat alaa. Katkeruus yhteiskuntaa ja esivaltaa vastaan lisääntyy. Joutuu kysymään, minne menet Suomen kansa.

Uskonnollisissakin piireissä hyvinkin arvovaltaiselta taholta saatetaan esittää ajatuksia, neuvoja, jotka eivät suinkaan ole yhtä ennen kirjoitetun Jumalan sanan kanssa, vaan jossa on pohjimmaisena pyrkimyksenä se, että säilyttäisi asemaansa ja kunniaansa maailman silmissä. Maailma tahtoo tulla rakkaammaksi kuin Jumala. Puhutaan kyllä Jumalasta, mutta tuollaisena kaikki hyväksyvänä ja kaikki ymmärtävänä. Mistään ei tarvitse tehdä parannusta, kaikki pitäisi ymmärtää.

Toisaalta tässä ajassa puhutaan tasa-arvosta monessakin mielessä yhteiskunnallisesti erilaisten ihmisten ja eri asemassa olevien ihmisten välillä ja erilaisten ihmisryhmien välillä. Vieläpä puhutaan tasa-arvosta aatteellistenkin ryhmittymien välillä, ja kuitenkin joka päivä saamme nähdä, että tämä pääasiassa on puhumista vain puhumisen vuoksi.

Erikoisesti uskonnollisessa tasa-arvossa saa huomata, miten elävä kristillisyys näyttää olevan ainut paha enää tässä maailmassa. Yksityinen kristittykin saattaa joutua kokemaan sen, että siellä on joko pakko mukautua maailman mielen mukaisesti elämään ja sillä tavalla töillään uskonsa kieltämään, taikka sitten useimmiten on edessä hakeutuminen uusille elämän aloille.
Joukkotiedostusvälineet osittain ovat ahkerasti myös tässä asialla, jossa pyritään saattamaan Jumalan seurakunta ja Jumalan lapset aivan täysin valheellisin perustein väärään valoon. Tämäkin on seurausta siitä maailmallisuuden hengestä, jossa on sellainen käsitys, että jokaisella pitäisi olla oikeus ja onkin oikeus elää niin kuin tahtoo. Mutta se on eri asia, kun on kysymys elämisestä Jumalan lapsena. Se on kokonaan uuden lain alainen, ei enää Mooseksen lain, vaan Jumalan vanhurskauden lain ja Pyhä Henki uskon kautta sydämen asukkaana opettaa siveästi ja hurskaasti elämään, ja jumalattoman menon hylkäämään.

Lisäksi oli yllättävää erikoisesti tänä kesänä, kun seitsemänkymmentä tuhatpäinen joukko kokoontui Haapajärvelle viettämään suurta juhlaa, oli joku valtakunnallinen sanomalehti, jolla ei ole varaa antaa yhtään riviä palstatilaa näiden juhlien selostamiseen. Ja kuitenkin tietoisena siitä, että juhlakansan keskellä oli paljon niitä, jotka hakemaalla hakivat jotakin, joka olisi kertonut siitä seuramenosta, jota pyhät viettivät neljän päivän aikana. Ei ainakaan voi hyvällä syyllä puolustella sillä, ettei ollut palstatilaa, kun samanaikaisesti sitä riitti aivan toisarvoisiin jonninjoutaviin, ja vielä tuollaisten pienten uskonnollisten ryhmittymien tilaisuuksien selittämiseen sivukaupalla.

Maailmanmielisyyden ja maailmallisen katsomuksen seuraamuksena tulee mukana myös paljon muuta: maailmalliset tavat. Ei ole suinkaan outoa meidän päivinämme, että jo pikkupojat ovat vaaraksi yksityisille rauhaa rakastaville kulkijoille, puhumattakaan, kun he saavuttavat tuollaiset poikavuodet, jolloin kaikkein eniten halutaan esiintyä miehekkäänä. Se miehekkyys esiintyy aivan väärällä tavalla. Ilkivalta on hyvin yleistä.

Autot eivät saa olla rauhassa tuolla kaduilla, liikkeitten ikkunat särkyvät tämän tästä. Postissa virkailijat saavat vavisten työnsä aloittaa aamulla, sillä niin monta ryöstöä on tapahtunut aivan samalla tavalla, kuin kokevat pienet sivuseutujen pankit. Näissä on vielä murheellista se, että henkilökunta on pieni ja avuton tällaisten gangsterien yllättäessä. Huviloitten ikkunat rikkoutuvat, ovien lukot särjetään ja vieläpä kaikki se, mikä on käteen sattuvaa, saattaa kulkea näitten ilkivallan tekijöitten mukana. Pahinta heille itselleen on se, että pyhän häpäisy on niin monella muotoa saavuttanut ihmisten mielen. Ei vain se, että sunnuntait ovat unohtuneet. Ne ovat työpäiviä ehkä monella tiiviimmin kuin arjet. Mutta samalla hyljätään, pilkataan ja ivataan Jumalan sanaa. Ja siinä tulee sille myös pilkka Jumalan lapsia vastaan, ja se on pilkka Jumalaa vastaan, ja Jumala ei jätä pilkkaansa rankaisematta. Kun näin Jumalan sana on ylenkatsottu, on luonnollista, että kaikki mikä rakentuu Jumalan sanan varaan, se on samalla tavalla ylenkatsottu. Avoliitto on tullut avioliiton tilalle ja se on aivan puhtaasti huoruudessa elämistä, ei sen kauniimpaa. Avioliitot särkyvät. On perin lyhytmielistä ajatella, että se on avioliitto purettu silloin, kun on saanut oikeuden päätöksen. Jumalan edessä se ei purkaudu. Se on ikuinen liitto. Kuolema vasta vapauttaa miehen laista.

Kirkot ovat tulleet häväistyksen kohteeksi, kuten hiljakkoin on saatu tällaista, mitä riettainta häväistystä lukea sanomalehdistä erään kirkon kohdalla. Seuroja pyritään häiritsemään. Erikoisesti nämä suuret seurat ovat tällaisten häiritsijäin toiminnan kohteena.

Kun kaiken tällaisen keskellä elää ja asuu, saattaa hyvin helposti Jumalan lapsellekin tulla tuollainen koston mieli. Mutta Jumala sanoo, että kosto on minun. Sen tähden Jumalan lapsina ahkeroimme rukoilla, että Jumala antaisi tällaisille häiriön tekijöille ja ilkivallan tekijöille oikean mielen. Ja mikä parasta, että hekin näkisivät, että heillä on kuolematon sielu ja nöyrtyisivät parannukseen, ja Jumalan seurakunnasta vastaanottamaan sen evankeliumin, joka vielä puhuu hyvää. Se puhuu niin hyvää, että suurempi kuin suurin synti, on Jumalan armo. Ei yhdenkään tarvitse tekoinensa iankaikkisesti hukkua, vaan ne saa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Kun on näin saanut armon, ja jos vielä saa armonaikaa, niin korjata kaiken sen, mikä on sydämelle murheeksi jäänyt ja niin kilvoitella hyvälle, loukkaamattomalle omalletunnolle.

Näin Jumala, rakas Isä antakoon Siionissaan pitkämielisyyttä, mutta pitkämielisyydessä totuutta ja rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei koston mielessä, vaan siinä rukouksen mielessä, että kunnialliset tavat, inhimillinen käytös ja todella yksilö- ja yhteisövapaus, tasa-arvoisuus saisi vielä sijaa tässä meidän rakkaassa isäimme maassa.

Pääkirjoitus
Päivämies 27.7.1977
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Elo 2011, 10:58

Painettu sana


Painettu sana on tullut yhä merkityksellisemmäksi ihmisten elämässä. Painetun sanan avulla saadaan aikaan vallan ihmeellisiä mielipidemuokkauksia, ei vain yksityisten, vaan kansakuntien kesken. Painetun sanan ehkä vaikuttavin ja näkyvin ilmestymismuoto on sanomalehdet. Ei ole suotta sanottu sanomalehdistöstä, että se on kolmas valtiomahti.

Painetun sanan avulla on maailmassa saatu aikaan paljon hyvää. Monta ammattia, tietoa ja taitoa on opittu sen kautta. Ihmisten lukutaitokin on kehittynyt painetun sanan ohella.

Painettu, sana on saattanut matkaan myös suunnattomasti pahaa. Koko maailman kirjapainot syytävät hyvän ja asiallisen painetun sanan ohella valtavat määrät turmelevaa luettavaa. Kaiken lisäksi turmeleva painotuote on usein kirjoitettu ihmisten lihaa ja verta kuohuttavalla tavalla. Moni ruumis ja sielu on tällä turmeltu. Väärän jumalisuuden hapattamaa painotuotetta ovat hyllyt notkollaan ja moni sielu on niiden kautta eksytetty.

Raamattu – kirjojen kirja — on painettua sanaa, jossa on meille tallennettu entisten pyhien neuvot autuaaksi tulemiseen ja autuaana pysymiseen, mutta Raamatun ilmoituksen selittämiseen tarvitaan Pyhä Henki. Ilman Pyhää Henkeä jää Raamatun ilmoitus salatuksi.

Kristillisyytemme julkaisutoiminta keskittyy lähinnä Raamatun ja sen sanoman selittämiseen. Julkaisutoiminnalla ei kuitenkaan saa tehdä Raamattua tarpeettomaksi, eikä tyrehdyttää Raamatun lukuhalua, vaan kaiken tulisi olla lisäämässä kiinnostusta Raamatun tutkisteluun. Samalla julkaisujemme tulisi olla ruokkivia, herättäviä ja ohjaavia.

Me tiedämme Jumalan sanasta, että lukemalla ei tule autuaaksi, mutta lukemalla voidaan löytää oikea tie. Usko tulee vain kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Mutta lukemisen kautta myös kristityt saavat uskolleen vahvistusta arjen ja kiusausten keskellä. Elävän uskon hedelmänä onkin luonnollinen seuraus, että julkaisumme ovat välttämättömiä ja löytävät tiensä jokaiseen kotiin.

Asiamiehemme tarvitsevat nyt jokaisen avun. Toimita oma tilauksesi ja kysäise naapuriltasi. Näin yhdessä, teemme Jumalan valtakunnan työtä tälläkin saralla.

Pääkirjoitus
Päivämies 16.9.1964
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 02 Syys 2011, 07:17

Koti ja perhe


Kaikkina aikoina jokaisen kansan keskuudessa on perheen merkitys yhteiskunnassa arvostettu suureksi. Perhe on yhteiskunnan perusyhteisö. Se on avainasemassa tulevaisuuteen nähden. Sillä on erittäin tärkeä tehtävä uusien sukupolvien synnyttäjänä ja kasvattajana.

On oikein, että meidän maassamme lakisääteisesti koetetaan huolehtia uusista kodeista, että ne olisivat onnellisia ja tasapainoisia koteja, jotka ovat maallemme ja kansallemme siunaukseksi. Maamme seurakunnat ja kristilliset, sekä isänmaalliset järjestöt tekevät arvokasta työtä kotiemme onnellistuttamiseksi ja sillä tavoin koko kansamme hyväksi.

Ehkä kuitenkin olisi yhteiskunnassamme yhä enemmän huolehdittava siitä, että kullekin perheelle tulisi kodista yhdistävä, kokoava ja turvallisuutta antava keskus, joka on aivan kuin perusta vapaalle yhteiskunnalle. Nuorten kodinperustajien kohdalla olisi erittäin tärkeä asia, että heillä olisi kansamme jäseninä työtä tehden turvattu toimeentulo, ja mikäli suinkin mahdollista, jo kohta yhteisen matkan alettua oma koti, vaikka vaatimatonkin. Tämän toteutumiseksi on suureksi avuksi asianomaisten yritteliäisyys, rohkeus, säästäväisyys sekä useissa tapauksissa vanhempien lapsistansa huolta pitävä rakkaus.

Kotien ongelmien syynä ovat aikanamme työttömyys, suoranainen asuntojen puute ja asuntojen ahtaus. Nykyaikana korkea elintaso, hyvinvointi ja sopimaton huvielämä ovat vaikuttaneet kotien ja koko kansankin elämään turmiollisesti. Ulkonaiset tekijät aiheuttavat sen, että perheen jäseniltä ei jää aikaa kodille. Monissa kodeissa lapset eivät viihdy. Vanhempien ja lasten keskinäinen suhde on kaukainen ja kylmä. Kokonaan toisin oli ennen tilanne maamme kodeissa, vaikka koettiinkin puutetta ja köyhyyttä. Korkea elintaso ja yleinen hyvinvointi ei ole oikea onnen tie.

Hyvin suuressa määrässä aikamme kotien henki on turmeltunut. Siihen on osaltaan syynä myös televisio ala-arvoisen ohjelmansa takia, sekä aikamme monipuolistunut jumalaton ja suruton huvielämä kodin ulkopuolella. On järkyttävää nähdä, kuinka monista kodeista lapset ja nuoret hakeutuvat jumalattomaan huvielämään. Jumalaton seura tekee kaltaisekseen. Tämä kaikki aikanamme on murheella todettava asia.

Kodilla on aina ollut ja nytkin on tärkeä sija kasvattajan tehtävässä. Kysymme: "Minkä kaltaisen kotikasvatuksen saavat lapset maallistuneissa, jumalattomissa kodeissa, ja minkä kaltainen nuoriso nousee kansallemme, hengeltänsä turmeltuneitten kotien kasvateista?"
Miten toivottavaa onkaan, että kansamme keskuudessa olisi enemmän sellaisia koteja, joissa lapset saavat kristillisen kasvatuksen, joka on paras apu huonojen ja synnillisten elämäntapojen estämiseksi. Kristittyjen vanhempien rakkaudessa suoritetulla kasvatuksella on lasten tulevaisuudelle korvaamaton merkitys.

Kristillisyytemme saa iloita tällä pahalla ajalla suuresta lasten ja nuorten joukosta. He käsittävät kalliisti, samoin kuin kristillisyytemme vanhempikin väki, elävän kristillisyyden kodikseen. On tärkeä heitä hoitaa, että he säilyisivät elävässä uskossa, mutta se ei ole mikään ongelma.

Jumalan sana ja Hänen terveellinen armonsa elävän uskon osallisuudessa on meillä itsellämme elämässämme ensimmäisellä sijalla. Tätä me toivoisimme kaikille tutuille ja tuntemattomille. Haluamme työtä tehdä Jumalan kunniaksi ja kansamme todelliseksi parhaaksi. Toisimme, että paljon hyvää Jumalalta saanut kansamme osaisi elää rakkaassa isänmaassamme, kodissaan, Jumalaa pelkääväisenä, toisiansa rakastavana ja kiitollisena "kansakuntaperheenä."

Eino VAHERJOKI
Pääkirjoitus, Päivämies 12.10.1968
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 27 Joulu 2011, 19:25

Olkaa raittiit

Raittiudesta puhutaan monessakin merkityksessä ihmiselämässä sekä yhteisöjen toiminnassa. Puhutaan raittiudesta siihen viinaan nähden, josta paha meno tulee. Puhutaan elämän tapojen raittiudesta, moraalisesta tasapainoisuudesta. Toisaalta taas puhutaan hengellisessä mielessä opin ja -hengen raittiudesta. Sanaa raittius voidaan käyttää mitä moninaisimmissa merkityksissä. Periaatteessa sillä on kuitenkin sama tarkoitus, raitistaa, puhdistaa jotakin, tehdä selvästi osoitettavaksi jne.

Raamatussa puhutaan hengen ja opin raittiudesta ja evankeliumin työmuotojen raittiudesta. Onhan kyllä armoa sekin, että elävälle kristitylle ulkonainen raittius ei ole enää mikään ongelma. Viinapiruista ei muuten voittoa saakaan kuin Jumalan voimalla, ja joka lihassa kärsii se lakkaa synnistä. Samoin on työmuotojen kanssa. Ei tarvitse yksin päättää, mitä saa tehdä ja mitä ei. Raamattu neuvoo koettelemaan kaikki ja ottamaan sen, mikä hyvä on. Työmuodotkin ovat Pyhän Hengen puntarissa tutkittavina, ja kun seurakunta näkee työmuodon hyväksyttävänä, voidaan turvallisesti sanoa sen sopivan Pyhälle Hengelle ja meille.

Kirkon piirissä ev.lut. Tunnustuksen ja vielä papin valankin perusteella pitäisi noudattaa samoja periaatteita. Olemme kuitenkin ikäväksemme todenneet, että monin paikoin yksilölliset mielijohteet pääsevät synnyttämään kirkolle täysin sopimattomia ja vieraita tempauksia, ja vieroittavat kansaa yhä enemmän kirkosta. Suomen kansa odottaa kirkolta vähän enemmän kuin nuorisoseuralta, hengellisen ja moraalisen elämän ryhtiä ja jos ei se sitä sieltä saa, ei ole ihme, että kirkot tyhjenevät. Siellä, missä on vilpittömänä pyrkimyksenä tehdä Jumalan sanan arvon mukaisesti kaikki toimitukset, on selvästi nähtävänä kunnioitus kirkkoa kohtaan ja siellä käydään.

Kun ajattelemme esimerkiksi niitä tempauksia, mitä viime rukouspäivän lauantaina eräät seurakunnat tarjosivat lampailleen ravinnoksi, niin ei voi muuta kuin ihmetellä. On jo melkoista pyhyyden ivaa ja Kristuksen pilkkaa väittää, että sitäkin työtä tehdään Kristuksen rakkauden vaatimana. Kristuksen rakkaus ei vaadi viinalla houkuttelemaan ihmisiä eikä tanssiorkesterin tai rautalankaräminäorkesterin sävelten tahdissa sielunpaimenia voimien mittelyyn hevospolossa ja puhumattakaan siitä, että lihaa ruokkivan jatsimusiikin tempossa suoritettaisiin alttaritoimitusta. Eikö järkikään enää sano mitään. Eikö kirkon piirissä enää ole minkäänlaista kuria tällaisten tempausten lopettamiseksi? Suomenmaan kamaralla on monta hehtaaria kaikenlaisten ilotalojen pystyttämiseen haaskattua maata. Siellä tuhannet ja taas tuhannet nuoret ovat ikuisiksi ajoiksi turmelleet elämänsä puhtauden, ja kadottaneet kaikki kauniit elämän ihanteet. Kirkko ei ole sitä varten, että siellä tällaista suositaan ja jopa osittain vedetään se kirkon piiriin. Kirkon tehtävä on taistella kaikkea tätä vastaan, ja vielä niin kuin on usein tapana sanoa "puhtain asein puhtaan asian puolesta."

Jumalan valtakunnassa on yhä enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, että ei tällaiset vaikuttimet pääse millään muotoa koettuja ja tunnettuja työmuotoja syrjäyttämään. Todella ajatteleva ja elämälleen kestävää perustusta etsivä ihminen ei voi turvata mihinkään muuhun kuin Jumalan sanaan. Siitä olemme me löytäneet turvan ja siitä löytää vielä etsivä ihminen turvan. Viitat täytyy olla Raamatun näköiset, sillä tämän maailman houkuttimia turvaton ihminen pelkää. Luonnollisia on, että taistelu käy aina sen mukaan kuin vaarat vaanivat, mutta aseet ovat aina samat. Jumala suokoon lapsilleen valkeutta ja kuuliaisuutta elämässä ja ennen kaikkea sitä nöyryyttä, että kysyttäisiin äidin mieltä.

Päivämies 23.11.1966
Pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 23 Maalis 2012, 20:29

Oulu.17. 8. 66

Onko elävä kristillisyys kehityksen jarruna?

Kehityksestä puhuttaessa yleensä sisältyy käsitteeseen sekä myönteinen että kielteinen. Kehityksen nopeimpina aikoina ihmiset tulevat tavallaan kuin hysteerisiksi koko käsitteen kanssa. Mielellään kova luonnollinenkin virta nielaisee kaiken sen mukana liikkuvan. Nopeassa kehityksen virrassa vilisevät rantanäkymät myös niin epäselvinä, että se sumentaa terveen näön. Tästä johtuen myös hengellisen näön menettäneet tulevat Jumalan lapsia syyttäviksi heidän "kehityksenjarruna" olosta. Onko näin ja missä määrin, sen vaiheilta voinemme taittaa peistä.

"Koetelkaa kaikki ja pitäkää se kuin hyvää on", neuvoo se kirja, joka Jumalan omille on tullut rakkaaksi ja luotettavaksi kaikissa tärkeissä asioissa. Pitäisikö niin tehdä, että syntikin koetella. Koettaa itse ja paras koetelluista valita. Ei suinkaan, vaan että kysytään Jumalan sanan käsitystä asioista ja hyljätään, ennen kuin on tultu lihallisiksi tekijöiksi. Tähän samaan neuvoon sisältyy myös ajallinen ohje meille. Kuta kovempi on kehityksen vauhti ja kuta julkeammaksi tulee vihollinen, sitä tarkemmat ja se1vemmät ohjeet on saatava siltä varjeltumisessa. Ajallisissa menemme mukana sen verran kuin Hengen valaisema omatunto ja hyvät ja oikeat elämäntavat sallivat. Jolla on karjaa, hän jalostaa sitä ja koettaa saada sen myös ruokinnan osalta tuottavaksi, mutta tekee sen uskossa saadakseen elatuksensa eikä turhan kunnian pyyteen tähden. Joka viljelee maata, hän koettaa kehittää ja koneellistaa sitä ja parantaa viljelmiä niin vesihaittojen kuin lannoituksenkin puolesta. Joka jossakin virassa on, hän ottaa virastaan vaarin, ei ainoastaan vaadittuna ulkokullaisena palvelijana, vaan niin kuin tekisi sen Jumalalle eikä ihmisille. Työvälineitä ja -koneita käytetään tarpeen mukaan saadakseen toteutetuksi sen, mikä tarpeellista on.

Ettekö ole mitään, mihin suhtauduttaisiin kielteisesti! On paljonkin. Kielteinen ja vaarallinen kehitys ei miellytä Jumalaa, eikä Jumalan lapsia. Vihollinen näyttää maailman kaikkineen, kultaa ja kunniaa ehdolla, "jos kumarrat minua." Selvät osoitteet, mikä hyvää ja mikä pahaa on, on tässä maailmanajassa aina tehty niin hämäräksi, että se saattaa jopa Jumalan lastakin säikäyttää ensin, jos selvään kielteiseen kantaan päädytään jossakin asiassa, kunnes Jumalan sanan ja omantunnon äänenä ja seurauksia tarkastellessa näkee asenteen, ainoaksi oikeaksi.

Se kehitys, mikä todella on hyödyksi, eikä vaaraksi ja vahingoksi, soveltuu myös Jumalan ”piirustuksiin.” Maailma innostuksessaan ei harkitse, että Jumala tahtoo pitää ensimmäisenä aina sitä, mikä valmistaa ja varjelee ihmisiä iankaikkista elämää varten. Tänne maailmaan ei ole mitään arvokasta ja kestävää ihmiskädellä tehty, mikä ei viimeisenä "suurena Herran päivänä" mene tuhkaksi.

Aivan hyvin voitaisiin ajatella ajallistakin yhteiskuntaa, mikä on pitkälle kehittynyt ja kehitetty ja olisi yksistään terveessä uskossa olevien työn, tulosta. Sieltä puuttuisivat ne tavat ja väärät välineitten käytöt, mikä sanelee jumalaton maailma sielunvihollisen käskystä. Synnin suosiminen ja tekeminen on maailmasta ja sillä "sektorilla" tapahtuva "kehitys" ei tule koskaan saamaan Jumalan ja Hänen va1takuntansa "siunausta." Sielunvihollinen on niin kuin petoeläin, ettei sitä saa arkailla eikä epäillä, vaan on katsottava tiukasti suoraan silmiin ja olla sen parissa pelottoman päättäväinen. Muuten se raatelee ja tappaa. Jos Jumalan sanalla hoidettu omatunto ja todella kuuliainen sen "haltija", on Pyhän Hengen neuvot ihmeellisen samanlaisia ja varmoja. Se edellyttää "vilpitöntä uskoa", mistä Paavalikin kirjoitti. Yksimielisyyttä eivät ulkopuoliset ymmärrä näissäkään asioissa. Onhan sellaisiakin "rajatapauksia", joihin nähden asenteemme tänä kehityksen aikakautena kaipaa armolasten kautta tulevaa Hengen opetusta. Emme kysy maailman, vaan Jumalan valtakunnan lapsilta neuvoja silloin, kun me niitä tarvitsemme. Se estää vääriltä valinnoilta ja lankeemuksilta. Liika varovaisuus ei ole sielun vaaraksi, mutta rohkeus, uhma ja tottelemattomuus aina. Meillä on halu taivaaseen, siksi "otamme sen kuin hyvää on." Kuta selvempää ja kovempaa on vihollisen moninainen hyökkäily ja viekkaampaa eksytys, sitä tarkemmin tarvittaessa joudutaan määrittelemään myös "jarruttamisajan" ja tarpeellisuuden. Isä antakoon valvovaa mieltä ja yhden ohjeen kehityskaaoksen ihmiselle, joka tahtoo tulla autuaaksi: Emme ole maailman orjia vaan Kristuksen orjia, ja siksi vapaita, jollaisina on hyvä elää täällä ajassa ja saada kerran määrätön kunnia vähästä uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta iankaikkisuudessa. Kannattaa tinkiä täällä, kun pääsee uskon kautta kerran täydellisyyden päälle Herran iloon.

Toimi Lehto
Päivämies 17.8.1966
Pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Heinä 2012, 19:22

Miksi kristitty ei voi olla vasemmistolainen


Tarkoituksemme on muutamissa Päivämiehen numeroissa selvitellä vasemmistopuolueitten suhdetta uskontoon ja kirkkoon. Erikoisesti on katsottu tämä toimenpide tarpeelliseksi siitä syystä, ettei ole ulkopuolisilla selvää. Käsitystä siitä, miksi kristitty ei voi olla vasemmistolainen, ja toiseksi siitä syystä, että on pyritty esittämään väitteitä kristillisyyden valjastamisesta jonkin määrätyn puolueen vankkureihin. Pyrimme tekemään tämän kiihkottomasti ja käyttäen pääasiassa selvittelyyn puolueen omaa tekstiä. Lähdeteos: (Suomen puolueet ja puolueohjelmat. (1880 – 1964), Olavi Borg.) Tällä kertaa koskettelemme sosiaalidemokraattisen puolueen suhdetta ko. kysymyksiin oman ohjelmansa valossa.

Sosiaalidemokraattinen puolue perustettiin vuonna 1899 Turussa pidetyssä kokouksessa heinäkuun 17—20 päivinä, joskin silloin Suomen työväenpuolueen nimellä. Jo silloin tehtiin hyväksyttyä ohjelmaa vastaan kaksi vastalausetta, jotka molemmat koskivat uskoanto- ja kirkkokysymystä, koska sellaista ei Silloin ohjelmaan sisällytetty. Toisessa vastalauseessa sanottiin: "Kirkollisen valheen poistaminen on välttämätön ehto kansan henkiselle vapauttamiselle," jonka vuoksi se on mainittava ohjelmassa. Toisessa taas vastustettiin sitä, että valiokunnan ehdottama maltillinen lausuma: "Uskontoa ja työväenasiaa ei saa sekoittaa toisiinsa, vaan on uskonto Jokaisen yksityisasia", jätettiin lopullisessa käsittelyssä pois. Tämä jo osoitti selvästi puolueen piirissä ollutta uskonnon ja kirkon vastaista mielialaa.

Hyvin merkittävä tapaus puolueen historiassa on Forssan kokous 17 – 20. 8. 1903. Tässä kokouksessa puolueen nimi mm. muutettiin "Sosiaalidemokraattinen puolue Suomessa," Puolueen ohjelma ja poliittiset päämäärät silloin määriteltiin puolueen ohjelmassa hyvin yksityiskohtaisesti. Suhteesta kirkkoon ja uskontoon ohjelmassa sanotaan mm: "Uskonto on julistettava yksityisasiaksi. Kirkko on erotettava valtiosta ja kirkolliset sekä uskonnolliset yhdyskunnat katsottava yksityisiksi yrityksiksi, jotka itse järjestävät asiansa. Uskonnon opetus on poistettava kouluista.”

Edellisessä kokouksessa esitetyt vastalauseet olivat näin tulleet hyväksytyiksi puolueen viralliseksi kannaksi uskontoon ja kirkkoon nähden.

Uskonto- ja kirkkopykälän lisäksi on ohjelmassa kohtia, joihin isänmaan parasta ja demokraattista vapautta rakastava kansa ei voinut yhtyä. Esimerkiksi puolustuslaitosta ja sosialisointia koskevat ohjelmakohdat.

Sos.dem. puolueen Forssan kokouksen jälkeen oli kulunut lähes puoli vuosisataa, ennen kuin ohjelmaa jälleen tarkistettiin ja uusittiin. Sos.dem. puoluekokouksessa 22 – 24. 5. 1952 hyväksyttiin puolueelle periaateohjelma, josta lainaamme jälleen muutamia kohtia, jotka lähinnä selvittävät suhdetta ns. Forssan ohjelmaan: "Suomen Sosiaalidemokraattisen puolueen periaateohjelma eli ns. Forssan ohjelma on kansainvälisen sosialistisen työväenliikkeen yhteisistä periaatteellisista aineksista syntynyt. Se kuvasi aikanaan erittäin hyvin työväenliikkeen luonnetta ja soveltui erinomaisen hyvin myös Suomen työväenliikkeen tarpeisiin. Yleisluontoisuutensa ansiosta se onkin sopinut puolueemme ohjelmaksi olosuhteiden muuttuessakin. Mutta nykyisin sosiaalidemokraattisen puolueen tosiasialliseen aatemaailmaan kuuluu paljon sellaista, josta ei ole sanaakaan Forssan ohjelmassa. Olosuhteiden pakosta on asioiden arvojärjestyskin vuosikymmenten kuluessa jossakin määrin muuttunut, sillä työväenliike on jo ainakin osittain toteuttanut useita ohjelmallisia tavoitteitaan, mistä johtuu, että tietyille asioille on nyt: pantava suurempi paino kuin 50 v. sitten." Tähän Forssan ohjelmaan suhtautumiseen selittävän kohdan viimeisessä kappaleessa sanotaan: "Ryhtyessään tarkistamaan ja täydentämään Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen periaateohjelmaa, komitea on lähtenyt vanhalta pohjalta, sillä Sosiaalidemokraattinen puolue on nyt olemukseltaan sama, kuin 1903, vaikka muuttuneet olosuhteet, kirkastuneet ihanteet ja syventyneet käsitystavat sekä vakiintuneet toimintaperiaatteet pakottavatkin muotoilemaan ohjelman uudella tavalla."

Tämä viimeksi mainittu kappale sekä Sosiaalidemokraattien toiminta eduskunnassa, osoittavat selvästi, että puolueen virallinen käsitys ja periaate uskontoon ja kirkkoon nähden ei ole vähääkään muuttunut. Ohjelmassa kylläkin puhutaan uskonnonvapaudesta yksilöllisesti, mutta samaan toteamukseen perustuu myös kommunistien ulospäin suuntautuva selitys suhteesta uskontoon. Tosiasiassa se on vain silmänlumetta. Puolue toimii edelleen Marxilaisella pohjalla.

Mikä olisi seurauksena Sosiaalidemokraattien uskonto – ja kirkkokäsityksen toteutumisesta? Maahan muodostuisi jonkinlainen vapaakirkkojärjestelmä, joka yhä enemmän sekoittaisi ihmisten hataria käsityksiä uskonkysymyksistä. Uskonnon opetus loppuisi kouluista ja kansan ennestäänkin vähäinen kristillinen tieto katoaisi. Rippikoulut olisivat vain eri uskontuntien ylläpitämiä, joihin osallistuisi perin vähäinen osa : kansasta. Sielunhoidollinen työ puolustuslaitoksessa ja sairaaloissa sekä vankiloissa lakkaisi. Kristillissiveellinen elämänkatsomus entisestään romahtaisi. Tilalle tarjottaisiin vain materialistisia haavekuvia ja poliittisia ideologioita.

Kannattaa jokaisen vakavasti ajattelevan kansalaisen pysähtyä ajattelemaa, onko meillä varaa näin elintärkeät asiat saattaa vaaranalaisiksi, puhumattakaan kristityn asenteesta. Sopiiko näiden periaatteiden kannattaminen uskolle ja hyvälle omalletunnolle?

Eri asia on sitten kokonaan Sosiaalidemokraattien puolueohjelman toinen puoli. Siellä on paljon oikeata, jokaiselle kansalaiselle ymmärrettävää ja tarpeellista: Sosiaalisten etujen tavoittelu ja paljon muuta kysymys on vain siitä, että näemme asioidenoikean tärkeysjärjestyksen, inhimillisiä etuja tavoiteltaessa ei saa tallata maahan elämän pyhimpiä arvoja. Elävässä kristillisyydessä ei aseteta mitään puoluetta ehdottomaksi, sillä ei mikään puolue ole Jumalan luoma, ne ovat ihmisten tekemiä. Mutta koska niiden varaan rakentuu koko yhteiskuntamme, on luonnollista, että kristittyinä olemme myöskin niissä mukana, mutta asenteemme ei rakennu puoluepoliittisten näkökohtien varaan, vaan elämän ja maailmakatsomuksemme mukaisesti. Et mikään puolue voi valjastaa kristillisyyttä vankkureihinsa, vaan siinä on jokainen kristitty vapaa. Kysymys on vain siitä, että puolueen ohjelmaan kuuluu ehdoton kristillissiveellisten ja Jumalan sanan kunnioittamisen periaate. Kristillisyydessä on myös aina nähty nykyinen kirkon ja valtion suhde oikeaksi ja se, että uskonnon opetusta kouluissa mieluummin lisätään kuin vähennetään, puhumattakaan siitä, että se poistettaisiin.

Kysymys ammattiliitoista kaipaisi myös vähän lisäselvitystä, josta tässä yhteydessä muutama sana. Maassamme on paljon ammattiliittoja ja yhdistyksiä, joista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Ne ovat puhtaasti ammattiliittoja ja niihin liittyminen on aivan vapaaehtoista huolimatta siitä, että on liitonalaisen ammatin mukaisessa palvelustehtävässä. Liitossa on jäseniä kaikista puolueista. Liiton toiminta kohdistuu kuitenkin kokonaan ammatillisten asiain hoitoon ja jäseniensä ammatillisen tason ja taidon kohottamiseen erilaisten kurssien ja jatkokoulutuksen avulla. Sekä toisaalta ko ammatin harjoittajan taloudellisen aseman parantaminen. Näihin kuuluminen ei millään tavalla
ole ristiriidassa uskonkysymysten ja hyvän omantunnon kanssa.

On kyllä totta, että tällaistenkin itsessään hyväksyttävien ammattiliittojen toiminnassa saattaa olla piirteitä, joita kristittynä ei voi hyväksyä, mm varojen keräämiseen tähtäävät toimintamuodot. Mutta käsiteltävänämme olevan asian kannalta ajatellen on sanottava, että ne eivät sekaannu politiikkaan ja että niitä ei ole valjastettu jonkun poliittisen puolueen vankkureiden eteen.

Toisaalta on meillä, nimenomaan vasemmistolaisten hallitsemia ammattijärjestöjä, jotka ovat vähemmän palvelemassa ammatillisten päämäärien parasta, vaan niissä käy taistelu poliittisista voimasuhteista ja päämääristä. Niissä useimmiten vallitsee myöskin diktatuurimainen komento ja pakkoliittyminen. Koko toimintaa ohjaavat puoluepoliittiset pyyteet, ja silloin niihin liittyminen merkitsee, vaikka vain nimellisesti, tukea vasemmistolaisen ajattelutavan ja puolueen pyrkimysten toteutumiselle. Puhutaan kyllä demokratiasta, mutta käytäntö osoittaa kokonaan toista. Tässä on täydellisesti nähtävänä kaksinaismoraali.

Meillä on uskonnonvapaus. Se tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus uskoa miten tahansa tai olla uskomatta. Emme puhu näistä asioista siksi, että jokaisen on ajateltava näin, vaan siksi, että elävän kristillisyyden kanta näihin asioihin selviäisi, ettei kukaan tietämättään tuntoaan turmelisi. Olen jo edellä maininnut, että Sosiaalidemokraattien puolueohjelmassa ja sen toiminnassa on hyvääkin. On eletty aikoja, jolloin on saatu iloita heidän vilpittömästä vapaudentahdostaan ja isänmaallisuudestaan, jopa on annettu tukea kirkollekin. Tämä suuntaus ei kuitenkaan saanut elää rauhassa, vaan puolue hajaantui. Tänä aikana on myös näkyvissä merkkejä äärivasemmiston suosimisesta ja yhteistyön tavoittelusta, josta saattaa olla seurauksena; että puolueohjelman pyöreää sanontaa yhä enenevässä määrin käytetään äärivasemmiston radikaalien päämäärien tukemiseen.

Pääkirjoitus
Päivämies 19.1.1966
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 14 Marras 2012, 15:25

Lainkuuliaisuus


Vaikka kristitty ei olekaan lain alla, sillä Kristus on meitä siitä vapahtanut, niin me kuitenkin olemme uskon kautta velvolliset kunnioittamaan maallista lakia. Laki on kuin esivallan miekka, jolla kansalaisia ohjataan. Lakisääteiset ohjeet ovat osa esivaltaa ja jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on.

Kristitty ei kunnioita lakia pelon tähden, vaan hyvän omantunnon tähden. Laki on asetettu pahantekijöille pelotukseksi, mutta hyväntekijöille, suojaksi.

Kuitenkin saamme usein nähdä välinpitämättömyyttä lain ja sen ohella hyvien tapojen kunnioittamisessa. Erikoisesti tämä koskee nuoriamme, alaikäinen poika saattaa päivästä toiseen ajaa yleistä tietä mopolla kouluun ja vielä vie toista peräistuimella. Linja-autoon ja junaan mennessä ollaan nuorempia kuin kirkonkirjoihin on merkitty, vain siksi, että päästään puolella hinnalla. Tämä ei ole sen kauniimpaa kuin kavallus. Pitäisihän toki kaikkien ymmärtää, että se on synti.

Jos edelleen pysymme koulumaailmassa, on siellä paljon ohjeita ja hyviä tapoja, joita pitäisi noudattaa. Mutta lieneekö niistä koskaan edes luettu, puhumattakaan, että olisi selitetty, mitä merkitsee niiden noudattaminen. Luvaton poissaolo, koulupinnaus, opettajien vastustaminen ja nimittely sopimattomilla nimillä, luvaton tupakanpoltto ja jopa joskus yleisen kouluelämän häiritseminen.

Vanhempien tehtävänä on näistä nuoria varata, eikä vahingossakaan voi lähteä tukemaan heitä. Vaikka näistä monet ovat turhan pienen tuntoisia, on niissä jokaisessa siemen suurempaan.

Edelleen voisimme luetteloa jatkaa yleisen liikenteen osalta. Kaikille olisi tarpeen noudattaa varovaisuutta. Kyllä joutuu joskus sydän kylmänä seuraamaan jalkamiestä, joita suorastaan työntyy auton eteen jäisessä kadun risteyksessä. Vaikka jalkamiehellä lain kirjaimen mukaan olisi oikeuskin, saattaa olla, että autoa ei parhaalla tahdollakaan saa pysähtymään. Oman ja toisten turvallisuuden tähden tarvitaan varovaisuutta.

Oudolta tuntuu automiehenkin suusta kerskaus siitä, miten nopeasti ajoi jonkin määrätyn välimatkan. Vähäisemmänkin laskutaidon mukaan asetetut rajoitukset on ylitetty ainakin puolella. Liikennerajoituksetkaan eivät ole ilkeämielisyydessä tehtyjä, vaan yleisen turvallisuuden tähden ne eivät ole suosituksia, vaan säädetyn lain mukaisia. Siksi olisi lähtiessä varattava aikaa sen verran, että ehtii perille säädettyä nopeutta käyttäen."

Tosin me kaikki joskus tahtomattamme joudumme näissä vialliseksi, sillä eihän katse voi aina olla suunnattuna mittariin. Se eniten lisää turvallisuutta, että välillä silmäilee eteenkinpäin. Mutta uhmamielellä, kaikella voimalla paahtaminen on tarkoituksellista.

Olemme monissa puuttuvaiset, mutta armoa on, että nämäkin annetaan vielä anteeksi. Olisi hyvä muistaa, että parannukseen tekoon liittyy erottamattomasti synnistä luopuminen. Ahkeroimme tästedes kaikessa noudattaa lakia ja asetuksia. Emme kuitenkaan käytä niitä lain suomia oikeuksia, jotka ovat syntiä.

Pääkirjoitus
Päivämies 8.12.1976
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 20 Joulu 2012, 16:06

Huviteollisuus, aikamme epäjumala


Aikamme palvotuimpia epäjumalia on kaupallinen huviteollisuus. Se on monille elinkeino. He hankkivat sen palveluksessa jokapäiväisen leipänsä. Muiden yritysten tavoin huviteollisuuskin pyrkii lisäämään tuotantoaan.
Tästä kaupallisesta yrityksestä on kuitenkin sanottava paljon paremmin kuin monesta muusta yrityksestä, että "tarkoitus pyhittää keinot", käyttääksemme vanhaa sanontaa. Kun rahan kerääminen määrää toiminnan, niin keinoja ei kaihdeta sen saamiseksi. Kun vielä tiedetään, että luonnollinen ihminen "rakastaa enemmän pimeyttä kuin valkeutta." ei ole ihme, että moni tämän alan yrittäjä on hyvin onnistunut rahaa keräämään. Huviteollisuuden mainokset vetoavat ihmisen synnillisiin taipumuksiin, joita ihmisistä löytyy kylliksi. Seksuaalisuuden pahe juoppouden ohella, on eräs, jolla monet voitetaan. Kun mainokset ovat tällaisia, niin ohjelma ei ole sen kummempi.

Huviteollisuuden epäjumalan edessä polvistuvat laajat kansankerrokset. Viikonlopun ajan lehtiin asetetut vetoavat elokuvamainokset kannattavat. Ihmisiä kertyy, rahaa tulee, mutta se haisee kuolemalta. Tarkoitus pyhitti keinot silloinkin, kun Juudas petti Herransa 30 hopearahasta. Suositut tanssipaikat tietävät "saavansa runsaasti nuorta kansaa kokoon, kun tilaisuudessa on suosittu orkesteri tai jopa sex -pommi, joka pelkällä olemassaolollaan tuottaa runsaat rahat niin kuin noitapiika isännilleen Apostolien teoissa. Huvimaailman meno tulee niin luonnolliseksi, että alamme nähdä omaa kansaammekin koskevan Pietarin ennustuksen: "Ja tietäkää se ensin, että viimeisinä päivinä tulevat pilkkaajat, jotka oman himonsa jälkeen vaeltavat, ja sanovat: Kussa on lupaus hänen tulemisestansa? Sillä siitä päivästä kuin isät ovat nukkuneet, pysyvät kaikki niin kuin ne luonnon alusta, olleet ovat." (2. Piet. 3: 3-4). Mikään ei näytä ajallamme ihmisille niin merkitsevän kuin himojensa mukaan eläminen. Tälle kaikelle vielä yritetään saada vakaumuksen kunnioitus. Juomarin tai huorintekijän elämänvakaumusta emme voi kunnioittaa, vaan näyttää sitä vääräksi.

Tämä epäjumala ei unohda myöskään pieniä lapsia ja vanhuksia. Se on ottanut palvelukseensa suuren osan TV:n ja radion viihdeohjelmista. Se kasvattaa niiden kautta uutta sukupolvea, josta taas voimme lukea: "Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät, sillä ne ihmiset, jotka itseänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat, haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet, pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmän hekumaa kuin Jumalaa rakastavat, joilla on jumalinen meno olevinansa mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis sen kaltaisia." (2. Tim. 3:1-6). Levottomasta nuorisosta ollaan huolissaan aikanamme. On syytäkin, siliä synti teki levottomaksi Gadaralaisten maan riivatun miehenkin niin, että hän ei voinut edes olla ihmisten keskellä. Mutta samalla tulisi kantaa huolta siitä, että levottomuuden aihe, synti, saataisiin poisajettua sydämestä.

Tilanne korjautuisi paljon, jos Suomen kotien vanhemmat heräisivät ensin ajattelemaan omaa tilaansa ja tekisivät parannuksen. Sitten heillä olisi kylvettävänä hyvää siementä lastensa sydämille eikä tarvitsisi lustetta kylvää. Turha on lusteen kylvöstä odottaa hyvää kasvua. Tähänkin soveltuvat sanat: Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Paatuneella vanhemmalla, joka nyt kasvattaa nousevaa polvea, on suuri vastuu kerran Jumalan kasvojen edessä. Lapset tulevat tuomitsemaan, niin kuin raamattu sanoo.

Aikamme kulkee kohti suurta luopumusta, joka on jo monessa maassa tapahtunut. Hyvinvointivaltion ihminen tulee niin hyvinvoivaksi, ettei hän tarvitse Jumalaa. Hän asettuu itse Jumalaksi. Paavali kirjoittaa: "Älkää antako kenenkään teitänne vietellä millään tavalla, sillä ei hän ennen tule kuin luopumus tapahtuu ja synnin ihminen ilmoitetaan, kadotuksen lapsi, joka on vastaan seisoja, ja korottaa itsensä kaikkein päälle, mikä jumalaksi tai jumalanpalvelukseksi kutsutaan, niin että hän istuttaa itsensä Jumalan temppeliin niin kuin Jumala, ja tekee itsensä jumalaksi.” (2. Tess, 2:3 – 4)

Ihminen määrää itselleen jumalisuuden muodot. Hän asettuu Jumalan neuvojaksi. Tätä on jo ennakoinut kautta aikojen se ihmisen ottama asenne, että hän harjoittaa jumalisuutta synnin peitteeksi. Huvimaailman epäjumalaa palvova ihminenkin voi olla jumalinen, mutta valitettavasti vain suusta. Sydämen tila paljastuu hedelmistä, synnin teoista. Profeettakin surkutteli aikanaan Israelin kansaa, joka huulillaan kunnioitti Jumalaa, mutta sydän oli kaukana Jumalasta.

Mutta näiden näkymien edessä muistamme Jumalan lapset, että Herra Jeesus saapuu pian eikä viivyttele. Tätä suurta Joulua odotellessa luemme, mitä Pietari on kirjoittanut: "Sen tähden, minun rakkaani, että te näitä odotatte, niin ahkeroikaa, että te hänen edessänsä puhtaiksi ja nuhteettomiksi rauhassa löydettäisiin ja lukekaa meidän Herran Jeesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne." (2. Piet. 3:14—15).

PEKKA KINNUNEN
Päivämies 13.12. 1967
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Joulu 2012, 14:38

Oulu 12.1:19'77

Olemme haastettuina

Erikoisesti ajallamme olemme haastettuina Jeesuksen Kristuksen elävänä ja sotivaisena seurakuntana sotimaan ajassamme ilmeneviä pimeyden henkivaltoja ja voimia vastaan. Elämme todella vaarallisessa ja pahassa maailman ajassa. Omakohtainen uskossa valvomisemme, "että pitäisimme uskon ja hyvän omantunnon, jonka muutamat ovat hyljänneet ja ovat uskon puolesta haaksirikkoon tulleet," (1. Tim.1:19), olkoon meille, rakkaat jumalan lapset, nyt entistäänkin tärkeämpänä asiana.

Ja kun meillä hajalla asuvina Jumalan lapsina on suuri armo olla "Jumalan valittuina, kutsuttuina pyhinä" aikamme maailmassa, niin olkoon meille kallisarvoisena ohjeena, sekin Jumalan sana, joka on kirjoitettuna, Kol. 3: 12-17: "Niin pukekaa siis teitänne niin kuin Jumalan valitut, pyhät ja rakkaat, sydämellisellä laupiudella, ystävyydellä, nöyryydellä, hiljaisuudella ja pitkämielisyydellä. Ja kärsikää toinen toistanne ja anteeksi antakaa toinen toisellenne, jos jollakin on kannetta toista vastaan. niin kuin myös Kristus teille on anteeksi antanut,niin myös tekin tehkää. Mutta ylitse näiden kaikkein pukekaa päällenne rakkaus, joka on täydellisyyden side. Ja Jumalan rauha hallitkoon teidän sydämissänne, johonka te myös kutsutut olette, yhteen ruumiiseen ja olkaa kiitolliset. Asukaan Jumalan sana runsaasti teissä, kaikella viisaudella. Opettakaa ja neuvokaa teitänne keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten armon kautta Herralle teidän sydämissänne. Ja kaikki, mitä te teette puheella eli työllä, niin tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimeen, ja kiittäkää Jumalaa ja Isää hänen kauttansa."

Täällä maailmassa emme pääse kokemaan rauhan ja levon aikaa. "Sillä ei meillä ole sota verta ja lihaa vastaan, vaan pääruhtinaita ja valtoja vastaan, jotka tämän maailman pimeydessä vallitsevat, pahoja henkiä vastaan taivaan alla, hengellistä pahuutta vastaan taivaallisissa asioissa." (Eph.6:12).

Pysyäksemme väkevinä ja vihollisiltamme voittamattomina tässä hengellisessä sodassa, pukeutukaamme uskon kautta aina Jumalan vanhurskauden sota-asuun, että perkeleen kavalia päälle karkaamisia vastaan voitolla pysyisimme.
Kun omakohtaisesti ja yhteisesti Kristuksen elävänä seurakuntana, itsessämme ansiottomina, köyhinä ja suurina syntisinä omistamme Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudeksemme, viisaudeksemme, pyhitykseksemme ja lunastukseksemme, "niin silloin meidän sota-aseemme ei ole lihalliset, vaan väkevät Jumalan edessä kukistamaan varjeluksia. Ja me maahan lyömme aivoitukset ja kaiken korkeuden, joka hänensä korottaa Jumalan tuntemista vastaan ja vangiksi otamme kaiken ajatuksen Kristuksen kuuliaisuuden alle." (2. Kor.10:4 – 5).

Elävä kristillisyys, Jumalan valtakunta tällä pahalla lopun ajalla on näkyvänä ja kukistumattomana, elävän Jumalan juhlakaupunkina korkeimmalla vuorella sijaitsevana Siionina, "josta Jumala antaa täydellisen kirkkauden paistaa." (Ps. 50:2).

Kun Kristuksen sotivaisella, kilvoittelevalla ja taistelevalla seurakunnalla on voimana Pyhässä Hengessä julistettu Kristuksen evankeliumi — Jeesus Kristus uskon alkajana ja päättäjänä — niin silloin ovat käytössä kaikki Jumalan sota-aseet: kupeitten vyönä totuus ja vanhurskauden rintaraudalla puetettuna, jalat kengitettyinä saarnaamaan Pyhän Hengen viran ja voiman kautta rauhan evankeliumia ja uskon kilpi, jolla vihollisen ampumat rumantuliset nuolet sammutetaan ja autuuden toivon rautalakki, että säilyisi oikea ymmärrys Kristuksen opista, ettei väärät opit ja henget pääse eksyttämään ja hengen miekka, joka on Jumalan sana.

Pimeyden voimien perimmäisenä tarkoituksena on kaiken sen täydellinen tuhoaminen, mikä kansallemme kautta aikojen on ollut luovuttamattoman arvokasta, pyhää ja kallista. Nämä voimat esiintyvät nykyisin väkevinä ja eksyttävinä, jumalankielteisinä, ateistisina ja heidän jumalaansa Maosimia palvelevina voimina. Näiltä voimilta kuin haastettuina tällä lopun ajalla ja viimeisellä etsikonajalla olemme rakkaat Jumalan lapset, velvolliset omalle kansallemme ja muillekin mahdollisuuksiemme mukaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta saarnaamaan Kristuksen, kuninkaamme valtuuttamina – hengen miekkanamme Jumalan pyhä ja hukkumaton sana.

Eino Vaherjoki
Päivämies 12.1.1977
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 26 Kesä 2014, 11:41

Oulu 13. 2.1974

Vaarojen vaaniessa

Uskovainen on jatkuvasti taistelussa tehdessään matkaa synnin maan päällä. Taistelutanner ei ole koskaan kaukana, sillä vaarallisin vihollisista on oma liha ja siinä perisynnin seurauksena oleva vääryyden voima, synnin voima, josta sanotaan, että synnin voima on laki. Perisynnistä meidät on lunastettu, mutta sitä ei ole otettu pois – sen vaikutukset elävät ja tahtovat hallita lihaa. Paha liha on asetettu hengen hallituksen alle, siksi liha sotii henkeä vastaan ja henki lihaa vastaan. Lihan halu on kuolema, mutta hengen halu on elämä. Lihan vaikutukset ovat,niin vähäiset, että siitä Paavalikin sanoo, että sitä hyvää, jota minä tahdon, sitä minä tee, mutta sitä pahaa, jota minä en tahdo, teen minä — en tosin enää minä, vaan se synti, joka minussa asuu.
Tällaisen pahan vanhan osan kanssa asumme pahassa maailmassa, jossa vallitsee Jumalaa vastaan seisova henki, joka aina on johdattamassa pahaan. On taistelutannerta kerrakseen! Olemme todenneet, että on muutamia aivan erikoisesti kiusaavia syntejä. Emme kaikkia syntejä voi emmekä edes osaakaan luetella, mutta voimme sanoa muutamia, joiden eteen saatamme joutua. Yksi tällainen on alkoholi. Alkoholin käyttö on meidän aikanamme tämän maailman suurimpia paheita. Rikoslaistakin on poistettu juopumus rikollisena tekona. Siinäkin kohdassa laki suojaa rikollisuutta ja kun sitä lain suojan alaisena tehdään, on luonnollisesti seurauksena alkoholin käytön jatkuva lisääntyminen. Erikoisesti nuorten, aivan jo pikkupoikien ja - tyttöjen keskuudessa nähdään tämän paheen merkit. Istutaan baareissa ja ravintoloissa tai sitten kodeissa olutpullojen ääressä. Kun on totuttu aluksi käyttämään olutta, ei olut myöhemmin riitäkään, vaan täytyy hankkia väkevämpiä juomia. Olut on tullut valitettavasti joillekin uskovaisille luvalliseksi juomaksi. Meidän olisi syytä muistaa sana, jonka jo Mooses sanoi juomarista: Juomarin ei pidä perimän Jumalan valtakuntaa. Alkoholi samoin kuin huumeet ovat sellaisia aineita, jotka kiehtovat nauttijansa niin, että kun on kerran ottanut, ottaa toisen ja kohta kolmannenkin kerran. Vasta sitten, kun on jo täysin aineiden orja, huomaa, että siitä ei pääsekään irti. Isäntä pitää huolen orjastaan. Kun on kysymys näin vaarallisesta aineesta, ei kristitty voi olla sitä myymässäkään. On aihetta ajatella osuuttaan heikon saattamisesta sellaiseen kiusaukseen, joka saattaa kuolemattoman sielun perikatoon. Monelle on vielä se rohkaisuna kun sitä uskovainen myy, niin kyllä sitä uskovainen voi ostaakin. Tähän kysymykseen on Herran seurakunta antanut selvän vastauksen.

Tämän maailman juhlissa on tullut tavaksi, että siellä käytetään alkoholia ja otetaan 'maljat' milloin minkin asian kunniaksi. Kristittyinä emme voi näihin osallistua, emme edes muodollisen mehulasinkaan kanssa. Sekin on jo osallisuutta heidän synneistään.
Vaikka emme ole maailmasta, sillä Kristus on verensä kautta lunastanut meidät tästä maailmasta, joudumme elämään täällä maailmassa; ihmisinä ihmisten keskellä. Usein joudumme kuulemaan, että maailman ihmisten suukin on täynnä turmelusta ja kirousta, rivoja puheita ja sopimattomia sanoja. Oma paha liha on herkkä yhtymään kaikkeen sellaiseen, puhumattakaan siitä, että huomautettaisiin tällaisen sopimattomuudesta. Kieli on vaikeasti hallittava kappale, se saattaa jopa osallistua samaan menoonkin. Missä on silloin valkeus? Sopimaton kielenkäyttö saattaa tulla lähemmäksi, se pyrkii omaan perhe-elämäänkin. Usein kuulee puhuttavan omasta aviopuolisosta aivan sopimattomalla tavalla. Olkoon se tehty leikillä tai tarkoituksella, on kuitenkin aina väärin pahentaa toista. Saara kutsui Aabrahamia herrakseen vain osoittaakseen kunnioituksensa sille liitolle, joka oli heidät liittänyt yhteen. Avioliitto on niin pyhä asia, että siinä kannattaa ahkeroida sen arvon mukaisesti vaeltamaan.

Perhe on yhteiskunnan perussolu, siitä muodostuu se yhteiskunta, jossa me elämme ja sen isänmaan asujaimisto, johon me kuulumme. Tämäkin yhteisö on Jumalan antama lahja ja maa, jossa asumme, on yhteinen omaisuus ja Jumalan lahja. Siksi siinäkin on meillä oppimista, että emme sen isänmaan arvoa ' ylenkatsoisi ja pahoilla sanoillamme sitä turmeleisi. Jumala on säätänyt ja antanut myös esivallan, joka tämän yhteisön asuttavaksi annettua maata ja kansaa hallitsee. Siksi Jumalan sana kehottaa esivaltaa kunnioittamaan ja sanoo syynkin siihen: esivalta on Jumalalta. Monille on tullut oikein järjestelmälliseksi elämän muodoksi olla aina esivaltaa vastaan. Useimmin on esivallan halveksimisessa kysymys vain oman arvon korottamisesta. Jollakin tavalla pitäisi osoittaa olevansa viisaampi kuin toiset. Esivallankin neuvominen on tarpeen silloin, kun se tekee Jumalan sanan vastaisia päätöksiä. Mutta neuvomisenkin tulee tapahtua kaikella kunnioituksella siveyden hengessä.

Paljossa olemme puuttuvaisia, mutta olemme siitä onnellisessa asemassa, että saamme asua sen kansan keskellä, jossa on synteinpäästö. Näissäkin asioissa viallisiksi tulleille kuuluu hyvä sanoma; synnit on lupa uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ahkeroikaamme vain apostolin neuvon jälkeen rukoilla esivallan edestä, että Jumala antaisi viisaita päätöksiä, jotka koituisivat Jumalan kunniaksi eivätkä ihmissielujen kuolemaksi.

Kirkastukoon meille sekä maallinen, mutta ennen kaikkea taivaallinen isänmaa oikeassa arvossaan, ettemme niitä tekojemme kautta turmeleisi.

Pääkirjoitus_ Päivämies 13.2.1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 10 Touko 2015, 14:17

Huoli kirkostamme


Kaikesta siitä, mikä meille on kallisarvoista ja rakasta, tunnemme vastuuta ja huolta. Jos aikein ymmärrämme kalleimpien elämänarvojen merkityksen, niin emme voi olla — kansamme jäseninä — huolehtimatta isänmaastamme, kirkostamme, kodistamme, nuorisostamme, lapsistamme ja yleensä kansamme tulevaisuudesta.
Pyhä Raamattu ja historia osoittavat, että kunkin kansan onnellisen tulevaisuuden tae on siinä; että sen elämä rakentuu Jumalan hukkumattoman sanan perustukselle ja että kansa tekee synneistään parannuksen ja kunnioittaa elävää Jumalaa. Vain tältä pohjalta me voimme toivoa omalle kansallemmekin todella onnellisia tulevaisuutta. Ja kun rakkaalla kansankirkollamme on oma erittäin tärkeä tehtävänsä kansamme kohdalla tulevaisuuden kannaltakin ajatellen — sen vuoksi aivan erikoisesti elävä kristillisyys on aina tuntenut vastuuta kirkosta ja sen vuoksi me myös tällä omalla ajallamme haluamme ja pyydämme olla kirkostamme vastuullisia ja huolehtivia kirkon jäseniä.

Tässä muuttuvassa maailmassa, jossa elämän ja tapojen muutokset tapahtuvat pahaan suuntaan suuremmalta osalta — tapahtuu kirkossammekin ja sen toiminnassa sellaista, minkä toivoisimme olevan kokonaan toisin. On huolestuttavaa, että niin ajankohtaisissa ja todella tärkeissä asioissa kuin on keskusteltu Jumalan pilkasta, perhesuunnitteluun liittyvästä lapsirajoituksesta, näytelmien esittämisestä kirkoissa, yleisestä kristillisestä moraalikäsityksestä ja suhtautumisesta ekumeenisen liikkeen toimintaan – kirkkomme johdon taholta ei anneta julki kansallemme evankelis-luterilaisen uskontunnustuksen ja Pyhän Raamatun mukaista selvää ja raitista opetusta.

Tälläkin ajalla elävä kristillisyys pyytää toimia vanhalla koetulla perustuksella. Kristillisyytemme on säilyttänyt ja tahtoo säilyttää täysin myönteisen suhteensa valtioon, yhteiskuntaan, kirkkoon ja sen tunnustukseen. Evankelis-luterilaisen tunnustuksen henkeä parhaiten vaalimme niin, että kysymme, mitä Pyhä Raamattu — opetuksen ja uskon korkein auktoriteetti — kustakin opin kohdasta sanoo.
Kansankirkkoamme rakastaessamme ja siitä vastuuta tuntiessamme kansamme onnen ja menestyksen tähden, on paikallaan, että kristityt aktiivisesti pyytävät osallistua edelleenkin seurakuntiensa hallintoelimiin. Sen tähden on oikein, että valppaasti seurarataan ja mukaudutaan näin vuodenvaihteen aikana pidettäviin kirkonkokouksiin ja niissä tapahtuviin henkilövalintoihin.

Vastuuta tuntien, kautta aikojen elävän kristillisyyden edustus on huomattavalla tavalla ollut aina kirkolliskokouksissa sekä valtiollisessa toiminnassakin. Ajassa tapahtuvia virtauksia seuratessamme näemme tarpeelliseksi antaa kuuluville kristillisyyden äänen ajankohtaisista` kysymyksistä. Näin toimien haluamme omalta osaltamme antaa tukemme kirkkomme ja kansamme elämään.
Jumalan valtakunnasta saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta — elävää evankeliumia — siinä toivossa, että täällä rakkaassa ja vapaassa isänmaassamme kansamme asuisi Jumalaa pelkääväisenä, kiitollisena, yksimielisenä ja todella onnellisena kansana. "Meidän apumme on Herran nimessä, joka taivaan ja maan tehnyt on.”

Eino Vaherjoki
Päivämies 8.12.1965
Pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 30 Heinä 2015, 19:18

Oulu 23. 6.1976

Juhannus ja suven juhlat

Pohjoisen Suomen lyhyen, mutta kauniin kesän yksi suuri juhla on juhannus, Johannes Kastajan päivä. Silloin koko luomakunta pukee itsensä juhlapukuun. Kasvillisuus on rehevimmillään ja kukat kukoistuksessaan. Aurinkokin katselee tätä kauneutta melkeinpä ympäri vuorokauden, varsinkin Suomen Lapissa, yöttömän yön maassa. Tällainen luonnon kauneus ja Jumalan ihmeitten katseleminen, se kohottaa ihmisten mieletkin juhlatuntoon. Luulisi kylmimmänkin sydämen jo yltävän silloin Jumalan kiitokseen.
Jumalan lapset kiittävät Jumalaa kokoontumalla juhannusseuroihin, joita tänäkin juhannuksena pidetään eri puolilla Suomea tavattoman paljon. Siellä palavat taivaalliset tulet, juhannustulet, ja siellä Jumalan sanan pohjalla rohkaistaan sanankuulijoita katselemaan sitä, että kerran alkaa sellainen juhannus, joka ei koskaan lopu. Aurinko paistaa ikuisesti. Tämän elävän Jumalan palvelijain joukon rinnalla on toinen joukko ihmisiä, jotka lämmittelevät toisenlaisella tulella. Ne palvelevat sitä jumalaa, jota sanotaan epäjumalaksi ja sillä on monta pikkupoikaa; siellä on tanssit, juopottelut, muu rietas elämä, joka johdattaa ihmisiä kadotukseen.
On murheellista, että tätä Jumalan valmistamaa luonnon kauneutta käytetään sen toisen ruhtinaan palvelukseen. Siksi Jumalan lasten rukous on, että
mahdollisimman monen epäuskoisenkin ihmisen tiet tänä juhannuksena johtaisivat Jumalan lasten juhlaseuroihin.
Juhannus on myöskin Suomen lipun päivä. Siniristilippumme kohoavat silloin salkoihin salotorpan yksinäisyydessä, kaupunkien kivimuurien keskellä ja kaikkialla. Siniristilippu — vapautemme symboli, sinivalkoisena taivaan sineä vastaan – on tunnus, josta historiamme rivit tietävät kertoa paljon. Siniristilippumme kertoo jokaiselle suomalaiselle siitä rististä ja kärsimisestä, jonka kautta kansamme tie on kulkenut ja vapautensa säilyttänyt. Tätä kaikkea katsellessa näin jälestäpäin ylentyy mieli kiitokseen. Onhan meidän yhteisesti tunnustettava, että kaiken antaja on ollut Herra Jumala. Hän on rakastanut Suomen kansaa ja maata niin, että me olemme saaneet täällä elää kaikessa jumalisuudessa ja rauhassa. Se rukous on, että näin saisimme
jatkuvasti elää ja jatkuvasti juhannuksena siniristilippumme saisi liehua vapaan Suomen taivaansineä vasten.
Kristittyinä, kahden maan kansalaisina meidän mielemme ja ajatuksemme ylentyvät katselemaan sitä ristiä, jossa meille valmistettiin sisäinen vapaus. Sen ristin sanoma kertoo meille, että kuolema on nielty ja voitto saatu. Tästä taistelijasta saarnasi Johannes Kastaja. Tämä juhannuspäivän nimipäiväsankari saarnasi korvessa, että tehkäät polut tasaisiksi ja,koleikot sileäksi. Hän piti itseään niin halpana, ettei hän ollut sovelias sen, joka on tuleva, kengännauhoja irrottamaan.
Silloin vietämme tämänkin suven oikealla tavalla, kun me kokoonnumme näiden kahden lipun juurelle. Siionin veripunaisen voitonlipun, Herran Jeesuksen jalkain juureen ja sen voiton omistajina uskon kautta, tämän voiton osallisuudessa me katselemme silloin siniristilippuakin vapaan Suomen taivaalla Jumalan lahjana. Uskossa tätä katsellen ja rukoillen, että meillä on elävä toivo, että kerran pääsemme ikuisen suven sunnuntain aamuun pois tästä monien murheitten ja kipujen maasta. Täällä tämä juhannuksen kauneus kestää vain hetken, mutta uuden maan suvi ei lopu koskaan.
Julistakoon tämä juhannus ja juhannuksen sanoma väkevästi ja voimallisesti tätä kahdenlaista vapautta, että me niitä sen arvon mukaisesti osaisimme käyttää. Vapauden väärin käyttäminen on vapauden vaarantamista. Mutta oikealla tavalla vapauden käyttäminen on sitä, että osoittaa itsensä sen vapauden säilyttämisen arvoiseksi niin hengellisessä kuin ajallisessakin mielessä.

Pääkirjoitus, Päivämies 23.6.1976
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 15 Huhti 2016, 10:04

Oulu 18. 4. 1973
Ylösnousemus usko

Täyttymys oli Kristuksessa tapahtunut Jumalan ja ihmisten edessä. Avatussa haudassa oli käärinliinat todistamassa siitä, mitä Kristuksen Henki oli puhunut profeettain kautta hänen hääpäivästään, hänen sydämensä ilopäivästä: "Ja tällä vuorella on hän kääriliinan paneva pois, jolla kaikki ihmiset käärityt ovat ja peittovaatteet, jolla kaikki pakanat peitetty ovat." Jes. 23: 7. Ylösnousemus usko, elävä usko kirkastuu vain Pyhän Hengen kautta Jumalan suurena tekona, mitä Hän Pojassaan Kristuksessa Jeesuksessa teki ihmisen edestä.
Pääsiäisanoma on voittosanoma. Tämän kautta aukeni se entinen, joka Jumalan sanan lupauksilla kääritty oli. Käärinliinat jäivät avattuun hautaan. Opetuslapset saivat olla näiden kaikkien todistajat ja omakohtaisesti tuntea sen, miten elämä vuodatetaan uskon kautta ihmisen sydämeen. Jeesus sanoi: "Minä olen ylösnousemus ja elämä, joka uskoo minun päälleni, hän elää, ehkä hän olis kuollut. Ja jokainen, joka elää ja uskoo minun päälleni, ei hänen pidä kuoleman ijankaikkisesti: uskotkos sen?" Joh. 11: 25 – 26. Nämä sanat sattuivat kuulijain sydämeen, koska vastaus oli tämä: "Jaa Herra, minä uskon sinun Kristukseni, Jumalan Pojaksi, joka tuleva oli maailmaan.”
Apostoli kirjoittaa, mikä on elävän uskon peruste: "Mutta ellei Kristus ole noussut ylös, niin on teidän uskonne turha ja te olette vielä teidän synneissänne." Ja apostoli jatkaa: "Niin ovat myös ne, jotka Kristuksessa nukkuneet ovat kadotetut." 1. Kor. 16: 17 – 18. Evankeliumi on ylösnousemussanoma, sanoma suuresta voitosta. Opetuslapset asetettiin ilmoittamaan sen voimaa, joka meitä pimeyden vallasta pelasti ja siirsi rakkaan Poikansa valtakuntaan. Eivät opetuslapset kulkeneet niin kuin tietämättömän perään, eikä niin kuin tuulta pieksäen. Apostoli Paavali kirjoittaa: "Minä tiedän, kenen päälle minä uskon ja olen luja." Mutta mistä tällainen ymmärrys? Pyhän Hengen kautta.
Taivaan valtakunnan saarna on sisällöltään uskon saarnaa Kristuksen ylösnousemukseen. Apostoli kirjoittaa: "Mutta jollei Kristus noussut ylös, niin on meidän saarnamme turha ja teidän uskonne on myös turha." 1. Kor. 15::14. Samassa luvussa on kirjoitettu: "Mutta nyt on Kristus kuolleista noussut ylös ja on tullut uutiseksi nukkuneiden seassa."
Mutta ihminen, joka on ulkona Jumalan armohuoneesta, ei käsitä, miten evankeliumi kuolleille saarnataan niille, jotka kuolleet ovat syntien ja ylitse käymisten tähden. Ei hän näe taivaan valtakuntaa eikä käsitä ylösnousemisen voittovoimaa. Pimeys on hänen silmänsä sokaissut. Ei käsittänyt maaherra Festus Paavalin puhetta, kun hän edestänsä vastasi kuningas Agripan edessä. Festus huudahti: "Paavali, sinä hulluttelet, suuri oppi hulluttaa sinua." Niin Paavali sanoi: "En minä hulluttele, voimallinen Festus, vaan totuuden ja toimen sanoja puhun. Uskotkos, kuningas Agrippa, prophetat? Minä tiedän, että uskot."(Apt. 26: 24 —) Ei auttanut tieto, ei sekään, että uskoi profeetoita.
Niin oli silloin ja niin on nytkin. Mutta meille, jotka nyt uskomme, on hän kallis. "Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa: niiden ylitse ei ole toisella kuolemalla yhtään valtaa, vaan he tulevat Jumalan ja Kristuksen papeiksi, ja hallitsevat hänen kanssansa tuhannen vuotta." Ilm. 20: 6.
Pyhän Raamatun viimeisellä lehdellä on kirjoitus: "Minä olen A ja O, alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen, Minä Jeesus lähetin minun enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juuri ja suku, se kirkas kointähti. Ja henki ja morsian sanovat: tule ja joka kuulee, se sanokaan: tule. Joka janoo, se tulkaan, ja joka tahtoo, se ottakaan elämän vettä lahjaksi.” Amen.
Päivämies 18.4.1973, pääkirjoitus
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 12 Heinä 2016, 16:42

KRISTITTYNÄ AVIOLIITOSSA


Tasa-arvoisuus avioliitossa
Eräs nykyajan iskusanoja on tasa-arvo. On paljon taisteltu nimenomaan miehen ja naisen eriarvoisuutta vastaan. Usein lainattu ajatus on: mies on vaimon pää. Kyseinen Efesolaiskirjeen kohta kuuluu: vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset, niin kuin Herralle. Sillä mies on vaimon pää, niin kuin Kristuskin on seurakunnan pää ja hän on ruumiin vapahtaja. Mutta niin kuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin myös vaimot pitää miehillensä kaikessa alamaiset oleman. (Eph. 5:22-24). Jätän kysymyksen, miten esimerkiksi tämä tänä päivänä näkyy kristityssä kodissa. Huomionarvoista on kuitenkin, että Paavali jatkaa välittömästi: miehet, rakastakaa teidän vaimojanne, niin kuin Kristus seurakuntaa rakasti ja antoi ulos itsensä hänen edestään. (Eph. 5:25). Ei miehelle ainakaan orjapiiskurin oikeuksia anneta kodissa, sillä eikö tämä jälkimmäinen velvoitus ole vielä vaativampi kuin vaimoille annettu.
Aviopuolisoiden tasa-arvoihanteen voisi kiteyttää neuvoon: ennättäkään toinen toisensa kunniaa tekemässä. (Room. 12:10). Tällaisessa keskinäisessä kunnioituksen ja ymmärtämyksen tavoittelussa jää tuskin aikaa kiistelyyn, kumpi on pää tai olemmeko eriarvoisia.
Otan tässä yhteydessä esille tapauksen, joissa toinen aviopuolisoista on uskoton. Tavoite toinen toisensa kunnioittamiseen ei olekaan enää yhteinen samassa uskon hengessä. Väistämässä ollaan ristiriitatilanteissa: kummalla on sananvalta kodissa. Uskovainen puoliso haluaisi juurruttaa lapsia Jumalan valtakuntaan, mutta toinen ei päästä heitä seuroihin. Hän kehottaa puolestaan menemään elokuviin ja hankkii television olohuoneen nurkkaan. Avioelämässä ehkäisyvälineiden käyttö on hänestä välttämätön. Olipa tilanne kuinka ristiriitainen tahansa, Jumalan lapsi ei voi missään tapauksessa vaieta tyystin omantuntonsa takia. Kuinka pitkälle on tarpeen taistella? Turhan riidan rakentajaksi ei kristittyä ole pantu, vaan mikäli meistä riippuu, eläkäämme rauhassa kaikkien kanssa. (Room.12:18).

Keskinäinen avuliaisuus

Lopuksi ottaisin tarkasteltavaksi kristityt aviopuolisot toinen toisensa tukena ja apuna. Luonnollisinta ja kouriintuntuvinta pitäisi olla ajallisissa asioissa auttaminen, kotidiakonia. (Tämä on lakisääteistä, sillä avioliittolain 46 § sanoo: puolisoiden tulee kykynsä mukaan rahavaroin, toiminnallaan kodissa tai muulla tavoin ottaa osaa perheen elatukseen). Paavali kirjoittaa taas Timoteus-kirjeessään: mutta jos ei joku omistansa liiatenkin perheestänsä murhetta pidä, se on uskon kieltänyt ja on pakanaa pahempi. (1. Tim. 5:8). Leivän hankkimisen ohella yhteisenä työkenttänä on lasten kasvatus. Vastuu on yhteinen ja olisi kyettävä myös yhdessä kantamaan. Toisen syyttely epäonnistumisesta luo vain uusia ristiriitatilanteita. Mutta ennen kaikkea keskinäinen avuliaisuus on suuriarvoisinta iankaikkisuusnäkökulmasta. Kristittyjen vanhempien kylvämää elävän uskon siementä lasten sydämissä ei voi mikään korvata. Samoin kristityt aviopuolisot saavat yhdessä toinen toistaan siunaten kilvoitella Jumalan valtakunnassa. Aviosuhde on osaltaan sielunhoitosuhde. Mutta kuinka pitkälle mies ja nainen voivat olla toistensa sielunhoitajia? Entä varsinainen ripittäytyminen? Yhteiset lankeemukset eivät korjaannu sillä, että saarnataan toinen toisillemme anteeksi. On pyydettävä käydä yhdessä valkeuteen korjaamaan viat synninpäästön evankeliumilla.
Alustukseni on voinut tuntua jostakin lähtökohdiltaan kovin kielteiseltä. Avioliiton kiusaukset ja niihin liittyvät vaarat ovat olleet korostetusti esillä. Päällimmäiseksi saa meille jäädä kuitenkin kristittyjen aviopuolisoiden ja koko kristityn kodin elämän voima: iankaikkinen anteeksiantamuksen evankeliumi. Vikoihin ja virheisiin joutuneille on kehotus: pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on. (Hebr.12:1).
Ei ole avioelämän karikoissakaan niin suurta ja häpeällistä syntiä, etteikö siihen olisi Jumalan valtakunnassa puhdistustarpeita. Malliaviovaimoksi tai -mieheksi meistä kovin monesta tuskin on. Jos ei muuta niin keskinäisen kunnioituksen, ymmärtämyksen, avuliaisuuden ja rakkauden kilparadalla on epäonnistunut monta kertaa. Anteeksiantamuksen evankeliumia tarvitaan hoitamaan puolisoiden välisiä, syviä ihmissuhteita ja ohjaamaan myös lapset kodin piirissä armolähteelle. Synnit ovat nytkin anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintaveressä.
Mutta olkaat keskenänne ystävälliset ja laupiaat ja anteeksi antakaat toinen toisillenne niin kuin Jumalakin teille Kristuksen kautta anteeksi antanut on. (Eph. 4:32).
Hannu Ojalehto
PÄIVÄMIES 3.7.1974
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Pääkirjoituksia

ViestiKirjoittaja Taavetti » 05 Marras 2018, 12:32

Oulu.23.10.1974
TUNNE-JÄRKI-USKO


Otsikossa mainitut kolme asiaa ovat hyvin lähellä toisiaan, jopa joskus niin lähellä, että ne menevät sekaisin. On erikoisesti avioliiton, alalla sellaisia kysymyksiä, joissa näihin takerrutaan väärällä tavalla.
Lapsisäännöstely on eräs sellainen asia määrätyissä tapauksissa. Kristillisyyden piirissä on tämä asia kyllä perin selkeästi tuotu esille. Mutta yhä vain nousee uusia ja uusia kysymyksiä, sillä sielunvihollinen saarnaa, että jos perhesuunnittelu on synti kaikissa muodoissaan. Ei voi tulla kysymykseen kalenterin seuraaminen, ei edes yhteisestä sopimuksesta erillään oleminen, jos sen tarkoituksena on vain se, että ei saataisi lapsia. Se on Jumalan sanan mukaan sallittu vain hetkeksi sairauden vuoksi. Mutta sairauttakaan ei saa tehdä pahemmaksi kuin se todellisuudessa on ja näin tekosyillä käyttää väärään tarkoitukseen. Usein joutuu myös sellaisiin kysymyksiin, että onko alistuttava näissä asioissa silloin, kun terveys on heikko ja jokainen synnytys näyttää äidille vaaralliselta. On luonnostaan selvää, että kaikki, synnytykset ovat vakava ja toisaalta vaarallinen asia. On kuitenkin muistettava se tosiasia, että Jumalan kädessä on jokainen elämämme päivä ja Jumalan kädessä on päiviemme luku. Jos niin käy, että matkan pää koittaa synnytyksen yhteydessä, ei siinä tarvitse jäädä itseään syyttelemään. Jumalassa on juoksun määrä ja siitä ei mennä yli kyynäränkään vertaa.
Tunnekysymykset näissä asioissa saattavat eniten tulla vaivaksi nuorten äitien äideillä, väärä sääli omaa tytärtään kohtaan. Ajatelkaa kuitenkin ensin, kumpi on todellista rakkautta, rakastaa kuolematonta sielua totuudessa, vai rakastaa lihaa ja verta niin, että sielu hukkuu. Parasta omantunnon taloudenhoitoa näissäkin asioissa on, että kaiken kunnian annamme Jumalalle ja otamme vastaan jokaisen lapsen Jumalan lahjana ja ahkeroimme olla kiitollisia, sillä lapset ovat Herran lahja ja kohdun hedelmä on anto.
Oman murheensa tuo vielä suurten perheitten äideille ja isille se, että niin usein omasta keskuudesta kuulee melkeinpä herjaavia arvosteluja suuriperheisyyden tähden, kun vanhemmat ahkeroivat tuoda lapsia Jumalan lasten seuroihin. Usein tämä tulee ajattelemattomuudessa. Mutta siinäkin tarvittaisiin niin paljon harkintaa, että ei luonnostaan raskasta taakkaa enää lisättäisi. Äidit tarvitsevat kaikkien uskovaisten tukea ja rohkaisua. Rohkaisua siinäkin, että he jaksaisivat tuoda lapsiaan seuroihin. Siellä he tottuvat Jumalan perheväen talosteluun ja juurtuvat Jumalan valtakunnan peruskallioon.
Oman lukunsa luonnollisesti muodostaa kasvatuskysymys. Yritetään opettaa lapset kuuntelemaan. Mutta meidän on muistettava, että lapset ovat lapsia ja niin helposti unohtavat opetuksen. Lapset eivät jaksa tuntikaupalla istua aivan paikoillaan, mutta vähitellen he siihen tottuvat. Tarpeellista on myös se, että opetetaan lapset olemaan seuroissa koko seurojen aika. Usein käy niin, että heti ensimmäisen puheen jälkeen lähdetään kotiin lasten väsymisen takia. On ymmärrettävää, että näinkin on. Mutta pankaapa käsi sydämelle, onko aina lapsen väsyminen kotiin lähdön perussyy – vai tuntuuko oma minäkin väsyneeltä. Joskus on näinkin, mutta saattaa olla niinkin, että kotikiireet enteilevät uskossa väsymisen merkkejä.
Paljossa olemme puuttuvaisia, mutta Jumala on täydellinen ja armollinen. Siksi saamme pyytää seurahalujakin. Jumalan sana neuvoo: »Asukoon Jumalan sana runsaana teidän keskellänne.»
Uskon kilvoituksessa meitä monella tavalla auttaa hyvä lukeminen. Kun jälleen on esillä lehtiemme tilausaika ja uusia kirjoja ilmestyy, ahkeroimme hankkia ne itsellemme, ei vain hyllylle, vaan luettavaksi. Siitä saa uskon voimaa ja tarpeellisia vastauksia elämän arjen keskellä niin usein esille tuleviin ongelmiin. Lasten Siionin lukeminen lapsille avartaa heidän sielunelämäänsä ja lisää halua sanankuuloon.

Pääkirjoitus Päivämies 23.10.1974


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 05 Marras 2018, 12:32
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Arkistofoorumi



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron