Kirjoittaja Taavetti » 16 Loka 2011, 17:57
Tässä Kullervo Hulkon alkuhartauspuhe kokouksessa, josta on tarkoitus skannata katkelmia ainakin jonkin verran.
'''''''''''''''''''''''''''''''
Puhujain ja seurakuntavanhinten yhteinen kokous Oulussa 29.12.1960.
Kokous pidettiin Oulun Rauhanyhdistyksen huoneistossa alkaen klo 12.
Virsi 209.
Alkuhartaus, jonka piti rovasti Kullervo Hulkko.
Jumalan rauha, joka käy ylitse kaiken ymmärryksen, varjelkoon meidän sydämemme ja ajatuksemme Kristuksessa Jeesuksessa nyt, aina ja iankaikkisesti, Amen.
Hiljennymme aluksi yhteiseen kiitokseen ja rukoukseen: Elävä kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen isämme, kiitämme Sinua siitä, että pidät voimassa vielä valtakuntaasi ja saarnautat keskuudessamme Kristuksen evankeliumia. Tahdomme kiittää Sinua myös siitä, että me olemme saaneet armon uskoa omalle kohdallamme tuon evankeliumin, elää siitä ja kilvoitella sen varassa. Olet vielä katsonut meidät kelvollisiksi valtakuntasi työhönkin, pannen monet meistä sananpalvelijasi tehtävään ja virkaan.
Kun me nyt Sinun pyhien kasvojesi edessä käymme neuvottelemaan valtakuntasi pyhästä ja kalliista työstä, suo meille se siunaus, että me viime kädessä Sinun sanastasi valoa etsien ja Sinun kasvojesi edessä pysyen kysymme, mikä on Sinun hyvä ja armollinen tahtosi meitä kohtaan. Anna Pyhän Henkesi valaista meitä niin, että todella meidän käyttämissämme puheenvuoroissammekin tämän neuvonpidon kuluessa huokuu se henki ja se elämä, mikä on Sinusta kotoisin. Herra ja Jumala, taivaallinen Isämme, kuule meitä Isä meidän, joka olet taivaissa jne.
Apostoli Paavali-veljemme saarnasta on säilynyt meille Uuteen Testamenttiin mm. seuraava sana: "Hän saarnasi Jumalan valtakunnasta ja opetti Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella ja ei häntä yksikään kieltänyt." Amen.
Apostoli Paavalin kilvoituksena oli sananpalvelijan työssä seurata uskollisesti elämän Herran Jeesuksen Kristuksen esimerkkiä. Samalla hän otti tarkoin vaarin siitä, miten entiset pois päässeet Jumalan aseet, Jumalan valtakunnan työmiehet olivat työtä tehneet. Kun Luukas kertoo apostoli Paavalin elämän viimeisistä vaiheista Apostolien Tekojen lopulla. ja tallentaa meille tämän tiedon, jonka nyt kuulimme, niin me saamme ensinnäkin ilolla panna merkille, että apostoli Paavali loppuun saakka tekee työtä, niin kuin Herra Jeesus itse, ja niin kuin ennen häntä työskennelleet olivat tehnet. Meidän tarvitsee vain palauttaa mieliimme, mitä evankeliumit kertovat suuren erämaan profeetan edelläkävijän työstä. Evankelista muistelee, kun Johannes Kastajan ääni alkaa kuulua korvesta, hänen julistuksensa pääkohta on tämä: Taivasten valtakunta on lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi. Edelläkävijän, tienraivaajan opetuksen mukaisesti julistaa myöskin elämän Herra itse. Jälleen löytyy kiistämätön muistitieto evankeliumikirjoista: Taivasten valtakunta on teitä lähestynyt. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.
Paavali tietää ja tuntee olevansa ei vain Jumalan valtakunnan kansalainen, vaan myöskin tämän valtakunnan lähetti, apostoli, jolla on suuret valtuudet, vertaansa vailla olevat valtuudet, jotka Jumalan Pyhä Henki on hänelle antanut, ilmoittaessaan Jumalan pyhää ja hyvää tahtoa. Paikkakunta muuttui, niin kuin illalla sanoimme täällä seuroissa, kaupunkikuva muuttui, ympäristö vaihtui, mutta julistus ei muuttunut. Paavali on jatkuvasti, ja niin täällä Rooman vankeudessakin, mies, joka tiesi olevansa taivasten valtakunnan edustajana, lähettiläänä, palvelijana, mutta samalla muistaen, että hän on kaikesta vastuussa suurelle työnantajalleen, vanhurskaalle ja pyhälle Jumalalle. Nytkin on tämä valtakunta meitä lähestynyt. Se on täällä meidän keskellämme. Ja mitään muuta me emme niin sydämestämme toivo emmekä rukoile, kuin että valtakunnan asioita hoidettaessa kysyttäisiin Paavalin tavalla uskollisesti ja Jumalan sanaan pitäytyen, mikä on Työnantajamme hyvä ja armollinen tahto.
Mutta tähän julistukseen Jumalan valtakunnasta liittyi myöskin saarna Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kaikella uskalluksella. Elämän Herra, josta evankelistat käyttävät monia eri havaintokuvia, on totinen viinipuu, johon me olemme kristittyinä, Jumalan lapsina, me puhujat ja te seurakuntavanhimmat, istutetut. Oksastus ja istuttaminen on välttämätön kiinniriippuminen, aivan välttämätön niin kauan kuin elämää ja kilvoitusta jatkuu. Jos tämä oksastaminen katkeaa jossakin vaiheessa, yhteys elämän puuhun samalla katkeaa, uskon elämäkin loppuu. Me emme ole tosin täällä nyt seuratilaisuudessa. Neuvonpito ja puhujain kokous on kokonaan muuta kuin seuratilaisuus. Me emme julista täällä evankeliumia, niin kuin me julistamme saarnastuolista ja seuratuvissa puhujapöytäin takaa, mutta Jumalan sanasta ammentaessamme jumalallista viisautta, me palaamme aina uudelleen ja uudelleen siihen, että Herra Jeesus itse antaa tuntea keskellämme armollisen läsnäolon voimaa. Asioitten johdossa eivät ole täällä määrätyt veljet, emme puhu erikseen pappisveljistä eikä maallikkoveljistä.
Tuo koko puhe olisi jo hyljättävä, vaan saarnaajaveljet, puhujaveljet ja seurakuntavanhimmat, he eivät johda täällä toivottavasti missään vaiheessa asioitten kulkua, vaan Herra Jeesus itse on peräsimessä Pyhän Henkensä kautta. Meistä ei ole yhdestäkään laivan melamiehen, peränpitäjän vastuulliseen tehtävään. Kun Herra Jeesus saa suorittaa tämän tehtävän, ja me hänen palvelijoinaan, työmiehinään, työtovereinaan, täältäkin lähdettyämme kaikella uskalluksella julistamme Kristuksen evankeliumia, niin toivottavasti käy vielä, niin kuin Paavalista kerrotaan, että yksikään ei meitä tule kieltämään. Kun olen vakuuttunut siitä, että tähänkin neuvonpitoon ovat veljet ja sisaret, rakkaat matkaystävät, tulleet ei vain monien kotoisten kiusojen ja murheitten keskeltä, vaan myöskin huolen painamana Siionin tähden, huolestuneina valtakunnan työn tähden, kehotan teitä, rakkaat, rohkeasti jälleen nostamaan katseenne Häneen, joka on meissä hyvän työn alkanut ja tahtoo sen myöskin päättää tulemisensa päivään mennessä. Synnit ja matkan viat, epäilykset ja heikkoudet annetaan anteeksi Herran Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa sovintoveressä. Tässä oli lähtökohta, kun meidät autettiin uskoon. Tässä on lähtökohta, kun me julistamme sanaa ja teemme valtakunnan työtä. Tässä on A ja 0, alku ja loppu, nytkin neuvonpitoon käydessämme. Olkaamme turvattuina ja luokaamme uskalluksella katseemme kaiken tekijään ja kaiken loppuun saattajaankin, Herraan Jeesukseen. Amen.
Kullervo Hulkko, kokouksen pöytäkirjamoniste.
SRK:n puheenjohtaja Eino Vaherjoki:
Rakkaat matkaystävät, sisaret ja veljet Kristuksessa Jeesuksessa, te rakkaat puhujaveljet: pappisveljet ja maallikkoveljet ja te kaikki rakkaat seurakuntien edustajat, seurakuntavanhimmat. Minulla on ilo tällä hetkellä nähdä teidät kaikki näin runsaslukuisesti saapuneena tähän työvaliokunnan koolle kutsumaan SRK:n puhujain ja seurakuntavanhinten neuvonpitotilaisuuteen. Me olemme tulleet tänne koolle, rakkaat ystävät, suurten huolten ja ahdistusten ajamana. Me tunnemme hätää ja ahdistusta sydämissämme, te kaikki ja minäkin, jokainen Siionin asuvainen rakkaan Siionimme tähden. Samalla kun on todella ilo nähdä näin paljon yhdellä koolla rakkaita näissä merkeissä Siionin asioiden tähden neuvottelemaan, keskustelemaan saapuneita, niin minä en ole ainoa teidän joukossanne, joka hartaasti ajattelee tällä tavalla. Voi, miten siunattu asia olisi, että me voisimme olla kokoontuneina noin vain vähän paremmissa merkeissä, kuin missä merkeissä meidän täytyy kokoontua kaikesta sydämemme toivomuksesta huolimattakin. Tarkoitan, että meillä ei olisi kokoontumisemme aiheena mitkään rakkaan Siionimme kiistakysymykset, mitkä niin pahasti ovat häiritsemässä tällä hetkellä ja ovat häirinneet edesmenneinä aikoina rakkaan Siionimme rauhaa ja lepoa. Me toivoisimme aivan sydämen halulla jokainen, että Siionissa vallitsisi yksimielisyys, rauha ja sopu. Mutta kaikesta tästä toivomuksestamme huolimatta, kuten hyvin tiedämme, ei asiat näin ihanasti ole, ja sen tähden, että asiat ei näin ihanasti ole, kuten toivoisimme, me olemme olleet pakotetut kokoontumaan. Työvaliokuntakin on ollut pakotettu aivan koolle kutsumaan teidät jopa näin kiireellisesti. Todellakin monien veljien, minä sanoisin tässä yhteydessä erikoisesti pappisveljien toivomuksesta, ja johtokunnan ja työvaliokunnan puolesta minä lausun teidät, rakkaat ystävät, sydämellisesti tervetulleiksi tähän neuvottelutilaisuuteen. Ja olkoon meidän kaikkien sydämen rukous taivaallisen Isän sydämelle, että Hän saisi meitä tässä neuvonpidossamme siunata Siioninsa tähden, ja että Herra Jeesus Kristus, seurakunnan Herra, Kuninkaamme olisi itse ohjaamassa meidän ajatuksiamme, meidän puheitamme, että vain kaikki tapahtuisi, mitä täällä tapahtuu, ajatusten ja puheitten kautta, keskustelujen ja neuvonpidon kautta Jumalan kunniaksi ja Jumalan valtakunnan ja Kristuksen seurakunnan parhaaksi. Tämä kokous on vähän poikkeava monista muista kristillisyytemme puhujain kokouksista siinä mielessä, että ajan kiireellisyydenkään tähden emme ole voineet, emmekä kerinneet tätä kokousta valmistaa mitenkään sillä tavoin, että täällä olisi, niin kuin olemme oppineet, johtamassa meidät keskusteluun, mahdolliset täällä esitettävät alustukset. Mutta kuten kokouskutsusta olette nähneet, työvaliokunta on tahtonut vain mainita, että me kokoontuisimme keskustelemaan kristillisyytemme ajankohtaisista asioista ja kysymyksistä, ja siinä onkin oikeastaan lyhyesti mainittu tuo asia sinänsä. Mutta kuitenkin johtokunta on velvoittanut minut jollakin tavalla hoitamaan tämän kysymyksen, sillä tavalla alkaessamme tämän kokouksen, että minä voisin jotenkin esille tuoda, sittenkin tälle kokoukselle keskustelukysymyksetkin, joihinka, oikein noin johdonmukaisesti sitten näitten esittämieni kysymysten johdolla ja puitteissa paneutuisimme näihin kysymyksiin. Ja tässä yhteydessä, ennen kuin minä nämä esitän, mitä minä olen ajatellut johtokunnan velvoittamana, niin minä haluaisin sanoa, että tässä on aikakin rajoitettu sikäli, että kyllä me olemme alun perin sillä tavalla ajatelleet, että me vain tämän päivän olemme tässä kokouksessa, että kokouksemme ei jatkuisi enää huomenna. Millään tavalla ei tämän lopullisesti tarvitse olla sinetöity tämän kaltaiseksi tämä suunnitelma, mutta kuitenkin näin on ajateltu tästä asiasta. Minä tahdon tämän vain sanoa sen tähden, että täällä huomioitaisiin tämä asia, kun käydään näihin asioihin käsiksi, mistä täällä tulee olemaan kysymys. Minä pyydänkin täällä esittää, kun minä edellytän, että vuosikokouksesta tähän hetkeen saakka teille useimmille on tullut tutuksi kiertokirjeeni, jonka minä olen lähettänyt Rauhanyhdistyksille, ja jossa minä olen tahtonut aivan kuin tilannekatsauksen tavoin jotakin` sen mukaan, mitä minä vaikutelmiani olen asioista saanut, kertoa matkaystäville kautta Siionin rakkaassa isiemme maassa. Sen tähden minä en näihin asioihin enää kajoa. Ne ovat siinä minun kiertokirjeessäni, ja se on varmaan teille hyvin monille, ehkä kaikillekin, tullut tutuksi. Mutta nyt minä vain päästäksemme todellakin sitten keskusteluun käsiksi ja neuvottelemaan näistä kysymyksistä, pyydän esittää tämän kokouksen keskustelukysymykset:
1.) Mikä on todellinen pohjasyy siihen, että vuosikokouksen hyväksymä julkilausuma ei kelpaa suurelle osalla pappisveljiämme ja joillekin maallikkoveljille, kun taas toiselta puolen sen toteaa pyhän Raamatun mukaiseksi sekä Tunnustuskirjoihin ja SRK:n sääntöihin sopeutuvaksi monet pappisveljemme ja maallikkoveljet yleensä aivan muutama ehkä lukuun ottamatta. – Tämän kysymyksen yhteydessä on syytä keskustelussa, niin toivon, erikoisesti pitäytyä kristillisyytemme raamatullisen vanhurskauttamis- ja seurakuntaopin näkemykseen ja tarkkailuun.
2) Johtokunta ja työvaliokunta pyytää seurakuntavanhinten arvostelua toiminnastaan ja edesottamuksistaan vuosikokouksesta tähän hetkeen saakka.
3.) Seurakuntain edustajain mielipidettä kysytään seuraavassa asiassa: Kun nykyisin usein moititaan sitä, että seurakunnat eivät saa hoitaa puhujia, vaan että puhujat ovat ruvenneet hoitamaan seurakuntaa, mitä tähän asiaan on seurakuntavanhimmilla sanottavaa.
4.) Seurakuntain edustajilta pyydetään heidän arvosteluaan julkaisujemme sisällöstä sekä mahdollista muuta julkaisujemme alalta.
Nämä ovat johtokunnan toivomuksesta esittämäni keskustelukysymykset tälle puhujain ja seurakuntavanhinten kokoukselle, ja kun me aloitamme kokouksen, niin minulle on lausuttu monien veljien taholta toivomus, ja tahdon esittää sen. Tämä ei poikkea mistään kokousteknillisistä säännöistä, että minä voin esittää minulle esitetyt toivomukset, päästäksemme joutuisammin eteenpäin, kun aika on rajoitettu, että tälle kokoukselle valitsisimme puheenjohtajiksi veljet: Vilho Lampelan, Veikko Pentikäisen, Hannes Paason. (Kokous vastasi yksimielisesti: Kannatetaan.) Onko tämä yksimielinen kannatus? (Vastaus: On) Tämän kokouksen puheenjohtajiksi on valittu yksimielisesti veljet: Vilho Lampela, Veikko Pentikäinen, Hannes Paaso. Tässä yhteydessä minä tahtoisin kysyä, onko veljemme Veikko Pentikäinen saapunut tänne? (Vastaus: On saapunut) Sitten minä pyydän tekemään ehdotuksia tämän kokouksen sihteereiksi kahdesta. Olkaa hyvä. (Heikki Koukkari esittää: "Hannes Partanen – onko Toimi Lehto täällä, ja Toimi Lehto) (Vastaus: kannatetaan). Lehto ilmoittaa, ettei hän voi olla koko aikaa mukana. Joku ehdottaa Kullervo Hulkkoa ja kannatetaan. Kullervo Hulkko: Kyllä minä kieltäydyn sihteerin tehtävistä, olen minä sen verran iäkäs mies. Yleistä hilpeyttä. Heikki Koukkari tiedustelee: "Onko opettaja Kaarivaara täällä?" (Vastaus: On) Kaarivaaraa ehdotetaan ja kannatetaan.
Puheenjohtaja Vaherjoki: On ehdotettu ja kannatettu tämän kokouksen sihteereiksi opettajaveljiä Hannes Partasta ja Kalle Kaarivaaraa. Ja näin me voimmekin aloittaa, ja minä luovutan tämän paikan puheenjohtaja veljillemme.
Puheenjohtaja Vilho Lampela: Rakkaat veljet ja sisaret. Puhemiehistön puolesta on aivan kuin pakko minun kiittää tästä luottamuksesta, mutta samassa yhteydessä, kun minä teitä kiitän, niin minä myöskin uskon, että te tiedätte tämän tehtävän vaikeuden kaikissa olosuhteissa ja kaikissa kokouksissa. Mutta te varmaankin ymmärrätte, miten vaikea tehtävä se on juuri tässä kokouksessa, että katsoisin, että kaikki inhimillinen on vajavaa silloin, kun tähän tehtävään asetetaan, ja että te myöskin tältä pohjalta arvostelisitte sitä työtä, jota puhemiehistö parhaan ymmärryksensä, kokemuksensa ja Jumalan antaman hengen voimasta voi tehdä. Ja niinpä katsommekin kokouksen alkaneeksi, ja niin kuin kuulitte alustuksen, niin meillä on ensimmäisenä keskustelun aiheena tässä johtokunnan puheenjohtajan esittämä tämänkaltainen, niin kuin hän luki juuri, ja on kai suotta enää minun lukea, te kuulitte tämän. Mutta kun käymme näistä asioista - ja kun näitä on näin monta, - keskustelemaan, niin minä pyytäisin näin aluksi huomauttaa, ja te varmaan itsekin sen käsitätte, että puheenvuoroissa keskityttäisiin tarkasti siihen, mistä milloinkin on kysymys, eikä lähdettäisi laveasti selostamaan uskon käsitteitä ja niitä, vaan nyt todellakin ajan niukkuuden vuoksi aivan kuin paneuduttaisiin siihen paikkaan, jota Siioni tällä kertaa sairastaa, ja sen tähden myöskin paneutuisimme siihen siinä hyvässä uskossa, että tämä sairaus tulisi poistetuksi Siionista. Täällä on ensimmäisen puheenvuoron pyytänyt veli Aukusti Törölä.
Aukusti Törölä
Rakkaat matkaystävät. Kuten kuulimme tuosta kysymyksestä, mistä on kysymys, niin kysymyshän johtuu siitä, että on kysymys kahdenlaisesta opetuksesta. On kysymys hengen virasta ja sanan virasta. Ja tämä ei ole vain nykyisenä aikana ilmi tullut kysymys, mutta palauttakaapa, mieliin ne ne minun kanssani, muistatte sitä murheellista aikaa, joka oli 1934, 1933 alkaneessa murheellisessa ajassa. Jos sallitaan tässä lyhyesti puhua, nyt niin kuin tämän puheeni alustukseksi sitä tapahtumaa, niin te ymmärrätte varmaan, mistä on kysymys. Minä tuosta keskustelin jo poismenneen puhujaveljen kanssa tästä asiasta. Hän väittää kovasti, että sana voi pyhittää, siinä ei tarvita Pyhän Hengen virkaa. Ja minun puolustajakseni tuli sitten sillä hetkellä Iisakki Perälä vainaa, ja puoltamaan minua siihen. Mutta samalla myöskin tuli rakas veljemme Väinö Havas puoltamaan sitten sitä puhujaa siitä, että kyllä hän yhtyy Matti- veljeen, että hän on historiasta nähnyt näin tapahtuvan. Silloin Iisakki Perälä sanoi sitten sille Havas veljelleni, että "jos sinulla on tämmöinen ymmärrys, niin tästä lähtien et puhu milloinkaan sitten, että ottakaa te Pyhä Henki." Ja sinä päivänä rakas veljemme Havas teki julkisen parannuksen tässä seurahuoneessa, ja monet hänen jälkeensä luopuivat tästä ajatuksesta, mutta se on jäänyt juureksi, ja tänä päivänä se on suurena puuna, siinä ei tarvita Pyhän Hengen virkaa. Ja me varmaan murheella ajattelemme tämmöistä ajatusta, että esimerkiksi silloin tulisi uudensyntymisen armo tapahtuneeksi lapselle, nimittäin kun uskoton pappi sitä kastaa ja siinä saisivat uudensyntymisen armon. Me valitamme tämmöistä ymmärrystä. Aivan pitäydymme siihen, että jos tämmöisestä ymmärryksestä ei saada vain Jumalan antamana, murheenkin sydämeen, parannuksen armoa, niin kyllä syntyy julkilausumia.
Joonas Timlin:
Niinä neljättäkymmenenä vuotena, kun olen osallistunut evankeliumin työhön (tässä kohden muutamasta sanasta ei saa selvää) ja siihen liittyvän väärän vanhurskauden puolesta on ollut kohdalleni kirjaimellisesti arka sana. Se mitä on hyökkäyksen kärkeä kohdistettu siihen julistukseen Herran Jeesuksen evankeliumin mukaan, niin kuin olen sanonut, hyökkäyksen kärki on ollut aina sama. Silloin on evankeliumin julistuksessa tullut selväksi se asia, että Herramme Jeesus Kristus Pyhän Hengen kautta vain vanhurskauttaa yhdellä tavalla, ja ne, jotka uskovat ja Herran Jeesuksen evankeliumin uskovat, niillä on yksi henki, yksi usko, yksi toivo ja yksi tunnustus, ja jotka ovat ulkopuolella tämän yhden uskon, yhden toivon ja yhden tunnustuksen, sille on aina tämä sama kärki kohdistettu ja sanottu: Te olette liian ahdasmieliset, te tuomitsette, te ette soisi muiden autuaaksi tulevan. Ja vaikka kuinka koettaa selittävä, että tämä ei ole meidän tuomiomme, mutta tämä on Herran Jeesuksen sana, niin kaikesta siitä huolimatta aina väännetään. Ja se mitä on näinä viime vuosikymmeninä tällaisia ristiriitoja ilmennyt, lopputulos on ollut, niin on: pikkuesikoisuudenkin aikana, että tähän päädyttiin, että Jumalan valtakuntakysymyksessä tultiin eri mieleen. Kyllä evankeliumi Jeesuksen nimeen kelpaisi, jos ei kirkastettaisi Jumalan valtakuntaa. Minulle on osoitettu monta kertaa ja sanottu, että jos te tinkisitte tuosta lyhyestä lauseesta, että yhdellä tavalla tullaan autuaaksi, me avoimin sylin ottaisimme teidät vastaan, että kun me puolestamme myönnämme teidät autuaiksi, teidän velvollisuutenne on myöntää meidät, johon minä olen aina sanonut: ihmisenä tämä olisi minulle helppo asia, mutta Jumalan sanasta ei ole minulla tinkimisen varaa hiuskarvan varaa, sillä Herra Jeesus ensimmäisenkin kerran lähettäessään opetuslapsia, hän sanoi: "Menkää ja sanokaa: Nyt on Jumalan valtakunta teitä lähestyt," ja siinä minä tahdon pysyä ja siinä seisoa, langetkoon risti päälle minkä painoinen tahansa sen tähden, että jos minä siitä tingin, niin minä kadotan oman sieluni autuuden. Ja vielä, mitä me sanomme niille etsiville sieluille, jos me emme voi osoittaa niille taivaan valtakuntaa maan päällä, sillä eihän sielun rauha vuoda ennen ihmisen sieluun, eikä se löydä ennen olevansa elävän Jumalan sanan perustalla, ennen kuin se on vakuutettu Herran Jeesuksen evankeliumin mukaan, että minä olen siinä hengellisessä kodissa sen taivaallisen äidin sylissä ja elävän Jumalan sanan perustan päällä uskomassa. Niin pidän, että valtakuntakysymyksestä on nytkin, jos me siitä tinkisimme, niin kaikki vastustajat ojentaisivat veljen kättä.
''''''''''''''''''''''''''''''''''
Puheenjohtaja: Kysyisin nyt kokoukselta, hyväksyykö kokous tämän asialistan tässä järjestyksessä, minkä johtokunta on tämän esittänyt? (Kokous: Hyväksytään) Seuraava puheenvuoro: veli Hulkko.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4