sanoja lauluistani

Keskustelua lauluista, runoista, kirjoista, sekä kuvia ja kuvakeskusteluja

Re: Hengelliset laulut

ViestiKirjoittaja Taavetti » 31 Maalis 2012, 16:07

Brita Kajsa kirjoitti:Jumalan terve!

Ihan nyt laulujen merkeissä vain tahdon kysyä: onko tosi, että monia hyviä lauluja on poistettu seurakunnan laulukirjasta? Jos ne ovat ennen kelvanneet ja koettu virvoittavaksi vanhojen uskovien taholta, kuinka ne eivät enää palvelisi nykyaikana? Tällaista joskus viikkoja sitten lukaisin joltakin foorumilta. Luulisi, että ne, jotka ovat imettäjiämme ja ruokkijoitamme

Lauluja on jätetty pois laulukirjasta monestakin syystä. Eniten on jätetty siksi, että niitä ei syystä tai toisesta lauleta, ja turhapa sellaisilla on paksun kirjan paksuutta lisää kasvattaa. Osa on jäänyt vähälle käytölle siksi, että niissä on vaikea sävel tai huonosti laulettavaksi sopivat sanat. Jos sanoissa on muutamia heikkoja kohtia sanoituksessa, on harkittu sanojen muokkaamista opillisesti oikeiksi ja helpommin laulettaviksi. Sellaiseen muokkaukseen tarvitaan alkuperäisen kirjoittajan lupa, ja ellei sitä saada, on parempi harkita laulun poistamista kirjasta tai, kuten myös on tehty, kokonaan uusien sanojen kirjoittamista. Sillä tavalla on kirjaamme saatu monia hyviä lauluja tutulla sävelellä, esimerkkinä vaikka laulu: Maasta vaivojen, puolees huutelen...

1940 -50 lukujen uudistuksissa jätettiin laulukirjastamme pois sellaisia lauluja, jotka oli onnistuneessa muodossa otettu ennen sotia ilmestyneeseen uuteen virsikirjaan.

Brita Kajsa kirjoitti:Sanassa, he, jotka saivat evankeliumin ymmärtämisen, eivät voi olla väärässä. Juuri näiden ns. vanhojen opettajien kirjoitukset minuakin ovat eniten virvoittaneet. Pakko on sanoa, että se suloinen Jeesuksen veren, vihmontaveren, veren, joka priikoitettiin myös minun tähteni, sitä en enää kuule niin selvästi. En myöskään Päivämiehestä saa lukea sitä uudestisynnyttävää ja uudistavaa evankeliumia. Tässä nyt tällainen soraääni. Mulla oli paljonkin aikanaan vanhoja kirjoja ja minä hullu vein ne kaikki ilmaiseksi jakeluun kirpparille kun hyllyt alkoivat täyttyä. Nyt minä kaipaan niitä. Itku, että ihminen voi olla pöljä!

Siunaten teitä kaikkia

BK

Vahinkohan se tietysti on, että on poistanut kirjoja, joita myöhemmin kaipaa. Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, ja ymmärrän hyvin täysien kirjahyllyjen ongelman. Mitä tulee luetun sanan voimaan, Raamattu opettaa, ettei siitä uudesti synnyttävää voimaa löydy. Jos löytyisi, olisi siitä esimerkki Raamattuun löytynyt. Sen sijaan lukutaitoisen Kandaken, etiopialaisen hoviherran esimerkki on siitä selvä todiste. Sen sijaan virinnyttä, elävää uskoa kirjoituksetkin vahvistavat ja virvoittavat, kun lukijan sisimmässä Pyhä Henki avaa luettua sanaa.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 31 Maalis 2012, 18:31

Brita kaisalle (ja janille) ei brita kaisan tarvi tehdä parannusta epäuskosta jos hän sanoo saavansa lohtua ja iloa tms noista lauluista. Ei usko sellaisesta mene vilauksessa. Jumala on armollinen ja pitkämielinen ymmärtämätöntä ja erehtyväistä lasta kohtaan. Jos meidän pitäisi kaikki ymmärtää kirkkaasti ja kaikki sanomisemme pitäisi olla virheetöntä, ei olisi yhtään perille päässyttä. Janille pitää antaa paljon anteeksi etulahjana niinkuin meille kaikille, kun oma luontomme on meillä kaikilla omanlaisemme, mutta se täytyy kuitenkin janille sanoa että totuutta on sinulla paljon mutta armoa vähemmän. Armon pitäisi aina kulkea edellä. Tuo tapa, millä esim vaadit brita kaisaa parannukseen epäuskosta, ei ollu oikea. Sanon sen julkisesti, koska keskustelu on ollut tähänkin asti julkista. Siinä oli vaativa ja lyövä mieli lasta kohtaan (brita kaisaa). Ristin juurelle ja ristille katsominen ei ole syntiä, mutta sinne juurelle ei tarvi eikä auta jäädä. Kuten virressa 301 sanottiin, ristin uhria saa kirkastaa, mutta muistaa samalla ylösnoussutta. Miikkulainen on uskonsa tunnustanut kertomalla käyvänsä väärillä tulilla lämmittelemässä. Tuo yleiskristillinen ekumenian kaiken hyväksyvä oppi on jumalan sanan vastainen.
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

ViestiKirjoittaja O.M » 31 Maalis 2012, 23:03

Miikkulainen71 edustaa sanoituksineen yleishengellisyyttä/ekumeniaa/allianssikristillisyyttä. Mielestäni hänen olisi tehtävä parannus harhaopistaan.

Kuitenkin keskustelussa on joitain epäterveitä kommentteja Janilta:

Jani_S kirjoitti:Sanon nyt aivan suoraan, ja uskoakseni monen puolesta, että minua jo tympivät nämä miikkulaisen värssyt. Ne ovat hengellistä sekasotkua, alkeellisia ontuvine runojalkoineen, omituisine nousutahteineen ja suurpiirteisine loppusointuineen, sekä kaiken lisäksi enemmän tai vähemmän jäljitellyn oloisia.


Mielestäni tuo Janin viesti Miikkulaiselle ei ole Jumalan sanalla suolattu viesti, vaan vain inhimillisen epäkohtelias viesti. Jos jonkun runous ei kolahda, ei runoilijaa silti tarvitse alkaa mollata tuolla tavoin.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja metsätähti » 01 Huhti 2012, 01:49

Mie osallistun tähän keskusteluun sen verran, että yhdyn veljien sanoihin Janista ja Janille. Usein toivoisin enemmän armollisuutta - ystävällisyyttä - rakkautta. Ite ulkopuolelta tulleena totean, että mie pelkään Jani_S sinua. Sie sanot nopeasti ja kovasti. Vaikka Jumalan sana tosiaan voi parantaa tai pahentaa, niin kyllä se meidän ihmisten tapa ilmaista itseämme vaikuttaa myös. Laitan tähän Siionin laulun 291 sanat, koska minusta näissä on paljon totta - ja myös itellä opittavaa.

"Anna, Herra, herkkä mieli lähestyä horjuvaa,
totuuden ja taidon kieli puhutella torjuvaa,
että sanat sieluun asti yltäisivät kutsuvasti.

Anna, Herra, esteet voittaa, käydä haavoittuneen luo.
Anna sanat, jotka hoitaa, parantaa ja rauhan tuo.
Auta että aukeavat kaikki siteet ahdistavat.

Anna, Herra, rohkeutta armon sanaa tarjota,
rakkautta, laupeutta, etten vaadi, karkota.
Pidä meidät armollasi tiellä kohti taivastasi."


Ettemme olisi ajamassa pois. Sanoilla on niin helppo satuttaa, halusi sitä tai ei. Anteeksiantoa riittää, mutta kolhuja ja pelkoja sanomisista voi silti jäädä, vaikka anteeksi antaisikin ehdoitta.

:cool:
Ylistys armon auringon! Se Herran kansan yllä on, ja virta valoa kantaa. SL 275 :)
Avatar
metsätähti
ahertaja
 
Viestit: 571
Liittynyt: 02 Syys 2009, 17:00
Paikkakunta: Pohjois-Suomi

ViestiKirjoittaja Hannes69 » 01 Huhti 2012, 03:15

Ellen väärin muista, on tästä samasta asiasta janin kanssa täällä keskusteltu useamman kerran ja sinun selityksesi tiivistettynä on ollut että sellainen se jumalan sana on, se parantaa tai pahentaa. Mutta ei kaikki mikä pahentaa, ole jumalan sanaa tai ainakaan jumalan sanan mukaista puhuttelua. Myös kovat ja armottomat sanat pahentaa, eikä niissä ole mitään jumalista. Jeesus sanoi itse fariseuksista että heillä on kiivaus jumalan puoleen, mutta ei taidon jälkeen. Saattoi olla myös paavali, mutta sisältö oli tuo. Vaatimus brita kaisalle parannukseen epäuskosta oli lyövä, ylhäältä päin tuleva ja vielä vailla totuuspohjaa. Niinkuin edellisessä kirjoituksessani kirjoitin, jos tuosta meni usko brita kaisalta, ei taivaassa tarvi pelätä tungosta, sen verran ymmärtämättömiä olemme kaikki. Tuo metsätähden lainaama laulu oli hyvä juuri tähän tilanteeseen.

Poistin tuplaviestin ja muokkasin tätä viestiä sen verran, että vaihdoin laulun lainaajaksi metsätähden, sillä oletan Hanneksen tarkoittaneen juuri metsätähden lainaamaa laulua. Taavetti.
Hannes69
Valvoja
 
Viestit: 819
Liittynyt: 24 Syys 2010, 01:00
Paikkakunta: Pohjois-Pohjanmaa

Kaunista huomenta

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 01 Huhti 2012, 07:10

Muistan, kun isäni teki kuolemaa sairaalassa. Hän oli uskovaisen kodin lapsi, kielsi uskonsa. Kun kävin katsomassa häntä sairaalassa kysyin, saanko laulaa hänelle hengellisen laulun. Ihmeellistä, olin juuri oppinut tämän iki-ihanan: Jeesuksesta laulan, Jeesuksesta vaan, jolta syyni suuret, anteeks sain ja saan...Lauloin tämän ja isä puhkesi itkemään. Hän sanoi, että tämä on se laulu, jota mummu, äitinsä lauloi kun hän oli pieni poika. Minä kysyin isältä, että tahdotko uskoa Jeesukseen, joka sovitti syntisi ja hän tahtoi.

Taavetti, kiitos sulle vastauksestasi. Luin eilen niitä kirkkovuoden tekstejä, joita olet laittanut palstalle. Kyllä on ilo, että hauta on tyhjä. Kristus Jeesus elää omiensa joukossa. Minä sain taas kerran jonkunlaisen ahaa-elämyksen lukiessani.

Älkää Jania kovin tuomitko sanoistaan, minulle hänen kirjoituksensa ovat olleet ojennukseksi. Ei hän ole niin pahasti sanonut ja kirjoittanut.

Janille: ethän anna mielesi masentua lukiessasi näitä kaikkia, ihmisiä me olemme, sinä ja minä. Siitä on kauan, kun olen käynyt tällä foorumilla. Tenttiputki päällä, kaikki aika menee väitöskirjoja ja opinnäytetöitä googlettaessa ja lukiessa.

Tänään on 1. huhtikuuta ja päivä valkeni kirkkaana.

Tahdon siunata teitä kaikkia. Jaksattehan muistaa minuakin rukouksessa.

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja Rebekka » 01 Huhti 2012, 15:52

Tuosta 'puhuttelusta' viela. Aidinaitini oli hurskas lestadiolainen, joka myos luki Raamattua ja Lutherin Postillaa SRK:n julkaisuitten lisaksi. Hanelle oli kirkastunut se Raamatun sana missa vaaditaan toisen veri tuomiolla meilta jos ei ole Sanaa kirkastettu hanelle. OK, tama puhuttelu ja parannusvaatimus siis kaikui kotonani asuvalta mummolta jokaiselle vieraalle meilla. Aiheuttaen uskosta osattomien suuttumusta ja kaymattomyytta sen jalkeen.

Jos puhutellaan, kannattaa sita ennen huokaista Taivaan Isan puoleen pyytaen taitoa ja rakkautta uskotonta kohtaan eika menna lihan kasivarsilla eli paittain syyttamaan toisia helvetin tien kulkijoiksi jos eivat parannukseen taivu.

Aidillani oli tapana sanoa, etta paras tie on aina kaantya suoraan rukouksessa Jumalan puoleen kunkin henkilon kohdalla. Kysyttaessa olkaamme valmiit vastaamaan savyisyydella ja pelolla, rakkauden hengessa. Jumalan Henki vaikuttaa jokaisessa parannukseen taipuvan mielen, emme me ihmiset sita saa aikaseksi. Antakaamme kaikki kunnia Kunnian Kuninkaalle.
Rebekka
pirteä
 
Viestit: 290
Liittynyt: 15 Maalis 2009, 23:21

Kasvua odotellen

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 02 Huhti 2012, 07:25

” Halatkaa niin kuin vastasyntyneet lapset sanan väärentämätöntä maitoa, että te sen kautta kasvaisitte pelastukseen.”

1Piet2:2

Jumalan rauhan terveisin ja pian liikkeelle lähtien

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Tämä jäi vaivaamaan,

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 02 Huhti 2012, 07:54

Kohta tulee kiire, lalitan tämän kun se painoi mieltäni.

Ja tehkäät puhtaaksi teidän sielunne totuuden kuuliaisuudessa, Hengen kautta, veljelliseen rakkauteen, joka vilpitöin olis, ja olkaat keskenänne palavaisessa rakkaudessa puhtaasta sydämestä,

Niinkuin ne, jotka jälleen syntyneet ovat, ei katoovaisesta, vaan katoomattomasta siemenestä, elävästä Jumalan sanasta, joka ijankaikkisesti pysyy.

Sillä kaikki liha on niinkuin ruoho ja kaikki ihmisen kunnia niinkuin ruohon kukkanen. Ruoho on kuivunut, ja sen kukkanen lakastunut;

Mutta Herran sana pysyy ijankaikkisesti, ja se on se sana, joka teidän seassanne saarnattu on.

1 Piet 1:22-25 Biblia

Voimia kaikille tälle pävälle! Nyt tukka suorana menoks

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Huomenta

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 03 Huhti 2012, 04:36

On tämä outo tämä minunkin vuorokausirytmi. Varmaankin jäi jo matkatöistä päälle, piti monesti lähteä näihin aikoihin ajamaan. Nyt on opiskellessa minulle helpompi käydä aikaseen maate ja sitten aamuyöstä herätä lueskelemaan tentteihin. Nyt on kylläkin lukujärjestyksessä aukko, mutta ei sitä unta riitä.


Yöllä minä ajattelen sinun nimeäsi, Herra, ja minä noudatan sinun lakiasi.Tämä on minun osakseni suotu: että otan vaarin asetuksistasi.Herra on minun osani; minä olen päättänyt noudattaa sinun sanojasi.
Ps. 119:55-57

Minun silmäni ikävöitsevät sinun sanaasi; minä kysyn:Milloin lohdutat minua.
Ps.119:82

Nämä psalmin sanat ovat mulle rakkaita, tosin en minäkään pysty täyttämään tuota lakia. Mutta Kristuksessa on kaikki täytetty. Näitä nyt aamuyön tunteina olen mietiskellyt. Talo on hiljainen, isäntä on yötöissä. Oikeastaan nautinkin tästä äänettömyydestä. Kohta laitan kahvin tippumaan. Juomme sitten yhdessä kotiinpalaavan kanssa.

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Ei kyllä liity mitenkään aloitukseen...mutta silti

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 03 Huhti 2012, 21:16

...laitan tämän, kun olen tälle palstalle kirjoittanut.

Oli kyllä raskas päivä, vaikka ei koulua ollut, väänsin kaksi seminaarityötä valmiiksi. Oli myös muuta arjen ahdinkoa ja uskoakseni saimme ne selvitettyä.

Suloisin viesti tuli koulutoveriltani, hän sai lääkelaskut läpi. Yhdessä itkimme ilosta kun juttelimme. Eikö ole Jumala ihmeellinen. Tämä ystäväni ei tunne Jeesusta vielä henkilökohtaisesti. Kerroin kuitenkin, että juuri kun hänen tenttinsä alkoi, muistutin miehelleni: nyt on tämä koulutoverini tentissä, laitoin kädet ristiin ja luulen, että miehenikin. Ja kun soittelimme ja juttelimme, hän kertoi, että ei ole varma kuinka meni ja minuutti puhelun jälkeen soitti taas ja kertoi, että onnistui. Miten se rohkaisee, se onnistuminen. Hänkin tekee kovasti työtä koulun eteen ja jännityksen ja paniikin takia sitten on tullut niitä aivan älyttömiä virheitä.

Jotenkin tämä muistuttelee minulle näitä uskon elämän paniikkitilanteita ja pelkoja ja epäonnistumisen tunteita. Kun ei sitä aina osaa olla niin hyvä ja mieliksi. Kuitenkin meidän hyvä Isämme taivaassa tietää ja tuntee meidät. Miksipä siis panikoida. Onhan Hän luvannut viedä aloittamansa työn loppuun.

Miten minulla onkin nyt päivän päätteeksi niin hyvä olla.

Rakkain Jumalan rauhan terveisin,

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Heips

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 04 Huhti 2012, 12:01

Aika jännä juttu, miul on tämä kone auki ja mieski kai joskus selailee näitä vl-foorumin juttuja. Kyl nää varmaan häntäki kiinnostaa. Hää ei ihan samalla tavalla osaa ilmaista itteesä täs koton ku mie, kuitenki on tahtonu uskoo syntisä anteeksi.

Ku mie tulin kotia oli Päivämies tullu ja ny mie perun kaikki kritiikkini...Oli niin ihanaa evankeliumia. Valde Palolalle erityiskiitos kolumnistaan. Ja kiitosta kaikille muillekin toimittajille.

Tiiättekö mitä, hyvä paimen lähtee etsimään sitä yhtä sadasta...99 on tallessa mutta sitä yhtähän paimen kaipaa ja halajaa. Ja mitä hää tekkee, jättää ne 99 sinne tarhaan ja lähtee ettimään. Löytää ja nostaa harteille iloiten. Ylistys Herralle!

Rakkain Jumalan rauhan terveisin tänäänkin

BK
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Tämä on pakko laittaa

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 04 Huhti 2012, 12:35

Mie sain sydämen kyllyydestä ihanaa evankeliumia nyt Päivämiehestä. Malja taitaa tulla nyt yli. Onko tämä edes todellista?

Nyt mie lähen saunomaan, rakkaat matkatoverit, puhdistetaanhan aina välillä sielumme totuuden kuuliaisuudessa...

Rakkain terveisin ja Jumalan rauhalla siunaten

Brita
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

ViestiKirjoittaja O.M » 11 Huhti 2012, 10:47

Brita Kajsa kirjoitti:Mie sain sydämen kyllyydestä ihanaa evankeliumia nyt Päivämiehestä. Malja taitaa tulla nyt yli. Onko tämä edes todellista?


Tällaisia kuulumisia on mukava lukea. Toivotaan ja rukoillaan, että hyvät armon tuntemisen hetket kantavat niinäkin aikoina, kun on epäilyksiä, kiusauksia, lankeemuksia ja kuivuutta. Uskon elämässä nimittäin on myötä- ja vastamäkiä. Joskus on helppoa ja iloista uskoa. Joskus uskon päämäärä meinaa peittyä vaivaan, väsymykseen ja elämisen tuskaan.

Pohdiskelin vieläkin mielessäni Jani_S:n kärjekkäitä kirjoituksia Miikkulaisesta ja Brita Kajsasta. Nimimerkeillä on ero: toinen ei kerro tehneensä vanhoillislestadiolaisuudessa oikeana pidettävää parannusta, kun taas toinen kertoo parannuksen tehneensä. Mielestäni Nuusku kirjoitti asiasta hyvin:

”Mielestäni tässä on nyt kuitenkin varottava, että ei lähdetä sirppi kädessä kylvämään siementä. Minun mielestäni, niiden viestien perusteella joita Brita-Kajsa on kirjoittanut, jos hän on puhunut totta, ei ole tarpeellista tehdä parannusta epäuskosta, mutta yleishengellisyyden tartunnaiset saattavat karista, kunhan Jumalan Pyhä henki saa vaikuttaa sydämessä. Suviseuroissa puheissa sanottiin kerran jonkun puhujan sanoneen parannuksen armon saaneelle, että kunhan tässä aikaa kuluu, niin "kyllä sinusta vielä tulee yhtä ahdasmielinen kuin meistä."

Olen tavannut Janin kerran suviseuroissa ja vaihtanut vuosien varrella lukuisia yksityisviestejä hänen kanssaan. Olen pitänyt Jani_S:ssä hänen selkeästä ja totuutta kiertelemättömästä ilmaisutavastaan. Jani_S ei ole epäröinyt kirjoittaa lakia muita hengellisyyksiä edustaville kirjoittajille, kuten onkin oikein. Hän ei myöskään ole epäröinyt kirjoittaa lakia palstalla kirjoittaneille liberaali-vl:ille, jotka ovat (kuten Nuuskukin edellä totesi) hengellisesti Jumalan seurakunnasta erkaantuneita ihmisiä. Mutta aina kaikki ei mielestäni ole mennyt oikein. Liian usein Jani on kirjoituksissaan ojentanut palstan epäuskoisia/väärähengellisiä/kuollutuskoisia kirjoittajia lihan käsivarrella. Epäuskoisen puhuttelutilanne ei saa olla tekosyy kohdella epäuskoista rumasti. Vaikka väärähengellisen/liberaali-vl:n luulousko herättäisikin (ymmärrettävää inhimillistä) ärtymystä, on lakiakin yritettävä saarnata sävyisästi:

”– – aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla, pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.” (1. Piet. 3:15–16.)

En väitä olevani itsekään sävyisästi kirjoittamisessa mikään malliesimerkki. Etenkin aiemmin palstalla kirjoitti eräs kirjoittaja, jonka (vääristely)kirjoitukset vl-kristillisyydestä herättivät minussa ärtymystä. Ärtymys heijastui kirjoitusteni sävyyn tavalla, jota olen joutunut pyytämään anteeksi.

Olemme kaikki ihmisiä, niin epäuskoiset kuin uskovaisetkin. Yritetään elää sovussa keskenämme. Jumalan sana loukkaa syntiin mielistynyttä luonnollista ihmistä ja sille emme voi mitään. Jumalan sanasta riippumattomille loukkauksille sen sijaan voimme paljonkin. Erotetaan ne asiat, joille emme voi tehdä mitään. Keskitytään niihin, joille voimme tehdä.
"Mua, Jeesus, auta valvomaan
ja tätä aina muistamaan:
on lyhyt ihmiselämä
ja iäisyys on edessä.
Jo askel riittää siirtämään
tulevaan, toiseen elämään."

Virsi 538:4.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3621
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

Jumalan terve

ViestiKirjoittaja Brita Kajsa » 13 Huhti 2012, 18:54

Nyt kyllä on ihan pakko taas puuttua...

Kun ensimmäiset höyryt on menneet menojaan ja lueskelee Janin vastineita, minulle ne aukeavat kuitenkin...mitenkä sen osaisi kuvata, ihan kuin sieluni silmillä näkisin kuvan: totuus, joka kirvelee ja silti se on ympäröity sellaisella suloisella rakkauden ikäänkuin utupilvellä...voi kun mie voisin piirtää tämän asian miten minä tämän koin. Se on silmissäni jotenkin niin elävää.

Tämä nyt kuulostaa varmasti kovin pöljältä, mutta näin sen koin kuitenkin. Minä löysin ja näin paljon rakkautta, se ihan niinkuin tihkui ja valui sieltä sanojen välistä.

Näin tämä asia nyt minulle kirkastettiin ja se siitä.

Brita
"And Jesus, moved with compassion, put out His hand and touched him, and said to him, "I am willing: be cleansed."

Mark 2:41(New King James Version)
Brita Kajsa
vakiintunut
 
Viestit: 116
Liittynyt: 10 Elo 2011, 16:35

Edellinen

Paluu Kansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron