Tällä viikolla sain hyvän kokemuksen keskussairaalastamme. Oli neljättä päivää kestänyt migreeni, joka ei talttunut täsmälääkkeillä eikä millään omista ikoista löytyvällä. Kun ei tahtonut kipu hellittää eikä mikään pysynyt sisällä, läksin loppuviimein päivystykseen ja jännitin kovasti, että käännyttävätkö suoraan kotiin vai miten käy, siinä olossa kun ei kovin topakkana voinut olla.
Pääsin vuorollani kertomaan hoitajalle asiaa, ja se kyllä oli niin ystävällinen kuin voi olla, nappasi kassini kantaakseen ja saattoi tarkkailuun (sain vielä pimennettävän yhden hengen kopin, isompi tarkkailutila oli valoisa ja äänekäs). Siellä sain maata ja lääkärikin tuli sinne tutkimaan ja haastattelemaan. Sovittiin, että laitetaan minut tiputukseen ja kerroin pelkääväni sitä ja että paniikkihäiriön myötä voi olla vaikea saada neulaa sisään, kun ahdistun. Sain sitten esilääkityksenkin, hoitaja huolehti viltin ja otti huomioon kaiken, mitä kerroin pelkäämisestä - ja onnistuneesti pisti neulan kerralla paikalleen, kun malttoi tutkailla rauhassa kuunneltuaan. Voi että tuntui hyvältä jo tulla kohdatuksi niin henkilökohtaisesti.
Ja kun siinä oli tunnin verran tiputeltu ja neljä kuudesta lääkkeestä oli suonessa, niin voi sitä autuutta kun alkoi helpottaa. Lopuksi vielä hoitaja kävi kysymässä, haluanko kotiutua, ja että vaikka nyt ei satu, voin halutessani jäädä yöksikin sairaalaan. Tuumasin lähteväni kotiin, hoitaja huolehti taksin ja antoi Kela-paperin, jolla kuittaantui osa taksimatkasta ja saatteli ovelle. Kyllä oli niin positiivinen kokemus kuin olla taitaa.
Lisäksi ilmeni vielä yksi positiivinen juttu: En tiiä tähdelleen, mitä ja millaisia määriä sain, mutta kun normaalisti napsin päivän aikana muiden lääkkeiden lisäksi kolme 800 mg buranaa ja silti sattuu johonkin päin, niin en ole tuon torstai-illan jälkeen särkylääkettä tarvinnut, eikä silti satu. En tajua, miten se on mahdollista, ei niistä lääkkeistä mikään muu ole pitempivaikutteista kuin ehkä se kortisonipulssi, mutta siihen reagoin yleensä niin vahvasti oireillen, ettei sekään kyllä tätä selitä. Viimeisin kuukausi on ollut takkuinen kivun ja kuumeen kanssa, mutta nyt olen saanut niistä levätä tuon reissun jälkeen. Jospa vaikka pääsen seuroihinkin huomenna, koko toukokuu kun on mennyt kotona kunnottomana.
Ja vielä kun otetaan huomioon, että meillä on niin hyvä yhteiskunta, että maksoin tuosta sairaalakäynnistä sen 27 euroa ja kaiken tämän sain. Ei kaikki onneksi ole niin huonosti kuin miltä uutisia seuratessa kuulostaa.