KORKEIN ONNIK.A. Lohen puhe Jyväskylän suurissa seuroissa vuonna 1937.
"Mutta kuin hän näki kansan, astui hän ylös vuorelle, ja kuin hän oli istunut, tulivat hänen opetuslapsensa hänen tykönsä. Niin hän avasi suunsa, opetti heitä ja sanoi: autuaat ovat hengellisesti vaivaiset; sillä heidän on taivaan valtakunta. Autuaat ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen. Autuaat ovat siviät; sillä he saavat maan periä. Autuaat ovat, jotka isoovaat ja janoovat vanhurskautta; sillä he ravitaan. Autuaat ovat laupiaat; sillä he saavat laupiuden. Autuaat ovat puhtaat sydämestä: sillä he saavat nähdä Jumalan. Autuaat ovat rauhan tekijät, sillä ne pitää Jumalan pojiksi kutsuttaman. Autuaat ovat jotka vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivaan valtakunta. Autuaat olette te, kuin he piikkaavat ja vainoovat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaat ja riemutkaat, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä näin he vainosivat prophetaita, jotka teidän edellänne olivat. Te olette maan suola: jos siis suola tulee mauttomaksi, millä sitten suolataan? Ei se enää kelpaa mihinkään, vaan heitettää pois ja ihmisiltä tallattaa. Te olette maailman valkeus. Ei sitä kaupunkia taideta peittää, joka vuorella on. Eikä kynttilää sytytetä, ja panna vakan alle, vaan kynttilänjalkaan, valaisemaan kaikkia, jotka huoneessa ovat. Näin valistakoon teidän valkeutenne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät työnne, ja kunnioittaisivat teidän Isäänne, joka on taivaissa." (Matt. 5: 1-16).
Lukemamme Jumalan sanan eräissä paikka on alkuosa siitä suuresta, puheesta, joka kerran pidettiin suurissa kesäseuroissa, Jumalan luonnon temppelissä.
Oli suvi, niin kuin nytkin. Saarnaajana oli hän, jonka sanat ovat iankaikkisesti todet, itse Jumalan Poika, maailman vapahtaja. Näissä seuroissa oli niin paljon kuulijoita Galileasta, Jerusalemista ja Juudeasta ja Jordanin toisella puolella olevasta maakunnasta, etteivät huoneet olisi riittäneet. Oli aivan luonnollista, ja niin tapahtuu meidänkin akanaamme, että kuulijakunta oli kirjavaa joukkoa. Siinä oli monenlaisessa sieluntilassa olevia ihmisiä. Mutta Jeesuksen vuorisaarna on niin monipuolinen ja sisältörikas, että jokainen, olipa hän missä sieluntilassa tahansa, löytää itsensä sen kuvastimesta. Kaikille uskottomille, itsevanhurskaille ja Jumalan lapsille on siinä osansa annettu.
Alkuosa puheesta koskettaa ihmiselämän tärkeintä kysymystä, sitä, mikä tuntomerkki on autuailla ihmisillä. Autuas merkitsee onnellista. Onni, — eikö tuohon sanaan sisälly kaikki se, mihin Jumalan luoma ihminen pyrkii. Se on kaikkein korkein tavoiteltava päämäärä. Niin pian kuin ihminen lapsesta kehittyy nuorukaiseksi ja neidoksi, hänen sielussaan herää toive: jospa voisin maailman matkani johtaa niin, että tulisin onnelliseksi.
Nyt tehdään paljon työtä onnellisuuden edistämiseksi. Kansat pyrkivät onneen sivistyslaitosten ja lainsäädännön avulla. Mutta valitettavasti usein unohdetaan, missä ihmisen kaikkein suurin onni on löydettävissä.
Maailma houkuttelee Kun nuori sydän alkaa ymmärtää tätä maailmaa, ja maailma houkutuksineen, perkele ja oma liha, ovat ympäröimässä nuorukaista ja neitoa, joka lapsuuselämän murroksesta astuu elämän näyttämölle, niin kiusaus käy monesti ylivoimaiseksi. Näin saattaa käydä kristityssäkin kodissa kasvatetulle lapselle, joka on aluksi ollut kiintynyt Jumalan armoon. Ystävät ovat maailmanjuoksussa, ja oma liha ja veri houkuttelee.
Kun vihollisen viettelys on voimakas, niin usein käy niin onnettomasti, että tien valinta tapahtuu väärin. Jumalan ääni kyllä varoittaa: älä lähde sille tielle, paha sinut perii. Samoin varoittavat isä ja äiti. Mutta usein on niin, että muut äänet voittavat. Nuori lähtee ensi kerran tovereittensa kanssa synnin nautintoihin, saa hetken tuntea elämän hurmaa. Mutta kun hän sieltä synnin iloista palaa, voi äiti olla itkien vastassa kysymässä: lapseni, missä olet iltasi viettänyt. Silloin omatunto soimaa, ei tule uni silmiin, kyynelistä päänalus kostuu. Mutta ei ole voimaa rukoilla vanhemmilta anteeksi. Ja vihollinen saarnaa: kun kerran lähdit, miksi enää palaisit. Niin nuori kerta kerran jälkeen menee takaisin samoille syntiretkilleen. Toisaalta vihollinen pelottelee, että kristillisyys ja Jumalan lapsena olo on muka nunna- ja munkkiluostarissa oloa, eikä nuori voi sellaiseen alistua. Hänen täytyy saada nauttia elämästään. Tätä tietä vihollinen on saanut monia kuljetetuksi pois Jumalan rakkaudesta, ja niin hän vie synnin tietä yhä edemmäksi. Nuori ei aluksi ollenkaan aavistanut, että synnin maljan pohjalla on katkera sakka. Näin synnin huumassa ihminen saattaa mennä niin pitkälle, että onni katoaa jo tässä elämässä, ja vielä pahempaa; Jumalan rauha on poissa. Kaikki on onttoa ja tyhjää.
Kun ihmishenki on joutunut Jumalasta eroon, se ei voi saavuttaa onnea eikä saada tyydytystä. Mutta onnen kaipuu on kuitenkin yhä olemassa. Ainoastaan, jos vihollinen on saanut paaduttaa aivan tunnottomaksi, voi ihminen sellaisena, parempaa elämää kaipaamatta, mennä kadotukseen. Kristityn kodin lapsi joutuu harvoin tähän turtumuksen tilaan. Koska kysymys, jota Jeesus tekstissämme koskettelee, on ihmiselämän kaikkein suurin ja tärkein, on syytä tutkistella, löytyykö meistä näitä onnellisten ihmisten tuntomerkkejä.
Autuaiden tuntomerkkejä Jo ensimmäinen tuntomerkki on vaikea käsittää. Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Luonnollinen ihminen ei tavoittele köyhyyttä, vaan hyvinvointia, sitä, että hän tulisi omillaan toimeen. Mutta Jeesus sanoo, että köyhyys on autuuden merkki. Hän puhuu toisessa paikassa fariseuksesta ja publikaanista. Fariseus kiitti itseään, publikaani ei uskaltanut edes silmiään kohottaa taivasta kohden, rukoili ainoastaan: Herra, armahda minua.
Ensimmäinen armotyö on se, että Jumala herättää omantunnon. Silloin tulee hätä, ja syntyy tarve kääntyä armahtajan puoleen. Kuolema ja helvetti ovat silmien edessä. Täytyy huutaa syvyydestä: Jumala armahda. Kun tällaiselle ihmiselle saarnataan syntien anteeksiantamus, julistetaan, ettei Jumala vielä ole määrännyt helvettiin, vaan ottaa sinut armolapsekseen. Ja kun syntinen tarttuu tähän sanaan, niin taivaan portit avautuvat, ja tuo syvässä vaivassa vaikeroiva ihminen rupeaa heti kiittämään Jumalaa suuresta armosta ja rakkaudesta. Siitä, että kaikki synnit ovat anteeksi. Silloin on todellinen elämän onni saavutettu, kun helvetistä nostettu pelastuu. Näin on Jumala aina syntiin langenneita ihmisiä kutsunut armovaltakuntaansa.
Minä haluaisin kysyä: onko Jumalan lapsi aina näin hyvissä tuntemisissa. Ei suinkaan. Tunteet vaihtelevat. Kun armon tunteminen on hävinnyt sinulta, ja on alkanut uskosta eläminen, niin huomaat, että liha ja veri jäivätkin entiselleen. Kun armonaurinko on mennyt pilveen, ja synnin kiusaukset ovat voimakkaat, rupeaa vaivaamaan hätä, pelko ja epäilys. Ilon tunne katoaa, kun matkamies joutuu kulkemaan niin ahtaita matkoja, että huomaa itsensä yhtä kurjaksi, kuin matkalle lähtiessään oli.
Kaikkien pyhien kokemus on, että hengellisestä köyhyydestä emme pääse Jumalan lapsinakaan. Tämä köyhyys tekee murheelliseksi. Mutta heti kuulemmekin: Autuaita ovat murheelliset sillä he saavat lohdutuksen. Joka tulee hyvin omillaan toimeen, sillä ei ole kiire armon perään. Ystävät rakkaat, se on Jumalan armo, että hän pitää meidät niin köyhinä, että tarvitsemme koko Jumalan armon tälläkin hetkellä. Aivan kuin vanhan liiton kirjoittaja, täytyy meidänkin sanoa: Herra, jos sinä käyt tuomiolle palvelijasi kanssa, niin kuka silloin pysyy.
Jos sinä, Jumalan lapsi, tulisilmäisen tuomarin edessä tarkastat itseäsi, niin tunnustat, että vaatteesi ovat niin saastaiset, ettet voi astua uuteen Jerusalemiin omissa vaatteissasi. Mutta kun meillä on Jumalan vanhurskaus, ei meidän tarvitse katsoa itseemme, vaan Golgatalle, jossa synnin velka on maksettu ja taivaan ovet avattu. Sisareni ja veljeni, ole hyvässä turvassa, synnit ovat anteeksi saadut.
Näin veren ääni huutaa Siionin vuorelta. Haluttaako lähteä pakoon tätä syntien anteeksiantamuksen ääntä? Meidätkin, kaikkein laitimmaiset Jumalan lapset, tahtoo Jumala kuljettaa iankaikkiseen onneen. Mika on suurempi onni, kuin se, että on Jumalan rauha tunnolla, ja tämän elämän jälkeen alkaa iankaikkinen ilo. Mitä suurempaa onnea voisimme odottaa?
Erilaisia aikoja Jumala on sallinut meidän elää niin onnellisena aikana, että rauhassa ja vapaudessa saadaan saarnata evankeliumia. Jumalan suuri siunaus on Jumalan lasten osana. Jeesus sanookin: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan, niin teille sen ohessa kaikki muukin annetaan. Jumala on niin suurella rakkaudella meitä siunannut, että pelasti meidän pienen kansamme orjuudesta. Saamme vapaasti kokoontua. Näistä ulkonaisistakin lahjoista meidän tulisi kiittää Jumalaa. Kuka on se, joka antaa kukille värin, paremman kuin taidemaalari. Saarnatkoon ne sinulle, Jumalan lapsi, Jumalan suuresta armosta, rakkaudesta ja hyvyydestä. Me olemme maailman onnellisimpia ihmisiä, sillä meillä on Jumalan rauha.
Synnin myrkky on vienyt monelta elämän onnen, ja saattanut hänet vankilan seinien sisälle, jossa hän katuu, että on tuota myrkkyä nauttinut. Sen tähden,
köyhät ja vaivaiset Jumalan lapset, muistamme aina Jumalan rakkautta ja syntien anteeksiantamuksen ihanaa sovintosaarnaa, että saisimme kotirantaa kohti matkaa tehdä. Jumalan yhteys ja Jumalan lapsioikeus tekee meidät onnellisiksi. Jeesus todistaa: autuaat ovat sävyisät, sillä he saavat periä maan. Muista, ystävä aina, että iankaikkinen elämä on oikea koti. Me pääsemme täältä iankaikkiseen elämään, mutta jumalattomat, joutuvat iankaikkiseen kadotukseen. Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät on kutsuttava Jumalan lapsiksi. Eivät Jumalan lapset ole koskaan rauhattomuutta aiheuttaneet. Mutta kun ihmiset luopuvat Jumalasta, niin he petojen tavoin repivät toisiaan. Suokoon Jumala, että Jumalan lapset olisivat rauhantekijöitä kansakuntien elämässä. Jos Jumalan tunto loppuu, niin kansakunta häviää. Ei olisi Sodomaa hukutettu, jos siellä olisi ollut kymmenen vanhurskasta rauhantekijää.
Nuorukaiset ja neidot, Suomen kansalla ei ole tulevaisuutta, jos te lähdette synnin tielle. Mutta jos pysytte elämän tiellä, niin Jumala voi onnellisesti johtaa kansamme kohtaloita. Jumalan lapset, tehkää työtä, huutakaa, että synnin tie vie onnettomuuteen, ettei se Herran tuli, joka on syttynyt palamaan, sammuisi, ja meidän vanhojen mukana menisi hautaan. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kuin ihmiset minun tähteni solvaavat ja vainoavat teitä, ja valhetellen puhuvat teistä kaikenlaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaassa.
Vainoja ja pilkkaa Samoinhan vainottiin profeetoitakin, jotka olivat ennen teitä. Meillä ei ole nyt veristä vainoa, mutta pilkkaa saamme osaksemme. Meistä sanotaan: nuo uskovat ennakkoluuloja jne. Uskonto on huumausainetta. Pitäisi ravistaa pois nuo vanhat kahleet, vasta sitten koittaisi, muka onnellinen elämä. Me emme välitä, vaikka meitä pidetään pilkan esineinä. Olen onnellinen, kun minulla on Jumalan rauha sielussani. Mitä muuta kaipaisimme, kun meillä vain on armon antama onni. Te olette maan suola, mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi. Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Jos kristillisyys jää vain päähän, emmekä pysty sitä elämässämme toteuttamaan, on suola mautonta. Jumala suokoon, että me elämällämmekin osoittaisimme olevamme Jumalan lapsia. Emme tahdo olla jumalattomuuden kanssa liitossa. Jumala antakoon sen armon, että voisimme olla suolana, että Jumalan tunto pysyisi hereillä meidän kansamme keskuudessa, ettei koko kansa mätänisi.
Maailman valo Te olette maailman valo. Ei voi ylhäällä oleva kaupunki olla piilossa, eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttilänjalkaan, että se loistaisi kaikille huoneessa oleville. Nykyään on tapana sanoa: uskonto on kyllä yksityisasia sikäli, ettei toisen uskolla taivaaseen mennä. Mutta kyllä se, Jumalan lapset, ulospäinkin näkyy. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät isäänne, joka on taivaassa. Jos lähdemme omaa kynttiläämme katsomaan, niin tuntuu, että se on sammunut. Pelkäämme, ettei kipinäkään ole enää sielussamme. Mutta kuta enemmän me katselemme Golgatalle, sitä paremmin kynttilä palaa.
Kun pääsemme kerran niihin suuriin kesäseuroihin, joista ei erota, niin ei ole enää kuolemaa, ei itkua eikä parkua. Kyllä me taivaaseen pääsemme, ystävät rakkaat, kun vain Herrasta Jeesuksesta kiinni pidämme.
K. A. Lohi
Päivämies 1.2.1978
Väliotsikot skannaajan
imat.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4