Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

Keskustelua lauluista, runoista, kirjoista, sekä kuvia ja kuvakeskusteluja

Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

ViestiKirjoittaja mies » 08 Touko 2014, 09:08

Kirja on kirjoitettu v. 1890, ja ilmeisesti perustuu jollakin asteella
tositapahtumiin:

"Seuraavasta kuvauksesta, joka niin hyvin yleisiltä piirteiltään kuin
myöskin kertomuksen kokoon panoon katsoen on otettu
luonnosta, saa lukija lyhyen esityksen tästä lahkosta
sekä sen elämästä ja opista. "

"Hihhulilais-nimelle on käynyt samoin kuin Geusi-
nimelle hollantilaisten vapaussodan aikana ja Birke-
beiniläis-nimelle Norjan valtaistuinsotien aikana; hauk-
kumanimestä on se muuttunut historialliseksi. Se on
nyt tavallinen nimitys, jota yleisö käyttää tämän uskon
tunnustajista ja jota he itse monin paikoin pitävät
kunnianimenä. Nimi on muuten saanut alkunsa siitä,
että lahkon jäsenet, päästyään korkeimman uskonnol-
lisen kiihtymyksen tilaan, lausuvat epäselviä ääniä,
joista heidän vastustajansa ovat luulleet erottavansa
hih- ja huu-tavuja, joista sitte nimi on muodostettu.
Itse he sanoivat itseään alussa „pikaa uskovaisiksi",
joka nimitys on otettava huomioon, koska se osoittaa
jonkinlaista sukulaisuutta tämän lahkon ja metodistein
välillä. "

Eräs päähenkilö lienee Adam (sivulta 70 alkaen) Tobiaksen
lisäksi.

Ebook versio:
https://archive.org/stream/hihhuleitaku ... 6/mode/2up

Tekstiversio:
http://archive.org/stream/hihhuleitakuv ... g_djvu.txt
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

ViestiKirjoittaja Ilpo » 10 Touko 2014, 17:13

Mielenkiintoista luettavaa.
Ilpo
Ilpo
ahertaja
 
Viestit: 552
Liittynyt: 04 Kesä 2011, 00:46

Re: Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

ViestiKirjoittaja mies » 22 Heinä 2014, 08:38

Lienee arvan varassa, että näillä olisi mitään tekemistä toistensa kanssa - nimittäin Samojedien ja tämän kirjan kanssa.
Kanin on aika kaukana Tobolsk:ia. Samojedeistä kerrotaan, että heitä oli myös metsä-alueilla Tobolsk:ssa:
"the Ostiak Samoyedes, intermingled with Ostiaks, to the South of the others, in the forest regions of Tobolsk and Yeniseisk."
ja niin oli Adam Pihlhjerta eli Aleksander Ylistalo alueen lähellä.

Mutta aiheeseen, Aleksander lähetti kirjeen (kirja kirjoitettu 1890):

PORVOOSSA 1890:
s.151 kirjoitti:Tobolskista, vankein parannuslaitoksesta.

Terveyttä ja veljeyttä Tobias Pulliselle ynnä
rauhaa, anteeksi antamista ja sovintoa vapahta-
jamme Jesuksen Kristuksen tähden. Jos sinä,
rakas veli Kristuksessa, tiedät itsestäsi jotain pa-
haa, niin älä bee kuten sinun kelvoton viheliäinen
veljesi Adam Pihlhjerta, älä salaa sitä seurakun-
nalta vaan tunnusta se elävän Jumalan ja kanssa-
veljiesi edessä, niin että et sorru synnistä, kuten
pahantekijä opettajasi Aleksander Ylistalo

entinen
Adam Pihlhjerta.


Samojedien marssijärjestys on mielenkiintoinen, mutta ehkä näin on ollut
aina, eli karja lähetettiin ensiksi. En ole raamatusta löytänyt, että missä
karjaa vietiin matkalla luvattuun maahan. Olettaa voisi, että edessä?

Samojedejä kävi englantilainen tutkimusmatkailija tapaamassa aikoinaan;:

THE LAND OF THE NORTH WIND TRAVELS AMONG THE LAPLANDERS
AND THE SAMOYEDES, LONDON JOHN MURRAY, ALBEMARLE STREET 1875 kirjoitti:
Todellakin, miehet, naiset ja lapset kunnioittivat toinen toistaan,
ja näyttivät niin parhaiten mahdollisesti, kun voi sanoilla kertoa.
En kertaakaan kuullut vihaista sanaa tai nähnyt tylyttelyä heidän keskuudessaan.
En usko että moniavioisuutta on heillä, niinkuin on kerrottu.

Heimo otti äkkiä tarkan marssijärjestyksen: reet koottiin kolmeen jonoon (riviin?)
jokaiselle reelle (reki) sen oma joukko poroja ja mies tai naiskuski :
suuri porotokka keskitettiin ja lähetettiin edessä, ja hitaasti, kun
katsoimme heitä, Samojedit alkoivat matkaamaan pohjoiseen. Ensiksi
yksi reki, johon oli toiset neljä kiinnitettynä, matkasivat tundran yli,
sitten seuraava viiden joukko, ja seuraava, niinkuin Israelin lapset,
koko heimo - miehet, naiset ja lapset, kodit ja karja - olivat liikkeessä,
häviten kummun taakse, ja kadoten hitaalle ja työläälle matkalle Kanin:iin.

Indeed men, women, and children were all respectful one
to another, and seemed on the best of terms. I never heard
an angry word or saw a coarse action among them. I do not
believe either that polygamy is recognised among them, as is stated.

The tribe soon began to assume a definite order of
march : the sledges were collected in three files, each
sledge with its team of reindeer and male or female
driver : the great herd was concentrated and sent on in
front, and slowly, as we watched them, the Samoyedes
began to defile on their journey northwards. First
one sledge, with four other sledges attached to it,
trailed off over the tundra: then a second link of
five: then another, until, like the children of Israel^
the whole tribe — men, women, and children, homes and
herds — were in motion, disappearing one by one over
the brow of some rising ground, and vanished upon
their slow and toilsome journey to Kanin.


Mutta Tobolsk:ssa oli ainakin entisiä Ruotsalaisia:

Wikistä:
After the Swedish defeat at Poltava in 1709, large numbers of prisoners were sent to Tobolsk. They numbered about 25% of the total population. Many of them were not repatriated until the 1720s, and some of them settled permanently in Tobolsk.

Paljon ruotsalaisia vankeja vetiin Poltavan taistelun jälkeen Tobolsk:iin. He muodostivat 15% koko kaupungin asukasluvusta.
Monet pääsivät takaisin vasta 1720 luvulla, ja jotkut jäivät sinne asumaan pysyvästi.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

ViestiKirjoittaja mies » 08 Syys 2015, 10:02

Tobolskissa, Siperiassa oli pietestejä 1713->
(Kirja: Pietism and the Making of Eighteenth-Century Prussia)
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Kirja: HIHHULEITA. KUVAUKSIA ITÄ-SUOMESTA.

ViestiKirjoittaja mies » 08 Syys 2015, 10:03

mies kirjoitti:Mutta Tobolsk:ssa oli ainakin entisiä Ruotsalaisia:

Wikistä:
After the Swedish defeat at Poltava in 1709, large numbers of prisoners were sent to Tobolsk. They numbered about 25% of the total population. Many of them were not repatriated until the 1720s, and some of them settled permanently in Tobolsk.

Paljon ruotsalaisia vankeja vetiin Poltavan taistelun jälkeen Tobolsk:iin. He muodostivat 15% koko kaupungin asukasluvusta.
Monet pääsivät takaisin vasta 1720 luvulla, ja jotkut jäivät sinne asumaan pysyvästi.


Tuossa meni pietistejä Siperiaan,
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1276
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00


Paluu Kansio



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa