Elämän tiellä
(Kirje uskonveljille ja sisarille)
Kalliissa muistossa säilynyt uskon Sisar.
Toivotan vaimoni kanssa Teille ja huoneellenne Jumalan rauhaa. Se on kalleinta ja arvokkainta, mitä me toisillemme toivoa ja suoda saatamme, vaikka se onkin meille itsellemme lahjaksi annettua, on aivan armosta.
Muistan usein seuroja siellä ja käyntiäni kodissanne. Silloin oli rauha maassa ja oli runsaasti ruokaa. Oli myös Jumalan lapsille, heidän nälkäiselle vierasjoukolleen, runsaasti katettuna pöytään sitä ruokaa, joka ravitsee kuolemattoman sielun. Muistan teidät ja kotiväkenne kristittyjä palvelevina. Ja varmaan monet siellä olleet sen muistavat.
– Nyt ovat vuodet kuluneet, käymme vähitellen raihnaisiksi ja matkasta väsyneiksi. Vanha osuus tuleentuu ja alkaa kypsänä painua maahan päin, niin kuin elokuinen rukiintähkä. Monta on siellä ja monta on täällä sen jälkeen joukostamme elonleikkaaja korjannut aittaansa. He lepäävät töistänsä, niistä, jotka olivat Jumalassa tehdyt, joita olivat tehneet sen tähden, että Kristuksen rakkaus oli vaatinut tekemään ja pannut heidät toimimaan. He lepäävät sitä Jumalan kansan sapattilepoa, joka kestää lyhyen aikaa, kuin uni, ja josta heidän armahdettujen, sovintoverellä puhdistettujen ja lunastettujen, on autuasta herätä kirkkauteen.
Mekin, jotka olemme vielä matkalla, saamme käydä kohta samalle lepovuoteelle. Siitä nousee tomumme kirkastettuna asumaan uutta taivasta ja uutta maata. Se odottaa Teitäkin, rakas Sisar. Se osa kuuluu siihen kutsumukseen, joka on osaksenne tullut, kun iankaikkisen rauhan evankeliumin valkeus ja voima Teidät tavoitti ja Teidät valtasi niin, että piti parannus tehdä ja uskoa synnit anteeksi. Se osa kuuluu siihen arpaan, joka on langennut kohdallenne. Siihen osaan ei siis kuulu vain ylösnousemus synnistä, siitä entisestä suruttomasta menosta, joka on kuolemaa itse asiassa, vaan siihen kuuluu myös ylösnousemus kuoleman ja katoavaisuuden lakien alaisuudesta iankaikkiseen elämään"
Katsele siis vieläkin tältä viivalta, sinä mielestäsi matala ja halpa Siionin asuvainen, osaasi ja tulevaisuuttasi! Ehkä on vaellus ollut hidasta, ehkä ajoittain huoletonta, on se kuitenkin ollut vaellusta elämäntiellä, vaellusta, josta on vioista riennetty Jeesuksen kalliin veren puhtauteen parannuksessa ja uskossa. Se on ollut sittenkin vaellusta tiellä, jolla ei ale kaukana koskaan se avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan. Uskon, että Sisar on sillä lähteellä toisten viallisien ja väsyneiden kanssa käynyt. Sillä sieltä se on ainoa puhtaus ja voima lähtenyt, joka on valmiina hetkittäin pitänyt Sisarenkin, ja sieltä se vieläkin lähtee. Nytkin näitä puuttuvaisia rivejä lukiessanne.
Ylentäkää vain ajatuksenne häneen ja hänen lupauksiinsa, joka Pitkänäperjantaina avasi katuvalle paratiisin, ja pääsiäisenä toivotti rauhaa rauhattomille. Heikko on minun sanani. Mutta sanon kuitenkin: olkaa Siionista siunatut ja uskossa vastaan ottakaa voitonsanoma synnistä ja kuolemasta, se sanoma, jonka ytimenä on totuus, että juuri teille ovat syntinne anteeksi annetut. Siinä sanomassa on teille elämä ja autuus jo täällä kyynelten ja ahdistusten taipaleella, mutta siellä kunniassa ilman ahdistusta. Siellä meillä kaikilla vajavaisuus lakkaa. Sinne asti on meidän matkamme pää. Ja kun yksinkertaisesti uskomme tämän sovituksen sanan, pysymme hengissä, emmekä jää taipaleelle.
Sanokaa nämä terveiset siellä vaeltaville veljille ja sisarille, joista vain harvoja kasvoista tunnen. Pitäkää puhdas rakkaus keskenänne Jeesuksen veren osallisuudessa rauhan siteen kautta. Sillä ns. kristikuntakin lähestyy nyt sitä aikaa, jolloin rakkaus kylmenee ja vääryys saapi vallan. Mutta joka loppuun asti vahvana pysyy, tulee autuaaksi.
Jääkää nyt tällä kertaa Jumalan rauhaan ja muistakaa anteeksiantamuksella ja esirukouksilla heikkoa kanssavaeltajaa, veljeänne!
Kustavi Lounasheimo
Helsinki
Siionin Lähetyslehti elokuu 1945