Nyt on vedottu meihin kaikkiin,
ja kuten uskon, oikealla tavalla oikeasta syystä
Pistäydyimme pikipäiten Haapajärven Ylipäässä, tapaamassa maanviljelijä, veli Arvi Hintsalaa. Isäntä oli sen verran irtaantunut maanviljelyspuuhista, että oli pannut Valmettinsa katoksen alle sadetta pitämään, ja hänellä näytti olevan hyvää aikaa pieneen keskusteluun lehtemme edustajan kanssa.
Kysyimme heti alkuun, mitä liikkuu maanviljelijän sydämellä näin sateisella ja syksyisellä säällä.
— En aio puhua maanviljelyksestä, vaikka sen asian täytyy olla sydämelläni toimeentulon tähden. Kun Päivämiehen mies tulee taloon, niin eikö puhuta siitä, mitä parissa lehden numerossa on aivan etusivulla puhuttu. Se opistolainoitus on mielessäni. Olen sitä puoleen ja toiseen ajatellut. Näin uskon ja toivon muiden Jumalan lasten tehneen. Nyt on nimittäin vedottu meihin kaikkiin, ja käsitykseni mukaan oikealla tavalla, ja ehdottomasti oikeasta syystä. Lienenkö yhtään väärässä kun sanon, että asia on hoidettava, ja juuri nyt. Nämä ovat asioita, jotka on otettava vakavasti, jos olemme Jumalan asiaa eteenpäin viemässä. Ja siihen meidät on pantu kukin omalta vähäiseltä osaltamme.
Mitä näköaloja on avautunut mielessäsi uskovaisten mahdollisuuksia ajatellen?
Pari viikkoa sitten lehdessä ollut, veli Onni Mielityisen laskelma oli tosiaan yllättävä. Vain 110.000 markkaa yhden Rauhanyhdistyksen alueelta olisi koottava. On sanomatta selvää, että muutamat aivan vähäväkiset seudut eivät tähän pysty ainakaan jäsentensä keskuudessa. Mutta toisaalta on yhtä selvää, että muutamin paikoin summa löytyy 10-kertaisena, jos vain toimeen ryhdytään. Ja mikä on, ettei ryhdyttäisi, sillä kaikilla meillä melkein se tuhatlappunen on, josta liikkeelle lähdetään. Se, mitä voimme irrottaa, pannaan säästönä korkoa kasvamaan. Tämä älköön jääkö keneltäkään huomaamatta. Tänä vaikeana ja epävakaisena aikana meidän on sijoitettava rahamme sinne, missä ei inflaatio syö, nimittäin Jumalan asialle. Olisiko paikallaan uskoa niin lapsen lailla, että tässä asiassa ollaan keräämässä aarretta taivaisiin – ajatellen lapsiamme, nuorisoamme. Minunkin poikani on ollut Ylitornion opistossa.
Usein olen saanut käydä Reisjärven opistolla seuroissa ja muutenkin. Sydän on jäänyt sinne kiinni katsellessani nuorta uskovaisten joukkoa. Nyt on sydän opistoasioissa entistä enemmän kiinni, kun kesällä talkoovoimin saatiin uuden rakennuksen tiilet tehtyä melkein kaikki.
Tarvitaan 10 milj. markkaa, että tiilet muurataan kiinni, ja katto pannaan suojaksi tiilille ja perustukselle, sekä vedetään pohjakerrokseen lämpö. Aivan pelottaa, jos lainoitus ei kyseessä olevaa tietä järjesty pikaisesti, sillä tiilet ja perustus joudutaan suojaamaan, ja siihen menee aivan hukkaan lähes 1 milj. rahaa. Sehän on vain tilapäisratkaisu, pakon edessä.
Kyllä pitäisi löytyä jokaisen rauhanyhdistyksen alueelta 30–40 tuhatta, millä määrällä mainittu alustava ja ratkaiseva työ tehdään. Se pitäisi saada tänä syksynä tehtyä.
Tämän kuulemamme sydämen palavuuden tuntien rohkaisimme mielemme, ja esitimme, mitä aiot itse panna.
– En ole vielä tarkoin sitä määritellyt. Jotakin kuitenkin. Mutta opistolta tuli minulle, kuten kymmenille veljille kirje, jossa pyydetään asiamiesmatkoille, seuranpitoon ja vastaanottamaan seurojen yhteydessä lainavaroja opistolle toimitettavaksi. Minulle ainakin on vaikeata lähteä matkaille. Nyt on lähdettävä.
Harras toivoni on, että myös lainanantajat lähtevät liikkeelle postitoimistoihin ja seurapaikkoihin. Näitä kahta tietä on nimittäin varojen vastaanotto järjestetty.
Entä mitä lopuksi sanoisit?
— Kyllä rohkaisee mieltä opiston johtokunnan yritteliäisyys. Veli Heikki Saari sanoi paikalleen, että jos ei yritetä, niin ei tapahdu mitään. Kuulin opistolta jo iloisia uutisia, että pari henkilöä on lainaosansa antanut, ja heidän säästötilillään on turvallisessa tallessa Jumalan asian hyväksi 1--2 milj. markkaa. Sanoisin lopuksi, että antakaamme mekin, joilla ei ole näin paljon. Me saamme ne takaisin juuri silloin, kun tarvitsemme ja haluamme.
Päivämies 30.8.1956