Kustavi Lounasheimo: Elämän tiellä

Kirjoituksia etsikkoaikamme aamunkoiton uskovaisilta 1800-luvulta 1940-luvun vuosikymmeniin

Kustavi Lounasheimo: Elämän tiellä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 16 Elo 2009, 11:13

Elämän tiellä

(Kirje uskonveljille ja sisarille)

Kalliissa muistossa säilynyt uskon Sisar.
Toivotan vaimoni kanssa Teille ja huoneellenne Jumalan rauhaa. Se on kalleinta ja arvokkainta, mitä me toisillemme toivoa ja suoda saatamme, vaikka se onkin meille itsellemme lahjaksi annettua, on aivan armosta.

Muistan usein seuroja siellä ja käyntiäni kodissanne. Silloin oli rauha maassa ja oli runsaasti ruokaa. Oli myös Jumalan lapsille, heidän nälkäiselle vierasjoukolleen, runsaasti katettuna pöytään sitä ruokaa, joka ravitsee kuolemattoman sielun. Muistan teidät ja kotiväkenne kristittyjä palvelevina. Ja varmaan monet siellä olleet sen muistavat.
– Nyt ovat vuodet kuluneet, käymme vähitellen raihnaisiksi ja matkasta väsyneiksi. Vanha osuus tuleentuu ja alkaa kypsänä painua maahan päin, niin kuin elokuinen rukiintähkä. Monta on siellä ja monta on täällä sen jälkeen joukostamme elonleikkaaja korjannut aittaansa. He lepäävät töistänsä, niistä, jotka olivat Jumalassa tehdyt, joita olivat tehneet sen tähden, että Kristuksen rakkaus oli vaatinut tekemään ja pannut heidät toimimaan. He lepäävät sitä Jumalan kansan sapattilepoa, joka kestää lyhyen aikaa, kuin uni, ja josta heidän armahdettujen, sovintoverellä puhdistettujen ja lunastettujen, on autuasta herätä kirkkauteen.

Mekin, jotka olemme vielä matkalla, saamme käydä kohta samalle lepovuoteelle. Siitä nousee tomumme kirkastettuna asumaan uutta taivasta ja uutta maata. Se odottaa Teitäkin, rakas Sisar. Se osa kuuluu siihen kutsumukseen, joka on osaksenne tullut, kun iankaikkisen rauhan evankeliumin valkeus ja voima Teidät tavoitti ja Teidät valtasi niin, että piti parannus tehdä ja uskoa synnit anteeksi. Se osa kuuluu siihen arpaan, joka on langennut kohdallenne. Siihen osaan ei siis kuulu vain ylösnousemus synnistä, siitä entisestä suruttomasta menosta, joka on kuolemaa itse asiassa, vaan siihen kuuluu myös ylösnousemus kuoleman ja katoavaisuuden lakien alaisuudesta iankaikkiseen elämään"

Katsele siis vieläkin tältä viivalta, sinä mielestäsi matala ja halpa Siionin asuvainen, osaasi ja tulevaisuuttasi! Ehkä on vaellus ollut hidasta, ehkä ajoittain huoletonta, on se kuitenkin ollut vaellusta elämäntiellä, vaellusta, josta on vioista riennetty Jeesuksen kalliin veren puhtauteen parannuksessa ja uskossa. Se on ollut sittenkin vaellusta tiellä, jolla ei ale kaukana koskaan se avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan. Uskon, että Sisar on sillä lähteellä toisten viallisien ja väsyneiden kanssa käynyt. Sillä sieltä se on ainoa puhtaus ja voima lähtenyt, joka on valmiina hetkittäin pitänyt Sisarenkin, ja sieltä se vieläkin lähtee. Nytkin näitä puuttuvaisia rivejä lukiessanne.

Ylentäkää vain ajatuksenne häneen ja hänen lupauksiinsa, joka Pitkänäperjantaina avasi katuvalle paratiisin, ja pääsiäisenä toivotti rauhaa rauhattomille. Heikko on minun sanani. Mutta sanon kuitenkin: olkaa Siionista siunatut ja uskossa vastaan ottakaa voitonsanoma synnistä ja kuolemasta, se sanoma, jonka ytimenä on totuus, että juuri teille ovat syntinne anteeksi annetut. Siinä sanomassa on teille elämä ja autuus jo täällä kyynelten ja ahdistusten taipaleella, mutta siellä kunniassa ilman ahdistusta. Siellä meillä kaikilla vajavaisuus lakkaa. Sinne asti on meidän matkamme pää. Ja kun yksinkertaisesti uskomme tämän sovituksen sanan, pysymme hengissä, emmekä jää taipaleelle.

Sanokaa nämä terveiset siellä vaeltaville veljille ja sisarille, joista vain harvoja kasvoista tunnen. Pitäkää puhdas rakkaus keskenänne Jeesuksen veren osallisuudessa rauhan siteen kautta. Sillä ns. kristikuntakin lähestyy nyt sitä aikaa, jolloin rakkaus kylmenee ja vääryys saapi vallan. Mutta joka loppuun asti vahvana pysyy, tulee autuaaksi.
Jääkää nyt tällä kertaa Jumalan rauhaan ja muistakaa anteeksiantamuksella ja esirukouksilla heikkoa kanssavaeltajaa, veljeänne!

Kustavi Lounasheimo
Helsinki
Siionin Lähetyslehti elokuu 1945
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 28 Syys 2010, 10:40

Kuoleman voittaja


"Herran Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän henkenne kanssa!„ Amen. (Filem. 1: 25).

Tällä hetkellä meitä korviemme kuullen puhutteleva Jumalan sana, päivän ns. tunnussana, sisältyy Heprealaiskirjeen 1: 14 — 15 jakeeseen ja Jeesuksen nimessä kuuluu näin: "Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli Hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että Hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen, ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä ovat olleet orjuuden alaisia." Amen.

Kuulijat! On totta, että ihmisen elämässä liikkuu väkevänä voimana kuolema. Synnin liittolaisena se on elämän kielteinen suurvalta. Se on myös synnin palkka. Mutta se ei ole sittenkään elämän viimeinen tekijä. Muuan ajattelija on tätä sanonut, että kuolema ei ole tarkoituksemme, vaan tarkoituksemme on loputon, iankaikkinen elämä. Kuoleman kysymystä ei edes alkuunkaan, kuitenkaan aukaise ja selvitä syvällinenkään ihmisajatus. Sen tekee Jumalan ajatus, joka on ilmoituksen sanana pukeutunut ihmiselle tajuttavaan sanan muotoon. Tämä sana julistaa ihmiselle ihmisiä kylliksi paljastavan totuuden. Mutta se julistaa myös, joskaan ei kaikkea, niin kylliksi siitä, mitä on Jumalan rakkaus, ja mikä Hänen tarkoituksensa jo tässä elämän ajallisen kuoleman kohdalla ja sen jälkeen.

Tässäkin päivän tunnussanassa on mm. kaksi Jumalan Hengen sanelemaa ajatusta, jotka tänäkin aamuna tätä kuoleman ajatusta lohdullisesti aukovat, ja ovat aivan elettävää ja koettavaa totuutta. Toinen on se, että ihmiseksi tullut Sana, Jumalan luona kerran ollut iankaikkinen Sana, joka täällä vaelsi niin kuin yksi meistä, kuitenkin ilman syntiä, Jumalan kirkkauden juurikuvana, ja Hänen alennuksensa perikuvana, täynnä armoa ja totuutta, Tämä Sana, Jeesuksena Kristuksena, on elämänsä ja ennen kaikkea taistelevan kärsimyksensä ja ristinkuolemansa kautta kukistanut maailmankaikkeudessa valtaa pitäneen henkivallan varustuksen ja sen johdon, jolla olisi muuten ollut valta iät kaiket pidättää ihmissydämet erossa Jumalasta, kuoleman pelosta, ja epätoivoisessa orjuudessa.

Tämän varustuksen ratkaiseva kukistuminen tapahtui silloin, kun Hän, itse syytön ja synnitön, kamppailunsa vaikeimpana hetkenä huusi: "Minun Jumalani, minun Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Sen kukistumisen sinetöi sitten Hänen viimeinen sanansa, tuo täyteläinen ja vakuuttava: "Se on täytetty!" Siihen sanaan uskossa tarttuva liitonrikkoja, vaikka olisikin kuinka onneton, saastainen tai syvällä tiettömässä pimeydessä, saa voimaa käydä pimeydestään Jumalan lapsen valkeuteen, elämäniloon ja vapauteen.

Toinen ajatus, jonka tämä tunnussana paljastaa, perustuu juuri tähän voittoon. Sillä tämän voittonsa ja siinä vuotaneen verensä tähden Hän nytkin antaa kaikille Häneen uskoville synnit anteeksi. Ja sillä tavoin vapauttaa heidät synnin orjuudesta ja kuoleman pelosta. Tämä vapauttava teko ulottuu heissä läpi elämän ja läpi ajallisen kuoleman ja ruumiin maaksi muuttumisen, ja se päättyy ihanaan ylösnousemukseen.

Tämän julistaa Pyhän Hengen hoitama sovintosaarna, elävä sana, tänäkin aamuna teille, jotka olette tietoisina kasteenliiton rikkojina, kukaties vuosikymmeniä, povessanne kantaneet orjuuden sisäisiä kahleita, ja Jumalasta iankaikkisesti eroon jäämisen pelkoa, tuota jäytävää kuoleman pelkoa. Te saatte, ystävät, alkaa aivan alusta. Ja kun näin teette, te tartutte tähän voitonsanomaan. Silloin on tämän voitonveri teille syntien anteeksiantamuksen veri. Silloin on Voittajan nimi siunaava teidät. Silloin, siinä veressä vihmottuina ja siinä nimessä siunattuina, teidät ja meidät sitten myös erotetaan hetkellisesti ja päivittäin pyhittymään niin, että kelpaamme pyhälle Jumalalle ja pääsemme voitollisena kerran perille. Sielläkin on tämä veri oleva ylistysvirtenämme, siellä, missä näkyy Karitsa kasvoista kasvoihin ja missä vasta täysin tajuamme kohdallemme ristin salaisuuden. Amen.

Kustavi Lounasheimo
Siionin Lähetyslehti, lokakuu 1949
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 01 Maalis 2011, 17:07

Tämän puoleisuuden uskonto

24. s. Kolmin. p.stä, Luuk. 20. 27–40

Saddukeusten kysymys, kenelle kuuluu ylösnousemuksessa vaimo, joka on eläessään ehtinyt olla seitsemän veljen laillisena emäntänä, hymyilyttää meitä nykyaikaiseen uskonnolliseen keskusteluun tottuneita.

Mutta tuo juristeria on kaikessa säälittävyydessään hyvinkin vakavasti nähtävää. Sen tulisi vavahduttaa meidät kaikki hereille ja näkemään, miten helposti hengellisyytemme voi luisua tämän puoleisuuden uskonnoksi.
Eikä tämä ilmene vain joissakin tämän päivän saddukeusten lahkossa, joka lähinnä lienee Jehovan todistajain kehäajattelussa liikkuvaa "raamatuntutkintaa", vaan on uhkaamassa meitä kaikkia, tietysti aivan erityisesti eläviä kristityitä.

Joudutaan tämän puoleisuuteen, kun Kristus viipyy, ja kun ei kyetä mukautumaan Jumalan pitkäjännitteiseen pelastushistorian toteuttamiseen. Jumalanvaltakunnan asiat joutuvat inhimillisen pohdiskelun ja mietiskelyn kehään ja kun ne siihen joutuvat, on ihminen itse tuon ajatuspiirin keskuksena. Ja olevaiseksi jää silloin vain se, minkä ihminen käsittää. Langennut järki, tuo sokea valo, pyrkii silloin oppaaksi uskonasioissa. Ei tuolta menolta katoavaisuuden kahleita katkota. Ihminen on humaltunut hulluuteensa.
Siksi Jumalan kristillisyys on uutta syntymistä, ylösnousemusta ja elämää.
Elämän Sana ei palauta jumalanlapseksi armahdettua takaisin "siihen vanhaan" ja "siihen, mikä on mennyt." Elävä Jumala on elävien lastensa Jumala, jonka voiman käsivarsi "luo uudeksi kaikki". Ensin synnyttää synteihinsä kuolleen uuteen elämään, ja sitten "kuljettaa voittosaatossa" läpi tämän synnin maan, suureen ruumiinlunastusjuhlaan, jolloin Kristus kunniassaan saapuu, ja puettaa Hänen verellänsä ostetut ja lunastetut sielut oman kirkkautensa täydellisyyteen. Silloin alkavat Karitsan häät.

Vanhojen häiden solmimat liitot ovat ainaisesti jääneet tähän katoavaisuuteen. Jumalan perheväen suuri kirkkauden juhla on silloin alkanut. Kohota, väsynyt Kristuksen morsian, vielä uskosi katsetta yli tämän katoavaisuuden ihanaan voiton päivään.

K. (Ei muuta kirjoittajamerkintää)
Päivämies 8.11.1956
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 29 Touko 2011, 20:03

Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana

»Heräjä, heräjä, pukeudu voimaasi, Siion; pukeudu juhlapukuusi, Jerusalem, sinä pyhä kaupunki — pudista päältäsi tomu, nouse istuimellesi, Jerusalem; irroita kahleet kaulastasi, sinä vangittu tytär Siion." Amen. Jes. 52: 1-2.

Rukoilemme! Jumala ja Isä, Sinun isänkasvojasi kohti haluaisimme ylentää ajatuksemme, rukouksemme ja kiitoksemme. Mutta emme jaksa, ellet sinä, salattu voiman Jumala, anna siihen uskoa ja uskon kautta voimaa. Sillä niin paljon on ajatuksissamme sitä, mikä on maasta ja painaa maata kohti, ettemme ilman sellaista uskoa jaksa. Siksi anommekin, että sana Sinun vanhurskaasta totuudestasi ja iankaikkisesta rakkaudestasi, sana Jeesuksesta Kristuksesta, runsaana ja täyteläisenä löytäisi tiensä sydämiin, vapauttaisi sidotut, lohduttaisi murheelliset ja tulisi voimaksi voimattomille. Amen.

Päivän tunnussanaksi on osoitettu Kolossalaiskirjeen 3: 16 jakeen alku, joka Jeesuksen nimeen kuuluu näin: "Runsaasti asukoon, teissä Kristuksen sana!" Amen.

Hyvät kuulijat! Tiedämme kyllä, että nämäkään sanat eivät nyt vielä kelpaa niille ihmisille, jotka elävät elämänsä vain tätä aikaa varten ja ovat niin ilman toivoa ja ilman Jumalaa maailmassa. Jospa he tulisivat vakuuttuneiksi siitä, että Raamatun mukaan heitä odottaa ylönkatsojain ja uhmaajien tuomio, ellei ajassa Raamatun mukaista mielenmuutosta tapahdu! Ja mahtanevatko nämä kehotuksen sanat tarkoitetulla tavalla kelvata heillekään, jotka jumalalliselle totuudelle tottelemattomina jatkavat oman, ihmiselle näkyvän hurskauden kudoksen kutomista ja nypläämistä elämänsä päällystäksi, vaikka pohja ja sisuspuoli, siis sydän, on alun perin ja tieten jäänyt puhdistamatta, vaikka siellä kaiken kauniin alla on tunnustamattomana niin paljon esim. nimellistä kateutta, ahneutta, ilkeyttä, pahansuopuutta, muusta karkeammasta puhumattakaan.

Mutta myös tiedämme, että on nytkin, tämänaamuisen julistuksemme kuuluvilla, kristityn ja Jumalan lapsen nimeä aivan armosta vielä kantavia. Jotka tämä sana painaa todella viallisen ja syyllisen paikalle sellaisina, ettei heillä kellään ole halua eikä voimaa itseään kaunistella eikä puolustella. Vaan he tunnustavat nöyryytettyinä, että heissä itsessään on syy siihen, että Kristuksen sanalla on ollut niin ahtaat asunto-olot heidän sydämissään, kodeissaan ja jokapäiväisessä elämänmenossaan. Tunnustavat, että sen tähden on myös sielun terveys hengellisesti rasittunut ja kotielämä paljon kärsinyt.

Nämä ne ovat, jotka kyselevät hätäisinä: mikä tässä sitten auttaa? He saattavat tuntea voimakkaana kiusauksen heittää pois uskalluksensa.
Ystävät, auttaa se, että aletaan tänä aamuna alusta koko kristillisyys. Siten olkoon kristillisyytenne iältään vain tämänaamuista ja tämänpäiväistä. Ja että niin voisi olla, sitä varten, näin kyselevät, teitä kohti rientää iankaikkinen rakkaus tässä Kristuksen sanassa, jota teille Siionista, armoistuimelta asti valtuutettuna julistetaan. Kun tämä sana saapuu kohdallenne, se tarttuu teihin. Se lankeaa, tämä Kristuksen sana, silloin myös runsaana sovituksen ja syntien anteeksiantamuksen sanana ja voimana sydämiinne, niin runsaana, että kaikki synnit, nekin, jotka ovat tämän apostolin kehotuksen sanan valaistuksesta tunnolle tuntuvaisiksi tulleet, annetaan teille anteeksi Hänen, Kristuksen, nimensä ja verensä tähden. Sillä tämän Kristuksen sanan ehtymättömänä ja tuoreena ytimenä on yhä kerran pitkänäperjantaina vuotanut syntien anteeksiantamuksen veri. Sen tyhmyyteen on kätketty Jumalan viisaus. Ja sen tähden saatte te jäädä ja saamme me jäädä Hänen suuren nimensä turviin ja olla siinä siunatut ja Hänen sovintoverensä priiskoittamat. Siten valmistuu sydämissämme uutta asuintilaa Kristuksen sanalle ja sen voimalle.

Ja niin jaksamme näinä kuluttavina aikoina, vaikka hitaamminkin, aina askeleen eteenpäin, kunnes kaikki sitä viimeisintäkin, myöhästymäisillään olevaa, ja aina myöhästymään jäävää ristinkantajaa myöten ollaan paratiisissa, siellä, missä kukin meistä kokee sen, mitä psalminlaulajakin uskoi kokevansa, kun sanoi: "Minut ravitaan sinun muotosi katselemisella." Näin kehotan teitäkin, tämän ajan ristinkantajat, nytkin uskomaan ja sitten ylentämään sydäntenne ajatukset Jumalan puoleen, ja vastaanottamaan siunauksen: "Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä. Herra valistakoon kasvonsa teidän päällenne, ja olkoon teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Amen.

Kustavi Lounasheimo
1957 Siionin Lähetyslehti, sivu 184
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Kustavi Lounasheimo: Elämän tiellä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 07 Touko 2014, 13:08

Autuaampi on antaa kuin ottaa


Kauan sitten ja kaukana täältä, Mileton kaupungin satamassa Paavali piti ystävilleen koruttoman kauniin lähtö- ja kehoituspuheen, jonka katkelma säilyneenä Apostolien tekojen 20:ssä luvussa, vieläkin velvoittavalla tavallaan osoittaa, millaista oli ollut hänen työnsä seurakunnissa, mm. Efesossa, ja millaista sen on lupa vieläkin olla. Tässä puheessaan hän myös niin iloaisena vetoaa kuulemiinsa Jeesuksen evankeliumin kehoitussanoihin: "Autuaampi on antaa kuin ottaa."

Näihin sanoihin vedotessaan ja niitä kehoituksena käyttäessään Paavali tarkoitti, kuten Jeesuskin, ettei kysymys ollut eikä ole suinkaan ensisijasssa ihmissilmin nähtävästä ja ihmisen mitoin mitattavasta antamisen ja annin määrästä, vaan sen laadusta, seillaisesta mielialasta, joka vallita voi ja jonka vallita tulee syntisen ihmisen koko elämää, jotta Jumalan edessä otollinen antaminen olisi edes alkuunsa mahdollinen ja jotta ihminen siis voisi tuta ja kokea sellaiseen auttamiseen aina liittyvää epäitsekästä mielihyvää, autuutta eli iloa, laskelmoimtta etukäteen, saako hän siitä tuonnempana kiitosta ja tunnusta, vaiko, kuten niin usein, usein käy, kiittämättömyyttä muodossa ja toisessa. Mutta näin näiden sanojen totuus pakottaa myös jokaisen siihen rehelliseen ja alastomaan tunnustukseen, että niiden tarkoittaman antamisen ilon saattaa kokea vain se ihminen, joka ensin itse on herännyt ja havahtunut Jumalansa edessä ja Jumala-suhteessaan sellaiseen syyllisyyteen ja velkaan, ettei hän voi sitä koskaan eikä milläaän maksaa, eikä edes lesken rovon suuruisella summalla lyhentää. Kun sen tuntoinen ihminen sitten lapsenmielisenä ja varauksitta nöyrtyy vaataanottamaan, toisin sanoen, omalle kohdalleen uskomaan sovituksen saarnan ja jumalallisen valanluontoisen vakuutuksen siitä, että hänenkin velkansa pois pyyhitään ja synnit anteeksi annetaan hänelle jo nyt maan päällä siinä viattomassa veressä, jossa Kristus antoi elämänsä ja kaiken rakkautensa koko maailman lunastukseksi. Silloin sellainen ihminen saa, kuten sanotaan, armon. Jumalan rakkaus vuodatetaan Pyhän Hengen kautta hänen sydämeensä. Hänen sisimmässään alkaa liikkua jotain uutta, juuri sitä, mitä vailla hän oli, kun oli ja eli ilman rauhaa ja ilman toivoa epäuskon maailmassa. Ja se uusi on jatkuvasti myös sitä uskoa ja ennenkaikkea juuri sitä, mikä pitäytyy niihin Jumalan lupauksiin, jotka ovat niin ja amen Jeesuksessa.

Tämä usko ei suinkaan ole ilman oikeata oppia eikä ilman selviä raamatullisia käsitteitä ja määritelmiä, mutta se ei ole myöskään niihin tuijottamista, vaan se on olemuksetaan syntisen ihmisen liikkeellä olemista Jumalaa, Isää, kohti, taivasta kohti.
Sitten se on todella dynaamista, voimajohteista, se on, rakkauden kautta työtä tekevää uskoa. Ja sen tähden se on mukana siellä, missä annetaan ja tehdään hyvää lannstumatta, missä ei väsytä, missä köyhää armahdetaan ja lainataan Herralle ja missä siunauksin kylvetään. Se on elävää uskoa ja liikehtii myös siellä, missä ollaan murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, siellä, missä ollaan mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistetaan kaikki. Tästä huolimatta jokainen näin liikkeellä oleva kristitty tänäkin aamuna nöyryytettynä tunnustaa, että niin usein siihen auliimpaankin antamiseen sekaantuu ja tarttuu ahneuden, itsekkyyden ja joltakin näyttämisen halun hometta, syntiä. Jopa hän usein saattaa antaa vain kauniita sanoja tai kovia sanoja, kiviä leivän asemesta. Sen tähden on kristityllä, tällaista tarttuvaa syntiä tuntiessaan, asiaa sille lähteelle, joka on Siionissa avoimena kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Sillä lähteellä käydessä nytkin sairastunut tunto vapautuu tartunnasta, puhdistuu sisällinen ihminen ja heikoinkin usko vahvistuu niin, että voittaa maailman ja muuttuu kerran näkemiseksi, saavuttaa päämääränsä: iankaikkisen autuuden. Amen.

Kustavi Lounasheimo
Siionin Lähetyslehti 1959, sivut 13, 14
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Kustavi Lounasheimo: Elämän tiellä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 09 Tammi 2016, 10:58

En minä pelkää

Kuulemme ja kätkemme Heprealaiskirjeen 13 luvun 6.ssa jakeessa meillekin tarkoitetun Jumalan sanan, joka on merkitty päivän tunnussanaksi ja joka Jeesuksen nimeen kuuluu näin:
"Niin me siis turvallisin mielin sanomme: Herra on minun auttajani, en minä pelkää mitä voi ihminen minulle tehdä?" Amen.
Näin voivat varmaan tunnustaa ne ihmiset, jotka itse ovat tulleet, kuten olivat apostolin antaman todistuksen mukaan tulleet ne ihmiset, joille hän tämän ns. Heprealaiskirjeen ensin kirjoitti, taivaallisesta kutsumuksesta osallisiksi tulleet siis elävään uskoon ja ovat niin matkalla Jumalan kansaa odottavaan sapattilepoon. Ei näillä ihmisillä silti ole syytä eikä voimaa esiintyä kerskuvina uskonsankareina tai hengellisenä mallina ja mannekiinina. Ei suinkaan! Sillä heille ei ole pelkokaan tuntematon, vaikka se an toisenlaista kuin aiemmin. Se on lapsen pelkoa. Heikkoutensa, epäpuhtautensa ja kaikenpuolisen alamittaisuutensa Jumalan mittojen rinnalla tuntien tällainen kristitty kuitenkin evankeliumin kehottamana uskaltautuu Herran lupausten turviin ja niin hänen pelkonsa katoaa, ja hän yhtyy sydämestään tunnussanaan: "Herra on minun auttajani, en minä pelkää."
Hän on silloin vakuuttunut siitä, myös näissä ajallisissa hädän asioissa, että Jumala auttaa. Tästä saat olla vakuutettu sinäkin, joka ehkä olet herännyt painavaan elämän murheeseen tänä aamuna, mutta valvovana kristittynä olet myös ehtinyt etsiä tuntosi pohjasta jotakin pelotonta hyvän omantunnon todistusta tai reipasta, rohkeata uskonvarmuutta. Etkö löytänytkään? Kuule, ystäväni, .Q~yllä se sieltä löytyy, kun tosi tarve tulee. "Älä vain niin löytämättömän- ja tyhjäntuntoisenakaan heitä pois uskallustasi. Koeta sellaisenakin kuulla, mitä sinulle sanoo uskosi alkaja ja päättäjä: "Älä pelkää, sillä, minä olen sinut lunastanut, minä olen sinut nimeltäsi kutsunut, sinä olet minun!”
Näin kestävä on pohja ja perustus, jolla kristityn, sinunkin, nykyisyys ja tulevaisuus lepää. Pysyttele sillä! Siinä voitat minkä voitat, usein sydämeesi hiipivän ahdistuksen pelon, ja siinä pysyen saat voimaa ylittää onnellisesti edessäsi olevat vaaralliset, jopa kauhistuttavat kuilut ja tien kohdat. Sillä pysyen pelastut myös pahoista ihmisistä ja heidän pelottavilta näyttävistä aikeistaan, joita he sinun tiellesi valmistavat, tahtoen vahingoittaa ja myrkyttää elämäsi. Mutta kun sinulla, tuolla pohjalla pysyen, on tunnossasi syntienanteeksiantamuksen rauha, sinulla on silloin Jumalan rauha ja sinä voit, vaikka vielä sinun ruumiisi ja sielusi vaipuisi, levollisena sanoa apostolin kanssa: "Mitä voi ihminen minulle tehdä?"
Tämän tuntoisille ihmisille on sitten jatkuvasti tervetullut tuo kylläkin monelle vanha ja kulunut, mutta heille aina uusi, tuore ja väkevä sanoma, että heillä sittenkin vielä on Jeesuksen, Välimiehen ja Edesvastaajan nimessä kaikki synnit anteeksi, tunnon rauha ja puhtaus siinä sovintoveressä, joka pitkänä perjantaina putoili Jeesuksen orjantappurakruunun hänen otsaansa painamista haavoista. Tämän Jeesuksen kasvoista näkyy heille, usein pelkääville lapsille, Isän kasvot. Ne näkyvät sinullekin, joka olet siellä niin kaukana yksinäisyydessä, arkamielisenä ja jokapäiväisen ristisi alle uupuneena. Ne kasvot paljastavat sinulle Isän, joka sinua suojelee ja varjelee ja pelastaa sinut kaikesta pelosta ja pahasta ja huolehtii sinusta loppuun asti niin, että kun viimeinen suuri hälyytys, Ihmisen Pojan ääni, kajahtaa kautta maailmankaikkeuden, sinä nouset taivaallisella ruumiilla kirkkauteen ja saat haltuusi lopullisesti sen saastuttamattoman, katoamattoman ja turmeltumattoman perinnön, joka sinuakin varten tallelle pantiin sinä suurena hetkenä, jona koko synnin sukukunta lunastettiin.
Näin sinua rohkaisee ja lohduttaa nytkin ja viimeisellä hetkelläsi Hän, joka hänen kirkkaudessaan säikähtyneelle Johanneksellekin Patmoksella sanoi : "Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen ja minä elän ja minä olin kuollut, ja katso minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet." Amen (Ilm, 1: 17-18)
Rukoilemme: "Herra siunatkoon meitä ja varjelkoon meitä, Herra valistakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen, Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Amen.
Kustavi Lounasheimo.
Kokoelmasta ”Ravitse meitä aamulla armollasi"
Siionin Lähetyslehti 1949 sivut 219 – 220

Mutta nyt nähdään, että useat ihmiset elävät todellisissa, suurissa ja julkisissa synneissä, joista mainittakoon ahneus, aviorikokset, varkaudet, koronkiskominen, viha, kateus, juoppous, Jumalan pilkkaaminen ynnä muut. Ja kuitenkaan ei niitä vähääkään murehdita, vaan jatketaan entistä elämää edelleen ja niitä kaunistellaan. Ei suinkaan syntejä puutu, vaan puuttuu synnintuntoa ja halua niistä luopua.
Martti Luther
Siionin Lähetyslehti 1949 sivu 220
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

Re: Kustavi Lounasheimo: Elämän tiellä

ViestiKirjoittaja Taavetti » 24 Marras 2018, 17:44

Kristitty matkansa päässä

"Ei heidän tule nälkä eikä jano, ei hietikon helle eikä aurinko satu heihin, sillä heidän armahtajansa johdattaa heitä ja vie heidät vesilähteille." -- Jesaja 49: 10.
Vanhurskas Isä, taivallainen Isä. Armahdettuina ja sen tähden valittujen lasten hengestä osallisina kiitämme Sinua, että olet tähän asti meitä kantanut kuin kotkan siivin halki vuosiemme, läpi tyvenen ja myrskyn. Kiitämme Sinua, että elämän ja rauhan sanalla olet nälkäämme ja janoamme sammuttanut. Ollut sen hiljaisella voimalla meitä lähellä ja olet vielä silloinkin, kun meitä ajan ja iäisyyden vaiheella turmeluksen tomusta riisut, johtaaksesi meidät puhtaina sinne, missä ei meiltä mitään puutu ja missä meidät ravitaan Sinun muotosi katselemisella. Amen.
Herran ilmoitettu Sana, jumalallinen, tuolta puolen ajan ja paikan saapunut, todistaa yhtäpitävästi kokemuksen kanssa, että ihmislapsi, joka eläää ilman Jumalaa tässä maailmassa, elää myös ilman toivoa. Se todistaa, että sellainen elämäntila on onnetonta silloinkin, kun sitä verhoo turhan päiväinen ihmisten antama kunnia ja runsas ajallinen hyvä. Sillä jokaisessa elämäntilanteessa on aina ihmeellinen hiuka, nälkä ja jano. On niin sen tähden, ettei sellainen ihminen onnistu Jumala-kaipuutaan mihinkään eikä koskaan haudata. Huoltoyhteydet Jumalaan ovat katkenneet. Nälkää ja janoa täytyy kuitenkin tyydyttää ja tyydytetään korvikkeilla. Kuitenkin nekin kerran loppuvat. Ja sitten on nälkä, jano ja helle tuskallinen.
Mutta sama sana Sana ja kokemus todistavat myös niin lohdullisesti ja kehoittavasti, että itsessään paha ns. Syntinen ja tiensä turmellut ihminen voi jo maitten päällä päästä siihen, että häntä kutsutaan Jumalan lapseksi. Vaikka vasta tuonnempana, matkan päässä on ilmi tuleva ja näkyvä miten kauniin, läpikotaisin sopusuhtaisen ja täydelisen uskollinen ja kärsivällinen Jumala on hänestä valmistanut. Sitä matkansa päätä tavoitellen on tuollainen ihmislapsi kuin pitkän matkan taivaltaja erämaaseudulla. Hän saakin osansa, eikä suinkaan aina pienempää, ajallisen elämän rasituksista ns. elämän murheista. Hänelläkn on nälkä ja jano ja hän on usein helteessä menehtyä. Mutta tämän kaiken kokeminen ei ole toivotonta, vaan hän kantautuu kaikkineen sellaisena eteenpäin. Se on hänelle itselleenkin ihme, mutta silti tosiasia.
Vain ohimenevien tunteiden kannalta katsoen on tilanne toivoton tuollaisina hetkinä ollut, ei todella. Sillä Jumala johtaa häntä , kattaa hänelle Sanan pöydän hänen vihollistensakin keskelle, opastaa kuin lanoisen peuran tai hirven vesipurolle. Vie kuin karitsan kuivilta kankailta jälleen vehmaalle laidunrinteelle, sen vihreälle, tuoreelle vainioheinälle. Ja niin tuo armon ihme uudistuu kerta kerralta. Määräänsä kohti etenevä vahvistuu ja virkistyy, lähtee aina arkisiin velvolllisuksiinsa kohti uusia päivän iloja ja suruja, mutta lähtee toivossa iloisena ja lohdutettuna.
Näin hänen nälkäinen ja janoinen sielunsa ja helteen rasittama koko olemuksensa saa aina otollisella hetkellä uskon kautta voimaa tuosta elävästä ja väkevästä Sanasta, joka on sovinnon Sana ja anteeksiantamuksen Sana. Ja jossa sen tähden ovat myös sovintosaarnan tuoreet lähteet ja terveet juuret. Vaikkakin sitä sanaa ja saarnaa itselleen riittävä, kylläinen, ns luonnollinen ihminen pakeneekin. Ja näin uskoessaan kristityn on myös helpompi vakuuttua siitä, että kun hänkin saapuu matkansa päähän, tuonne aavikon toiseen laitaan, siellä muuttuu maasto ja ilma. Siellä hän ja siellä sinäkin, halullinen vaeltaja, jonka hengissä pysyminen ja eteenpäin meno on mahdollista vain tuon samaisen "tyhmän saarnan," anteeksiantamuksen varassa. Siellä kuihtumattoman suven maassa, Siionin kirkkaudessa sinäkin vasta täysin tajuat mitä sinä jo täällä omistit, kun täällä uskoit syntien anteeksiantamuksen vahvaan, profeetalliseen sanaan ja sen tähden olit osallinen elämästä ja autuudesta.

Kustavi Lounasheimo
Siionin Lähetyslehti 1940. sivut 166, 167


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 24 Marras 2018, 17:44
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä


Paluu Etsikkoaikamme aamunkoitosta



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron