Simon Flint kirjoitti:Se rokotus lähti nettijakeluun, ennen kuin SITÄ OLI VIRALLISESTI PISTEYY EDES PUTIINIIN! Varokaa YLEENSÄKIN LÄÄKE VÄÄRENTEITÄ.
Kuulun itsekin niihin, jotka ovat nähneet, mitä leningradilaiselta torilta ostettu "kaviaaripurkki" on pitänyt sisällään kun sen on kotona avannut, ja siten oppinut suhtautumaan varauksella tuotteisiin, jotka tulevat Venäjältä. Täytyy kuitenkin muistaa, että heidän laboratorionsa ovat olosuhteiden vuoksi maailman kärkeä, onhan siellä valmistettu esimerkiksi sotilaallisiin tarkoituksiin aineita, joita vastaaviin tuotteisiin länsimaista on kyennyt lähinnä vain Yhdysvallat. Myös ydinteknologia sekä avaruusteknologia kehittyivät kylmän sodan paineessa hyvin korkealle tasolle. Viime vuosina Kansainväliselle avaruusasemalle on lennätetty amerikkalaisia astronautteja venäläisillä avaruusaluksilla, kun Yhdysvaltain omat alukset eivät ole oikein päässeet starttaamaan.
Lisäksi Venäjän ulkomaan tiedustelu- ja vakoilupalvelu lienee maailman neljän parhaan kärjessä, ja Venäjää vastaavaan tietoverkkojen tai esim. lääketehtaiden vakoiluun kykenee - halutessaan - korkeintaan Yhdysvallat, Kiina ja Israel. Koronarokotteen osalta länsimailla ei liene ollut erityistä syytä teollisuuvakoiluun, mutta Venäjä on voinut hyvinkin pumpata Sputnik-rokotteeseensa tarvittavia tietoja läntisiltä tietokoneilta. Sen ei pitäisi olla heille kovinkaan ylipääsemätön tehtävä.
Yhdistettynä siihen, että rokotteen toimivuus lienee osittain aikaan saatu tai vähintään salaa tarkistettu länsimaisten lääketehtaiden tietokoneilta, ja siihen, että heidän laboratorionsa kykenevät varmasti luomaan mitä tahansa ainesosia, kunhan ainesosan "kaava" on ensin selvillä - niin itse ottaisin Sputkik IV rokotteen, jopa mielelläni, jos sen saisi jo nyt.
Eipä kyseistä rokotetta taida EU-alueen jakeluun silti tulla, käsittääkseni kauppoja tai varauksia ei sen osalta ole tehty, eikä lupia myönnetty, emmekä siis edes saisi kyseistä rokotetta itsellemme hankittua, vaikka jostain syystä niin tahtoisimmekin.