VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 08:19

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 24 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Huhti 2011, 07:25 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Tähän sopinee katkelma ehkä tunnetuimmasta Laestadiuksen teoksesta:
''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''''

Valheen henki


L. L. Laestadius: Hulluinhuonelainen § 985 – 990

Valhe on etupäässä kunnianhimon palvelushenki. Ihmisen täytyy valehdella, ettei häntä pidettäisi semmoisena kuin hän on. Kunnianhimo herättää ihmisen tahdossa vaatimuksen, että hänen pitää näyttää olevansa mitä hän ei ole. Mutta kun kunnianhimo on kaikkien pirujen palvelushenki, sen elimen määritteleminen on vaikea. Kateus käyttää hyväkseen valhetta eniten toisten mustaamisessa. Omanvoitonpyynti käyttää usein valhetta omien aikomustensa edistämiseen. Huoruuden perkele ei liioin väheksy valhetta, vaan käyttää sitä omien päämääriensä saavuttamiseksi. Yhdellä sanalla sanottu: Valhe on kaikkien pirujen palvelushenki, eikä se voi muuttaa itseään valkeuden enkeliksi. Siten ei tiedetä, missä on valheen elin.

Perkele on valheen isä, ja kun hän puhuu omastansa, hän puhuu valhetta. Mutta häntä ei voida todistaa syylliseksi, koska hänen puheensa kaksimielisyydessä saattaa aina olla kaksi puolta. Kun hän uskotteli, että ihmisen silmät aukenevat kielletyn puun hedelmästä, ja että hän juuri sen kautta tulisi tietämään eron hyvän ja pahan välillä. Niin se oli tosin suuri valhe, sillä ihminen ei tunne vieläkään oikeaa erotusta hyvän ja pahan, oikean ja väärän välillä. Moralistit (siveellisyysopin kannattajat)eivät voi päästä yksimielisyyteen kaikissa oikeuskysymyksissä, eikä myöskään lakimiehet heidän tulkinnoissaan (lain: soveltamisessa): mikä on todistus siitä, että he eivät ole oikein selvillä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, ja tätä tapahtuu eniten uskontoa koskevissa kysymyksissä. Mutta uskotellessaan oli perkele sikäli oikeassa, että heidän silmänsä aukenivat erottamaan hyvä pahasta, niin pitkälle kuin ei heränneellä tunnolla oleva ihminen voi tämän tehdä.

Kun saatana uskotteli, että Job siunaisi Herraa hänen kasvojensa edessä, (Job. 1:11 ja 2: 5 vanh. ruotsal. raam. käännös) hänen puheensa oli niin kaksiselitteinen, että se voidaan tulkita joka siunaukseksi tai kiroukseksi. Ja koska Job ei herjannut Jumalaa vaan siunasi, ei kukaan voi syyttää saatanaa siitä, että hän olisi valehdellut. Kun saatana viittasi Raamatun lauseisiin, ja kun hän lupasi antaa koko maailman Vapahtajalle, ei tässäkään voida todistaa, että saatana olisi syyllistynyt valheen esittämiseen, sillä hengellisen elämän suhteen on koko maailma saatanan vallassa, joten kaikkien niiden ihmisten jotka eivät ole pelastetut saatanan vallan alta, täytyy palvella häntä ajatuksillaan, sanoillaan ja teoillaan. Ja sellainen mies kuin Jeesus Nasaretilainen olisi voinut helposti saada koko maailman valtansa alle, jos hän olisi tahtonut käyttää jumalallista voimaansa ja viisauttaan poliittisten tarkoitusperien hyväksi, ja sen kautta valloittaa silloin tunnettu maailma. Siten ei saatanaa voi oikeastaan missään kohdassa syyttää eikä tuomita valheesta.

Kun saatana uskottelee, että Nebukadnessar ja Rooman keisari ovat jumalia, hän löytää siihen todistuksen Raamatun lauseesta: "Minä tosin sanoin: te olette jumalat", vaikka tämä on sanottu sellaisista tuomareista, jotka ovat Jumalan hengen valistamia, eikä niin ollen tyranneista (hirmuvaltiaista). Ja kun saatanaa itseään kutsutaan tämän maailman jumalaksi ja tämän maailman ruhtinaaksi, "jolla tuulessa valta on", niin ei saatanaa voida syyttää sanomalla häntä valehtelijaksi, vaikka hän niin vääntää ja kääntää Jumalan sanan, että hän voi Raamatun lauseella todistaa, että ei temppelin harjalta alas hyppääminen ole syntiä, se tahtoo sanoa: Se ei ole mikään synti kunnianhimoiselle ihmiselle, jos hän antautuu silmin nähtävään vaaraan, saavuttaakseen sillä mainetta ja valtaa ihmisten mielissä, voidakseen sen kautta vaikuttaa heidän vakaumukseensa. Jos omanvanhurskauden perkele uskottelee tämän maailman viisaille, että ihmisellä on vapaa tahto, että hänen omatahtonsa ei ole hänen oma tahtonsa, että ei mikään ole hyvää ilman hyvää tahtoa jne. niin ei häntä tässäkään tapauksessa voi syyttää valheesta, sillä onhan todistettavissa, että ihmisellä ei ollut alussa mitään omaatahtoa, että hänellä oli vapaa tahto ja hyvä tahto, ja siksi hänellä täytyy vielä tänäkin päivänä olla hyvä tahto.

Hienoimmalla valheella on aina totuuden varjo, ja saatanan viekkaus onkin juuri siinä, että ihminen itse, itsensä pettämänä (itsekkyyden, kunnianhimon) ottaa totuuden valheesta ja valheen totuudesta kaikkein läheisimmissä suhteissaan Jumalaan. Sillä siitä, että rikollinen valehtelee oikeuden edessä, ei kukaan tule petetyksi, mutta siitä että rikollinen (ihminen) saa sen vakaumuksen, että hän on synnitön hyvän tahtonsa kautta, siitä tulevat monet petetyiksi. Se on kaikista hienointa omavanhurskautta, joka sokaisee ihmisen järjen, ja antaa hänelle väärän vakaumuksen hänen tärkeimmissä asioissaan. Kun oppinut mies saattaa saada sen vakaumuksen, että ihminen on "oloperäisesti hyvä", vaikka hän on "oloperäisesti paha," että ihminen voi itse toteuttaa vapautensa, ja tehdä itsensä hyväksi vapaan tahtonsa kautta, kun kuitenkin vain "Poika" tekee vapaaksi, on päivän selvää, että nämä ja muut samankaltaiset väärät opit, joiden syvin perustus on omassa vanhurskaudessa, ovat turmeltuneen ajan hengen tekoja, jotka johtavat ihmiskuntaa hajaannuksen ja hävityksen aikakautta kohti.

Suuri sisäinen valhe ilmenee siinäkin, kun ihmisrotu todistettavasti huononee suvusta sukuun, niin tapojen turmelus ja intohimojen kuohut lisääntyvät, jotka sisältävät siemenen siihen pirulliseen tuleen, joka 19 vuosisadan aikana on useammin kuin koskaan ennen puhjennut vallankumouksellisiin tulivuoren purkauksiin itsekkyyden kraatterin kautta. Aikakautemme sankarit, poliittiset kannunvalajat, kerskailevat valistuksesta ja sivistyksestä, niin kuin tämä "väärä valistus" saattaisi estää sen yleisen hajaannuksen eli pukautumisen, joka on seuraus koko kristikunnan hengellisestä mädännäisyydestä. Filosofian väärä käsitys inhimillisyyden moraalisesta (siveellisestä)vapaudesta on suuri valhe, kun historia osoittaa, että hengellinen orjuus tulee suuremmaksi joka sukupolven aikana. Sitähän ei voida kieltää, että paheet ja rikokset lisääntyvät joka sukupalven mukana, ja että ihmisrotu on huonontunut fyysillisestikin. Jos jumalattomuus jollakin paikkakunnalla tulee niin ilmeiseksi, että rahvas toteaa hengellisen onnettomuutensa, silloin ilmestyy toinen suuri valhe kirkossa, joka ei ainoastaan tahdo puolustaa uusien kirjojensa sisältämää väärää oppia, vaan tekee myöskin väkivaltaa ihmisten omilletunnoille maallisen lain voiman kautta.

L. L. Laestadius: Hulluinhuonelainen § 985 – 990
Päivämies 21.7.1965

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Touko 2011, 21:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
S. S.:

Laestadius ja lapseni usko


Lars Leevi Laestadiukseen sen uudemman 100-vuotis- muiston yhteydessä ovat tämän maailman lehdet julistaneet, ettei Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys enää edusta samaa uskonnäkemystä, mikä Laestadiuksella oli. Muissakin yhteyksissä ovat eriseuraan eksyneet väittäneet, ettei muka Jumalan valtakunnan opetus ole enää samaa kuin ennen. Eräs tärkeimmistä erimielisyyksistä on ollut kasteopissa.

Viime vuonna pidettyjen kokousten (27–29. 4. ja 29.12.60) pöytäkirjoista käy selvästi ilmi eriseuraisten kasteoppi. He uskovat, että lapsi saa kasteessa uskon ja Pyhän Hengen. He myös ilmoittavat olevansa tietämättömiä siitä, mikä on kastamattomien lapsien kohtalo. Kun Jumalan valtakunta ei yhtynyt näihin opetuksiin, niin tuli sota.

Tämän kysymyksen puitteissa on sen jälkeen heidän taholtaan väitetty, että siinä tehtiin uusi opinkappale, joka on kuulemma keksitty Oulussa aivan viime vuosien aikana, ja jonka takana ovat maallikot. Suurella arvovallalla on kirjoitettu "laestadiolaisuuden puolesta." Jumalan lapsia on syytetty pelagiolaisiksi, epäluterilaisiksi ja nyt siis epälaestadiolaisiksi. Pilatuksen tavoin joutuu maailma jälleen kysymään: "Mikä on totuus?" – ”Huutavan ääni korvessa", joka ilmestyi vuosina 1852--54 (Suomennos vuodelta 1906, sivu 327) kirjoittaa: "Apostolit vaativat elävää uskoa kastettavalta, ennen kuin hänet saatiin kastaa. Filippus sanoi kamaripalvelijalle: jos sinä kaikesta sydämestä uskot. Ja Pietari kastatti Korneliuksen ja hänen talonväkensä nähdessään, että he olivat tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä. Kaste oli siis jo ennen kastetta autuaaksi tekevä usko. Ja niin tulee vielä tänäkin päivänä olla. Ei niin kuin uusien kirjojen kirjoittajat sanovat, jotka luulevat uskon tulevan vasta kasteen jälkeen, mikä näkyy kysymyksestä: "Lapsi, tahdotkos kastettaa tähän uskoon?" Pitäisi sanoa: "Lapsi, tahdotkos kastettaa tämän uskon nojalla?" Sillä lapsilla on usko Vapahtajan oman todistuksen mukaan. Ja koska lapset jo ovat siinä sieluntilassa, jota apostolit vaativat kastettavalta, niin kastetta älköön heiltä kiellettäkö, varsinkin, kun Augustinuksen usko on tullut yleiseksi kansan uskoksi, että kastamattomat lapset eivät tule autuaiksi. Tässä kohden on kumminkin varottava opus operatum-oppia eli sitä uskoa, että kasteella kastettavan sieluntilaan katsomatta on joku yliluonnollinen voima, saattaa kastettava toiseen sieluntilaan, kuin missä hänen otaksutaan olevan. Lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta heidän uskonsa nojalla..."

Nämä sanat eivät jätä epäselväksi, mikä oli kirjoittajan käsitys asiasta. Ei hän puhu, että ei ole meidän asiamme tietää, mihin kastamattomat lapset menevät. Ei hän myöskään väitä, että Jumalalla olisi erikoinen "tila" heitä varten. Niin kuin voisi olla jokin tila jumalattoman ja vanhurskaan välillä! Hän selvästi ilmoittaa käsityksenään, että lapsille kuuluu taivaan valtakunta jo ennen kastetta.

On omituista, että tuo sama käsitys on keksitty Oulussa viime vuosien aikana! Tekee vain mieli kysyä, missä se oli piilossa nämä välivuodet. Paavali sanoo, että evankeliumi on peitetty niiltä, jotka kadotetaan. Mutta tämäkään kohta Kristuksen opissa ole ollut peitossa siellä, missä on opetettu Pyhän Hengen valossa. Ei se ollut peitossa Laestadiukseltakaan.

Me emme perusta uskoamme rovasti Laestadiuksen kirjoituksiin vaan Raamatun sanaan. Enkä tällä kirjoituksellani pyrikään todistamaan oikeaksi Jumalan valtakunnan raamatullista kasteoppia. Mutta tämäkin asia osoittaa, miten vähän totta on eriseuraisten kirjoituksissa. Eivätkä he voi puolustautua edes tietämättömyydellään. Olemmehan oppineet pitämään näitä miehiä Laestadiuksen elämän erikoistuntijoina. Näin he ovat joko unohtaneet tosiasiat, tai kirjoittaneet valhetta vastoin parempaa tietoaan. Jeesus sanoo: "Sydämen kyllyydestä suu puhuu," ja neuvoo tuntemaan heidät hedelmistänsä.
Älkää siis rakkaat matkaystävät, antako taitavastikaan laadittujen valheellisten kirjoitusten teitä eksyttää, sillä niiden takana on hän, joka jo paratiisissa väitti Jumalaa valehtelijaksi. Hän on täyttänyt kannattajansa myrkyllään ja hedelmät ovat sen mukaiset. Vaimon siemen ja käärmeen siemen eivät voi tehdä sovintoa, koska niiden välillä on Jumalan panema viha.

Siksi eivät nuo hyökkäykset voi häiritä Jumalan lasten rauhaa. Päinvastoin ne lähentävät meitä Kristukseen ja hänen seurakuntaansa. Onhan hän itse sanonut: "Autuaat olette te, koska he pilkkaavat ja vainoavat teitä, ja puhuvat kaikkinaista pahuutta teitä vastaan, valhetellen minun tähteni. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä näin he vainosivat profeetoita, jotka teidän edellänne olivat." (Matt. 5: 11-12). Ja apostoli Pietari kirjoittaa: "Autuaat olette te, jos teitä Kristuksen nimen tähden pilkataan, sillä se Henki, joka on kunnian ja Jumalan Henki, lepää teidän päällänne. Heiltä hän pilkataan, mutta teiltä hän kunnioitetaan." (1. Piet. 4: 14).

S. S.
Päivämies 5.10.1961

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 02 Kesä 2011, 06:31 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Mitä entiset pyhät sanovat alttarin sakramentista


Että me mitä yksinkertaisemmin ja selvemmin voisimme keskenämme punnita niin korkeata ja kunniallista asiaa, kuin oppia alttarin sakramentista, niin tahdomme tehdä sen katekeettisella tavalla, se on, kysymyksin ja vastauksin.

1) Mitkä ovat ne pääasiallisimmat sanat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen asetuksessa?
Juuri nämä: Teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksi antamiseksi, taikka kun Jeesus sanoo: Minun ruumiini on annetiu teidän edestänne, minun vereni on vuodatettu teidän edestänne syntien anteeksi saamiseksi. Että nämä sanat ovat tämän sakramentin pääkappale, sen todistavat asetus-sanojen selityksessä, jossa hän kolmessa vastauksessa kolme kertaa toistaa samat sanat sillä tarkoituksella, että hän siten saattaisi niiden pääsisällön kaikkien tietoon. Niin ikään hän sanoo selvästi, että ne ovat tämän sakramentin pääkappale ja, että meille niiden kautta annetaan synnit anteeksi, elämä ja autuus, jonka tähden nämä sanat vaativat meiltä aivan uskovaista sydäntä.

2) Mihin perustuu kristittyjen hengellinen syöminen?
Se perustuu siihen, että katuvainen sielu Pyhän Hengen vaikuttaman uskon kautta omistaa itselleen sen armon, joka on annettu Jeesuksessa Kristuksessa, pitää Jeesuksen kuolemaa omanaan, hänen ylösnousemistaan omanaan, hänen kärsimyksiään ja hänen osoittamaansa kuuliaisuutta omanaan. Hänen vanhurskauttaan omanaan, ja nauttii siten tämän kautta sydämessään syntien anteeksiantamisen – sekä totuudellisen yhdistymisen Ju malan kanssa.

3) Perustuuko tämä hengellinen syöminen ehtoollisessa johonkin muuhun, kuin sen ulkopuolella tapahtuva hengellinen syöminen?
Ei, sillä tämä tapahtuu vain oikeilta kristityiltä, eli arvollisilta vierailta, jota nimitystä heistä meidän katekismuksessamme käytetään. Jotka alituisesti, sekä ehtoollisessa että sen ulkopuolella syövät Jumalan Pojan lihaa ja juovat hänen vertansa, jotka alituisesti ravitsevat itseään taivaan mannalla ja juovat siitä hengellisestä Kristus-kalliosta.

4) Tuleeko uudestisyntymättömän eli uskottoman ihmisen saada pyhä ehtoollinen?
Ei, sillä Jeesus on asettanut sen erityiseksi ja suureksi lohdutukseksi omille opetuslapsilleen ja kaikille kristityille. Sen tähden on sellainen ajatus tuomittava, että sakramentti tekisi meidät vanhurskaiksi ex opere operato, se on, ainoastaan sen vaivan tähden, että mennään ehtoolliselle, kuitenkin ilman uskoa, mikä on samaa, kuin tehdä Herran pöydästä markkinapaikka kuolleita sieluja varten, vastoin Jeesuksen tahtoa. Sillä tämä sakramentti on Sacramentum confirmationes. Siis, sen ihmisen täytyy totisesti olla eläväksi tehty eli kääntynyt, jonka uskoa tämän kautta yhä enemmän vahvistetaan. Sillä ei sellaisen ihmisen uskoa voida vahvistaa, jolla ei uskoa ole. Sen tähden sanoo myös Luther: Tämä sana, teidän edestänne, vaatii aivan uskovaista sydäntä.
Rutström: Saarn. ja väit. sivu 103.


Koska kukaan ei saa päiväpenninkiäkään sen tähden, että hän tekee työtä viinamäessä, eiköhän silloin saada armoa ja autuutta kääntymisen eli viinamäkeen sisälle menon tähden? Tähän vastataan: päiväpenninkiä ei anneta sen tähden, että käännytään ja tullaan viinamäkeen, armoa ei anneta sen tähden, että uskon kautta tullaan Jeesuksen luo. Jeesuksen luokse tullaan siinä tarkoituksessa, että saataisiin osallisuus siihen armoon ja autuuteen, joka jo on Jeesuksessa Kristuksessa ansaittu ja annettu, ja jota armoa jokaiselle kutsussa tarjotaan. Sitenhän on kääntyminen armosta, eikä armo kääntymisestä. Siten sekä tullaan, että saadaan tulla armosta. Kuinka mielettömästi puhuikaan fariseus, kun hän sanoi; en minä ole niin kuin muut ihmiset. Jos on antanut siirtää itsensä saatanan vallasta Jumalan yhteyteen, pitäisikö siitä saada jotakin? Olisiko Jumala meille jotakin velkaa sen vuoksi, että olemme katsoneet omaa parastamme, jota hyvää tahtoakaan meillä ei olisi ikinä ollut, ellei Hän olisi sitä meissä herättänyt kutsuvan armonsa kautta. Kun perheen isäntä evankeliumissamme puhuu päiväpenningistään napisevien työn tekijöiden kanssa, niin hän katsoo siihen, mitä hän armosta lupasi silloin kun palkkasi heidät. Mutta napisijat unohtavat, kuinka suuri armo se oli, että he pääsivät viinamäkeen sisälle.

Merkillistä on myöskin se, että nämä nimittivät työtään raskaaksi ja pitkäveteiseksi, me, sanovat he, olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen. Tämän kaltaisia ovat niiden sielut jotka lankeavat pois armosta. He eivät enää elä sulaan armoon ja laupeuteen uskoen. Niin muodoin ei rakkaus, uskon seuraus ja hedelmä voi olla siellä. Tiedetäänhän, että rakkaus on kuolemaa väkevämpi, se kärsii kaiken eikä koskaan väsy. Kun me rakastamme Jumalaa, niin he pidämme hänen käskynsä, eivätkä hänen käskynsä ole silloin raskaat. (L. Joh. 5:3) Mutta siellä missä rakkaus epäuskon ja armosta pois lankeamisen vuoksi on kylmennyt, siellä saa pahuus ylivallan, ja siellä hyvän harjoitus käy sitäkin raskaammaksi ja vaivalloisemmaksi. Sellaisen ihmisen hengellinen työpäivä, eli elämä, tulee hänelle vaikeaksi, raskaaksi, pakotetuksi ja orjamaiseksi. Hän huokailee ja hikoilee työssään, sillä hänen sydämensä ei tunne Jeesuksen lohdutusta, joka tekee ikeen soveliaaksi ja kuorman keveäksi. (Matt. 11: 30) Näin kävi Israelille lihan jälkeen, jotka vanhassa testamentissa lain ikeen alla kantoivat päivän kuorman ja helteen, tuntematta mitään halua Jumalan lakiin sisällisen ihmisen puolelta. Nämä vanhat israelilaiset, ja heidän kaltaisensa uudessa testamentissa osoitetaan ilman epäilystä näillä napisijoilla, jotka varhain aamulla tulivat viinamäkeen, suorittivat siellä työnsä haluttomuudella ja raskaalla mielellä, mutta eivät, kuten olisi pitänyt, koko sydämestään ja mielestään, vaan he olisivat mieluummin nähneet, että ei kristinusko olisi tuonut mukanaan niin paljon velvoituksia. Heidän tämänkaltainen suhtautumisensa pyhitysoppiin on hairahdus. Rutström; Saarn. ja väit. sivu 67.


Armovaras on muuten ahkera käymään kirkossa ja ehtoollisella. Hänellä on itku löyhässä, jos pappi saarnaa kauniisti armosta ja rakkaudesta. Hän saattaa itkeä kirkossa ja nauraa kirkon takana, hän saattaa olla jumalinen kirkossa ja jumalaton kapakassa. Hän saattaa siunata toisinaan ja kiroilla toisinaan, aina sen mukaan kuin tilanteeseen sopii. Jos joku nuhtelee häntä hänen jumalattoman elämänsä vuoksi, niin hän vastaa: "Tahto minulla on, vaan täyttää hyvää, en minä sitä löydä. Eikä Jumala voi olla niin ankara, että hän kieltää ihmiseltä viattomat huvit jne.

Laestadius: Hulluinhuonelainen §. 1363.
Päivämies 22.6.1961

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Etsikkoaika:
"Ken parannuksensa huomiseen lykkää, se vuoteensa helvettiin rakentaa."

Raattamaa:
"Muutamat ilmankin ajattelevat hypätä autuaalliseen tilaan kuoleman hetkellä. Mutta Jeesus sanoo: ettes sinun etsikkoaikaasi tuntenut."

Kristillinen Kuukausilehti 1885, s. 44.
Päivämies 22.6.1961

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17 Joulu 2018, 19:01 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
L. L. Laestadius

Hulluinhuonelainen: Elävä usko
§ 1500 – l507

Miten on ymmärrettävä Paavalin oppi vanhurskauttavasta uskosta ilman lain tekoja, kun hän kuitenkin esittää että uskon tulee olla yhdistettynä rakkauden kanssa? "Jos minulla olisi kaikki usko, niin että minä vuoret siirtäisin, ja ei olisi minulla rakkautta, niin en minä mitään olisi." Tässä logiikkamme joutuu pulaan. Ensin sanotaan että "rakkaus on Lain täyttymys." Ihmisen jolla on rakkaus, pitäisi siis kyetä täyttämään laki. Hänen pitäisi olla synnitön! Mutta sitten hän esittää toisen lauseen: "Laki on hengellinen, vaan minä olen lihallinen, synnin alle myyty...pahaa, jota en minä en tahdo, teen, minä." Sama mies jonka pitäisi olla synnitön rakkauden kautta on kuitenkin synnin alle myyty. Hän täyttää lain rakkauden kautta ja ei täytä lakia sen pahan kautta jota hän tekee vastoin tahtoaan. Hän on siten lain täyttäjä rakkauden kautta, mutta sen pahan kautta, jota hän tekee, on hän lain rikkoja. Hän :on siten toisaalta ”oloperäisesti hyvä" ja toisaalta "oloperäisesti paha." Nämä orgaanien elämän piirissä olevat ristiriitaisuudet eivät ole kumottavissa millään verukepäätelmillä eli viisasteluilla.

Jos olisi kysymys orgaanisen ja hermoelämän keskinäisistä suhteista voitaisiin; kuten Mastensen, pitää hyvä tahto tajussamme, ja työntää paha tahto pois itsestämme uskottelemalla, ettei paha omatahto ole ihmisen' "oma tahto," Vaan jonkun toisen, esimerkiksi saatanan. Silloin voitaisiin viisastella näin: Kristityn ihmisen itsessään tuntema paha ei kuulu hänen persoonallisuuteensa, mutta kaikki mikä ihmisen luonnossa on hyvää, kuten usko, rakkaus jne, jotka ihmisen järjelliseen sieluun (= hermoelämän piiriin kuuluvina, ovat riippuvaisia hänen vapaasta tahdostaan, ovat hänen omia tekojaan, mutta paha ei kuulu hänen persoonallisuuteensa. Tämän ja muiden samankaltaisten salakavalien ajatusten kautta vapauttaa filosofi itsensä kaikesta vastuusta. Mutta hänen, jonka on omistettava sekä paha että hyvä, ei voi tehdä näin, sillä "hänen on joko; pidettävä molempia omina tekoinaan tai sitten pahaa saatanan ja hyvän Jumalan tekona. Nämä molemmat ajatukset esiintyvät Raamatussa; nimittäin sellaisia lauseita, joiden perusteella voitaisiin tehdä se johtopäätös että ihmisellä on tahdossaan määrätty kyky moraalisten vastakohtien valitsemiseen nähden. Tässä väitöskirjoituksessamme olemme kuitenkin monessa kohdassa osoittaneet että valintavapaus hyvän ja pahan välillä ulottuu vain hermoelämän piiriin ja ettei se käsitä sitäkään kokonaisuudessaan, koska paha, pahoilla ajatuksilla ja himoilla ulottuu syvälle siihenkin.

Toiselta puolen esiintyy sellaisiakin lauseita, joiden perusteella voitaisiin olettaa, ettei ihmisellä itsellään ole minkäänlaista vapautta, esim. "Jumala vaikuttaa teissä sekä tahdon että toimituksen hyvän suosionsa jälkeen." Tämän mukaan näyttäisi siltä että Jumala vaikuttaisi kaiken eikä ihminen mitään. Reformeeratuilla on aina ollut tämä ajatus ja näkemys opinkappaleittensa perustuksena, ettei ihminen kykene sen paremmin järjellään kuin ymmärryksellään, että tahdollaan aikaansaamaan mitään siitä, mitä todelliseen kristinuskoon kuuluu, kuten herätystä, katumista, uskoa taikka rakkautta koska tällaiset asiat kuuluvat elimeen joka ei ole ihmisen tahdon alainen. Tämän vuoksi on se suuri virhe sielutieteessä, jos joku kuvittelee, että hän tahdonvoimallaan voi aikaansaada pienintäkään näistä kaikista. Toiselta puolen on sekin tyhjää mielikuvitusta, jos joku ajattelee mielessään, että katumus, usko taikka rakkaus ovat tahdossa. Tästä asiasta on nyt puhuttu tarpeeksi tässä väitöskirjoituksessa. (Litt. X. Y. Z, Ä, Ö).

Sitä vaikeammaksi tulee ymmärryksellä käsittää, kuinka hyvä ja paha saattaisivat tulla yhdestä ja samasta elimestä. Kun kaikki se mikä lähtee minätahdosta, on vain omaa tekoa, eikä sellaisena voi kelvata Jumalan edessä, koska Jumala katsoo ”katsoo sydämeen” eikä tahtoon, niin ei se uskokaan jonka ihminen tekee itse itselleen, voi olla autuaaksi tekevä usko. Ei se rakkauskaan joka on minätahdon tekoa, voi kelvata Jumalan edessä, koska ei kukaan voi tehdä itseään rakastuneeksi eli pakottaa itseään rakastamaan henkilöä jota hän ei voi rakastaa, vaikka vanhemmat sanovat: "sinun pitää rakastaa häntä." Tämähän on sellainen kokemus inhimillisessä elämässä, jota, ei kukaan voi kieltää. Kuinka silloin rakkaus Jumalaan voisi syntyä minätahdon voimalla? Ei kerrassaan mitenkään. Siihen tarvitaan korkeampi voima. Yhtä vähän voi ihminen herättää sydämessään vihaa, ellei sitä ole siellä ennestään. Kuitenkin saattaa ihminen eri aikoina tuntea rakkautta ja vihaa samaa henkilöä kohtaan. Luther tunsi vihollisuutensa Jumalaa kohtaan kun hän oli epäuskossa, mutta kun hän tuli uskoon, vihan musta henki pakeni hänestä. Hän ei kuitenkaan voinut tuntea niin suurta rakkautta, että hän olisi voinut rakentaa autuutensa perustuksen sen päälle.

Tämä kristittyjen kokemus siitä, että rakkaus Jumalaan on niin heikko, kehno, vähäpätöinen ja epävakaa että he eivät voi rakentaa mitään sen päälle, on juuri aiheuttanut sen että Ruotsissa olevat lukijaiset ovat katsoneet rakkauden lupauksen pitämisen mahdottomaksi. Mutta useimmat papeista väittävät, ettei se ole mikään kristitty joka ei voi pitää tätä lupausta. Tämän mielikuvituksen on omavanhurskaus herättänyt heidän aivoissaan. He kuvittelevat todella, että he rakastavat Jumalaa, vaikka heidän hengellinen vihansa lukijaisia ja pietistejä kohtaan osoittaa päinvastaista. Samoin on rakkauden laita paavikunnassakin, se on vain mielikuvituksessa. Mutta viha kaikkea elävää kristillisyyttä kohtaan on sydämessä, ja siitä johtuvat kaikki uskonvainot sekä paavikunnassa että luterilaisuudessa. Todellinen kristitty tuntee vain silloin tällöin rakkauden liekin leimahtavan, ja niinä hetkinä on hän valmis kuolemaan Jeesuksen nimen tähden. Mutta sillä välin hän tuntee olevansa kiinni maailmassa, vaikka maailman rakkaus ei puhkeakaan tekoihin niin kauan kun omatunto on hereillä. Mutta jos hän nukahtaa, silloin hänen kristillisyytensä on mennyttä. Uskon ja rakkauden liekit leimahtavat kuitenkin uudelleen palamaan kun häntä vainotaan hänen kristillisyytensä tähden.

Ristiriitaisuudet, joita kristitty ihminen tuntee sydämessään, johtuvat siitä että "jäsenissä tunnettava laki," kiusaukset eli saatanan ahdistukset, sts ne alhaiset intohimot, jotka herättävät pahoja ajatuksia ymmärryksessä ja pahoja haluja tahdossa, sotivat "hengen lakia" vastaan, joka on Pyhän Hengen tunnettava vaikutus, ja joka käsittää korkeita ja eläviä tunteita, eli siveellisiä intohimoja, jotka herättävät hyviä ajatuksia ymmärryksessä ja "pyhiä haluja tahdossa.” Mutta kun paha on aina voimakkaampi ja kestävämpi kuin hyvä, ei kristitty voi rakentaa kristillisyyttään näiden hengellisten liikutusten varaan, eli pitää näitä oikeana autuuden perustuksena, koska nämä ovat yhtä haihtuvia kun ilmanalan vaihtelut. Siitä huolimatta täytyy kristityn kuitenkin "hengen
liikutuksia" — jotka herkkätunteisilla ihmisillä purkautuvat äänekkäinä ilonilmauksina, ja vähemmän herkkätunteisilla ilmenevät vain sisäisinä tunteina — "armonmerkkeinä" eli "hengen todistuksina" armotilastaan, joita kristitty ihminen ei saa olla vailla, juuri siksi, että ne muodostavat pohjan omakohtaiselle elävälle uskolle.

Nämä hengelliset ristiriitaisuudet pahan ja hyvän hengen halujen välillä tulevat poistetuksi uskossa, joka käsittää Kristuksen ainoana autuuden perustuksena. Sillä ei vain Jumalan Henki yksinään todista ihmisen omassatunnossa, että hän on rikollinen, synnillinen ja kirottu, jos hänet tuomittaisiin ansioittensa mukaisesti. Vaan myöskin omavanhurskaus esiintyy tuomitsevalla voimallaan ”Jumalan lasten päälle kantajana sekä yöllä että päivällä.” Hän muuttaa itsensä ”valkeuden enkeliksi” epäilevän sielun tietoisuudessa, ja esiintyy totuuden talkkina kovine syytöksineen: "sinä olet kadotettu, sinä olet kirottu, sinä olet täynnä syntiä: pahoja ajatuksia, pahoja haluja.” Kun jokainen päivä tunnet kärsimättömyyttä., haureutta, kostonhalua, varastamisen halua, maailmanrakkautta, ahneutta, kateutta, maailman kunniaa jne sydämessä, tahdossa, ymmärryksessä, mielikuvituksessa ja kaikissa lihan jäsenissä, niin kuinka sellainen ihminen voi olla kristitty, joka tuntee olevansa synnin alle myyty. Ei mitenkään, kristitty ei saa olla tämänkaltainen. Kristityn pitää olla "pyhä ja synnitön armon kautta. Ei yhtään pahaa halua ei yhtään pahaa ajatusta saa syntyä hänen sielussaan, sillä uuteen Jerusalemiin ei saa mitään saastuttavaa tulla sisälle, näin saarnaa omavanhurskaus.

Todellakin, jos omavanhurskas saisi olla tuomarina, ei kukaan David, ei kukaan Paavali, ei kukaan Luther, ei kukaan Spener, ei kukaan lukijainen eikä kukaan herännäinen saisi tulla sisälle Jumalan valtakuntaan. Ainoastaan omanvanhurskauden palvelijat ja armon varkaat saisivat omavanhurskauden tuomion mukaan omistaa itselleen Jumalan armon ja syntien anteeksi saamisen. Mutta Jumalalle olkoon kiitos ja kunnia. Paavalin kokemukset pitävät täsmälleen yhtä kristityn kokemuksien kanssa. "Missä synti on suureksi tullut, siinä, on armo tullut ylenpalttiseksi:" Kun kristitty siinä kauheassa sodassa lihaa, saatanaa ja maailmaa vastaan saa tuntea armonmerkin, eli Pyhän Hengen todistuksen armotilastaan, silloin hänet on jälleen uskon siivillä nostettu kolmanteen taivaaseen, silloin hän on saanut uutta voimaa voidakseen taistella hengellisiä vihollisiaan vastaan, silloin hän tuntee olevansa jälleen irrotettu maailmasta ja autuas toivossaan. Silloin hänen epäilyksensä haihtuvat, hänen sisäiset ristiriitansa hengen rauhaan ja iloon. Ja usko on silloin ainoa joka voi poistaa ristiriitaisuudet, eli vastakohtaisuudet hyvän ja pahan hengen halujen välillä. Uskon kautta voi kristitty tuntea, että hän on ”oloperäisesti paha” ja kuitenkin "velaton eli syytön" armon kautta. Tämä on salaisuus jota enkelit nähdä himoitsevat.

L.L. Laestadius
Hulluinhuonelainen
Päivämies 11,1,1967

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 17 Joulu 2018, 19:01


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 24 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia