VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 08:18

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Paimenpojan kierroksilta
ViestiLähetetty: 23 Maalis 2009, 18:39 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Ainakin vanhemmat lukijamme muistavat Paimenpojan ja hänen pakinansa Päivämiehessä. Minulla on säästyneenä muutamia vanhoja Päivämiehiä, kopioin tähän näytteeksi nuorempien tutustumista ja vanhempien muistojen verestämiseksi yhden Paimenpojan, Mauno Koivunevan pakinan.

Paimenpojan kierroksilta

Sanomakellot soivat viime lauantaina kahdelle väsyneelle Jumalan lapselle. Toisen heistä oli Hemmi, nimittäin Hemmi Nissinen.
Viime vuonna tapahtuneen autokolarin jälkeen hän ei nähnyt yhtään tervettä päivää. Se antoi sysäyksen kuolettavalle taudille, joka riudutti hänen voimansa.
Eivät vain hänen omaisensa, vaan monet muut jäävät suurella kaipauksella muistelemaan häntä. Monet ovat ne seuraretket, joita hänen Klein-bussillaan ja isommalla autolla tehtiin. Siellä autossa kaikuivat monet matkalaulut. Hemmi oli itse laulaja. Muistot noista seuraretkistä jäävät elämään kauan.
Hänellä oli kyky solmia suhteita ihmisiin. Tässä oli suureksi avuksi hänen huumorintajunsa. Samoin hänen kertomanlahjansa. Kansanomaiset, hänen asuinseutunsa kansanmurteen höystämät sanakäänteet tekivät hänen kerrontansa tuoreeksi ja eläväksi. Hänen kotipitäjänsä asuinhistorian kirjoittaja, historian tohtori, jota hän aikoinaan oli autollaan kyyditsemässä, sanoi hänestä minulle: ”En ihmettele, että Oulun seudulta on tullut lahjakkaita kirjailijoita, kun olen saanut kuulla hänen kertovan tarinoita.” Hemmi saneli ex tempore ja pani paperillekin sattuvia kronikoita mm. kokemuksistaan Jumalan kansan parissa.
Hemmin lahja oli myös siinä, että hänen ei tarvinnut etsiä keinoja ja sanoja päästäkseen keskustelun alkuun ihmisten kanssa. Hänen käytöksensä oli luontevaa ja turhaa jännitystä laukaisevaa. Kuinka paljon tarvittaisiinkaan tällaista lahjaa silloin, kun otetaan puheeksi kaikkein kalleimmat asiat, nimittäin uskonasiat.
Mutta hän ei ollut vain luonteva seuramies. Hän ahkeroi kulkea parannuksen tekijänä. Nöyrästi hän teki parannusta matkan vioista, myös niistä, jotka sanavalmius sai aikaan. Kyllä hän siellä sairaalassakin muisti aina kyyneleet silmissä pyytää evankeliumin siunausta. Siinä hän jätti lapsilleen kalliin ja kehoittavan muiston.
Kirkossa tehtiin hänestä kiitos ja urut soivat suruhymniä. Olin hänen kohtalotoverinsa. Taivaan Isä jätti minut eloon, mutta Hemmin Hän kutsui pois. Pyhäinpäivänä hänen riutunut ruumiinsa saatetaan haudan lepoon sen paikan yli, jossa viimevuotinen auto-onnettomuus tapahtui. Kauan jää hänen muistonsa elämään.

* * *
Samana päivänä ja samassa sairaalassa tulivat noutajat taivaasta myös Reeta Hatusen luo. Hän oli Janne vainajan leski.
Häntä leimasi suorasukaisuus. Monet saattoivat pahentua hänen sanoihinsa. Kyllä minunkin selkäpiitä usein karmi, kun hän puhutteli esimerkiksi omavanhurskaita ihmisiä.
Mutta kaiken takana oli herkkä mieli ja vilpitön rehellisyys. Hänessä ei ollut vilppiä. Hän ei suvainnut kieroilua.
Oma huonous oli hänelle suurin murheen aihe. Sitä hän usein valitteli. Armon kerjääjänä muistamme häntä.
Sanoin että usein karkean kuoren alla oli ihmeellinen mielen herkkyys. Hän tunsi syvästi. Ovatpa Hatusen mamman kauneimmat toiveet saaneet nyt ihanan täyttymyksen.
Hänen maallinen majansa siunataan päivää ennen Hemmin hautajaisia, siis pyhäinpäivän aattona.

* * *
Heräsin tänä aamuna Pyykkölässä. Huonetoverini Sakari Peltoniemi lupasi viedä tämän kirjoituksen Päivämieheen. Olen usein lupaillut, että tuon tähän taloon joskus mukanani Jannen saarnaamaan. Eiköpähän se joskus pääsekin toteutumaan. Heidän pöytälaatikostaan sain veitsen, jolla leikkasin tätä paperia.
Laskeekohan se äkäinen kirjoittaja heidätkin rikkaiksi? Sain nimittäin äskettäin vihaisen kirjeen, jossa minua kovasti moitittiin siitä, että seurustelen vain rikkaiden kanssa. Luulee kaikkia tapaamiani kristittyjä rikkaiksi.
Ja rikkaitahan he ovatkin, illallakin seuroissa valittivat köyhyyttään, mutta köyhänäkin Jumalan lapsi on monia rikkaaksi tekeväinen, murheellisena iloinen, kuten apostoli sanoo.
Täällä Kalle-isännän ja Anna emännän luona oli hyvä olla. He eivät olleet vihaisia.
Jäädään taas uskomaan sillä ”uskomiseen se lopulta jääpi.”
Jumalan rauhan terveisin
Paimenpoika
Päivämies numero 44, lokakuun 28 päivänä 1964

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 12 Huhti 2009, 11:23 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Heinäkuun 24 päivä 1958
Paimenpojan kierroksilta


Täytyy tässä murehtia entisiä, kun on jäänyt niin paljon rästiin. On sydäntä lämmittävää saada matkoilla tavata kristittyjä, jotka ovat valmiit uhraamaan vaivojaan ja varojaan saadakseen paikkakuntansa asukkaille tilaisuuden kuulla saarnaa parannuksesta ja syntien anteeksiantamuksesta. Monien vuosien jälkeen kävin opettaja Pentti Pelkosen luona Peipohjassa Tuomaalan koululla. Hän on Karjalasta Räisälästä kotoisin. Eiköhän hänen opettaja-rouvansakin ole sieltä. Kaikki nähtävissä ja kuultavissa olevat merkit viittasivat siihen. Mitähän ne lukuisat seuravieraat ajattelivat, kun kirkosta tultua aterian jälkeen, vilkkaan puheensorinan aikana nukahdin keinutuoliin. Varmaan ne ajattelivat, että pitkän matkan jälkeen, Paimenpoika ressukka nukkui uskossa. Heräsin siihen, kun Joonas Peippo tönäisi ja sanoi, että seurat alkavat koulusalissa.
Kokemäen kirkossa oli jumalanpalvelus. Seurakunnan kirkkoherra muisteli kiitollisena Antti Koukkari- vainajaa. Usein siellä etelässä ja muuallakin, on tullut mieleeni, miksi Antti veljeni ei saanut elää. Hänen kauttaan Jumala teki kallista työtään esim. pappien keskuudessa. Täytyy alistua siihen ajatukseen, että Jumala varmasti on viisas päätöksissään. Saattaa usein käydä niin, että moni kiintyy puhujan persoonaan, vaikkei tämä sitä haluaisikaan, siinä määrin, että hän ei halua muitten uskovaisten kanssa pitää minkäänlaista yhteyttä. Tunnen henkilön, joka on tehnyt parannuksen erään, kallisti uskomassa olevan papin saarnojen vaikutuksesta. Hän ei ole uskovaisten seuroissa muulloin, kuin mainitun puhujan ollessa paikkakunnalla käymässä. Havas vainaja on kuulemma sanonut, että sellaisista tulee ”papin lampaita.” Minusta on aina kristillisyydessä ollut tuo miellyttävä piirre, että puhujia ei kehuta eikä jumaloida, vaan rakastetaan. Jos erehdytään poikkeamaan tästä, saattaa Jumala suuressa rakkaudessaan, seurakunnan parhaaksi, ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joita järkemme ei ymmärrä. Rakastakaa, Jumalan lapset, edelleenkin niitä, jotka Herran Sebaotin enkeleinä ”hyvää saarnaavat, rauhaa julistavat ja autuuden ilmoittavat.”

Ei ollut häävi saarnapaikka aikanaan piispa Henrikillä. Tämä tuli mieleeni, kun katselin Kokemäen sitä mökki pahaista, jota myöhemmin rakennetussa tiilirakennuksessa säilytetään historiallisena muistona noilta kaukaisilta ajoilta.
Illaksi menin Poriin. Aina on jäänyt Porista soimaan korvissani sikäläisten nuorten Jumalan lasten matkalaulujen ääni. Nytkin linja-autossa koko matkan laulettiin.

Paimenpoika

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 28 Huhti 2009, 09:03 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Paimenpojan kierroksilta

Kumpulainen oli terottanut meidän äidille keritsimet, eli siis Tervon Janne. Ja minun piti olla hommassa mukana.
Nostin lampaita ja pässin pöydälle. Jalat sidottiin kiinni siten, että etujalat tulivat kiinni takajalkoihin. Tämä keritseminen näkyy olleen raamatunaikainen toimitus. Ja kun lukee Raamattua, niin näkyivät lampaat olevan aivan samanlaisia kuin nytkin. Nimittäin luonteeltaan. Vaikka nuorimpia täytyikin pidellä hiukan kiinni, niin ne olivat kuitenkin aivan niin kuin profeetta Jesajassa ja Apostolien teoissa kerrotaan.
Viimemainitussa kirjassa 8. luvussa kerrotaan, kuinka muuan herra istui vaunuissaan ja luki Raamattua. Eikä ymmärtänyt. Oli tulossa Jerusalemin kirkkojuhlilta ja oli menossa kotiinsa Etiopiaan. Eikä Raamattua ymmärräkään pelkällä ihmisjärjellä. Luther sanoo, että joltisestikin järjellä voi lain puolta ymmärtää, mutta ei evankeliumia. Ei siis ihmekään, että apostoli puhuu evankeliumin salaisuudesta. Onneksi se on kuitenkin sellainen salaisuus, että on tarkoituksena se ilmoittaa ihmisille.
Ja siihen tarvitaan Pyhä Henki, sillä Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ja niinpä kävikin Pyhä Henki hoitamaan virkaansa, kun Filippus, apostoli, istui herran viereen ja kävi hänelle selittämään edessä ollutta tekstiä. Joku tietysti saattaa sanoa, eikö selittäjänä ollut Filippus eikä Pyhä Henki. Mutta Filippuksessahan oli Pyhä Henki. Ilman Pyhää Henkeä onkin mahdoton
saarnata eläväksi tekevää evankeliumia, siltä se on hengen virka. Ilman sitä on myös mahdoton uskoa.

***
Meninkö syrjään asiasta? Enpä mennyt, siltä se Jesajan kirjan kohta, jota tuo kuningattaren hoviherra luki, kuului näin: "Hän on niin kuin lammas teuraaksi talutettu ja niin kuin karitsa keritsijänsä edessä on ääneti, niin ei hänkään avannut suutansa." Näin ne kuuntelivat äänettöminä meidänkin lampaamme, kun meidän äiti niitä keritsi. Tästä raamatunkohdasta alkoi Filippus saarnata tuolle herralle evankeliumia Kristuksesta, jota profeetta sanoillaan tarkoitti.

***
Me käytämme siitä nimeä Ambrosius. Tai lyhyesti Roose. Vaikka se on naapurimme, emme ole onnistuneet saamaan tietoomme sen oikeaa nimeä. Se on pystykorva. Toinen naapuri on Ami. Sen naama on kuin vanhan ajan katekismus. Se on skotlantilainen paimenkoira, siis Lassien sukua.
Vaikka Ilmestyskirjassa sanotaankin, että ulkopuolella ovat koirat, niin en malta olla päästämättä niitä sisälle. Ne ovat paljon ystävällisempiä kuin ihmiset. Onhan tietysti ystävällisiäkin ihmisiä olemassa, myös kristittyjen joukossa.
Se hyöty niitten tulosta on, että meidän Rome varmasti syö ruuantähteensä. Siinä ovat koirat oppineet ihmisiltä huonon puolen, että ovat kateellisia toisilleen.

***
Niistä Korvensuoran seuroista jäi mainitsematta, että tapasin siellä vanhan tutun, saarnaaja Tikkasen. Ei asu enää siellä Pikku Kivijärvellä. Koko kylä tyhjeni asukkaista, kun valmistui tie kylään. Kustu on vanhoilla päivillään Oulujoen vanhainkodissa lämmittäjänä. Näkyi olevan samannäköinen ja yhtä terve kuin silloin vuosia sitten. Kun minun pitäisi kohta käydä sydänmaan kautta etsimään Aittokylää, niin olisi ollut mukava käydä matkan varrella Kustun talossa juomassa teetä.

***
On olemassa kovin uteliaita ihmisiä. Kyselevät mm. toisten avioliittoasioista. Erityisesti he ovat kiinnostuneita kuulemaan, mistä Kain sai vaimon. Eräs nuori sisar kirjoitteli minulle ja sanoi, että ahdistelevat häntäkin tällä kysymyksellä. Halusi saada ohjeita, miten sellaisille olisi vastattava.
Nuo uteliaat kysyjät ovat lukeneet liian huonosti Raamattua, muuten ei voisi olla mahdollista sellainen käsitys, että Aadamilla ei olisi ollut muita lapsia kuin Kain ja Aabel. Ja kun Aabel tapettiin, niin jäljelle ei jäänyt kuin yksi. Ja avioliitossahan tarvitaan kahta ihmistä ja vieläpä toisen pitää olla nainen.
Eivät ole lukeneet Aadamin sukuluetteloa 1 Moos. 5. luvusta. Siinähän sanotaan, että Aadamille syntyi poikia ja tyttäriä. Nimeltä mainitaan kahden edellä mainitun lisäksi Seet.
Ja kun siihen aikaan ihmiset elivät hirveän vanhoiksi, niin Kainillehan riitti vaimoksi joku kaukaisempikin sukulainen. Ja kun kyselijät ihmettelevät, miten Noodin maassa, joka on itään Eedenistä, olisi voinut olla ihmisiä, joista hän olisi emännän ottanut, niin tähän minun on sanottava: ymmärrys hoi, äly petä, äly hoi, älä jätä. Luuletteko Kainin olleen niin epäkohteliaan, että olisi jättänyt rouvansa, kun otti muuttokirjat Noodin maalle. Sanotaan, että siellä hän yhtyi vaimoonsa. Vanha käännös sanoo, että hän tunsi emäntänsä. Senhän ymmärrämme, mitä se tarkoittaa. Siinähän ei sanota, että hän tutustui emäntäänsä. Ja miksei, voihan sekin olla mahdollista, että sinne oli jo ennen häntä mennyt hänen sukulaisiansa.

***
Jos Raamatun kirjoittaja olisi tiennyt, että Suomenmaaässä on kerran oleva näin uteliaita ihmisiä, niin hänhän olisi varmaan maininnut Kainin emännän nimen ja ehkä vihkimäajankin. Mutta eihän hän tätä arvannut.

***
Kirjoitinkin sille nuorelle opiskelevalle sisarelle, joka pyyteli neuvoa tällaisten kyselijöitten varalta, että sano niille, että on niitä tärkeämpiäkin kysymyksiä olemassa. Kaikkein tärkeinhän on tämä: miten minä tulisin autuaaksi? Siihen: ei riitä vastauksen saaminen Kainin vaimoa koskevaan kysymykseen.

***
Saisi Piippolan seurakunta ostaa uuden värinauhan tähän hyvään kirjoituskoneeseen, jolla tätä naputtelen sanotun seurakunnan pappilassa, johon tulimme vieraiksi. Välillä pistäydyimme Kestilän pappilassa verestämässä vanhoja muistoja.
Täällä Piippolan kirkossahan noin kaksikymmentä vuotta sitten väliaikainen kanttori huiteli kirkonavaimella ja hätisteli kirkosta ulos erästä uskovaista, joka oli seuroissa evankeliumin saarnaa kuullessaan tullut niin hyvälle mielelle, ettei voinut pidättää äänellistä kiitosta. Uhkasi sulkea kirkon oven. Tämä ilonliikutuksissa oleva kysyi minulta, suljetaanko taivaan ovi. Sanoessani, ettei suljeta, alkoi hän kiittää entistä suuremmalla äänellä. Kun kysyi jäljestäpäin kanttorinviran hoitajalta, pitääkö hän pahana, että Jumalaa kiitetään. Sanoi ettei hän sitä pidä pahana. Mitä sitten, kysyin. "Ei Häntä saisi niin rumalla äänellä kiittää", vastasi hän.
Jumala sanoi profeettansa kautta: "Tämä kansa ylistää minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana." Tässä se on. Kyllä Jumala tykkää rumastakin äänestä ja epämusikaalista esityksestä, kunhan se on vain sydämen kiitollisuuden ilmauksena.

***
Elisabetin päivänä ajelimme Elisabetin itsensä autolla Temmekselle asti, jossa hänellä on työpaikkansa. Äitinsä oli matkassa. Ei asu nyt talvella Kuusamossa, vaan tyttärensä luona.
Ja tätä kirjoittelen toisen Liisan koneella täällä Päivämiehessä. Edelleen on sama Liisan päivä. Sekin on raamatullinen nimi, kuten almanakassa olevista suurimmasta osasta nimiä voidaan sanoa. Tai ainakin Raamatun nimistä mukailtuja. Monella jumalankieltäjälläkin on raamatullinen nimi. Ja heidänkin on laskettava ajanlaskunsa Kristuksen syntymisestä.
Niin, jo ensi vuodeksi toivotan onnea kaikille Elisabeteille ja Liisoille. On teillä kaunis esikuva Raamatussa, sydämeltään kristitty kaima.
Jumalan rauhan terveisin
PAIMENPOIKA
Päivämies marraskuun 20 päivänä 1968

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 10 Loka 2009, 18:37 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Paimenpojan kierroksilta

Pannaanpa aluksi hillatiedotus. Tämä koskee siis vain näitä meidän leveysasteita. Kukinnan aikana ei sattunut halloja, mutta silti näyttää tulevan heikonpuoleinen sato. Mistä se johtuu, en osaa sanoa. Poromiehet sanoivat, että kukat olivat etupäässä koiraskukkia. Kun olin pari kolme päivää ennen suviseuroja porossa, niin huomasin, että kyllä hilloja tulee moniin paikkoihin maastossa. Ei tartte siis ihan tyhjänä lähteä pois marjareissulta, kunhan vain muistaa kävellä tarpeeksi. Mutta muisti saattaa heikentyä, koska soilla on paljon vettä sateitten vuoksi. Jos Marttisjärven seuroissa saan kristityiltä lohdullisempia tietoja, panen ne jälkikirjoituksena tämän pakinani perään.

***

Nimismies määräsi, että juhannuskokko on pantava 100 metrin päähän rannasta. Niinpä muurasjärveläiset hinasivat sen lautalla Keitaanniemen nokasta veden varaan. Jos nimismies olisi käynyt paikan päällä, ei hän varmaan olisi tätä määräystä antanut, vaikka olikin voimassa kulohälytystila. Kokko oli nimittäin rakennettu niemen kärkeen, missä ei ollut tulenarkaa kasvillisuutta. Mutta kun kristityt ovat lainkuuliaista kansaa, niin vietiin kokko veden päälle ja hyvinhän se siellä paloi. Läänin maaherrakin oli sitä näkemässä. Tiitisen rouva, Keitaan emännän sisar, ja Simo Kauton emäntä näkyivät olevan makkaranmyyntipuolella ja Irja Tiainen limonaadikauppiaana.
Tämä juhannuskokko oli tarkoitettu lähtölaukaukseksi viikon kestävälle suviseuroihin suuntautuvalle patikkaretkelle, mutta sehän kuivui kokoon kuin korvasieni. Niinpä pääsinkin aamuyöksi kotiin Reisjärven rippikoululeirillä oppilaana olleen Tuula Jurvelinin noutajien (vanhempiensa) autossa, jatkaakseni aamulla Tornion juhannusseuroihin. Kyytimiehenä oli naapurini Antti Korkiakoski. Sillä matkalla sattui kuolemankolari. Koetimme väistää niin paljon kuin vain voimme, mutta jostain syystä, ehkä ymmärtämättömyydessään, kun oli vielä nuori, törmäsi kuolemanuhri tien laidasta juuri automme eteen. Koska meillä oli kiire, jätimme uhrin tielle ja jatkoimme matkaa. Se oli varis.

***

Tornion kirkko on korjauksen alaisena, joten seurat pidettiin seurakuntatalolla. Rauhanyhdistyksellä oli seuraravintola. Jouduin molempina pyhinä saarnaamaan jumalanpalveluksessa, joten minulla oli hyvä tilaisuus todeta eräs ilmiö, jota näkee joissakin paikoin Suomea. Tarkoitan sitä, että seuraväki osallistuu jumalanpalveluksiin paljon vähäisemmässä määrin, kuin itse seuratilaisuuksiin. Juhannusjumalanpalveluksessa oli väkeä 160 ja sunnuntaina 120, kun sitä vastoin seuroissa iltapäivällä oli noin 330. Mistähän tämä johtuu. Ei luulisi siitäkään, että saarnaajassa olisi vikaa, sillä uskovaisethan eivät ote siinä suhteessa ranttuja, kunhan hän vain saarnaa puhdasta evankeliumia. Luulisin pääsyyn olevan siinä, että edellisenä iltana kesäiseen aikaan tulee niin pitkään valvottua, että ei jaksa lähteä kirkkoon. Ja varsinkin, kun nyt oli kaiken kukkuraksi juhannus. Yksi syy voi, olla katoliikin pelko. Tätä sanaahan Amerikan uskovaiset pelkäävät kovasti. Tarkoittavat katolilaisuutta, ennen kaikkea roomalaiskatolista kirkkoa, joka on Amerikassa hyvin voimakas. Tuohon sanaan sisällytetään muotojumalisuuden pelko. Muistan, kuinka tympeästi eräänä kesänä muuan amerikkalainen puhuvainen veli katseli pappisveljiä heidän papinpuvussaan, vaikka hän muuten oli heidän rakas uskonveljensä. Täällä Suomessa luterilaisessa maassa on tilanne aivan toisenlainen. Suomalaiset uskovaiset eivät pahene papintakkiin. He rakastavat pappejaan, kuten kaikkia muitakin saarnaajiaan. Nykyisin onkin ilahduttavaa havaita, että he eivät eristäydy Jumalan kansasta, kuten eriseuran aikana niin tapahtui. Heillä ei ole Janus- kasvoja. Sillä tarkoitetaan muinaista roomalaista pakanallista jumalaa, jolla oli kahdet kasvot. On se hyvä, että kristityn ei tarvitse näyttää uskovaisille toisenlaista naamaa kuin millainen hänellä on muussakin ympäristössä.

***

Antoivat avaimen oveensa, joten pääsin Melvin Pirneksen, Amerikan puhujaveljen, kanssa vapaasti taloon nukkumaan. Keitimme siellä juotavaa ja otimme jääkaapista kaikkea, mitä siellä oli. Se oli Arvi Hintsalan Tornion koti. Emme syöneet kuitenkaan kaikkea.
Että Siionin lauluja voidaan laulaa samalla kertaa suomeksi, ruotsiksi ja amerikaksi, se oli mahdollista Haaparannalla Hurtig'in kodissa, jonne oli kokoontunut monikielisiä ja syväkielisiä nuoria, jollaisista Jesajan kirjassa puhutaan.

***

Tähän väliin panen sellaisen asian, että muuan Karjalan Kannaksen Räisälän pitäjästä kotoisin oleva kristitty kirjoitti minulle, ja ihmetteli viimeistä pakinaani, jossa kerrottiin Räisälän kirkkovaltuuston vaalista. Ihmetteli, vieläkö Räisälän seurakunta toimii. Olisi tietysti ollut parempi panna Räisälänmäki, niin olisi käsittänyt, että oli kysymys Räisälänmäen tilalla toimivasta Reisjärven kansanopistosta ja siellä pidetyn rippikoulun havainto-opetuksesta.

***

Kun en muista niitten kahden pudasjärveläisen nuorukaisen nimeä. Meitä oli kaikkiaan viisi, joista yksi oli Mäntyrannan Antti eli Antti Moilanen ja yksi Paavo Seppänen Jaalangan asutusalueelta. Meillä oli mukanamme hyvä kiikari ja radiopuhelin. Se oli hakuporukka. Tarvoimme suossa noin 9 tuntia ja välillä oli niin vetelää, että piti kulkea joko kolmella tai neljällä jalalla, jottemme olisi uponneet suohon. Käsissä oli meillä haarapääkepit. Siliänsuon Laku-saaren luona oli suolla poroäiti eli vaadin lapsensa kanssa (vasa). Ja pian sieltä purkautui niitä enemmänkin. Lienee ollut yli viisisataa. Kutsuimme radiolla apua, ja niin ne ajettiin aitaan.

***

Tuli mieleen edessä olevat suviseurat. Ne ovat kuin suuri kesäerotus: Kuten poronvasat merkitään omistajan merkillä sillä perusteella, että äiti tuntee lapsensa ja lapsi äitinsä, niin sanoo apostoli: ”Jumalan vahva perustus pysyy, ja siinä on tämä sinetti: Herra tuntee omansa.» Kuten poropaimenet ohjaavat laumaansa perille asti, niin on Jumalakin pannut seurakuntaansa paimenia, jotka Pyhän Hengen voimassa saarnaavat Jumalan valtakunnan evankeliumia. Ja kun epäuskon lapsi saa kuulla tämän evankeliumin omalle kohdalleen, niin Pyhä Henki vie sen hänen korvistaan hänen sydämeensä, ja synnytetty eli erotettu Jumalalle. Hän ei kuulu enää maailmaan, johon hän oli eksynyt, vaan hän kuuluu Jumalalle. Hän on Jumalan oma. Ja jos se tapahtui suviseuroissa, niin sehän oli kesäerotus.

Suviseuroista myöhemmin.
Jumalan rauhan terveisin
Paimenpoika
Päivämies heinäkuu 10. päivä 1974

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 17 Helmi 2010, 08:42 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Katkelma Paimenpojan kierroksilta 10.3.1971

Matkan varrella oli metsän laidassa roikkumassa kuolleen kissan raato. Sen alle oli asetettu lumihankeen ketunraudat, vai olivatko ne näädän- tai kärpänraudat. Kettu kun on perso mädäntyneelle lihalle. Se on kuin sellainen ihminen, joka nauttii saadessaan puhella kristittyjen vioista. Tällaista viehtymystä haiseviin haavoihin, saattaa olla meissä kristityissäkin. Sen sijaan, että olisimme niitä parantelemassa Jumalan valtakunnassa hyviksi koetuilla lääkkeiltä, olemme niitä aukomassa, ja saamme itsellemmekin haavan, joka hoidon puutteessa alkaa haista.

***
On kristittyjä, jotka hyvin vähän joutuvat tekemisiin uskottomien ihmisten kanssa. Hänen vapaa-aikansa kuluvat seuroissa ja kristityissä kodeissa käymiseen. Hän saattaa olla esimerkiksi saarnamies, tai jossain muussa sellaisessa ammatissa oleva, jossa hänellä ei ole mahdollisuutta saada kontaktia eli yhteyttä toisin ajatteleviin. Hän pääsee elämässään siinä suhteessa; helpommalla kuin Loot, joka joutui Sodomassa ihmisten jumalattomuuden vaivaamaksi.
Mutta toisaalta häntä uhkaa vaara mennä helposti arvostelemaan niitä kristittyjä, jotka ajallisessa ammatissaan joutuvat seurustelemaan epäuskoisten ihmisten kanssa. Hän ei aina ymmärrä heitä. On silloin kovin helppo muodostaa kannanottoja asioihin ja niihin kristittyihin, jotka Lootin tavoin joutuvat kamppailemaan jumalattoman ympäristön keskellä.
Kun näin sanon, en tarkoita antaa tukea niille puolusteluille, joitten taakse vetäydytään, kun tulee puhe matkalla sattuneista vioista ja virheistä. Jos kenellä on ollut huonot ja epäsuotuisat olosuhteet, niin ne ovat olleet Lootilla. Tätä en olekaan tarkoittanut niissä oleville, vaan niitä vailla oleville.

Joku nuori kristitty on kiusauksissa. Sanoo erään vanhemman kristityn viettävän kristitylle sopimatonta elämää ja tuntee, että häntä pitäisi siitä varata, mutta voipiko hän nuorena sen tehdä? Mutta tekemättä jättäminenkin jäisi painamaan tuntoa. Paavaliko se oli, joka sanoi Timoteukselle, että älköön kukaan katsoko hänen nuoruuttaan ylön. Tässä tarvittaisiin viisauden pyytämistä Jumalalta.

Kyllähän tietysti vanhaa kristittyä saattaa kiukustuttaa, kun nuori ihminen tulee häntä, kokenutta neuvomaan. Hyvä olisi hänen silloin ajatella niinkin, että hän saattaa olla kokenut Jumalan kiusaamisessa. Hän saattaakin kuulua niihin kristittyihin, jotka kokeilevat, kuinka pitkälle voi synnissä mennä, jotta Pyhä Henki säilyisi vielä sydämessä. Saisi sellainen kristitty olla kiitollinen, Jumalalle joka on lähettänyt kristityn, vaikkapa nuorenkin, häntä puhuttelemaan. Oikea nöyrtyminen vanhankaan kristityn kohdalla, ei ole häpeäksi, vaan kunniaksi.

***

Itse joudun usein ymmälle, kun minulta kysellään neuvoja. Ja kuitenkin olen niitä kaikkein huonoimpia neuvonantajia. Annoinkohan oikean neuvon sillekin kyselijälle, joka ei ole rohjennut sanoa suoraan, että hän on jättänyt kutsuista huolimatta käynnit sellaisissa uskovaisissa kodeissa, joissa on televisio, juuri tämän television vuoksi, jota hän pitää sopimattomana kristittyyn kotiin. Hän on yrittänyt etsiä tekosyitä.
Sanoin hänelle siihen tyyliin, että nuo tekosyyt ovat moraalisesti enemmän hyljättäviä, kuin oikean syyn ilmaiseminen. Kehotin häntä sanomaan reilusti, missä on syy käymättömyyteen. Eihän sitä tarvitse sanoa oman erinomaisuutensa tunnossa. Siihenkin saattaa kristitty~ polonen eksyä, että kerskuu televisiottomuudellaan. Siis aivan kuin fariseus, joka kiitti Jumalaa sitä, ettei ole niin kuin muut ihmiset, eikä niin kuin tuo televisiota pitävä kristitty.

***
Tuntuu joskus kiusalliselta mennä sellaiseen taloon, jossa juuri ollaan jännäämässä televisiosta jännää, ja katsellaan vihaisesti vierasta, joka pahimmoilleen tuli häiritsemään. Lieneekin parasta jo edeltä käsin kysyä, olisiko sopivaa tulla silloin ja silloin, eli onko television kannalta rauhoitettu ajankohta tulla käymään. Se on ottanut monet ihmiset orjakseen.

Paimenpoika
Päivämies 10.3.1971

,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

Skannaajan kommentti:
Tässä lopussa on kerrottu yksi, kenties suurin syy suomalaisen kyläilyperinteen hiipumiseen. Aluksi perinne osittain jopa vilkastui, kun ensimmäisiin television hankkineisiin koteihin vieraita suorastaan tulvi tiettyjen suosikkiohjelmien aikoihin. Siinä ei aina taidettu muistaa edes kysyä, haluaako talon väki ohjelmaa seurata. Kun vieraita tuli tuvan täydeltä, yleensä laite avattiin siitä riippumatta, halusiko talon väki itse katsoa vai ei. Muistan kuinka meitäkin naapurit yllyttivät tuomaan kotiimme arpajaisvoittona saamamme television, lupasivat sen jälkeen meillä vieraita riittävän. Meille asti laite ei koskaan saapunut, äiti vaihtoi sen kaupungin tavaratalossa tarpeellisempaan tavaraan. Hieno ULA -radio oli lähimpänä arpajaisvoiton ominaisuutta, lisäksi äiti sai runsaasti muuta, taloudessa tarpeellista tavaraa.

Kun televisiot ajan oloon yleistyivät, hiipuivat vierailutkin, loppuakseen ajan oloon melkein tyystin.

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 15 Joulu 2018, 13:41 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Paimenkoiran kierroksilta


Eikö tämä Päivämies ole sellainen Jumalan perheväen lehti. Sen vuoksi kävisin nyt tässä vapaasti kertoilmaan kuulumisia sanoisinko, paimenkoiran kierroksilta Jumalan lapsilauman parissa. Kuten paimenkoira kulkee pitämässä huolta siitä, että lauma pysyy koossa, samoin evankeliumin palvelijan tehtävänä olisi liikuskella Jumalan lasten lauman koossa pitämiseksi, jotta se voisi Jumalan sanan vihreillä laitumilla tulla ruokituksi, ja saisi siellä levätä ja varjeltua julmain petojen raateluilta. Ja olihan joku saarnamies sanonut näinkin kauniisti: "Kun sitten lampaat päästetään lammastarhaan, niin eipä jätä isäntä paimenkoiraansakaan oven taa.

Tässä päivänä muutamana hyppäsin suksilleni, ja läksin lumisten maisemien halki tervehtimään Utajärven Sanginkylässä, pienessä mökissään asuvaa Hautalan äitiä, jonka varmaan moni tämänkin lehden lukijoista tuntee. Repussani oli minulla kirjoituskone, kirjoitus- ja hiilipaperia, sillä aikomukseni oli auttaa äitiä kirjeitten kirjoittamisessa pojilleen. Miksi häntä sanotaan tavallisesti Hautalan äidiksi, eikä nimellä Sofia Jokikokko?

No, sen vuoksi, kun hänellä on poikia. Saarnamiehet ovat hänen poikiaan. Kuinka iloiseksi tuleekaan äiti, kun pojat käyvät häntä katsomassa, tai kun he kirjoittavat hänelle. Ja kuinka suurella sydämen halulla hän kuunteleekaan seuroissa poikiensa saarnoja. Sen saatte arvata, että hyvälle mielelle tuli äiti nytkin, kun sai ikkunasta nähdä yhden pojistaan hiihtävän umpihangessa järven yli hänen kotiaan kohti, joka on siellä kauniilla mäenrinteellä pihlajien ja muitten puitten varjossa. Ei ollut tietä äidin mökille. Vain suksilatu yhdisti sen kylään. Siellä oli laitettu pojalle ruokaa ja juomista. Kyllä oli äidillä ihmettelemistä, kun yli kymmenelle pojalle kirjoitettiin kirjoituskoneella kirje samalla kertaa.

Minua liikutti kuulla, kuinka joitakin nuoria uskovaisia oli silloin tällöin käynyt auttamassa äitiä mm. kirjeitten kirjoittamisessa. Elävä kristillisyys onkin siitä niin erikoista, että vanhat ja nuoret viihtyvät hyvin yhdessä. Tahtoisinkin sanoa teille kaikille uskovaisille nuorille: käykää katsomassa vanhuksia. On hyvä, että teillä kokemattomilla on kokeneita äitejä, jotka voivat teitä neuvoa näissä uskomisen asioissa. Ja kuinka paljon iloa te heille tuotattekaan käynneillänne. He eivät jaksa enää liikkua eivätkä useinkaan pääse seuroihin toisten jumalanlasten luo. Eivät he jaksa enää tehdä työtäkään. Yksinäisyyden tunto saattaa painaa heitä. Käykää heitä katsomassa.

Sitten piti jättää äiti ja rientää metsien läpi Sangin ja Juorkunan rajamaille Lohelan taloon Nissiselle, jossa oli seurat. Siellä oli jo paikan päällä useampipäiväisellä seuramatkalla ollut Janne Hatunen, joka on varmaan tuttu monille jumalanlapsille aina Keski-Suomea myöten, jossa hän on käynyt saarnamatkoilla. Viime syksynä täytti 70 vuotta. Hän on jumalanlasten suuresti ja yksimielisesti rakastama sekä Utajärvellä, että muuallakin. Siellä istuimme hänen kanssaan pöydän takana saarnaamassa hukkumatonta evankeliumia ihmissieluille. Kalliiksi on hänelle tullut Jumalan lasten lauma ja Jumalan valtakunnan työ. Jumala on käyttänyt häntä paimenen tehtävässä lauman koossa pitämiseksi hengen yksimielisyydessä. Luonteeltaan leikillisenä ja kaikesta orjuudesta vapaana liikuskelee hän luontevasti ihmisten keskuudessa, eikä olekaan ihme, että hänet otetaan vastaan kaivattuna vieraana. Hän ahkeroipi pitää niin saarnoissaan kuin keskusteluissaankin kiinni Jumalan pettämättömästä sanasta, niin ettei eksyisi omien mielikuvitusten harhateille. Aamulla aikaisin piti minun jättää hänet ja ystävällinen talonväki, kiiruhtaakseni kotiin vievälle linja-autolle.

Seuraavana iltana hurautin Puolangan linja-autolla. Juorkunan kylään, jossa minut vietiin hevosella järven yli Ala- Holapan taloon seuroihin. Siellä oli äsken hautajaiset, kun taloa pitävistä sisaruksista oli yksi veli kuollut.
Näille, kuten kaikille muillekin seuroille ominainen piirre on mm. se, että puhujalle tuodaan talon puolesta pöydälle paksu Rekisteriraamattu ja virsikirja.

Aamulla takaisin linja-autolle palattaessa näytti isäntä minulle Kalmonsaarta, johon aikoinaan väliaikaisesti kesällä haudattiin ruumiita, talvella edelleen kirkolle kuljettaviksi. Samoin niemeä, johon ruumiita haudattiin merkillisiin hirsistä tehtyihin koppoleihin.

— Seuraavana iltana oli taas vähän erilaista, kun jalkaisin, milloin jäädytettyä tukkitietä, milloin lumisia polkuja, hipsuttelin sydänmaalle päin Tuohimaan taloon Väyryselle. Ihmeellistä, kun kauas salolle oli vedetty sähkölinja, ja valot loistivat kirkkaasti pimeässä metsässä.

Läheiseltä tukkityömaalta, jossa olevalla metsätyökämpällä on keskuslämmitys, saapui miehiä seuroihin. Joh. ev. 8: 31 ja seur. johdolla puhuttiin synnistä, ja miten siitä päästään. Sepä onkin mielenkiintoinen kysymys.
Samana iltana piti jättää tämä viihtyisä koti, mm. pikku lapset, joista sain vilpittömiä ystäviä itselleni. Pääsin Mikkolan talon rekeen, matkaseuranani lautamies Pauli Mikkonen ja Marttisjärven Pellonpään talon entinen isäntä Heikki Kivelä.

Oltuani tässä aikaisemmin Särkijärvellä Aarne Pason talossa seuroissa, sain kuulla, että suurin osa kylän miehistä on Uunivaaran metsätyömaalla n. 15 km päässä. Siitäpä sain ajatuksen lähteä sinne kämpälle seuroihin. Tätä kirjoittaessani en ole vielä lähtenyt. Jos tämä kelpaa lehteen, niin eipä tiedä, vaikka kertoisin jotain käynnistäni siellä. Ja jos pääsen tässä keväämmällä yhdessä Lauri Taskilan kanssa etelään päin Perniöön, Kiskoon, Turkuun ja ja sen ympäristöön, niin sitten on minulle kerrottavana etelänkin puolelta, eikä vain täältä pohjoisesta terveisiä.

Paimenkoira
Päivämies 3.2.1955

'''''''''''''''''''''''''''''''''''''
Tällaisesta ne alkoivat, nimimerkillä Paimenkoira, joka varsin pian vaihtui Paimenpojaksi. Paimenpoikana hänet tunnettiin elämänsä ajan, ja muistetaan niin kauan kuin muistajia elää. Epäilin välillä omaa muistiani, että muistanko väärin Paimenkoira nimimerkin. Lopulta eteeni osui tämä pakina, joka vahvisti muistikuvani oikeaksi.

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 15 Joulu 2018, 13:41


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 6 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia