VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 08:18

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 8 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 13 Huhti 2009, 22:12 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Syvissä vesissä

Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. Minä olen vajonnut syvään pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani. (Ps. 69: 2 – 4)

Sydäntä vihlova hätähuuto?

On kuin pimeässä yössä veden syvyyksiin vajoamaisillaan oleva hengenhädässään vaikeroisi. Ja kuitenkin lopussa valo koittaa ja päivä kirkastuu. "Herra kuulee köyhiä" (v. 34), ja niin syviin vesiin vajonneen uskon koetus koituu Jumalan kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi. Hätähuuto muuttuu ennen psalmivirren loppua riemulliseksi Jumalan kiitokseksi ja hänen iankaikkisen armonsa voimalliseksi julistamiseksi: "Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu. Sillä Jumala on pelastava Siionin" {v.35, 36},
Pimeyttä seuraa valkeus, sadetta auringonpaiste. Murhe lakkaa lohdutuksen tullessa ja itku muuttuu iloksi, Tässä elämässä emme saa osaksemme yksinomaan iloa tai surua, riemua tai valitusta, autuaallisia tunteita tai raskaita kiusauksia. Niin kauan kuin olemme tässä elämässä, nämä vaihtelevat keskenänsä. Taivaassa riemu ei lopu koskaan, helvetissä vaiva on loppumaton.

Kaikki elävätuntoiset Jumalan ihmiset ovat saaneet kokea, että tämä maailma on "surun ja murheen laakso" ja että "monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan” (Ap,t, 14. 22). Se, joka ei tunne sisällisten ahdistusten tietä, se ei myöskään tiedä mitään Jumalan lohdutuksen suloisuudesta. Apostoli Paavali oli tämän ahdistusten ja lohdutuksen keskinäisen yhteyden niin läheisesti kokenut, että hän sanoo olevansa sen vuoksi mielistynyt ahdistuksiin(2Kor.12:10)Niin myös kaikki ne, jotka Johannes ilmestyksessänsä näki voittaneiden riemuitsevassa joukossa Jumalan ja Karitsan valtaistuimen ympärillä, olivat tulleet ”siitä suuresta ahdistuksesta.” (Ilm. 7:14)

Ahdistuksissa lohdutus

Silloin kun sisällisten ahdistusten syviin vesiin vajoamme, näyttää ja tuntuu meistä Jumalan autuuteen pelastuminen aivan toivottomalta. Sieluamme ei ahdista ainoastaan epäilys lopullisesta pelastumisestamme Jumalan kirkkauteen. Syvimmälle hätään me vajoamme silloin, kun sieluamme raatelee pelko siitä, että olemme menettäneet armotilamme. Silloin vedet käyvät sieluun asti, me vajonneet syvään pohjattomaan liejuun, olemme joutuneet vetten syvyyksiin ja virta tulvii ylitsemme.
Tällaisessa hädän tilassa on noussut laulajan hätähuuto Jumalalle: ”Pelasta minut, Jumala!”

Se huuto Jumalan puoleen käy kautta koko Raamatun. Se noussut kautta aikakausien ahdistusten alaisten Herran omien sydämistä. Koko kärsimysten alainen ihmissuku valittaa, huokaa ja toivoo pelastusta, vaikka epäuskoinen maailma ei ole tullut tietoiseksi hätänsä ja ahdistuksensa syvimmästä syystä ja sen vuoksi koettaa saada apua muualta, kuin pelastuksen Jumalalta.

Kun Jumalan lapsi joutuu raskaisiin ahdistuksiin, tuntuu hänestä silloin siltä, kuin olisi maan päällä ainoa ihminen, jonka täytyy näin syvässä vaivassa valittaa. mieleeni nousee eräs muisto lapsuuteni ajalta. Eräs syvään omantunnon hätään joutunut ihminen oli kulkenut monen papin luona – niin hänestä kerrottiin. He eivät olleet kyenneet antamaan oikeaa neuvoa, ja lohdutusta hätääntyneelle. Ja niin tämä onneton ihminen tuli sekapäiseksi, ja teljettiin pitäjän vankikoppiin. Kirkkomatkalla ollessamme me poikaset menimme vankituvalle. Rautaristikon takaa sen ihmisraukan silmät tuijottivat taivaalle, ja toivottoman hätänsä hän lauloi sydäntä vihlovasti vanhan virsikirjan sanoilla:

Ah! ollenk' mä outo ainoa maan päällä.?
Eikö vaivoiss' vertaa minull' löydy täällä?
Eikö murhe tää mult' koskaan muuttune?
Eikö suru surkia enää puuttune?


Lapsuudenmuistoissani on myös kuva samasta ihmisestä, myöhemmin kristittyjen seuroissa. Hänet oli toivottomuuden syvistä vesistä nostanut rauhan evankeliumin sana, jonka hän oli saanut kuulla eräältä uskovaiselta, joka itse oli syvää omantunnon hätää kokenut, mutta myös evankeliumin uskon kautta Jumalan rauhan saanut. Ennen niin toivottomana taivaalle tuijottava katse oli saanut Jumalan rauhan antaman salatun kirkkauden hohteen, kun hän seurapirtissä hartaasti veisasi:

Vastoin kaikkia, kuin mua vaivaa,
haavas tukee sydäntän',
niihin itsens' sielun' kaivaa,
löytää uuden elämän,
Lohdutukses makeus
surullen' on huojennus,
autuun ansaitsit sä minull'
katkeralla kuolon kivull'.


Jeesuksen haavat tukevat sydäntäni!
Siinä on ahdistettujen sielujen horjumaton ja iankaikkisesti kestävä ja pettämätön lohdutus-perusta. Sillä Jeesuksen haavojen kautta näkyy taivaallisen Isän armahtava sydän ahdistettua sielua vastaan ottamaan avattuna. Siihen Jumalan isänsyliin saan laskeutua kaikkine ahdistuksineni, tietoisena siitä, että Isä ei heitä heikkoa lasta sylistänsä. Vastaanottaessaan ja syliinsä sulkiessaan Isä ei vaadi kerrassaan mitään, sillä Hän tietää, minkä kaltaista tekoa me olemme, hän muistaa meidät tomuksi. Hän ei sisäänpääsymaksuna syliinsä vaadi minua näyttämään, onko minun uskoni iso tai pieni, luja tai heikko — jospa se olisi edes sinapinsiemenenkään kokoinen, niin sekin jo vuoret siirtäisi! — vaan sanoo: Lepää, lapseni! Älä pelkää!
Tämä taivaallisen Isän meille avattu armollinen sydän näkyy Jeesuksen haavojen kautta meille avattuna. Sillä Herramme Jeesus Kristus on meidät lunastaessaan itse vajonnut syviin ahdistusten vesiin.


Kristus syvyyksissä

Tässä psalmilaulussa, jossa toivottomuuden syvyyksiin vajonnut hädässänsä huutaa, onkin Kristusta tarkoittava profeetallinen sisältö. Johanneksen evankeliumin 15: 25 Jeesus itse omistaa tämän — nimenomaan 5. jakeen — itseään tarkoittavaksi. Samoin eräissä toisissakin Johanneksen evankeliumin kohdissa (2: 17; 19: 29) annetaan tälle psalmille Kristusta tarkoittava profeetallisen ennustuksen merkitys. Muutkin Uuden Testamentin kirjojen kirjoittajat ovat tämän psalmin sisällön samoin käsittäneet (Room. 15: 3; Apt. t. 1: 24 ym.).
Hän, Jumalan ainosyntyinen Poika, vajosi sielun ja ruumiin tuskissaan syviin vesiin, joissa ei pohjaa ole, sillä hän oli tullut meidän välimieheksemme sovittamaan meidät, Jumalasta synnin erottamat, Jumalan kanssa. Hänen kärsimysten tien kulkunsa vei hänet yhä syvemmälle ja syvemmälle ahdistusten syvyyksiin. Katso kuinka hän pimeässä yössä Getsemanessa vapisee ja värisee, lankeaa polvilleen, kaatuu maahan kasvoilleen ja verisen hien pusertuessa ulos hänen hikirei'istään raskaasti huokaa, valittaa, vaikeroi, itkee ja rukoilee: "Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja„! Älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun". "Lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa" (Hebr. 5: 7).

Yhä vieläkin syvemmälle, aivan kuin pohjattomaan liejuun hän vajosi silloin, kun Isä kätki kasvonsa häneltä ja hänen, Ainoan ja Rakkaan, täytyi Jumalan hylkäämänä, toivottomana huutaa: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit!" Hän tunsi sielussaan kuoleman syvimmän hädän, kauheimman toivottomuuden ja hyljättynä olemisen. Hän maistoi kuolemaa niin, ettei kukaan Aadamin ja Eevan jälkeläisistä ole sen katkeruutta niin pohjaan asti kokenut. Sillä hän maisti kuolemaa kaikkien edestä (Hebr. 2: 9).
Tästä Herramme Jeesuksen sovintokuolemasta ja sijaiskärsimyksestä on Pyhä Henki antanut kuvauksen eräässä toisessakin psalmissa "Meidän isämme toivoivat sinuun, ja kun he toivoivat, niin "sinä vapahdit heidät, Sinua he huusivat ja vapahdettiin, sinuun he turvasivat ja eivät tulleet häpeään. Mutta minä olen mato ja en ihminen, ihmisten pilkka ja kansan ylenkatse" (Ps. 22: -7). Herramme Jeesus, ”tulella paistettiin", kuten hänen esikuvansa, pääsiäislammas. Kaikki mitä kuolemassa on katkeraa, oli koottuna siihen tuskien maljaan, jonka hän tyhjensi. Synnin tuoma kirous, lain rikkomisen rangaistus, perkeleen vallan ilmenemys, Jumalan vihan polte ja hänen hylkäämänään olemisen tuottama ihmiskielin kuvaamaton hätä - kaikki tämä poltti kuolemassa helvetin tulena hänen pyhää sieluaan. Hän, joka oli Pyhä, kaatui hänen ylitseen vyöryvien syntiemme alle. Hän, joka oli Elämä, vaipui kuoleman syvimpään syvyyteen, sinne, missä kadotettujen vaivan savu nousee iankaikkisesti ja missä heidän voivoituksellaan ei ole loppua.

Herramme Jeesuksen sovituskuoleman pyhän salaisuuden edessä me hämmästyneenä kysymme:
Minkä tähden kaiken vaivan
Jeesus kärsinyt on niin?

Ja saamme vastauksen:

Rakkaudestansa aivan
meihin kurjiin syntisiin.
Jeesus astui kuolon vaivaan
avatakseen meille taivaan.
meidän tähden käsi niin.
(Vk. 68: 3) (nykyinen virsi 80)



Sovintokuoleman siunaus

Herramme Jeesus selitti itse opetuslapsilleen sovintokuolemansa merkityksen sanoilla: TEIDÄN EDESTÄNNE!
Hän maistoi kuoleman katkeruutta, jottei meidän tarvitse sitä maistaa. Hän oli Jumalan hylkäämä, jotta Jumalan isän sydän on meille avoinna. Hän vaipui kadotuksen syvyyksiin, jotta taivas on meille avoinna. Niin että me kuolemamme hetkellä saamme, kuten Stefanus riemuita: Minä näen taivaat auenneina! Meidän edestämme ja meidän sijassamme pani hän henkensä alttiiksi meidän sijassamme hän tuli synniksi ja kiroukseksi, meidän synteimme anteeksiantamiseksi hän verensä vuodatti. Synti kuolema ja kirous otettiin pois ja Jumalan armo, rakkaus ja siunaus nyt tulvii meitä kohtaan. Jeesuksessa Kristuksessa, tulee ylenpalttisesti osaksemme, niin kuin Paavali sanoo. (Room. 5: 15) Jumalan armolahja on annettu niin runsaana osaksemme, että me, vaikka syntimme olisivat useammat kuin meren santa ja raskaammat kuin koko maailmankaikkeuden paino, saamme kaikkien syntien anteeksi antamisen Jeesuksen veren kautta, niin jumalallisen täydellisesti, että me saamme olla hyvässä turvassa, Jumalan rauhassa, vieläpä ilossa ja riemussa. Mutta vaikka uskomme olisi niin pieni, ettemme sitä tunne olevankaan, pieni kuin sinapinsiemen, siirtää se mahdottomuuden vuoret edestämme ja päältämme. Ja vaikka sinussa ei olisi yhtäkään elämän kipunaa, niin jää niin kuin kuollut raato makaamaan sen Jumalan evankeliuminsanan päälle, että sinä olet lunastettu.

Minä heitän itseni,
ristis juureen, Vapahtaja.
Kuule nöyrä huutoni,
haavoissas suo mulle maja,
koska vuoti veresi
meitä armahtaaksesi (Virsi 66: 6). (vanha kirja)



Vastoin kaikkea sinun mahdottomuutesi ja toivottomuutesi tuntoa on iankaikkisesti totta, että sinun syntisi ovat sinulle anteeksi annetut. Sillä sinun Lunastajasi vaipui syviin vesiin, nostaaksensa sinut sieltä ja asettaakseen jalkasi kalliolle. Ahdistuksissasi toivottomuuteen vajonnut veljeni, joka sielusi syvässä hädässä minulle kirjoitit, lue tämä kirjoitus nimenomaan sinulle lähetettynä sen lisäksi, mitä jo olen sinulle kirjoittanut. Jumalan Pyhä Henki painakoon evankeliumin sanan uskoksi sydämellesi.

Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkasmaan. Tule, köyhäin apu, tule, lahjain antaja tule sielun kirkkaus, sinä paras lohduttaja, sielun hyvä vieras ja suloinen lämpö! Töissä sinä olet lepo, helteessä virvoitus, murheessa lohdutus. Sinä kaikkein pyhin kirkkaus ja valo! Täytä uskolliset sydämet. Ilman sinun voimaasi ei ole mitään viatonta. Pese se, mikä saastainen on, kastele se, mikä kuiva on paranna, mikä haavoitettu on, pehmitä, mikä kova on, lämmitä, mikä kylmä on, etsi kaikkia eksyneitä. Anna uskollisillesi, jotka turvautuvat sinuun, pyhät lahjasi, anna uskon vahvistusta, anna autuas loppu, anna iäinen ilo. Amen.
O, H. Jussila
Siionin Lähetyslehti, marraskuu 1942
Lisäsin eston hymiöille tähän viestiin, Taavetti

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Viimeksi muokannut Taavetti päivämäärä 06 Tammi 2013, 19:25, muokattu yhteensä 1 kerran

Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 09 Heinä 2009, 22:18 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Terveet ja sairaat


Matt. 9:9 – 13
Eivät terveet tarvitse parantajaa. Minäkin olen kaiken ikääni ollut terve, joten tunnen käydessäni sairaiden luona kodeissa ja sairaaloissa mielen ahdistusta, josta en pääse irti, ennen kuin sieltä poistuessani. Kohta ulko-ovella painostava tunne helpottaa, ja tulee hyvä olo siitä, että olen terve, ja ainakin ajatuksissani sanon: "Jumalan kiitos, etten ole sairas!" Näin tunnen ja teen, vaikka samalla itsesyytökset minua vaivaavat, sillä enhän tiedä, kuinka pian minunkin terveyteni voi murtua ja itse saatan joutua sairaan sijalle. Mutta kun en ole sairas, en tarvitse parantajaa.

Tällainen hyvinvoinnin tunto ei ole hengellisessäkään katsannossa ollenkaan harvinainen. Kyllä tällaisia terveitä tunnettiin jokaisessa kylässä ja kaupungissa Jeesuksenkin aikana ja kuka tahansa saattoi todistaa, että fariseukset ja kirjanoppineet olivat seurakunnan terveintä ydinaineistoa. Tottahan toki oli synagogan kaunistuksena tämä terve, taattu kantajoukko, kun se otti paikkansa synagogan etumaisilla istuimilla. Ja temppelinkin alueella tuo ryhmä liikkui kuin isäntäväki perintötilallaan, sillä ketkäpä muut olivat heitä uskollisempia uhrien antajia? Ja niin nämä hengellisessä katsannossa terveet saivat suuntaa määräävän sijan juutalaisessa "isien kirkossa".
Mutta tarvinneekohan meidän palautua ajassa taaksepäin aina Jeesuksen päiviin, tutustuaksemme lähemmin tämänlajiseen terveeseen ja raitishenkiseen hurskauselämän tyyppiin? On kyllä niin, että terveen kristityn nimen taatuimmin saa se, joka varoo katsomasta pintaa syvemmälle. Mutta se, jolla kansamme sielun pelastamisen tähden on rohkeutta antautua tämänkin epäluulon alaiseksi, ei voi olla toteamatta, että tämänlajisen terveen kristityn piirteitä havaitaan varsin runsaasti meidänkin kirkkokansamme kasvoissa. Mikähän mahtaisi olla tarkastuksen tulos, jos evankeliumin kirjoittajien piirtämään fariseuksen kuvaan verrattaisiin kaikkia kirkkomme tukipylväitä, niin pappeja kuin maallikkomiehiäkin, kirkkoneuvostojen ja kirkkovaltuustojen jäseniä, kristillisiä yhdistyksiä seurojen ja kerhojen kärkimiehiä ja naisia, vuosikokousten edustajia ja muiden kristillisten paraatien kantajoukkoja? Näkisimmeköhän heidän kasvoissaan tämän terveen rodun sukulaispiirteitä? Tätä tarkastusta Yksi onkin tehnyt ja tekee jatkuvasti. Pelkään pahoin, että Hänen tarkastuskirjassaan on monen kohdalta merkintä: "Terve on. Eivät terveet tarvitse parantajaa." Ei häntä sillä petetä, että voihkitaan opeteltua sairaan valitusta, matkitaan syntisen publikaanin huokausta, ja väännetään kasvot nöyryyden naamioon.

Tämän lajin terveet koettivat tehdä Jeesuksen epäluulon alaiseksi myös hänen opetuslastensa silmissä, siitä syystä, että Jeesus aterioi publikaani Matteuksen ja hänen kaltaistensa pöytäkumppanina. Kunpa Jeesus olisi edes järjestänyt vain tavallisen pelastuskokouksen, esimerkiksi siihen sävyyn kuin Valkonauhan naiset ja Pelastusarmeijan upseerit tekevät! Mutta alentua tuohon seurapiiriin -- sehän järkyttää sekä hyvän tavan että moraalin alkeellisimpiakin käsitteitä! Eihän se toki voi olla tervehenkisiä kristillisyyttä!
Jotakin järkyttävää tässä oli Jeesuksellekin. Hän näet tiesi, ettei mikään järkytä jumalallisen laupeuden järjestystä, niin kuin terveitten hurskaus. Jumalan laupeus etsii näet parannusta tarjotessaan sairaita, terveet kun eivät tarvitse parantajaa. Parantamista, parannuksen antamista varten Jeesus etsi ja yhä etsii kosketusta ihmisten kanssa. Ei hän seurustellessaan Matteuksen huoneessa pyrkinyt esiintymään henkevänä seuramiehenä, jolla on sanottavana, painava sanansa päivän politiikasta ja henkisistä riennoista, mikä menettely tosin on havaittu varsin taatuksi pyrittäessä aste asteelta korkeampiin arvoasemiin. Jumalallinen laupeus kerta kaikkiaan sivuuttaa tämän ihmissilmien näkökulman ja katsoo vain sitä, missä se löytäisi sijaa parannusta antavalle armolle. Ei se pysähdy niiden ihmisten kohdalle, joilla on kädet kukkuroillaan uhreja ja muuta Jumalalle annettavaa. Mutta se suuntaa Jumalan koko tuhlailevan rakkauden lahjat sinne, missä se kohtaa ihmislapsen, jonka sielusta uskallus omiin hyviin kykyihin ja saavutettuihin tuloksiin on vuotanut tyhjiin.

Erilaisia kokemuksia

Tässä suhteessa Jeesuksella oli paremmat kokemukset publikaanista ja syntisistä, kuin Korkean Neuvoston hengellisistä valtaherroista. Ja suorana, vääjäämättömänä totuutena hän tuolle temppelin terveelle kantajoukolle sanoikin, että publikaanit ja portot menevät ennen heitä Jumalan valtakuntaan. Matteus oli yksi näistä huonomaineisista. Hän sai armon käydä sisälle Jumalan valtakuntaan, ja hän se sittemmin kirjoittamassaan evankeliumikirjassa kertoikin oman kokemuksensa vahvistamana siitä Jeesuksen sanasta, että Jumalan valtakunnan ovi on auki sairaille eikä terveille. Terveitten fariseusten mielestä sellainen Jumalan valtakunta oli vain viheliäinen roskajoukko. Ja sitä se vieläkin on heidän henkisten sukulaistensa mielestä, vaikka he kyllä saattavat joskus veisata: "Ah kuinka taivaan valtakunta niin monelle on halpa vaan." Jos he näkisivät maan päällä sellaisen Jumalan valtakunnan, jossa etumaiset sijat on varattu terveille, fariseuksille, jotka eivät parannusta tarvitse, niin se valtakunta ei kyllä olisi halpa heidän mielestään. Mutta syntisten Ystävän ympärilleen kokoama seura ei heille kelpaa. Sillä eivät terveet tarvitse parantajaa.
Sairas sen sijaan on parantajan ja parannuksen tarpeessa. Kun ihminen on tosi sairas, kun kipu häntä kalvaa ja vaiva jäytää, ei hän saa viihdytystä terveitten iloisesta seurasta. Lukijani, oletko sinä sielussasi tuntenut tällaisen taudin oireita? Kenties sinulla on niistä omakohtaista kokemusta, eikä vain kirjasta luettua ja korvakuulolta opittua tietoa. Ehkäpä olet hädässäsi neuvoa ja apua pyytäen kääntynyt hengellisessä katsannossa terveitten voimamiesten puoleen ja olet koettanut ponnistaa olemattomat voimasi, kyetäksesi edes osittaisesti toteuttamaan heidän sinulle neuvomiaan harjoitussääntöjä. Vastaa Jumalasi ja omantuntosi edessä, onko sairas sielusi saanut tosi parannusta siitä voimailusta? Jos luulet johonkin, vaikka vain hivenenkin verran pystyväsi, on pelättävissä, että sairas tuntosi on parantunut tunnottomuudeksi ja Hengessä tapahtuvasta sydämen ympärileikkauksesta johtunut sielun kipu on muuttunut suruttomuudeksi. Voi surkeaa vahinkoa, jonka sairas sielu saa, jättäytyessään terveitten fariseusten parannettavaksi. Ja voi sentään sairasten terveitä puoskaroitsijoita, joiden tähden Jeesuskin voivotteli: "Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen, ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette. Nämäkin Jeesuksen sanat on merkinnyt muistiin sama Matteus, joka joutui omakohtaisesti kokemaan, mistä sairas sielu ei saa, ja mistä se saa parannuksen. (Matt. 23: 15)

Sairaan sielun lääke

Se sairaan sielun lääke, jolla Herra Jeesus paransi publikaanit ja syntiset, oli syntien anteeksi antaminen. Tämän parannuksen Matteuskin sai. Sitä lääkitysmenettelyä Herra Jeesus käytti. Ja sitä hän vieläkin käyttää, sanallaan ja sakramentillaan hän on vahvistanut syntien anteeksi antamisen tapahtuvaksi seurakunnassaan maailman loppuun asti. Saadakseen vaikutetuksi syntien anteeksi antamisen uskon meidän sairaissa sieluissamme, jotka omin neuvoin ovat kykenemättömiä uskoon, hän sääti nimessään ja verensä kautta julistettavan syntien anteeksi antamisen uuden liiton seurakuntaan. Ei ainoakaan sairas sielu parane, vaikka sille kuinka paljon tahansa saarnattaisiin syntien anteeksi antamusta kirkon nimessä, seurakunnan papin tai saarnaajan nimessä, sillä Jumalan Majesteetin valtaistuimen luona ihmisten korkeimmatkin arvovallat ovat vain kuin tomua ja tuhkaa. "Herra on pyhässä temppelissänsä, hänen edessään vaietkoon kaikki maa" (Hab. 2: 20.) Mutta on yksi nimi, joka taivaassa tunnetaan, hänen nimensä, joka otti orjan muodon ja oli kuuliainen kuolemaan, hamaan ristin kuolemaan asti. Kun hänen siihen valtuuttamansa, hänen nimensä voimalla maan päällä julistavat syntien anteeksi antamuksen, hän antaa taivaastaan sairaalle sielulle parannuksen. Uskotko sen? Jos otat sen vastaan sielusi lääkitykseksi, saat sen parannuksen, jonka Herra Jeesus sairauteesi antaa.
Se parannus vaikuttaa uudensyntymisen, mikä ilmenee siinä, että parannuksen saanut lähtee seuraamaan Jeesusta, aivan niin kuin Matteuskin teki, kun Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa minua!" Parannuksen saanut lähtee seuraamaan Jeesusta, vaikka häntä kiellettäisiin, sillä tosi parannuksen saaneella ei ole maan päällä enää muualla olinpaikkaa, kuin Jeesuksen seuraamisessa. "Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle" (Ilm. 14: 4). Karitsan seuraamisessa ei ole terveitä fariseuksia. Siinä ei luokitella publikaaneja ja syntisiä takimmaiseksi joukoksi. Siinä ei tunneta enää ketään lihan mukaan, sillä jos joku on Kristuksessa, hän on uusi luomus; mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut (2 Kor. 5: 16, 17). Kun nuo terveet hurskaat jäivät mätänemään haisevaan omavanvanhurskauteensa, vaelsi parannuksen saanut Matteus uudessa elämässä Jeesuksen seuraajana, vieläpä Herra Kristus teki hänestä apostolin, pani hänet perusjäseneksi seurakuntaansa, tekemään erikoisvaltuutettuna valtakunnan työtä. Ja vaikka Matteus, entinen publikaani, on jo kauan saanut riemuita kirkkauden valtakunnassa, niin yhä vielä, parin vuosituhannen perästäkin se uusi elämä Jeesuksen seuraamisessa, johon hän parannuksen kautta tuli kutsutuksi, kantaa hänen kirjoittamansa evankeliumikirjan välityksellä siunattua hedelmää Jumalan seurakunnassa.

Lukijani, etkö sinäkin jo anna sairasta sieluasi parannettavaksi? Jumalalla on laupeuden ihmeelliset ajatukset ja tarkoitukset sinuunkin nähden.

Oskari H. Jussila
Ihana on Siion virtoinensa ja
Päivämies 25 päivä kesäkuuta 1968

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 06 Marras 2009, 19:00 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Armahdetun suurin ilo on
päästä armahtajansa luo


Sen tähden, että hänelle paljon syntiä anteeksi annettiin, niin hän paljon rakasti. Luuk: 7: 47.

Murheella näemme, kuinka suuret kansan paljoudet elävät vieraina ja osattomina siitä elämästä, joka on Jumalassa. Harva harvojen joukossa nyt joutaa valvomaan sielunsa pelastumisen asiassa. Monen moni nyt elää pelkäämättä tulevaista vihaa, niin kuin ei olisikaan tilivelvollinen elämästään Jumalalle. Tämä maailma ja mitä siinä on, ne ovat monen kalleimpana asiana. Ja kuitenkin suurimpana huolenpitonamme tässä elämässä pitäisi olla, että me autuaiksi tulisimme.

Missä on syy tähän vieraantumiseen Jumalasta? Jeesuksen sanoista Siimon fariseukselle näemme, että vain se ihminen tuntee olevansa rakkauden velkaa Jumalalle, jolle paljon syntiä on anteeksi annettu. Siimonilla ei ollut sitä velanalaisuuden tuntoa, että hän olisi tarvinnut saada paljon syntiä anteeksi. Ja kuinka moni nytkin on samalla tunnolla?
Ulkonaisesti kyllä saatetaan harjoittaa kristillisyyden tapoja, kuten Siimonkin otti Jeesuksen huoneeseensa vieraaksi, mutta sydämessä ei ole sijaa Jeesukselle. Kuinkapa sellainen ihminen voisi lähteä kulkemaan alennuksen tietä, itsensä kieltävässä nöyryydessä Jeesusta seuraamaan. Kuinkapa sellainen ihminen voisi uhrata voimansa, ja varansa Jumalan valtakunnan evankeliumin auttamiseksi.
Mutta se syntinen vaimo tunsi, että hänellä oli asiaa armoistuimelle. Omakohtainen velanalaisuuden tunto ajoi hänet Jeesuksen eteen. Hänen täytyi päästä armahtajan luokse, kun synnin kuorma painoi.
Ja kun hän sai kaikki veriruskeat syntinsä, koko kymmenen tuhannen leiviskän velan, maasta taivaaseen asti huutavan vääryytensä anteeksi, silloin hän ei saattanut enää välittää siitä, mitä suruttomat ja penseät ajattelivat, kun hän armahtajan luo kiiruhti.

Kun tuon synnissä vaivatun ahtaaseen sydämeen anteeksi saamisen armo pääsi vuotamaan, niin että kadotettu ja tuomittu sai kaikki syntinsä anteeksi. Silloin hän ei ymmärrä, mitä uhraisi Herralle, miten Hänelle kiitollisuutensa osoittaisi. Silloin ei mikään kustannus ollut liian kallis, ei kallis nardusvoidekaan Jeesuksen jaloille liian paljon maksava. Sillä jolle paljon syntiä on anteeksi annettu, se paljon rakastaa.

Kalliit ystävät! Ei jouda meiltäkään tie armoistuimelle nurmettumaan, sillä siellä yksin syntisen asia korjataan. Ja kun muistamme velkamme suuruutta, silloin tarvitsemme kuulla evankeliumia syntein anteeksiantamuksesta.

Tunnollinen kristitty tuntee joka päivä olevansa paljon velanalainen, ja sen tähden tarvitsee paljon anteeksiantamusta. Mutta jolle paljon syntiä joka päivä ja hetki anteeksi annetaan, se on myöskin suuressa kiitollisuuden velassa Jumalalle. Rakkauden velka Jumalalle avaa sydämet Jumalalle. Mutta se avaa myös käden ajallisia varoja Jumalan valtakunnan työn auttamiseksi, ja hätää kärsivien asian korjaamiseksi. Johannes sanoo:

Jos jollakin olisi tämän maailman hyvyyttä, ja näkisi veljensä tarvitsevan, ja sulkee sydämensä häneltä, kuinka Jumalan rakkaus pysyy hänessä? Lapsukaiseni, älkäämme rakastako sanalla eli kielellä, vaan työllä ja totuudella. 1. Joh. 3: 17, 18.

Siionin Lähetyslehti 1918. No. 7.
Päivämies tammikuun 12 päivä 1961
O. H. Jussila

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 08 Tammi 2011, 15:45 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Pyhä Raamattu


Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niin kuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne. 2. Piet. 1: 19


Tänä vuonna on kulunut umpeen kolmesataa vuotta siitä, kun ”Biblia, se on koko Pyhä Raamattu” ensi kerran painettiin suomenkielisenä. Omakielisen Uuden testamentin kansamme oli saanut Mikael Agricolan suomeksi kääntämänä jo edellisellä vuosisadalla v. 1548. Näitten aikojen jälkeen Pyhä kirja on lukemattoman monina painoksina levinnyt Suomen kansan keskuuteen.

Kolmenkymmenen vuoden aikana Raamattu on levittänyt siunausta ja valoa ylhäältä meidän kansallemme. Se ei ole meiltä salattu oppineiden kirja, niin kuin se on katolisessa kirkossa, jossa maallikot saavat Raamatusta vain sen, mitä papit sille antavat, vaan se on tullut kansan omaksi kirjaksi, jota on luettu ja luetaan. ”Te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin,” apostoli Pietari sanoo Pyhästä Sanasta.

Suomen kirkko on tehnyt kansallemme arvaamattoman suuren palveluksen siinä, että se on toimittanut sille Raamatun sanan kansan omalla kielellä luettavaksi, ja sitten kautta vuosisatojen kasvattanut kansaa kirjoitetun Jumalan sanan tuntemiseen. Tältä pohjalta on kaikki sekä puhtaasti uskonnollinen, että muu sivistyselämä maassamme versonut.

Kylvetty sanan siemen on itänyt, ja siitä on eri aikoina vuosisatojen kuluessa puhjennut esiin voimallisia herätysliikkeitä. Niin on Raamatun sanan vaikutus tunkeutunut sekä laajalle, että syvälle kansamme sieluun, vaikuttaen elävää kristillisyyttä. Niin kuin Jumalan iankaikkinen sana tuli lihaksi Jeesuksessa Kristuksessa, elää Sana niissä ihmisissä, jotka Pyhä Henki iankaikkisen evankeliumin kautta on liittänyt uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, ja häneen liittämisen kautta uskossa ja keskinäisessä rakkaudessa seurakunnaksi. Pyhä Henki tekee Sanan eläväksi niissä, joissa se vaikuttaa Kristukseen liittämisen. Heidän kauttaan Henki ylläpitää pelastuksen sanoman julistamista. Sen tähden näille, pelastusilmoituksen kantajien korkeaan tehtävään kutsutuille on kehotus: ”Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.” (Kol. 3: 16)

Niin uskomme kuin oppimme on kiinteästi sidottu Pyhän Raamatun sanaan, niin että sen rinnalla ja sen lisänä emme uskon perustaksi voi mitään muuta tunnustaa. Jos tästä pelastustotuudesta hivenenkään verran luovutamme, olemme tuuliajolle joutuneet. Niillä teillä on syntynyt ja syntyy vaikka minkälaisia "ilmestyksiä, ” ”profetioita" ja muita hurmauksia Muhammedin, mormonilahkon perustajan Josef Smithin, Karolina Utriaisen ja Toivo Korpelan hourausten tapaan. Niistä varjelkoon meitä rakas taivaallinen Isä. Kaikki uskonkatsomukset ja kristillisyyden näkemykset meidän on aina alistettava kirjoitetun jumalansanan tutkittavaksi, koeteltavaksi ja tuomittavaksi. Ja vaikka ne meille joko perittyinä, opittuina tai muuten omaksuttuina olisivat kuinkakin rakkaita, on meidän, jos meillä on mieli autuaaksi tulla, ne Jumalan sanan ojennettavaksi alistettava. Aina pitää paikkansa Paavalin sana: ”Tietomme on vajavaista. (1. Kor. 13: 9) Puhtaimpaankin Hengen työhön sekaantuu ihmisen heikkoudesta jotakin vajavaista. Mutta jos pyrkimyksenämme on pitäytyä tähän inhimillisestä heikkoudestamme Hengen vaikutukseen tulleeseen osaan, eksymme tieltä, ja eksymys voi olla niin pitkälle mennyt, ettei Pyhä Henki enää voi käyttää meitä pelastussanoman kantajina maailmassa. Ellei Sanasta eksynyt tee parannusta, kun Henki seurakunnasta häntä parannukseen neuvoo, syöksee seurakunnan Herra hänen kynttilänjalkansa pois sijaltansa.

Etsikkoaikamme kristillisyydessä kansamme keskuudessa on Jumalan sanaa rakastettu ja kunnioitettu. Pyhää Raamattua on luettu ja ahkerasti tukittu. Sitä on runsaasti levitetty. Jo ensimmäisten suurten aikoina syntyi niin suuri kirjoitetun Sanan viljelemisen tarve, – niin kuin yli kolmekymmentä vuota sitten kuulin sen herätyksissä mukana olleiden kertovan – Raamattuja kuljetettiin hevoskuormittain kaupungeista, mm. Torniosta ja Oulusta ylimaan metsäkyliin. Moni lappalainen antoi poron laumastaan Raamatun hinnaksi. Tulkoon vielä sanotuksi nykyisen sukupolven tiedoksi ja tuleville polville Raamatun käyttämisen kehotukseksi. Ja samalla niiden ilkeämielisten parjausten ojennukseksi, jotka ovat koettaneet kristillisyydestämme antaa sellaisen kuvan, että siinä ei Pyhää Raamattua lueta.

Mutta vaikka Pyhää Raamattua on käytetty, ja käytetään jopa niin, että sen tutkistelu on seuratilaisuuksissamme pääasia, ei siinä ole kerskaamisen syytä. Päinvastoin meillä on syytä ahkerampaan Pyhän Raamatun, sekä lukemiseen, että yhteiseen tutkimiseen. Meidän on syytä myös siitä huolehdittava, että lapsemme ja nouseva sukupolvi oppii Jumalan sanaa käyttämään ja rakastamaan. Hirmuiset pimeyden voimat raivoavat myös maailmassa, ja tahtovat tuhota kaiken sen, mitä Pyhä Henki on rakentanut ja ylläpitää keskuudessamme. Sitä mukaa, kuin me pysymme elämän Sanassa, me saamme olla turvallisella mielellä siihen nähden, että Jeesus varjelee ja loppuun asti meissä Pyhän Hengen kautta alkamansa hyvän työn, ja säilyttää elävän kristillisyyden lastemme ja lastemme lasten siunaukseksi.

On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa,
ja kivet kalliimmatkin on, sen rinnalla vain multaa.
Tää lahja kallis taivahan, tää parhain aartehemme,
on pyhä sana Jumalan, sen saimme omaksemme. (Vk 162: 1)

O.H. Jussila
Siionin Lähetyslehti marraskuu 1942

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 25 Maalis 2011, 03:17 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Jumalan sanan ylitse käyminen saattaa johtaa kurituksen alaiseksi


Lääninrovasti O. H. Jussilan kirjoitus Armonsanomissa. Varoitus avioliitosta uskottoman kanssa.

Kun maailman rakkaus tunkeutuu kristityn sydämeen, pimittää se omantunnon, niin että synnit, joista Jumala sanassaan ankarasti varoittaa, tulevat luvallisiksi. Pimitetty tunto leventää kaitaa tietä, eikä pidä Jumalan sanan ylitsekäymistä raskaana rikoksena. Vieläpä sielun murhaaja väärentää armon sanaa, että kyllä Herra ei vielä jätä eikä uskosi katoa, jos annat synnille luvallisuuden. Kuitenkin näemme Raamatun todistuksesta, ja sen osoittaa myös monen tottelemattomuutensa tähden kurituksen alla valittavan kokemus, ettei ole leikin asia Jumalan sanan ylitse käyminen. Sen näyttää seuraavat katkelmat eräästä saapuneesta kirjeestä, josta paikan ja henkilöiden nimet asian arkaluontoisuuden vuoksi jätetyt pois.

" – Olen aikonut monta kertaa teille kirjoittaa, vaan heikkouteni on estänyt. Tahdon pyytää neuvoa, kun en ole tilaisuudessa pääsemään Jumalan lasten seuroihin. Olen tämän ansainnut, sillä vasten Jumalan tahtoa menin avioliittoon uskottoman miehen kanssa. Rukoilen suurena syntisenä sitä anteeksi. Voi, miten monta kyyneltä olen näinä 12 vuotena vuodattanut. Kiitos kuitenkin rakkaalle Isälle, ettei hän jättänyt paatumisen tuomion alle, vaan on kutsunut armovaltakuntaansa takaisin, kristitytkin kirjeiden kautta saarnanneet synnit anteeksi annettavan.

Siionin lähetyslehti on parhain virvoitus, josta olen saanut vähän tuoreutta, ettei pouta ole aivan kuivannut, että olen jaksanut pitää Kristuksen opin oikeana. En tiedä yhtään tosikristittyä täällä.

Yksi emäntä on, jolla olisi halu tulla autuaaksi, vaan ei hän saa evankeliumia. Minäkään en ole saanut olla seuroissa tuskin kahteentoista vuoteen. Kävivät sentään täällä kerran veljet, mutta siitäkin on kymmenen vuotta. Olen rukoillut Jumalaa lähettämään edes yhden kristityn tänne, jolle voisin puhua kaiken suruni. Vaan tämän kaiken ansaitsen. En pitänyt L:n kristityitä kalliina. Kotonani H:llä oli usein seuroja.

En kysynyt kristityiltä neuvoa, kun tänne läksin. Maailman rakkaus oli sydämeni voittanut — —.
Sydämen surulla muistan, kuinka ennen palvelimme Jumalan lapsia maallisella tavaralla, vaikka oli vähempi kuin mitä nyt on — — —.
Olkaa, veli, hyvä ja kirjoittakaa minulle Jumalan neuvo, olenko vielä Jumalan lasten joukkoon mahdollinen. En tahdo epäillä, vaan uskon kaikki suuret syntini anteeksi annetuiksi, sillä Herra on vielä kutsunut. Olkaa, rakas veli, hyvä ja kirjoittakaa minulle. Odotan kovin sitä, mitä Jumala teidän kauttanne sanoo – —."


Sellainen oli murheellisen sielun hätähuuto. Se Jumala, joka synnistä armahtaa, on häntäkin armahtanut. Hänen armoaan on se kurituskin, jonka alle hänet on pantu. Herra sanoo: "Minä teen sinut valituksi murheiden pätsissä." On Jumala armossaan vielä auttanut niitäkin, jotka ovat uskottoman kanssa menneet avioliittoon, mutta kurituksen alaisiksi ne ovat joutuneet. Parempi on, että liha kärsii Jumalan vitsaa, kuin että sielu kadotetuksi tulee. Mutta monta on, jotka ovat uskon puolesta haaksirikkoon joutuneet. Voi, mikä vahinko, kun ajallisen hyvän toivon tähden Jumalan rakkauden kadottaa. Laskekaa, rakkaat nuoret ystävät, tuntonne päälle varoitus, ettette hukkuisi.

O. H. Jussila
Armonsanomat (vuosi ei ole tiedossa, lehti on Siionin Lähetyslehden edeltäjä)
Päivämies 19.7.1956

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 25 Maalis 2011, 03:21 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Pelkuruuden henki

”Ei Jumala ole antanut meille pelvon henkeä, vaan väkevyyden, rakkauden ja raittiuden. Sen tähden älä häpeä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen todistusta, eikä minua, joka Hänen vankinsa olen. Vaan ole osallinen evankeliumin vaivassa, Jumalan voiman jälkeen. (2:Tim. 1: 7 – 8)
Lääninrovasti O.H. Jussila, Siionin Lähetyslehti Nro 4 v. 1937

Pyhä Henki, jonka Jumala antaa lapsillensa, on väkevyyden, rakkauden ja raittiuden henki. Kun se ottaa asumuksen uskovan sydämessä, kirkastaa se Jeesuksen rakkauden ja jumalanlapsioikeuden kunnian niin korkeaksi, ettei se ihminen enää häpeä maailman edessä tunnustaa olevansa Jumalan lapsi. Yksi niiden veljien ja sisarten joukossa, jotka ovat myöskin Jeesuksen tähden ottaneet kantaakseen ja kärsiäkseen maailman pilkkaa, ylenkatsetta ja vainoa. Näin Jumalan Henki antaa Jeesukseen uskovaisille voimaa, ja tekee alttiiksi kärsimään vaivaa evankeliumin tähden.

Hän oli kyllä ollut ennenkin rohkea omasta mielestään, mutta se ihmisen luontainen rohkeus petti koetuksen hetkellä, ja osoittautui niin kestämättömäksi, että pappilan piian pilkkasanat langettivat hänet samana yönä kolme kertaa kieltämään Vapahtajansa.
Mutta kun tuli Pyhällä Hengellä täytetyksi, ei hän enää peljännyt maailman lasten pilkkasanoja, tunnustaessaan uskonsa ja saarnatessaan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Hänestä ja Johanneksesta sanotaan, että heidän seistessään Jeesuksen nimeä tunnustamassa, uskottomatkin näkivät heidän puheensa rohkeuden. (Apt. 4: 13) Samoin kerrotaan esim. uskovaisista Filippissä, että he, Paavalin rohkeasti tunnustaessa, tulivat vahvistetuiksi rohkeammiksi, pelkäämättä sanaa puhumaan.

Sen vaikutti Pyhä Henki, joka ei ole pelkuruuden, vaan väkevyyden, rakkauden ja raittiuden henki. Pyhä Henki kirkastaa uskovaiselle sielulle sitä suurimman rakkauden uhrautuvaisuutta, jonka taivaallinen Isä on antanut sydämes...
(Tästä välistä on lehden repeytyneen kulman mukana tekstiä kadonnut)

...den kimppuun käyd... olemassa kannattomia, puolelle ja toiselle, sinne ja tänne myöten antavia uskon tunnustajia, jotka heiluvaisuudessaan koettavat välttyä joutumasta kärsimään vaivaa evankeliumin tähden. Se on pelkuruuden hengen vaikuttamaa raukkamaisuutta.

Kurja sotilas on se, joka vihollisen hyökätessä piiloutuu. Minä muistan vapaussodan ajalta muutamia herraskeikareita, jotka taistelun aikana olivat piiloutuneet kellareihin, mutta taistelun jälkeen keikailivat kiiltävissä saappaissa paraatisankareina.

Aivan samanlaista selkärangattomuutta on niissä kristillisyyden tunnustajissa, jotka pakoilevat, kun tulee kysymykseen seistä suorana evankeliumin puolesta.

Tällainen vastuksien ja kärsimyksien vältteleminen on pelkuruuden hengestä lähtöisin. Pelkuruuden henki taas nousee sydämen epäuskoisuudesta.
Sen tähden pelkureiden ja uskottomien tuleva osa on myös yhteinen: heidän osana on oleva muiden kauhistusten tekijäin kanssa siinä järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, joka on toinen kuolema. (Ilm. 21: 8)

Jumalan lapset, seisokaamme vielä aikaa sotarintamassa, ja taistelkaamme Herrallemme ja Kuninkaallemme uskollisina! Jos pelkuruuden henki yrittää hiipiä sydämeemme, käykäämme uskossa vielä lähemmäksi suurta Sotasankaria, joka taistelee laumansa puolesta ja lyö maahan viholliset suunsa kaksiteräisellä miekalla. Loppuun asti uskollisen taistelijan palkka on niin määrättömän ja mittaamattoman suuri, että siinä on meillä ihmettelemistä läpi iankaikkisuuksien iankaikkisuuden. Niin kuin kaikki muukin synti, niin pelkuruuskin on syntinä hyljättävä. Sekin annetaan vielä anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, niin kuin kaikki muukin synti.

Mutta älkäämme sitä, enempää kuin mitään muutakaan syntiä suosiko. Jumala sanoo: Joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty. Mutta emme ole ne, jotka meitämme kadotukseen vältämme, vaan uskomme sielun tallella pitämiseen. (Hebr. 10: 38)

O.H. Jussila
Siionin Lähetyslehti 4. 1937
Päivämies 18.2.1960

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 06 Huhti 2011, 09:32 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Hyvässä turvassa


Niin Jeesus puhui kohta heille ja sanoi: »olkaa hyvässä turvassa! Minä se olen, älkää peljästykö." (MATT. 14: 27) Kirjoittanut O. H. Jussila, Siionin lähetyslehti N:O 1 V. 1934)

Opetuslasten venhe näytti olevan hukkumaisillaan hirmumyrskyn käsissä. Vielä juuri äsken he olivat tunteneet olevansa hyvässä turvassa saadessaan kaikessa rauhassa istua viheriän ruohon päällä siunattua leipää syömässä monen tuhannen kanssa. He olivat muutamia hetkiä sitten olleet näkemässä ja kokemassa Jumalan voiman aikaan saamaa ihmettä, joka oli osoittanut ihmismielelle mahdottoman Herralle Jeesukselle mahdolliseksi, ja heidän venheessä oli matkaevästä, kaksitoista korillista täynnä siunatun leivän muruja, joista joka ainoan murun piti heille saarnaaman Jumalan suuresta voimasta, että Jeesuksen opetuslapset saavat aina olla hyvässä turvassa. Mutta nyt oli heiltä turvallinen mieli kadonnut, ja he huusivat pelon tähden, sillä heidän silmänsä näkivät vain hukkumisen vaaran, ja sen lisäksi myrskyisellä merellä kulkevan kummituksen.

Tässä hädässään he kuulivat heille tutun ja rakkaan äänen sanovan: "Olkaa hyvässä turvassa! Minä olen, älkää peljästykö!» Kun heidän uskonsa oli uupunut koetuksessa, eivät he olleet tunteneet heitä lähestyvää Herraa Jeesusta, vaan olivat peljänneet parasta ystäväänsä.

Hän se heitä puhutteli ahdistuksen ja hädän hetkellä rakkaalla äänellä, ja saarnasi pois väärän ja tarpeettoman pelon. Heille tuli turvallinen mieli, kuulleessaan vanhaa tuttua evankeliumin ääntä, sitä ääntä, joka heidät oli maailman joukosta tuhansien seasta kutsunut, ja joka heitä siihen päivään asti oli turvannut ja johdattanut.

Älkää nytkään, Jeesuksen opetuslapset, peljästykö toivottomuuteen, vaikka merellä on noussut rajuilma, sillä sama Herra Jeesus elää ja on lupauksensa mukaan kanssamme joka päivä maailman loppuun asti. Jumalan lasten venheessä on niin kallis lasti, kalliisti lunastettu ja veren hinnalla ostettu lauma, ettei rakas Isä anna sen vanhan venheen upota hirmuisen ilman nostamiin aaltoihin. Rakkaan Isän sydämelle on käynyt hänen ainoan Poikansa palava esirukous opetuslastensa puolesta, kun hän lihansa päivinä uhrasi rukoukset ja nöyrät anomiset väkevällä huudolla ja kyynelillä Isän puoleen, että he pahasta varjelluiksi tulisivat.

Ja Herra Jeesus seisoo vielä haavojansa näyttäen Isän edessä, elää aina ja rukoilee meidän puolestamme. Ei hän jätä eikä unhota kalliin verensä hinnalla lunastamaansa ostolaumaa, vaikka hän joskus kätkee kasvonsa. Hän tosin antaa koettelemusten myrskyn tulla. Mutta sen hän tekee suuressa rakkaudessaan, herättääkseen meissä yhä suurempaa oman avuttomuuden tuntoa, ja ahkeramman ja palavamman avuksi huutamisen tarvetta. Mutta hän puhuttelee meitä vielä vanhalla, tutulla ja meille rakkaaksi tulleella evankeliumin äänellä: "Olkaa hyvässä turvassa! Minä olen, älkää peljästykö!"

Ja vaikka apu näyttäisi viipyvän aina neljänteen vartioon asti, niin olkaamme siihenkin hyvässä turvassa, sillä Herra Jeesus on antanut opetuslastensa matkaevääksi kaksitoista koria siunatun leivän muruja, ja vaikka taivas ja maa hukkuvat, ei elävän Jumalan sana huku. Mutta kun Herra Jeesus tulee apunsa kanssa, kumartakaamme sydämemme hänen edessään. Hänen yksin on kiitos ja kunnia. Ei meille, Herra, ei meille, vaan Sinulle yksin olkoon kiitos ja kunnia!

Suuren uskon Pietari luuli itsellään olevan niin vahvan, ettei hän pitänyt tarpeellisena pysyä opetuslasten vanhassa venheessä, vaan uskaltautui omin päinsä aalloille. Siellä tuli hätä, ja sen jalon saarnaajan ja apostolin ei auttanut muu, kuin tunnustaa luulottelemansa vahva usko heikkouskoisuudeksi, ja palata takaisin.

Ylen paljon ja suurta se itsestään ajattelee, joka luulee, jopa kerskaa siitä, että tässä on mies, jonka usko kestää kävellä pois Jumalan lasten laivasta, ja kulkea omin päinsä. Se on aina osoittautunut itsekorotuksen ja paisumisen merkiksi, ja siitä on vakavasti varoitettu, ettei pidä antaa ylön yhteistä seurakuntaa, niin kuin muutamain tapa on.

Tyytykäämme veljet ja sisaret yhdessä syömään siunattuja muruja niistä kahdestatoista korista Jumalan lasten laivassa rajuilman aikanakin. Pian on pimeän aika ohi, pian aamu valkenee ja kointähti koittaa. Pian laskee Jumalan lasten laiva iankaikkisuuden maan rauhalliselle rannalle, jossa me kaikkien lunastettujen kanssa yhteen ääneen sanomme amenta ja hallelujaa Jumalalle ja Karitsalle.

O. H. Jussila
Siionin Lähetyslehti 1/1934
Päivämies 15.12.1960

'''''''''''''''''''''''''''''
"Kukaan ei näet kiusauksissa ja omantunnon hädässä voi olla etsimättä jotakin tekoja, joita soisi tehneensä, ja joihin voisi luottaa. Kun kuitenkin ei ainoatakaan löydy, sydän alkaa vapista ja tulla epätoivoiseksi. Tämä on meihin niin piintyneenä, että nekin, joilla on usko ja vakaumus armosta, töin tuskin voivat riistäytyä siitä irti, ja heidän täytyy joka päivä taistella sitä vastaan."
Luther.
Päivämies 15.12.1960

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 17 Joulu 2018, 18:50 
Poissa
Aurinkotuuli

Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00
Viestit: 1211
Taavetti kirjoitti:
Syvissä vesissä

Pelasta minut, Jumala, sillä vedet käyvät minun sieluuni asti. Minä olen vajonnut syvään pohjattomaan liejuun, olen joutunut vetten syvyyksiin, ja virta tulvii minun ylitseni. Minä olen väsynyt huutamisesta, minun kurkkuni kuivettuu, minun silmäni ovat rauenneet odottaessani Jumalaani. (Ps. 69: 2 – 4)

Sydäntä vihlova hätähuuto?
On kuin pimeässä yössä veden syvyyksiin vajoamaisillaan oleva hengenhädässään vaikeroisi. Ja kuitenkin lopussa valo koittaa ja päivä kirkastuu. "Herra kuulee köyhiä" (v. 34), ja niin syviin vesiin vajonneen uskon koetus koituu Jumalan kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi. Hätähuuto muuttuu ennen psalmivirren loppua riemulliseksi Jumalan kiitokseksi ja hänen iankaikkisen armonsa voimalliseksi julistamiseksi: "Kiittäkööt häntä taivaat ja maa, meret ja kaikki, mitä niissä liikkuu. Sillä Jumala on pelastava Siionin" {v.35, 36},
Pimeyttä seuraa valkeus, sadetta auringonpaiste. Murhe lakkaa lohdutuksen tullessa ja itku muuttuu iloksi, Tässä elämässä emme saa osaksemme yksinomaan iloa tai surua, riemua tai valitusta, autuaallisia tunteita tai raskaita kiusauksia. Niin kauan kuin olemme tässä elämässä, nämä vaihtelevat keskenänsä. Taivaassa riemu ei lopu koskaan, helvetissä vaiva on loppumaton.

Kaikki elävätuntoiset Jumalan ihmiset ovat saaneet kokea, että tämä maailma on "surun ja murheen laakso" ja että "monen ahdistuksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan” (Ap,t, 14. 22). Se, joka ei tunne sisällisten ahdistusten tietä, se ei myöskään tiedä mitään Jumalan lohdutuksen suloisuudesta. Apostoli Paavali oli tämän ahdistusten ja lohdutuksen keskinäisen yhteyden niin läheisesti kokenut, että hän sanoo olevansa sen vuoksi mielistynyt ahdistuksiin(2Kor.12:10)Niin myös kaikki ne, jotka Johannes ilmestyksessänsä näki voittaneiden riemuitsevassa joukossa Jumalan ja Karitsan valtaistuimen ympärillä, olivat tulleet ”siitä suuresta ahdistuksesta.” (Ilm. 7:14)

Ahdistuksissa lohdutus

Silloin kun sisällisten ahdistusten syviin vesiin vajoamme, näyttää ja tuntuu meistä Jumalan autuuteen pelastuminen aivan toivottomalta. Sieluamme ei ahdista ainoastaan epäilys lopullisesta pelastumisestamme Jumalan kirkkauteen. Syvimmälle hätään me vajoamme silloin, kun sieluamme raatelee pelko siitä, että olemme menettäneet armotilamme. Silloin vedet käyvät sieluun asti, me vajonneet syvään pohjattomaan liejuun, olemme joutuneet vetten syvyyksiin ja virta tulvii ylitsemme.
Tällaisessa hädän tilassa on noussut laulajan hätähuuto Jumalalle: ”Pelasta minut, Jumala!”

Se huuto Jumalan puoleen käy kautta koko Raamatun. Se noussut kautta aikakausien ahdistusten alaisten Herran omien sydämistä. Koko kärsimysten alainen ihmissuku valittaa, huokaa ja toivoo pelastusta, vaikka epäuskoinen maailma ei ole tullut tietoiseksi hätänsä ja ahdistuksensa syvimmästä syystä ja sen vuoksi koettaa saada apua muualta, kuin pelastuksen Jumalalta.

Kun Jumalan lapsi joutuu raskaisiin ahdistuksiin, tuntuu hänestä silloin siltä, kuin olisi maan päällä ainoa ihminen, jonka täytyy näin syvässä vaivassa valittaa. mieleeni nousee eräs muisto lapsuuteni ajalta. Eräs syvään omantunnon hätään joutunut ihminen oli kulkenut monen papin luona – niin hänestä kerrottiin. He eivät olleet kyenneet antamaan oikeaa neuvoa, ja lohdutusta hätääntyneelle. Ja niin tämä onneton ihminen tuli sekapäiseksi, ja teljettiin pitäjän vankikoppiin. Kirkkomatkalla ollessamme me poikaset menimme vankituvalle. Rautaristikon takaa sen ihmisraukan silmät tuijottivat taivaalle, ja toivottoman hätänsä hän lauloi sydäntä vihlovasti vanhan virsikirjan sanoilla:

Ah! ollenk' mä outo ainoa maan päällä.?
Eikö vaivoiss' vertaa minull' löydy täällä?
Eikö murhe tää mult' koskaan muuttune?
Eikö suru surkia enää puuttune?

Lapsuudenmuistoissani on myös kuva samasta ihmisestä, myöhemmin kristittyjen seuroissa. Hänet oli toivottomuuden syvistä vesistä nostanut rauhan evankeliumin sana, jonka hän oli saanut kuulla eräältä uskovaiselta, joka itse oli syvää omantunnon hätää kokenut, mutta myös evankeliumin uskon kautta Jumalan rauhan saanut. Ennen niin toivottomana taivaalle tuijottava katse oli saanut Jumalan rauhan antaman salatun kirkkauden hohteen, kun hän seurapirtissä hartaasti veisasi:


Kertoa sen voin, sanoa sen taidan, kokenut sen olen: On vanhoillislestadiolaisten Jumala se ainut oikea, ja sama kuin Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin! Sitä tosin ei sanoihin pukea voi - Herra armahtaa kenet hän itse tahtoo.


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 17 Joulu 2018, 18:50


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 8 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia