VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 09:09

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 29 Syys 2010, 11:37 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
„Voimamme on voitossaan…”
Apt. 8: 14 – 24


Uskon voima.

Kun alkuseurakunnan julistajat menivät kuolemaan uskonsa puolesta, täytti heidän sydämensä iloinen kiitollisuus Jumalaa kohtaan, niin että he vielä polttoroviolla veisasivat kiitosta Herralle. Ja kun katselijat näkivät tämän, ja kuulivat kaiken, joutuivat he kysymään, mistä he ovat saaneet tämän voiman, että he näin saattavat kiittää Herraa kuolemankin kauhuissa. Ja niin he rupesivat etsimään, mistä hekin tuota saisivat, ja tulivat johdetuksi tähän uskoon.

Kun meidän oppi-isämme Luther eli, hän vastusti koko maailmaa, ja tunnusti uskonsa oikeutta luopumatta. Silloin joutui moni kysymään, mikä antaa tälle miehelle tämän voiman. Ja he saivat myös tulla lähelle sitä Herraa, jota tämä mies julisti.

Kun tämä kristillisyys alkoi, joutui joukoittain ihmisiä uudistuksen eteen. Monet, jotka ennen olivat juoppoja, heistä tuli raittiita, epärehellisistä tuli rehellisyyden puolustajia. Tämä voima meni eteenpäin, ja ihmiset ihmettelivät, koska näkivät, ettei tämä ole tyhjä voima, ja he rupesivat kyselemään.

Näihin seuroihin on saapunut paljon kansaa monilta tahoilta maata, vieläpä vieraista maista. Silloin monet ovat ruvenneet kyselemään, mikä voima on ajanut tänne seuroihin. Tässä kristillisyydessä täytyy olla joku voima. Niin, se onkin Pyhän Hengen voima. Tätä saatiin jo alkuseurakunnassa kokea, ja se oli silloin jo voimana, ja se on ollut kristillisyydessä kaiken aikaa. Se voima on vaikuttanut myös täällä näinä päivinä. Kristillisyys ilman Pyhää Henkeä on voimaton. Olkoon vaikka kuinka paljon kristillisyyttä, mutta jos siitä puuttuu tuo yksi, Pyhän Hengen voima, siitä puuttuu silloin voima. Se voi olla aivan ulkonaista. Koristetta, muodollisesti omistettua vanhuskautta, jolla ei ole Jumalan antamaa valtuutta.

Kristillisyyden matkimista

Monet ovat katselleet tätä liikettä, jonka Jumala on antanut keskuuteemme, että tuossa on elämää, ja siksi he ovat ruvenneet jäljittelemään, että saisivat samanlaisen vaikutuksen. Sen tähden monet tahtovat, ikään kuin käskeä Pyhää Henkeä tulemaan. Mutta mitä me voimme tehdä? Olemmeko me voineet pakottaa Pyhää Henkeä tulemaan, olemmeko me voineet pakottaa Kristusta astumaan alas taivaasta? Siis myös kuka voi pakottaa Pyhää Henkeä tulemaan alas taivaasta? Hän lahjoittaa sen, minne Hän tahtoo. Hän ei kysy siinä meidän mielipidettämme.

On täällä meidänkin maassamme paljon ihmisiä, jotka tahtovat omistaa tällaista Jumalan armoa, ja että heidän uskonsa tulisi myös Pyhällä Hengellä voidelluksi, kun he ovat ensin kristillisyytensä itse tehneet. Tämä on Jumalan pilkkaa tällainen. Mutta meistä saattaa tuntua, ettei tämä liikuta meitä. Mutta me saatamme monet ajatella, että Pyhä Henki on jotakin, jota kristityn täytyy
joskus saada. Emme muista, että jo ennen kuin uskoon tulimme, Pyhä Henki teki työtä.

Monet ovat nähneet, että tässä kristillisyydestä käytetään rippiä. Toiset ovat ottaneet tämän aivan kuin sellaiseksi työaseeksi, jolla rakennetaan omaa kristillisyyttä. Ja näin luullaan voitavan rakentaa parasta kristillisyyttä.
Rakkaat ystävät! Ei meille rippi ollut mikään uusi armoneuvo, vaan se on ollut meille uudestisyntymisen armoneuvo. Me emme ole voineet sillä mitään lisätä, vaan se on ottanut meiltä pois entisetkin, niin ettei meille ole muuta jäänyt, kuin syntiä synnin päälle.

Ja sitten ovat monet nähneet, ettei tässä ole kysymys siitä, että ripittäydytään, vaan että julistetaan synninpäästö. Ja nyt maailman kristillisyys on ottanut taas tämän, mutta uutena keinona, joka ihmisestä lähtee.

Me kuulimme tässä pyhässä sanassa eräästä miehestä. Tämän miehen nimi oli Simon. Hän oli kastettu, ja häntä sanottiin myös uskovaiseksi. Kun hän näki, että pantiin kädet päälle, ja Pyhä Henki näin saatiin, hän ajatteli: Minä tahdon myös saada tuollaisen vallan. Ja hän meni sanomaan heille: "Antakaa minullekin, että minä saisin Pyhän Hengen lahjan." Mutta hän erehtyi.
Monet luulevat, että he voivat ostaa itselleen sielunsa rauhan. Ei enää niin paljon käytetä rahaa maksuvälineenä. Ehkä joku käyttää rahaakin, antamalla rahaa hyviin tarkoituksiin, että hän sillä saisi Jumalan suosion. Mutta on muita keinoja. Kun joku ajattelee: Kun minä oikein kadun, eiköhän Jumala silloin anna minulle sitä voimaa. Tahdotaan katumalla ostaa Pyhää Henkeä ja taivasosuutta. Ollaan Simonin veljiä ja sisaria.

Miten minun kävi?

Mutta jollekin saattaa käydä niin kuin minulle, kun olin lain alla ja yritin päästä rauhaan. Kerran yritin myös toisten kanssa rukoilemalla saada sen. Olimme kauan polvillamme eräässä syrjäisessä paikassa. Toiset rukoilivat puolestani, että saisin Pyhän Hengen lahjan ja toiset sanoivat, ei tästä taida mitään tulla. Ei ole rukouskaan ostoväline, jolla me saisimme Pyhän Hengen.

Toiset taas ajattelevat: Kun sinä hiljennyt Jumalan edessä, niin sinä saat kyllä vielä kokea jollakin ihmeellisellä tavalla Pyhän Hengen. Voihan ihminen tulla täytetyksi monenlaisilla näyllä ja kuvitteluilla, mutta ne ovat lähtöisin sielunvihollisesta. Ei ole meille tämä hiljentyminenkään maksuväline, jolla voimme ostaa Pyhän Hengen.

Toiset yrittävät toista tietä. Sinun täytyy ensin tulla pyhäksi. Sinun täytyy luopua tuosta ja tuosta synnistä. Ja kun olet luopunut kaikista, niin vähitellen saavutat sen tilan, jossa saat hengellesi Pyhän Hengen ilmoituksen. Mutta ihmisparka, joka yrittää nousta tuota tietä, jos hän on rehellinen, näkee: Minä en pääsekään tuonne ja hän näkee, että kadotus on hänen osansa. Turha on ihmisen yrittää tuolla tavalla Pyhää Henkeä. Ollaan Simonin veljiä ja sisaria.

Voidaan lähteä ajamaan autoa, jossa ei ole bensiiniä. Koeta lähteä ajamaan, ja et saa liikkeelle. Mutta pane siihen voimaa, ja se lähtee heti liikkeelle.

Pane nyt ihminen tekemään hyviä töitä, pane harjoittamaan jumalisuutta, siinä ei ole voimaa. Moni ihmettelee silloin: Millä tavalla saan sen? Silloin ruvetaan yrittämään, eikä muisteta Jumalan sanaa:


"ilman rahatta ja hinnatta..."


Katsokaa, tämä ei maksa mitään! Tämän huomasivat myös apostolit. Ja he nuhtelivat tuota miestä, joka tuli ostamaan Pyhää Henkeä. Samoin täytyy myöskin meidän nuhdella jokaista, joka yrittää ostaa Pyhää Henkeä ehkä omilla töillään, omalla hurskaudellaan ja omalla uskollaan.

Me kristityt ajattelemme: Minulla ei ole uskoa, minulla ei ole Pyhää Henkeä.
Rakkaat ystävät! Kuinka paljon meillä pitää olla uskoa, että saisimme Pyhän Hengen? Ei ollenkaan. Sillä kun me saimme uskomisen armon, Jumalan Henki meidät synnytti seurakuntaan. Emme ole oman uskomme nojalla tulleet Jumalan valtakuntaan. Sen tähden minä yritänkin saarnata niille, jotka omalla vanhurskaudellaan tahtovat ostaa taivaan lahjaa: Tee parannus ja käänny tästä pahuudestasi! Mutta voi, kuinka se on vaikeaa sille, jolla on sitä omaa hurskautta! Tämä sana on hullutusta! Hullutusta sen tähden, että he luulevat hyviä olevansa. Ja on sanottava niille, jotka vielä luulevat jotakin olevansa: Sinun täytyy luopua kaikesta, mitä sinulla on.
Sinä et itse voi itseäsi tyhjentää, vaan Pyhä Henki sen saa aikaan! Kiitä sen tähden Jumalaa, jos sinun sydämellesi kuuluu täällä tämä Jumalan kutsu, kun Pyhä Henki lähestyy sinua. Se lähestyy sinua sanan kautta, jota kristillinen seurakunta julistaa. Sen tähden saarnataan parannusta niille, jotka omassa parannuksessa kulkevat, ja portoille ja publikaaneille. Ja joka tämän sanan alle alistuu, saa myös tulla kokemaan, että Jumalan Henki on voiman, eikä heikkouden henki.

Mutta sitten voidaan kysyä: Kuinka saadaan Pyhä Henki?

Me voimme sanoa sen omasta kokemuksesta. Mutta vaikkei sitä voisi sanoa omasta kokemuksesta, sanoo sen pyhä sana: Niiden päälle, jotka olivat kastetut, pantiin kädet, ja näin he saivat Pyhän Hengen. Nämä kädet siunasivat heitä, Jeesuksen veren siunauksella. Ja näin käy myös meille, kun emme muuten saaneet syntejämme anteeksi, kun ei muuten uskoa syntynyt. Näin se syntyi silloin, kun meille Jumalan lapset julistivat syntien anteeksiantamuksen.

Tämä oli portti, jonka kautta tulimme Jumalan valtakuntaan, ja saimme vakuutuksen, että meillä on taivasten valtakunta.

Siionin Lähetyslehti, lokakuu 1949

’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’
Skannaajan kommentti:
Lehdestä on irronnut keskeltä kaksi lehtiryhmää, kahdeksan sivua. En siksi voi niiltä mitään tietoa saada, en edellisen kirjoittajaa enkä sitä, loppuiko kirjoitus tähän, vai jatkuiko se vielä. Tässä on kuitenkin niin paljon tarpeellista opetusta, että katson aiheelliseksi tallentamisen. Jos jostakin löytyy loppuosa kirjoituksesta, sen voi mielihyvin lisätä jatkoksi.


’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’’

Nykyinen aika ei kaipaa niinkään uusia kasvoja, kuin uusia sydämiä. Uusienkin kasvojen taakse kätkeytyy paha, epäuskoinen sydän, joka on alkuna kaikkeen ilkeyteen. Mutta kun elävä usko puhdistaa sydämen, kirkastuvat kasvotkin ja
Kainin viha katoaa.
P. V.

Siionin Lähetyslehti, lokakuu 1949

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: "Pelastus tälle huoneelle"
ViestiLähetetty: 23 Helmi 2011, 20:24 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
1.loppiaisen jälk. sunnuntai

"Pelastus tälle huoneelle"


Luuk. 19: 1–10
Jerikon kauniissa, palmujen somistamassa kaupungissa, suloisessa ilmastossa, oli ihmisen hyvä ja mukava olla ja asua. Ei milloinkaan ankaria pakkasia, toisinaan vain virvoittavia sateita. Olisi luullut elämän olevan pelkkää päivänpaistetta, varsinkin kun koti oli upea, rikkautta, rahaa ja tavaraa yllin kyllin. Mutta korkea-arvoinen tullipäällysmies Sakkeus ei sittenkään viihtynyt. Hän oli jo kauan ollut kumman rauhaton. Ensi aikoina hän ei täysin käsittänyt, mistä rauhattomuus johtui. Mutta tilan näin jatkuessa hän itseään tutkiessaan huomaa, että häneltä puuttui Jumalan rauha. Tähän rauhattomuuteen hän tiesi syynkin. Olihan hän kuullut synagoogassa luettavan profeettoja. Niinpä Jesaja sanoo: »Jumalattomilla ei ole rauhaa» (Jes. 48: 22)

Sakkeuksen sydämestä, samoin kuin kodistakin puuttui kappeli, Herralle pyhitetty kappeli. Eräs englantilainen arkkitehti osti keskiajalla rakennetun talon, jossa oli pieni kappeli. Talo oli hyvin säilynyt, mutta ensi töikseen arkkitehti suunnitteli kappelin muuttamista olohuoneeksi. Tämä on vertauskuvallisesti totta monen elämässä. Herralle pyhitetty kappeli on karkotettu, revitty ja — muutettu olohuoneeksi. Mutta seurauksena on se, ettei voidakaan istua olohuoneessa: on tultu oudon levottomiksi ja hermostuneiksi. Ja sielun sairaus on tarttunut ruumiiseen. Tämän hetken ruumiillisista sairauksista johtuu yli puolet siitä, että sielu on sairas, koditon, lepoa ja rauhaa vailla. Tri C. G. Jung, kuulu psykiatri sanoo, että kolmannes hänen potilaistaan ovat sairastuneet sen tähden, että heidän elämänsä on mieletöntä ja epätoivoista. Heillä on kokonaan väärä asenne elämään, siinä ei ole tarkoitusta eikä päämäärää. Tämä väärä asenne elämään, on koettaa elää ilman Jumalaa. Irtautuminen Jumalasta merkitsee hermojen romahdusta, joka taas merkitsee — ei vain sairasta sielua, vaan sairasta ruumista. Lääketiede tuntee sanan nostalgia, koti-ikävä. Koti-ikävästä ovat monet tulleet sairaiksi niin ruumiin kuin sielun puolesta. Kun taivaallinen koti-ikävä tukahdutetaan, ihmisestä tulee läpikotaisin sairas.

Sakkeus seurasi sydämensä ääntä. Hän ei pelännyt ihmisten pilkka tai nurinaa. Pelastuksen päivä koitti Sakkeukselle ja koko hänen huoneelleen. Ateriayhteys merkitsi sielujen yhteyttä, toisiinsa sulautumista. Luther puhuu onnellisesta vaihtokaupasta: »Jeesus Kristus otti kantaakseen minun syntini, minä sain hänen vanhurskautensa». Sakkeuksen sydämessä rakentui usko. Oppi-isämme Luther sanoo tästä uskosta mm. näin: »Tarvitaan pysyväisyyttä, ettemme anna eksyttää itseämme, koska Jumalaa maalataan meille nurjaksi. Tämä on uskon vaikein kiusaus, joka siinä kestää, hän kyllä seisoo iankaikkisesti. Tätä sanon sen tähden, että oppisimme olemaan vahvat uskossa, joka meissä on aljettu; uskoisimme itsellemme kaikkea hyvää Jumalalta, emmekä antais kenenkään temmata meiltä tätä luottamusta, ei ihmisen, ei perkeleen, ei synnin, ei lain, ei Jumalan nimen eikä Jumalan itsensäkään. Sitä sen huokeammin voimme, kun muistamme uskon varsinaisen luonteen olevan luottavaisuuden Jumalan hyvyyteen, vastoin näkemistämme ja tuntemistamme.»

Sakkeuksen kääntymisessä on terve ja käytännöllinen sävy. Ei näy mitään tunteen kuohua eikä järkyttäviä tunnustuksia, kun tämä kauan mammonan epäjumalaa palvellut mies tekee parannuksen. Moni tahtoisi istua Herran, ja Herran ystävien kanssa kyllä samassa pöydässä, iloita hetken, mutta sitten he menevät taas "kukin omaansa». Sakkeus on annettu meille velvoittavaksi esikuvaksi, siitä mitä merkitsee puhdistuminen ja uskon kuuliaisuus. Luther kirjoittaa tästä: Oikea usko ei suinkaan ole meidän ajatuksiemme sepitettävä, vaan kokonansa Jumalan työ meissä, ilman mitään meidän vaikutustamme. Senpä tähden se onkin voimallinen, vaikuttava, eikä milloinkaan lepäävä, vaan semmoinen, joka kohta uudistaa ihmisen ja vie hänet uuteen elämään ja olentoon, niin että mahdotonta on, ettei hän aina tekisi sitä kuin hyvä on. Sillä niin kuin puu itsestään kantaa hedelmän, samoin myös hyvät työt luonnollisesti seuraavat uskoa... Jolla ei ole sellaista uskoa, se on turha lörpöttelijä, joka kyllä voi puhua uskosta ja hyvistä töistä, mutta ei tiedä, mikä usko ja mitä hyvät työt ovat. Sillä ei hänellä ole kumpaistakaan.

Teodor J. Heininen
Päivämies 15.12.1959

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Tornionlaakson herätys
ViestiLähetetty: 05 Maalis 2011, 13:01 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Nils Viklund (1732 – 1785) ja Tornionlaakson herätys

Herätyshistorialliselle tutkimukselle on Tornionlaakso ollut jatkuvasti kuin syvä ja kirkasvetinen kaltio, jonka raikkauden voi aavistaa vasta sitten, kun tuota vettä joutuu maistamaan muualta tavatun rinnalla. Tällöin vasta tuo taivaasta tuotu elämänvesi osoittaa arvonsa ja herättää janonsa.

Konttoripäällikkö Arthur Sjölund Luulajasta esittää oheisessa artikkelissaan muutamin vedoin Nilsk Viklundin vaikutuksen Tornionlaakson heräykseen 1700- luvulla sellaisena kuin sen näkee ruotsalainen tutkimus nykyisin.

Viime vuosisadan puolivälissä oli Tornionlaakso sekä Ruotsin, että Suomen hurskauselämän huomion kohteena. Lähinnä juuri uskonnollinen kylvö nousi täällä silloin esille siinä hengenelämän murroksessa, jonka välikappaleeksi tuli Lars Levi Laestadius. Jumalan suuresta armosta syntyi silloin tuli, jonka vavahduttavan voiman voidaan sanoa vaikuttaneen koko Pohjois-Skandinaviassa, ja vielä nykyisinkin suurissa osissa Ruotsia, Suomea ja Norjaa.

Mutta myös lestadiolaista heräystä lähinnä edeltäneellä sataluvulla koettiin Tornion laaksossa ihmeellisiä tapahtumia.
Lapsuuteni varhaisimmilta vuosilta muistan, miten vanhat saarnaajat tavanomaisissa kanssapuheissaan keskustelivat viklundilaisesta heräyksestä, joka oli puhjennut Tornionlaaksossa, lähemmin sanottuna Ylitorniolla. Jollakin tavoin pyrittiin tämä tällöinen heräys kytkemään siihen, mikä koettiin Laestadiuksen aikana. Niissä katsottiin ilmenneen niin paljon yhtäläistä. Aivan selvästi juuri tämä herätys oli kyntänyt tuon ajan hurskauselämään syvät vakonsa rajajoen molemmin puolin.

Jostain omituisesta syystä on meissä ihmisissä taipumus yhdistää määrätyitä henkilöitä kansanheräyksiin. Tämä huolimatta siitä, että kaikki todellinen hengellinen herääminen on Jumalan lahjaa, eikä kenenkään ihmisen vaikuttamaa. Kuin huomaamatta kytkemme herätykset määrättyihin henkilönimiin. Näin esim. Laestadiolaisuus, roseniolaisuus, bodellistit. Viklundilaisuus sai nimensä Nils Viklundista.

Nils Viklund syntyi 1732 Alakainuulla. Rahvaan kodin poika kävi koulua Uppsalassa, tullen ylioppilaaksi 1753. Saatuaan pappisvihkimyksen Tukholmassa 1765, tuli hän apulaispapiksi Ylitorniolle, toimien siellä vv. 1765 – 1778. V. 1781 tuli hän komministeriksi Alatorniolle, jossa hän jo 1785 kuoli.

Omasta sisäisestä kehityksestään on Nils Viklund jättänyt tietoja tekemäänsä omaelämäkertakirjaseen. Se ilmestyi ensin suomalaisnimisenä, "Yhden suuren, mutta armoitetun syntisen kertomus itsestänsä." Ruotsalaisen painoksen nimenä on ”En stor men benådad syndares berättelse om sig själv." (H.J. Vettesson.)

Uppsalassa olonsa loppuaikoina noin v. 1764 lienee hän tullut kosketukseen jonkun herrhutilaisen julistajan kanssa, ja tämä muodostui merkitykseltään ratkaisevaksi hänen tulevalle julistajan tehtävälleen.

Ylitornion silloisen kirkkoherran, Isaac Gragen apulaisena osoitti Viklund suurta rakkautta ihmissieluja kohtaan. Useiden vuosien aikana työskentelivät nämä molemmat ilman, että mitään näkyvää hedelmää työstä olisi ollut havaittavissa. Mutta tahtoessaan herättää ihmisten tunnot, voi Jumala välistä käyttää ihmeteltäviä keinoja. Sillä Hän tietää meidät ihmiset heikoiksi astioiksi, jotka varmaan tuhoutuisimme, jos joutuisimme suoraan näkemään työmme hedelmiä. Niin tuolloinkin.

Hj. Vestesson kertoo:
"Eräs tyttö, Stina Laurintytär nimeltään, joka oli syntynyt 1759 Alatorniolla, alkoi jo 11-vuotiaana, huolimatta lukutaidottomuudestaan, ja vailla koulutietoja, kotonaan ja kotiseudullaan saarnata ja kehotella kansaa parannukseen. Useimmin tämä tapahtui hänen ollessaan tiedottomana liikutustilassa, ekstaasissa.

Muuan ylitorniolainen, Matti Markström, löysi hänet kerran kodistaan kadulle heitettynä, puoliksi alastomana ja paleltuneena. Armahtaakseen häntä, otti hän tytön kotiinsa Ylitorniolle. Tämä tapahtui vuoden 1773 alussa tytön ollessa silloin 13 vuoden ikäinen. Uudessa kodissaan sai hän rakastavaa hoivaa, ja oppi auttavasti lukemaan, hankkien itselleen kristinopin taidon, tullen konfirmoiduksi, ja päästen Herran p. Ehtoolliselle.

Mutta usein vieläkin hän ja joutui tajuttomuustiloihin, ja silloin hänen parannussaarnansa kansalle jatkuivat. Tällainen kohtasi häntä erityisesti, jos
hän oli kuullut jotain liikuttavaa saarnaa, tahi nähnyt jotakin synnillistä tai sopimatonta. Samana vuonna tuli eräs toinenkin 11-vuotias tyttö Alatorniolta Ylitorniolle, saarnaten samalla tavoin kansalle.

Uteliaisuus houkutteli nyt kansaa läheltä ja kaukaa, kuulemaan näitä merkillisiä "saarnaajia." Lasten yksinkertaisella julistuksella oli ihmeellinen vaikutus ja monien tunnot heräsivät. Kohta ilmaantui toisiakin, jotka puhuivat samoin ekstaasissa.

Tällä tavoin tunnoiltaan herätetyt johdatettiin oitis Ylitornion kirkkoon, ja molemmat papit, Grape ja Viklund, saivat tehdä todella työtä, saattaakseen tämän heräyksen todella vaikuttamaan väestön heräämistä. Epäaitoakin ilmaantui, eikä kaikki väkijoukon meno aina ollun niinkään tervettä, se kun pyrki jättäytymään kirkon vierustalle jumalanpalvelusten jälkeen.

Nils Viklund näyttää näistä papeista olleen se, jota pidettiin tämän heräyksen varsinaisena johtajana, ja joka muutamia vuosia myöhemmin erotettiin papin virastaan sen vuoksi, että oli tukenut heräystä, työskennellen siinä. Ylitornion käräjillä 1776 sai hän kihlakunnan oikeuden tuomion, tullen erotetuksi papinvirastaan, ja samalla karkotetuksi kahdeksan päivän kuluessa Ylitorniolta uhalla, että hänet muutoin karkotetaan valtakunnasta.

Viklund valitti kihlakunnanoikeuden Kuninkaalliseen Ruotsin Hovioikeuteen, mutta kului melkein kaksi vuotta, ennen kuin hovioikeuden päätös tuli. Kun hovioikeuskaan ei täysin vapauttanut häntä edesvastuusta, vetosi hän suoraan kuninkaaseen, Kustaa III:een. Hovioikeuden tuomiosta antoi kuningas armahduspäätöksensä maaliskuun 16.na 1779. Härnösandin konsistorin suorittaman kuulustelun jälkeen asetettiin Viklund jälleen virkaansa, ja sai hän jälleen oikeuden esteettömästi oleskella sekä Yli- että
Alatorniolla.

Raskaiden vuosiensa jälkeen palasi Viklund rakkaaseen seurakuntaansa Ylitorniolle, missä uskovaiset ottivat hänet ylitsevuotavalla ilolla vastaan. Vastoinkäymistensä ja kärsimystensä kouluttamana ja koettelemana saattoi hän jälleen vapaasti tehdä työtään kansan parissa erämaaseudulla.

Vähän ennen kuolemaansa 1785 solmi hän avioliiton leski Barbara Margareta Turdfjaell'in kanssa. Siirtyessään pois ajasta, oli hän vasta 53-vuotias.

Missä tahansa suuri kansanheräys murtautuneekin esille, siellä ilmenee aina myöskin kielteisiä piirteitä. Näin oli laita myös tuona aikana Tornionlaakson heräyksen. Ekstaasin nimen varjossa tapahtui epäaitoakin. Kaikki ei mennyt, kuten uskottiin, yksinkertaisesti. Mutta varmasti toi tämä heräys mukanaan myös paljon hyvää. Tällöin ihmissieluihin syvälti kyntänyt aura muokkasi maata sille, vielä valtavammalle herätykselle, joka muutamia vuosikymmeniä myöhemmin pulpahti esiin Tornionlaaksossa.

Nils Viklund
Päivämies 19.1.1956

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 20 Joulu 2018, 10:56 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
„Jos teitä ei oteta vastaan, eikä sanojanne kuulla"
Sisälähetysmiesten kokemuksia


Otsakkeessa mainitut Jeesuksen sanat osoittavat, että hänen opetuslapsensa tiellä saattaa olla vastuksiakin.
Kun seurakunnan pappina järjestää hartausseuroja, niin saa osakseen yleensä vain myötämielisyyttä. Tästä voisi tehdä sen johtopäätöksen, että kaikilla seurakuntalaisilla on suuri myötämielisyys kristillisyyttä kohtaan. Arkielämän keskellä, siellä missä asioita käsitellään ilman papillista arvovaltaa, on tilanne kuitenkin toisin. Jeesuksen sanat osoittautuivat tosiksi vielä tänä päivänä.

Maallikkosaarnaajat Kalle Vakkuri ja Yrjö Pajari ovat aikoinaan lehdellemme lähettäneet kertomuksen matkaltaan Tornionjoki laaksoon. Sekin valottaa Jeesuksen sanoja nyt. Otamme siitä muutamia katkelmia.

Matkamme päämäärä on Enontekiö. Ehdimme kuitenkin yöksi Pelloon, jossa olimme seuroissa Ranta- Tuomaalla. Yövyimme opettaja K:n kodissa. Jo hänen ulkonainen olemuksensa on evankeliumia lähetysmiehelle. Toisinaan saa ihmetellä, kuinka Jumala on antanut muutamille uskoon tulleille sellaiset ulkonaiset palveluslahjat.

Mutta toisinaan mieli tulee murheelliseksi. Miksi? Siellä, missä evankeliumi on lumessa palanut revontulten keskellä, nähdään nyt pimeyttä. Rajan kirotko tähän lienevät syynä? Vai selittyykö tilanne Jeesuksen sanasta Kapernaumille? Ovatko nämä seudut herätyshistoriallisesti korotetut taivaaseen, tullakseen hamaan helvettiin sysättäviksi.

Mutta te Jeesuksen verellä pestyt sielut Tornionlaaksossa, olkaa turvallisella mielellä! Meidän Herramme elää. Se laiva ei ajelehdi myrskyssä valtoimenaan tuulen mukana, jossa Jeesus on peräsimessä.

Sieppijärven Kotikummussa saimme olla seuroissa ystäväkodissa. Muoniossa emme saaneet seuroillemme vastaanottajaa. Kaksikymmentäviisi vuotta sitten paloivat siellä Herran tulet. Verinen evankeliumi löysi vastaanottavaisia sydämiä. Ovatko illan varjot laskemassa?

Muonion komeassa majatalossa tapasimme kuuluisan poromiehen, joka oli matkalla terveyttään hoitamaan. Uskon asiaan puheen kiertyessä hänen silmänsä kyyneltyivät. Hän kertoili itsekin yrittävänsä uskoa, mutta matkanteko elämän tiellä on kovin heikkoa.

Enontekiön Palojoen suussa seurat pidettiin kauppias Välitalon kodissa. Yleisöä oli runsaasti mukana. Enontekiön kirkolla emme saaneet seurapaikkaa laisinkaan. Soittelimme sieltä kahdenkymmenenkahdeksan kilometrin päässä olevaan Peltovuoman kylään, mutta ei meitä sinnekään huolittu.

Eräs Enontekiön isäntä opasti meidät silloin muutamaan taloon mainiten, että siinä varmasti saa pitää seurat. Mutta talossapa ei otettukaan vastaan. Olimme hetken aikaa ihan ymmällä mitä tehdä. Eipä silloin auttanut muu, kuin palailla etelään päin. Olisimme mielellämme käyneet Ruotsin puolella Pajalassa, rovasti Laestadiuksen entisessä seurakunnassa. Se olisi ollut meille historiallinen matka. Mutta eipä meitä sinnekään huolittu.

Matkallamme emme tavanneet montakaan henkilöä, jotka olisivat toivottaneet Jumalan rauhaa. Tottapa sitä ei ollut. Kolarin kirkonkylän kansakoululla pidettiin seurat, joissa jo kuuli Jumalan rauhaakin toivotettavan. Kurtakossa pidetyissä seuroissa, uskovaisessa talossa, saimme keskustella runsaasti Jumalan valtakunnan asioista.

Sieppijärvellä pidettiin seurat Pohjoisenvaaran koululla sekä Väylänpään koululla, jonne yltävät tulemaan Ruotsin puoleltakin. Vaattojärven koulullakin oli seurat. Oppilaille saimme pitää uskontotunnit. – Turtolan ja Ylitornion kautta palailimme kotiseuduillemme.

— — –

Taistelu on käynnissä Jumalan ja saatanan valtakuntien välillä. Ulkonaisen myötämielisyyden alla saattaa olla kerta kaikkiaan vastustajan henki. Jumalan kynttiläjalkakin kulkee. Samalla seudulla se ei ole aina.

On suurta armoa, että Siionin Kuningas on saanut löytää meidät. On armoa, että Jumalan elävä evankeliumi kaikuu keskuudessamme. Mutta kuinka kauan se kaikuu? Jumala yksin tietää. Meidän osamme on vain se, että pyydämme pysyä parannuksen ja uskon tiellä.

Kalle Vakkuri ja Yrjö Pajari
Päivämies 19.1.1956

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 20 Joulu 2018, 10:56


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia