VL-FOORUMI

Keskustelupalsta vanhoillislestadiolaisille ja uskostamme kiinnostuneille. Ylläpitäjinä vanhoillislestadiolaisia yksityishenkilöitä.
Tänään on 18 Tammi 2019, 08:18

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 18 Huhti 2009, 07:40 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Päätoimittaja Antti A. Koukkarin muisto


Päivämiehen toimitukseen on saapunut lukuisia kirjoituksia, joissa sydämellisin sanoin muistellaan Jumalan lasten lepoon siirtynyttä päätoimittajaamme, Antti Koukkaria. Monet näistä kirjoituksista lienevät ajatellut julkaistaviksi Päivämiehessä. Palstatilamme ei kuitenkaan suo siihen mahdollisuuksia. Säilytämme hänen muistonsa sydämissämme Jumalan meille antamana puheena, ja teemme matkaa valvoen, että mekin voittaisimme Karitsan veren kautta.
SRK:n seppeleen laskun yhteydessä lausuttiin seuraavat sanat, jotka tulkitsevat Keskusyhdistyksemme ajatuksia rakkaan veljemme pois nukkumisen johdosta:
”Herra opeta meitä ajattelemaan, että meidän täytyy kuolla, että me ymmärtäväisiksi tulisimme."


Kaikkivaltias Jumala iankaikkisessa armosuunnitelmassaan ei jättänyt syntiin langennutta ihmistä kuoleman valtaan, vaan Hän antoi oman, ainoan Poikansa sovintouhriksi keskimmäiselle ristille. Hänen sovintoveressään on kaikkien syntien anteeksiantamus katuvalle syntiselle.
Hänen rakkauttaan on, että ihminen herää näkemään onnettoman tilansa ja ymmärtää katua syntejänsä, saa katumisen armon.
Hänen ihmeellistä rakkauttaan on, että syntinen näkee keskimmäisen ristin uhrissa armahtajan ja ymmärtää uskoa veren peson sanan kautta. Hänen suurta rakkauttaan on, että syntinen saa näin parannuksen armon ja löytää ahtaan portin sekä saa sen kautta käydä kapealle kirkkotielle. Hänen armoaan on, että matkamiestä sillä tiellä nostetaan, kannetaan ja pelastetaan. Hänen armoaan on, että uskon silmä näkee sen tien päässä katoamattoman voitonseppeleen. Hänen rakkauttaan on, että armahdettu syntinen kuoleman virtaan astuessaan saa turvautua niihin käsiin, jotka ovat olleet ristiinnaulittuina hänen tähtensä. Ne kädet kannattavat virrassa matkamiehen iankaikkisuuden rauhanrantaan.

Olemme saattamassa rakkaan veljemme, päätoimittaja, kirkkoherra Antti Koukkarin tomumajan viimeiseen lepoon kotikaupunkinsa multiin Jumalan suuresta armosta hän sai jo lapsena kristityn kodin ja jo nuorena katuen syntejään ja uskoen ne anteeksi uhriveressä, käydä kapealle kirkkotielle. Taivaiset voimat ovat häntä sillä tiellä nostaneet, kantaneet ja pelastaneet. Jumala valmistaa matkamiehiänsä muuttopäivää varten. Viimeiset päivät olivat kuin juhlaa. Ne olivat valmistumista täällä elämään, mutta ne olivat samalla valmistumista täältä muuttamaan. Matkamies on päässyt perille. Me kiitämme Jumalaa hänestä. Saarnatun, puhutun ja kirjoitetun sanan kautta on päätoimittaja Koukkari palvellut sitä Herran kirkkoa, joka on tehty elävistä kivistä ja joka rakentuu pyhäksi huoneeksi rakkaudessa. Myös itse on hän saanut armon kuulua siihen kirkkoon. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys on saanut käyttää palveluksessaan niitä lahjoja, jotka Jumala, lahjojen jakaja, oli Antti-veljelle antanut. Neljä ja puoli vuotta oli hän päätoimisesti SRK:n palveluksessa. Nyt on kynä kirvonnut hänen kädestänsä. Hän on päässyt lepoon.
Herra puhuttelee meitä jäljelle meitä jäljelle jääneitä työmiehiä ja koko Siioniansa hänen poismenonsa kautta. Hän kehottaa valvomaan, omiansa painumaan yhä likemmäksi toisiansa, niin kuin muuttolinnut ryhmittyvät muuttohetken saapuessa.
Kiittäen Jumalaa siitä, mitä Antti Koukkari-veljessä saimme omistaa, tuomme SRK.n johtokunnan edustajina tämän seppeleen hänen paariensa ääreen.

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18 Huhti 2009, 08:46 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Paimenpojan kierroksilta

Sallittaneen Paimenpojankin jotain kertoa siitä suuresta kaipauksesta, jonka vallassa olemme olleet. Istuin Oulun tuomiokirkossa. Antti Koukkarin valkoinen arkku oli mustalla katafalkilla. En osaa kuvata tunteitani, jotka keskittyivät tuohon ajatukseen: Antti veli on poissa keskuudestamme! Kun kuulin hänen äänensä ensimmäisen kerran elämässäni, tapahtui se isoissa, seuroissa melkein samalla paikalla, mutta alttarikaiteen sisäpuolella, jossa hän toimitti ehtoolliskirkon alttaripalvelusta. Oliko se vuonna 1947? Ja se kirkko, jossa hänen saarnansa olivat vuosien kuluessa kaikuneet lohduttavina tuhansille Jumalan lapsille, oli nyt täynnä kyyneleisiä silmiä. Kuulin, että ei koskaan ole Oulussa ollut niin suuria hautajaisia kuin Antin hautajaiset.

Mainitusta vuodesta lähtien hän oli erottamaton ystäväni. Meillä oli hengen yksimielisyys. Yhteinen usko yhdisti meitä Jeesuksessa Kristuksessa. Rakkaus oli meillä ehjänä. Harvoin olen kenenkään vainajan kohdalla tuntenut niin syvää kaipausta kuin hänen. Hän se oli, joka antoi minulle Paimenpojan nimen. Me ihailimme toinen toistamme ja toistemme lahjoja. Mitä se Paavali sanoikaan: "Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." Siellä missä tämä keskinäinen kunnioitus säilyy, siellä säilyy myös rakkaus. Monta kertaa ajattelin: voi, jos minulla olisi esim. hänen lahjansa lähestyä ihmisiä. Kiireessäkin oli hänellä aikaa kuunnella vähäisintäkin luokseen pyrkijää. Varmaan moni minun kanssani vielä kauan aikaa kuulee sisimmässään hänen ystävällisen äänensä kaiun.

Osoituksena Antin verrattomasta kyvystä solmia suhteita niin ylös- kuin alaspäin kerrottakoon hänen hautajaisistaan seuraava, tapaus. Siellä lukuisten hautajaisvieraiden joukossa istui kenraali lukuisine kunniamerkkeineen ja hänen vieressään Tarkkis-Matti. Tunnettehan te Matin? Antilla oli ystäviä joka taholla
Mitä ovatkaan kristittyjen hautajaiset täällä kylmässä maailmassa! Vaikka ollaankin kristityn persoonan ympärillä, niin sittenkään ei ole keskeisimpänä hän itse. Minä kysyn sinulta, joka olit mukana näissä hautajaisissa: tuntuiko kalliilta, kun sanomattoman kaipauksen keskellä sittenkin suuri ilo läikähti rinnassasi: minäkin saan kuulua Jumalan kansaan, jonka keskeltä taas yksi on päässyt kiittäjäin laumaan. Vahvistuiko sydämessäsi päätös: minä en tahdo kieltää uskoani täällä kiusausten maassa. Eikö ollutkin niin, että Antti veljemme poismeno vahvisti Jumalan seurakuntaa sen yhteisessä samankaltaisessa uskossa. Tuli mieleen kirkkohistorian kertomukset siitä, kuinka roomalaiset pakanat ihmetellen kuulivat kiitosvirsien ääntä kristittyjen hautausmailta. Kunpa ihmisten sydämet avautuisivat näkemään, "mikä on hänen kutsumuksensa toivo ja mikä hänen kunniansa perimisen rikkaus hänen pyhissään". Muistan, kuinka monta vuotta sitten muuan pappi katseli kateellisena ja raskaasti huoaten Jumalan lasten koolla oloa. Nyt olen kuullut, että hänkin on tehnyt parannuksen.

Vaikka kiitos tulee Jumalalle, niin en tee väärin, jos vielä, vaikka Antin korvat eivät ole sitä kuulemassa, sanon: kiitos Antti veljeni, Sinulle, ystävyydestäsi ja rakkaudestasi, joka on vahvistanut uskoani ja haluani kilvoitella kaidalla kirkkotiellä.

Kuulakkaassa ja hämärtyvässä pakkassäässä, kun Antin arkku oli laskettu hautaan ja suuri kukkien paljous peittänyt hautakummun, kajahti suustamme laulu: ”Ihana rauhan ranta, suloisen levon antaa...” Se oli Jumalan lasten sydänten laulu. ”On monta seastamme Muuttanut kotimaalle. Joita nyt muistamme, ikävällä kaipaamme". Antti oli lähtenyt syvästi rakastamiensa Jumalan lasten luota sinne, jonne mekin kerran täältä kiusausten maasta pääsemme.
Tällä kertaa en kirjoita muuta.
Paimenpoika
Päivämies maaliskuun 6 päivänä 1958

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 24 Marras 2010, 10:56 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Muistelua Hirvisuon sedästä


Viljo Johannes Hirvisuo on tuttu nimi Tampereen ympäristössä ja erikoisesti Tampereella. Metsänhoitaja ja Jumalan valtakunnan työmies Viljo Johannes Hirvisuo (entinen Nokka) on syntynyt Karinaisissa, lähellä Turkua 12.6.1889 rustitilallisen Antti Nokan nuorimpana poikana, puoliso Gretta Sofia os. Halonen, syntynyt Kuusamossa 25.9.1896. Viljo Hirvisuo tuli ylioppilaaksi 1911 Turun klassillisesta lyseosta. Metsänhoitajatutkinnan hän suoritti Helsingin maa- ja metsätieteellisessä tiedekunnassa 31. 5. 1917. Ennen opiskelunsa aloittamista hän oli virkamiesharjoittelijana rautatiellä, mutta katsoi metsänhoitajan alan paremmin olevan hänen alaansa. Ensi kädessä hän ajatteli käytännön metsänhoitajan tehtävää, mutta joutui kuitenkin tehtävänsä ja päivätyönsä tekemään lähinnä toimisto pöydän äärellä.

Varsinaista elämäntehtäväänsä hän hoiti aluksi, vuosina 1917 – 18 Kemin ja Iin tarkastusalueella, Ranuan hoitoalueen vt. aluemetsänhoitajana 1918 – 21, Länsi-Suomen piirikunnassa vuosina 1922 – 23, Keski-Hämeen hoitoalueen vt. apulaismetsänhoitajana 1933, a edelleen Länsi-Suomen piikunnassa, viimeksi piirikuntakamreerina kuolemaansa asti. – Ranualla Hirvisuo osallistui kunnalliseen elämään monin eri tavoin, kunnanvaltuuston puheenjohtajana, taksoituslautakunnan jäsenenä, valtion verolautakunnan jäsenenä. Seurakunnallisissa luottamustehtävissä hänen lahjojaan on käytetty monilla paikkakunnilla. Kalannissa hän oli kirkkovaltuuston jäsenenä, Tampereella sekä kirkkovaltuustossa, että -neuvostossa.

Hirvisuo oli luonteeltaan erittäin leppoisa ja leikillinen. Hänen leikillisyytensä kuvastuu niissä riimeissä, joita hän kirjoitteli kylässä käydessään vieraskirjoihin. Tiimittelyä ei hallinnut vain leikillisyys, vaan samalla syvä vakavuus. Koivulan vieraskirjasta piirsin muistiin pari;

"Joka aamu on armo uus" Joka vuosi on armo uus. Armo on uusi tänäänkin, armo 80- vuotispäivänäkin. — Armo taivasta varten kasvattaa", kunnes pääsemme taivaaseen. Armon voima kasvattakoon 80 vuotiaankin perille saakka.

Toisessa kohdassa oli; Vanhan vuoden vieriessä menneisyyden verhoon ja uutta armon vuotta odottaessamme, olemme veljien Valtasen ja Ojalan kanssa tulleet tänne Koivulan sisaren ja veljen lämpimään kotiin ja syöneet täällä ensimmäisen aterian v. 1947.

Hirvisuon setä isänä ja puolisona

VAIKKA Hirvisuon sedän ajallinen työ vaatikin häneltä paljon aikaa, siitä jäi kuitenkin vielä perheelle. Hän oli lähellä lapsia aina kehdosta alkaen. Hän yhdessä lastensa kanssa suunnitteli leikkejä, oli aina valmis vastaamaan kysymyksiin, keksi kaiken näköistä huvia lasten iloksi.

Kouluvuosina lapset saivat vapaasti mennä isän luo läksyineen ja muine kysymyksineen. Matematiikka oli hänelle mieliaine, ja sitä hän jaksoi selvittää jälkeläisilleenkin.

Kun kouluvuosina usein ihmeteltiin sitä, toiset käyvät elokuvissa, miksi me emme saa käydä, ei setä sanonut, että ei saa käydä, mutta selitti selittämästä päästyään, mitä elokuvissa käyminen on. Siellä istuvat vain pilkkaajat, sieltä saa pahan omantunnon. Monella tavalla hän toi esille elokuvan vaarallisuuden ja sopimattomuuden kristityille. Lopuksi hän jätti sitten päätäntävallan lapsille itselleen. Senhän tiesi, miten siinä oli tehtävä. Ei ollut varaa lähteä sille tielle. Nuorena saattoi joutua sellaiseenkin, joka ei ollut oikein. Tuskaisin mielin palattiin kotiin, ja mentiin kertomaan Isälle. Isä ensimmäisenä saarnasi anteeksi, ja sitten isän hellyydellä selitti asian. Taas oli hyvä olla.

Kun kotiin tuli vieraita, haettiin lapset aina mukaan vierasten keskelle. Sinne vierasten ja isän selän taakse saatettiin nukahtaa, kun ei enää jaksanut kuunnella. Monet keskustelut uskovaisten vieraitten kanssa ovat jääneet mieleen, ja lapsena kuullut selvittivät monia kysymyksiä.

Vaikka Hirvisuon veli oli leppoisa ja hyväntuulinen, ei hän vitsaakaan säästänyt, jos näytti siltä, että se oli tarpeen. Piiskaaminen tapahtui
kuitenkin sellaisella isällisyydellä, joka ei synnyttänyt katkeruutta isää kohtaan.
Puolisona hän oli auttavainen ja pitkämielinen. Ei hän vähällä kiivastunut. Jos näytti vaikealta, hän saattoi lähteä ylitöihin tai kirkkoon. Ei hän unohtanut vaimon merkkipäivää, eikä kuultu, että hän olisi sanonut pahaa sanaa. Varsinaisiin kotitöihin, ruuanlaittoon ja astian pesuun, siivoukseen ja muuhun sellaiseen hän ei juuri usein osallistunut.


Hirvisuo kristittynä ja sananpalvelijana


Hirvisuon ollessa Ranualla, siellä oli pappina O. H. Jussila. Siellä häntä oli puhuteltu uskon asiasta. Sen aikaiset ihmiset ovat kertoneet, että hän oli aluksi kiivastunut, mutta sai kuitenkin parannuksen armon ennen avioliittoon menoa. Hänestä tulikin sitten monelle kristitylle uskollinen ystävä ja isä. Hänen luokseen tulivat nuoret ja vanhat puhumaan asioistaan, ja kysymään neuvoa. Puhujankin paikalle hänet asetettiin joskus ennen vuotta 1936. Pikkuesikoisuus oli ottanut omansa Tampereella, ja sinne meni silloinen puhujakin. Hirvisuon veli kutsuttiin sananpalvelijaksi Tampereen rakennusmestarien talolla pidetyissä seuroissa. Lapset muistelivat tätä hetkeä. Toiset ihmettelivät, ja menivät kysymään äidiltä, miksi isä meni tuonne, eikä Juntusen setä, niin kuin tähän asti. Vanhemmat lapset käsittivät asian vakavuuden, ja rukoilivat isän puolesta, että Jumala antaisi puhuttavaa. Hirvisuo oli Tampereen Rauhanyhdistyksessä keskeinen henkilö. Hän oli mukana miltei kaikissa yhdistyksen järjestämissä tilaisuuksissa, ja osallistui moniin tehtäviin. Vuosikokousedustajana hän ehti olla usein, ja monelle ovat jääneet mieleen ne puheenvuorot, joita hän siellä käytti. Riitakysymyksissä hän koetti olla rauhallinen sovittaja, mutta aina totuudessa pysyvä.

Sielunhoitajana häntä käytettiin paljon. Hän oli lukittu astia, joka ymmärsi
toisten heikkouksia, ja oli aina valmis keskustelemaan. Hänen saarnoistaan loisti lämmin rakkauden henki, joka sulatti kuulijain sydämet. Toisaalta ne olivat asiallisia, ja hyvin Raamattuun perustuvia. Hän ei makeilemalla kerännyt laumaa itselleen, vaan Kristukselle. Siitä huolimatta hän oli kaikkien rakastama.

Hirvisuon setä luki paljon Raamattua. Usein ruokatunnille tullessaan hän oikaisi vähäksi aikaa ruokalevolle, aikansa luki, ja saattoi sitten nukahtaa. Avonainen Raamattu jäi rinnan päälle. Se oli hyvin puhutteleva näky. Usein
myös iltasella jäi viimeksi Raamattu käteen, kun matkaaja nukahti.

Vieläkin on Tampereella muutamia uskovaisia, jotka ovat Hirvisuon kanssa käsikädessä kulkeneet siitä alkaen, kun hän Tampereelle tuli. Kyynelsilmin he muistelevat niitä aikoja, erikoisesti setää.


Työpäivä päättyi

HIRVISUON sedän työpäivä päättyi monen mielestä liian aikaisin. Sairaus vei voimat, ja vaikka lääkäreitten apua oli ympärillä, ei päivien lukua hänenkään kohdalla voitu jatkaa. Kutsu kuului, ja muutto kotiin tapahtui hyvin kilvoitellun matkan jälkeen 15.8.1951. Kun sanoma sedän kuolemasta saavutti Siionin asuvaiset, nousi monesta sydämestä tuskainen huokaus, mutta myös kiitos. Kiitos siitä siunauksesta, jota hän oli ollut jakamassa, ja kiitos siitä, että yksi kiusattu matkamies on nyt levossa. Hirvisuon sedän poismenon aiheuttamia tuntemisia elävästi kuvaa erään sisaren kirjoittama runo, joka kuuluu näin:


HIRVISUON sedän muistolle

On setä poissa, poissa keskeltämme
Hän meni kera suven kukkien.
Vaan muisto kallis säilyy mielessämme
ja kaipuu suuri täyttää sydämen.

Me sedän muistamme ain' leppoisana,
Kuin lämmin tuike loisti katseessaan.
Muistamme nöyränä ja valoisana
ain' suuri rakkaus soi sanoissaan.

Myös nuorille tien kaidan matkaajille
hän oli ymmärtävä ystävä,
ja siksi jäikin meille jokaiselle
niin rakas, kallis muisto sedästä.

Hän miksi pois jo nyt, näin kyselemme
oi emme vielä olis' antaneet,
Kuitenkin taivaan tahtoon tyytykäämme,
Kun enkeljoukot ovat kantaneet

Jo matkamiehen maasta taisteluiden,
rannalle rauhan, kotikunniaan,
Sumusta maan, alhosta huokausten
ikuiseen suveen, ilmaan kirkkaampaan.

Hän siellä on perillä, voittajana,
sen mitä uskoi, nyt saa omistaa,
Ei enää tiellä, ristinkantajana
tarvitse taistelussa taivaltaa.

Ah, sinne usein tähyili hän täältä
jo silmiin siinsi autuaitten maa.
Oi onnea, kun myrskyn, sumun säältä,
jo ikirauhan maahan käydä saa.

Ei siellä koskaan yötä, kyyneleitä,
soi lakkaamatta laulu uuden maan,
Ei aurinkoa murhepilvet peitä,
on siellä päivä kirkas ainiaan.

Myös meitä Herra, armollasi kanna
Sun lapsiasi poikki korven maan.
Ja kerran matkan päättyessä anna
Sun luokses käydä laumaan kiittävään.

22. elokuuta 1951 Tampereen Siioni saattoi Viljo Johannes Hirvisuon tomumajan Kalevankankaan hautausmaahan. Hiljainen nyyhkinä kertoi sydämen kaipauksesta, ja silmäkulmassa kiiltävä kyynel eron ikävästä.

Setä on nyt poissa, mutta hänen muistonsa elää. Kun lasten kanssa isästä keskusteltiin, usein ääni murtui ja silmäkulma kostui. Näytti siltä, kuin isän kuva olisi ollut keskellä.

Päivämies 23.1.1972
Lehdestä ei löytynyt kirjoittajan nimeä

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko:
ViestiLähetetty: 18 Joulu 2018, 10:40 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Viestit: 6936
Paikkakunta: Suomenselkä
Päivämiehen tarpeellisuuden saneli käytännön pakko
– Kristillisellä sanomalehdellä oma ulkoasunsa –


On erinäisiä kysymyksiä, jotka meidän tulee selvittää itsellemme voidaksemme ottaa oikealla, tavalla kristillisen sanomalehden. Jotta sanomalehti voisi elää, on sen pysyttävä kiinni omissa elinehdoissaan. Sellaisia ovat mm ilmoitukset. Niihin nojaa sanomalehden talous aivan kuten meilläkin jokaisella on oma aineellinen nojamme niin hengellisiä kuin me lienemmekin." Sanat ovat saarnaaja Pekka Laatikaisen, Rantsilasta. Hän (selost)aa seikkaperäisesti Päivämiehen elinehtoja seuraavassa lausunnossaan.

Kuten ei kristillisyytemme missään kohden, niin ei Päivämies -lehtemmekään tavoittele tämän katoavan maailman kunniaa. Sen kunnia on Jumalan kunniaa. Kun jumalanvaltakunta menestyy, on se Jumalan nimelle ylistykseksi.

Onpa huomattu nyt lehden ilmestyttyä mainita sellaisestakin "vaarasta", että sen lukeminen veisi ajan raamatun lukemiselta.

Sikäli kun tuollainen Pelko on totuudellista, on sanottava, että Päivämieshän sisältää kirjoitettua raamatun sanaa, jota Henki seurakunnassa selittää. Tässä tarjoituu apuneuvo raamatun oikeaan avautumiseen. Sitä on varmaan jokainen rehellinen raamatun tutkistelija yksinomaan kiitollinen. Lunastuksen salaisuuttahan Päivämies kirkastaa.

Entä tämä: sortaako Päivämies Siionin Lähetyslehteä, tahtoo sanoa, vähentääkö harrastusta sitä kohtaan?
Kun kaksi saarnaajaa lähtee yhteiselle lähetysmatkalle, ollen molemmat yhdenkaltaisessa opissa ja samassa uskonhengessä, niin ovathan he molemmat yhtä lailla myös köyhiä. Ei ole heillä muuta kuin armo varana. He tekevät työtäkin vain sen lahjan määrän mukaan, minkä Jumala antaa.
Eivät he toisiaan syö eivätkä sorra, vaan ovat toisilleen tukena ja turvana.
Näin tekevät toistensa rinnalla työtä Jumalan evankeliumissa myös Päivämies ja Siionin Lähetyslehti.

Ja johan me olemme havainneet, miten Suomen Siionille on tuotu rohkaisevaa viestiä myöskin ulkomailla asuvilta, ja samassa uskossa matkaavilta veljiltämme ja sisariltamme Herrassa.
Herran seurakunnan päivittäiset ja viikoittaiset kuulumiset saamme sanomalehtemme kautta nopeammin ja tuoreempina, kuin olemme varemmin saaneet. Ajattelen tässä lähinnä viestejä matkaystäviemme siirtymisistä sapatin lepoon.

Niin, nuo maalliset ilmoitukset?
Niillähän tietysti turvataan vain maallisen puolen toimeen tuloa.
Vaikka tämä maallinen näkyykin sanomalehden palstoilla, en usko sen olevan niin vaarallista maallisuutta, kuin sen, joka asuu omassa povessamme. Sen mukanamme kuljettaminen on todella vaarallista.

Se on kuitenkin kuljetettava! Ensimmäisestä näytenumerosta asti olen tätä lehteä seuraillut. Muuta en osaa toivoa, kuin sitä, että se kaikin puolin menestyisi ja osuisi jokaiseen kotiin tuoreen öljypuun lehden tuojana.

Haastateltu: Saarnaaja Laatikainen
Päivämies 18.11.1954

_________________
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4


Taavetti on tönäissyt viestiketjua viimeksi klo 18 Joulu 2018, 10:40


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 4 viestiä ] 

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

Etsi tätä:
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia