Kristillisyytemme käsitteistä

[lukkari]

Minua hiukan vierastuttaa, kun joku saattaa kysyä; oletko uskossa. Tähän tekee aina mieli vastata en, vaan olen armosta uskomassa. Tuossa ensimmäisessä sanonnassa on vahva omavanhurskauden tuntu.

Toinen asia nousee mieleen, joka liittyy vanhurskauttamisoppiin. Sanotaan, että kun minä tulin uskoon. Kuvaa kyllä aivan oikein heidän uskoansa. Elävässä kristillisyydessä on aina ymmärretty, että kun minä sain parannuksen armon.

Joh. 15
6 Ette minua valinneet, vaan minä valitsin teidät, ja sääsin teidät, että te menisitte hedelmää tekemään ja teidän hedelmänne pysyis: että mitä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän antaa teille.

Toisaalla Raamatussa puhutaan siitä, kuinka arpa lankesi minulle ihanasta maasta...

Tämä ei ehkä liity aiheeseen, mutta laitan sen kuitenkin tähän. Suviseuroissa (toimittajat) aikanaan kyseltiin sitä, että kuka teidän seuroissa pääpuhuja/pääesiintyjä. He saivat aivan oikean vastauksen. Kysyjille vastattiin se on Herra Jeesus. Sen sijaan muualla hengellisyyksissä korostetaan ihmistä. On jalovaaroja, juntusia ja markkukoivistoja. Voit tässä yhteydessä lukea ajatuksella vasemmassa yläkulmassa olevan Raamatun kohdan Matt. 18:1-3

Teillä rakkaat on varmaan muitakin "kaanaankielen" käsitteitä, mitkä eroavat tämän maailman kristillisyyksien käsitteistä.

[Weha]

Toivottavasti en sekoita tätä nyt taas aivan toisenlaisellakin evankeliumilla. Aivan oikein "Lukkari", kun puhuit ratkaisukristillisyydestä/hurmahengistä. Mutta sitten on se hengellisyys, jossa olen itsekkin ollut aiemmin. Nimittäin siellä, ei taas puhuttu parannuksesta ja uskosta paljonkaan, koska se mieletään juuri tohon hurmahenkisyyteen ja omavanhurskauteen. Esim. kun siellä kysellään, kun seurakuntaan liittyy, mitä ihmisen tulee tehdä, että hän pelastuu? Oikea vastaus heille on, ettei yhtään mitää. Näin minäkin vastasin kun sinne liityin.

Tässä on aikamoinen passiivisuus lähellä, kun koitetaan vältellä ratkaisukristillisyyttä. Onkin hyvä kysyä, myös pyhityksen suhteen: Room.6:1. Mitäs siis meidän pitää sanoman? Pitääkö meidän vielä synnissä oleman, että armo suuremmaksi tulis?
2. Pois se! Me, jotka synnille kuolleet olemme, kuinkas meidän vielä pitäis siinä elämän?

Aivan oikein, on puhua parannuksen teosta ja parannuksen armosta, niinkuin Raamatussa ja kristillisyydessä onkin puhuttu. Näin on selkeä ero maailmaan, kuitenkin ymmärtäen sen, että parannus ja mielenmuutos, on alusta loppuun Jumalan teko. Sehän on jo Pyhän Hengen teko, kun sydän synnistä hätääntyy ja etsii armoa. Tämä siksi, kun halusin mainita, että on kahdenlaista äärisuuntausta olemassa. Molemmat ovat siis väärää vanhurskautta. Näin oon asian ymmärtänyt. Korjatkaa rakkaat jos väärin kirjoitin.

[Sinikettu]

Aikaisemmin minulla oli ongelma miten ilmaista uskoa, koska vierastin sanontaa "olla uskossa". Uskoontulohetkeä omalla kohdalla en tiennyt, joten siitä ei tarvinnut puhua. "Tulin uskoon" kuulosti todellakin siltä kuin ihminen itse olisi ansioitunut siinä, vaikka se on Jumalan teko. Vierastin myös sitä, kun kuulin sanottavan, että jokaisella on jossain elämänsä vaiheessa tilane, jolloin on tehtävä ratkaisu. Oma ratkaisun tekeminenkin tuntui oudolta, enkä sitäkään osannut käyttää. En osannut edes sanoa milloin olisin itse edes sellaista tehnyt. Nuo sanonnat todellakin korostavat enemmän ihmistä kuin Jumalaa.

Parannuksen armon saamisen jälkeen minusta tuntui vaikealta sanoa että olen tehnyt parannuksen. Se johtui siitä, että tuntui vaikealta sanoa, että nyt vasta olisin tullut vaivaan synnin tähden ja halunnut uskoa evankeliumin. Ei siinä mitään yhtäkkistä muutosta ollut tapahtunut. Niin minä olin ennenkin halunnut uskoa. Muuten parannuksen armon saaminen tuntuu oikealta ilmaisulta, koska siinä käy selvästi ilmi se, että Jumalan teko ja Hänen armoaan on, kun ihminen tulee synnintuntoon ja haluaa uskoa synnit anteeksi. Hiljattain minulle selkeni, että parannuksen armon saaminen on myös sitä, että ymmärtää mistä oikean synninpäästön saa. Siis vaikka on uskonut Jeesuksen Kristuksen omaksi vapahtajakseen ja ainoaksi tieksi pelastukseen ja vaikka on haluannut synnit anteeksi uskoa niin oikea parannus tapahtuu vasta sitten, kun on saanut synnit anteeksi toiselta ennen uskoneelta, joita kaikkein varmimmin löytyy rauhanyhdistyksistä. Kun minä tällaiseen ymmärrykseen pääsin niin on tuntunut helpolta sanoa, että olen tehnyt parannuksen.

Osasinkohan oikein näitä ajatuksia kirjoittaa niin että tulin ymmärretyksi? Haluan vielä kommentoida tuohon Lukkarin mainintaan siitä, että vl-seuroissa pääpuhujana on Herra Jeesus, kun muualla se on aina joku ihminen. PAikkakuntani sanomalehdestä kirkollisilmoituksia lukiessa minua häiritsee kovasti se, että on usein maininta, että mukana se-ja-se. Onhan se sinällään hyvä, että ihmiset näkevät minkälainen tilaisuus kyseessä on, koska niistä mukana olijoista voi jo monesti päätellä kuka tilaisuuden järjestää. TOisaalta se on minusta henkilöpalvontaa. Jos pääpuhujana saa olla Herra Jeesus Kristus, on aivan sama kenen kautta Hän puhuu. Toisaalta ehkä muualla ei jokaisen puhujan kautta Herra Jeesus Kristus pääse puhumaan, jolloin on tärkeä mainita, jos paikalla on joku, jonka kautta niin tapahtuu. Vai miten se muualla on, ajattelevatko he, että ihminen on vain suu, jota Jeesus Pyhän Hengen kautta käyttää, vai onko puhuja muuten Raamatun hyvin lukenut ja paljon ymmärtävä ja siksi puhuu hyvin?

[Weha]

Olen ymmärtänyt silleen, että Pyhä Henki puhuu omiensa kautta, siis uskovaisten seuroissa. Se ei puhu eritavalla eripaikassa. Jumala ei ole sekaseuran Jumala, sanotaan monessakin koden Raamatussa.

Minulle ainakin Jumalan valtakunnan raja on kirkastunut selväksi. Se on kuin maahan piirretty viiva: "Sen toisella puolella ovat kaikki epäuskoiset": Tiit.3:10. "Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti, 11. sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut".

--Siis kyse on hengellisestä karttamisesta. Minua saa vapaasti uskon sisaret ja veljet korjata, jotka ovat paljonkin pätevämpiä, kertomaan näitä. Minuahan painaa vääränhengellisyys, etten ole lapsuudenuskova.

[lukkari]

Kyllä me parannuksen teon kautta Jumalan valtakuntaan sisälle tulemme. Ja parannusta siksi saarnataan, Kristuksen käskystä Jumalan valtakunnassa aivan kuten weha tuossa edellä kirjoitti. Täytyy kuitenkin huomata se, että Jumala itse vaikuttaa sen teon meissä. Siksi sitä kutsutaankin parannuksen armoksi.

Joh. 6

28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.
30 Niin he sanoivat hänelle: mitä ihmettä siis sinä teet, että me näkisimme ja uskoisimme sinun päälles? Mitä työtä sinä teet?
31 Meidän isämme söivät mannaa korvessa, niinkuin kirjoitettu on: hän antoi heille leipää taivaasta syödäksensä.
32 Niin Jesus sanoi heille: totisesti, totisesti sanon minä teille: ei Moses sitä leipää antanut teille taivaasta; mutta minun Isäni antaa totisen leivän taivaasta.
33 Sillä Jumalan leipä on se, joka taivaasta tulee alas ja antaa maailmalle elämän.

[lukkari]

Hauska huomata, että täällä käy muitakin ihmisiä lukemassa näitä kirjoituksia. Kempeleläinen on palstalla ainakin vieraillut, vai mitä Hannu

[Weha]

Aivan niin Lukkari. Kovin vähän se kempeleläinen kommentoi. Tunnustuskirjoja käytti, mutta eihän sekään ole mikään Raamattu . Tunnustuskirjat itse sanovat, että sen oppi on tarkistettava Raamatulla, joka on ylin ohje. Ortodoksi luterilaisethan sen on koonnut, Lutherin kuoleman jälkeen.

Sivumennen sanottuna, on kristillisyydessä opetettu, että Esim. Eihän Lutherkaan opettanut lain kolmatta käyttöä, mutta kohta hänen kuoltuaan lihalliset ihmiset toivat lain opettajan ja orjuuttajan kirkkoon. Ei Jumalan lapsi määrittele syntiä lain taulujen avulla, sillä laki on hengellinen ja taulut ovat tarkoitettu herättämään lihallisia. Pyhä Henki elävässä seurakunnassa puhuu ja sille äänelle Jumalan lapsi tahtoo olla kuuliainen ja syntinä hyljätä se minkä Henki kirkastaa olevan uskolle ja hyvälle omalletunnolle vaaraksi.

[O.M]

Kyllä me parannuksen teon kautta Jumalan valtakuntaan sisälle tulemme. Ja parannusta siksi saarnataan, Kristuksen käskystä Jumalan valtakunnassa aivan kuten weha tuossa edellä kirjoitti. Täytyy kuitenkin huomata se, että Jumala itse vaikuttaa sen teon meissä. Siksi sitä kutsutaankin parannuksen armoksi.

Onpa hyvin tiivistetty. Ei epäuskoisia voi eikä saa kehottaa passiivisuuteen, vaan suruttomien tuntoa on heräteltävä lakisaarnalla ja murheellisia lohdutettava evankeliumilla. Ihmistä on kehotettava tekemään parannus, koska Raamattu niin kehottaa. Parannus on kuitenkin kokonaan Jumalan vaikuttama ja siinä ei ole mitään ihmisen omalta puolelta tulevaa osuutta, vaan se on Jumalan teko ihmisessä.

Ymmärrän hyvin noita Puatin pohdiskeluja. Itse olen pohdiskellut samansuuntaista. Parannuksen teko kuulosti välillä korvissani vähän liikaakin teolta. Tosiasia kuitenkin on, että Jumala ei ole tarkoittanut epäuskossa vaeltavaa jäämään passiiviseksi, vaan hänen hyvä ja otollinen tahtonsa on, että hän parannuksen teon kautta ottaa tuhlaajapojat ja -tyttäret takaisin lapsikseen.

Joh. 6

28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.

Tuosta korostan paria kohtaa. Kysymys oli: Mitä meidän pitää tehdä, mutta vastaus on: usko on Jumalan työ. Se ei poista tosiasiaa, että on pyydettävä ahtaasta portista käydä sisälle.

[lukkari]

Lukkari:

Juuri tuo oli minunkin ajatus. Arkailen vain korostella tekstiä toisinaan...

Joh. 6

28 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää tekemän, että me taitaisimme Jumalan töitä tehdä?
29 Jesus vastasi ja sanoi heille: se on Jumalan työ, että te uskotte sen päälle, jonka hän lähetti.

O.M:
Tuosta korostan paria kohtaa. Kysymys oli: Mitä meidän pitää tehdä, mutta vastaus on: usko on Jumalan työ. Se ei poista tosiasiaa, että on pyydettävä ahtaasta portista käydä sisälle.