Kalle Kemppainen: Taivaan terveisiä

[Taavetti]

Taivaan terveisiä

1 Piet. :1-6


Niin kuin kuulimme, näitä terveisiä on rakas Isä, pyhän sanansa kautta, palvelijansa suulla julistanut ja kirjoituttanut. "Ei ole yksikään profetia Raamatussa tapahtunut omasta selityksestään, mutta Jumalan pyhät ihmiset ovat puhuneet vaikutettuna Pyhältä Hengeltä." Siis ei ole Pietarikaan omia sanoja kirjoittanut. Pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutettuina Pyhältä Hengeltä.

Sen tähden me nytkin kuulemme, emme Pietarin sanoja, vaan rakkaan Isän sanoja. Näitä meidän köyhä sielumme tarvitseekin. Pietarille oli kyllä erityiset lahjat annettu. Hän oli ne saanut omalta rakastajaltaan Jeesukselta. Hänelle vastattiin: Kun sinä minua rakastat, niin "ruoki minun lampaitani".

Keitä ne ovat ne Jeesuksen lampaat?

Sinäkin, Jumalan lapsi, joka tunnet monta kertaa siellä kotikiusauksissa itsesi kylmäksi, sinäkin olet Jeesuksen lammas. Olet kalliilla verellä lunastettu. Taivaassa valvotaan, ettei lapsi nääntyisi.
Pyydätkö sinä olemaan Jeesuksen lammas? Voi, kuinka se on hyvässä hoidossa, tuo Jumalan lapsi! Kuulkaapa, te nuoretkin, jotka olette nuoruudesta asti saaneet Jeesuksen ystävinä kulkea, täällä Isä Jumala Pyhän Hengen kautta meille puhuu tällä tavalla: "Isän Jumalan aivoituksen jälkeen." Onko se hauska hetki, kun saa kuulla Isän sydämeltä terveisiä? Nämä eivät ole Pietarin sanoja, vaan Isän Jumalan aivoituksen jälkeen. Minkälainen aivoitus se on hänellä lapsiaan kohtaan? Tässä Isän Jumalan aivoituksessa kuuluvat sanat: "Hengen pyhittämisen kautta kuuliaisuuteen." No, ei kai tämä liene paljon vaadittu rakkaalta Isältä, kun ainoastaan tämä, että olepas kuuliainen lapsi! Onhan sinulla halu, Jumalan lapsi, olla kuuliainen? Sinulla, kiusattukin, niin kuin minullakin on halu, ja me lupaamme olla kuuliaiset rakkaan Isän sanalle. Kuuliaisuudelle on suuri lupaus Raamatussa — se on oman rakkaan Isän sana: "Kuuliaiset minä hyvästi siunaan, mutta tottelemattomat minä rankaisen".

Mitä me ymmärrämme oikein kuuliaisuudella?

Jos esimerkiksi luonnollisella vanhemmalla olisi kaksi lasta, toinen noista lapsista olisi sen kaltainen, että mitä isä ja äiti sanoo, se ahkeroisi kuitenkin yrittää sen jälkeen. Tästä lapsesta on luonnollisella vanhemmalla niin suuri ilo, että jopa naapurissa käydessä kehahtaisi äiti, että kyllä se ainakin tekee, niin kuin minä sanon. Vanhemmat iloitsevat tuollaisesta lapsesta.
Mutta kun katsomme toisaanne päin, niin kuin usein tapahtuu, että jos vanhin kuinka lastansa rakastaa. Ja kun se rakastaa, ja kun se rakastaa sitä, se luonnollinenkin vanhin, se koettaa jotakin hyvää toimittaa lapsilleen. Mutta selvästi vanhin näkee: ei minun hyvää tarkoitustani lapsi ota vastaan. Kuinka se tuo murheellisen sielun! Tämä on tottelematon, mutta tuo edellinen oli kuuliainen. Kun nyt Jumala, rakas Isä, kuuliaiset aikoo hyvästi siunata, niin minä uskallan tässä Jumalan lasten suuressa juhlakokouksessa sanoa, että täällä taitaa olla muitakin, enkä vain minä, jotka olemme sieltä jumalattomuudesta tulleet. Isä veti rakkaudessaan sieltä pois. Muistatko, sisareni ja veljeni, että kun se kuuliaisuus Isälle osoitettiin, että kysyttiin, saako sitä näin suuri syntinenkin uskoa? Se oli ensi kerta. Jättikö Isä silloin sinua siunaamatta? Ei! Hän siunasi, kuulkaa, niin hyvästi, että jos sillä vuorokaudella olisi elämän lanka katkennut, niin olisimme olleet taivaassa. Isä siunaa kuuliaisen lapsen. Mutta minun täytyy sanoa, rakkaani: emme jaksa aina olla niin kuuliaisia kuin tulisi. Eihän ole teidänkään matkanne kai niin onnistunut, vaikka olisi pitänyt onnistua. Ei se ole minunkaan matkani niin onnistunut, ettei olisi jalka luiskahtanut tällä elon tiellä. Mutta kun jalka luiskahtaa, niin mikä se on tuo ääni tuolla rintain alla, joka sanoo: pane synti pois? Se on Isän rakkaan ääni, joka Pyhän Hengen kautta näin sanoo. Kun Isän Henki asuu lapsessa, hän sanoo: panepa synti pois! Kun sille kuuliaisuuden osoittaa, niin käy kuten eräälle vaimolle kerran.

Hän hyppeli meidän pirtin lattialla Ja sanoi: - pääsin toki tuostakin painajaisesta. Se tahtoo olla painajaisena, kuulkaahan, kun kovin kuormittuu Jumalan lapsi. Mutta minulle piru usein sanoo, että ei ole nyt mukava tilaisuus, ei ole sopiva tilaisuus. Isän täytyy silloin nähdä, että ei lapsi osoita kuuliaisuutta. Mutta tuottaako se iloa luonnon vanhemmalle? Ei, vaan raskasta murhetta. Kun minä hyvää tarkoitan eikä ota kuuleviin korviinsa.
Emmekö päätä, että viedään kotia niitä terveisiä, että minä tahdon tästedes kuuliaisempana kulkea, etten tahtoisi Isän mieltä murheelliseksi saattaa? Tämä on Isän Jumalan aivoitus. Ei tämä ole minun sanani.

Mikä vielä Isän Jumalan aivoituksessa on eteenpäin, niin sanotaan näin: "Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskottamiseen." Tämä on nyt Isän aivoitus. Vaikka hurskas maailma sanoo, että se on "villiläisten" keksintöä. Mutta lieköhän se taivaan Isä villiläinen maailman lasten silmissä, kun hän on tämmöisen liittänyt pyhään aivoitukseensa: "Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskoittamisen kautta armo ja rauha lisääntyy". Jokainen Jumalan lapsi saattaa näissäkin seuroissa sanoa, että en mistään muualta ole armoa ja rauhaa rauhattomalle sielulle saanut kuin ainoastaan tämän Isän Jumalan aivoituksen jälkeen, vain Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskoittamisen kautta. Sieltä se on armo ja rauha vuotanut. Mutta tämä on tapahtunut Isän Jumalan aivoituksen jälkeen. Kuka Isän Jumalan aivoituksen voisi toiseksi tehdä? Ei kukaan. Jos koko maailma, kun sinä yksinäsi seisoisit tämän maan kamaralla ja jokainen huutaisi, että sinä olet väärässä. Niin et ole sittenkään väärässä, koska Isän Jumalan aivoituksen jälkeen olet armon ja rauhan saanut.

Kallio ja rakkauden muurit

Tällä kalliolla me seisomme. Kun kirjoittaa näitä Pyhän Hengen antamia sanoja, niin hän sanoo: "Kiitetty olkoon Jumala." Kuulkaa kaikki ystäväni: mikähän uskovainen se Pietari oli? Hän kiittää Raamattua kirjoittaessaankin Jumalaa. Semmoinen uskovainen Pietari oli. Kuulin illalla semmoisiakin väitteitä, että missä raamatun paikassa olisi, että Jumalan lapset ovat kiittäneet. Voi hyvänen aika sitä pimeyttä, missä ihminen on! Niitä olisi täksi päiväksi luetella niitä merkintöjä, mutta kuitenkin sanon vain yhden asian, joka vakavasti löytyy Nehemian kirjasta. Kun vankeuden maasta palattiin, Jerusalemin temppelin perustus laskettiin — mutta siinä olisi paljon meillä muuta puhumista — ensin rakennettiin muurit ympärille. Ne täytyi olla Jumalan valtakunnan ympärillä muurit, ja ne ovat rakkauden muurit. Ja kun piru ei ole joutilaana, se tahtoo nyt siihen muuriin tehdä halkeimia ja siitä sielunvihollinen kurkistaa sisään, minkälaisia siellä ovat Jumalalla lapset. Se tekee yötä ja päivää, veljet ja sisaret, että saisi halkeaman tuohon rakkauden muuriin. Mutta kuulkaahan, kun meillä on lupa panna kädet kaulaan ja uskoa synnit anteeksi riitaveljen kanssa, niin muurin rako tulee niin ehjäksi, että eipä maailman lapsi näekään. Niin tehtiin silloin, kun vankeuden maasta palattiin. Ensimmäiseksi piti muurit paikata ja halkeamat korjata. Mutta sitten kun temppelin peruskiviä ruvettiin hakemaan, niin sanotaan, kun se oli yhdeksi soraläjäksi, se pyhä kaupunki, tehty niin sanotaan näin, että "multaa on paljon ja kantajain voimat väsyvät." Mutta aina kun työtä tehtiin, niin sieltä joku palanut kivi löytyi, sieltä muran seasta. Oletkohan sitä sinä, ystäväni, niin palanut kivi ollut kuin minä: vain suuri syntinen? Pelkäsit, ettei Jumalan armokaan kuulu. Mutta kuitenkin se niin hyvälle paikalle, se palanut kivi, asetettiin, että hopeaiselle jalustimelle; se on, armosta uskomaan kaikki synnit anteeksi. Pilkkaajat pilkkasivat ja sanoivat, että sallimmeko me tuota rakennusta tehdä. Niin ne toiset sanoivat, että antaa tehdä, se on niin löyhistä aineista rakennettu, että jos ketut menevät sinne, niin ne levittävät koko työn. Eikä se taida maailman viisas poika korkeampana meidän työtämme vieläkään katsella.
Niin, emmehän me kaksisia, rakkani, olleet, kun me sieltä mustasta maailmasta tulimme. Kyllä me olimme synnissä palaneita kiviä. Ja siitä olisi syytä nytkin kiittää rakasta Isää, että kun hopeaiselle jalustimelle on asetettu. Sillä tahdotaan kuvata: Kristuksen lunastuksen päälle olet sinä asetettu, niin kuin minäkin. Ja siinä syntinen tulee autuaaksi. Ja sanotaan, että kun vihdoin viimein suurella vaivalla ja työllä temppelin perustus laskettiin, ja viimeinen kivi paikoilleen pantiin, niin sanotaan, vanhat muistivat vielä sen entisen temppelin. Mutta kun vanhat muistivat, kuinka siellä Jumala oli armollinen minullekin, niin ne ilosta he itkivät. Mutta kuulkaahan, nuoret! Siellä sanotaan: "nuoret ilosta nauroivat".

Kansan ääni oli niin suuri, ettei itkun ääntä erottanut, ja ääni kuului kauas.
Ovat ne "lestadiolaiset" ennenkin, kuulkaa, iloinneet. Ne ovat olleet kansan nauruna vain. Sama se sille on. Ne ovat kunniaan käyneet jo sisälle.

Pietari oli samanlainen. Hän kiittää Jumalaa Raamattua kirjoittaessaankin. Täällä sanotaan: "Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä!»
Mistä hyvästä hän kiittää Jumalaa? Hän sanoo siitä hyvästä kiittävänsä, että Jumala on jälleen synnyttänyt hänet elävään toivoon.

Voi, te nuoret ruusut, te ette tiedä, kun olette lapsuuden kristityitä, kuinka synkkään syvään synnin mutaan vajoo ihminen jo nuorena. Siellä ei ole elävää toivoa. Mutta muistapa, ystävä kallis, mistä sinä olet elävän toivon saanut. Oletko sinä samasta paikasta saanut kuin Pietari? Pietari ei ole kateellinen. Hän sanoo, että hän on elävän toivon saanut ylösnousemisen kautta kuolleista.
Paavali yhtyy tähän ja sanoo, että jos Kristus olisi jäänyt kuoleman hautaan, niin meidän uskomme olisi silloin turha ja me olisimme vielä kadotetussa sielun tilassa. Kristuksen ylösnousemisessa on niin suuri voima, että synnin kuolleesta tilasta ihminen pystyy Herran Jeesuksen ylösnousemisen voitonsanoman herättämään. Onkohan se meitäkin herättänyt, jotka olemme mutkan maailmassa käyneet? On sen tarvinnut todella herättää, veli rakas. Sieltä meistä useimmat ovat kotoisin. Kun me seuraamme sitä voitonsanomaa, jonka Herra Jeesus kuoleman alta toi, sillä kuolema ei voinut häntä allansa pitää, koska hän kaikki syntimme sovitti, niin hän kuoleman voittajana nousee kuoleman alta.

Lukittujen ovien takana

Sitten hän ilmestyy sinne lukittujen ovien taakse, kun pimeä oli. Jeesus seisoi heidän keskellänsä ja sanoi. Mitä hän ensimmäiseksi, rakkaani, sanoi? Tämän: osoittaen heille kätensä ja kylkensä hän sanoi: "Tulkaa ja ruvetkaa näihin." Mutta kuulkaa, hän sen teki omassa lastensa laumassa. Silloin, kun sinä ja minä olimme hukkuvassa maailmassa, niin me emme Jeesuksen haavoista tienneet mitään. Olkoon siellä hurskautta eli jumalattomuutta, niin minä yhdellä sanalla sanon oman kokemiseni ohjeella. Ja toiset todistavat perään, että niin kauan kuin ihminen ulkona Kristuksen valtakunnasta on, tästä armon valtakunnasta, niin ei Jeesuksen haavoista tiedetä mitään, kun hän ei ole muualla näyttänyt eikä avannut kuin lastensa valtakunnassa. Mutta kun sinä ja minä tulimme tähän lasten valtakuntaan, niin Jeesuksen haavat olivat avoinna sinua ja minua, suurta syntistä siunaamassa. Näin on asia.
Kun hän sitten osoitti heille kätensä ja kylkensä niin, hän sanoi: "Tulkaa ja ruvetkaa näihin haavoihin."

Onhan täällä ennenkin kuulunut sanoma näistä haavoista, mutta minäkin vielä sinulle sanon näistä haavoista, veljeni ja sisareni, että uskopa kaikki kotikiusaukset ja epäilykset ja synnit Herran Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Ne ovat vieläkin avoinna meidän keskellämme.
Olkaa turvattuina, lapset, rakkaat, kun Jeesus on armolähteet avannut. Täältä sanoo Pietari saaneensa elävän toivon. Minä uskallan sanoa, että näin koko Herran Siioni. Ei ole syytä suruun meillä. Kallis onnemme, kun keskellämme seisoo kuningasten Kuningas ja meidän sielujemme auttaja, ja hänellä on avoimet haavat vieläkin lapsia kohtaan.

Näillä tuliaisilla on Pietari saanut elävän toivon. Ja sinä, Jumalan lapsi, siinähän se sinäkin sait elävän toivon, kun sait Jeesuksen veressä synnit anteeksi. Silloin ne avoimet haavat hoivasivat sinua ja minua, syntiskurjaa. Siitä samasta on Pietari saanut elävän toivon. Ei lapsuuden kristitylläkään niin onnista tämä mainen matka, ettei joskus toivottomuus valtaa. (Siunauksia.) Mutta nythän me olemme samanlaisia uskovaisia kaikki. (Siunauksia.)

Siellä se on, elävä toivo, ensi kerran syttynyt sieluun, Jeesuksen rakkaudesta, kun minä Jeesukseni tähden olen, kuule, Jumalan lapsi. Ei meillä itsellämme ole mitään viemistä Jumalalle, mutta onpa ylösnoussut Jeesus, josta elävä toivo on tullut. Tämä elävä toivo kantaa, veljet ja sisaret, sillattoman virran toiselle puolelle. Siellä on Pietarikin vastassa, koska hän on samasta paikasta elävän toivon saanut. Niin me olemme jo niin kuin yhtä taloa heidän kanssansa.

Rikkaita ihmisiä

Sitten Jumala näyttää, kuinka rikkaita ne ihmiset ovat, joilla on tästä elävä toivo. Hän sanoo, että se on katoamaton, se on saastuttamaton ja se on turmelematon perintö. Minä sanon, rakkaat Jumalan lapset, että meillä on rikas Isä. Eivätkö siitä sano apostolit: ne tulevat Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Voi, veljet ja sisaret rakkaat, kun me olemme saman Isän lapsia. Kaikki. Sen tähden me olemme veljiä ja sisaria, sanokoon vihollinen mitä tahansa. Perintö on kaikille sama. Perintö on niin suuri, minä sanoisin luonnollisesti, että ei ole vielä sitä kynäniekkaa korkeassakaan koulussa syntynyt, joka voisi Jumalan lapsen perinnön laskea. Se on katoamaton, se on saastuttamaton ja se on turmeltumaton. Kyllä kai se minusta näyttää, että Paavali olisi kerran laskenut, mutta yhteenvetona minä en oikein ymmärrä, mutta saatan minä sen lukea. Kyllä kai hän matematiikassa oli siksi korkealla kuin joku toinenkin, koska hän kahdeksaa eri kieltä jo hallitsi, poika. Mutta yhteenveto tuli tuommoinen, kun hän Jumalan lapsen perinnön laski: "Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, eikä ole kenenkään ihmisen sydämeen astunut, sen Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat." Tämmöinen se on perintö. Kyllä ne ovat rikkaita, nuo Jumalan lapset. Minua haluttaa sanoa, että kun me täältä kotikiusauksiin erkanemme, niin viekää te niille kotona oleville kiusatuille semmoisia terveisiä, että me olemme rikkaan Isän lapsia. Meidän perintö on lisäksi vielä niin hyvässä tallessa, että sitä ei tämän maailman sodan kauhut eivätkä atomipommit voi tuhota. Se on siellä rakkaan Isän kotona. Siellä se on ja se on tallessa. Se on katoomaton, sanoo Herran sana, saastuttamaton ja turmelematon.

Sitten sanotaan: "Se Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään." Tässä paikassa uusi käännös sanoo kyllä selvemmin kuin vanha. Tämä sanoo tämä vanha rakas käännös, että ne Jumalan väellä — se on Etelä-Suomen murretta — mutta me pohjalaiset ymmärrämme paremmin uuden käännöksen tässä kohden: Jumalan voimalla — uskon kautta autuuteen kätketään.

Emmehän lähde koskaan pois Jumalan valtakunnasta, kun perintö on noin suuri. Jo kannattaa nuoruuden ruusutkin uhrata Jumalalle, kun on rikkaan Isän lapsi. Saisi Jumalan lapsi vähän ylpeämminkin kävellä joskus ajatellen: minä olen kovin rikkaan Isän lapsi, kun on taivaan kuningasten Kuningas minun rakas Isäni. Isältä nämä terveiset kuuluvatkin, ystäväni kalliit. Ne Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään.

Mutta mistä me nyt tuon voiman löydämme, kun me niin voimattomina joudumme siellä kotikiusauksissa kulkemaan? Apostoli sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima. Se on sitä jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Siitähän se voima vuotaa, kuule, evankeliumista. Ja eikös niin, rakkaani ole, että kun voimattomuus tulee, niin kuin vain jaksaisi näille avoimille lähteille kömpiä, niin sieltä se voima on vuotanut aina. Sieltä se vuoti ensi kerrankin, niistä avoimista Jeesuksen, verihaavoista. Evankeliumi on Jumalan voima. Luther, oppi-isämme, selittää evankeliumin ja sanoo näin: evankeliumiksi voidaan sanoa, jos saarnataan leveästi ja laveastikin Jumalan sanaa, niin sekin on tavallaan evankeliumia. Mutta sitten hän supistaa niin ahtaalle ja sanoo: kun minä saarnaan syntien anteeksiantamusta, minä saarnaan silloin parasta evankeliumia. Tämä on evankeliumin pää ja ydin ja sieltä se on voima, rakkaani, aina voimattomalle vuotanut. Niin siunattuna tänä iltana lähdemme kotikiusauksiin. Viekää semmoisia terveisiä (Siunauksia), että evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Nyt kun olemme näin Herran sanan ääressä ja tämän päivän perästä täytyy taas kotikiusauksiin lähteä. Monella sisarella ja veljellä taitaa jo sydän vapista, että siellä ovat veräjällä jo kiusaukset vastassa. Mutta onhan sinulla evankeliumi mukana. Kun voimattomuus tulee, niin käy silloin veljien ja sisarten kaulaan kysymään, saanko minä uskoa. Sieltä on ensi kerrankin voimattomalle voima vuotanut. (Siunauksia.) On aika rajoitettu ja nyt täytyy jättää vain hyvästi. Mutta kuulkaahan, matkaystäväni, kun minullakin haluttaisi taivaaseen. Minäkin tunnen itseni kuitenkin niin köyhäksi ja huonoksi kulkijaksi, — voi antakaa anteeksi Kalle rukallekin, että minäkin pääsisin taivaaseen teidän kanssanne. (Siunataan.)

Kalle Kemppainen
Siionin Lähetyslehti maaliskuu 1957

[Aromi]

Auttakaapa vähän. Nuo muut Kemppaisen Raamatunjakeet löysin, mutta en tätä:

Kuuliaisuudelle on suuri lupaus Raamatussa — se on oman rakkaan Isän sana: "Kuuliaiset minä hyvästi siunaan, mutta tottelemattomat minä rankaisen".

Pietarin ensimmäisen kirjeen alusta olivat nuo muut kohdat. Ja yksi lainaus Apostolien teoista. Mistä siis tuo kysymäni kohta?

[Taavetti]

Siinä on ilmeisesti vanhojen saarnaajien käyttämä ns. vapaamuotoinen lainaus kyseessä. Hannes Kamulan kuulin kerran käyttävän muotoa: Kuuliaiset lapset Herra hyvästi siunaa, mutta tottelemattomat Hän laskee häijyyn henkeen.

Hakusanalla "häijy" löysin yhden sen tyyppisen jakeen, muilla hakusanoilla en ainoaakaan sopivaksi katsottavaa. Ilmeisesti siinä on yhdistetty kaksi tai useampi jae samaan lauseeseen, tosin tämä on vain arvailua. Ehkäpä joku muu ehtii etsimään kyseisen kohdan Raamatusta.

Tässä se Paavalin kirjoittama jae kolmena käännöksenä:

Roomalaiskirje 1
28 Ja niinkuin ei he tahtoneet Jumalaa tuta, niin Jumala laski heidät häijyyn mieleen tekemään niitä, mitä ei sovi tehdä,

28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

28 Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi.

[Taavetti]

Syntiinlankeemus – Jumalan armopäätös

JUMALA loi ihmisen kuvaksensa. Samalla hän teki ihmisestä apulaisen tähän maailmaan, silloin paratiisiin, viljelijän ja varjelijan tehtävään. Ihmisestä tehtiin puhdas ja täydellinen. Jumala ei teekään mitään epäpuhdasta. Koska malli oli puhdas, tuli myös kuvasta todella puhdas. Jumala pani ihmisen sanansa uskojaksi ja tottelijaksi, alamaisuuteensa, tekemään ainoastaan sitä, mitä Jumala tahtoi. Kielto, jonka Hän antoi, oli tarkoitettu elämän suojaksi, ei turmioksi. Niin kauan, kuin oli luja luottamus Jumalan sanaan, ei se näkynytkään paulaksi. Mutta epäuskon voittaessa tilanne muuttui.
Käärme, sielun vihollinen, saarnasi epäuskoa vapauden nimissä, mutta se oli väärää, turmelevaa vapautta. Kun tämän saarnan alle taivuttiin, se synnytti hedelmää. Meni usko, ja sen mukana meni kuuliaisuus Jumalan sanaa kohtaan. Sijalle tuli tottelemattomuus, _ epäuskon merkki. Niinpä Jumalan sanan vastainen elämä alkoi. Syötiin puusta, josta oli kielletty. Synti oli tullut niin rakkaaksi, että ei voinut ajatella elämää ilman sitä. Ylitse käymisessä meni sielun ja ruumiin puhtaus. Nyt ei enää voinut seisoa Jumalan, tulisilmäisen Tuomarin edessä. Jumalan tuomio soi korvissa: "Jona päivänä sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". "Lain kautta synti virkosi."
Vähän ennen niin tärkeä elämänmuoto tuli kauhistuttavaksi asiaksi. Ei ollut enää rauhaa tunnolla. Luonnollisesti asiatkin muuttuivat luonnottomiksi. He huomasivat olevansa alasti. Ennen ei tämäkään häirinnyt, mutta nyt alkoi muuttua luonnollisen silmänkin näkö. Katseesta tuli saastainen, lihan himoja ja synnillisiä haluja herättävä katse. Apostoli sanoo saastaisille, epäpyhille ja uskottomille kaiken olevan saastaista, sillä heidän sydämensä, mielensä ja omatuntonsa on saastainen. Puhtaille sanotaan kaiken olevan puhdasta.

Syntiinlankeemuksen jälkeen on Jumala ja hänen seurakuntansa hyljännyt alastomuuskulttuurin, sillä se ei enää ole langenneelle ihmiskunnalle luonnollista, niin kuin nykyään yritetään eri tahoilta uskottaa. Nykyään on perkele erikoisesti tästä aseen ottanut itselleen. Jumalattomien muotivirtauksia ja alastomuutta palvovaa taidetta seuraamalla valmistetaan maaperää lihan töille. Tekosynti sikiää himon kautta, jota on ruvettu julkisesti herättämään. Maailma on täynnä ns. pornoa, kuvat mainoksissa vetoavat ihmisen alimpiin vaistoihin. Roskalehtiä ja kirjallisuutta aivan tulvii ihmismaailmassa.

Viimeisen ajan kuvaan kuuluu myös se, että tähän kaikkeen sekoitetaan vielä Jumalan nimi, jossa se häväistään. "Heillä on Jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois."
Vaarallisinta näissä kaikissa lopun ajan hullutuksissa on se, että ihmiset ajautuvat entistä pitemmälle ikään kuin tietämättään, nukkuen väärän rauhan, so. paatumuksen unta. Jumala on jo sallinut väkevien eksytysten tulla, koska ihmiset eivät aikanaan uskoneet. Ennen vihollinen vaikutti salaisesti, nyt on esteitä raivattu pois, jos vielä jotakin on, niitäkin raivataan.

Kun Jumala otti asian esille paratiisissa pakenevien ihmisten kohdalla, hän luki synnille tuomion, mutta antoi myös apunsa saarnaamalla, lupauksen evankeliumin, pukemalla heidät valmistamallaan nahkaisella hameella, ettei heidän alastomuutensa häpeä näkyisi. Hän ilmoitti lihassa, mutta vanhurskautti hengessä. Uhri teurastettiin, ja sen nahka otettiin. Tässä oli uskon kautta Herra Jeesus vanhurskautena ja pyhyytenä. Hän oli iankaikkisuudessa luvannut tehdä Isän tahdon mielellään. Hänessä Jumala valmisti kuuliaisuuden.

Mekin, syntiin langenneen lihan tähden vastahakoiset viimeisen ajan kilvoittelijat, saamme lukea Herran Jeesuksen kuuliaisuuden autuudeksemme. Hän on meille tullut kaikeksi. Lupaammehan vielä hetken kantaa Yljän kihloja kilvoitellen parannukseen niistä vioista, joita matkalla tulee. Synnin pilaamasta lihasta nousee kaikkea kuolettavaa, ellei niitä Hengen kautta kuoleteta, ei pysytä taivaan tiellä. Siionin asuvaiset, emme ole avuttomia, sillä Israelin Pyhä on meidän keskellämme. Synnit saamme uskoa anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä tälläkin hetkellä.
Syntiinlankeemus oli seurauksiltaan tuhoisa, mutta Jumala pelasti kuolemattoman sielumme Jumalan lasten ihanaan vapauteen Kristuksessa. Kerran turmelus riisutaan ja puhtaus puetaan, alkavat loputtomat Karitsan häät.

Antti Kemppainen
Päivämies 27.3.1974

[Taavetti]

Kiitos Jumalan armolahjoista


IV Rukouspäivä, Ps. 65: 12
Psalmista kiittää Jumalaa, että Hän rakkaudessaan antaa meille armolahjojaan ajallista tarvettammekin varten. Tätä armolahjaansa Hän jakaa kaikille ihmisille, niin kuin kirjoitettu on: "Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.»

Vaikka Jumala on näin hyvyydellään hoitanut armolapsiaan niin kuinka usein vielä Jumalan lapsi joutuu murehtimaan ajallisistakin elämän tarpeistaan. Ei tahdo jaksaa uskoa, että Jumala auttaa lastaan loppuun asti.
Nämä ajallisetkin murheet saamme panna Hänen päällensä, niin kuin Hän on luvannut: "Kaikki teidän murheenne pankaa minun päälleni, minä pidän murheen. teistä." Mainen matka kerran päättyy, silloin päättyy kaikki murheemmekin.

Suurempi ajallista lahjaa on se lahja, jonka Jumala meille syntisille lahjoitti rakkaassa pojassaan. Hänen verensä kautta olemme päässeet Jumalan lapsiksi, ja iankaikkisen elämän perillisiksi, Herran apostoli kirjoittaa: "Jos me olemme lapset, niin me olemme perilliset, Jumalan ja Kristuksen kanssaperilliset."

Me saamme uskossa odotella sitä päivää, kun saamme siirtyä tästä savimajasta siihen majaan, joka ei ole käsillä tehty. Jumalan lapselta ei silloin puutu mitään. Kun täällä kiusausten ja epäilysten keskellä jumalanlapsi matkaa tekee, niin meillä on sydämessä Psalmistan kanssa sama toivo. "Kun sinä ainoastaan minulla olisit, niin en minä ensinkään sitte taivaasta eli maasta tottelisi."

Ei jumalanlapsi kaipaa täällä eikä taivaassa muuta, kun saa nähdä Lunastajansa kasvot. Uskossa sanomme psalmistan kanssa. "Mutta se on minun oloni, että minä itseni Jumalan tykö pidän, ja panen minun toivoni Herran päälle, ilmoittaen kaikkia sinun töitäs.

Kauno Kemppainen, Oulu
Päivämies 10.10.1972

[Taavetti]

Lähetyskäsky kuuluu kaikille


Kolminaisuuden päivä
"Ja Jeesus tuli ja puhutteli heitä, sanoen: minulle on annettu kaikki voima taivaassa ja maan päällä. Menkäät siis ja opetaakaat ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!" (Matt. 28:18–20).

Kun Jeesus kehotti omiaan valtakunnan työhön, julistamaan nimeänsä, ei paikalla ollut yhtään epäuskoista Fariseukset ja kirjanoppineet olivat omissa ympyröissään, suunnittelivat pappien kanssa, kuinka ylösnousemuksen oppi saataisiin valheen ja rahan voimalla toisin selitetyksi. (Matt. 28: 12-15). Silloin onkin omavanhurskailla sydän ja lompakko auki, kun on kysymys Jumalan valtakunnan työn vastustamisesta. Jeesus sanoo heidän työstään, että he tekevät käännynnäisistään kaksi kertaa pahempia helvetin lapsia kuin itse ovat. Kun sokea toista sokeaa taluttaa, he molemmat samaan kuoppaan lankeavat. Tänä aikana tilanne on sama. Lähetystyö, jota tehdään Jumalan valtakunnan ulkopuolella, saa aikaan entistä syvemmän eksytyksen. Viimeisen ajan suuri hengellinen pimeys kulkee näiden maat ja mantereet kiertävien käännyttäjien mukana. Ihmiset aivan opetetaan kehittyneen maailman mukanaan tuomiin synteihin, abortteihin, perhesuunnitteluun, huoruuteen, irstauteen, ahneuteen, joka on tuonut mukanaan rahapelit ja keinottelun. Viinan käytön luullaan olevan paremmin hyve kuin pahe. Suvaitsevaisuuden nimissä avataan synnin luvallisuuden portit. Synti ei ole Jumalan edessä kauniimpaa, vaikka se tehdään ihmisviisauden rukkaset kädessä. Jumala vihaa vieläkin syntiä, siunasipa sen ekumeeninen ajattelutapa kuinka hyvin tahansa.

Jumalan valtakunnan asialle ei ole lupa lähteä omin päin, eikä saastaisella tunnolla. Jeesus antoi tehtävän armolapsilleen, jotka saivat armon käydä omista synneistään parannukseen. »Sen tähden, että meillä sen kaltainen virka on, sen jälkeen kuin armo kohtaamme tapahtunut on, niin emme suutu.» (2. Kor. 4: 1). Työssä on Jumalan siunaus, kun sitä tehdään uskovaisena. "Siksi että minä uskon, minä puhun, kirjoittaa apostoli. Herra Jeesus vakuuttaa, että hänellä on kaikki valta taivaassa ja maassa. Kiusauksista huolimatta on turvallista olla hänen käskyläisensä, sillä hän ei jätä omiansa orvoiksi, vaan lupaa: "Minä annan teille lohduttajan, Pyhän Hengen, joka ohjaa teitä kaikkeen totuuteen.»

»Menkää ja opettakaa kaikkea kansaa. Tämän käskyn toteuttamisessa on Siionin vartiomies usein mittaillut mahdollisuuksiansa. Katse on kääntynyt omaan sydämeen, josta on näkynyt oma mahdottomuus. Huonouden tunto on painanut niin, että on menty matkaan kyynelillä. Jotka kyynelillä kylvävät, ne ilolla niittävät ja vievät ulos kalliin siemenen ja tulevat riemulla ja tuovat lyhteensä." (Ps. 126: 5–6).

Parannuksen ja syntien anteeksiantamuksen saarna kuuluu tälläkin ajalla. Ulkopuolisten viha kohdistuu sanansaattajiin, jotka eivät kuitenkaan ole omalla asiallaan. "Miksi pakanat kiukuitsevat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat hankkivat itseänsä ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja Hänen voideltuansa vastaan.» (Ps. 2: 1 – 2) Raamattu vastaa, että he vihaavat valkeutta, koska heidän työnsä ovat pahat. Niille, jotka ottavat parannuksen saarnasta vaarin ja katuvat syntejänsä, saarnaamme synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä Jeesuksen lähetyskäskyn mukaan. Katuvalle kuuluu Jumalan vapauttava evankeliumi, jonka Pyhä tekee eläväksi. Jeesus sanoo: »Ottakaa Pyhä Henki, joille te synnit anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut, ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.» (Joh. 20: 22 – 23). Ihminen on suuren ratkaisun edessä silloin, kun Jumalan valtakunta häntä lähestyy. Kunpa epäuskoinen ihminen tajuaisi tämän ja saisi armon olla kuuliainen Jumalan sanan kehotukselle.

Jumala on sanansa kautta tehnyt lujan ja peruuttamattoman armoliiton. Tästä liitosta hän on säätänyt ulkoisia merkkejä. Vanhan liiton aikana uskovaiset ympärileikattiin. Se oli samalla kuva sydämen ympärileikkauksesta, todellisesta parannuksesta. Se oli iankaikkinen liitto. (1. Room.17: 13). Ympärileikkaus ei auttanut: uskotonta, mutta uskovaiselle se oli välttämätön, koska Jumala oli niin käskenyt. (2. Moos. 4: 24 – 26).

Kaste on uskovaisten sakramentti, tarpeellinen niille, jotka uskovat Jumalan sanat ja lupaukset. Se on liiton merkki Jumalan ja armahdetun syntisen välillä. Jumala vakuuttaa siinä näkyväisesti, että hän on sanojensa takana. Uskottomia kaste ei auta, sillä sitä ei ole säädetty uudestisyntymisen paikaksi. Lapsikaste on ollut käytössä alkuseurakunnan ajoilta, koska lapset ovat uskovaisia jo syntyessään. Jumala ei luo epäuskoisia ihmisiä, lunastus on ollut täydellinen. Torninvartijan perhekin kastettiin Jeesuksen nimeen sen jälkeen, kun se oli uskonut Jumalan armon. (Apost. 16:33). Tässäkään raamatunpaikassa ei sanota, että lapset eivät ymmärrä, ja siksi olisivat »epäkypsiä» kasteelle. Lapsikasteen perusteita eivät epäilekään ne, joille Jumalan sanan arvo on todellisuutta. Jeesus julistaa lapset uskovaisiksi, joille kuuluu uskovaisten oikeudet. Jeesus asettaa heidät aivan esikuvaksi Jumalan valtakunnassa. Hän sanoo: »Joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen.» (Matt. 18: 6).

Että siis lapsilla on liha ja veri, niin on hän myös niistä osalliseksi tullut, (Heb. 2:14) sanoo apostoli. Kun ihminen tästä hyvän omantunnon liitosta eksyy, ei hänen tarvitse mennä uudelleen kasteelle, mutta hänen tulee käydä parannukseen. Jumala ei nimittäin ole liittoa rikkonut, ihminen on liiton rikkoja syntiensä tähden. (Jes. 50: 1). Jeesus on vielä armonistuimella, vielä on etsikonpäivä, mutta sekin loppuu Jumalan säätämään aikaan. Jumalan armohoito jatkuu parannuksen ja kasteenkin jälkeen. Elämän kannalta on välttämätöntä, että saa ruoan ajallansa. Koska ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan siitä sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.

»Opettakaa heitä pitämään kaikki mitä olen teille käskenyt pitää.» Erikoisesti tänä aikana tämä on tärkeää, koska Jumalan sanan tuntemus on lähes häviämässä. Kirjallisuutta on ja sitä luetaan. Tiedämme kuinka niillä liian usein kaivetaan Jumalan sanan perustusta. Jumalatonta lukemista, joka ei ruoki muuta kuin lihaa. Jumalan valtakunnassa on asiasta kannettu huolta. On lähetyskäskyn mukaista, että lapset saavat Jumalan sanan opetusta. Se kuuluu kaikkien kastettujen oikeuksiin. Älkäämme Jumalan lapset vähätelkö lahjojamme silloin, kun meitä kehotetaan työhön tälläkin alueella. Jumalan ovat lahjamme, hänen on myös kunnia.

Koko Herran Siionia koskee Jeesuksen sana: »Uuden käskyn minä teille annan, että te rakastaisitte, teitänne keskenänne, niin kuin minä teitä rakastin, että te myös toinen toistanne rakastaisitte.» (Joh. 13: 34). Jeesus on jättänyt valtakuntansa rakkauden käskyn kautta hallittavaksi. Pyhän Hengen kautta syntynyt rakkaus panee omistajansa karttamaan pahennuksia. »Ei rakkaus tee lähimmäiselle mitään pahaa, sen tähden on rakkaus lain täyttämys.» Room. 13: 10), Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen.

Seurakunnassa on kokonainen Jumalan viisaus ja lahjat. Jokainen Jumalan lapsi vaeltaa Hengen koulussa. »Vaeltakaa hengessä, niin ette lihan himoa täytä», kehottaa apostoli. Mikäli Kristuksen Henki ei asu ihmisen sydämessä, ei hän ole Jumalan oma. (Room. $:9) Asiassa, jota emme ymmärrä, neuvoo Jumalan seurakunta, totuuden patsas ja perustus. (1. Tim: 3: 15). Kuuliaisuus on tällöinkin parempi kuin uhri. Ei auta selittelyt silloin, kun toimintamme särkee Jumalan lasten rakkautta. Parannus on ainoa vapauttava ja kelpaava ratkaisu.

Jumalan seurakunta neuvoo kirjoitetun sanan perusteella, joka on kaikille tarpeellinen. »Sillä kaikkinainen kirjoitus on Jumalalta annettu, ja tarpeellinen opiksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kuritukseksi, joka on vanhurskaudessa. Että Jumalan ihminen täydellinen olis, ja kaikkiin hyviin töihin sovelias.» (2. Tim. 3: 16–17).

Lihan taipumukset ovat pahat, minkä armo tuo, sen synti syö. Hengissä pysymme vain kerjäämällä, ei ole omia eväitä, eikä ansioita. Näin saamme joka päivä omistaa uuden armon, ja upottaa vanhan ihmisen tekoinensa.» Ja pukekaa päällenne uusi ihminen, joka Jumalan jälkeen luotu on, totisessa vanhurskaudessa ja pyhyydessä.» (Eph. 4:24). Saamme pitää juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa, vaan totuuden happamattomuudessa. Armoneuvot niitä varten, jotka tahtovat kerran päästä taivaan kunniaan.

Jeesus lupaa: "Ja katso minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti.» Turvallista on tehdä matkaa tässä valtakunnassa, jossa asuu syntisten ystävä. Saamme, Jumalan lapset, nytkin uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Se on oikeutemme tässä armohuoneessa. Siionin lauma, nosta vielä veristä lippua myös maailmalle. Huutakaa vielä rohkeasti Siionin vuorella. Kohta lakkaa Yljän ja morsiamen ääni kuulumasta.

Tulee rauha ja aseet lasketaan, alkaa sunnuntailepo. Sinäkin, joka joudut niin kuin eturintamassa taistelemaan, heräjät kerran "linnun ääneen». Korvissasi alkaa soida suvilintujen iankaikkinen laulu, johon saat yhtyä vapain sydämin. Siionin lauluntekijäkin ihailee: "Lähtöseurat vielä Öljymäellä, pidetähän kerran kiitosäänellä. Voitonlippu nousee, tempaa meidätkin, pilvein kaari kantaa kotikaupunkiin. Kiitos Jeesus siitä, Kiitä sieluni, kieleni, Hoosianna, Aamen.»

Antti Kemppainen
Päivämies 5.6.1974