Taivaan terveisiä
1 Piet. :1-6
Niin kuin kuulimme, näitä terveisiä on rakas Isä, pyhän sanansa kautta, palvelijansa suulla julistanut ja kirjoituttanut. "Ei ole yksikään profetia Raamatussa tapahtunut omasta selityksestään, mutta Jumalan pyhät ihmiset ovat puhuneet vaikutettuna Pyhältä Hengeltä." Siis ei ole Pietarikaan omia sanoja kirjoittanut. Pyhät Jumalan ihmiset ovat puhuneet, vaikutettuina Pyhältä Hengeltä.
Sen tähden me nytkin kuulemme, emme Pietarin sanoja, vaan rakkaan Isän sanoja. Näitä meidän köyhä sielumme tarvitseekin. Pietarille oli kyllä erityiset lahjat annettu. Hän oli ne saanut omalta rakastajaltaan Jeesukselta. Hänelle vastattiin: Kun sinä minua rakastat, niin "ruoki minun lampaitani".
Keitä ne ovat ne Jeesuksen lampaat?
Sinäkin, Jumalan lapsi, joka tunnet monta kertaa siellä kotikiusauksissa itsesi kylmäksi, sinäkin olet Jeesuksen lammas. Olet kalliilla verellä lunastettu. Taivaassa valvotaan, ettei lapsi nääntyisi.
Pyydätkö sinä olemaan Jeesuksen lammas? Voi, kuinka se on hyvässä hoidossa, tuo Jumalan lapsi! Kuulkaapa, te nuoretkin, jotka olette nuoruudesta asti saaneet Jeesuksen ystävinä kulkea, täällä Isä Jumala Pyhän Hengen kautta meille puhuu tällä tavalla: "Isän Jumalan aivoituksen jälkeen." Onko se hauska hetki, kun saa kuulla Isän sydämeltä terveisiä? Nämä eivät ole Pietarin sanoja, vaan Isän Jumalan aivoituksen jälkeen. Minkälainen aivoitus se on hänellä lapsiaan kohtaan? Tässä Isän Jumalan aivoituksessa kuuluvat sanat: "Hengen pyhittämisen kautta kuuliaisuuteen." No, ei kai tämä liene paljon vaadittu rakkaalta Isältä, kun ainoastaan tämä, että olepas kuuliainen lapsi! Onhan sinulla halu, Jumalan lapsi, olla kuuliainen? Sinulla, kiusattukin, niin kuin minullakin on halu, ja me lupaamme olla kuuliaiset rakkaan Isän sanalle. Kuuliaisuudelle on suuri lupaus Raamatussa — se on oman rakkaan Isän sana: "Kuuliaiset minä hyvästi siunaan, mutta tottelemattomat minä rankaisen".
Mitä me ymmärrämme oikein kuuliaisuudella?
Jos esimerkiksi luonnollisella vanhemmalla olisi kaksi lasta, toinen noista lapsista olisi sen kaltainen, että mitä isä ja äiti sanoo, se ahkeroisi kuitenkin yrittää sen jälkeen. Tästä lapsesta on luonnollisella vanhemmalla niin suuri ilo, että jopa naapurissa käydessä kehahtaisi äiti, että kyllä se ainakin tekee, niin kuin minä sanon. Vanhemmat iloitsevat tuollaisesta lapsesta.
Mutta kun katsomme toisaanne päin, niin kuin usein tapahtuu, että jos vanhin kuinka lastansa rakastaa. Ja kun se rakastaa, ja kun se rakastaa sitä, se luonnollinenkin vanhin, se koettaa jotakin hyvää toimittaa lapsilleen. Mutta selvästi vanhin näkee: ei minun hyvää tarkoitustani lapsi ota vastaan. Kuinka se tuo murheellisen sielun! Tämä on tottelematon, mutta tuo edellinen oli kuuliainen. Kun nyt Jumala, rakas Isä, kuuliaiset aikoo hyvästi siunata, niin minä uskallan tässä Jumalan lasten suuressa juhlakokouksessa sanoa, että täällä taitaa olla muitakin, enkä vain minä, jotka olemme sieltä jumalattomuudesta tulleet. Isä veti rakkaudessaan sieltä pois. Muistatko, sisareni ja veljeni, että kun se kuuliaisuus Isälle osoitettiin, että kysyttiin, saako sitä näin suuri syntinenkin uskoa? Se oli ensi kerta. Jättikö Isä silloin sinua siunaamatta? Ei! Hän siunasi, kuulkaa, niin hyvästi, että jos sillä vuorokaudella olisi elämän lanka katkennut, niin olisimme olleet taivaassa. Isä siunaa kuuliaisen lapsen. Mutta minun täytyy sanoa, rakkaani: emme jaksa aina olla niin kuuliaisia kuin tulisi. Eihän ole teidänkään matkanne kai niin onnistunut, vaikka olisi pitänyt onnistua. Ei se ole minunkaan matkani niin onnistunut, ettei olisi jalka luiskahtanut tällä elon tiellä. Mutta kun jalka luiskahtaa, niin mikä se on tuo ääni tuolla rintain alla, joka sanoo: pane synti pois? Se on Isän rakkaan ääni, joka Pyhän Hengen kautta näin sanoo. Kun Isän Henki asuu lapsessa, hän sanoo: panepa synti pois! Kun sille kuuliaisuuden osoittaa, niin käy kuten eräälle vaimolle kerran.
Hän hyppeli meidän pirtin lattialla Ja sanoi: - pääsin toki tuostakin painajaisesta. Se tahtoo olla painajaisena, kuulkaahan, kun kovin kuormittuu Jumalan lapsi. Mutta minulle piru usein sanoo, että ei ole nyt mukava tilaisuus, ei ole sopiva tilaisuus. Isän täytyy silloin nähdä, että ei lapsi osoita kuuliaisuutta. Mutta tuottaako se iloa luonnon vanhemmalle? Ei, vaan raskasta murhetta. Kun minä hyvää tarkoitan eikä ota kuuleviin korviinsa.
Emmekö päätä, että viedään kotia niitä terveisiä, että minä tahdon tästedes kuuliaisempana kulkea, etten tahtoisi Isän mieltä murheelliseksi saattaa? Tämä on Isän Jumalan aivoitus. Ei tämä ole minun sanani.
Mikä vielä Isän Jumalan aivoituksessa on eteenpäin, niin sanotaan näin: "Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskottamiseen." Tämä on nyt Isän aivoitus. Vaikka hurskas maailma sanoo, että se on "villiläisten" keksintöä. Mutta lieköhän se taivaan Isä villiläinen maailman lasten silmissä, kun hän on tämmöisen liittänyt pyhään aivoitukseensa: "Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskoittamisen kautta armo ja rauha lisääntyy". Jokainen Jumalan lapsi saattaa näissäkin seuroissa sanoa, että en mistään muualta ole armoa ja rauhaa rauhattomalle sielulle saanut kuin ainoastaan tämän Isän Jumalan aivoituksen jälkeen, vain Herramme Jeesuksen Kristuksen veren priiskoittamisen kautta. Sieltä se on armo ja rauha vuotanut. Mutta tämä on tapahtunut Isän Jumalan aivoituksen jälkeen. Kuka Isän Jumalan aivoituksen voisi toiseksi tehdä? Ei kukaan. Jos koko maailma, kun sinä yksinäsi seisoisit tämän maan kamaralla ja jokainen huutaisi, että sinä olet väärässä. Niin et ole sittenkään väärässä, koska Isän Jumalan aivoituksen jälkeen olet armon ja rauhan saanut.
Kallio ja rakkauden muurit
Tällä kalliolla me seisomme. Kun kirjoittaa näitä Pyhän Hengen antamia sanoja, niin hän sanoo: "Kiitetty olkoon Jumala." Kuulkaa kaikki ystäväni: mikähän uskovainen se Pietari oli? Hän kiittää Raamattua kirjoittaessaankin Jumalaa. Semmoinen uskovainen Pietari oli. Kuulin illalla semmoisiakin väitteitä, että missä raamatun paikassa olisi, että Jumalan lapset ovat kiittäneet. Voi hyvänen aika sitä pimeyttä, missä ihminen on! Niitä olisi täksi päiväksi luetella niitä merkintöjä, mutta kuitenkin sanon vain yhden asian, joka vakavasti löytyy Nehemian kirjasta. Kun vankeuden maasta palattiin, Jerusalemin temppelin perustus laskettiin — mutta siinä olisi paljon meillä muuta puhumista — ensin rakennettiin muurit ympärille. Ne täytyi olla Jumalan valtakunnan ympärillä muurit, ja ne ovat rakkauden muurit. Ja kun piru ei ole joutilaana, se tahtoo nyt siihen muuriin tehdä halkeimia ja siitä sielunvihollinen kurkistaa sisään, minkälaisia siellä ovat Jumalalla lapset. Se tekee yötä ja päivää, veljet ja sisaret, että saisi halkeaman tuohon rakkauden muuriin. Mutta kuulkaahan, kun meillä on lupa panna kädet kaulaan ja uskoa synnit anteeksi riitaveljen kanssa, niin muurin rako tulee niin ehjäksi, että eipä maailman lapsi näekään. Niin tehtiin silloin, kun vankeuden maasta palattiin. Ensimmäiseksi piti muurit paikata ja halkeamat korjata. Mutta sitten kun temppelin peruskiviä ruvettiin hakemaan, niin sanotaan, kun se oli yhdeksi soraläjäksi, se pyhä kaupunki, tehty niin sanotaan näin, että "multaa on paljon ja kantajain voimat väsyvät." Mutta aina kun työtä tehtiin, niin sieltä joku palanut kivi löytyi, sieltä muran seasta. Oletkohan sitä sinä, ystäväni, niin palanut kivi ollut kuin minä: vain suuri syntinen? Pelkäsit, ettei Jumalan armokaan kuulu. Mutta kuitenkin se niin hyvälle paikalle, se palanut kivi, asetettiin, että hopeaiselle jalustimelle; se on, armosta uskomaan kaikki synnit anteeksi. Pilkkaajat pilkkasivat ja sanoivat, että sallimmeko me tuota rakennusta tehdä. Niin ne toiset sanoivat, että antaa tehdä, se on niin löyhistä aineista rakennettu, että jos ketut menevät sinne, niin ne levittävät koko työn. Eikä se taida maailman viisas poika korkeampana meidän työtämme vieläkään katsella.
Niin, emmehän me kaksisia, rakkani, olleet, kun me sieltä mustasta maailmasta tulimme. Kyllä me olimme synnissä palaneita kiviä. Ja siitä olisi syytä nytkin kiittää rakasta Isää, että kun hopeaiselle jalustimelle on asetettu. Sillä tahdotaan kuvata: Kristuksen lunastuksen päälle olet sinä asetettu, niin kuin minäkin. Ja siinä syntinen tulee autuaaksi. Ja sanotaan, että kun vihdoin viimein suurella vaivalla ja työllä temppelin perustus laskettiin, ja viimeinen kivi paikoilleen pantiin, niin sanotaan, vanhat muistivat vielä sen entisen temppelin. Mutta kun vanhat muistivat, kuinka siellä Jumala oli armollinen minullekin, niin ne ilosta he itkivät. Mutta kuulkaahan, nuoret! Siellä sanotaan: "nuoret ilosta nauroivat".
Kansan ääni oli niin suuri, ettei itkun ääntä erottanut, ja ääni kuului kauas.
Ovat ne "lestadiolaiset" ennenkin, kuulkaa, iloinneet. Ne ovat olleet kansan nauruna vain. Sama se sille on. Ne ovat kunniaan käyneet jo sisälle.
Pietari oli samanlainen. Hän kiittää Jumalaa Raamattua kirjoittaessaankin. Täällä sanotaan: "Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isä!»
Mistä hyvästä hän kiittää Jumalaa? Hän sanoo siitä hyvästä kiittävänsä, että Jumala on jälleen synnyttänyt hänet elävään toivoon.
Voi, te nuoret ruusut, te ette tiedä, kun olette lapsuuden kristityitä, kuinka synkkään syvään synnin mutaan vajoo ihminen jo nuorena. Siellä ei ole elävää toivoa. Mutta muistapa, ystävä kallis, mistä sinä olet elävän toivon saanut. Oletko sinä samasta paikasta saanut kuin Pietari? Pietari ei ole kateellinen. Hän sanoo, että hän on elävän toivon saanut ylösnousemisen kautta kuolleista.
Paavali yhtyy tähän ja sanoo, että jos Kristus olisi jäänyt kuoleman hautaan, niin meidän uskomme olisi silloin turha ja me olisimme vielä kadotetussa sielun tilassa. Kristuksen ylösnousemisessa on niin suuri voima, että synnin kuolleesta tilasta ihminen pystyy Herran Jeesuksen ylösnousemisen voitonsanoman herättämään. Onkohan se meitäkin herättänyt, jotka olemme mutkan maailmassa käyneet? On sen tarvinnut todella herättää, veli rakas. Sieltä meistä useimmat ovat kotoisin. Kun me seuraamme sitä voitonsanomaa, jonka Herra Jeesus kuoleman alta toi, sillä kuolema ei voinut häntä allansa pitää, koska hän kaikki syntimme sovitti, niin hän kuoleman voittajana nousee kuoleman alta.
Lukittujen ovien takana
Sitten hän ilmestyy sinne lukittujen ovien taakse, kun pimeä oli. Jeesus seisoi heidän keskellänsä ja sanoi. Mitä hän ensimmäiseksi, rakkaani, sanoi? Tämän: osoittaen heille kätensä ja kylkensä hän sanoi: "Tulkaa ja ruvetkaa näihin." Mutta kuulkaa, hän sen teki omassa lastensa laumassa. Silloin, kun sinä ja minä olimme hukkuvassa maailmassa, niin me emme Jeesuksen haavoista tienneet mitään. Olkoon siellä hurskautta eli jumalattomuutta, niin minä yhdellä sanalla sanon oman kokemiseni ohjeella. Ja toiset todistavat perään, että niin kauan kuin ihminen ulkona Kristuksen valtakunnasta on, tästä armon valtakunnasta, niin ei Jeesuksen haavoista tiedetä mitään, kun hän ei ole muualla näyttänyt eikä avannut kuin lastensa valtakunnassa. Mutta kun sinä ja minä tulimme tähän lasten valtakuntaan, niin Jeesuksen haavat olivat avoinna sinua ja minua, suurta syntistä siunaamassa. Näin on asia.
Kun hän sitten osoitti heille kätensä ja kylkensä niin, hän sanoi: "Tulkaa ja ruvetkaa näihin haavoihin."
Onhan täällä ennenkin kuulunut sanoma näistä haavoista, mutta minäkin vielä sinulle sanon näistä haavoista, veljeni ja sisareni, että uskopa kaikki kotikiusaukset ja epäilykset ja synnit Herran Jeesuksen nimessä ja veressä anteeksi. Ne ovat vieläkin avoinna meidän keskellämme.
Olkaa turvattuina, lapset, rakkaat, kun Jeesus on armolähteet avannut. Täältä sanoo Pietari saaneensa elävän toivon. Minä uskallan sanoa, että näin koko Herran Siioni. Ei ole syytä suruun meillä. Kallis onnemme, kun keskellämme seisoo kuningasten Kuningas ja meidän sielujemme auttaja, ja hänellä on avoimet haavat vieläkin lapsia kohtaan.
Näillä tuliaisilla on Pietari saanut elävän toivon. Ja sinä, Jumalan lapsi, siinähän se sinäkin sait elävän toivon, kun sait Jeesuksen veressä synnit anteeksi. Silloin ne avoimet haavat hoivasivat sinua ja minua, syntiskurjaa. Siitä samasta on Pietari saanut elävän toivon. Ei lapsuuden kristitylläkään niin onnista tämä mainen matka, ettei joskus toivottomuus valtaa. (Siunauksia.) Mutta nythän me olemme samanlaisia uskovaisia kaikki. (Siunauksia.)
Siellä se on, elävä toivo, ensi kerran syttynyt sieluun, Jeesuksen rakkaudesta, kun minä Jeesukseni tähden olen, kuule, Jumalan lapsi. Ei meillä itsellämme ole mitään viemistä Jumalalle, mutta onpa ylösnoussut Jeesus, josta elävä toivo on tullut. Tämä elävä toivo kantaa, veljet ja sisaret, sillattoman virran toiselle puolelle. Siellä on Pietarikin vastassa, koska hän on samasta paikasta elävän toivon saanut. Niin me olemme jo niin kuin yhtä taloa heidän kanssansa.
Rikkaita ihmisiä
Sitten Jumala näyttää, kuinka rikkaita ne ihmiset ovat, joilla on tästä elävä toivo. Hän sanoo, että se on katoamaton, se on saastuttamaton ja se on turmelematon perintö. Minä sanon, rakkaat Jumalan lapset, että meillä on rikas Isä. Eivätkö siitä sano apostolit: ne tulevat Jumalan perillisiksi ja Kristuksen kanssaperillisiksi. Voi, veljet ja sisaret rakkaat, kun me olemme saman Isän lapsia. Kaikki. Sen tähden me olemme veljiä ja sisaria, sanokoon vihollinen mitä tahansa. Perintö on kaikille sama. Perintö on niin suuri, minä sanoisin luonnollisesti, että ei ole vielä sitä kynäniekkaa korkeassakaan koulussa syntynyt, joka voisi Jumalan lapsen perinnön laskea. Se on katoamaton, se on saastuttamaton ja se on turmeltumaton. Kyllä kai se minusta näyttää, että Paavali olisi kerran laskenut, mutta yhteenvetona minä en oikein ymmärrä, mutta saatan minä sen lukea. Kyllä kai hän matematiikassa oli siksi korkealla kuin joku toinenkin, koska hän kahdeksaa eri kieltä jo hallitsi, poika. Mutta yhteenveto tuli tuommoinen, kun hän Jumalan lapsen perinnön laski: "Mitä silmä ei ole nähnyt, eikä korva kuullut, eikä ole kenenkään ihmisen sydämeen astunut, sen Jumala on niille valmistanut, jotka häntä rakastavat." Tämmöinen se on perintö. Kyllä ne ovat rikkaita, nuo Jumalan lapset. Minua haluttaa sanoa, että kun me täältä kotikiusauksiin erkanemme, niin viekää te niille kotona oleville kiusatuille semmoisia terveisiä, että me olemme rikkaan Isän lapsia. Meidän perintö on lisäksi vielä niin hyvässä tallessa, että sitä ei tämän maailman sodan kauhut eivätkä atomipommit voi tuhota. Se on siellä rakkaan Isän kotona. Siellä se on ja se on tallessa. Se on katoomaton, sanoo Herran sana, saastuttamaton ja turmelematon.
Sitten sanotaan: "Se Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään." Tässä paikassa uusi käännös sanoo kyllä selvemmin kuin vanha. Tämä sanoo tämä vanha rakas käännös, että ne Jumalan väellä — se on Etelä-Suomen murretta — mutta me pohjalaiset ymmärrämme paremmin uuden käännöksen tässä kohden: Jumalan voimalla — uskon kautta autuuteen kätketään.
Emmehän lähde koskaan pois Jumalan valtakunnasta, kun perintö on noin suuri. Jo kannattaa nuoruuden ruusutkin uhrata Jumalalle, kun on rikkaan Isän lapsi. Saisi Jumalan lapsi vähän ylpeämminkin kävellä joskus ajatellen: minä olen kovin rikkaan Isän lapsi, kun on taivaan kuningasten Kuningas minun rakas Isäni. Isältä nämä terveiset kuuluvatkin, ystäväni kalliit. Ne Jumalan voimalla uskon kautta autuuteen kätketään.
Mutta mistä me nyt tuon voiman löydämme, kun me niin voimattomina joudumme siellä kotikiusauksissa kulkemaan? Apostoli sanoo, että evankeliumi on Jumalan voima. Se on sitä jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Siitähän se voima vuotaa, kuule, evankeliumista. Ja eikös niin, rakkaani ole, että kun voimattomuus tulee, niin kuin vain jaksaisi näille avoimille lähteille kömpiä, niin sieltä se voima on vuotanut aina. Sieltä se vuoti ensi kerrankin, niistä avoimista Jeesuksen, verihaavoista. Evankeliumi on Jumalan voima. Luther, oppi-isämme, selittää evankeliumin ja sanoo näin: evankeliumiksi voidaan sanoa, jos saarnataan leveästi ja laveastikin Jumalan sanaa, niin sekin on tavallaan evankeliumia. Mutta sitten hän supistaa niin ahtaalle ja sanoo: kun minä saarnaan syntien anteeksiantamusta, minä saarnaan silloin parasta evankeliumia. Tämä on evankeliumin pää ja ydin ja sieltä se on voima, rakkaani, aina voimattomalle vuotanut. Niin siunattuna tänä iltana lähdemme kotikiusauksiin. Viekää semmoisia terveisiä (Siunauksia), että evankeliumi on Jumalan voima jokaiselle uskovaiselle autuudeksi. Nyt kun olemme näin Herran sanan ääressä ja tämän päivän perästä täytyy taas kotikiusauksiin lähteä. Monella sisarella ja veljellä taitaa jo sydän vapista, että siellä ovat veräjällä jo kiusaukset vastassa. Mutta onhan sinulla evankeliumi mukana. Kun voimattomuus tulee, niin käy silloin veljien ja sisarten kaulaan kysymään, saanko minä uskoa. Sieltä on ensi kerrankin voimattomalle voima vuotanut. (Siunauksia.) On aika rajoitettu ja nyt täytyy jättää vain hyvästi. Mutta kuulkaahan, matkaystäväni, kun minullakin haluttaisi taivaaseen. Minäkin tunnen itseni kuitenkin niin köyhäksi ja huonoksi kulkijaksi, — voi antakaa anteeksi Kalle rukallekin, että minäkin pääsisin taivaaseen teidän kanssanne. (Siunataan.)
Kalle Kemppainen
Siionin Lähetyslehti maaliskuu 1957
