Israel maana ja kansana

Sana on vapaa.

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja weha » 23 Marras 2013, 09:50

4.jae:” Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he elivät(huom: ei herätetty Biblia) ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta”.

=Johannes näki taivaassa siis sieluja, joiden ruumiit oli teloitettu. Uskovaisten ruumiit Jeesus on luvannut herättää vasta viimmeisenä päivänä (Joh.6:40 ;11:24).Samaan aikaan herätetään myös
epäuskoisten ruumiit (Joh.5:28-29;Ilm.1:7;Apt.24:15;Dan.12:2;Mat.16:27;12:41). Kastetun uskovaisen henki ei kuole, vaan jatkaa elämistä kuoltuaankin(Biblian käännös tässä oikea).
Jeesuksella on kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt.28:18). Uskovat sielut hallitsevat taivaassa, so. Tekevät sitä, mitä Kristus tekee (Ilm.3:11;6:9-11;1.Kor.6:2-3).Sekä uskovat hallitsevat maan päällä (Room.5:17;Ilm.1:9;1.Piet.2:9).- Mitä taas tulee pedon merkkiin, sitä kumartavat kaikki, joiden nimi ei ole elämän kirjassa maailman perustamisesta alkaen (Ilm.13:8).
Joskus kuviteltu merkki pedosta on ollut: sairasvakuutuskortti, pankkikortti, rannenauha ja viimeisinä hullutuksina mikrosiru ja EU-raha. (Näin kiliastinen tuhatvuotisoppi on luonut toivottomuutta pedon merkillä.) Sanalla sanoen pedon merkki on järkeisoppi ja teko oppi. Kaikki,
jotka asettavat järkensä röyhkeästi raamatun yläpuolelle tai luottavat omiin töihin, ottavat merkin otsaansa tai oikeaan käteensä (Kol.2:8).Aivan kuten Jumalan kansa ilm.7-luvussa merkittiin sinetillä sen osoittamiseksi, että heistä oli tullut Jumalan omaisuutta, niin nämä ihmiset kuuluvat pedolle.

5. jae.” Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Tämä on ensimmäinen ylösnousemus”. Epäuskoiset ovat vaivassa ”tuonelassa”. Heidänkin (muut kuolleet=epäuskoisten) ruumiit siis herätetään viimeisenä päivänä (ensimmäisen kerran). He eivät ole osallisia ensimmäisestä ylösnousemuksesta, eli Kristuksen ylösnousemuksesta. Heillä On osanaan toinen kuolema eli tulinen järvi (Ilm.20:14).
weha
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1135
Liittynyt: 18 Kesä 2007, 13:40

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja hepa » 16 Maalis 2014, 12:33

Netistä löytyi mielenkiintoinen kuva kun yhdistetään Suomen ja Israelin liput.
Kuva

Vaakunatkin ovat yllättävän samanlaisia.

Kuva
Avatar
hepa
tähtiahkera
 
Viestit: 877
Liittynyt: 19 Helmi 2009, 15:14
Paikkakunta: Oulunseutu

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 19 Kesä 2014, 09:07

Eräs kristitty kertoi muinoin tähän tyyliin: "On Israelin maa, mutta on myös hengellinen Israel, ja sen naapurina ovat hengellinen Moab, hengellinen Edom jne". Tänä päivänä ainakin tuolla muinaisen Niniven, Babylonian ja Elamin alueella on hyvin paha meno.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 05 Elo 2014, 21:03

Kreikkalainen esran kirja (apokryfi, jota Lutherkaan ei juuri arvostanut):
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kreikkalainen_Esran_kirja

Kertoo 10 israelin heimon (ei Juuda eikä benjamin) menosta, että paluusta:
2.Esdras.13, KJVA kirjoitti:40 Those are the ten tribes, which were carried away prisoners out of their own land in the time of Osea the king, whom Salmanasar the king of Assyria led away captive, and he carried them over the waters, and so came they into another land. 41 But they took this counsel among themselves, that they would leave the multitude of the heathen, and go forth into a further country, where never mankind dwelt, 42 That they might there keep their statutes, which they never kept in their own land. 43 And they entered into Euphrates by the narrow places of the river. 44 For the most High then shewed signs for them, and held still the flood, till they were passed over. 45 For through that country there was a great way to go, namely, of a year and a half: and the same region is called Arsareth. 46 Then dwelt they there until the latter time; and now when they shall begin to come, 47 The Highest shall stay the springs of the stream again, that they may go through: therefore sawest thou the multitude with peace.

Ja mitä tulee siihen, että näit hänen kokoavan itselleen toisen väkijoukon, joka oli rauhaa rakastava, nämä ovat ne kymmenen heimoa, jotka johdatettiin pois heidän omasta maastaan vankeuteen kuningas Hoosean päivinä, jonka assyrialaisten kuningas Salmaneser johdatti vankeuteen. Hän vei heidät joen yli ja heidät vietiin toiseen maahan. Mutta he tekivät tämän suunnitelman itselleen, että he jättäisivät kansakuntien joukon ja menevät vielä kauempaan maakuntaan, jossa ihminen ei ole milloinkaan elänyt, että edes siellä he voisivat pitää heidän asetuksensa, joita he eivät pitäneet omassa maassaan. Ja he menivät Eufrat-joen kapeiden käytävien kautta. Sillä tuohon aikaan Korkein teki merkkejä heille ja pysäytti sen joen kanavat, kunnes he olivat kulkeneet yli. Tuon maakunnan läpi oli pitkä matka kuljettavana, puolentoista vuoden matka, ja tuota maata kutsutaan nimellä Arzareth. Sitten he ovat siellä viimeisiin aikoihin saakka, ja nyt, kun he ovat tulossa jälleen, Korkein pysäyttää sen joen kanavat uudelleen niin että he voivat kulkea yli. Siksi sinä näit sen väkijoukon kokoontuneena yhteen rauhassa. Mutta ne, jotka ovat jäljellä sinun kansastasi, jotka ovat minun pyhien rajojeni sisäpuolella, pelastuvat. Siksi, kun hän tuhoaa sen kansakuntien väkijoukon, jotka ovat kokoontuneet yhteen, hän puolustaa sitä kansaa, joka jää jäljelle. Ja sitten hän näyttää heille hyvin monia merkkejä."


En tiedä onko tuota kirjaa käännetty virallisesti suomeksi. Mutta lyhyesti 10 heimoa menevät vankeuteen Assyriaan, ja sitten vuoden ja puolen matkan päähän maahan, jossa ei ole kukaan asunut, ja sen paikan nimi oli Arsareth. Matka Babylonista Jerusalemiin kesti sen 5kk. Joskus Arsareth:n arveltiin olevan norjan ja ruotsin lapissa.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 07 Elo 2014, 10:38

mies kirjoitti:Sitten he ovat siellä viimeisiin aikoihin saakka, ja nyt, kun he ovat tulossa jälleen, Korkein pysäyttää sen joen kanavat uudelleen niin että he voivat kulkea yli


En ole ollenkaan tuollaisen 'paluumuuton' kannattaja, mutta kun oulusta lähtee paljon IT väkeä (Broadcom, Microsoft (entinen nokia)), ja venäjän maatalouspakotteet alkavat purea,
voi se olla että työpaikat vähenevät ja pitää uusia etsiä. Hullulta kuulostaisi, että Israeliin päätyisivät. Tosin Tel Aviv:in teknologiakylä on maailman toiseksi suurin heti piilaakson
jälkeen. Jos tämänkaltainen trendi jatkuu, lienee vääjäämätöntä, että väki joutuu muualle muuttamaan työpaikkojen perässä. Toivon mukaan ei nyt tarvitse minnekään mennä.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 02 Syys 2014, 11:05

Ambrose on kirjoittanut tähän tyyliin, "Esau = Synagooga, Jaakob = Kirkko",
sävellettynä tai ennemmin sovitettuna näin:

- Esau vailla taivaan kastetta: Juutalaiset ilman evankeliumia
- Jaakob pakenee: Ilm.12 nainen, joka pakenee 3 ja 1/2 vuodeksi autiomaahan, eli pakanakansojen pelastus
- Jaakob pakenee Harraniin siis, Labanin luokse

1992: 1.Moos.27 kirjoitti:Esau pyytää siunausta

30 Iisak oli ehtinyt siunata Jaakobin ja Jaakob oli juuri lähtenyt isänsä luota, kun Esau palasi metsäs- tämästä. 31 Hänkin laittoi herkkuruokaa, vei sen isälleen ja sanoi hänelle: "Nouse, isä, syömään poikasi tuomaa riistaa, että sitten voisit siunata minut." 32 Hänen isänsä Iisak kysyi: "Kuka sinä olet?" Esau vastasi: "Minä olen poikasi Esau, sinun esikoisesi." 33 Silloin Iisak säikähti kovin ja kysyi: "Kuka se sitten oli, joka kävi metsästämässä ja toi minulle riistaa? Minä söin jo ennen sinun tuloasi ja siunasin hänet, ja se siunaus pysyy."

34 Kun Esau kuuli isänsä sanat, hän alkoi äänekkäästi itkeä ja valittaa ja sanoi isälleen: "Siunaa minutkin, isä!" 35 Silloin Iisak sanoi: "Veljesi tuli kavalasti ja vei sinulta siunauksen." 36 [i] Esau sanoi: "Ei häntä suotta Jaakobiksi sanota.* Hän on pettänyt minut kahteen kertaan: hän vei jo esikoisuuteni, ja nyt hän riisti minulta siunauksenkin!" Esau kysyi vielä: "Eikö sinulle jäänyt mitään siunausta minua varten?" 37 Iisak vastasi: "Minä asetin hänet sinun herraksesi, annoin hänelle palvelijoiksi kaikki hänen veljensä ja varustin hänet viljalla ja viinillä. Mitä minä voisin enää tehdä sinun hyväksesi, poikani?" 38 Silloin Esau sanoi isälleen: "Yksikö siunaus sinulla vain on, isä? Siunaa, isä, minutkin!" Ja Esau itki katkerasti. 39 Hänen isänsä Iisak sanoi hänelle:

-- Kaukana on sinun asuinsijasi oleva
rehevistä maista,
vailla taivaan kastetta.

40 Sinä olet elävä miekkasi varassa ja palveleva veljeäsi. Mutta kun sinä kerran riistäydyt irti, silloin karistat hänen ikeensä niskastasi.

Jaakob joutuu pakenemaan

41 Esau kantoi Jaakobille kaunaa siitä, että Jaakob oli saanut isän siunauksen, ja hän ajatteli: "Pian tulee aika, jolloin suremme isän kuolemaa. Sitten minä tapan Jaakobin." 42 Kun Rebekalle kerrottiin, mitä hänen vanhempi poikansa aikoi, hän haetti luokseen nuoremman poikansa Jaakobin ja sanoi hänelle: "Veljesi Esau hautoo kostoa ja aikoo tappaa sinut. 43 Tee siis, poikani, niin kuin minä neuvon: lähde pois ja pakene veljeni Labanin luo Harraniin. 44 Viivy siellä jonkin aikaa, kunnes veljesi kiukku haihtuu. 45 Kun veljesi viha on asettunut ja hän on unohtanut, mitä sinä hänelle teit, minä lähetän sinulle sanan ja haetan sinut sieltä. Miksi minun pitäisi menettää teidät molemmat yhtenä ja samana päivänä?"


Jaakobille sanottiin jo ennen lähtöä:
44 Viivy siellä jonkin aikaa, kunnes veljesi kiukku haihtuu. 45 Kun veljesi viha on asettunut ja hän on unohtanut, mitä sinä hänelle teit, minä lähetän sinulle sanan ja haetan sinut sieltä.

Tuo aika (jonkin aikaa) on aika, kaksi aikaa, ja puoli aika?

Kohtaaminen: (Sokerit pohjalla, Joosef siis takimmaisena)
1992: 1Moos.33 kirjoitti:Jaakob kohtaa Esaun

1 Kun Jaakob kohotti katseensa, hän näki Esaun tulevan neljäsataa miestä mukanaan. Silloin Jaakob jakoi Lealle, Raakelille ja molemmille orjattarille heidän lapsensa. 2 Hän asetti orjattaret lapsineen etumaisiksi, Lean ja hänen lapsensa heidän taakseen ja Raakelin ja Joosefin takimmaisiksi. 3 Hän itse kulki heidän edellään veljeään kohden polvistuen ja kumartaen välillä seitsemän kertaa maahan saakka. 4 Mutta Esau juoksi häntä vastaan, syleili häntä, kietoi kätensä hänen kaulaansa ja suuteli häntä, ja he itkivät.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 05 Marras 2014, 12:48

1992: Room.11 kirjoitti: 26 Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu:
-- Siionista on tuleva Pelastaja,
hän poistaa jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä.
27 Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä.


Luther kirjoitti:Ja tämän apostoli ilmaisee, kun hän yhdistää Jesajan tuohon sanomaansa: "Ja niin kaikki Israel on pelastuva" (Room. 11:26). Mutta tuo Jesajan kohta kuuluu meidän käännöksessämme seuraavasti: "Mutta Siionille se tulee lunastajana, niille Jaakobissa, jotka synnistä kääntyvät" (Jes. 59:20). Mutta muut eivät palaa jumalattomuudesta kuin ne, jotka ovat siihen juuttuneet, niin kuin nyt juutalaiset. "Jumalattomuus" näet tai "jumalaton meno", kreikaksi "asebia", ei merkitse minkälaista syntiä tahansa, vaan syntiä Jumalan palvelemista vastaan, s.o., uskoa vastaan, omassa vanhurskaudessa; hebreaksi tämä synti on "rasche". Saarn. 8:8 sanoo: "Ei jumalattomuus pelasta harjoittajaansa", s.o. oma vanhurskaus ei - niin kuin hän luulee - pelasta häntä, koska se ei ole vanhurskautta, vaan syntiä.

Mutta tuota lisäystä: "Kun minä otan pois heidän syntinsä", ei ole Jesajalla, vaan apostoli on sen lisännyt tai se on otettu tähän toisten profeettojen sanoista.


1992: Hes.39 kirjoitti:25 "Sen tähden sanoo Herra Jumala: Nyt minä käännän Jaakobin kohtalon, armahdan koko Israelin heimon ja puolustan kiivaasti pyhän nimeni kunniaa. 26 Niin israelilaiset saavat unohtaa häpeänsä ja kaiken uskottomuuden, jota ovat minua kohtaan osoittaneet, ja he saavat taas rauhassa asua omassa maassaan, eikä kukaan ahdista heitä. 27 Kun minä tuon heidät takaisin kansojen keskeltä ja kokoan heidät vihollismaista, niin tällä, minkä heille teen, minä osoitan pyhyyteni kaikkien kansojen nähden. 28 Ja israelilaiset tietävät, että minä olen Herra, heidän Jumalansa, sillä niin kuin minä vein heidät pakkosiirtolaisuuteen vieraiden kansojen keskelle, niin minä myös kokoan heidät taas omaan maahansa, yhtäkään unohtamatta. 29 Enää en kätke heiltä kasvojani, vaan vuodatan henkeni Israelin heimon ylle. Näin sanoo Herra Jumala."


Taisi olla Gregory Suuri, joka erotteli Jaakob = omaisuuskansa, Israel = elävästi uskovat, jossakin Jesajan kirjan selityksen paikassa. Tuossa on "käännän Jaakobin kohtalon" ja "armahdan koko Israelin heimon"... Jaakob ja Israel esiintyvät myös Room.11:ssa.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 24 Marras 2014, 16:17

mies kirjoitti:Taisi olla Gregory Suuri, joka erotteli Jaakob = omaisuuskansa, Israel = elävästi uskovat, jossakin Jesajan kirjan selityksen paikassa. Tuossa on "käännän Jaakobin kohtalon" ja "armahdan koko Israelin heimon"... Jaakob ja Israel esiintyvät myös Room.11:ssa.

Jakob ja Israel on käsitteinä mielenkiintoisia. Jos alla Jaakob = omaisuuskansa, niin:
1992: Jes.2 kirjoitti: 1 Sana Juudasta ja Jerusalemista. Jesajan, Amosin pojan, näky.

2 Tulee vielä aika,
jolloin Herran pyhäkön vuori seisoo lujana.
Ylimpänä vuorista se kohoaa,
korkeimpana kukkuloista,
ja kansat virtaavat sinne.
3 Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen: -- Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, nouskaamme Jaakobin Jumalan pyhäkköön! Hän opastaa meitä tiellään, ja me, me tahdomme kulkea hänen polkujaan, sillä Siionista tulee Herran sana ja Jerusalemista kaikuu Jumalan puhe.

4 Hän, Herra, ratkaisee kansanheimojen riidat, hän jakaa oikeutta kaikille kansoille. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.

5 Jaakobin lapset, tulkaa, vaeltakaamme Herran valossa!
Viimeksi muokannut mies päivämäärä 24 Marras 2014, 16:40, muokattu yhteensä 1 kerran
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 24 Marras 2014, 16:39

Huomaa 1992 käännöksen kohdalla tapahtunut äkillinen muutos:
1992: Jes.9, Biblia 1776, 1933,38, KJV kirjoitti:Herra lähetti sanan Jaakobille,
tuomion sanan Israelille.

Herra on lähettänyt sanan Jakobissa, ja se on langennut Israelissa;

Herra lähetti sanan Jaakobia vastaan, ja se iski Israeliin,

The Lord sent a word into Jacob, and it hath lighted upon Israel.


Gregory the Great kirjoitti:Jacob is called the destroyer, but Israel the one who sees God.
Does not Jacob symbolize the jews? And what does Israel represent,
if not the people of the Gentiles? (Gregory the Great, Morals on the book of Job, 1.2.57)

Muistin tuon Gregory:n tulkinnan hiukan väärin, se tarkoittikin Jaakobilla juutalaisia
ja Israelilla pakanakansoista kääntyneitä kristittyjä, tosin ehkä vain tuossa Jes.9:ssä.
1992 käännöksessä asia on mennyt kuin päälaelleen: sana tuli Jaakobille ja tuomio
Israelille. Äkkiseltään voisi ajatella että ennen vuotta 1992 asiat olisikin olleet toisin,
mutta sitten nyttemmin ne olisivat kuin kääntäneet osaansa; jos yrittää pitää kaikki
käännöksen oikeina. Toinen asia on, että tarvitseeko niin tehdä.
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 14 Huhti 2015, 14:08

1992: 2.Kun.1 kirjoitti:8 He vastasivat: "Hänellä oli talja yllään ja vyötäisillään nahkavyö." "Se oli tisbeläinen Elia!" sanoi kuningas.

1992: Matt.3, Mar.1 kirjoitti:4 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja
6 Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja.

1992: Luuk.1, Luuk.21 kirjoitti:15 Hän on oleva suuri Jumalan mies. Viiniä ja väkijuomaa hän ei juo.

34 "Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät

Alkukirkossa kamelilla usein selitettiin pakanakansoista kääntyneitä kristittyjä (esim. Jes.60). Onko kamelinkarvavaatteella puettu Johannes kuin kuva pakanakansojen seassa elävillä itseään pakanoiksi luulevilla omaisuuskansan väellä? Tämä siis jos 'Elia' on vielä tuleva hengessä (mikä on kyseenalaista, mm. Luther). Johannes oli Leeviläinen.

1992: Luuk.1 kirjoitti:80 Lapsi kasvoi ja vahvistui Hengessä. Hän oli autiomaassa siihen päivään saakka, jolloin hänen oli määrä astua Israelin eteen.

Autiomaassa, eli pakanain keskuudessa?

Löysin juuri Ambrosen erään selittyksen:
Ambrose of Milan kirjoitti:Profeetan ruoka on merkki hänen virastaan, ja keroo meille
mysteeristä. Mikä niin käyttökelvotonta, ihmisen toimintaan liittyen,
onkaan ottaa kiinni heinäsirkkoja, mutta mikä niin täynnä
tarkoitusta onkaan profeetan mysteerissä? Sillä heinäsirkat,
mitä hyödyttömämpiä ovat, paikallaan ollessaan, vaeltaessaan tai
äänekkäinä ollessaan, sitä paremmin ne edustavat pakanakansoja
(Gentiles) jotka ilman kannattavaa työtä, ilman arvonimiä,
ilman ääntä, päästävät melankolisia ääniä, mutta eivät tiedä mitään
elämän sanasta. Nämä ihmiset ovat profeetan ruokaa, sillä mitä
suurempana joukkona he ovat hänen ympärillään, sitä enemmän hyödyttää
profetaalinen puhe. Ja seurakunnan armo on kuvattu villihunajassa,
jota eivät Juutalaiset ihmiset löytäneet lainsa mehiläispesästä,
vaan hajallansa olevilta pakanakansoilta pelloilla, ja metsän lehdiltä,
niinkuin on kirjoitettu "me olemme sen löytäneet metsän kedoilla." (Ps.132:6).

"The food of the prophet is a mark of his office,
and tells of a mystery. What so useless, in respect
of a man's duty, as catching locusts, and what so full
of meaning in respect of prophetic mystery ? For
locusts, the more unprofitable, idle, fleeting, wandering,
noisy they are, the more fitly they represent the
Gentiles, who, without labour or profitable work,
without dignity, without voice, utter a melancholy
sound, but know nothing of the word of life. This
people is the food of prophets, because the larger the
number of them congregated together, the more plen
tiful the advantage of prophetic speech. And the
grace of the Church is prefigured in the wild honey,
not found by the Jewish people in the hive of the
law, but scattered, by the wandering of the Gentiles,
over the fields, and the leaves of the forest, as it is
written, We found it in the fields of the wood"


https://archive.org/stream/stambrose00t ... t_djvu.txt
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Re: Israel maana ja kansana

ViestiKirjoittaja mies » 02 Kesä 2015, 21:21

mies kirjoitti:Onko kamelinkarvavaatteella puettu Johannes kuin kuva pakanakansojen seassa elävillä itseään pakanoiksi luulevilla omaisuuskansan väellä?

Hilary of Poitiers (300-368 jkr) kirjoittaa:
"Kirjan alussa Johannes Kastajan vaatteista keskusteltaessa osoitin että kameli merkitsee pakanakansoja."
"In the beginning of this book in discussing John's clothing I pointed out that the camel signifies Gentiles."
Linkki: (s.102)
https://books.google.fi/books?id=iVh9AIkZN2QC

Mielenkiintoinen henkilö tuo Johannes, onko se niin että keskuudessamme on Leeviläisiä, mutta kuin kamelinkarvavaatteella puettuja - eli heitä luullaan pakanakansakristityiksi,
erotuksena omaisuuskansasta?

Johannes oli Pinehasin, mutta myös Sadokin jälkeläisiä, joita koski erityinen lupaus:
1992: 4.Moos.25 kirjoitti:11 "Pinehas, pappi Aaronin pojan Eleasarin poika, on lauhduttanut minun vihani. Hän on israelilaisten parissa kiivaasti puolustanut minun kunniaani, ja siksi minä en omassa kiivaudessani tyystin hävittänyt israelilaisia. 12 Sano hänelle, että minä teen hänen kanssaan liiton ja annan hänen menestyä. 13 Tämän liiton nojalla hän ja hänen jälkeläisensä saavat ikuisesti olla pappeja, koska hän kiivaili Jumalansa puolesta ja näin sovitti israelilaisten synnin.

Tämän nojalla ajattelen, että Leeviläisiä on joukossamme. Mutta myös Keniläisiä:
1992: Jer.35 kirjoitti:19 Sen tähden Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläisiä tulee aina olemaan minun palveluksessani. Minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, lupaan tämän."
mies
Aurinkotuuli
 
Viestit: 1278
Liittynyt: 30 Huhti 2012, 10:00

Edellinen

Paluu Vapaata Keskustelua



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron