Kirjoittaja O.M » 29 Syys 2008, 10:24
Katolinen kirkko laittoi Galileo Galilein kotiarestiin v. 1633 hänen puolustettuaan Nikolaus Kopernikuksen teoksessaan De revolutionibus orbium coelestium esittämää käsitystä, jonka mukaan Maa kiersikin Aurinkoa eikä toisinpäin. Kerrotaan hänen olleen paavin puhuttelussa 1616 aiheesta ja suostuneen painostuksesta perumaan siihenastiset opetuksensa, mutta mutisseen silti partaansa "se pyörii sittenkin", tarkoittaen Maan liikettä Auringon ympäri. V. 1992 paavi viimein esitti maailman tiedeyhteisölle anteeksipyynnön kirkon tekemän virhearvioinnin johdosta. V. 1600 Giordano Bruno poltettiin roviolla samasta syystä.
Aiheeseen sekoitetaan usein planeetta Maan pitäminen litteänä, vaikka se ei ollut 1500- ja 1600-luvuilla keskustelun alla. Osa portugalilaisen Fernão de Magalhãesin retkikunnasta purjehti maapallon ympäri jo 1519-22, vähän sen jälkeen kun Martti Luther oli aloittanut julkisen toiminnan naulaamalla teesinsä kirkon oveen 1517. Kauppa merien takaisiin maihin ja löytöretkeily yleistyivät sen jälkeen huomattavasti. 1500-luvun oppineisto piti Maata pallon muotoisena, samoin kaikki merimiehet. Tavallisen kansan eli ns. maakrapujen keskuudessa saattoi elää yleisenä käsitys Maan pannukakkumaisuudesta - sopiihan tasainen Maa paljon paremmin aistihavaintoihin kuin pyöreä Maa.
Kiista koski sitä, oliko universumi maakeskeinen (geosentrinen) vai aurinkokeskeinen (heliosentrinen). Kopernikuksen teos ilmestyi 1543, joten Luther (k. 1546) on saattanut ehtiä tutustua siihen jollain tavalla. Protestanttisen kritiikin heliosentristä järjestelmää vastaan esitti Philipp Melanchthon 1549, mahdollisesti Luther jo 1539. Kyse on VT:n kohdasta, jossa Jumala pysäytti auringon vähäksi aikaa.
Joos. 10:
"12 Sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten käsiin, Joosua puhui Herralle israelilaisten kuullen ja sanoi: "Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa! Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!"
13 Ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan. [2. Sam. 1:18 | Sir. 46:4]
14 Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin. Herra kävi sotaa Israelin puolesta."
--> Ensimmäinen ajatus tuosta kohdasta voi olla, että Raamattu olisikin erehtynyt tässä asiassa. Tarkkaavainen lukija havaitsee kuitenkin, että puhumme yhä vain auringonnousuista ja -laskuista - siis ikään kuin Aurinko olisikin se liikkuva kappale. Kohta on tulkittavissa niin, että Jumala pysäytti Maan kiertoliikkeen akselinsa ympäri, jolloin maan päälle näyttää siltä, että auringon liike taivaalla on pysähtänyt. Tieteellisesti tuollaista tapahtumaa menneisyydessä voi olla vaikeaa todentaa - jääköön siis uskon asiaksi, kuten kaikki muukin Raamatun ilmoitus.
Wikipediassa on tästä asiasta väärää tietoa, jota en ole vielä joutanut oikaista. Aiheesta on kattava artikkeli Tieteessä tapahtuu -lehdessä viime tai toissa vuonna. Korjaan tiedon Wikipediaankin, kunhan ehdin ja jaksan kaivaa tieteellisemmät lähteeni esiin.
SIIS: Älkää sekoittako käsitystä Maa-planeetan litteydestä maakeskeiseen aurinkokuntakäsitykseen. Sen enempää katoliset kuin protestantit eivät ole ainakaan 1500- ja 1600-luvuilla puolustaneet käsitystä Maan litteydestä. Eniten litteästä Maasta jauhavat sellaiset ateistit, jotka eivät ole koskaan aukaisseet ainuttakaan tähtitieteen opusta. Se ei ole syntiä - eri ihmiset ovat ja saavat olla kiinnostuneita eri asioista -, mutta mielestäni ihmisen olisi silti hyvä tutustua aiheeseen, josta ivaa kristittyjä, muuten osuu pilkka maan nilkkaan.
Kun keskustellaan geosentrisestä ja heliosentrisestä aurinkokuntakäsityksestä, helposti se esitetään yksipuolisesti tieteen ja uskonnon välisenä kiistana. On kuitenkin muistettava, että esim. Tycho Brahe - Kopernikuksen ohella 1500-luvun etevin ja kaikkien aikojen systemaattisin paljain silmin havaintoja tehnyt tähtitieteilijä - kannatti geosentristä järjestelmää, tosin omalla sovelluksellaan. Brahen mallissa Aurinko kiersi Maata, mutta muut planeetat Aurinkoa.
Raamatun kirjoittamisen aikaan oli rinnakkain sekä käsitystä Maan litteydestä että pyöreydestä. Esim. Kreikan oppineet pitivät Maata pallona. Jopa käsitys Auringosta keskuksena, jota Maa kiertää, esiintyi antiikin Kreikassa. Käsityksen esitti Aristarkhos Samoslainen. Vallitsevaksi jäi kuitenkin Ptolemaioksen käsitys, jonka mukaan Maata pidettiin kaikkeuden liikkumattomana keskuksena. Ptolemaioksen käsitys hallitsi länsimaista ajattelua paljon enemmän kuin Raamattu, koska Raamattu ei katolisessa opissa ollut erityisen tärkeä, se oli vain ilmoitus muiden joukossa. Vasta protestantit palauttivat Raamatun asemaan, jonka mukaan Raamatussa on kaikki, mitä tarvitaan. Muistutan tässä yhteydessä, että Ptolemaioksella ei ollut kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Muistutettakoon myös, että kaikki länsimainen traditio ei perustu kristinuskoon eikä Raamattuun.
Raamatussa on joitakin käsitteitä, jotka voi halutessaan tulkita tarkoittavan Maan litteyttä, esim. "maan piiri". Uskon, että Raamattu on kirjoitettu Pyhän Hengen inspiroimien ihmisten kautta. Siinä näkyy ihmisen kädenjälki. Jos paimentolainen, joka on kirjoittanut Jumalan käskystä ylös jotain, mutta ei suorana saneluna vaan omin sanoin, on uskonut Maan olevan litteä, toki käsitys on jollain tavalla voinut välittyä myös Raamattuun. Raamattu ei olekaan luonnontieteiden oppikirja, vaan pelastushistorian "oppikirja". Toisaalta on epätodennäköistä, että kaikki lukuisista Raamatun kirjoittajista olisivat pitäneet Maata litteänä. Esim. kohta, jossa maailmanlopun tullessa osa on nukkumassa ja osa töissä, vaikuttaa siltä, että toisilla on yö ja toisilla päivä, ts. toisella puolella planeettaamme on menossa yö ja toisella puolella päivä.
Luuk. 17:
"34 Minä sanon teille: Sinä yönä on kaksi samalla vuoteella: toinen otetaan, toinen jätetään. [17:34,35: Matt. 24:40,41]
35 Kaksi naista on yhdessä jauhamassa: toinen otetaan, toinen jätetään. [
36 Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään.]"* [Jae puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista. Vrt. Matt. 24:40.]"
PS. Aurinko ja maa käsitteinä kirjoitetaan pienillä kirjaimilla, mutta erisniminä isoilla. Vaikeaa selittää.