Kun Hyvinkäällä on Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen vieraileva pappi juuri ennen messua kieltäytynyt palvelemasta alttarilla yhdessä naispapin kanssa. Hyvinkään poliisissa on vielä harkinnassa, nostetaanko jutusta syyte syrjinnästä. Artikkelissa Metro-lehdessä kerrotaan, että SLEY on herätys- ja lähetysjärjestö, joka on Ruotsissa jättäytynyt kirkon ulkopuolelle luultavasti naispappeuskysymyksen vuoksi.
Tiedätkö Weha onko SLEY:llä Suomessa tällaisia aikeita? Eikö SLEY ole tunnustukseltaan niin laaja, että sisälle mahtuu sekä naispappeuden kannattajia että vastustajia? Mikä on evankelisten näkymä tänä päivänä, entä tulevaisuuden näkymät?
Eikö SLEY:n vieraileva pappi menetellyt Hyvinkäällä vähän epäasiallisesti, kun naispappeusasia otettiin esille juuri ennen messun alkamista. Olen seurakuntatyössä nähnyt vastaavan esimerkin, että siinä tulee suuri hämminki kun juuri ennen Jumalanpalvelusta yksi palvelevista papeista kieltäytyy tehtävistä. Hyvinkään tapauksessa naispappi oli sitten väistynyt ehtoollisavuatajan tehtävästä.
Shalom,

