Toisen sieluntilan arviointi

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Toisen sieluntilan arviointi

ViestiKirjoittaja O.M » 29 Maalis 2007, 16:32

Toisella palstalla on ollut keskustelua toisen sieluntilan arvioinnista. Siihen liittyen tämä viesti.

Raamattu kehottaa olemaan varovainen tuomitsemisen suhteen etenkin tapauksissa, joissa toinen väittää olevansa uskovainen. Sen sijaan hyviä todistuksia meillä on vara antaa uskovaisiksi mielestämme varmasti tietämistämme ihmisistä.

"Demetriuksella on jokaiselta todistus, ja itse totuudesta. Ja me myös todistamme, ja te tiedätte, että meidän todistuksemme on tosi." (3.Joh.1:12.)
"Ja siellä oli jumalinen mies lain jälkeen, Ananias niemeltä; hänellä oli hyvä todistus kaikilta Juudalaisilta, jotka siellä asuivat" (Ap.t.22:12).

Tulkitsen tätä niin, että meillä on lupa antaa hyvä todistus myös nettikeskusteluissa nimimerkeistä, jotka mielestämme ovat varmasti uskovaisia. Tämän palstan vl-aktiiveista minulla on sanottavana hyvä todistus. Lukemani kirjoitukset ovat vastanneet samaan henkeen itseni kanssa, vaikka niissä on paljon taitamattomuuksia ja turmeluksiakin, myös itselläni.

Olen ymmärtänyt, että tämän palstan kirjoittajat eivät pidä omia mielipiteitään ja itseään erinomaisina tai erehtymättöminä, vaan kaikki myöntävät, että ihmisinä voimme mennä vikaan, vain Kristuksen ruumis on pyhä. Toinen laita on sitä omien näkemysten erinomaisuuden korostamista ja seurakunnan vikoilua. Tällaista kasvua ei tämän palstan vl-aktiivien joukossa onneksi ole tainnut esiintyä.

On helpottavaa huomata, ettei vajavaisena ihmisenä tarvitse itse tuomita ketään, vaan Jumala hoitaa sen homman. Kaikista en hyvää todistusta tohdi sanoa, mutta eihän taivaaseen minun todistuksellani mennä, vaan sydämen uskolla.

Rakkaudesta myös sananen. Me uskovaiset rakastamme kaikkia, eikö niin? Lukkari sen kiteytti jossain keskustelussa: uskovaisten kesken on veljellinen rakkaus ja suhteessa epäuskoisiin on etsivä rakkaus. Toivotaan, että mahdollisimman moni etsivä rakkaus vielä muuttuisi veljelliseksi rakkaudeksi. On harmi, jos syvempi veljellinen rakkaus etääntyy vain etsiväksi rakkaudeksi. Rakkautta kuitenkin. :) Hyvää päivänjatkoa kaikille!
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Weha » 30 Maalis 2007, 13:18

Veljen tekstiin voin sanoa aamen. On opetettu niin seurakunnassa kuin Raamatussakin kuinka Jumalan valtakunnan raja on hyvin selvä (Tiit.3:10-11).
10. "Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on".

Uusikäännös:
10. "Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
11. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä".

Matt.18:17. "Mutta ellei hän niitä tahdo kuulla, niin sano seurakunnalle; ellei hän seurakuntaa tottele, niin pidä häntä pakanana ja Publikanina.
18. Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa".

Voiko opista nähdä sieluntilan? Jos ei, niin miksi sanotaan: "Hedelmistään puu tunnetaan"?.
Weha
 

ViestiKirjoittaja lukkari » 30 Maalis 2007, 13:57

Olkaa raittiit ja valvokaa. Raittius tarkoittaa käsittääkseni raittiutta Jumalan Sanassa ja sen opissa. Efesolaiskirjeessä sota-aseista puhuttaessa mainitaan autuuden rautalakki.
Ef. 6:17
Ja ottakaat päähänne autuuden rautalakki, ja hengen miekka, joka on Jumalan sana,


Raamatun kuvakielessä rauta merkitsee taipumatonta tahtoa (A. Saarisalo)

1.Tess 5.

5 Te olette kaikki valkeuden lapset ja päivän lapset: emme ole yön emmekä pimeyden.
6 Niin älkäämme siis maatko niinkuin muut, vaan valvokaamme ja olkaamme raittiit.
7 Sillä jotka makaavat, ne yöllä makaavat, ja ne, jotka juopuvat, ne yöllä juovuksissa ovat.
8 Mutta me, jotka päivän lapset olemme, olkaamme raittiit, puetut uskon ja rakkauden rintaraudalla ja autuuden toivon rautalakilla.
9 Sillä ei Jumala ole meitä pannut vihaan, vaan autuutta omistamaan, meidän Herran Jesuksen Kristuksen kautta,
10 Joka meidän edestämme kuollut on: että jos me valvomme eli makaamme, me ynnä hänen kanssaan eläisimme.
11 Sentähden neuvokaat teitänne keskenänne ja rakentakaat toinen toistanne, niinkuin te myös teette.
12 Mutta me rukoilemme teitä, rakkaat veljet, että te ne tuntisitte, jotka teidän seassanne työtä tekevät, ja teidän esimiehenne ovat Herrassa, ja teitä neuvovat.
13 Pitäkäät heitä sitä rakkaampana heidän tekonsa tähden. Olkaat rauhalliset keskenänne.

14 Mutta me neuvomme teitä, rakkaat veljet: neuvokaat tavattomia, lohduttakaat heikkomielisiä, holhokaat heikkoja, olkaat kärsiväiset jokaisen kanssa,
15 Katsokaat, ettei joku pahaa pahalla kosta, vaan noudattakaat hyvää, sekä keskenänne, että jokaista kohtaan.

Lihavoin tarkoituksella nuo jakeet. Minkä verran näkee arvostelua niitä kohtaan (huom. selän takana), jotka siionissa paimenen virkaan ja muihin luottamustehtäviin ovat asetetut. Lähinnä tuo arvostelu koskee SRK:ta PM lehteä jne. Jo se, että sitä tehdään nimettömänä internetissä kertoo sen, mistä on kysymys. Sielunvihollisen toiminta on pimeyden toimintaa ei se kestä valkeutta. Kun ihminen lankesi syntiin, hän halusi heti piiloutua paratiisissa. Hän huomasi, että on alaston.

Kun Martti Luther ryhtyi uskonpuhdistukseen, teesien alla (tai yllä) luki: Martti Luther teologian tohtori Ne teesit kestivät valkeutta.

Itse asiassa Teeseissä oli tällainen teksti.

95 TEESIÄ

Rakkaudesta totuuteen ja halusta tuoda se julkisuuteen väitellään seuraavista lauseista Wittenbergissä kunnianarvoisan isän Martti Lutherin, vapaiden tieteiden ja pyhän jumaluusopin maisterin sekä viimeksi mainitun aineen vakinaisen opettajan johdolla. Hän pyytää sen vuoksi, että ne, jotka eivät suullisesti ja persoonallisesti läsnä ollen voi keskustella meidän kanssamme, tahtoisivat tehdä sen poissa ollen kirjallisesti. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä, Amen.



1. Joh. 2
9 Joka sanoo valkeudessa olevansa ja vihaa veljeänsä, hän on vielä pimeydessä.
10 Joka veljeänsä rakastaa, se pysyy valkeudessa ja ei hänessä ole pahennusta.
11 Mutta joka veljeänsä vihaa, hän on pimeydessä ja vaeltaa pimeydessä, eikä tiedä, kuhunka hän menee; sillä pimeydet ovat hänen silmänsä soaisseet.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Weha » 30 Maalis 2007, 14:06

Juu, paljon seljäntakana ja nimimerkin takana puhutaan seurakunnan opetuksia vastaan. Tämä kävi mielessäni, mutta veli ehtikin ottaa aiheen esiin. Jos vaikka esim. piilottelee päivämiestä lapsilta ja toimii kuitenkin siionissa pyhäkoulunopettajana, niin jossain olisi tällaisessa tapauksessa vikaa. Tämä vain yhtenä esimerkkinä.
Weha
 

....

ViestiKirjoittaja mutsi » 30 Maalis 2007, 16:54

Just joo.

Ja jos pidetään seurakunnan neuvoja "ihmislähtöisinä ja muuttuvina kommervenkkeina", niinkuin tuolta toisen palstan eräästä ketjusta ihmetellen luin....Kuinka pitkälle meidän tällaisissakin asioissa on hymisteltävä ja kenties pitkin selityksin vesitettävä ristiriita, niinkuin näyttää tuossa kaplakkaketjussa käyvän.

Siinä kyllä raja maailmaan muodostuu veteen piirretyksi viivaksi, jota kaikenlaiset vihurit siirtelee.

Näin lyhyesti vain töksäytin tähän asiaan. Ei ole taitoa laajempiin katsauksiin.
Avatar
mutsi
Valvoja
 
Viestit: 303
Liittynyt: 23 Huhti 2005, 22:38
Paikkakunta: Hailuoto

ViestiKirjoittaja Weha » 30 Maalis 2007, 17:13

mutsi, Siinähän sitä selkeyttä ja rakautta onkin sanoa asia niinkuin se on. Turha hymistely ja silittely maton alle ei ole ensinkään rakkautta, niinkuin yleisesti luullaan...
Weha
 

ViestiKirjoittaja lukkari » 30 Maalis 2007, 17:34

Sl 291

Anna, Herra herkkä mieli
Lähestyä horjuvaa,
totuuden ja taidon kieli
puhutella torjuvaa,
että sanat sieluun asti
yltäisivät kutsuvasti.

Anna Herra esteet voittaa,
käydä haavoittuneen luo.
Anna sanat, jotka hoitaa,
parantaa ja rauhan tuo.
Auta, että aukeavat
kaikki siteet ahdistavat.

Anna, Herra, rohkeutta
armon sanaa tarjota,
rakkautta, laupeutta,
etten vaadi karkota.
Pidä meidät armollasi
Tiellä kohti taivastasi

(Kirsi Tuikkanen)
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Weha » 30 Maalis 2007, 17:37

Minulle on muodostunut kuva, voimakkaasta vastahengestä ja se heijastuu noissa säännöissä myös...
Weha
 

ViestiKirjoittaja lukkari » 30 Maalis 2007, 17:50

Pääosin ne säännöt ovat ihan ok. Kävin lukaisemassa läpi ne kertaalleen.

"Kaikessa keskustelussa pyrimme toistemme kunnioittamiseen. Emme myöskään lähde esittämään arvioita toistemme sieluntilasta, vaikka keskusteluissa emme aina pääsekään yhteisymmärrykseen. Ainoastaan taivaan Isä pystyy siihen varmasti ja erehtymättömästi."

Kuinka paljon siellä kunnioitetaan sellaisia keskustelijoita joilla sattuu olemaan sellainen näkemys niinkuin kristillisyydessä on hyväksi nähty vaikkapa ehkäisystä. Jokainen voi käydä katsomassa ja tekemässä omat johtopäätökset.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Weha » 30 Maalis 2007, 20:10

No, jokainen olkoot sillä palstalla minkä tuntee omakseen. En oo nyt käynytkään siellä.

Mihin sitä joutuisikaan monissa kaaoksissa ja mielipiteissä, mitä monet eri palstat tarjoaa...No, joutuu tietysti eksyksiin...
Weha
 

ViestiKirjoittaja O.M » 02 Huhti 2007, 13:45

lukkari kirjoitti:Lihavoin tarkoituksella nuo jakeet. Minkä verran näkee arvostelua niitä kohtaan (huom. selän takana), jotka siionissa paimenen virkaan ja muihin luottamustehtäviin ovat asetetut. Lähinnä tuo arvostelu koskee SRK:ta PM lehteä jne. Jo se, että sitä tehdään nimettömänä internetissä kertoo sen, mistä on kysymys. Sielunvihollisen toiminta on pimeyden toimintaa ei se kestä valkeutta.


Minunkin mielestäni on aika rumaa arvostella siionin työtä tekeviä nimimerkin takaa internetissä. Tulee jotenkin sellainen mieli, että kyse on takanapäin juoruilusta. Jos on pahoittanut mielensä jostain Päivämiehen kirjoituksesta, olisi syytä lähestyä vikaan joutunutta yksityisellä sähköpostilla tai kirjeellä. Jollei hän kuule puhuttelijaa, ottaa sitten todistajia ja lopulta viedä asia seurakunnan eteen. Miksi näin ei toimita?
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00


Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron