Kenelle kuuluu ehtoollisen järjestäminen?

Elävä usko vanhoillislestadiolaisesta näkökulmasta.


Kenelle kuuluu ehtoollisen järjestäminen?

ViestiKirjoittaja timoteus » 06 Touko 2007, 11:08

Mikä on opinnollinen näkemyksenne siihen kuuluuko ehtoollisen jakaminen seurakunnalle? Onko ehtoollisen ottaminen seurakunnan ulkopuoliselta hengellistä yhteyttä ehtoollisen jakajaan ja tämän seurakuntaan.
timoteus
vakiintunut
 
Viestit: 146
Liittynyt: 01 Kesä 2006, 10:07

ViestiKirjoittaja Taavetti » 06 Touko 2007, 11:26

*Ensin täytyisi määritellä seurakunta ja se, milloin ollaan seurakunnan ulkopuolelle. Jääköön nyt kuitenkin määrittelemättä.

Olen silloin tällöin käynyt luterilaisen seurakunnan ehtoollisella, ainakin jos se sopivasti eteeni järjestyy, vaikka jakajana olisi lestadiolaisuuden ulkopuolinenkin pappi. Siinä ei ole minulle ristiriitaa, sillä ehtoollisessa ratkaisee vastaan ottajan, ei suinkaan jakajan usko. Kaikki luterialiset ovat muodollisesti, vaikkakaan eivät asialisesti samaa seurakuntaa, johon enimmät vanhoillislestadiolaiset kuuluvat.

Olen tuntenut muutamia ortodoksiseen seurakuntaan kuuluneita lestadiolaisia, he voivat luonnollisesti käydä ortodoksien ehtoollisella, muita sinne ei päästetäkään. Kerran olen seuranut ortodoksien ehtoolliskäytäntöä, (naapurin emänän hautajaisten yhteydessä) joten tiedän siitä jotakin, kun heidän pappinsa selosti muodot. Silloin ei enää ollut tuntemani lestadiolaiset kreikkalaiskatoliset elossa.

Samoin uskoisin voivan menetellä mahdollisten katoliseen seurakuntaan kuuluvien lestadiolaisten, aivan Martti Lutherin esimerkin mukaisesti, sikäli kuin katsovan voivansa kuulua katoliseen kirkkoon, josta Martti Luther on aikanaan erotettu. Niin sanottujen vapaiden suuntien tilaisuuksiin en ole katsonut aiheelliseksi mennä, enkä siis heidän ehtollliselleenkaan. En tiedä päästäisivätkökään.
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4
Avatar
Taavetti
Aurinkotuuli
 
Viestit: 6969
Liittynyt: 09 Huhti 2005, 18:49
Paikkakunta: Suomenselkä

ViestiKirjoittaja Weha » 06 Touko 2007, 11:47

Itse olen ajattelemassa siten, että uskovaiset kuuluu kirkoon, eli olemme yksi sen herätysliike ja toimimme myös sen sisällä/keskellä.

Itse ajattelen, ettei ehtoollistoimitus anna syntejä anteeksi, niin siksi sen voi toimittaa, vaikka jumalaton pappi. En tietenkään ottaisi ehtoollista kirkon ulkopuolelta, koska ei ole edes tarvettakaan.

Korjatkaa rakkaat, jos kovin väärin oon ymmärtämässä tätä asiaa...
Weha
 

Re: Kenelle kuuluu ehtoollisen järjestäminen?

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Touko 2007, 08:21

Minusta ehtoollisen jakaminen on näkyvän seurakunnan eli näkyvän kirkon tehtävä.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja kehakukkanen » 07 Touko 2007, 10:09

O.M kirjoitti:Minusta ehtoollisen jakaminen on näkyvän seurakunnan eli näkyvän kirkon tehtävä.


:shock: Miten näkymätön kirkko voisi jakaa ehtoollista? Näkymättömissä?
Avatar
kehakukkanen
touhukas
 
Viestit: 178
Liittynyt: 09 Tammi 2007, 13:43

ViestiKirjoittaja O.M » 07 Touko 2007, 11:27

kehakukkanen kirjoitti: :shock: Miten näkymätön kirkko voisi jakaa ehtoollista? Näkymättömissä?


Ei varmaan mitenkään. :) Näkymätön kirkko on kuitenkin ulkona oleville (ainakin niille, jotka eivät ole heränneellä tunnolla) vielä peitetympi kuin sisällä oleville. Sisällä olevat näkevät Hengen silmin Jumalan valtakunnan ihmisten keskellä. Tarkkoja rajoja hekään eivät välttämättä näe, salaisesti luopuneiden tähden, joskin uskonelämän ongelmat monesti vaistoaa toisesta. Tuomariksi ei kuitenkaan kannata salaisen luopumuksen vuoksi alkaa, vaan tarjota armoa ja anteeksiantamusta.
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja lukkari » 07 Touko 2007, 11:49

yksi Raamatun kohta liittyen tuohon mitä veli edellä kirjoitti. Siitä puhuttiin seuroissa eilen.

Ilm. 21:

2 Ja minä Johannes näin pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niinkuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä.
3 Ja kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: katso Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa ja heidän Jumalansa.
lukkari
Valvoja
 
Viestit: 553
Liittynyt: 14 Loka 2006, 12:52

ViestiKirjoittaja Jaakko » 07 Touko 2007, 13:34

Mikä on opinnollinen näkemyksenne siihen kuuluuko ehtoollisen jakaminen seurakunnalle?


1)Jeesus asetti ehtoollisen. Kenelle ja mitä varten Hän sen asetti?
2)Miten alkuseurakunnassa toimittiin?

Eikö noihin kysymyksiin Raamattu anna selkeän vastauksen.

Sitten, mitä sanoo kirkko? En tiedä termistöä, onko kyse kirkkojärjestyksestä, kirkon tunnustuskirjoista opista vai mistä, mitä ne sanovat ehtoollisesta? Kun uskovaiset täällä Suomessa pääsääntöisesti ovat kansankirkon jäseniä, me haluamme toimia "kirkkojärjestyksen" mukaisesti. Jos kirkosta erotettaisiin, silloin tietysti viettäisimme ehtoollista omiemme toimesta.
Jaakko
Valvoja
 
Viestit: 373
Liittynyt: 11 Huhti 2005, 08:37

ViestiKirjoittaja O.M » 08 Touko 2007, 15:58

lukkari kirjoitti:yksi Raamatun kohta liittyen tuohon mitä veli edellä kirjoitti. Siitä puhuttiin seuroissa eilen.

Ilm. 21:

2 Ja minä Johannes näin pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niinkuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä.
3 Ja kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: katso Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa ja heidän Jumalansa.


Tuo on mielenkiintoinen kohta. Siellä, missä uskovaiset näkevät Jumalan valtakunnan, Jumalan majan, uskottomat näkevät vain ihmisjoukon, jotka väittävät olevansa Jumalan valtakunnan kansalaisia. Luonnollisin silmin Jumalan valtakuntaa ei voi nähdä.

Luuk.17:
"20 Ja Pharisealaiset kysyivät häneltä: koska Jumalan valtakunta olis tuleva? Vastasi hän heitä ja sanoi: ei Jumalan valtakunta tule niin, että se taidettaisiin nähdä.
21 Ei myös heidän pidä sanoman: katso tässä, katso siellä; sillä katso, Jumalan valtakunta on teidän keskellänne."


Jumalan valtakunta näyttäytyy ulkona oleville halpana: poltettuna kaupunkina, sadosta ryöstettynä peltona, autiona maana, vaatimattomana hakomajana kaiken kauniin keskellä yrittitarhassa.

Jes.1:
"7 Teidän maanne on autiona, teidän kaupunkinne ovat tulella poltetut; muukalaiset syövät peltonne silmäin edessä; ja on autio, niinkuin se, joka muukalaisilta raadeltu on.
8 Mutta mitä vielä Zionin tyttärestä jäänyt on, se on niinkuin maja viinamäessä, ja niinkuin hakomaja yrttitarhassa, niinkuin hävitetty kaupunki."


Lain alla elävät ja laista osia karsien itselleen suorituskelpoisen räätälöineet maailman ihmiset esim. saattavat ajatella, että kyllä se uskovaisten elämä on vaikeaa, kun pitää yrittää selviytyä tuosta ja tuosta "säännöstä". Itse he eivät missään tapauksessa haluaisi elää moisten "sääntöjen" mukaan. Näin Jumalan valtakunta näyttäytyy heille hakomajana yrttitarhassa. Hakomajaan sisälle päässeet näemmekin, että miten kodikkaasti maja on sisustettu. "Säännöt" eivät olekaan meille sääntöjä, vaan sydämen halu on elää Jumalan mielen mukaisesti, vaikka liha himoitseekin syntiin. Jos löytää itsensä heikon paikalta, saa taas turvautua Kristuksen armoon:

2.Kor.12:
"7 Ja ettei ilmoitusten ylönpalttisuus minua ylen paljon korottaisi, on pistin annettu minun lihaani, nimittäin saatanan enkeli, rusikoitsemaan minua, etten minä itsiäni ylen paljon korottaisi.
8 Sentähden olen minä kolmasti Herraa rukoillut, että hän läksis minusta.
9 Ja hän sanoi minulle: tyydy minun armooni; sillä minun voimani on heikoissa väkevä. Sentähden minä mielelläni kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima minussa asuis."
O.M
Ylläpitäjä
 
Viestit: 3622
Liittynyt: 24 Heinä 2006, 09:00

ViestiKirjoittaja Weha » 08 Touko 2007, 21:03

Asiasta toiseen. Minulla on paljonkin epäuskoisia ystäviä, joiden kanssa osaa samaa kieltä ja joiden kanssa ja keskellä elän. Hengellisen ravinnon ja opetuksen haluan kuulla uskovaisten seuroista.
Weha
 


Paluu Uskonvanhurskaus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron