Uskonpuhdistus

[Tero A.A.]

En ole koko viestiketjua lukenut, mutta vastaisin. Mikään uskonpuhdistus ei ole ravistellut kristittyjä ajattelemaan avarammin. Ei Jeesus kehoittanut apostolejaan hyväksymään uskovaisiksi farisealaisia. Olihan Jeesuksenkin toiminta oman aikansa uskonpuhdistus aivan sanan varsinaisessa merkityksessä. Uskonpuhdistuksissa on kehoitettu kristittyjä menemään itseensä ja uskomaan Pyhän Hengen uudestisynnyttävään voimaan, jonka hedelmät näkyvät laupeuden tekoina.

[Hynde]

Hyndelle kysymys: Tiedätkö, onko isoesikoisuudessa lain kolmas käyttö hyväksytty avoimesti?

Ei ole. Ovat hmm, evankeelisia lakihenkisiä.
Aihe ei ole ollut suurena kiistana. Ehkä siitä ei ole ollut mitään kannanottoa.
Joten voi näkyä suuntaan jos toisen.
Olen huomannut heidän olevan eri mieltä. Opillisissa erimielisyyksissä näkyyy Luterilainen suuntaus ja lapin suuntaus. Vertaisin tuota luterilaisuutta meillä vastaavaan pappiseriseuraan. Lapin suuntaus nojaa tiukasti perinteiseen esikoislestadiolaisuuteen. Kolmas ryhmä taas tasapainottelee kahden välillä.
Koska hajaannuksesta on aikaa niin näkisin että lapin vanhimmilla on vaikea paikka pitää opillista linjaa. (Kun ei ole pyhä henki neuvomassa, vois sanoa.)

Paradoksaalisesti vain evankeelisimpina esiintyviltä esikoislestadiolaisilta olen kuullut lain kolmatta käyttöä hyväksyvää tekstiä. Näitä jellivaaralaisimpia on kirjoittanut ettei he hyväksy lain kolmatta käyttöä.
* korjausta jälkikäteen: molemmat osapuolet ovat väittäneet puoleen jos toiseen. Oppi on hieman sekava asia kun ei ole niin ehdoton. Kirkollinen suuntaus on esittänyt erilaista kaste käsitystä. Lain kolmatta käyttöä korostetusti kannattavat vain uusheränneet ja lyngenin lestadiolaiset.

Laestadius kirjoittaa suunnillen ettei opetuslapsilla ollut oikea ymmärrys ennen pääsiäistä. Tästä esikoiset ovat vetäneet johtopäätöksen, että
opetuslapset olivat uskosta osattomia ennen Jeesuksen kuolemaa.
Tämä on yksi esimekki opillisesta erosta meihin. Meistähän opetuslapset olivat vajaavaisina uskovaisia, heillä oli usko toivoon niinkuin vanhan uskoneilla.

[O.M]

Hyndelle kysymys: Tiedätkö, onko isoesikoisuudessa lain kolmas käyttö hyväksytty avoimesti?

Ei ole. Ovat hmm, evankeelisia lakihenkisiä.

Kiitos vastauksesta. Opilliset erot esikoisuuden kanssa ovat kaiken kaikkiaan hämärämpiä kuin esim. uudenheräyksen.

Tuo mitä sanoit ns. luterilaisesta suuntauksesta selittää jonkin verran erästä asiaa. Kaverini oli töissä eräässä esikoisten firmassa ja jotain olivat keskustelleet uskon asioista. Esikoislainen omistaja selitti, miten kastamattomana kuollut pieni lapsi menee Jumalan eteen vanhempiensa esirukousten saattamana. Aivan kuin lapsen autuaallinen iänkaikkisuusosa ei olisi ollut hänelle selvää. Hän on siis todennäköisesti edustanut sitä "kirkkoluterilaisempaa" esikoisuutta.

[Taavetti]

Hyndelle kysymys: Tiedätkö, onko isoesikoisuudessa lain kolmas käyttö hyväksytty avoimesti?

En ole Hynde, mutta vastaan silti muistelemalla tapausta, joka hiukan valottaa asiaa joltakin kannalta. Kylämme vanhat uskovaiset muistelivat tapausta ennen sotia, joku ihminen oli tehnyt itsemurhan, omaiset pyysivät lähiseudulta uskovaisen papin, oliko se nyt siunaamaan, mutta ainakin pitämään seurat.
Veli oli ollut kuuliainen omaisten pyynnölle ja kävi julistamassa heille evankeliumia heidän murheensa keskellä. Se oli kuitenkin kauhistus alueemme esikoisille, he olivat päivitelleet: Niin kauhea tapaus, eikä pappi lainkaan saarnannut lakia. Se kertoo esikoisten saarnakaavan, joka on perintöä Laestadiuksen ajoilta, osittain jopa ajalta ennen hänen parannustaan. Tavallisin esikoisten seurajärjestys on, että ensin luetaan joku Laestadiuksen saarna postillasta, sillä ulkonaisella tavalla pyritään antamaan vaikutelma alkuperäisyydestä. Saarnan kaava on tavallisimmin, että alkuosassa saarnataan lakia, riippumatta siitä, millaisia kuulijoita on paikalla. Loppuosassa on evankeliumin osuuskin, peräti harvat puhujat tyytyvät pelkästään evankelisiin saarnoihin. Siitä muodollisesta puolesta kertoo Aulis Zidbeck kirjassaan Juhani Raattamaasta, jonka SRK on kustantanut.

[Maarimi]

Hauskasti on keskustelu rönsyillyt, vaikka otsikko ei ehkä täysin vastaa aihetta. Ihanan yksimielinen olen tänään kanssanne.

O.M. Olet nähnyt paljon vaivaa tutkiessasi historiaa. Täytynee itsekin alkaa tutkia enemmän, kunhan kerkiää. Ei ne asiat muuten selkiydy. Vaikka niinhän se on, kuten sanoit, että " jos joku luulee jotain tietävänsä..." Oikeastaan ei silläkään ole merkitystä, onko uskovaisten rajat epäuskoisiin korostuneet ennen vai jälkeen hajaannuksen. Mutta sillä on merkitystä, miten sen kokee sydämessään. Ettei sellainen anna sielunviholliselle valtaa. Hyvin ajattelit, että kun ihminen halveksii seurakuntaa, sitten silloin se on synti. Tuon lauseen lukiessani minulle kirkastui, että minähän rakastan, en halveksi!

Jaksan silti ihmetellä, miksei keskinäistä rakkautta voi olla olemassa laajemmin! Miksi se "oma totuus" on niin tärkeä, että se ylittää yksinkertaisen uskon ja keskinäisen rakkauden?

En voi ymmärtää, että riidellään sakramenteista, jotka on tarkoitettu uskomme vahvistukseksi. Tai yleensäkin ulkonaisista, kun kyse on kuitenkin siitä, että uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, joka sovitti syntimme ristillä.

Taavetti, kuten sinäkin kirjoitit "sisäisestä Hengen yhteydestä". Sanomaa voi viedä yksinkin. Ehkä se vaikein asia onkin, etten minä voi sille mitään, jos joku ei usko. Ihminen niin mielellään leikkisi Jumalaa.

Timoteus, "siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu...", niin minäkin ajattelen. Osaisipa vielä olla kiinnostunut vain omasta autuudesta, ja jättäisi tuomitsemisen huokailematta Jumalalle.

Tero A.A. olen samaa mieltä, uskoa siis puhdistetaan siitä, mikä ei siihen kuulu. Sydämemme toki voivat avartua näkemään enemmän Pyhän Hengen johdatuksessa.

[Taavetti]

Jaksan silti ihmetellä, miksei keskinäistä rakkautta voi olla olemassa laajemmin! Miksi se "oma totuus" on niin tärkeä, että se ylittää yksinkertaisen uskon ja keskinäisen rakkauden?

En voi ymmärtää, että riidellään sakramenteista, jotka on tarkoitettu uskomme vahvistukseksi. Tai yleensäkin ulkonaisista, kun kyse on kuitenkin siitä, että uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, joka sovitti syntimme ristillä.

Tuli mieleen kaksi asiaa näihin kysymyksiin liittyen. Ensiksi: Mikä on oikeaa rakkautta, varottaako lähimmäistään vaarasta, jonne huomaa hänen olevan matkalla, vai antaa hänen mennä turmiota kohti ajatellen, että omapa on asiansa, ei ole soveliasta hänen rauhaansa häiritä. Menköön sinne, kun on menossa. Se vaihtoehto olisi kyllä meidän ihmisen lihallisen mielen mukaista, ei vaarasta varottaminen ja parannuksen kehotus ole kovinkaan helppoa ja ihmisen mieltä ruokkivaa. Jos se sellaiselta tuntuu, silloin siinä ei olekaan Kristuksen rakkaus mukana.

Sakramenteistakaan ei sovi riidellä, mutta on kristillisen mielen ja rakkauden mukaista, jos havaitsee jonkun nihin väärin luottavan, että sakramentti sinällään olisi syntien anteeksi saamisen paikka. Tällä palstalla on asiasta monta ansiokasta viestiä eri keskusteluissa, en siis nyt tähän taas siitä enempää kirjoita. Kannattaa etsiä niitä ja kysyä sitten, jos vielä jotakin jää epäselväksi.

[Nepheg]

Eriseuroista Luther kirjoitti että ne ovat sielunvihollisen keino "peittää" Jumalan valtakunta niiden taakse.

Näistä eriseuroja käsittelevistä tämänkin foorumin viestiketjuista, joista varsinkin ulkopuoliset toisinaan selvästi mielissäänkin tänne vetävät ja kirjoittelevat, tosiaan Jumalan valtakunta jää ovelasti taka-alalle.

[O.M]

Jaksan silti ihmetellä, miksei keskinäistä rakkautta voi olla olemassa laajemmin! Miksi se "oma totuus" on niin tärkeä, että se ylittää yksinkertaisen uskon ja keskinäisen rakkauden?

Kysymys on vain siitä, ettei valkeudella ole mitään tekemistä pimeyden kanssa. Mutta vaikka meillä ei ole keskinäistä/veljellistä rakkautta epäuskoisten kanssa, tunnemmehan kuitenkin etsivää rakkautta heitä kohtaan, eikö totta? Nuhtelemalla synnistä ja kehottamalla parannukseen rakastamme heitä Jumalan mielen mukaisella tavalla, sillä niin toimien tarjoamme heille siunauksen osallisuutta, jota Jumalan suuresta armosta olemme itse päässeet omistamaan. Kuitenkin samalla on muistettava kunnioittaa heitä ihmisinä ja arvostaa ainutkertaisina Jumalan luomistekoina. Toisen voi ja pitääkin hyväksyä ihmisenä, vaikka kaikkia tekoja ei voikaan hyväksyä. Myös heidän vapauttaan valita väärin on kunnioitettava. Sen vapauden on kuitenkin Jumala nähnyt hyväksi ihmisille antaa, joten ei ole meidän tehtävämme käydä sitä riistämään. Kun helposti teemme Herran elovainiolla työtä sirppi kädessä, niin sellainen huokaus on kuitenkin kaikessa malttamattomuudessakin Jumalan puoleen, että edes yksi lyhde kypsyisi kerran elon Herralle korjattavaksi.

[O.M]

Kylämme vanhat uskovaiset muistelivat tapausta ennen sotia, joku ihminen oli tehnyt itsemurhan, omaiset pyysivät lähiseudulta uskovaisen papin, oliko se nyt siunaamaan, mutta ainakin pitämään seurat.
Veli oli ollut kuuliainen omaisten pyynnölle ja kävi julistamassa heille evankeliumia heidän murheensa keskellä. Se oli kuitenkin kauhistus alueemme esikoisille, he olivat päivitelleet: Niin kauhea tapaus, eikä pappi lainkaan saarnannut lakia.

Hmm, vaikka sanaa tulee saarnata niin sopivana kuin sopimattomana aikana, ajattelisin kuitenkin, että Henki avaa lohdutuksen sanoja silloin, kun niitä tarvitaan. Noin dramaattisen läheisen poismenon luulisi jo itsessään puhuttelevan ihmisiä eikä omaisten surua pitäisi enää lisätä. Tietenkään ei pidä myöskään antaa mitään katteettomia lupauksia.

On tosiaan jotenkin paradoksaalista, että esikoiset eivät hyväksy lain kolmatta käyttöä, vaikka esim. tuo esimerkkisi kertoo heidän olevan erittäin lakihenkinen joukko.

[lukkari]

Jaksan silti ihmetellä, miksei keskinäistä rakkautta voi olla olemassa laajemmin! Miksi se "oma totuus" on niin tärkeä, että se ylittää yksinkertaisen uskon ja keskinäisen rakkauden?

Jumalan rakkautta ei maailma tunne.

1. Joh. 3:1
Katsokaat, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille osoittanut, että me Jumalan lapsiksi nimitetään. Sentähden ei maailma teitä tunne; sillä ei hän häntäkään tunne.

Se totuus mistä me puhumme ei ole meistä ts. se ei ole meidän "omaa totuutta."

[lukkari]

Totuudesta Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirja sanoo seuraavaa:

Totuus

Totuus on erotettava viisaudesta, «Jaak. 3:14» s. Siksi on valkeus, joka loistaa meidän ulkopuolellamme, Johanneksella totuuden vertauskuva. Totuus voidaan kadottaa, ja silloin elämä muuttuu harhailuksi, «Hepr. 10:26». Ilman sitä pelastus on mahdoton, «2. Tess. 2:10». "Vaeltaminen totuudessa" kuvaa uutta elämää, «2. Piet. 2:2»; «3. Joh. 1:4»; «2. Joh. 1:4»; «Gal. 2:14». Totuus vapauttaa tekohurskaudesta, «Joh. 4:23», «Joh. 4:24»; «1. Joh. 3:18»; «1. Kor. 5:8». Myös VT:ssa puhutaan vaeltamisesta totuudessa, esim. «1. Kun. 3:6». UT:ssa vaatii Jeesus totuutta puheessa, «Matt. 5:37»; vrt. «2. Kor. 1:17»; «Jaak. 5:12». Jeesus on koko olemukseltaan valheen vihollinen. Itse kiusaaja näkee tämän, «Matt. 22:16». Jeesus on täynnä armoa ja totuutta, «Joh. 1:14», vrt. j. «Joh. 1:17», hän on itse totuus, totuuden henkilöitymä, «Joh. 14:6»; «Joh. 8:32-36», vrt. «Joh. 18:37» ss.; «3. Joh. 1:12». Tässä ei ole kysymys totuudesta minään aatteena, vaan elävästä totuudesta, "totuuden Hengestä", joka meitäkin voi johdattaa koko totuuteen, «Joh. 16:13», täydellisesti tuntemaan Jumalan ilmoituksen Kristuksessa. Hengen työ syntisessä ihmisessä alkaa siten, että Hän näyttää ihmiselle todeksi synnin, «Joh. 16:8» s., näyttää ihmiselle hänen syntisen tilansa. Jumala tahtoo totuutta salatuimpaan saakka, «Ps. 51:8». Totuus synnistä ja syntisten Vapahtajasta tekee ihmisen vapaaksi, «Joh. 8:32». Paavali on totuudessa Kristuksen tosi seuraaja, «2. Kor. 6:8»; «Room. 9:1»; «1. Tim. 2:7».

[lukkari]

Mielenkiintoinen jae, jossa puhutaan kuulemisesta ja totuudesta. Laajemminkin tuo 1. Johanneksen kirjeen neljäs luku kertoo rakkauden olemuksesta. Se on hyvä lukea kokonaisuudessaan.

1. Joh. 4:6
Me olemme Jumalasta: ja joka Jumalan tuntee, hän kuulee meitä; joka ei Jumalasta ole, ei hän kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

[Jaakko]

En omista Aapeli Saarisalon tuotantoa, mutta usein näkee/kuulee puhuttavan. Onkohan tuota sanakirjaa saatavilla jossain? Ja mitä ajatuksia teillä on muutoinkin kyseisestä kirjasta?

Julkisesti kysyn, jotta vastaus olisi hyödyllinen myös muille.

On nimittäin itseänikin usein mietityttänyt varsinkin aikoinaan, kun vain Bibliaa luin, että ei avaudu myöskään sen takia, että kieli on niin vierasta/vanhaa. 1992 version kanssa on sitten moni Biblian asiakin tullut selväksi, mutta olisi mukava omistaa "sanakirjakin", vaikka esim.rekisteriraamatussa on todennäköisesti hyvin pitkälle useimmat tarpeelliset tuotu esiin periaatteella "Raamatun selitystä Raamatulla".

[lukkari]

Minulla kirja on cd-romppuna, samoin on Raamattu ohjelma(mikrorabbi). Kun Raamattua lukee, niin useiden sanojen kohdalla on viittaus ko. sanakirjaan, joka antaa taustatietoa. Ostin aikoinaan sieltä myös Luther cd rompun, jossa on on n. 200 teosta. Olen miettinyt, että olisi aika hienoa, jos SRK:n tuotantoakin tulisi sähköiseen muotoon, missä olisi vielä haku näiden ohjelmien tapaan.

Lisätietoa ja hintoja
http://www.du.fi/kauppa/?sid=30000&luokkaid=121&a=40

[Hynde]

Korjasin tarkistuksen jälkeen vähän juttua koskien esikoislestadiolaisia.

color=darkblue] * korjausta jälkikäteen: molemmat osapuolet ovat väittäneet puoleen jos toiseen. Oppi on hieman sekava asia kun ei ole niin ehdoton. Kirkollinen suuntaus on esittänyt erilaista kaste käsitystä. Lain kolmatta käyttöä korostetusti kannattavat vain uusheränneet ja lyngenin lestadiolaiset.[/color]


Lakisaarna on korostetusti esikoisilla esillä, johtuen Laestadiuksen lain saarnojen korostuksesta. Purnun&kumpp Jellivaaralaisten lisällä saarnoihin saatiin lisää rigoristista sävyä. Tuo yksinkertaisuuden tavoittelu meni niin pitkälle että näkyy nykyisinkin lapin vanhinten ohjeessa ja on selvä ero kristillisyyteemme. Hankala sitä kurssia on muuttaa. Lapin ohjeisiin erimielinen linja Suomessa on, mutta liike on onnistunut tasapainottelee ehjänä.
Zidbeck kertoo korostetuista lakisaarnoista toisaalta Zidbeck mainitsee että kuitenkin osalla oli hyvin evankeelista saarnaa. Zidbeck ikäänkuin luulee näiden vahingossa joutuneen esikoisuuden puolelle, mikä on outo tulkinta. Esikoisilla kun on kulmikkaasta laki puheesta huolimatta myös se evankeelinen sektori.

Esikoisuuden eron syy lyhyesti.
Rigorismi ja asketismi ts. Ankaran järkähtämättömään yksinkertaisuuden tavoittelun soveltamiseen kiteytyy esikoisriidat ja siitä syntynyt Eriseura. Tätä tukee esikoisten puhe vanhoillisuudesta lihallisuuden eriseurana.

[Hynde]

Osaisipa vielä olla kiinnostunut vain omasta autuudesta, ja jättäisi tuomitsemisen huokailematta Jumalalle

Välinpitämättömyys on ihmisestä. Huoli toisten autuudesta on rakkautta.


Ja saavat kyllä kristityt varoittaa itseänsä, ettei Jeesuksella olis syytä huoata heidän ylitsensä, jos he tulevat kuuroiksi ja mykiksi, eivätkä enää jaksa puhua maailmalle totuutta. Silloin pääsevät suruttomat sanomaan: "Kyllä nyt saamme mennä rauhassa helvettiin kristittyin tähden. Ei ne enää hauku ketään. Kristityt ovat nyt tasaintuneet."

Laestadius 12 sunn kolminaisuudesta 1858

[Weha]

Maarimi: Timoteus, "siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu...", niin minäkin ajattelen. Osaisipa vielä olla kiinnostunut vain omasta autuudesta, ja jättäisi tuomitsemisen huokailematta Jumalalle.

Vastaus: Kun Maarimi luet koko asianyhteyden noista kahdesta tai kolmesta jotka kokoontuvat Jeesuksen nimeen, ovat saman mielisiä ja heillä on yhteinen usko ja oppi. Jumala ei ole sekaseuran Jumala, eikä Pyhä Henki opeta monella tavalla.

Kun Maarimi vaikutat ehkä hivenen ekuneemikolle, niin kuinka voit ajatella esim. sekaseuraisten rukouksen olevan Jumalan mieleen? Miten voisin rukoilla yhdessä vaikkapa ns. uudestikastajien kanssa, joiden rukouksiin ja pyyntöihin ei voi millään tavalla yhtyä?

Toivon sinulta erityisesti tuohon vastausta.

[Taavetti]

Kopsasisn sen Evankeliumin kohdan, jossa Jeesus puhui kahden tai kolmen koolle tulemisesta. Yritän korostaa tekstissä yhtä, tässä yhteydessä tärkeää sanaa.

Matteus 18
18 Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
19 Taas sanon minä teille: missä ikänä asiassa kaksi teistä sopivat maan päällä; jota he rukoilevat, sen heidän pitää saaman minun Isältäni, joka on taivaissa.
20 Sillä kussa kaksi taikka kolme tulevat kokoon minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.
21 Silloin Pietari tuli hänen tykönsä, ja sanoi: Herra, kuinka usein minun pitää veljelleni, joka rikkoo minua vastaan, antaman anteeksi? onko seitsemässä kerrassa kyllä?
22 Sanoi Jesus hänelle: en minä sano sinulle ainoastaan seitsemän kertaa, mutta seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.

Tässä kohdassa Jeesus puhui nimenomaan opetuslapsilleen, sama koskee tämänkin päivän opetuslapsia, sillä lähetyskäskyssään Jeesus nimenomaan käski opettaa kaikille parannuksen armon saaneille kaikki, mitä Jeesus oli omalle oppilasjoukolleen opettanut.

Miksi nämä ohjeet ja lupaukset kuuluvat vain tälle joukolle, johon olemme saamme Jumalan armosta kuulua? Siksi että kaikki muut ovat ne ohjeet aikojen kuluessa jossakin vaiheessa hylänneet. Kun he itse ovat hylänneet, eivät ne sen jälkeen kuulu enää heille. Raattamaa ja muutamat hänen aikalaisensa kuulivat, että jossakin muuallakin on vilkasta hengellistä liikehdintää. Ensimmäinen ja luonnollinen ajatus on, että samaa uska sielläkin on. Siksi se kirjekin, että jospa ne kaikki hapatukset lopulta yhdeksi tulisivat. Kun aikojen saatossa päästiin ulkonaiseen yhteyteen, ei hengen yhteyttä syntynytkään. Miksi? Tavallisimmin ne muut hengellisyydet vieroksuivat lestadiolaisten synnin päästön julistusta ja vetäytyivät toivomastaan yhteydestä. Esimerkkinä Kittilän lestadiolaisuuden suuri osa, jossa Kuopion piispa Johansson oli vaatinut, että synnin päästön julistus on saatava pois lestadiolaisuudesta. Kittilän puhujat lupasivatkin sen poistaa ja seurauksena oli uudenheräyksen eriseura. Muutamia muitakin vastavia tilanteita on ollut, mutta yleensä eivät lestadiolaiset ole halunneet luopua synnin päästön julistuksesta.

Siinä on suurin syy esimerkiksi lestadiolaisuuden ja herännäisyyden vanhastaan kireisiin väleihin. Heränneille oli kauhistus, että syntejä annettiin anteeksi. Olen itsekin sattunut tilanteeseen, kun körttimies aivan kauhistuneena torjui hänelle tarjotun synninpäästön. Suorastaan huusi, että sitten minulle ei jää mittään. Olimme sairaalassa hänen huonetoveriaan, uskovaista miestä tapaamassa, muutenhan emme olisisaaneet sinne edes mennä. Toverini tarjosi evankeliumia myös samassa huoneessa makaavallle vanhalle körttimiehelle, josta se kauhistunut huuto seurasi. (Heidän opetuksensa mukaan pitää olla syntiä, että säilyy synnin tunto viimeiselle tuomiollekin. Heidän joukossaan on ollut muutamia kaappijuoppoja, kiroilijoita ja muita julkisenkin synnin tekijöitä)

Voisin kirjoittaa muistakin saman tapaisista tilanteista, mutta olkoon tällä kerralla. Myöhemmin sitten, jos on tarpeen. Muistelen kuitenkin Havaksen tapauksen. Tutkittuaan lestadiolaisuutta ja sen hajaannusten syitä, hän halusi yhdistää eri suunnat. Aloitti ainoalla mahdollisella tavalla, teki itse parranuksen vanhoillisiin. Kun hänen entiset ystävänsä kyselivät: Miten meidän nyt käy? Havas oli vastannut: Tulkaa perässä. En tiedä kuinka moni tuli tai tuliko ketään.

[Taavetti]

Rukouksesta hiukan, vaikka kysymystä ei minulle osoitettukaan, voinen vastata ainakin omalta osaltani.

Vaikka ristin käteni epäuskoisen papin (naisen tai miehen) toimiessa rukouksen esilukijana, rukoilen kuitenkin oman rukoukseni. Jos havaitsen rukouksen sanoissa sellaista, jonka tiedän vääräksi, lisään siihen mielessäni, että Hyvä Jumala kirkastakoon tuonkin asian hänelle ja meille kaikille oikein. Toisekseen luterilaisen liturgiaan kuuluvat rukoukset ovat melkein kaikki kirjoitettu sitä varten painettuun kirjaan, ovat siis sanoiltaan vakioita. Taitaa lukkari sen tietää vielä paremmin, joutuuhan työnsä vuoksi niitä rukouksiakin seuraamaan. Tuntee varmasti enimmät toimitusten kirjat työhönsä liittyen.

Ehtoollisestakin muutama sana. Käyn mieluummin toki ehtoollisella, kun sitä on jakamassa kanssani samoin uskova pappi. Ehtoollisen merkitys kohtaani on kuitenkin sama, uskoa vahvistava, vaikka pappi uskoisikin eri tavalla, tai olisi vaikka Jumalan kieltäjä. (sellaisiakin pappejä on aikanamme, valitettavasti. ) Kun ehtoollinen itsessään ei anna syntejä anteeksi, vaan vahvistaa uskoamme luottamaan Jumalan armollisuuteen kohtaamme, miksi en kävisi ehtoollisella silloin, kun siihen tilaisuus tarjoutuu. Jos ilman muuta pätevää syytä jäisin pois, on lähellä tilane, että syyllistyisin ehtoollisen väheksymiseen.

[lukkari]

Jos havaitsen rukouksen sanoissa sellaista, jonka tiedän vääräksi, lisään siihen mielessäni, että Hyvä Jumala kirkastakoon tuonkin asian hänelle ja meille kaikille oikein. Toisekseen luterilaisen liturgiaan kuuluvat rukoukset ovat melkein kaikki kirjoitettu sitä varten painettuun kirjaan, ovat siis sanoiltaan vakioita. Taitaa lukkari sen tietää vielä paremmin, joutuuhan työnsä vuoksi niitä rukouksiakin seuraamaan. Tuntee varmasti enimmät toimitusten kirjat työhönsä liittyen.

Sanottakoon, että valtaosa esim. päivän rukouksista on erittäin hyviä. Tietääkseni niitä on mukana ollut muodostamassa runoilija veljemme N.R. Usein kuitenkin rukoukset menevät ohitse, mielessä tahtoo olla muita ajatuksia.

Mieleeni tuli Lutherin kirjoista eräs kertomus, missä Luther kertoi erään kirkkoisän (muistelisin, että Hieronymus)[Tarkastin se oli p. Bernhard] tuskailleen sitä, että ei oikein tahdo pystyä rukoilemaan Isämeitääkään, niin ettei ajatukset karkailisi muualle. Tähän totesi kirkkoisän ystävä, ettei tuo ole temppu eikä mikään, rukoilla niin että ajatukset pysyisivät rukouksessa. Niinpä he löivät asiasta vetoa. Kirkkoisä lupasi hyvän oriin ystävälleen, jos tämä onnistuisi siinä niin, ettei ajatuksiin tulisi muuta kuin Isämeitä. Ystävä aloitti rukouksen, siinä tuli heti ensimmäisen rukouksen aikana mieleen, että jos nyt hyvin menee, niin kai hän saa satulan ja suitsetkin

Edit: p. Bernhard eikä Hieronymus