Lapsikaste

[Emka]

Luulisi oman "syntymäpäivänsä" muistavan Ellei ole säilyny lapsuuden uskovaisena.

Itse muistan kuin eilisen päivän 24.8 1975 sain parannuksen pyhän armon omalle kohdalleni. Jumala vastasi rauhalla, jota tämän maailman hengellisyydet eivät antaneet,vaikka kuinka etsin ja harhailin eri opintuulien heiteltävänä.

Sen jälkeen on synti tarttunut ja hitaaksi tehnyt, mutta evankeliumi on saanut pestä matkalla tahriintuneita jalkoja.

Tämä aika on ollut elämäni parasta aikaa, vaikka se vaivaa ja tuskaa (fyysisesti) on ollut, en olisi hengissä selvinnyt jos ei olisi ollut sydämen uskoa,että tämän kaiken aikanaan taakse jäätyä, pääsee Taivaaseen.

[Maarimi]

Hieno kysymys ELIHU.

Tarinani on pitkä, mutta koitan tiivistää.

Haluan myös tähdentää, että mielestäni en tullut uskoon sillä hetkellä, kun minulle julistettiin synnit anteeksi ry:llä. Se oli elämässäni kirkas ja herkkä hetki, mutta olin kyllä jo ennen sitä sitoutunut seuraamaan Jeesusta.

Perheeni ei ollut uskovainen. Kuuluimme kyllä kirkkoon, mutta emme olleet seurakunnan toiminnassa mukana. Pyhäkoulussa kuulin ensimmäisen kerran Jeesuksesta. Koulussa opettajamme luki raamattua ääneen, ja nautin niistä kertomuksista.

11 -vuotiaana kävin jonkin aikaa vanhempieni kanssa Helluntai -seurakunnassa. Aloin lukea itsekseni raamattua ja rukoilla.

15 -vuotiaana kävin evl -rippikoulun. Jumala puhutteli minua silloin voimakkaasti, mutta en jaksanut vielä lähteä seuraamaan Jeesusta.

Kaikki nämä tapahtumat jättivät minuun jäljen Hänestä, vapahtajasta, jonka halusin ottaa vastaan, mutta maailma vei monta vuotta.

22 -vuotiaana jouduin vuosien Jumalasta erossa olemisen jälkeen tunnustamaan jälleen, että tarvitsen Jeesusta - Hän yhä veti minua puoleensa. Ei ollut jättänyt lastaan. Luin ahdistuksessa yötä päivää raamattua. Öisin puristin raamatun rintaani vasten ja rukoilin 'auta Herra'.

Hän auttoi ja alkoi kasvattaa. Siitä on jo 16 vuotta. Niihin vuosiin on mahtunut hengellisiä vastoinkäymisiä, epäilyksiä, epäuskoa. Mutta myös iloa ja riemua.

Ehkä jos tarkkaan mietin, eräs käännekohta elämässäni oli siskoni kuolema. Siitä on kohta yhdeksän vuotta. Siitä pävästä lähtien olen tiennyt, että en ikinä päästä Jeesuksesta irti vaan riipun Hänessä, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Ja vaikeaa on ollutkin monella tavalla - mutta kun on tiennyt, että Jeesus kulkee siinä vierellä, ei ole niin paljon pelottanut tehdä matkaa.

Kuitenkin olen aina kokenut itseni uskovaisenakin kuin 'kodittomaksi'. Evl -seurakunta on tuntunut kolkolta ja kylmältä, kuin sieltä puuttuisi elävä usko. Siksi aloin etsiä sitä elävää vettä vl -seurakunnasta. Ja löysinkin, mutta löysin myös paljon sellaista, mitä minun on vaikea hyväksyä, kun haluaisin kuitenkin ajatella, että 'vapauteen Kristus meidät vapautti', ei lain alta toisen lain alle!

No tässä nyt jotain. Heitänpä haasteen seuraavalle, joka tätä lukee. Mikä on sinun tarinasi?

[O.M]

Haluan myös tähdentää, että mielestäni en tullut uskoon sillä hetkellä, kun minulle julistettiin synnit anteeksi ry:llä. Se oli elämässäni kirkas ja herkkä hetki, mutta olin kyllä jo ennen sitä sitoutunut seuraamaan Jeesusta.

Vaikuttaa siltä, että et olekaan Maarimi halunnut uskoa kaikkea aikaisemman elämän syntejä, epäuskoa ja väärää hengellisyyttä anteeksi, vaan ikään kuin uskoa vanhan, väärän hengellisyytesi päälle.

Voin vahvistaa sen kokemuksesi, että Jumalan hyvyys on sinut kohdannut jo aiemmin, sillä sanoohan Raamattu, että Jumala antaa aurinkonsa paistaa niin vanhurskaille kuin tottelemattomille.

[weha]

Kerrompa hyvin lyhyesti oman näkemykseni uskoontulostani. Alussa sain synnintunnon kenties karismaatikkojen vaikutuksesta omassa kodissani. Tuttujani on juuri helluntaiseurakunnassa. Sitten ajauduin kansanlähetyksen pariin, eli kuljin siellä jonkin aikaa. Sitten oli Sley ja luterilaisuus kirkon ulkopuolella, jossa hyvinkin osattiin Raamattua perustella. Mutta sitten sain pasrannuksen armon kaikista noista hengellisyyksistä ja sain uskoa syntini anteeksi, Jeesuksen nimessä ja veressä, erään puhujaveljen kotona. Halusin uskoa nimeltä anteeksi myös kaikki väärät hengellisyydet, joissa olin ollut.

Tämä kaikki lähti oikeasta vanhurskauttamisopista ja myös periosyntiopista, jotka avautuivat aivan toisin-

Esim. Lapsi syntyy kaksiosaisena tänne maailmaan, jota ei missään väärissä hengellisyyksissä opetettu. Myös se, että Jumala vanhurskauttaa omansa vain seurakuntansa kautta. Jos joku haluaa noihin perusteluja Raamatusta, mielellä annan.

[weha]

Luther opettaa Isossa katekismuksessaan, sen kolmannessa uskonkappaleessa:

`Minä uskon, että maanpäällä on pelkkien pyhien pyhä, pieni joukko ja seurakunta yhden ainoan pään, Kristuksen alaisena, Pyhän Hengen kokoon kutsumana. Se on samassa uskossa, mielessä ja käsityksessä; sillä on monenlaisia lahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, vailla ryhmittymisiä ja jakaantumisia. Minäkin olen sen osa ja jäsen, sen omistamista rikkauksista osallinen. Siihen Pyhä Henki on minut saattanut ja siihen liittänyt siten, että olen kuullut ja yhä edelleen kuulen Jumalan sanaa. Juuri tämä on siihen tulemisen alku. Ennen siihen tulemistamme me olimme kokonaan perkeleen omia, Jumalasta ja Kristuksesta kerrassaan tietämättöminä. Näin Pyhä Henki viimmeiseen päivään asti pysyy pyhän seurakunnan eli kristikunnan tykönä. Sen välityksellä hän meitä saattelee, sitä hän käyttää sanan julistamiseen ja harjoittamiseen ja tämän välityksellä hän saa aikaan ja lisää pyhitystä. Näin se päivittäin yhä kasvaa ja vahvistuu uskossa ja sen hedelmissä, jotka hän saa aikaan``

[Taavetti]

Edellä Maarimi kertoi omaa kertomustaan, joka on omalla tavallaan viehättäväkin, mutta se selittää monia hänen kirjoituksiaan ja niiden sisällön syitä. Ensiksikin hän kertoo ja vahvistaa sen, mikä on tullut salatusti ilmi jo aikaisemmista kirjoituksistaan, että hänen uskoon tulonsa on ollut eräänlaista kehitysoppia, siis vähitellen uskoon tulemista. Anteeksi että nyt arvoin uskoasi, mutta muuten tästä ei voi keskustella. Ota onkeesi, jos siltä tuntuu, tai hylkää jos haluat, mutta valinnan eteen joudut joskus kuitenkin. On ollut mielessä kirjoittaa tästä jo aikaisemmin, mutta muut kiireet ovat estäneet.

Muistanette tuhlaajapojan vertauksen, miten hän vieraalla maalla muisti Isän kodin ja miten siellä oli kyllin ruokaa, kun vieraalla maalla kukaan ei ananut hänelle edes sitä sikojen ruokaakaan. Sikojen ruokaa en tässä yhteydessä tarkemmin selitä, jatkan siitä vaiheesta, kun Isä näki hänet jo kaukana tulossa ja juoksi vastaan.
Ehkä olet tähän mennessä kokenut juuri tällaisia Isän vastaan tulemisia ja mahdollisesti joitakin hyvän olon hetkiä, eli Isän suun antoja.

Isä ei kuitenkaan jättänyt sinne etäälle, vaan vei kotiin ja antoi palvelijoille, eli ennen uskoneille tehtävän: Riisukaa häneltä saastaiset vaatteet, peskää hänet, pukekaa puhtaisiin vaatteisiin ja pankaa sormus hänen sormeensa.
Jos uskominen on jäänyt sine etäämmälle, jos saastaiset vaatteet ovat siellä vielä riisumatta, eikä pesuakaan ole suoritettu ja sormuskin puuttuu, ei ole mikään ihme, jos on ongelmia Jumalan Valtakunnan opetusten ymmärtämisessä. Keskeytän kirjoittamisen tällä kerralla, muistutan vain vielä, että ne saastaiset vaatteet tarkoittavat paitsi syntipukua kaikkine kauheuksineen, myös sitä entistä hyvää elämää, jota kovin mielellään muistelisi oikeana tai ainakin melkein oikeana uskona. Siitä on kuitenkin luovuttava, että uudet ja puhtaat vaatteet voi pukea pesun jälkeen ylle.


Tai niin kuin Vapahtaja sanoi toisessa vertauksessa, ettei uutta viiniä panna vanhoihin leileihin, sillä viini kohta pakahduttaa leilit, leilit halkeavat ja kaikki valuu hukkaan. On tainnut käydä tässäkin niin, että on haluttu panna uutta viiniä vanhoihin leileihin. Toisin sanottuna on pyritty yhdistämään vanhoihin uskon ja uskomuksen kuorrutuksiin uutta uskoa.

Tiedän hyvin, että paljon jää vajaaksi, osin tosin tarkoituksella, mutta paljon enemmän ymmärtämättömyyteni ja taitamattomuuteni vuoksi. Jatketaan myöhemmin, veljet ja sisaret täydentävät sen mukaan, kuin heille aiheesta ylhäältä annetaan.

[Jaakko]

Kyllähän se vähän nöyryyttä vaatii, että ihan omia ajatuksiaan uskosta kehtaa kirjoittaa - kun siinä on se erehtymisen vaara

Mielenkiintoinen näkökulma tuo, että 'mihin vauvakaste johtaa'?

Tapakristillisyyteenkö?

Suurempaa nöyryyttä vaatii myöntää oma rajallisuutensa ja myöntää erehtyneensä. Vasta siitä alkaa uskossa kasvaminen, muistaen kuitenkin, että uudesti syntymä on kertakaikkinen, yhdellä hetkellä tapahtuva. Uskoon ei kasveta vähitellen, vaikka monet uskon asiat avautuvatkin vähän kerrallaan. Jumala sallii meidän kaikkien erehtyä joissakin kohdissa, ettemme ylpeiksi tulisi. Kuitenkaan kenenkään ei sovi väärää puolustaa, tai levittää, mutta jos sellaista on tapahtunut, erehtymiset ja synnit saa uskoa anteeksi.

Kyllä niin aamenta vastaa Taavetin esilletuomat asiat. Kyllä on sanottava, että itsekin on saanut huomata kasvaneensa ja tulleensa viisaaksi, kunnes taas taivaan Isä on armossaan ottanut kiinni ja tarpeellisen hoivan ja kurituksenkin kautta osoittanut, kuinka vähäinen sitä on ja että se vähäisimmän paikalla oleminen on sittenkin olemista suurimman paikalla. Ihmisluonto ei tätä tajua ja liha ja veri kapinoi jatkuvasti tätä vastaan. Kyllä sitä jopa tänne palstallekin kirjoittaessa on saanut taistella itsensä kanssa ja sen farisealaisen kanssa, joka sielunvihollisen saarnoissa elää....mutta tällaista se kristityn elämä on. Se vaatii nöyryyttä ja nöyrtymistä. Tähänkin Jumala meitä valmistaa, antaa voimaa jne.

[Jaakko]

Ja löysinkin, mutta löysin myös paljon sellaista, mitä minun on vaikea hyväksyä, kun haluaisin kuitenkin ajatella, että 'vapauteen Kristus meidät vapautti', ei lain alta toisen lain alle!

Et ole ainoa, joka tällaisissakin valvomisissa on ollut....Omalla kohdallani Jumalan seurakunnassa on näkynyt viallisia ja virheellisiä ihmisiä aina silloin, kun on ollut itse ahtaalla / kokenut väsymystä omassa uskossa....On myös totta, että me kuitenkin näemme elämässämme oikeastikin sellaista, mihin on puututtava sen armon ja rakkauden jälkeen, jota Jumala on meille itsellekin osoittanut....Kuitenkin kun alkaa näkemään korjattavaa siellä sun täällä, silloin on hyvä hiljentyä ja pysähtyä miettimään asioita.

Ja netissä varsinkin huomaa, kuinka kaikenlaiset jutut pyrkivät kiertämään kauttamme. Raamattu kehottaa suorastaan karttamaan tietyllä tapaa sellaisia puheita, joissa korviimme kantautuu ikäviä uutisia ja sen takia, että me itse olemme aivan varmasti myös puhuneet sellaista, mitä olemme katuneet. Joskus kuulee puhuttavan "päästä toisesta korvasta ulos". Kaikkeen ei kannata siis puuttuakaan ja usein saa huomata jälkeenpäin, että asia on kääntynyt parhain päin. Tässä kohdin on mainittava rukouksen voima.

Kun sitten on saanut omaa kuormaa purkaa pois ja on päässyt taas vapaasti uskomaan, silloin vierellä näkyy tuhansittain enkeleitä. Etenkin suviseuroissa näin kokee konkreettisesti. Ja tämä on totinen tosi, vaikka tuskin kukaan meistä ajattelee itsestään olevansa enkeli.

[Tero A.A.]

Lapsikaste yleistyi 200 -luvun paikkeilla. Sitä ennen ihmisiä kastettiin henkilökohtaisen uskon perusteella.

Mielestäni kaste ei ole autuuden ehto, vaan niin kuin vl:tkin opettavat, että sillä on lähinnä symbolinen merkitys.

Tuo kasteen historia kyllä vähän mietityttää... kun niin mielellään kiistellään, kumpi on oikea lapsi- vai uskovien kaste!

Eiköhän sekin raamatusta selviä, kun oikein pähkäilee

En ole teologi; symboleilla on tärkeä merkitys kristinuskossa, ja niiden avulla on oivallista lähestyä ihmisiä, jotka ovat kaukana kristinuskon sanomasta. Silti olen sitä mieltä, että kaste on enemmän kuin symboli: eikö symboli voida kääntää myös 'kuva' tai 'ikoni'. Sakramentit, kaste ja ehtoollinen, ovat toimituksia, jossa Henki yhtyy aineeseen. Varmaan tuo Henki kirjoitetaan isolla, eiköhän se tarkoita siinä Pyhää Henkeä. Mietin tuota pääni puhki, internet-haussa vain teosofit, ja sen kaltaiset lipilaarit kirjoittavat tuossa hengen pienellä.

Johanneksen evankeliumi puhuu kastamisesta hieman enemmän.
Joh. 4
1 Kuin siis Herra ymmärsi Pharisealaisten kuulleeksi, että Jesus teki enemmin opetuslapsia ja kasti kuin Johannes;
2 (Vaikka ei Jesus itse kastanut, mutta hänen opetuslapsensa,)
3 Jätti hän Juudean ja meni jälleen Galileaan.

Yksi yleishengellinen nuori ystäväni mietti kovasti lapsikasteen oikeellisuutta hänen lapsensa synnyttyä. Minusta Raamatun uudemmat käännökset hämäävät enemmän kasteen merkitystä. Sanoin ystävälleni, että kun Johannes kastoi, oli ihmisillä varmasti perheensä mukana, ei evankeliumeissa ainakaan erikseen sanota, että vaimoja ja lapsia ei ollut mukana, ja että lapset olisi jätetty kastamatta. Ystäväni päätyi sitten vaimonsa kanssa kastattamaan lapsensa ev.lut. kappelissa, kun poika oli jo toisella vuodella. Poika ei osannut vielä puhua, mutta oli sen verran villi luonteeltaa, että häntä oli vaikea pidätellä edes samassa huoneessa, missä pappi piti kastetoimitusta. Eipä hän vastustellut, kun vettä valettaessa hänen äitinsä piti poikaa sylissä, ja kastetuksihan lapsi tuli. Yksi kummeista oli vapaakirkollinen. Kun kysyin, milloin hänet oli kastettu, hän vastasi että ei häntä väkisin kastettu, vaan sitten kun hän johonkin ikään tultuaan teki itse päätöksensä lähteä Jeesusta seuraamaan. Evl:n sivuilla on tuosta asiasta sääntö, että kummin on oltava sellainen, joka hyväksyy ev.lut. kasteen. Tuossa kohden olisi voinut niuhottaakin, että eihän tuo vapaakirkollinen hyväksynyt lapsikastetta, ja että se hänen mielestään oli väkisinkastamista. Siltä saattaa näyttää, kun lapsi on siinä iässä ettei hän pysy paikoillaan!

Yksi venäläinen ystäväni taas sanoi, että hän oli pienenä, 60-luvun lopulla levoton lapsi, ja hänen mummonsa vei hänet salaa kastettavaksi, toivoen että kasteessa paha henki hänestä poistuisi. Varmaan ortodoksit saattavat noin ajatellakin. Yksi lapsipsykiatri, joka ajatteli kristinuskosta hyvinkin järjen kannalta, sanoi kyllä osuvasti, että ristiäiset on hyvin tärkeä tapahtuma pienen lapsen elämässä.

Sitähän ei aina tiedetä, mitä pieni lapsi ymmärtää, levottomasta lapsesta voi helpostikin tehdä lyhyen johtopäätöksen ettei hän ymmärrä yhtikäs mitään. Mutta ymmärtäähän viikon-parinkin ikäinen lapsi, ja ymmärtää joitain asioita paljon enemmänkin kuin aikuiset. Lapsipsykiatriakin on tuon voinut todeta.

Ja että aikuiset ymmärtäisivät kasteen paremmin kuin lapset, siinä erehdymme, sillä hyvin vähän me ymmärrämme kasteen ja ehtoollisen merkityksestä.

[Ankka]

Mä taas oon kuullu semmosestaki et jotku on niin hysteerisiä ja tiukkoja sen kasteen kanssa, et ne haluu kastaa lapsen jo silloin kun se on äidin vatsassa. Ja se kuulemma tapahtuu sellasella 'kuikalla'. Mene ja tiedä sitte, et onko se totta...

[Taavetti]

Mä taas oon kuullu semmosestaki et jotku on niin hysteerisiä ja tiukkoja sen kasteen kanssa, et ne haluu kastaa lapsen jo silloin kun se on äidin vatsassa. Ja se kuulemma tapahtuu sellasella 'kuikalla'. Mene ja tiedä sitte, et onko se totta...

Lutherin aikana sellaisiakin on tiettävästi ollut, koska Luther joutui sellaiset torjumaan vääränä oppina. Sellaisen varhaiskasteen vaatiminen ei voine muuhun perustua, kuin luuloon, että kaste vaikuttaisi tehtynä tekona. Siis eräänlaista teko oppia sekin.

Saman kaltaista tekojen oppia on myös kasteen kieltäminen lapsilta väitteellä, ettei lapsi (muka) ymmärrä uskoa. Siinä usko asetetaan ihmisen teoksi, joka avautuu ymmärryksen kautta. Usko on kuitenkin Raamatun mukaan Jumalan teko, teko joka monin tavoin sotii ihmisen järkeä vastaan.

[Maarimi]

Emmekö ole aika yksimieliset, ettei kaste pelasta vaan omakohtainen usko? Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää, että lapset ovat autuaat ilman kastettakin?

Haluan kyseenalaistaa kaikki kirkon muodollisuudet, joilla ei ole omakohtaisen uskon kanssa mitään tekemistä

[Anonymous]

Minä en kyllä uskalla kyseenalaistaa kasteen merkitystä. Se on Jumalan tahto et ihmiset kastetaan ja se ei niinollen voi olla merkityksetön asia. Päinvastoin, se on hirveän tärkeä asia.

[Taavetti]

Emmekö ole aika yksimieliset, ettei kaste pelasta vaan omakohtainen usko? Mikä tässä on niin vaikeata ymmärtää, että lapset ovat autuaat ilman kastettakin?

Haluan kyseenalaistaa kaikki kirkon muodollisuudet, joilla ei ole omakohtaisen uskon kanssa mitään tekemistä

Taas joudun kysymään, kuka tässä keskustelussa, tai tässä foorumissa on kyseenalaistanut lapsen uskon? Lapset ovat autuaita ilman kastetta, mutta uskonsa perusteella kelvollisia kastettaviksi. Jos vanhemmat laiminlyövät tehtävänsä, ja tahallaan jättävät viemästä lapsensa kasteelle, vanhemmat tekevät synnin Jumalaa ja Jeesusta, kasteen asettajaa vastaan.

Olin viimeksi perjantain iltana paikalla, kun tyttäreni lapsi saatettiin kasteen armoliittoon. Vaikka toimitus tiettyjä kaavoja noudattikin, ei se silti tuntunut pelkältä muodollisuudelta, vaan lapseni pienen lapsen ensimmäiseltä juhlahetkeltä.

Sen sijaan olen ainakin erään helluntailaisen todennut kyseenalaistavan pienen lapsen uskon. Pohjoisen helluntailaisten tapaan hän oli vienyt lapsensa pienenä kasteelle, mutta kertoi myöhemmin, että ne lapset silloin pieninä halveksivat kastetta. Toinen oli nukkunut toimituksen ajan ja toinen kastellut kastepukunsa. Olin sen verran mykkähenkinen, että jätinkysymättä, että onko uskovainen nukkuessaan tai ulostaessaan lomalla uskostaan. Minun mielestäni uskovainen uskoo nukkuessaankin ja samoin potalla tai WC käynnin aikana.

Tämä meni nyt ehkä sivuraiteelle, mutta jotenkin täytyy yrittää havainnollistaa selvää asiaa, joka tuntuu joiltakin olevan kuitenkin salattu.

[Emka]

Kaste antaa sen vuoksi jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa. Se antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään ikuisesti? Hänelle sataisi maailmasta rahaa niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen. Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: "Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän." Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla.

Edellä sanottu saa riittää selitykseksi kasteen olemuksesta, hyödystä ja käytöstä, siinä on tarpeeksi tässä yhteydessä. Mutta me kohtaamme vielä yhden lapsikastetta koskevan kysymyksen: uskovatko lapsetkin, ovatko he oikein kastettuja? Tällä kysymyksellä Perkele hämmentää koko maailman omia lahkolaisiaan apuna käyttäen. Sanomme tähän lyhyesti, että oppimattoman on syytä karistaa tämä kysymys mielestään ja jättää se oppineiden huoleksi. Mutta jos haluat siihen vastata, niin vastaa näin: Kristuksen oma toiminta on sitova todiste siitä, että lapsikaste on hänelle otollinen, onhan näet Jumala tehnyt monista tällä tavoin kastetuista pyhiä ja antanut heille Pyhän Hengen. Vielä nykyisinkin tapaa monia, joiden opista ja elämästä huomaa, että heillä on Pyhä Henki. Onhan Jumala armossaan antanut meillekin lahjan selittää Raamattua ja tuntea Kristus. Tällaista ei voi tapahtua ilman Pyhää Henkeä.

Jos taas Jumala ei hyväksyisi lapsikastetta, hän ei antaisi kenellekään lapsena kastetulle Pyhää Henkeä, ei edes yhtä henkäystä siitä. Lyhyesti sanoen: enää ei pitkään aikaan olisi ihmisten joukosta maan päällä pitänyt löytyä yhtään kristittyä. Koska Jumala kuitenkin on tunnustanut tällaisen kasteen oikeaksi vuodattamalla Pyhän Henkensä, minkä huomaa selvästi muun muassa sellaisista isistä kuin pyhä Bernhard, Gerson ja Juhana Hus, 24 ja koska pyhä kristillinen kirkko säilyy tuhoutumatta maailman loppuun asti, lahkolaisten on pakko tunnustaa, että lapsikaste kelpaa Jumalalle. Sillä ei Jumala voi milloinkaan nousta itseään vastaan, ei auttaa valheessa ja pahuudessa eikä antaa armoaan ja Henkeään niiden tueksi. Tämä onkin oikeastaan kaikkein paras ja vahvin todiste, mikä voidaan esittää tavallisille, oppimattomille ihmisille. Sillä tätä uskonkohtaa: "Minä uskon pyhän, kristillisen kirkon, pyhien yhteyden", ei kukaan voi meiltä riistää eikä julistaa mitättömäksi.

Lutherin isokatekismus, osa kasteesta.

[Emka]

Raamatun jas Lutherin mukaan lapsi on uskovainen jo äitinsä kohdussa, koska Jeesuksen kuolema ristillä pesi perisynnin turmeleman ihmisen

Jeesus asetti lapsen uskon esikuvaksi, ja varmaan opetuslapset kastoivat uskoon tulleita perhekunnittain,kuten Raamatussa puhutaan,ja varmasti perheissä oli lapsia ihan imeväis iästä lähtien.

Raamattu puhuu myös niistä ihmeistä joita väärät profeetat tekevät lopun aikana

15 "Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. [7:15-20: Matt. 12:33; Luuk. 6:43-45 : Miika 3:5; Matt. 24:11,24; Ap. t. 20:29; 2. Piet. 2:1,2]
16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita.
17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä.
18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. [Jaak. 3:12]
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. [Matt. 3:10+]
20 Hedelmistä te siis tunnette heidät.
21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. [7:21-23: Luuk. 6:46, 13:25-27 : Hoos. 8:2; Matt. 25:11]
22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

[nuusku]

Noita erilaisia ihmeitä on joskus tullut mietittyä, kun monet muutkin ihmehengellisyydet kertovat tällaisia ihmetapatumia. Siinä alkaakin pieni ihminen ajatella, että miten ihmeessä tuo on mahdollista, jos niin todella tapahtui, jos mies ei selvästikään valehtele. Näistä voisi joku enemmän tietävä kirjoittaa, että miten erinäisiin ihmeisiin on syytä suhtautua. On olemassa varsin uskottavia vastaavan tyylisiä muitakin tarinoita.

Itselle tuli vain mieleen, että kaikki ihmeet eivät ole Jumalasta, vaikka siltä voisi vaikuttaa.

Ilm. 13:
11 Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme. [Matt. 7:15]
12 Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut.
13 Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden.

Mielestäni on puhuttelevaa, että toinen peto näytti karitsalta, voiko sanoa, että se näytti uskovaiselta. Käsittääkseni on olemassa hyviä ja pahoja henkivaltoja. On aivan totta, että on olemassa henkiä. Olen ymmärtänyt, että meedio voi aivan todella saada yhteyden henkivaltoihin niitä manaamalla. Mutta kaikki henkivallat eivät olekaan Jumalan.

[Taavetti]

Minä en muista omaa syntymäpäivääni. Crying or Very sad Se oli kesäkuun ensimmäinen viikko vuonna 2006, kun ystäväni saarnasi minulle kaikki synnit anteeksi, mutta minä en muista oliko se maanantai vai tiistai.

Aika tarkkaan Sinikettu sentään muistaa, tämä lainaus osoittaa myös sen, että tiedät parannuksen armon saaneesi tietyllä hetkellä, ettei se ollut jotakin vähittäistä siirtymistä, vaan se oli tarkka hetki ajassa. On melko tarkka muistikuva, kun ei muuta tarvitse miettiä, kuin että oliko maanantai vaiko tiistai.

[Taavetti]

Ihmeistä ja merkeistä vielä Raamattua:

Matteus 24
21 Sillä silloin pitää suuren vaivan oleman, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta niin tähän asti, ei myös tule.
22 Ja ellei ne päivät olisi lyhennetyt, niin ei yksikään liha tulisi autuaaksi; mutta valittuin tähden pitää ne päivät lyhennettämän.
23 Silloin jos joku teille sanois: katso, tässä on Kristus taikka siellä! älkäät uskoko.
24 Sillä väärät Kristukset ja väärät prophetat nousevat, ja tekevät suuria ihmeitä ja merkkejä: niin että myös, jos taitais tapahtua, valitutkin eksytettäisiin.
25 Tämän minä olen teille nyt ennalta ilmoittanut.

Vertailun vuoksi uudempi käännös:
21 Ahdinko on oleva niin suuri, ettei sellaista ole ollut maailman alusta tähän päivään asti eikä tule koskaan olemaan. [Dan. 12:1; Joel 2:2]
22 Jos sitä aikaa ei lyhennettäisi, yksikään ihminen ei säästyisi. Mutta valittujen tähden se aika lyhennetään.
23 "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko.
24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]
25 Katso, minä olen teille sen ennen sanonut.

Ei tämä ole ainoa paikka Raamatussa, jossa tästä opetetaan. Otin tämän vain selkeänä esimerkkinä nähtäväksi.

[O.M]

Tämä oli siis se minussa kovasti ihmetystä herättänyt asia, että elääkö helluntailaiset/vapaakirkolliset ym. uskovaisten kastetta kannattavat ennen kastetta heidän uskonsa kannalta epäuskoista elämää (siis eivät elä niin kuin heidän uskossaan opetetaan), koska kastetta täytyy aina edeltää parannus.

Mielenkiintoisia ja hienoja pohdintoja Siniketulla. Itse olen myös hämmästellyt tuota asiaa eniten aikuiskastajien opissa. Tuntuisi omituiselta, jos Jumala olisi tarkoittanut niin, että päästäkseen Jumalan lapsiosaan olisi elettävä ensin epäuskossa, jotta voisi tehdä siitä parannuksen.

Vl-oppi ja Raamattu on armollisempi: Jumalan hyvä ja otollinen tahto on, että jokainen ihminen varjeltuisi hänen lapsenaan lapsenuskon säilyttäen. Ei tarvitse luopua lapsenuskosta eikä edes käväistä epäuskossa. Niitäkin, jotka synnin petoksen kautta ovat lapsiosastaan luopuneet, Jumala tahtoo valtakuntansa kautta kutsua takaisin Kristuksen sovitustyön osallisuuteen.

Niistä kirjoittajan mainitsemista ihmeistä lyhyesti: olen hyvin skeptinen. Pidän niitä lähinnä astrologiaan verrattavissa olevana humpuukina. Toisaalta, vaikka ihmeitä olisikin tapahtunut, Raamatun mukaan se ei todista vielä mitään, sillä Raamatun mukaan lopun aikoina väärät profeetat ja väärät kristukset tekevät ihmetekoja.