Etsikkoaika

[presto]

Olen miettinyt tuota etsikkoaikaa.

Onko se toisilla ihmisillä vain ihan lyhyt aika ja onko se toisilla ihmisillä pitkäkin?

Kotini oli epäuskoinen.
Isä kuoli epäuskoisena, 41-vuotiaana.
Me olimme kaikki epäuskoisia, äiti, veljeni ja minä.
Olin 13-vuotias kun isäni kuoli.

Äiti kertoi, että hän nuoruudestaan saakka oli ollut
heränneellä omallatunnolla ja tiesi, että parannus
pitäisi tehdä ja hänellä oli sielunhätä.
sanoi, että koko nuoruus meni oikeastaan pilalle
kuolemanpelon vuoksi.

Isäni kuolema oli järkyttävä- hän
kuoli hukkumalla.

Äiti kertoi, että hän kävi haudan pohjalla tuona ajanjaksona.
Hän sai käsittää parannuksen armon 41-vuotiaana ,eli
käsittääkseni hänellä oli pitkä etsikkoaika.

Minä käsitin parannuksen armon 14-vuotiaana ja
veljeni myöhemmin rippikoulussa.
Oli taivaalliset tuntemiset.

Miksihän Jumala antaa toisille ihmisille pidemmän etsikkoajan kun toisille?

Korjatkaa, jos olen käsittänyt väärin.

Olen miettinyt epäuskoisten ystävien ja sukulaisten kohdalla
varsinkin tätä asiaa ja joskus koko maailman ihmisten.

[O.M]

Tuo asia on minulle mysteeri. Usein vaikuttaa siltä kuin Jumala antaisi toisille pitemmän etsikonajan kuin toisille. Raamattu kehottaa, että "etsikäät Herraa, kuin hän löytää taitaan: rukoilkaat häntä, koska hän läsnä on" (Jes. 55:6) ja "tänäpänä, jos te kuulette hänen äänensä; niin älkäät paaduttako sydämiänne" (Hepr. 3:15). Muuten voi käydä niin kuin Jumala sanoo: "ei minun henkeni pidä nuhteleman ihmistä (sanan kautta) ijankaikkisesti" (1. Moos. 6:3).

Tässä asiassa en osaa itse ajatella muuta kuin että on käännettävä katse omaan kohtaan: miten minä tulen autuaaksi. Kun vastaus on uskomalla Kristuksen sovitustyön kohdalleni, niin sitten voi ajatella, mitä voin tehdä epäuskoisen lähimmäiseni hyväksi, jotta hänkin tulisi autuaaksi. Vastaus on nuhdella synnistä, varoittaa uhkaavasta vaarasta, kehottaa tekemään parannus ja uskomaan evankeliumi kohdalleen syntien anteeksisaamiseksi. Jos lähimmäinen ei usko, niin kuin usein synnin houkutusten tähden tässä maailmassa käy, niin silloin hänen puolestaan voi rukoilla ja aika ajoin nuhdellakin, mutta kuitenkin katse on pidettävä ennen kaikkea omassa kilvoituksessa. Toisen puolesta ei voi uskoa. Jeesukselta kysyttiin: "Herra, vähäkö niitä on, jotka autuaaksi tulevat?" (Luuk. 13:24.) Jeesuksen vastaus kehottaa kiinnittämään huomion oleellisempaan asiaan, omaan tilaan: "Pyytäkäät ahtaasta portista mennä sisälle, sillä monta on, sanon minä teille, jotka pyytävät mennä sisälle, ja ei taida" (Luuk. 13:25).

[Taavetti]

Mitään kovin tarkkoja vastauksia en voi tämän kaltaisiin kysymyksiin antaa, pientä pohdiskelua voin sentään harrastaa. Lähdetäänpä pohdinnoissa Jumalan ominaisuuksista, siis siitä että Jumala kaikkinäkevänä ja-tietävänä tietää jo ennalta, kuka taipuu parannukseen ja milloin ja minkä kaltaisten koettelemusten ja herätysten kautta. Jumala tietää myös sen, ettei joku ihminen taivu parannuksen askelille, vaikka saisi elämäänsä minkä kaltaisia herätteitä tahansa. Joskus voi jonkun läheisen äkkikuolema olla sellainen heräte, kuten oli preston äidin kohdalla. Jonkun toisen kohdalla vastaava tapaus olisi päin vastoin vaikuttanut entistä suuremman katkeruuden.
Ihmisen ajatus tulkitsee helposti, että Jumala oli epäoikeuden mukainen preston isää kohtaan. Olen kuitenkin varma, että Jumala tiesi sen, ettei hän tulisi taipumaan parannuksen askelille. Muuten olisi Jumalalla ollut vara antaa tarpeeksi lisää armon aikaa ja lisätä etsikon ajan pituutta. Nyt kävi kuitenkin niin, että yhden ihmisen hukkuminen antoi lisää tunnon herätystä hänen jälkeen jääneelle puolisolleen.

Täytynee kaiken varalta torjua sellaiset spekuloinnit, että Jumala olisi hukuttanut preston isän. Ei Jumala hukuttanut, mutta mitä toden näköisemmin otti pois varjeluksensa, herättääkseen ja voimistaakseen toisen ihmisen armon ikävää niin, että tämä oli valmis parannuksen askelille.

Muistui mieleen vanha, isäni kertoma tapaus tuolta naapuriseurakunnasta. Siellä oli ennen joka helluntain aikaan suuret seurat kirkossa, seurat saattavat siellä olla vieläkin, nykyisin tosin enimmältä osin Rauhanyhdistyksellä, jossa tarjoilun järjestäminen on helpompaa.

Muutaman kilometrin päässä kirkosta eräs vanhahko ihminen puhui viikon aikana, että kun ensi pyhänä on seurat kirkossa, minä menen sinne ja teen parannuksen. Kuinkas kävi?
Tuli helluntai ja tämä aikomustaan toistellut kävelee kirkon vieressä loivaa mäkeä ylös kohti kirkon porttia. Siinä vajaan 100 metrin päässä kirkosta ja alkavista seuroista hän lyyhistyy kuolleena maantielle. Parannus jäi häneltä tekemättä, mutta niissä seuroissa oli runsaasti muita parannukseen taipuneita.

Ei siis ole ihmisen päätettävissä, että silloin teen parannuksen, vaan armo kuuluu ottaa vastaan silloin, kun se on tarjolla. Tälläkin kertomuksen henkilöllä olisi jo viikon aikana ollut kenties kotona, mutta ainakin lähinaapureissa runsaasti evankeliumin julistajia.

Kerron vielä toisen suunnan naapuriseurakunnasta toisen kaltaisen tapahtuman. Sinne erämaaseurakuntaan tuli nuori uskovainen pastori. Etäältä kirkkoa oli muuan pariskunta kirkossa kuulemassa hänen julistustaan. Sana herätti heidän tuntonsa, mutta vasta kotona he alkoivat tarkemmin miettiä parannuksen tarpeellisuutta. Niinpä he tekivät suunnitelman ja myös toteuttivat sen. Seuraavana päivänä mies käveli sen parikymmen kilometrisen matkan pappilaan, sai siellä synnin päästön pastorilta ja pääsi sisälle Jumalan valtakuntaan. Sen jälkeen hän iloissaan käveli saman matkan takaisin kotiinsa, jossa sai julistaa vaimolleen saman evankeliumin ilosanoman. Heidän suunnitelmansa toteutui jokaista piirtoa myöten, he saivat sen jälkeen vielä pitkän elämän meidän seurakuntamme puolella, jossa mies teki elämäntehtävänsä.

[presto]

Kiitos vastauksista!

Onko niin, että kaikilla ihmisillä on joskus etsikkoaika?
Tuotakin olen joskus miettinyt.
Niin, samoihin johtopäätöksiin minäkin olen lopulta
tullut kuin te, O.M ja Taavetti.

Minua kauhistuttaa tuo Taavetin kertomus siitä vanhasta ihmisestä, joka halusi tehdä parannuksen, mutta kuoli viime hetkellä epäuskoisena. :sad:

Isäni kohtaa en yksinkertaisesti voi enkä halua ajatella, koska se ,mikä on hänen kohtalonsa, on liian raskasta minulle. :sad:

Minua kauhistuttaa epäuskoisten ihmisten, koko maailman ja läheisten ihmisten elämä, kun eivät halua tehdä parannusta. :sad:

Kuinka he yleensä uskaltavat elää?

Joskus on minunkin suuni avautunut kehoittamaan joitakin ihmisiä tekemään parannus, mutta nyt tuntuu siltä, että suuni on tukittu. :sad:

[pikkupoika]

Jos on saanut synnit anteeksi uskovaiselta. Mitäs sitten kun on tehnyt jotain syntiä? Saanko nämä anteeksi suoraan Jumalalta? Vai pitääkö taas uskovaiselta pyytämään anteeksi?

[Taavetti]

Jumalahan ne synnit antaa anteeksi, vaikka sen todistuksen kuulet uskovaisen suusta. Kun synninpäästön julistavaa uskovaista ohjaa ja kuljettaa Jumalan Pyhä Henki, sen uskovaisen synnin päästön sanoissakin puhuu sama Pyhä Henki sinulle ja kaikille, jotka haluavat sitä ääntä kuulla.
Kun ensimmäisessä uskovaiselta kuulemassasi synninpäästössä sinut siirretään maailman valtakunnasta Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan, saat sinäkin saman Pyhän Hengen osallisuuden ja se Henki opastaa ja kuljettaa sinuakin.

Tottakai se Pyhä Henki haluaa kuunnella opetusta, jota se puhuu toistenkin uskovaisten kautta, sillä meillä jokaisella on taipumus sekoittaa siihen opetukseen omiammekin, mutta yhdessä tutkien seurakunnassa niitä ihmisen omia tuotoksia suodatetaan.

Kun sinut kerran on siirretty ikuisen kuoleman alta Jumalan Pojan valtakuntaan, ovat kaikki syntisi anteeksi joka hetki, vaikka et niitä joka hetki erikseen anteeksi pyydäkään. Kuitenkin Pyhä Henki ennen kirjoitetun Jumalan sana, eli Raamatun mukaan ohjaa uskovaista joka päiväiseen kilvoitukseen. Kilvoitus merkitsee tahallisten synnin muotojen välttämistä ja silloin, kun synti on välttämisen halusta huolimatta tarttunut, sen synnin viemistä Jumalan armon tuomittavaksi. Toisin sanoen sen kertomista jollekin luotetulle toiselle uskovaiselle ja häneltä synnin päästön kuulemista.

Jos tällainen synnin välttämisen halu on uskoa tunnustavalta kadonnut, on vakavasti kysyttävä, vaikuttaako hänessä enää lainkaan Jumalan Pyhä Henki, vai onko vallan saanut jonkinlainen maailman rakkauden tai oman vanhurskauden henki. Jos kuitenkin tunnet halua uskovaisten seuraan ja heidän mukanaan kuljet, voit turvallisesti uskoa itsesi taivaskelpoiseksi tuntemisista huolimatta.

Tämä on nyt enemmän yleistä tekstiä, vaikka kirjoitin ikään kuin henkilökohtaisella tasolla, ei minulla ole mitään aavistusta pikkupojan sielun tilasta. Sen kuitenkin tiedän muualla kirjoittamansa perusteella, että halu on saada synnit anteeksi ja halu uskovaisten joukkoon. Se halu ei ole minun tietoni mukaan kuitenkaan vielä saanut toteutua konkreettisena tapahtumana. Voinet kertoa jos tietoni on väärä.

[Taavetti]

Minua kauhistuttaa tuo Taavetin kertomus siitä vanhasta ihmisestä, joka halusi tehdä parannuksen, mutta kuoli viime hetkellä epäuskoisena. Sad

Kauhistuttaa se minua ja monia muita, se on kuitenkin vakava muistutus, ettei parannusta pidä siirtää huomiseen eikä ainakaan ensi viikkoon, ensi sunnuntaihin tai seuraaviin seuroihin, kun sen mahdollisuus tarjotaan kuluvassa hetkessä.

[pikkupoika]

Olenhan minä saanut synnit anteeksi. Tuossa viikko sitten. Mutta minua vain vähän ihmetyttää, että minkälainen synti ajaa Pyhän hengen pois? Vai ajaako enää mikään kun vaan uskoo?

[Nepheg]

Olenhan minä saanut synnit anteeksi. Tuossa viikko sitten.

Mukavaa kuulla, että Jumalalle on syntynyt uusi lapsi.

Siihen, kuinka uskon menettää taitaa olla yleisin tapa että se tapahtuu pikku hiljaa, kuin varkain.
Muita erilaisia maallisia asioita tulee, että Jumalan sanan kuulo sekä yhteys muiden uskovien kanssa jäävät pois.
Liika työ on yksi asia, jonka tiedän omien kokemustenikin perusteella haittaavan uskonelämää.

[pikkupoika]

Olen silti tehnyt syntiä, joka painaa omaatuntoani. :sad:

[Munkki]

Joskus kun tunto painaa on hyvä lukea Wanhaa C.O. Roseniuksen Elämän Leipää:
- Me vaelsimme kaikki eksyksissä niin kuin lampaat, ja kukin meistä poikkesi omalle tiellensä; mutta Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä. Jes. 53: 6.

Mitä tällä tarkoitetaan, mistä tässä on kysymys, missä suhteessa me vaelsimme eksyksissä ja poikkesimme omalle tiellemme? Sen huomaan, kun näen mitä Jumala teki palauttaakseen meidät harhateiltämme. »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä.» Tässä on siis kysymys synnistä, meidän pelastamisestamme ja taivaan tiestä. Herran Henki huomauttaa eksytyksenämme pääasiassa olleen sen, että kukin meistä poikkesi omalle tiellensä. Joku ajattelee: »Jospa voisin olla kyliin vakava jumalisuudessani, jos voisin oikein pelätä ja rakastaa Jumalaa, niin voisin toivoa armoa». Mutta profeetta sanoo, että tämä on eksyksissä vaeltamista. Se ei riitä, olet liian turmeltunut, olet kaikkine töinesi täysin kadotettu.

Toinen ajattelee: »Kun oikein voisin tuntea ja katkerasti katua syntejäni, kun voisin vakavasti valvoa ja taistella niitä vastaan, niin minulla olisi toivoa armon omistamisesta.» Mutta tämäkin on eksyksissä vaeltamista, sanoo profeetta. Kaikki ponnistuksesi on turhaa. Siihen tarvitaan toinen mies. »Herra heitti meidän kaikkien synnit hänen päällensä.» Ainoastaan tämä kelpaa Jumalalle.

Säälien meitä näki Herra surkean ponnistelumme synnin suosta. Hän armahti meitä ja lähetti hänet, jonka tuli kantaa meidän kaikkien synnit. »Hänet, joka ei synnistä mitään tiennyt, on hän meidän edestämme synniksi tehnyt.» Koko maailman kaikki synnit »heitettiin» hänen päällensä. Herra näki kaikki meidän syntimme hänen syntinään. Hän saisi ne kaikki maksaa. Meidän syntimme eivät enää ole meidän, vaan hänen. Ja jotta voisimme olla aivan turvassa, niin profeetta sanoo, ettemme itse ole panneet syntejämme hänen kannettavakseen, vaan Herra, Herra heitti. Herra itse teki sen. Hän osoitti meille suosiotaan ja hän on myös tyytyväinen siihen, mitä on tehnyt. Sen takia sanoo Johannes: »Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!» Huomaa: »Jumalan Karitsa!» s. o. Karitsa, jonka Jumala on määrännyt sovintouhriksi. Ainoa, joka Jumalalle kelpaa. Jeesus sanookin, että sen takia Isä rakastaa häntä, kun hän panee henkensä alttiiksi.

Mikä saattaa olla turvallisempaa! Lieneehän Jumala toki tyytyväinen omaan taitoonsa. Muista sinä ahdistettu syntisraukka, että Isä itse pelastaa sinut. Se on Jumalan työ. Hän itse antoi sovittajan. Kuka Jumala voi nyt siis syyttää sinua synneistäsi Sillä taivaan Jumala, joka on sinun Herrasi ja jota niin suuresti pelkäät, ei ole pannut syntejäsi sinun kannettavaksesi, vaan lain uhkausten tähden Kristuksen kannettavaksi.

Mitenkä ei siis jokaisella, jolla on haavoitettu omatunto, olisi osa tähän pelastukseen ja lohdutukseen. Eikö hänellä, jos kellä? Sillä sovitus ei ole vanhurskaita, vaan syyllisiä varten. Oi, sinä ikuinen, käsittämätön rakkaus! Syntiset, joilla on paha omatunto, saavat nyt rauhan. Kiitos ja ylistys sinulle Jumala!

Kun uskot tämän, joka on Jumalan sanan tärkein opetus, niin arvioi sitten, mitä turmeluksesi, pahuutesi ja kuollut tilasi merkitsee Jumalan oman Pojan kuoleman rinnalla. Kaikki ihmiset ovat Jumalan Pojan rinnalla aivan arvottomat. Kun Herra vertaa itseänsä hyvään paimeneen, niin hän sanoo: »Minä panen henkeni lammasten edestä». Pysähdy tämän kuvan eteen! Ajatelkaamme, että jokin lammas olisi tehnyt jonkin siveellisen rikoksen, jonka tähden se on ansainnut kuoleman tuomion. Mutta tällä lampaalla on ylen hellä paimen, joka tahtoo panna henkensä alttiiksi tämän lammas raukan edestä. Ajattele, ihminen panisi henkensä alttiiksi lampaan pelastamiseksi. Eikö sinun mielestäsi tämä ole ylen kallis sovitus lampaan edestä? Eikö sen lampaan rikos ole jo tarpeeksi sovitettu?

Mutta eikö Jumalan iankaikkisen Pojan kuolema ihmisten hyväksi ole yhtä suuri, niin, määräämättömän paljon suurempi sovitus. Sinähän vallan katoat tämän sovituksen äärettömään suuruuteen. Ja kaikki sinun syntisi, niin raskaat kuin ne itsessään ovatkin, menettävät tämän rinnalla arvonsa.

Isän tahto ja tarkoitus oli juuri se, että syntimme tyhjään raukeaisi, jotta me rauhan saisimme. Jos näin yksinomaan Kristuksessa löydät rauhan, niin silloin olet käsittänyt iankaikkisen elämän. Hyvä paimen kyllä sitten keinon keksii, miten kaikki sinun virheesi korjataan. Hän huolehtii siitä. Sinä olet hänen edessään vain lammasraukka. Hän tahtoo itse tehdä kaikki. Lampaan tulee vain kuulla paimenen ääntä. Kuulkaa, niin sielunne saa elää! Jumala lisätköön meille uskoa!

[pikkupoika]

Kiitos. Nyt on parempi mieli mennä nukkumaan.

[presto]

Rakas Pikkupoika, minä en tiedä, pystyykö internetin kautta saarnaamaan syntejä anteeksi, mutta saat uskoa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
Mene jonkun uskovaisen puheille ja pyydä häneltä
evankeliumia, syntien anteeksisaamista.
Näin saat rauhan tunnolle.
Rukoilen puolestasi!

[teejn]

Toisella palstalla on puhuttu eli kirjoitettu avainten vallasta. Kyseinen teema vastaa myös näihin edellä esitettyihin kysymyksiin. Uskohan on periaatteessa itsessään sellainen, että kun siihen sisältyy Pyhän Hengen ohjaava ja neuvova toiminta, niin se opettaa jumalattomat himot hylkäämään ja siveästi ja jumalisesti elämään. Tämmöinen aito usko haluaa taistella niitä houkutuksia vastaan, jotka nousevat meidän turmeltuneesta luonnostamme ja tästä maailmasta. Kuitenkin, vaikka meillä olisi vilpitön halu välttää pahaa ja tehdä hyvää, lankeamme alituisesti. Sen takia on hyvä, että meillä on yhteys muihin uskovaisiin ihmisiin ja erityisesti sellainen rippi-isä, jolle voi kertoa tappioista taistelussa ja anoa anteeksiantamusta. Sen takia on hyvä olla muunkaltaisia kontakteja, kuin tämmöinen yhteisö, joka kaikesta huolimatta on siitä viheliäinen, että täällä ei ihminen kuule sellaista suusanallista evankeliumia, jonka Raamattu sitoo synninpäästöön. Siihen tarvitaan toisenlaisia kanavia.

Inhimillisesti ajatellen Jumalan keinot ohjata epäuskoista ihmistä valtakuntaansa ovat toisinaan raakoja. Toisaalta, edelleen samalta näkökannalta ajatellen, Jumala joutuu tekemään järjettömän työn yhden ihmisen johdattamiseksi ja varjelemiseksi uskovaisena. Täytyy todeta kuten vanha saarnamies: O Immanuel, kuinka lavia on sinun armos! Kuitenkin Pyhä Henki vaikuttaa uskon, milloin ja missä Jumala hyväksi näkee, kun evankeliumin saarna on läsnä Pyhän Hengen voimassa. Uskomisen asia on siltä kohtaa paradoksaalinen, että se koskee tasan yhtä ihmistä, sitä, joka elää tässä minun tai sinun navan alla. Se ei ulotu yhtään laajemmalle. Ennen vanhaan oli tapana sanoa, että uskon asia on mieskohtainen. Se merkitsee sitä, että vaikka uskoon liittyy voimakkaasti tietty sidosteisuus ympäröivään joukkoon, itse usko on jokaisen henkilökohtainen asia. Se ei ole lainatavaraa tai perintöä, joka säilyy kasvatuksen tai tapakulttuurin nojalla, vaan perinnön tavoin sekin voi kulua ja lopen hävitä, vaikka perintökalut usein arvokkaita olisivatkin. Sen takia tässä herätysliikkeessä panostettu viime aikoina erityisesti kasvatukseen, jonka päämääränä on ollut lasten ja nuorten henkilökohtaisen uskon omaksuminen. Siihen auttavat toki samanikäiset samaan joukkoon kuuluvat kaverit ja ystävät, jotka tukevat tämän tavoitteen saavuttamisessa, tai sitten eivät. Kuitenkin usko on ensisijaisesti ja yksinomaan omakohtainen, vaikka muunkinlaisia mielipiteitä saattaa olla.

[O.M]

Mä sain viimeksi eilen!!
Kun Joosua soitti mun kaverin luo ja ehdotti sitä ja niin mun kaverillekkin tuli halu saada Kaikki synnit anteeksi!

Hienoa! Vielä on työn aika, "armossa on varaa ja veressä voimaa".

"1. Ovat syntini anteeksi suuret, / koko velkani maksettu. / Ole kiitetty Herrani Jeesus, / ole kiitetty, kiitetty!
- -
4. Mikä armosi mitta, oi Herra, / minun kohdalle määrätty! / Ole kiitetty Herrani Jeesus, / ole kiitetty, kiitetty!"
- SL 189.

[Lutherus]

Onko etsikkoaika sitten vain kerran tai kahdesti?

Taivun tälle Raamatulliselle kannalle:

Jer.44:4. "Kerran toisensa jälkeen minä lähetin teidän luoksenne palvelijoitani, profeettoja, sanomaan: 'Lopettakaa tuo iljettävä meno, minä vihaan sitä!"

[Lutherus]

O.M viittasi tällaiseen kohtaan 1.Moos.6:3.

Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta."

Kait tässä puhutaan maallisesta iästä? Biblian teksti tarkoittaneen samaa.

[Taavetti]

Luultavimmin tuo Mooseksen kirjan kohta tarkoittaa lähinnä ajallisen elämän aikaa ja ikää. Aivan pois Raamatusta ei ole sekään, jos sillä selitetään myös uskomiseen kutsun aikaa, vaikka juuri siinä kohdassa sitä ei ilmaistakaan.
Enemmän etsikon ajasta ja sen lyhyydestä, tekstiä löytyy esimerkiksi Johanneksen ilmestyskirjan 7 seurakunnan enkeleille osoitetuista kirjeestä. Erään seurakunnan enkelin kirjeestä löytyy kohta: Minä (Jeesus) annoin hänelle ajan parannusta tehdä, mutta ei hän tehnytkään.
Sen jälkeen tulee ilmoitus viivyttelyn vaaroista. En ehdi nyt niitä etsimään, mutta sieltä ne löytyvät.

[O.M]

Luultavimmin tuo Mooseksen kirjan kohta tarkoittaa lähinnä ajallisen elämän aikaa ja ikää. Aivan pois Raamatusta ei ole sekään, jos sillä selitetään myös uskomiseen kutsun aikaa, vaikka juuri siinä kohdassa sitä ei ilmaistakaan.

Olet oikeassa, että toki siinä puhutaan ihmisen maallisesta iästä, mutta olen lukenut kahdesta lähteestä (Luther ja jo edesmennyt puhujaveli Lauri Taskila), että se tarkoittaa myös kutsun aikaa.

[weha]

Siis on mielestäni vaarallista sanoa, esim. että joku siitä ajattelee, että Jumala on jo minua kahdesti tai kolmasti kutsunut, ettei hän voi kutsua enää, enkä sitten nyt enää voi ottaa kutsua vastaan.

Toki evankeliumi kutsuu aina ihmistä:


Olen kuullut, että tämän uusikäännös kääntää kielellisesti oikein:
Job.33:29. "Näin Jumala tekee ihmiselle. Kerran toisensa jälkeen".

En tiedä tästä sanoa enempää, eikä tämä ole varsinaisesti opillinen kysymys.