Idän uskonnot

[Munkki]

Pieneen ystäväpiiriini kuuluu pari vanhaa koulukaveria, jotka sanovat olevansa buddhalaisia. Uskovat kuulema sielunvaellukseen ja muuhun idästä tulevaan opetukseen, tai johonkin muuhun näillä selkosilla outoihin uskomuksiin.
Kun he uskostaan kertovat ympärillä olevien reaktio on yleensä ihaileva ihmetys.
- "Voisinkohan minäkin löytää tuosta jotakin", tai "Voi kuinka ihanaa."
Yleinen on myös usko astrologiaan. Tutkitaan ihan tosissaan horoskooppeja. Ei vain päivälehdistä, vaan sen alan kirjallisuudesta. Jopa niin pitkälle, että ollaan valmiit valitsemaan elämänkumppani "tähtien ilmoituksen " perusteella.
Tätäkään ei kahvipöytäkeskusteluissa juuri kyseenalaisteta, vaan kysellään lisää.
Jos sitten kerrot samalla kuulijakunnalle uskosta Jeesukseen ja Kristinopin totuuksista sinulle hymähdellään ja pidetään vanhanaikaisena pöljänä.
Oletteko törmänneet vastaavaan ? Oletteko miettineet mistä johtuu, että tavalliset rippikoulun käyneet ovat mieltyneet täysin vieraisiin harhaoppeihin?

[Taavetti]

Olen ja elän sen verran sivussa keskuksista, etten tuollaisiin ole itse törmännyt. Olen kyllä kuullut ja lukenut maahamme hiipivästä uuspakanuudesta.

[Ahasverus]

Minusta jokaisen kristitynkin tulee tuntea buddhalaisuuden ja hindulaisuuden perusteet. Ns. Achsenzeitin uskonnoilla (sekä tietysti vanhemmalla hindulaisuudella) on samankaltaisia käsityksiä, mutta myös runsaasti erittäin kiinnostavia eroja liittyen jumaliin, aikaan ja olemiseen. Astrologiakin on uskomusjärjestelmä siinä missä kristinuskokin, turha sitä on demonisoida sen kummemmin.

[Humilton]

Olen havainnut kuvatunlaista uteliaisuutta ja "perinteisen" kristinuskon mitätöintiä. Olen ajatellut, että sellainen ihminen on irtautunut sisimmässään kristinuskosta ja siihen tyhjyyteen tulee täytettä jostain muualta. En pidä tiedollista uteliaisuutta kuitenkaan tuollaisena tyhjyyden täyttymisenä.

[Nepheg]

Uskovan ei onneksi tarvitse tietää, eikä ymmärtääkään jokaisen uskonnon perusteita tai muutenkaan etsimällä etsiä samankaltaisuuksia verrattuna kristillisyyteen.
Kun saa omistaa tämän uskon, niin siinä on aivan kaikki.
Jeesus Kristus puuttuu muista uskonnoista, eikä ilman Häntä kukaan pääse taivaan kunniaan.

9. Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi, ja menee sisälle ja ulos, ja löytää laitumen.
10. Ei varas tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja kadottamaan: minä tulin, että heillä pitää elämä oleman ja yltäkyllä oleman.
11. Minä olen hyvä paimen: hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

[Ahasverus]

Jaahans, että laput silmillä vaikka kaivoon porukan jatkona? Jos siitä tiedon puun hedelmästä on kerran naukattu, niin antaa mennä vaan.

Ei tässä mitään olla mitätöimässä. Samankaltaisuuksia on, vaikka esimerkiksi juuri vanhoillislestadiolaiset ei niitä haluaisi nähdäkään.

Ja eikös se ole itsestään selvää, että Kristus on nimenomaan kristinuskossa, höh? Nyt on pakko lopettaa, saattaa tulla muuten suorastaan saatanallisen sapekasta tekstiä. :sad:

[Taavetti]

Ja eikös se ole itsestään selvää, että Kristus on nimenomaan kristinuskossa, höh? Nyt on pakko lopettaa, saattaa tulla muuten suorastaan saatanallisen sapekasta tekstiä. Sad

Kristus on kristityille Lunastaja, Vapahtaja, eli kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona.

Monet muutkin uskonnot antavat Kristukselle joitakin merkityksiä, vaikka vähäisempiä kuin kristinuskossa. Esimerkiksi Islamilaisille Kristus ja Mooses ovat suuria profeettoja, mutta suurin profeetoista heille on Muhammed.

Ei tässä siis aivan pimennossa olla, eli jotakin tiedetään, vaikkei niin paljoa että tiedollaan pääsisi kehumaan. Ei ole tiedolla kehuminen tarpeenkaan, mutta sen verran kuitenkin tiedän, ettei ole tarvetta muista uskonoista alkaa parempaa etsimään.

[kuikuilija]

Koulussa opetetaan eri uskonnoista. Se on ihan hyvä tietää muista uskonnoista myöskin. Miten voi tutustua eri uskontoihin? Internetistä löytyy hyvin tietoa. Mutta en tutustu sillä mielellä että saisin siitä sielulleni ravintoa vaan tietoa ko. uskonnosta. Tämän ymmärtäessä voi tutustua eri uskontoihin yleisen tietämyksen lisäämisenä.

Ihminen hakee elämäänsä aina jotain uuttaa. Ei turvaannu vanhaan. Se saa ihmisen tekemään erilaisia valintoja. Tämmöstä pohdintoa tällä kertaa.

[Saunanaama]

Juu, ei se minustakaan pahasta ole, jos tietää jotain vaikkapa islamista tai budhalaisuudesta. Ei tieto ole mitään pois omasta uskosta, kunhan ei tosissaan ala etsiä sieltä jotain "uutta ja jännää" pikku lisää omaan uskoonsa. En usko, että täällä kukaan laput silmillään kulkee, uskovaisistakaan, mutta sitä Nepheg uskoakseni halusi sanoa, että meidän autuutemme kannalta on yhdentekevää tiedämmekö jotain hinduista vaiko emme.

Se tieto ja ymmärrys siitä mitä oman pitäjän ulkopuolella tapahtuu on noin ihmisen ajallisen olemisen kannalta hyödyllistä, kun kerran globalisoituvassa maailmassa eletään (on muuten idioottimainen sanonta!). Auttaahan se kohtaamaan muiden kulttuurien edustajia ja edistää rauhanomaista rinnakkaiseloa. Siinä mielessä varmaan voi kannustaa pitämään korvat auki uskonnontunneilla.

[Nepheg]

Kyllä minäkin uskonnoista tiedän suurin piirtein mistä on kyse.
Uskontojen perusteita, joista Ahasverus mainitsi, on turha kovin syvältä tonkia kun saa omistaa jo sen ainoan uskon.

En sitä epäillytkään, ettei Ahasverukselle olisi Kristus tuttu, mutta suosittelisin käyttämään muiden uskontojen perusteiden tutkimiseen kuluvan ajan sen ainoan ja oikean Jumalan valtakunnan etsimiseen.
Oikea suunta on tiedossa kun on löytänyt uskovaisia netistä, mutta oman tai lähiseudun rauhanyhdistys on se kaikkein oikein osoite.

Saatoin ottaa Ahasveruksen maininnan "uskontojen perusteista" turhankin kirjaimellisena "kehotuksena", joten pahoitteluni jos käsitin väärin.

[O.M]

Tokihan hindulaisuus ja buddhalaisuus ovat sen verran merkittäviä tekijöitä maailmassa, että on hyvä opettaa yleistietona perusteet siitä, miten he uskovat. Mutta totuuden etsiminen ja puhdas tiedon halu ovat vielä eri asioita. Ketään en kehottaisi etsimään totuutta niistä, vaan suhtautukoon jokainen niihin kuten ateenalaiset Paavalin puheisiin.

Apt. 17:
"20 Sillä sinä tuotat jotakin outoa meidän korvillemme. Sentähden tahdomme me tietää, mitä ne ovat.
21 (Mutta kaikki Atenalaiset ja muukalaiset vieraat ei olleet mihinkään muuhun soveliaat kuin jotakin uutta sanomaan ja kuultelemaan.)"

Horoskooppeja en rinnastaisi uskontoihin lainkaan. Mielestäni ne ovat puhdasta humpuukia, pääosin harmiton, mutta joillekin niihin uskoville ihmisille myös stressaava juttu.

[Ahasverus]

Itse en kehota ketään etsimään yhtä totuutta mistään uskonnosta. Esimerkiksi syklistä aikakäsitystä on erittäin kiinnostavaa vertailla lineaariseen aikakonseptioon.

Toiseksi, astrologia ei ehkä ole varsinainen uskonto, mutta siinä mielessä uskomusjärjestelmä, että siinähän nimenomaan uskotaan taivaankappaleiden vaikuttavan ihmisiin ja maan tapahtumiin. Riippuu toki, miten uskontoa lähdetään määrittelemään.

[Saunanaama]

Taitaa olla kuu se ainoa taivaankappale, auringon lisäksi, joka vaikuttaa ihmiseen. Sillä kaikkihan meistä tietävät, että täyden kuun aikaan ei saa nukuttua. Olen miettinyt, että kyse täytyy olla siitä, että samoin kuin vuorovesi-ilmiössä merenpinta liikkuu, niin ihmisenkin sisällä nesteet reagoivat vastaavasti. Meistähän on n. 70% pelkkää nestettä, joten ehkä selitys voisi jopa olla luotettava. No, puhdas arvaus tosiasiassa ja halpahintaista pseudotiedettä!

Horoskooppeihin en ole ikinä uskonut, mutta satunnaisesti aikoinaan lukaisin jostain lehdestä omani, ja kummallisesti aina jotain hyvin kohdalleen osuvaa niissä oli. Tosiasiassahan horoskooppi vain laaditaan niin ympäripyöreästi, että jokainen voi mielessään saada siitä yhtymäkohtia liki mihin tahansa viimeaikaiseen tapahtumaan ja lisäksi projisoida omia toiveitaan ja odotuksiaan. Ei se sen kummallisempaa ole. Mutta taito sinänsä sekin, että joku osaa riittävän ylimalkaisesti jorista joutavia.

Viimeistään silloin lakkasin uskomasta horoskooppeihin senkin vähän, kun aikanaan tutustuin vaimooni. Olin nimittäin sattumalta jonkun naispuolisen kaverin lukemana juuri hetkeä aiemmin kuullut, että minun puolisokseni ei missään tapauksessa sovi vaaka, ja kuinkas ollakaan se minun vastinparini ja sielunkumppanini on juuri tuo tasapainoinen vaaka! Että se siitä horoskooppeihin uskomisesta... jos olisin niihin sokeasti luottanut, tuskin olisin onnellisesti naimisissa!

Nepheg-veljen kommenttiin on hyvä yhtyä, että lähde sinäkin Ahasverus vain seuroihin - sittenkin etsimään sitä yhtä ja ainoaa totuutta. Muistan kyllä kun olet maininnut seuroissa käyneesikin, mutta salli asioille hieman aikaa. Saattaa sinunkin rationaalinen pääsi vielä kääntyä, mutta sinun tulee antaa sen tapahtua.

Toivottavasti sallit tämän vertauksen, mutta minulle tulee sinusta mieleen viimekesänä kuuntelemastani "Jumalaisen heinäkuun" -ohjelmasarjasta mieleeni jäänyt tiedemies, joka siellä selosti tieteentekijöiden suhtautumista uskoon. Hän esitti teorian, että tieteen huiput ovat "luonnollisesti" ateisteja, keskitason pakertajista pieni osa ehkä uskoo johonkin, mutta sitten ne uskovaiset tiedemiehet yleensä ovat hylkiöitä ja aikaansaamattomia nyhertäjiä. Ei hän ihan näillä sanoin asiaansa esittänyt, mutta vapaasti suomentaen, tätä hän tarkoitti.

Mitenkä tämä liittyy sinuun? Sillä tavalla, että sinusta aistin selvästi tiedemiestä. Varmasti jonkinlaisen tieteen ja tutkimuksen parissa olet aikaasi kuluttanut, joten ehkäpä sinä olet vähän siihen ensimmäiseen kategoriaan kuuluva? Tämä on oletus, mutta et vaikuta nyhertäjältäkään. Eli minusta tuntuu, että käsität tieteen tai tiedon - siis ihmistietämyksen rajoituksineen, uskon vastakohtana. Onko näin? Sellainen kuva syntyy nimittäin. Kenties ajattelet, ettei rationaalinen ja kouluja käynyt ihminen voi uskoa mihinkään henkiolentoihin, kun empiirinen tiedekään ei niiden olemassa oloa ole voinut selittää. Puhumattakaan, että antaisit elämäsi hallinnan Jumalan haltuun ja tunnustaisit olevasi vain vajavainen ihminen, joka itsessään on mitätön.

Puhun nyt suoraan sinulle ja toivon, ettet loukkaannu. Uskotko minua jos väitän, että usko ja ihmisjärki, eivät ole toistensa vastakohtia? Ne voivat olla kumpikin samassa päässä ja sinäkin voisit aivan hyvin säilyttää kriittisen viileän asenteesi asioihin ja ilmiöihin, mutta samalla sinä voisit omistaa uskomisen lahjan. Uskomisen vastakohta on nimittäin epäusko, eikä järki. Se epäusko on kuitenkin kovin huono henkivakuutus ja toimii vain niin kauan, kuin on elämässäsi päiviä jäljellä. Ota mieluummin ikuinen taivasosa vastaan ja mieti miten hienoa sitten olisi miettiä pilvenreunalla syklisiä ja lineaarisia aikakäsityksiä! Olisiko sieltä hieno perspektiivi näihin asioihin?

No, tämä nyt oli vain tällainen heitto, mutta niin tosissaan sinulle osoitettu tarjous. Sillä niin minä uskon, että et sinäkään sattumalta ole tänne palstalle ajautunut keskustelemaan, vaan se sama osa sisälläsi ajaa tänne, joka minutkin aikanaan sai heränneelle tunnolle. Sinun vain tarvitsee antaa sen tapahtua ja uskoa.

[O.M]

viimekesänä kuuntelemastani "Jumalaisen heinäkuun" -ohjelmasarjasta mieleeni jäänyt tiedemies, joka siellä selosti tieteentekijöiden suhtautumista uskoon. Hän esitti teorian, että tieteen huiput ovat "luonnollisesti" ateisteja, keskitason pakertajista pieni osa ehkä uskoo johonkin, mutta sitten ne uskovaiset tiedemiehet yleensä ovat hylkiöitä ja aikaansaamattomia nyhertäjiä. Ei hän ihan näillä sanoin asiaansa esittänyt, mutta vapaasti suomentaen, tätä hän tarkoitti.

Kuulostaa Kari Endqvistiltä. Hänellä on kyllä hyviä kirjoja, ei sillä. Itse olen sitä mieltä, että aika aikaansa kutakin. Vaikka monet huiput ovatkin olevinaan niin yksilöitä niin yksilöitä, tieteentekijöiden huippuihin vaikuttaa yhtä lailla heidän kollegojensa näkemykset kuin muihinkin ihmisiin vaikuttaa heidän vertaisryhmänsä. Hirveän paljon taaksepäin ei tarvitse ajassa mennä, kun lähes jokainen tiedemies - yhtä lailla kuin muutkin ihmiset - oli jonkin sortin teisti, vaikka esim. pahan olemassaoloon liittyvä ongelma on tunnettu kautta historian.

Mielestäni olisi kiinnostavaa tutkia, onko vaikka biologiaa opiskelemaan aloittavissa suhteellisesti enemmän ateisteja kuin ammattibiologeissa, ja kuinka moni tosiasiassa on koulutuksensa ja työnsä tuoman tiedon perusteella vaihtanut maailmankatsomustaan teistisestä ateistiseksi. Tietyt alat nimittäin vetävät tietyntyyppisiä ihmisiä. Ei sillä, kyllä varmasti on ihmisiä, joiden maailmankatsomus voi vaihtua luonnontieteellisen tiedon perusteella. Enhän minäkään loppujen lopuiltaan ole kovin kaukana ateistista - uskon vain yhteen Jumalaan enemmän kuin he.

[Ahasverus]

Siinä osuit oikeaan, että olen (politiikan) tutkija. Muissa kohdin minun lienee parasta selvittää näkemyksiäni tarkemmin.

Seuroissa olen ollut useastikin, mutta en tunne oloani hyväksi yhden totuuden julistamisen parissa, siksi en oikein viihdy seuroissa. En myöskään ole ateisti, koska ateistit pyörivät edelleen samassa paradigmassa: teismin eteen tulee vain a. Ja kaiken lisäksi ateistit ovat melko usein aika fanaattisia yrittäessään todistaa sellaisen olemassaolemattomuutta, jonka olemassaoloakaan ei voi - eikä pidäkään voida - todistaa. Uskovaiset ja ateistit tulevat kiertämään samaa kehää maailmantappiin asti, eikä siihen taisteluun ryhtyminen ole kovinkaan mielekästä. Henkilökohtaisesti en tiedä, onko Jumalaa olemassa...enkä toisaalta edes halua tietää. Tästä syystä dogmaattinen julistus ei oikein sytytä. (Ja myös tästä syystä saatan hyppiä seinille, kun puhutaan "oikeasta" uskosta!)

Mielestäni uskonasiat eivät automaattisesti vaikuta tieteentekemisenkään tasoon. Vaikkapa Paul Tillichin, Reinhold Niebuhrin tai Nikolai Berdjajevin ansioita tuskin kukaan voi kiistää, eikä toisaalta myös Bertrand Russellin tai Stephen Hawkinginkaan.

Esim. fysiikan alalla työskentelevien voi tosin olla vaikea hyväksyä minkäänsorttista jumaluutta maailmankuvaansa. Ymmärrän tämänkin näkökulman oikein hyvin, koska aika-avaruuden ja ylipäätään maailmankaikkeuden rakennetta on pystytty selvittämään (ainakin hypoteettisesti) näinkin pitkälle inhimillisin keinoin. Tämä ei kuitenkaan missään nimessä saisi sulkea pois uskonnon merkitystä ihmisen elämässä. Olenkin vakaasti sitä mieltä, että positivismi on melkeinpä hyödytön uskon ja uskonnon tutkimisessa, sillä saavutetaan ainoastaan sofistikoitumattomia tuloksia. Jumalalla ja jumalilla on "aina" ollut paikkansa ja merkityksensä ihmiselle, näin tulee myös melko varmasti olemaan. Ihminen on merkityksiä luova olento, ja merkityksensä voi kukin löytää uskonnosta, luonnontieteistä tai melkeinpä mistä tahansa. Onkin tietyllä tapaa koomista, kun luonnontieteilijät tai jotkut "filosofit" ryhtyvät värkkäämään jumalan hautajaisia.

Usko on minun maailmankuvassani henkilökohtainen kokemus, jota ei pidäkään pystyä todentamaan empirian keinoin. Uskonto toisaalta tarvitsee yhteisöllisyyttä, mutta sen ei nähdäkseni tulisi perustua absoluuttisen totuuden julistamiseen. Tällöin on vaarassa käydä vaikkapa siten, että isänmaan asiasta tulee Jumalan valtakunnan asia, mikä on mielestäni suorastaan uskonnon raiskaamista.

Tästä päästäänkin siihen, että esim. jumalan olemassaoloa (tai olemattomuutta) ei pidä edes yrittää "järkeillä", koska silloin ei ole kyse enää uskosta. Minun lähtökohtani onkin, että uskontoa on lähestyttävä sen antamien ns. vastausten kautta eli tutkimalla, miten mikäkin uskonto pyrkii selittämään esim. olemassaolon ajassa ja paikassa, ajan ja paikan ylipäänsä, ihmisen sekä jumalten suhteen tai luomisen. Näin ollen vaikkapa Jumalan olemassaolon todistaminen aukottomasti ei minusta ole kiinnostavaa, vaan pikemminkin se, minkälaisia merkityksiä esim. juuri Jumala-suhteen avulla historialle luodaan. Ja erityisen kiinnostavaa on, miten eri aikojen filosofit ja teologit ovat asiaa lähestyneet. Usko ja ihmisjärki eivät sulje toisiaan pois, mutta myös uskon ja uskonnon merkityksiä ja seurauksia on kyettävä tarkastelemaan kriittisesti.

Näin ollen voitte kuvitella, että lueskelen raamattua hyvin pitkälti eri lähtökohdista kuin suurin osa muista täällä olevista foorumisteista.

[O.M]

Uskovaiset ja ateistit tulevat kiertämään samaa kehää maailmantappiin asti, eikä siihen taisteluun ryhtyminen ole kovinkaan mielekästä. Henkilökohtaisesti en tiedä, onko Jumalaa olemassa...enkä toisaalta edes halua tietää. Tästä syystä dogmaattinen julistus ei oikein sytytä. (Ja myös tästä syystä saatan hyppiä seinille, kun puhutaan "oikeasta" uskosta!)

"Seinille hyppiminen" voi kertoa myös jonkintyyppisestä suvaitsemattomuudesta, tosin hivenen erityyppisestä suvaitsemattomuudesta, mistä vl:ia usein halutaan syyttää. Sinulla on oikeus mielipiteisiisi, mutta se ei poista tosiasiaa, että yksi kristinuskon luovuttamaton totuus on, että on uskottava - ei vain Jumalan olemassaoloon -, vaan on uskottava Kristus henkilökohtaisesti omaksi vapahtajakseen ja se suullaan tunnustettava.

Hepr. 11:6 "Sillä ilman uskoa on mahdotoin kelvata (Jumalalle); sillä joka Jumalan tykö tulla tahtoo, sen pitää uskoman, että hän on, ja on niille kostaja, jotka häntä etsivät."
Jaak. 2:19 "Sinä uskot, että yksi Jumala on, sen sinä oikein teet; perkeleet myös sen uskovat ja vapisevat."
Joh. 3:16 "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, että jokainen, joka uskoo hänen päällensä, ei pidä hukkuman, mutta ijankaikkisen elämän saaman."
Room. 10:9 "Sillä, jos sinä suullas tunnustat Herran Jesuksen ja uskot sydämessäs, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä tulet autuaaksi;"

Lopun ajan ihmisistä Raamattu toteaa, että he ovat innokkaita oppimaan uutta tietoa, kuten Paavalin aikana ateenalaiset olivat, mutta kelvottomia uskoon ja totuuden tuntoon tulemaan.

2. Tim. 3:
"7 Aina oppivaiset, ja ei koskaan totuuden tuntoon tulevaiset.
8 Mutta niinkuin Jannes ja Jambres olivat Mosesta vastaan, niin nämätkin ovat totuutta vastaan: ne ovat ihmiset taidosta turmellut ja kelvottomat uskoon."

[Ahasverus]

Ei muuten kerro suvaitsemattomuudesta. Vaikka itse en usko, niin sallin sen muiden kyllä tehdä niin aivan vapaasti. Minä en yritä käännyttää muita näkemään ja kokemaan asiat samalla tavalla kuin minä, vaikka itse en joko-tai-asetelmassa viihdykään. Tässä on vissi ero suvaitsemattomuuteen.