Suhtautumista siviilipalvelukseen, armeijaan ja sotaan

[Taavetti]

Suomi on laaja ja harvaan asuttu maa, maarajat ovat pitkät ja harvimmin asutuilla alueilla. Siksi tarvitaan yleinen asevelvollisuus, pelkkä palkka-armeija tulisi maallemme suhteettoman kalliiksi, kun kuitenkin pitäisi varustaa sotatilankin laajuuteen. Ikäluokkien vielä pienetessä ja aseiden vieläkin teknistyessä saattaa palkatun miehistön osuus lisääntyä, vaikka joiltakin osin toiminta näyttää päinvastaiseltakin.

Mitä tulee psykologisiin ongelmiin alokasikäluokkien keskuudessa, niin eiköhän niille luoda melkoisesti pohjaa jo kouluvaiheessa. Nuorten fyysinen kunto on melko kirjavaa, pieni aktiivisten liikkujien joukko on todella hyvässä kunnossa. Naisista armeijaan hakeutuu enimmäkseen fyysisesti vahvimmat. Kun moni nuori mies huomaa olevansa jopa huomattavasti "tyttöjä" alamittaisempi, ei se havainto taida ainakaan vahvistaa heidän itsetuntoaan, saattaa käydä päinvastoin.
En kuvittele että siitä johtuisivat kaikki ongelmat armeijassa, vaikka melkoinen osuus niilläkin varmasti on. Nuorten fyysisen kunnon kohottamiseen taitaa olla vain yksi keino, liikunnan lisääminen kouluissa ja eri ikäisten innostaminen liikkumaan muutenkin omilla voimillaan. Koirien ja hevosten harrastajat ovat siitä onnellisessa asemassa, että eläin panee omistajansakin liikkumaan. Olenkin usein koiran lenkittäjän nähdessäni sanonut, että taas on koira lähtenyt kävelyttämään emäntäänsä tai isäntäänsä.

[O.M]

Vl-miehille armeijan käyminen on pääsääntöisesti melko lailla itsestäänselvyys. Jumala on asettanut meille esivallan (Room. 13:1). Uskovaisille on annettu tehtäväksi ajatella asuinpaikkansa parasta (Jer. 29:7). Uskovaiset osallistuivat Jumalan käskystä ja esivaltansa alaisuudessa moniin VT:n sotiin (esim. 2. Moos. 17:9). Kuten Weha totesi, myös UT:n uskovaisissa oli sotilaita (Apt. 10:1, 44). Kuten Nuusku toi esille, käsky "älä tapa" ei tarkoita esivallan käskystä järjestyksen ylläpitämiseksi ja valtion olemassaolon suojelemiseksi tapahtuvaa tappamista.

Siviilipalvelus on kieltämättä sinänsä laillista, mutta siihen liittyy mm. historiallisista syistä mielleyhtymiä, joiden vuoksi uskovaiset vierastavat sitä. Jokainen tietänee myös sen tosiasian, että sodan syttyessä siviilipalvelusmiehet joka tapauksessa useimmiten saavat pikaisen sotilaskoulutuksen ja pääsevät sitten tositoimiin muiden kanssa. Niin ajatellen minusta tuntuu, että esivallan parasta ajatellaan parhaiten silloin, kun käydään sotilaskoulutus rauhan aikana ja mukisematta. Sodan aikana kouluttamattomien sotakuntoisten miesten kouluttaminen sitoo muutenkin vähäisiä resursseja.

Siinä mielessä jopa arvostan sivaria, että nykyään melko lailla kuka tahansa saa halutessaan C-miehen (=rauhan aikana palveluksesta vapautetut) paperit. Sivarit eivät ilmeisesti ole tosissaan niitä halunneet, koska suorittavat sivarin. Nuuskullekin nostan hattua siitä. Minulla on epäuskoisia kavereita, jotka ovat suorittaneet sivarin ja koska tiedän heidän maailmankatsomuksensa ja kasvatuksensa tyystin erilaiseksi, en osaa heitä hirveästi moittiakaan siitä. En kuitenkaan näe hyvänä kehityssuuntaa, jossa armeijan käymisestä tulisi vain melko pienen joukon juttu, kuten on laita Ruotsissa. Uskottava puolustus ei salli sellaista vaihtoehtoa. Muutenkin armeija tekee useimmille monessa suhteessa ihan hyvää.

Naisten armeijaan pääsy on nykyisellään johtanut hivenen epätasa-arvoiseen tilanteeseen. En pidä ongelmaa hirmu suurena. Armeijaan hakeutunee sellaisia naisia, jotka pääosin pärjäävät siellä. Äärifeministien ehdotus, jossa tasa-arvokysymys ratkaistaisiin muuttamalla armeija kokonaan vapaaehtoiseksi, ei ole elävää elämää. Suomen maanpuolustus vaatii yleisen asevelvollisuuden.

[ToBe]

Ja muistutettakoon vielä että on myös meitä jotka ovat saaneet b:n tai c:n sotilaspassiinsa vastoin tahtoaan

[Jani_S]

Siinä mielessä jopa arvostan sivaria, että nykyään melko lailla kuka tahansa saa halutessaan C-miehen (=rauhan aikana palveluksesta vapautetut) paperit. Sivarit eivät ilmeisesti ole tosissaan niitä halunneet, koska suorittavat sivarin.

Sanon suoraan, että minä en arvosta sivareita. En ole sotahullu, mutta ikivanha viisaus sanoo, että "jos haluat rauhaa, ole valmiina sotaan". Ei ole kuin vajaat 70 vuotta siitä ajasta, kun maassamme uskoteltiin kaikkien tiedustelutulosten, itärajamme välittömässä läheisyydessä tapahtuvan voimakkaan asevarustelun ja kärjistyneen kansainvälisen tilanteen näkymien vastaisesti, että "ei ole mitään hätää". Tästä uskomattomasta todellisuuden pakenemisesta maksettiin talvisodassa kova hinta.

Näen siviilipalveluksen valitsemisen myös keinona välttää raskaaksi mielletty asepalvelus, mutta samalla itsekkään viisaasti laskelmoiden säilyttää tietty yhteiskuntakelpoisuus. C-miehethän voivat olla, kaikki arvostus muuten heitä kohtaan, jollain tavalla estyneitä hoitamaan myös siviilielämän tehtäviä. Sanon vielä kerran, etten panettele ketään, jolla on todellinen syy jättää asepalvelus suorittamatta. On kuitenkin olemassa paljon pelkästä mukavuudenhalusta johtuvaa siviilipalvelusta.

Nuuskullekin nostan hattua siitä.

Nostanpa minäkin, sillä hän on elävän uskon käsitettyään käsittänyt myös asepalveluksen oikean merkityksen.

Minulla on epäuskoisia kavereita, jotka ovat suorittaneet sivarin ja koska tiedän heidän maailmankatsomuksensa ja kasvatuksensa tyystin erilaiseksi, en osaa heitä hirveästi moittiakaan siitä.

Minä moitin heitä sitten kai sinunkin puolestasi. Mielestäni heidän pitää vaihtaa maailmankatsomuksensa realistiseksi ja laittaa itsensä kuriin. Nyt he nakertavat yhteiskuntamme olemassaolon turvallista jatkumista lyömällä suomalaisen miehen perusvelvollisuuden laimin. Turvallisuustilanteen salliessa myös asepalveluksesta voidaan tinkiä, mihin myös sydämen kristitty voi silloin mukautua hyvällä omallatunnolla. Nyt meillä on kuitenkin yhä yleinen asevelvollisuus, eikä maailmanpoliittinen tilanne millään tavalla puolla siitä luopumista edes osittain.

Selvennän näkemystäni asepalveluksesta vielä, että se kuuluu maallisen, ei hengellisen regimentin alueelle. Se ei ole ristiriidassa raamatun opetuksen kanssa, vaan sinne mennään palvelemaan esivaltaa ja olemaan osana sitä, joka on Jumalan palvelija hyväksemme ja jonka miekkaa ei kanneta turhaan (Room. 13:4). Samoin kuin siviilielämässä, toimitetaan myös asepalveluksessa kaikki, mikä tehdään Jumalan sanan mukaisesti, hänen kunniakseen ja hänen luomakuntansa turvaksi. Tämä pätee siitä huolimatta, että jopa kokonaiset valtiot käyttävät asevoimiaan vääryyden hyväksi.

Ei ole sattumaa, että asepalveluksen suurimmat vastustajat löytyvät jumalankieltäjien joukosta. Vaikka asepalvelus on ajallinen asia, se on Jumalan sanan mukaista. Pahimmat jumalankieltäjät vastustavat loppujen lopuksi, ei pelkästään hengellistä regimenttiä ja evankeliumia eli hyvää sanomaa Jeesuksen sovitustyöstä, vaan myös Jumalan maallista regimenttiä. Heille on heidän ylpeydessään suureksi pahennukseksi myös esivallan kunnioittaminen ja vielä suuremmaksi sen palveleminen. Heidän tavoitteenaan on uusi uljas maailma ja sitä varten he panisivat kaiken esivaltaa myöten sileäksi. Näin ei onneksi pääse käymään ainakaan siellä, missä Jumalan elävä sana kuuluu, sillä Jumala käyttää myös ajallista esivaltaa turvaamaan sanansa eli hengellisen esivallan leviämistä, kuitenkin pitäen ne erossa toisistaan.

Maassamme on ainakin yksi kristillisperäinen uskontokunta, joka kieltäytyy kokonaan asepalveluksesta. Heistä en voi todeta muuta kuin että hengellinen sokeus on ajanut heidät samaan ajalliseen sokeuteen, jossa ovat myös pahimmat jumalankieltäjät. He eivät ymmärrä, että heidän esimerkkinsä on vaarallinen ja veisi laajemmin toteutuessaan maamme ja pian koko maailman sekasortoon. He ovat joutuneet samaan oman tyhmänviisauden ansaan kuin monet ateistit kieltäessään sen perustotuuden, että aseet eivät koskaan lopu ja että ne ovat väärissä käsissä, elleivät ne ole oikeissa käsissä.

[O.M]

ToBelle: luonnollisesti on paljon sellaisia, joilla on oikea syy B:n ja C:n papereihin. Osa heistä saa ne vastoin tahtoaan ja osa tahdostaan, oikeista syistä. Kritisoin vain heitä, jotka hankkivat B:n tai C:n paperit ilman oikeaa, todellista syytä.

Sanon suoraan, että minä en arvosta sivareita. En ole sotahullu, mutta ikivanha viisaus sanoo, että "jos haluat rauhaa, ole valmiina sotaan".

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta ajattelen asiaa ns. kohtuullisuusnäkökulmasta. Paavali totesi, että hän teki epäuskossa sellaista, mitä uskovaisena katui ja häpesi. Jos on saanut vääränlaisen, joko vastuuta pakoilevan tai maanpuolustuksen väkivallaksi leimaavan kasvatuksen, on jollain tavalla "syyntakeeton" tilaansa. Parannuksen kautta voidaan avata oikeanlainen ymmärrys asiaan, kuten esim. Nuuskulle on tapahtunut. Realistisempi näkökulma maanpuolustukseen voi toki aueta ilman parannustakin.

[Jani_S]

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta ajattelen asiaa ns. kohtuullisuusnäkökulmasta. Paavali totesi, että hän teki epäuskossa sellaista, mitä uskovaisena katui ja häpesi. Jos on saanut vääränlaisen, joko vastuuta pakoilevan tai maanpuolustuksen väkivallaksi leimaavan kasvatuksen, on jollain tavalla "syyntakeeton" tilaansa. Parannuksen kautta voidaan avata oikeanlainen ymmärrys asiaan, kuten esim. Nuuskulle on tapahtunut. Realistisempi näkökulma maanpuolustukseen voi toki aueta ilman parannustakin.

Paavali, nuusku ja muut elävän uskon käsittäneet ovat esimerkkejä siitä onnellisesta mielenmuutoksesta, jonka sydämen parannus saa aikaan. Sen hedelmänä on myös "asioiden asettuminen kohdilleen", asepalvelus mukaan lukien. Tässä yhteydessä on muuten syytä mainita, ettemme me, jotka olemme saaneet asustella aina Jumalan valtakunnassa, ole maailman puolelta parannuksen tehneitä yhtään kummempia. Kun omat vaiheet muistuvat mieleen (kiitos ahkeran sielunvihulaisen), ei niissä kyllä ole hurraamista.

No niin, jatketaanpa sivarien ahdistelua. Parannuksentekijöitä heidän joukossaan on vähänlaisesti, joten asenteiden omaehtoinen muuttaminen ei ole heidän joukossaan kovin todennäköistä. Pitäisikö nyt siis jäädä odottelemaan kärsivällisesti, että he "oppivat" elämästä ja lopulta valitsevat sen tien, jota raamattukin opettaa ajallisissa asioissa. Jos jonkun kohdalla se tapahtuu, niin hyvä silloin ja taputus olalle. Mitä sitten teemme niiden loppujen kanssa, jotka eivät tee parannusta ajallisesti eivätkä varsinkaan hengellisesti? Heitä varten on laki, ajallinen pakko, joka sanoo, mitä heidän on tehtävä.

Jumalan hengellinen laki ja maallinen laki ovat siinä mielessä samanlaisia, että ne pakottavat, haluttiinpa niitä noudattaa tai ei. Jos niitä ei noudateta, seuraa siitä rangaistus; ajallisesta ajallinen ja hengellisestä iankaikkinen. Kun laki täytetään sydämen kristityn puolesta hänen uskoessaan syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön kautta, se myös todellakin täytetään, eikä se ole enää vaatimassa mihinkään. Uskovainen elää sen jälkeen hengen mukaan, joka ohjaa häntä tekemään kaiken Jumalan tahdon mukaan, ilman mitään pakkoa. Ajallisessa elämässä asia on samansukuinen, sillä kun ihmisellä on sydämen halu totella esivaltaa ja sen asettamia lakeja, hän täyttää velvollisuutensa mielihyvin ja menetettyjä ansioita ja huvituksia laskematta. Yhteiskunnan hyväksi tehtävä työ voi muuttua jopa suoranaiseksi iloksi siinä missä se on joillekin vätyksille vain karvas pakko. Näin suuri ero voi olla saman asian kahdella hoitajalla. Luther opettaa, että Jumala voi siunata runsaastikin ajallisen työn, vaikka se tehtäisiin kääntymättömällä sydämellä. Tämä ajallinen siunaus onkin selvästi langennut monien yritysten, järjestöjen ja yksityisten ihmistenkin kohdalle, kun seuraa niiden toimintaa. Uskovaiset, Jumalan vapaat armolapset, eivät ole koskaan halunneet olla haittaamassa tällaisten tahojen toimintaa, jos se ei ole ristiriidassa Jumalan sanan kanssa.

Taas eksyin hiukan sivuraiteelle, mutta yritänpä palata takaisin. Esivaltaa vastaan niskuroivia kansalaisia, asepalvelusta välttelevät mukaan lukien, ei pidä perinteisen luterilaisen yhteiskuntakäsityksen mukaan kovinkaan paljon paapoa, vaan heille on lyötävä eteen laki. Heille on oikein sanoa, että "tee, ja jos et tee, niin huonosti käy". Onhan tämä periaate vieläkin voimassa, kaikista selvimmin yhä kaupallistuvassa yhteiskunnassamme liike-elämän puolella. Jos jostain, niin rahallisista velvoitteista pidetään kiinni ja niiden laiminlyönnistä seuraa lähes poikkeuksetta vaikeuksia. Luterilaiseen moraaliin on vanhastaan kuulunut myös oikeus muuttaa väärämielinen oikeamieliseksi myös ajallisissa asioissa; on elettävä oikein ja jätettävä väärä. Väärämielistä ajattelua ei saa päästää pesimään yhteiskuntaan, vaan sitä on kitkettävä pois.

Edellä esittämääni perustuen sanoisin lopuksi, että en edelleenkään anna mitään myönnytyksiä niille, jotka eivät halua puolustaa isänmaata. En anna myönnytyksiä edes silloin, kun he edustavat toista, kolmatta tai myöhempää sukupolvea käsityksessään. Heitä tulee neuvoa ja opettaa, jotta he eivät itse joutuisi aikanaan kärsimään ja maksamaan käsityksiään terveydellään tai hengellään. Maailma on vaarallinen paikka ja erityisen vaarallinen sille, joka ei huolehdi itsestään eikä lähimmäisestään vaaran hetkellä.

[jtm]

Näkemyksesi isänmaan puolustamisen vapaaehtoisuudesta edustaa valitettavaa yhteisvastuun puutetta.

Miten kukaan voi näin väittää Maarimin kommentin perusteella? Kyllä maata voi palvella ja puolustaa muutenkin kuin ase kädessä. Rintamalla oli viime sodassa PALJON uskovia veljiä, jotka toimivat aseettomina vaarallisissa lääkintä- ja muissa tehtävissä. Näiltäkin nurkilta oli yksi tällainen, ja hänelle itse kenraali Ehrnroth antoi henkilökohtaisesti kunniamaininnan ja samalla sanoi, että suuresti arvostaa tällaisia vakaumuksen miehiä, jotka eivät silti tingi vastuustaan.

Sitä paitsi kotirintamallakin on pakko hoitaa paljon tehtäviä myös sota-aikaan. Sairaat on pakko hoitaa, samoin vanhukset ja vammaiset. Lapset täytyy opettaa. Kyllä kriisitilanteessa löytyy joka miehelle ja naiselle käyttöä ilman asekoulutustakin.

Järkevät sotapomotkin sanovat, että on parempi, että asekoulutuksen saaavat ne, joilla on siihen motivaatio.

Historia osoittaa aukottomasti, että jokaisessa maassa on armeija; se on joko oman tai jonkun toisen maan (lue: miehittäjän) ylläpitämä. Tosin viime aikoina on siirrytty palkka-armeijoihin, mutta vain muutamissa sotilaallisesti lähes uhattomissa länsimaissa, joihin Suomi ei sijaintinsa vuoksi valitettavasti kuulu.

Itse asiassa Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joissa yleinen asevelvollisuus on vielä voimassa siinä laajuudessa, että kaikki kutsutaan. Monissa muissa maissa on todettu, ettei ole tarpeen enää kutsua kaikkia, vaan keskittyä "laadun" kohottamiseen. Eli ottavat sinne motivoituneet miehet (ja naiset) ja antavat heille sitten teknisesti korkeatasoisten koulutuksen, jolla osaavat käsitellä teknisesti korkeatasoisia aseita.

Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa asevelvollisuus on lopetettu tai sitä ollaan lopettamassa. Järjestelmä, jossa kaikkia ei enää kutsuta, on voimassa Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomessakin on tilanne se, ettei todellisuudessa, jos rähinä tulisi, ei kaikille asekoulutetuillekaan miehille olisi antaa varusteita sen enempää kuin aseitakaan. Tämän armeija sotatyönjohtajat itse tunnustavat.

Siksi aivan yleismaailmallista kehitystä ja faktoja silmiin katsoen totean, että on ihme, jos vielä kymmenen vuoden päästä toimitetaan kutsuntoja nykymuodossa. Vielä vähemmän todennäköistä se on, jos Suomi liittyy Natoon (mitä en sinänsä kannata).

Näin siinä nyt vaan käy, olipa siitä nyt kukin mitä mieltä hyvänsä. Eikä tämä vielä tarkoita palkka-armeijaa.

Se ei myöskään ole totta, että palkka-armeijoita olisi vain "uhattomissa" maissa. Käsittääkseni Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani tai Kanada eivät ole vähäriskisempiä kuin Suomi. Venäjä ei ole varmasti uhaton, mutta sekin on siirtymässä siihen. Samoin ilmeisesti Ukraina. Lähinnä näyttää, että tulevaisuudessa asevelvollisuus on kohta enää voimassa totalitaarisissa tai takapajuisissa maissa, jotka näkevät vihollisia joka puolella.

Suomen kohdalla minun mielestäni tarkoituksenmukainen malli olisi, että pidettäisiin yllä vahvaa rajavartiostoa maalla, merellä ja ilmassa. Loppuosa palkatusta väestä uudelleenkoulutettaisiin poliiseiksi ja pelastustyöntekijöiksi.

Mies on tietyllä lailla herkkä koko ikänsä ja parikymppisen pitäisi olla jo edes jonkunlainen mies. Joka ei siinä iässä kestä minimissään puolta vuotta Suomen varsin kevyessä "raskaassa", kestää sitä tuskin myöhemminkään. Ihmettelen sitä melkoista vanhan kansanviisauden katoamista, joka on tapahtunut muun muassa kasvatusasioissa.

Komppanianpäällikkö puhui aikanaan minulle ja sadallekunnalle muulle varusmiehelle seuraavasti: "Olkaa miehiä! Jos ette kestä täällä alle vuotta, ette kestä myöskään siviilissä. Pahan hetken tullen siviilissä muistelette vielä kaipuulla tätä aikaa ja huomaatte, kuinka helpolla pääsitte." Tämä lausahdus on toteutunut kohdallani jo monta kertaa.

Kaikki terveet parikymppiset saisivat kuitenkin minun mallissani muutaman kuukauden mittaisen kansalaiskoulutuksen, jossa opetettaisiin kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista, yleistä yhteiskuntatietoutta ja yhteisvastuuta, ensiapua ja väestönsuojelutehtäviä. Voisi olla vaikka vielä muutama suuntautumisvaihtoehto.

[Jani_S]

Näkemyksesi isänmaan puolustamisen vapaaehtoisuudesta edustaa valitettavaa yhteisvastuun puutetta.

Miten kukaan voi näin väittää Maarimin kommentin perusteella? Kyllä maata voi palvella ja puolustaa muutenkin kuin ase kädessä. Rintamalla oli viime sodassa PALJON uskovia veljiä, jotka toimivat aseettomina vaarallisissa lääkintä- ja muissa tehtävissä. Näiltäkin nurkilta oli yksi tällainen, ja hänelle itse kenraali Ehrnroth antoi henkilökohtaisesti kunniamaininnan ja samalla sanoi, että suuresti arvostaa tällaisia vakaumuksen miehiä, jotka eivät silti tingi vastuustaan.

Sitä paitsi kotirintamallakin on pakko hoitaa paljon tehtäviä myös sota-aikaan. Sairaat on pakko hoitaa, samoin vanhukset ja vammaiset. Lapset täytyy opettaa. Kyllä kriisitilanteessa löytyy joka miehelle ja naiselle käyttöä ilman asekoulutustakin.

Järkevät sotapomotkin sanovat, että on parempi, että asekoulutuksen saaavat ne, joilla on siihen motivaatio.

Maata voi toki puolustaa muutenkin kuin ase kädessä, mutta niitä aseellisiakin tarvitaan. Aseettoman palvelun täyttäjistä ei ole koskaan pulaa, kun tosipaikka tulee, mutta sinne etulinjaankin tarvitaan väkeä. Jos heitä ei ole, ei ole kauan myöskään kotirintamaa.

Mitä Ehrnroothiin tulee, hän on varmastikin antanut aivan oikeutetusti tunnustusta myös aseettomana palveleville, mutta hänkin olisi nähnyt mielellään ainakin osan näistä ase kädessä. Herrasmiehenä hän ei kuitenkaan halunnut vähätellä näiden osuutta sotatoimissa. On kuitenkin aivan kiistaton tosiasia, että Ehrnrooth oli varsinainen aseellisen palvelun puolestapuhuja, samoin kuin hän kannatti vankasti liittymistä Natoon.

Historia osoittaa aukottomasti, että jokaisessa maassa on armeija; se on joko oman tai jonkun toisen maan (lue: miehittäjän) ylläpitämä. Tosin viime aikoina on siirrytty palkka-armeijoihin, mutta vain muutamissa sotilaallisesti lähes uhattomissa länsimaissa, joihin Suomi ei sijaintinsa vuoksi valitettavasti kuulu.

Itse asiassa Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joissa yleinen asevelvollisuus on vielä voimassa siinä laajuudessa, että kaikki kutsutaan. Monissa muissa maissa on todettu, ettei ole tarpeen enää kutsua kaikkia, vaan keskittyä "laadun" kohottamiseen. Eli ottavat sinne motivoituneet miehet (ja naiset) ja antavat heille sitten teknisesti korkeatasoisten koulutuksen, jolla osaavat käsitellä teknisesti korkeatasoisia aseita.

Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa asevelvollisuus on lopetettu tai sitä ollaan lopettamassa. Järjestelmä, jossa kaikkia ei enää kutsuta, on voimassa Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Suomessakin on tilanne se, ettei todellisuudessa, jos rähinä tulisi, ei kaikille asekoulutetuillekaan miehille olisi antaa varusteita sen enempää kuin aseitakaan. Tämän armeija sotatyönjohtajat itse tunnustavat.

Siksi aivan yleismaailmallista kehitystä ja faktoja silmiin katsoen totean, että on ihme, jos vielä kymmenen vuoden päästä toimitetaan kutsuntoja nykymuodossa. Vielä vähemmän todennäköistä se on, jos Suomi liittyy Natoon (mitä en sinänsä kannata).

Näin siinä nyt vaan käy, olipa siitä nyt kukin mitä mieltä hyvänsä. Eikä tämä vielä tarkoita palkka-armeijaa.

Se ei myöskään ole totta, että palkka-armeijoita olisi vain "uhattomissa" maissa. Käsittääkseni Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani tai Kanada eivät ole vähäriskisempiä kuin Suomi. Venäjä ei ole varmasti uhaton, mutta sekin on siirtymässä siihen. Samoin ilmeisesti Ukraina. Lähinnä näyttää, että tulevaisuudessa asevelvollisuus on kohta enää voimassa totalitaarisissa tai takapajuisissa maissa, jotka näkevät vihollisia joka puolella.

Suomen kohdalla minun mielestäni tarkoituksenmukainen malli olisi, että pidettäisiin yllä vahvaa rajavartiostoa maalla, merellä ja ilmassa. Loppuosa palkatusta väestä uudelleenkoulutettaisiin poliiseiksi ja pelastustyöntekijöiksi.

Me emme elä missään mainituista maista, vaan Suomessa, historian vaaralliseksi osoittamalla idän ja lännen puskurivyöhykkeellä. Olemme saaneet lyhyen itsenäisyytemme aikana kokea, miltä tuntuu ottaa vastaan hirvittäviä länteen suunnattuja aggressioita. Jos meitä ei olisi lännestä päin autettu, olisimme olleet mennyttä. Meillä on yhä sama suuri uhka ja sen kanssa on elettävä. Siksi emme saa purkaa yleistä asevelvollisuutta, vaikka kutsuntamäärät pienenisivät.

Kaikki terveet parikymppiset saisivat kuitenkin minun mallissani muutaman kuukauden mittaisen kansalaiskoulutuksen, jossa opetettaisiin kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista, yleistä yhteiskuntatietoutta ja yhteisvastuuta, ensiapua ja väestönsuojelutehtäviä. Voisi olla vaikka vielä muutama suuntautumisvaihtoehto.

Ajatuksesi on varsin hyvä, mutta sehän toteutuu jo; armeijassa opetetaan kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista ja kouluissa yleistä yhteiskuntatietoutta. Yhteisvastuuta opetetaan kautta koko yhteiskunnan ja ensiapua tietääkseni jo peruskoulussa. Väestönsuojelutehtäviin koulutetaan etupässä alan ammattilaisiksi aikovia, mutta sen opetusta olisi varmaan hyvä laajentaa esim. armeijan ja opiskelun piiriin. Hyviä ja tarpeellisia kasvatusalueita olivat luettelemasi asiat kaikki tyynni.

[Taavetti]

Suunnilleen kaikissa mainituissa yleisestä asevelvollisuudesta luopuneissa maissa väestö huomattavan suuri niiden pinta-alaan verrattuna. Suuresta väestöpohjasta löytyy helpommin vapaasti hakeutuvia ase kädessä palvelemaan, kuin Suomen suhteellisen pienestä väkimäärästä. Pitkä maaraja edellyttää suuren miesarmeijan, että sitä voi tarvittaessa puolustaa siellä, missä sitä kenties yritetään murtaa. Murtokohdan pyrkii murtautumista yrittävä salaamaan mahdollisimman pitkään, eikä ole koskaan varmaa, että se voitaisiin tehokkaallakaan vakoilulla täysin paljastamaan.

Miehistöä tarvitaan suunnilleen kolminkertainen määrä rintama muodostelmaan verrattuna. Osalla miehistä täytyy olla mahdollisuus lepovuoroihin, osa on pidettävä reservissä rintaman takana, siirrettäväksi mahdollisia yllättäviä murtumia vahvistamaan. Siirtomatkat eivät saa olla kovin pitkiä, että tarvittava apu ehtii mahdollisimman pian, mielellään ajoissa ennen rintaman lopullista murtumista.
Sotataktiikkaa opiskelleet ymmärtävät nämä minua paremmin, kerroinpa kuitenkin hiukan tietämääni.

[jtm]

Vl-miehille armeijan käyminen on pääsääntöisesti melko lailla itsestäänselvyys. Jumala on asettanut meille esivallan (Room. 13:1). Uskovaisille on annettu tehtäväksi ajatella asuinpaikkansa parasta (Jer. 29:7). Uskovaiset osallistuivat Jumalan käskystä ja esivaltansa alaisuudessa moniin VT:n sotiin (esim. 2. Moos. 17:9). Kuten Weha totesi, myös UT:n uskovaisissa oli sotilaita (Apt. 10:1, 44). Kuten Nuusku toi esille, käsky "älä tapa" ei tarkoita esivallan käskystä järjestyksen ylläpitämiseksi ja valtion olemassaolon suojelemiseksi tapahtuvaa tappamista.

VT:n aika oli lakiliiton aikaa, ja Israelilla oli oma erityinen asema Jumalan suunnitelmissa. Näillä tapahtumilla ei voi suoraan perustella sitä, että uuden liiton uskovan pitäisi osallistua sotaan.

Ei tuo "älä tapa" ole ainoa kohta, johon vedotaan. Itse asiassa aika harva tuntemani uskova aseistakieltäytyjä on vedonnut tuohon. Kyllä kyseessä on koko evankeliumin henki, eli se, että pitää rakastaa vihollistaankin.

Matt. 5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

Minä en ainakaan voisi Jeesukseen uskovana tappaa vihollisen puolen sotilasta, vaikka mikä esivalta käskisi. Kuka tietää, vaikka olisi uskonveli? Sitä paitsi hänelläkin voi olla kotona vaimo ja lapset, jotka odottavat miestä palaavaksi.

Puhuuhan Raamattu myös laupeuden ja vihan astioista... (Room. 9:20-28)

Siviilipalvelus on kieltämättä sinänsä laillista, mutta siihen liittyy mm. historiallisista syistä mielleyhtymiä, joiden vuoksi uskovaiset vierastavat sitä.

Siis vl-uskovaiset, tarkoittanet?

Jokainen tietänee myös sen tosiasian, että sodan syttyessä siviilipalvelusmiehet joka tapauksessa useimmiten saavat pikaisen sotilaskoulutuksen ja pääsevät sitten tositoimiin muiden kanssa. Niin ajatellen minusta tuntuu, että esivallan parasta ajatellaan parhaiten silloin, kun käydään sotilaskoulutus rauhan aikana ja mukisematta. Sodan aikana kouluttamattomien sotakuntoisten miesten kouluttaminen sitoo muutenkin vähäisiä resursseja.

Ei pidä paikkaansa. Aseistakieltätyjien asemaa sodan aikana ei ole määritelty laissa. Tuskinpa annettaisiin sotilaskoulutusta sellaisille, jotka olisivat jokseenkin epäluotettavia sotilaina. Kriisinhallintatehtäviä on muitakin, ja paljon siviilitöitä, jotka on pakko jonkun hoitaa sota-aikanakin.

Kyllä esivallan parasta ajattelee jokainen, joka on valmis esivaltaa palvelemaan, vakaumuksensa mukaan aseettomana tai aseellisena. Sitten, kun ei enää olla valmiita mihinkään isänmaan palvelemiseen, ollaan kysenalaisilla vesillä.

Siinä mielessä jopa arvostan sivaria, että nykyään melko lailla kuka tahansa saa halutessaan C-miehen (=rauhan aikana palveluksesta vapautetut) paperit. Sivarit eivät ilmeisesti ole tosissaan niitä halunneet, koska suorittavat sivarin. .

Sivareissakin on tietysti monenkirjavaa väkeä. On uskovaista, uskomatonta, isänmaallista, isänmaatonta, huuhaa-taiteilijoita, kaikenlaisia vaihtoehtoíhmisiä jne. Mutta pääsääntöisesti uskoisin, että enemmistö nimenomaan sellaisia, jotka ovat valmiita kyllä palvemaan, mutta eivät sotilaina. Uskovaisista luulen, että (ainakin lähes) kaikki.

Nuuskullekin nostan hattua siitä. Minulla on epäuskoisia kavereita, jotka ovat suorittaneet sivarin ja koska tiedän heidän maailmankatsomuksensa ja kasvatuksensa tyystin erilaiseksi, en osaa heitä hirveästi moittiakaan siitä. En kuitenkaan näe hyvänä kehityssuuntaa, jossa armeijan käymisestä tulisi vain melko pienen joukon juttu, kuten on laita Ruotsissa. Uskottava puolustus ei salli sellaista vaihtoehtoa. Muutenkin armeija tekee useimmille monessa suhteessa ihan hyvää.

Tuohon suuntaan nyt vain asia on vääjäämättä menossa, koska nykytekniikan ja nykysodankäynnin aikaan ei yksinkertaisesti tarvita suurta reserviä. Uskottavuus nojaa nykyään muihin kriteereihin kuin miesten määrään. Olisi tärkeämpää kouluttaa miehiä laajamittaisesti kriisinhallintaan (luonnonkatastrofit ym. pelastustehtävät). Vrt., mitä edellisessä puheenvuorossani kirjoitin.

Kansalaiskoulutus tekisi kaikille hyvää. Armeija voi joittenkin kohdalla kyllä onnistua tässä tavoitteessa, mutta moni on myös kertonut, että siellä nimenomaan oppi ajattelemaan itseään, miten voi mistäkin hommasta lusmuta ja luistaa. Nykyarmeija ei ole enää se, mikä se oli kasvattajana joskus ennen. (Jos varmaan tervettäkin kehitystä tapahtunut simputus- ym. asioitten suhteen.)

Yleensä tuntuu, että maailman ihmisillä suurin osa armeijajutuista on sellaisia, kuinka "oltiin puntiksella" ja "levytettiin". (En nyt puhu vl-varusmiehistä enkä uskovaisista yleensäkään.) Eikös tämä kerro jotain siitä, ettei homma ole oikein toiminut?

[jtm]

Me emme elä missään mainituista maista, vaan Suomessa, historian vaaralliseksi osoittamalla idän ja lännen puskurivyöhykkeellä. Olemme saaneet lyhyen itsenäisyytemme aikana kokea, miltä tuntuu ottaa vastaan hirvittäviä länteen suunnattuja aggressioita. Jos meitä ei olisi lännestä päin autettu, olisimme olleet mennyttä. Meillä on yhä sama suuri uhka ja sen kanssa on elettävä. Siksi emme saa purkaa yleistä asevelvollisuutta, vaikka kutsuntamäärät pienenisivät.

Venäjällä on suuremmat intressit muualla kuin Suomen suunnalla. Venäjän armeija on sitä paitsi jokseenkin surkeassa tilassa. Teknistä tuhovoimaa varmaan löytyy, mutta miesten taso laskee koko ajan. Kaikki vähänkin järkevät välttävät kutsunnat, koska monilta on armeijassa mennyt sekä ruumiin- että mielenterveys.

Nykyään pitäisi armeijan resursseja suunnata reaalisempiin uhkiin, eli rikollisuuden, huumeiden ym. torjuntaan.

Palkka-armeijaa ei varmaan Suomeen heti tule, mutta ilmeisestikin valikoivat kutsunnat.

Ajatuksesi on varsin hyvä, mutta sehän toteutuu jo; armeijassa opetetaan kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista ja kouluissa yleistä yhteiskuntatietoutta. Yhteisvastuuta opetetaan kautta koko yhteiskunnan ja ensiapua tietääkseni jo peruskoulussa. Väestönsuojelutehtäviin koulutetaan etupässä alan ammattilaisiksi aikovia, mutta sen opetusta olisi varmaan hyvä laajentaa esim. armeijan ja opiskelun piiriin. Hyviä ja tarpeellisia kasvatusalueita olivat luettelemasi asiat kaikki tyynni.

En menisi nykyisiä paukapäitä katsellessa kehumaan, että olisi koulun kasvatustavoitteissa onnistuttu. Ja kun ne, jotka eniten tuota kasvatusta tarvitsisivat, taitavat juuri välttää sen, ei menemällä siviilipalvelukseen, vaan hankkimalla itselleen C-paperit. (En nyt todellakaan puhu oikeasti hauraista tai sairaista ihmisistä.) Siksi esitinkin tällaista pakollista (järkevää) "kurikoulutusta" kaikille.[/quote]

[jtm]

Suunnilleen kaikissa mainituissa yleisestä asevelvollisuudesta luopuneissa maissa väestö huomattavan suuri niiden pinta-alaan verrattuna. Suuresta väestöpohjasta löytyy helpommin vapaasti hakeutuvia ase kädessä palvelemaan, kuin Suomen suhteellisen pienestä väkimäärästä. Pitkä maaraja edellyttää suuren miesarmeijan, että sitä voi tarvittaessa puolustaa siellä, missä sitä kenties yritetään murtaa. Murtokohdan pyrkii murtautumista yrittävä salaamaan mahdollisimman pitkään, eikä ole koskaan varmaa, että se voitaisiin tehokkaallakaan vakoilulla täysin paljastamaan.

Miehistöä tarvitaan suunnilleen kolminkertainen määrä rintama muodostelmaan verrattuna. Osalla miehistä täytyy olla mahdollisuus lepovuoroihin, osa on pidettävä reservissä rintaman takana, siirrettäväksi mahdollisia yllättäviä murtumia vahvistamaan. Siirtomatkat eivät saa olla kovin pitkiä, että tarvittava apu ehtii mahdollisimman pian, mielellään ajoissa ennen rintaman lopullista murtumista.
Sotataktiikkaa opiskelleet ymmärtävät nämä minua paremmin, kerroinpa kuitenkin hiukan tietämääni.

En ole sodankäynnin asiantuntija. Puhuin lähinnä siitä, että taitaa olla käytännön mahdottomuus pitää yllä entisenlaista maavoimiin nojaavaa alueellista puolustusta ilman suuria määrärahojen nostoja. Kun ei yksinkertaisesti ole varaa varustaa niitä ukkoja...

[Jani_S]

Venäjällä on suuremmat intressit muualla kuin Suomen suunnalla. Venäjän armeija on sitä paitsi jokseenkin surkeassa tilassa. Teknistä tuhovoimaa varmaan löytyy, mutta miesten taso laskee koko ajan.

Pitää paikkansa, mutta juuri näin olivat asiat myös vuonna 1939, kun NL hyökkäsi. Venäjällä on yhä aivan epäsuhtainen miesylivoima ja paljon aseistusta, joka on tasoitettava suomalaisten taistelutaidolla ja -halulla.

Nykyään pitäisi armeijan resursseja suunnata reaalisempiin uhkiin, eli rikollisuuden, huumeiden ym. torjuntaan.

Puolustusvoimia älköön sotkettako tällaiseen, ettei se joutuisi kansainvälisiin selkkauksiin. Tällaiset asiat kuuluvat poliisille, jonka resurssit ovat maassamme tosin hälyttävän alhaiset.

Siksi esitinkin tällaista pakollista (järkevää) "kurikoulutusta" kaikille.

Ajatus on hyvä, mutta missä se tapahtuisi? Meillä on lasten ja nuorten elämä jo nyt ohjelmoitu täyteen seitsemästä pariinkymmeneen ikävuoteen, joten mihin väliin tällaisen sinänsä hyvää tekevän "koulutuksen" mahduttaisi?

[weha]

Olen aina ajatellut, että aika raukkamaiselle tuntuu, että terveet sotakelpoiset miehet menevät siviilipalvelukseen ja antavat sitten toisten tehdä "likaisen työn".

Ainakin eräs väärähengellinen viidesläinen "kansanlähetyksen", puhuja sanoin raittiisti, että jos sota tulisi, niin ei siinä "vain", rukous auta, vaan pitää toimiakki. Tarkoitti siis sotaan menemistä.

Niin se on vaimonkin hankinnassa samalla tavoin.

[weha]

Matt. 5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

weha: Jtm tulkinnalla tämä maa olisi venäjää
Tottakai meidän tulee elää rauhassa kaikkien kanssa, mikäli se meistä riippuu. Kohta ei kuitenkaan tarkoita, että vihollinen voisi tulla maahamme ja tappaa vaimoja ja lapsia.


Puhuuhan Raamattu myös laupeuden ja vihan astioista... (Room. 9:20-21).

On silkkaa hyvää hedelmää puolustaa maataan ja sen kansalaisia.

[weha]

Tuli vielä eräs kohta mieleen Raamatusta, josta käy ilmi, kuinka omaa kotia tulee puolustaa:

Matt.12:29. "Kuinka kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä? Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat".

[Maarimi]

Jtm kirjoitti:

Ei tuo "älä tapa" ole ainoa kohta, johon vedotaan. Itse asiassa aika harva tuntemani uskova aseistakieltäytyjä on vedonnut tuohon. Kyllä kyseessä on koko evankeliumin henki, eli se, että pitää rakastaa vihollistaankin.

Matt. 5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi.'
5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.

Minä en ainakaan voisi Jeesukseen uskovana tappaa vihollisen puolen sotilasta, vaikka mikä esivalta käskisi. Kuka tietää, vaikka olisi uskonveli? Sitä paitsi hänelläkin voi olla kotona vaimo ja lapset, jotka odottavat miestä palaavaksi.

Hienosti kirjoitettu

Näin minäkin uskoisin olevan; eli jotkut eivät vain vakaumuksensa takia kykene menemään aseelliseen palvelukseen. Jeesus oli kuitenkin rakkauden ja rauhan puolustaja.

Tärkeää on jokatapauksessa halu palvella. Meillä kaikilla on lahjoja, joita voimme käyttää maamme hyväksi!

Jani s:n mielestä en ole uskovainen, en isänmaallinen, enkä vastuullinen. Aika hurjia syytöksiä , mutta onneksi et ole Jumala!

Jos sota maassamme tulisi ajankohtaiseksi, emme voi edes etukäteen tietää minkälaisia olisimme. Todennäköisesti puolustaisin esim. lapsiani henkeen ja vereen, vaikka nyt ajattelen, että en ikimaailmassa haluaisi koskea aseeseen.

Jtm kirjoitti vaihtoehdoista. Ainakin hänen näkemyksensä ovat luovia, ja ennen kuin tuomitsette, olisi hyvä miettiä, miksi Suomessa käytetään aseita niin paljon väärin, ja etenkin nuorten toimesta

[weha]

Näkemykseni mukaan, Raamatusta ei löydy kohtaa, joka oikeuttaisi olla puolustamatta omaa maataan, että vaimoja ja sen lapsia, elli halua tulkita Raamattua ristiriitaan ja omaan korvasyyhyynsä sopivaksi. Puolustus-sota on tervettä suhtautumista rakkaaseen isänmaahamme.

Aika useasti, juuri aseistakieltäytyjistä löytää sitä porukkaa, joka ei sopeudu yhteiskuntaan ja saattaa olla hyvinkin väkivaltasta porukkaa tai lieneekö sattumaa, että sellasia tiedän niin paljon?

Ilmeisesti tjm myöntää, että uskovaisia olisi myös vastapuolella? Tosin edes uskonnollisia ihmisiä lieni melko vähän ateistisessa maassa. Jumala meitä kuitenkin sodassa varjeli ja auttoi.

[O.M]

Aseistakieltätyjien asemaa sodan aikana ei ole määritelty laissa.

Vaikka ei ole määritelty lailla, kaikki tietävät, että heille on tarjolla miinanpolkutehtäviä sodan syttyessä. Toisen maailmansodan aikaan käpykaartilaiset joutuivat etulinjaan jäätyään kiinni.

[weha]

Näkemykseni mukaan, Raamatusta ei löydy kohtaa, joka oikeuttaisi olla puolustamatta omaa maataan, että vaimoja ja sen lapsia, elli halua tulkita Raamattua ristiriitaan ja omaan korvasyyhyynsä sopivaksi. Puolustus-sota on tervettä suhtautumista rakkaaseen isänmaahamme.

Matt 26:52 "Niin Jesus sanoi hänelle: pistä miekkas siallensa; sillä kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekkaan hukkuvat."

Näin sanoi Jeesus Matteuksen evankeliumin mukaan ystävälleen, joka puolusti häntä kun rabbit kävivät häneen käsiksi.

Weha:Teksi vastaa itse kohtaan: Matt.26:54. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?"

Tässäkin tuli siis olla esivallalle kuuliainen, siksi että kirjoitukset käyvät toteen!