O.M kirjoitti:Siinä mielessä jopa arvostan sivaria, että nykyään melko lailla kuka tahansa saa halutessaan C-miehen (=rauhan aikana palveluksesta vapautetut) paperit. Sivarit eivät ilmeisesti ole tosissaan niitä halunneet, koska suorittavat sivarin.
Nuuskullekin nostan hattua siitä.
Minulla on epäuskoisia kavereita, jotka ovat suorittaneet sivarin ja koska tiedän heidän maailmankatsomuksensa ja kasvatuksensa tyystin erilaiseksi, en osaa heitä hirveästi moittiakaan siitä.
Jani_S kirjoitti:Sanon suoraan, että minä en arvosta sivareita. En ole sotahullu, mutta ikivanha viisaus sanoo, että "jos haluat rauhaa, ole valmiina sotaan".
O.M kirjoitti:Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta ajattelen asiaa ns. kohtuullisuusnäkökulmasta. Paavali totesi, että hän teki epäuskossa sellaista, mitä uskovaisena katui ja häpesi. Jos on saanut vääränlaisen, joko vastuuta pakoilevan tai maanpuolustuksen väkivallaksi leimaavan kasvatuksen, on jollain tavalla "syyntakeeton" tilaansa. Parannuksen kautta voidaan avata oikeanlainen ymmärrys asiaan, kuten esim. Nuuskulle on tapahtunut. Realistisempi näkökulma maanpuolustukseen voi toki aueta ilman parannustakin.
Jani_S kirjoitti:Näkemyksesi isänmaan puolustamisen vapaaehtoisuudesta edustaa valitettavaa yhteisvastuun puutetta.
Historia osoittaa aukottomasti, että jokaisessa maassa on armeija; se on joko oman tai jonkun toisen maan (lue: miehittäjän) ylläpitämä. Tosin viime aikoina on siirrytty palkka-armeijoihin, mutta vain muutamissa sotilaallisesti lähes uhattomissa länsimaissa, joihin Suomi ei sijaintinsa vuoksi valitettavasti kuulu.
Jani_S kirjoitti:Mies on tietyllä lailla herkkä koko ikänsä ja parikymppisen pitäisi olla jo edes jonkunlainen mies. Joka ei siinä iässä kestä minimissään puolta vuotta Suomen varsin kevyessä "raskaassa", kestää sitä tuskin myöhemminkään. Ihmettelen sitä melkoista vanhan kansanviisauden katoamista, joka on tapahtunut muun muassa kasvatusasioissa.
Komppanianpäällikkö puhui aikanaan minulle ja sadallekunnalle muulle varusmiehelle seuraavasti: "Olkaa miehiä! Jos ette kestä täällä alle vuotta, ette kestä myöskään siviilissä. Pahan hetken tullen siviilissä muistelette vielä kaipuulla tätä aikaa ja huomaatte, kuinka helpolla pääsitte." Tämä lausahdus on toteutunut kohdallani jo monta kertaa.
jtm kirjoitti:Jani_S kirjoitti:Näkemyksesi isänmaan puolustamisen vapaaehtoisuudesta edustaa valitettavaa yhteisvastuun puutetta.
Miten kukaan voi näin väittää Maarimin kommentin perusteella? Kyllä maata voi palvella ja puolustaa muutenkin kuin ase kädessä. Rintamalla oli viime sodassa PALJON uskovia veljiä, jotka toimivat aseettomina vaarallisissa lääkintä- ja muissa tehtävissä. Näiltäkin nurkilta oli yksi tällainen, ja hänelle itse kenraali Ehrnroth antoi henkilökohtaisesti kunniamaininnan ja samalla sanoi, että suuresti arvostaa tällaisia vakaumuksen miehiä, jotka eivät silti tingi vastuustaan.
Sitä paitsi kotirintamallakin on pakko hoitaa paljon tehtäviä myös sota-aikaan. Sairaat on pakko hoitaa, samoin vanhukset ja vammaiset. Lapset täytyy opettaa. Kyllä kriisitilanteessa löytyy joka miehelle ja naiselle käyttöä ilman asekoulutustakin.
Järkevät sotapomotkin sanovat, että on parempi, että asekoulutuksen saaavat ne, joilla on siihen motivaatio.
Jani_S kirjoitti:Historia osoittaa aukottomasti, että jokaisessa maassa on armeija; se on joko oman tai jonkun toisen maan (lue: miehittäjän) ylläpitämä. Tosin viime aikoina on siirrytty palkka-armeijoihin, mutta vain muutamissa sotilaallisesti lähes uhattomissa länsimaissa, joihin Suomi ei sijaintinsa vuoksi valitettavasti kuulu.
Itse asiassa Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joissa yleinen asevelvollisuus on vielä voimassa siinä laajuudessa, että kaikki kutsutaan. Monissa muissa maissa on todettu, ettei ole tarpeen enää kutsua kaikkia, vaan keskittyä "laadun" kohottamiseen. Eli ottavat sinne motivoituneet miehet (ja naiset) ja antavat heille sitten teknisesti korkeatasoisten koulutuksen, jolla osaavat käsitellä teknisesti korkeatasoisia aseita.
Belgiassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Portugalissa asevelvollisuus on lopetettu tai sitä ollaan lopettamassa. Järjestelmä, jossa kaikkia ei enää kutsuta, on voimassa Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Suomessakin on tilanne se, ettei todellisuudessa, jos rähinä tulisi, ei kaikille asekoulutetuillekaan miehille olisi antaa varusteita sen enempää kuin aseitakaan. Tämän armeija sotatyönjohtajat itse tunnustavat.
Siksi aivan yleismaailmallista kehitystä ja faktoja silmiin katsoen totean, että on ihme, jos vielä kymmenen vuoden päästä toimitetaan kutsuntoja nykymuodossa. Vielä vähemmän todennäköistä se on, jos Suomi liittyy Natoon (mitä en sinänsä kannata).
Näin siinä nyt vaan käy, olipa siitä nyt kukin mitä mieltä hyvänsä. Eikä tämä vielä tarkoita palkka-armeijaa.
Se ei myöskään ole totta, että palkka-armeijoita olisi vain "uhattomissa" maissa. Käsittääkseni Yhdysvallat, Iso-Britannia, Japani tai Kanada eivät ole vähäriskisempiä kuin Suomi. Venäjä ei ole varmasti uhaton, mutta sekin on siirtymässä siihen. Samoin ilmeisesti Ukraina. Lähinnä näyttää, että tulevaisuudessa asevelvollisuus on kohta enää voimassa totalitaarisissa tai takapajuisissa maissa, jotka näkevät vihollisia joka puolella.
Suomen kohdalla minun mielestäni tarkoituksenmukainen malli olisi, että pidettäisiin yllä vahvaa rajavartiostoa maalla, merellä ja ilmassa. Loppuosa palkatusta väestä uudelleenkoulutettaisiin poliiseiksi ja pelastustyöntekijöiksi.
Kaikki terveet parikymppiset saisivat kuitenkin minun mallissani muutaman kuukauden mittaisen kansalaiskoulutuksen, jossa opetettaisiin kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista, yleistä yhteiskuntatietoutta ja yhteisvastuuta, ensiapua ja väestönsuojelutehtäviä. Voisi olla vaikka vielä muutama suuntautumisvaihtoehto.
O.M kirjoitti:Vl-miehille armeijan käyminen on pääsääntöisesti melko lailla itsestäänselvyys. Jumala on asettanut meille esivallan (Room. 13:1). Uskovaisille on annettu tehtäväksi ajatella asuinpaikkansa parasta (Jer. 29:7). Uskovaiset osallistuivat Jumalan käskystä ja esivaltansa alaisuudessa moniin VT:n sotiin (esim. 2. Moos. 17:9). Kuten Weha totesi, myös UT:n uskovaisissa oli sotilaita (Apt. 10:1, 44). Kuten Nuusku toi esille, käsky "älä tapa" ei tarkoita esivallan käskystä järjestyksen ylläpitämiseksi ja valtion olemassaolon suojelemiseksi tapahtuvaa tappamista.
O.M kirjoitti:
Siviilipalvelus on kieltämättä sinänsä laillista, mutta siihen liittyy mm. historiallisista syistä mielleyhtymiä, joiden vuoksi uskovaiset vierastavat sitä.
O.M kirjoitti:
Jokainen tietänee myös sen tosiasian, että sodan syttyessä siviilipalvelusmiehet joka tapauksessa useimmiten saavat pikaisen sotilaskoulutuksen ja pääsevät sitten tositoimiin muiden kanssa. Niin ajatellen minusta tuntuu, että esivallan parasta ajatellaan parhaiten silloin, kun käydään sotilaskoulutus rauhan aikana ja mukisematta. Sodan aikana kouluttamattomien sotakuntoisten miesten kouluttaminen sitoo muutenkin vähäisiä resursseja.
Siinä mielessä jopa arvostan sivaria, että nykyään melko lailla kuka tahansa saa halutessaan C-miehen (=rauhan aikana palveluksesta vapautetut) paperit. Sivarit eivät ilmeisesti ole tosissaan niitä halunneet, koska suorittavat sivarin. .
Nuuskullekin nostan hattua siitä. Minulla on epäuskoisia kavereita, jotka ovat suorittaneet sivarin ja koska tiedän heidän maailmankatsomuksensa ja kasvatuksensa tyystin erilaiseksi, en osaa heitä hirveästi moittiakaan siitä. En kuitenkaan näe hyvänä kehityssuuntaa, jossa armeijan käymisestä tulisi vain melko pienen joukon juttu, kuten on laita Ruotsissa. Uskottava puolustus ei salli sellaista vaihtoehtoa. Muutenkin armeija tekee useimmille monessa suhteessa ihan hyvää.
Jani_S kirjoitti:Me emme elä missään mainituista maista, vaan Suomessa, historian vaaralliseksi osoittamalla idän ja lännen puskurivyöhykkeellä. Olemme saaneet lyhyen itsenäisyytemme aikana kokea, miltä tuntuu ottaa vastaan hirvittäviä länteen suunnattuja aggressioita. Jos meitä ei olisi lännestä päin autettu, olisimme olleet mennyttä. Meillä on yhä sama suuri uhka ja sen kanssa on elettävä. Siksi emme saa purkaa yleistä asevelvollisuutta, vaikka kutsuntamäärät pienenisivät.
Jani_S kirjoitti:Ajatuksesi on varsin hyvä, mutta sehän toteutuu jo; armeijassa opetetaan kurinalaista, säännöllistä elämää, itsestään (terveydestä ja kunnosta) huolehtimista ja kouluissa yleistä yhteiskuntatietoutta. Yhteisvastuuta opetetaan kautta koko yhteiskunnan ja ensiapua tietääkseni jo peruskoulussa. Väestönsuojelutehtäviin koulutetaan etupässä alan ammattilaisiksi aikovia, mutta sen opetusta olisi varmaan hyvä laajentaa esim. armeijan ja opiskelun piiriin. Hyviä ja tarpeellisia kasvatusalueita olivat luettelemasi asiat kaikki tyynni.
Taavetti kirjoitti:Suunnilleen kaikissa mainituissa yleisestä asevelvollisuudesta luopuneissa maissa väestö huomattavan suuri niiden pinta-alaan verrattuna. Suuresta väestöpohjasta löytyy helpommin vapaasti hakeutuvia ase kädessä palvelemaan, kuin Suomen suhteellisen pienestä väkimäärästä. Pitkä maaraja edellyttää suuren miesarmeijan, että sitä voi tarvittaessa puolustaa siellä, missä sitä kenties yritetään murtaa. Murtokohdan pyrkii murtautumista yrittävä salaamaan mahdollisimman pitkään, eikä ole koskaan varmaa, että se voitaisiin tehokkaallakaan vakoilulla täysin paljastamaan.
Miehistöä tarvitaan suunnilleen kolminkertainen määrä rintama muodostelmaan verrattuna. Osalla miehistä täytyy olla mahdollisuus lepovuoroihin, osa on pidettävä reservissä rintaman takana, siirrettäväksi mahdollisia yllättäviä murtumia vahvistamaan. Siirtomatkat eivät saa olla kovin pitkiä, että tarvittava apu ehtii mahdollisimman pian, mielellään ajoissa ennen rintaman lopullista murtumista.
Sotataktiikkaa opiskelleet ymmärtävät nämä minua paremmin, kerroinpa kuitenkin hiukan tietämääni.
jtm kirjoitti:Venäjällä on suuremmat intressit muualla kuin Suomen suunnalla. Venäjän armeija on sitä paitsi jokseenkin surkeassa tilassa. Teknistä tuhovoimaa varmaan löytyy, mutta miesten taso laskee koko ajan.
Nykyään pitäisi armeijan resursseja suunnata reaalisempiin uhkiin, eli rikollisuuden, huumeiden ym. torjuntaan.
Siksi esitinkin tällaista pakollista (järkevää) "kurikoulutusta" kaikille.

jtm kirjoitti:Aseistakieltätyjien asemaa sodan aikana ei ole määritelty laissa.
kotvonen kirjoitti:weha kirjoitti:Näkemykseni mukaan, Raamatusta ei löydy kohtaa, joka oikeuttaisi olla puolustamatta omaa maataan, että vaimoja ja sen lapsia, elli halua tulkita Raamattua ristiriitaan ja omaan korvasyyhyynsä sopivaksi. Puolustus-sota on tervettä suhtautumista rakkaaseen isänmaahamme.
Matt 26:52 "Niin Jesus sanoi hänelle: pistä miekkas siallensa; sillä kaikki, jotka miekkaan rupeevat, ne miekkaan hukkuvat."
Näin sanoi Jeesus Matteuksen evankeliumin mukaan ystävälleen, joka puolusti häntä kun rabbit kävivät häneen käsiksi.
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa