Kirjoittaja Taavetti » 31 Elo 2009, 07:34
Kuten varmaan kaikki tiedämme, Jeesus oppilaineen kulki ryhmänä paikkakunnalta toiselle. Tässä kysytyssä kohdassa Jeesus haluaa torjua oppilaille syntyneen ilmeisen harhan, että kaikkien Jeesukseen uskovien tulisi kulkea samalla tavoin maantieteellisesti heidän mukanaan. Kuitenkin Jeesus halusi osoittaa, että elävää uskoa on ja syntyy kaikkialla siellä, missä Hänen nimeensä julistetaan puhdasta evankeliumia. Vaikka uskovaisten joukko on yksi ja yhtenäinen, se on kuitenkin maantieteellisesti hajotettu joukko. Yksi tekee ajallista työtään yhdessä, toinen toisessa paikassa, mutta ajallisen työnsä ohella hän on, ja hänen tuleekin olla valmis julistamaan hyvää evankeliumin sanomaa sitä janoaville, ja sillä tavoin karkottamaan heistä pahoja henkiä, eli Biblian sanoin perkeleitä.
Muutenkin tuo kysytty, Luukkaan kirjoittama luku sisältää useita ristiriitaiselta vaikuttavia kohtia, jotka ansaitsisivat jossakin vaiheessa lähemmän tarkastelun. Pitkä luku vaatii kuitenkin paljon aikaa ja melkoisesti tilaa, niin saanee jäädä ainakin toistaiseksi taustalle.
Kysymyksessä esitettyihin jakeisiin verraten, kertoo Matteus aivan päinvastaisista Jeesuksen sanoista. Verratkaapa niitä jakeita keskenään ja etsikää lisää vastaavia, niitä saattaa löytyäkin. Lainaan kyseisestä kohdasta pienen katkelman, ohessa olevien vastaavuusviittausten avulla voi löytyä monia yllätyksiäkin.
Matteus 13
Jeesus ja Belsebul
22 Sitten Jeesuksen luo tuotiin sokea ja mykkä mies, jota vaivasi paha henki. Jeesus paransi hänet, niin että mies puhui ja näki. [12:22-32: Mark. 3:20-30; Luuk. 11:14-23, 12:10 : 12:22-24: Matt. 9:32-34]
23 Kaikki olivat ihmeissään ja kyselivät: "Entäpä jos tämä on Daavidin Poika?"
24 Mutta kun fariseukset kuulivat sen, he sanoivat: "Itsensä Belsebulin, pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa."
25 Jeesus tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, eikä myöskään kaupunki tai perhe kestä, jos sitä repivät riidat. [Ps. 139:2]
26 Jos Saatana ajaa ulos Saatanan, silloin se on noussut itseään vastaan. Kuinka sen valtakunta silloin voi pysyä koossa?
27 Jos minä karkotan pahoja henkiä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. [Ap. t. 19:13-20]
28 Mutta jos minä karkotan pahoja henkiä Jumalan Hengen voimalla, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.
29 "Kuinka kukaan voi tunkeutua väkevän miehen taloon ja ryöstää hänen tavaroitaan, ellei ensin sido häntä? Vasta sitten hän voi ryöstää talon ja tavarat.
30 Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa. [Mark. 9:40; Luuk. 9:50]
31 "Sen tähden sanon teille: jokainen synti ja herjaus tullaan antamaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen herjaamista ei anteeksi anneta. [Hepr. 10:28,29]
32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa. [Luuk. 23:34; 1. Tim. 1:13]
Niin kuin Paimen laumassaan/ Jeesus kulkee omissaan.
Sanallaan hän opettaa/ kunnes aukee taivaan maa
SL 300: 4