Opillisten keskustelujen tarpeellisuudesta netissä

[weha]

Viiru kirjoittaa:

OK. Mahdatko muistaa vielä mikä käännös sinulla oli käytössä?

Uusikäännös tuo on. Uuttakäännöstä toki luen monasti, mutta Biblian hengessä-

[metsätähti]

metsätähti, olen ymmärtämässä, että ulkonainen kaunistus on seurausta sydämen uskosta. Onhan tästä jo apostolien aikasia tapoja seurakunnassa:
--
Uusikäännös: 9. "niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi, ei palmikoiduilla hiuksilla, ei kullalla, ei helmillä eikä kallisarvoisilla vaatteilla,
10. vaan hyvillä teoilla, niinkuin sopii naisille, jotka tunnustautuvat jumalaapelkääviksi".

Jep. Mie sitä varovasti kysynkin, miksi joku koru on sallittu, joku toinen ei. Ja että miksi se kulta, helmet ja hiuspalmikot ovat ihan ok niin kauan kuin ne eivät ole korvissa. Äkkiseltään sanoisin, että se pieni korvanappi ei tukan seasta paljon vilahda, ja jos se häiritsee jotakuta, niin ilman muuta olen valmis asiasta juttelemaan. Tiiän, että perinteisesti niitä ei ole käytetty (joskin ymmärtääkseni Togossa ja Venäjällä ovat ihan ok). Vaan odottelen sitä raamatullista perustetta tähän - nyt kun on niin, että kaikki tuossa raamatunkohdassa luetellut asiat ovat ihan hyväksyttyjä.

Tiedän, ettei tässä uskossa ole ollut ts. näkynyt naisilla korvakoruja, eikä liiemmin huulipunaa tai kynsilakkaa. Ei kukaan ole varmaan halunnut pahennusta aiheuttaa seurakunnassa.

Tietysti erilaisissa toisissa hengellisyyksissä noita esiintyy, mutta onhan jo vanhurskauttamisoppikin aivan eri ja opetetaan monia teitä vanhurskauttamiseen.

Ihan uskovaisten seuroissa kyllä käyn, olen, ja siinä laumassa minua tervehditään joukkoon kuuluvana. Useammalta itseäni kokeneemmalta olen tätä kysynyt ja vastauksen saanut, ettei se ole olennaista, vaan sydämen usko. Minullakaan ei ole halua aiheuttaa pahennusta, vaan eipä sitä (yllätyksekseni) ole ilmaistukaan, että pahentaisin. Puhun nyt siis ihan vl-uskon sisältä käsin, joskin edelleen tuoreena lampaana. Ja sinänsä olen todella iloinen siitä, että tästä ei ole ainakaan täällä tehty kynnyskysymystä: tärkeämpää on se, missä pelastus ja autuus ovat kuin se, miten nainen itsensä koristaa. Voihan tuo olla, että jossain vaiheessa niistä luovun, vaan ennen kuin sen teen, minun täytyy pystyä perustelemaan se itselleni. Edelleenkin niin, ettei millään koruttomuudella, meikittömyydellä, nuhteettomuudella voi pelastusta ansaita hiukankaan vertaa, vaan yksin ja ainoastaan Kristuksen tähden. Ja ennen kuin murehtia koruista suuntaan tai toiseen tulee pitää huolta siitä, että on edes jotenkin Kristuksen kirjeenä tässä maailmassa. Se tapahtuu vain Pyhän Hengen voimalla, ei mitenkään muuten. Ja siinä taas en usko korujen tai koruttomuuden olevan ratkaiseva asia. Eli jossain määrin eri asioista yleensä puhutaan tässä kohti.

[weha]

Ei kaikki nuorelle uskovaiselle kerralla avaudu, eikä tietysti tarvitsekkaan.
Kyllä sen uskovaiset ymmärtävät, sellaisen tahattomuuden.

Siis vaatetus ja koristelukysymykset kuuluvat seurakunnan neuvoihin. Tiettynä aikana nuo tavat muuttuvat. Uskovaiset haluavat uskoa seurakuntaa, eikä aiheuttaa pahennusta. Tahallinen pahennuksen aiheuttaminen on syntiä...Tämä on Pyhän Hengen työ, kun asiat kirkastuu. Lävistystä on pidetty huonona asiana.

Anteeksi jos olen loukannut jotenkin sanoillani...

[metsätähti]

Kiitos weha - vaikka joskus toisaalla on meillä mennyt mielipiteet vastakkain ja kipinöinniksi, niin nyt kyllä vastasit todella kauniisti, vaikka itse lähdinkin ehkä turhan haastavasti kirjoittamaan. Näinhän se on, kasvamista tämä on ja monen asian ihmettelyä, ja paikkakunnalla varmasti asiat ratkeavat parhain päin. Niin kuin sanoinkin, niin en miekään tahalteen tahdo pahennusta aiheuttaa, mutta tahdon miettiä rauhassa asioiden tärkeysjärjestyksen. Ja tosiaan luotan siihen, että joku paikallinen ottaa asian puheeksi, jos asia häiritsee.

Oikeastaan tämä oli ehkä enemmän hämmästymistä Meiliaikun puheenvuoroon tuosta korviksista ja seuroista, kun ite en ole kokenut, ettenkö voisi niidenkin kanssa seuroihin mennä. Mutta turhahan näistä sinänsä on vääntää, kun niitä eletään todeksi kukin omalla paikallamme. Edelleen ajattelen, että perusteita voi ja pitää saada kysyä, mutta turhaa vääntämistä sitten pitäisi osata välttää. Joskus on viisautta todeta, että ok, näemme tämän asian nyt eri tavalla, mutta silti voimme olla yhteisessä uskossa ja matkalla samaan Taivaaseen.

Joten ole weha ihan vapaa tässä kohti - samalla pyydän itekin anteeksi, jos olen loukannut.

[weha]

Ratkaisevaa tietysti on mitä seurakunta opettaa, jossa hyvää omaatuntoa myös säilytetään...

[metsätähti]

Toki. Vaan ne ovat sitten käytännön tasolla niitä paikkakunnalla tapahtuvia asioita. Ylipäätään yllättävän moni asia selviää ja ratkeaa parhain päin nokatusten, tämä tekstipohjainen kommunikaatio ei ollenkaan aina ole mitenkään selvää. Usein tulee turhaakin sotkua ja sanomista asioista, joista sitä ei välttämättä tulis, jos oltais fyysisesti samassa paikassa.

[weha]

Kyllä ne on samat seurakunnan neuvot näissä myös eri paikkakunnilla maassamme...

[metsätähti]

Jepjep. Vaan niin kauan kun emme toisiamme näe, emme tiiä, huomaisitko jotain häiritsevää vai et. Eli edelleen, paikallisestihan me tekemisissä olemme, vaikka oppi ja usko onkin yhteinen, ja niin kauan kuin täällä ei ketään asia häiritse niin paljon, että asia tulisi esiin, niin ongelmaa ei liene. Jos tulee ongelmaa, niin sitten selvitellään ja sillä hyvä. Tavat ja ulkoinen on kuiten aina toissijaista uskoon ja sydämeen nähden. En sillä kiistä tapojen merkitystä, mutta paikalleen haluan sen laittaa. Vain yksi asia on elämän ja kuoleman kysymys, sen jälkeen muiden asioiden tärkeysjärjestys vähän vaihtelee katsojasta käsin. Tärkeintä on, että se yksi asia on kunnossa. Vasta sitten kaikki muu.

[Viiru]

Olen pahasti toistaitoinen raamatun lukijana niin en ymmärtänyt sinun neuvoasti Weha.

Viiru, kirjoitin siten sananmuodot, kun se on Raamatun reunassa.

Viiru kirjoittaa:

OK. Mahdatko muistaa vielä mikä käännös sinulla oli käytössä?

Uusikäännös tuo on. Uuttakäännöstä toki luen monasti, mutta Biblian hengessä-

Mitä sinä tarkoitat, kun sanoit että "Se on Raamatun reunassa." Onko uudessa käännöksessä raunamerkintöjä? Olisiko sinulla ehkä tarkemmin tieto tuosta, esim. sivu että millä sivulla "reunamerkintä" mahtaa olla. Tai millä konstilla se löytyy, niin että taitamatonkin löytää sen.

Minulla täytyy tunnustaa että omistan vain vanhan biblia-raamatun ja joskus 1938 tai siinä main suomennoksen. Bibliassa on rekisteri-hakemisto mutta siitä ei löytynyt asiasta huomautuksia.

Mutta pyytäisin vielä Weha että älä kuormita itseäsi tällä äläkä ruppee näkemään ylenmäärin vaivaa jos se on sinulla vaan muistinvarainen tieto.

[O.M]

Metsätähdelle: olet suhteellisen tuore kristitty. Toisille asia aukeaa nopeammin, toisille hitaammin. Luotan, että olet uskomassa, käyt säännöllisesti Jumalan sanan kuulossa ja tämäkin asia selviää aikanaan.

Mielestäni asian keskeltä ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää
a) toisaalta, ettei mikään ulkonainen koriste itsessään ole syntiä ja
b) toisaalta, että monikin ulkonainen koriste voi symboliikkansa ja/tai historiansa vuoksi olla maailmallinen, lihallinen ja Jumalan seurakunnassa pahennusta herättävä.

Meidän kaikkien kristittyjen on syytä varoa, ettei käy siten, mistä Luther varoittelee: "Tämän sisällisen aarteen omistakoon ei ainoastaan vaimo, vaan myös mies. - - kun ihmiset kiintyvät koristeihin, he eivät luovu niistä, sellainen on heidän tapansa ja luontonsa; sentähden kristillisen vaimon tulee pitää ne halpoina." (Valituille muukalaisille 1-2.) Jos sydän kiintyy johonkin asiaan liikaa, saa vain huonoja vastauksia siitä, miksi sitä pidetään sopimattomana. Raamatulliset perusteetkin voivat tuntua epäraamatullisilta.

Toisaalla Luther kirjoittaa: "Toisia on, jotka turmelevat lapsiansa siten, että antavat heille tilaisuutta rakastamaan maailmaa, että voivat rohkeasti esiintyä, juosta, tanssia, koristaa itseänsä, miellyttää ihmisiä ja siten kiihottavat heidän haluansa olla maailman kaltaiset." (Neuvoja kristilliseen lasten kasvatukseen sekä sananen kasteesta.) Itse miellän korvakorujen pitämisen sellaiseksi itsensä koristamiseksi, jossa on kysymys halusta olla maailman kaltainen. Olen vuosien varrella lukuisia kertoja nähnyt, miten korvakorut, meikit yms. vl-naisilla usein edeltävät uskon kieltämistä tai seuraavat uskon kieltämistä. Mieltänet asian jotenkin toisin?

Amerikkalainen vl-puhuja kertoi suviseuroissa jotenkin näin (vapaasti muistellen): "Melkein 40 vuotta sitten oli Amerikassa suuri eriseura. Minä ja vaimoni olimme siinä kolme vuotta. Rukoilin usein Jumalaa: 'Jos tämä on Jumalan valtakunta, anna minulle rauha.' Rauhaa ei tullut: se ei ollut Jumalan valtakunta. Kerran ryhdyin keskustelemaan erään vanhan uskovaisen mummon kanssa. Minulla oli paljon kysymyksiä. Mummo kertoi: 'En ymmärrä paljon, ymmärrän vain, että synnit ovat anteeksi ja rauha Jumalan kanssa.' Silloin minulla oli enää vain yksi kysymys: saanko uskoa syntini anteeksi?"

Kysymyksiä toki varmasti aina on, etenkin tuoreilla kristityillä. Kun tärkeysjärjestys on kunnossa, on päällimmäisenä kuitenkin vain yksi kysymys: saanko anteeksi? On eroa kysyä "saanko anteeksi" kuin "saanko luvan". Jälkimmäinen kysymys kuuluu tietojeni mukaan muihin ympyröihin.

Jos itselläni olisi korvakoru/-t (niitä on nykyään miehilläkin) ja olisin vasta parannuksen armon saanut, luultavasti jättäisin korun/korut saman tien pois sen kummemmin asian perusteluita miettimättä. Ko. asia minusta niin mitätön pikkuseikka, että niistä luopuminen tuntuisi helpolta. (En halua tällä halveksua asiaan liittyvää tuskaa sellaisten kohdalla, joille korvakorut merkitsevät enemmän.) Sellainen on uskovaisten tapa tämän päivän Suomessa ja se riittää minulle. Miksi tapa on sellainen, johtunee tapahtumainkulusta menneisyydessä. Kenties tapa joskus muuttuu, kenties ei. Itse en näe elävän uskon johtuvan sen enempää korvakoruttomuudesta kuin murhaamattomuudesta. Onkin tärkeää muistaa, että inhimillisesti ajatellen pieniä syntejä tehnyt ei ole ansainnut taivaspaikkaansa yhtään enempää kuin suurin syntinen. Armosta me olemme autuaiksi tulleet.

[Taavetti]

Olen pahasti toistaitoinen raamatun lukijana niin en ymmärtänyt sinun neuvoasti Weha.

Viiru, kirjoitin siten sananmuodot, kun se on Raamatun reunassa.

Viiru kirjoittaa:

OK. Mahdatko muistaa vielä mikä käännös sinulla oli käytössä?

Uusikäännös tuo on. Uuttakäännöstä toki luen monasti, mutta Biblian hengessä-

Mitä sinä tarkoitat, kun sanoit että "Se on Raamatun reunassa." Onko uudessa käännöksessä raunamerkintöjä? Olisiko sinulla ehkä tarkemmin tieto tuosta, esim. sivu että millä sivulla "reunamerkintä" mahtaa olla. Tai millä konstilla se löytyy, niin että taitamatonkin löytää sen.

Minulla täytyy tunnustaa että omistan vain vanhan biblia-raamatun ja joskus 1938 tai siinä main suomennoksen. Bibliassa on rekisteri-hakemisto mutta siitä ei löytynyt asiasta huomautuksia.

Mutta pyytäisin vielä Weha että älä kuormita itseäsi tällä äläkä ruppee näkemään ylen määrin vaivaa jos se on sinulla vaan muistinvarainen tieto.

Oletan wehan tarkoittavan niitä reunamerkintöjä, joita Luther on Raamattuunsa kirjoittanut, ja joista on koottu erinäisiä kirjoja, kirjojen osia ja eri tasoisia lähdeviitteitä. En pikaisesti löytänyt hyllystäni kirjaa, jossa niitä reunakirjoituksia on eräänä osana lainattu. Tiedän kyllä kirjan olevan hyllyssäni, ilmeisesti Erkki Reinikaisen tuotantoa.

[mutsi]

...Ettei olis Kinnusen "Kristus on Raamatun herra ja kuningas"? Siinähän niitä reunaselityksiä on.

[Taavetti]

...Ettei olis Kinnusen "Kristus on Raamatun herra ja kuningas"? Siinähän niitä reunaselityksiä on.

Siinäpä se, en äsken malttanut tarpeeksi etsiä. Kiitos huomautuksesta, kun nyt tiesin etsiä oikealla nimellä, kirja löytyi puolessa minuutissa.

Tiesin kyllä, että näitä lukevat tietävät ihmiset, siksi uskalsin merkitä epävarmaksi tajuamani tiedon.

Siis Pekka Kinnunen: Kristus on Raamatun Herra ja Kuningas

[metsätähti]

Metsätähdelle: olet suhteellisen tuore kristitty. Toisille asia aukeaa nopeammin, toisille hitaammin. Luotan, että olet uskomassa, käyt säännöllisesti Jumalan sanan kuulossa ja tämäkin asia selviää aikanaan.

Mielestäni asian keskeltä ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että ymmärtää
a) toisaalta, ettei mikään ulkonainen koriste itsessään ole syntiä ja
b) toisaalta, että monikin ulkonainen koriste voi symboliikkansa ja/tai historiansa vuoksi olla maailmallinen, lihallinen ja Jumalan seurakunnassa pahennusta herättävä.

Meidän kaikkien kristittyjen on syytä varoa, ettei käy siten, mistä Luther varoittelee: "Tämän sisällisen aarteen omistakoon ei ainoastaan vaimo, vaan myös mies. - - kun ihmiset kiintyvät koristeihin, he eivät luovu niistä, sellainen on heidän tapansa ja luontonsa; sentähden kristillisen vaimon tulee pitää ne halpoina." (Valituille muukalaisille 1-2.) Jos sydän kiintyy johonkin asiaan liikaa, saa vain huonoja vastauksia siitä, miksi sitä pidetään sopimattomana. Raamatulliset perusteetkin voivat tuntua epäraamatullisilta.

--Itse miellän korvakorujen pitämisen sellaiseksi itsensä koristamiseksi, jossa on kysymys halusta olla maailman kaltainen. Olen vuosien varrella lukuisia kertoja nähnyt, miten korvakorut, meikit yms. vl-naisilla usein edeltävät uskon kieltämistä tai seuraavat uskon kieltämistä. Mieltänet asian jotenkin toisin?

--

Jos itselläni olisi korvakoru/-t (niitä on nykyään miehilläkin) ja olisin vasta parannuksen armon saanut, luultavasti jättäisin korun/korut saman tien pois sen kummemmin asian perusteluita miettimättä. Ko. asia minusta niin mitätön pikkuseikka, että niistä luopuminen tuntuisi helpolta. (En halua tällä halveksua asiaan liittyvää tuskaa sellaisten kohdalla, joille korvakorut merkitsevät enemmän.) Sellainen on uskovaisten tapa tämän päivän Suomessa ja se riittää minulle. Miksi tapa on sellainen, johtunee tapahtumainkulusta menneisyydessä. Kenties tapa joskus muuttuu, kenties ei. Itse en näe elävän uskon johtuvan sen enempää korvakoruttomuudesta kuin murhaamattomuudesta. Onkin tärkeää muistaa, että inhimillisesti ajatellen pieniä syntejä tehnyt ei ole ansainnut taivaspaikkaansa yhtään enempää kuin suurin syntinen. Armosta me olemme autuaiksi tulleet.

Kiitos kommentista O.M. Aika pitkälti sanoitit asian sillä tavoin kuin sitä ajattelen itekin. Tuosta kohdasta, missä kysyit, miellänkö asian toisin niin tuumaan vain, etten oikeastaan tiiä, miten miellän - ja siksi vielä mietin ja kyselen. Jos tämä olis ihan kirkastunut selväksi, niin valinta olis kannanotto, mutta kun ei ole, niin en taho olla tuuliviiri tuntemusten mukaan vaan yritän selvittää itelleni, mikä on oikeasti tärkeää ja merkityksellistä. Ja tosiaan edelleen jos kotipaikkakunnalla asiasta tulee sanomista, niin sitä sitten selvitellään siellä.

Mutta kun tiiän eläneeni aikamoisen määrän vuosia "hyvänä kristittynä", joka ei tee sitä, tätä eikä tuota eikä myöskään pidä korvakoruja, kiillottaa vain sädekehäänsä ja kerää pyhyyspisteitä, niin tähän joukkoon tultuani ihmettelen oikeastaan vielä toistaiseksi ihan tätä, että saanko mie tällaisena (ulkoisestikin) olla ihan armosta pelastettu. Ja sitä kautta sitten jossain vaiheessa, aikanaan, kirkastuvat asiat. En tajunnut aikanani olleeni hengellisesti ylpeä, "mie en ole niin kuin nuo", kun en meikkaa tai käytä korviksia tai alkoholia (siis ihan evlut kirkon seurakuntanuorissa). Mieluummin kattelen nyt sitten vaikka laidalta, keskelle pyrkien, mutta kuiten tiiän sen oman ylpeyteni heräävän helpolla. Sitä on vaikea selittää, mutta ite hahmotan aika hyvin sen kysymyksenasettelun, mikä minulla tässä on takana (ja tosiaan onneksi on sitten myös niitä livenä tuntevia uskovaisia). Lisäksi täytyy todeta, että yksi henkilökohtainen juttu asiassa on mukana, mutta se ei ole sellainen, että voisin sitä tähän kirjoittaa näkyviin, koska siinä tulis pahaa jälkeä toiselle ihmiselle. Se kuiten vaikuttaa ja vaikeuttaa tätä kuviota vielä toistaiseksi.

Mutta olen iloinen siitä, että niin paikallliset uskovaiset kuin sie ja wehakin tässä keskustelussa olette nähneet sen niin, että kaikki ei selviä sillä sekunnilla kun tulee sisälle. Moni asia kypsyy hitaasti ja yleensäkin ihmisillä eri järjestyksessä. Keskustellen tajuaa enemmän, ja sitä kai myös se rakkaudellinen lähestyminen on. Eli luotan siihen, että kun tätä polkua kuljen, niin asiat selviävät ajallaan. Monen kanssa olen jutellut näistä, mie kun en oikein malta pitää kysymyksiä sisälläni vaan ihmettelen ääneen, että mihin tämä liittyy ja miksi näin. Siinä on tieten takana sekin, että tämä kulttuuri kertakaikkiaan on edelleen vierasta minulle, kun en ole sen vaikutuspiirissä kasvanut. Mutta kattellaan.

[Taavetti]

Tästä koruasiasta on ollut mielessä kirjoittaa, en ole kuitenkaan jaksanut, mutta jospa nyt, päivän levättyäni jotain jaksaisin ja uskaltaisin. Siinä välissä on tähän tullutkin hyvää keskustelua, johon minulla ei taida olla enää paljoakaan annettavaa.

Muistan kuitenkin eri vuosilta joidenkin pilkkakirveiden ivailut, että milloin on korvakoruista päätetty, miten on päätetty ja entä nyt, kun niillä uusilla uskovaisilla Venäjällä ja eräissä muissa maissa uskovaisilla korvissa killuu suuria renkaita, että onko usko jotenkin muuttunut ja onko se muuttumassa.
Näistä lähtökohdista yritän jotakin, vaikka sen aavistan, että joku vie tämän ivattavaksi jonnekin, mutta vieköön, jos siitä ilonsa saa.

En tiedä, onko tällaisista koruasioista paljoakaan keskusteltu uskovaisten "virallisissa" tilaisuuksissa, kanssapuheissa varmasti enemmän. Ei siis voi olla mitään päätöksiä, joilla korvakorut joko kielletään tai sallitaan, tuskin sellaista edes tarvitaan. Suomessa asia on pysynyt entisellään niistä ajoista alkaen, kun täällä melkein kaikki ryhmät ja joukot pitivät kyseisiä koruja turhana ja keikarointina. Kun suunnilleen kaikki muut ovat vähitellen niitä korviinsa hankkineet, ovat sisartemme korvat enimmiltään niiltä säästyneet. Ovat säästyneet siinä määrin, että aivan tahattomasti, ilman mitään tarkoitusta se on muodostunut tavallaan eräänlaiseksi uskovaisten yleiseksi merkiksi, vaikka sen ei tarvitsekaan sellainen olla. Se on muodostunut niin selväksi merkiksi, että kun vuonna 1964 oli Reisjärven opistolla kotitaloudellinen kesäkurssi, muutamat uskostamme osattomat tytöt ihmettelivät, että mistä te tiedätte, ettemme ole teidän kanssanne samalla tavalla uskomassa. Joku sanavalmis tyttö oli siihen tokaissut, että sen näkee jo korvista. Vähitellen sen kesän aikana korut katosivat muistaakseni jokaisen tytön korvista, vaikka eivät he parannusta tehneetkään. En tiedä, oliko heitä joku painostanut, vai oliko kyseessä samaistumisen halua.

On joskus, kymmeniä vuosia sitten, ollut Suomessa ainakin yksi paikkakunta, jossa uskovaiset pojat ostivat morsiamelleen korvakorut kihlautumisen merkiksi. Ilmeisesti aivan hiljaisuudessa on sekin tapa kadonnut, kun yhteyksiä paikkakuntien kesken on lisääntynyt.

Sitten ne uusien uskovaisten korvarenkaat eri maissa, kuten olette kuvista havainneet, niitä esiintyy. Eivät ole lähettiläämme katsoneet niitä käskemään pois, ajan myötä ne joko lähtevät tai sitten eivät. Sydämen usko on tärkeämpää, kuin sellaisessa ulkonaisessa valvominen. Kun apostoli kirjoitti, ettei uskomme ole ulkonaisessa koristautumisessa, vaan sydämen uskossa, niin saattaa se joillakin mennä vääräksi valvomiseksi niin päin, että alkaa vahtaamaan enemmän toisten rintapieliä ja korvia, kuin oman pahan sisimpänsä juonia.

Lopuksi siihen, mihin Meiliaikku ilmeisesti viittasi, kun alkoi keskustelun korvakoruista. Kun joku kauan uskomassa ollut ja uskoa tunnustanut, on joutunut niin heikolle paikalle, että on enää nimi elämisestä, vaikka sydämestä on usko kuollut. Sellainen ei hevin uskalla tunnustaa epäuskoaan, ajatelkaa, epäuskonkin tunnustaminen on vaikeaa, kun me tuskailemme uskon tunnustamisen vaikeutta.

Kun siis joku, joka aikoo jättää tai on jättänyt uskon ja Jumalan valtakunnan, hän saattaa yhtenä ensimmäisistä ulkoisista epäuskon merkeistä, alkaa koristautumaan silmiin pistävästi ja korostetusti. Siinä voi ilmestyä renkaita korviin ja muuallekin, siinä voi ilmestyä muutakin sellaista, josta asian omainen hyvin tietää, ettei sellainen ole tapana uskovaisilla. Kaiken muun lisäksi siinä saattaa ilmetä eräänlaista uhmaa, että uskallanpa!!

[sinivuokko]

Taavetti kirjoitti
En tiedä, onko tällaisista koruasioista paljoakaan keskusteltu uskovaisten "virallisissa" tilaisuuksissa,
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
sinivuokko sanoo:
Hiljattain kodin illassa tämäkin epätavallisempi aihe (korvakorut,musiikki) eri maiden uskovaisilla otettiin esiin erään kysyjän toimesta.

Ja vastaustakin kyllä tuli saman tyylistä kuin Taavetti kirjoitti:



Eivät ole lähettiläämme katsoneet niitä käskemään pois, ajan myötä ne joko lähtevät tai sitten eivät.

[mutsi]

Jutteli taannoin eräs äiti tyttärensä uskosta luopumisesta. Ensimmäiseksi oli hankkinut napit korviinsa. Arveli äiti, että sillä tahtoi tutuille ilmoittaa luopumisensa. Etteivät "pyri tervehtimään..."

[weha]

Selkeyden vuoksi vielä sanon omalta kohdaltani, että se on minulle ollut eräänlainen vahvistus oikeasta uskosta, kun uskovaisilla naisilla ei ole kynsilakkaa ja korvakoruja¨, eikä meikkejä.
Tällainen yleinen tapa on ollut maassamme.

[Josefina]

Meillä oli tässä taannoin seurakuntailta jossa sivuttiin näitä naisten ja miesten koristautumisia. Puhujaveli sanoi, että ei nämä ulkoiset kaunistautumiset ole uskomisen esteenä. Hän myös kertoi, että raamattu ei missään kohdassa kiellä korujen tai hiusten laittoa. Eräs sisar rohkaistui kysymään, että onko hän edelleenkin oikein uskomassa kun on hieman sävyttänyt harmaita hiuksiaan ruskeaksi. Hänelle saarnattiin rakkaudessa, että tietenkin on oikein uskomassa. Minusta on ihanaa, että näistä asioista keskustellaan siioneissa jumalan lasten keskuudessa. Tämä sisaren keskustelu tapahtui väliajalla kahvipöydässä.

[weha]

Josefina, käsitykseni mukaan nyt onkin puhuttu Jumalan seurakunnan tavasta ja Jumalan seurakunnan neuvoista.