jtm kirjoitti:hepa kirjoitti:Ihminen joka kannattaa homoliittoja , ei usko raamatun mukaisesti ja hänen uskonsa on turha jos ei tee parannusta. Näin myös avioerojen suhteen. Ilmestyskirjan mukaan Jeesus kehotti seurakunnan sananpalvelijoita parannukseen joiden keskellä oli hyväksytty tällaisia opetuksia.
Ehkäpä lapsikaste on peräisin apostoliselta ajalta peräisin koska kaikki vanhat kirkkokunnat opettavat niin. Ja Jeesushan sanoi että lapset uskovat. Tässä(kin) asiassa helluntailaiset uskovat raamatun vastaisesti.
Lapsikasteesta ei ole yhtään viitettä apostoliselta ajalta. Se tuli käyttöön siinä vaiheessa, kun kristinusko haluttiin liittoon maallisen vallan kanssa ja toisaalta kirkon valtaa pönkittää. Sopisi lukea Raamattua. Missään kohtaa siellä ei puhuta vauvakasteesta. Meitä on ankarasti kielletty lisäämästä mitään Jumalan Sanaan, samoin ottamasta pois.
Puhuessaan "näistä pienistä, jotka uskovat", Jeesus ei varmasti puhunut vauvasta. Eihän vauva voi suullaan tunnustaa Jeesusta Herraksi. Vauvat ja ei-tiedostavassa iässä olevat lapset ovat taivaskelpoisia sellaisinaan, mutta eivät kastekelpoisia, ennenkuin on omakohtaisesti taivastie valittu (tai teidän kielellänne parannuksen armo saatu, samasta tässä on kyse.)
jtm kirjoitti:Lapsikasteesta ei ole yhtään viitettä apostoliselta ajalta.
jtm kirjoitti:Puhuessaan "näistä pienistä, jotka uskovat", Jeesus ei varmasti puhunut vauvasta.

jtm kirjoitti:Nimi SRK:n tai jonkun srk:n rekisterissä ei taivaspaikkaa tuo, vaan usko Jeesukseen Kristukseen lihaksitulleena Jumalan Poikana ja henkilökohtaisena vapahtajana.
Useiden yli 15-vuotiaiden vl:ten nimi löytyy kyllä jonkin SRK:n jäsenyhdistyksen jäsenrekisteristä, mutta ei läheskään kaikkien. Toisaalta, on rauhanyhdistysten jäseninä varmasti sellaisiakin, jotka eivät sydämestään usko.jtm kirjoitti:Kiinassakin tällä hetkellä 100 - 150 miljoonaa elävää uskovaa, jotka eivät ole tosiaankaan käyneen vl:ien synninpäästöavainten kautta, kas kun sellaisia ei Raamatussa ole.
jtm kirjoitti:Nimi SRK:n tai jonkun srk:n rekisterissä ei taivaspaikkaa tuo, vaan usko Jeesukseen Kristukseen lihaksitulleena Jumalan Poikana ja henkilökohtaisena vapahtajana.
Jani_S kirjoitti:On paljon hengellisiä, jotka elävät täysin maailmallisesti, tosin törkeitä syntejä ainakin julkisuudessa vältellen, ja jotka perustavat pelastuksensa juuri siihen että he uskovat Jeesukseen.
Martti Luther: Huonepostilla, s.332 (Pääsiäispäivä) kirjoitti:Ei siis muuta puutu kuin että laskemme levolle päämme ja pääsemme hautaan, sitten ruumiimmekin on nouseva iankaikkiseen elämään, sekin synnittömänä, puhtaana ja pyhänä, vaikka me nyt vielä olemme yhtä heikot ja syntiset kuin muutkin ihmiset, sillä erotuksella kuitenkin, että me Pyhän Hengen avulla kartamme lihallisia himoja ja vältämme törkeitä syntejä. Vaikka näet kristitykin joskus lankeavat syntiin, he eivät jää synneissänsä olemaan, vaan totisen parannuksen kautta nousevat jälleen ja saavat uskolla kaikki syntinsä anteeksi.
O.M kirjoitti:jtm kirjoitti:Lapsikasteesta ei ole yhtään viitettä apostoliselta ajalta.
Tuo on suosittu väite aikuiskastajien keskuudessa, mutta kristillinen perinne ja historiantutkimus osoittavat käsittääkseni ihan muuta.
"Perheeseen laskettiin kuuluvaksi isä, äiti, lapset, kodissa asuvat sukulaiset ja palveluskunta (Ignatiuksen kirje smyrnalaisille 13:1)
Sanojen ”koko” tai ”kaikki” käyttäminen merkitsi, ettei ketään perhekuntaan kuuluvaa jätetty kasteen ulkopuolelle. Luukas ja Paavali eivät olisi puhuneet perheiden kastamisesta, jos kysymys olisi ollut ainoastaan aikuisten kastamisesta. Kirkkoisä Irenaeus (k. n. 200) lausui lähes kaksi vuosituhatta sitten raamatulliset sanat:
”Kristus tuli pelastamaan kaikkia, sanon minä, jotka hänen kauttaan uudesti synnytetään Jumalalle, imeväisiä, lapsia. pieniä lapsia, nuorukaisia ja vanhuksia.
Imeväiskastetta on pidetty kristittyjen lasten ainoana oikeana muotona jo ennen neljättä vuosisataa.
Noin vuodesta 365 lähtien kaikissa kristillisissä kirkoissa vastasyntyneiden kastaminen on ollut kiinteä käytäntö, jota on perusteltu apostolisena tapana.
Augustinus (354-430) kirjoitti, että lapsikaste on apostoleilta peritty ja kirkon käytäntö. Kirkkoisä Origenes, joka oli syntynyt vuonna 185, todisti silloisessa kristikunnassa laajasti matkustaneena, että kirkko oli saanut apostoleilta tavan kastaa lapset. Hänet itsensä oli kastettu kohta hänen syntymänsä jälkeen. Hänen isänsä, isoisänsä ja isoisän isä olivat kristittyjä. Viimeksi mainitun on laskettu eläneen noin kaksikymmentä vuotta samanaikaisesti kuin apostoli Johannes.
Todettakoon vielä, että Italiasta ja Galliasta vuosilta 200-300 peräisin olevat kristittyjen hautakirjoitukset kertovat kastettujen lasten kuolemasta. Kauniina esimerkkinä tällaisesta otettakoon hautakirjoitus noin vuodelta 200: ”Eutychianukselle, suloiselle pojalle omisti (tämän haudan ja muistokiven) isä Eutychus. Hän eli 1v2kk4pv Jumalan palvelija (hän oli).”
Jumalan palvelija tarkoitti kastettua."jtm kirjoitti:Puhuessaan "näistä pienistä, jotka uskovat", Jeesus ei varmasti puhunut vauvasta.
Asiayhteyden vuoksi väitettäsi on vaikeaa uskoa todeksi, Matt. 18:
"1 Sillä hetkellä tulivat opetuslapset Jesuksen tykö, sanoen: kuka siis on suurin taivaan valtakunnassa?
2 Ja Jesus kutsui tykönsä lapsen, ja asetti sen heidän keskellensä,
3 Ja sanoi: totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule niinkuin lapset, niin ette suinkaan tule sisälle taivaan valtakuntaan.
4 Sentähden joka itsensä alentaa niinkuin tämä lapsi, se on suurin taivaan valtakunnassa.
5 Ja joka holhoo senkaltaisen lapsen minun nimeeni, hän holhoo minun.
6 Mutta joka pahentaa yhden näistä pienimmistä, jotka uskovat minun päälleni, parempi hänen olis, että myllyn kivi ripustettaisiin hänen kaulaansa, ja hän upotettaisiin meren syvyyteen."
Jani_S kirjoitti:jtm kirjoitti:Sylivauvan uskoa vain nyt ei ole kukaan päässyt todistamaan. Eikä Raamatussa sellaista sanota.
Järkyttävää harhaopetusta, josta ilmenee täydellinen Jumalasta erossa oleminen ja hänen luomistyönsä kiroaminen. Tämän käsityksen mukaan Jumala luo ihmisiä suoraan kadotukseen. Näin opettaa sielunvihollinen palvelijoidensa suulla.
jtm kirjoitti:tulen taivaassa olemaan yhdessä kanssasi, veli rakas! Varaudu siihen, että siellä yhdessä kanssasi Herraa ylistämme, kun maallisten uskonsuuntien rajat siellä täydellisyydessä on poistettu.
jtm kirjoitti:Niin paksua on veljeni puhe, että pistää ihan henkeä haukkomaan.
Jay kirjoitti:jtm kirjoitti:Niin paksua on veljeni puhe, että pistää ihan henkeä haukkomaan.
Seurakunnan keskinäisestä rakkaudesta ja yksimielisyydestä Raamattu kertoo monessakin kohtaa.
Joh. 13
34 Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut-että tekin niin rakastatte toisianne.
35 Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
Room. 15
5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,
6 niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte Jumalaa ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen isää.
7 Hoivatkaa sentähden toinen toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.
jtm kirjoitti: (maailmassa on kuitenkin eri protestanttisissa suunnissa useita satoja miljoonia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia, vaikka tyylejä ja tapoja on monenlaisia, eikä kaikísta tarvitse pitää);
1992: Job.33 kirjoitti:23 Ehkä hänen vierellään on silloin enkeli,
puolestapuhuja, yksi tuhansista,
niistä, jotka ilmoittavat ihmisille,
mikä on oikein.
24 Ehkä Jumala armahtaa häntä ja sanoo enkelille:
"Vapauta hänet vaipumasta hautaan,
olen saanut hänestä lunnaat!"
1992: 1.Kun.19 kirjoitti:18 Vain seitsemäntuhatta minä jätän jäljelle Israeliin, kaikki ne, joiden polvet eivät ole notkistuneet Baalin edessä ja joiden suu ei ole Baalia suudellut."
jtm kirjoitti:MItäkö hain täältä? En tiedä, kannattaako täältä hakea mitään. Minusta on mielenkiintoista keskustella veljien ja sisarten kanssa, mutta minua harmittaa se, että rikotaan niin selkeästi Jumalan käskyä tai oikeastaan kieltoa "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi". Siksi puutuin tähän keskusteluun, koska arvasin, että taas kerran ruvetaan väittämään muista uskonsuunnista, että
- ne muka suvaitsevat syntiä teitä enemmän
- ne muka opettaisivat teoista vanhurskaaksi tulemista
- ne muka olisivat hurmahenkisiä
- ne muka tekisivät väärin kastaessaan uskovia (huom. ei aikuisia) upottamalla (kreikan sana baptizoo on upottamista kokonaan veden alle)
- ja pahimmillaan vielä ollaan lausumassa kadotustuomiota, mikä ei ole kenenkään uskovan vallassa; on valta sanoa vain Sanan perusteella, että se joka uskoo ja kastetaan, pelastuu, mutta joka ei usko, joutuu kadotukseen; kenenkään itseään ainoana Jumalan valtakuntana pitävien prosedyyrien mukaan ei todellakaan tämän uskoontulon tarvitse tapahtua (maailmassa on kuitenkin eri protestanttisissa suunnissa useita satoja miljoonia uudestisyntyneitä Jumalan lapsia, vaikka tyylejä ja tapoja on monenlaisia, eikä kaikísta tarvitse pitää); teidän oma oppi-isänne Lars Laevi ei opettanut koskaan Jumalan valtakunnan rajoittumista niihin, jotka kåyttävät lestadiolaisten sitomis- ja päästöavaimia
- nämä vain ovat tosiasioita, eikä näille voi mitään; toivon vain, että edes joku vaivautuisi rukoilemaan Jumalaa avaamaan Sanasta totuuden sen suhteen, että suurin osa taivastien kulkijoista on aivan muita kuin vl-iä (niin paljon kuin heitä/teitä arvostankin joissain asioissa); tiedän, että yksilöitä teikäläisissäkin on, jotka ovat tämän ymmärtäneet (vaikka hekin toisten äkkiväärempien läsnäollessa eivät sitä ehkä näytä)
- kummallista on, jos pelätään keskustelua asioista!
jtm kirjoitti:MItäkö hain täältä?
jtm kirjoitti:En tiedä, kannattaako täältä hakea mitään. Minusta on mielenkiintoista keskustella veljien ja sisarten kanssa, mutta minua harmittaa se, että rikotaan niin selkeästi Jumalan käskyä tai oikeastaan kieltoa "Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi". Siksi puutuin tähän keskusteluun, koska arvasin, että taas kerran ruvetaan väittämään muista uskonsuunnista, että
- ne muka suvaitsevat syntiä teitä enemmän
jtm kirjoitti:- ne muka opettaisivat teoista vanhurskaaksi tulemista
jtm kirjoitti:- ne muka olisivat hurmahenkisiä
jtm kirjoitti:- ne muka tekisivät väärin kastaessaan uskovia (huom. ei aikuisia) upottamalla (kreikan sana baptizoo on upottamista kokonaan veden alle)
jtm kirjoitti:- ja pahimmillaan vielä ollaan lausumassa kadotustuomiota, mikä ei ole kenenkään uskovan vallassa;
jtm kirjoitti:teidän oma oppi-isänne Lars Laevi ei opettanut koskaan Jumalan valtakunnan rajoittumista niihin, jotka kåyttävät lestadiolaisten sitomis- ja päästöavaimia
Sylivauvan uskoa vain nyt ei ole kukaan päässyt todistamaan. Eikä Raamatussa sellaista sanota.
Jtm : ”Alaikärajaa ei siellä sanota, mutta ainakin niin vanha tulee olla, että osaa itse tuntea synnintuntoa, tehdä parannuksen ja ottaa kasteen sen merkkinä, että haluaa seurata Jeesusta.”
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa