O.M kirjoitti:Kiitos vastauksestasi. En ole perehtynyt Ireneuksen kastekäsitykseen enkä siksi uskalla sanoa siitä juuta enkä jaata. Myöskään Ireneuksen uskosta en sano mitään; se aihe vaatisi laajaa perehtyneisyyttä. Lutherin kastekäsitykseen sijaan olen kohtuudella perehtynyt ja pidän edustamaasi tulkintaa hänen kastekäsityksestään vääränä. Luet Lutheria saadaksesi kasteesta "pelastusautomaatin". Tampereen piispa Matti Repo esitteli vastaavaa kastekäsitystä toissa kesänä suviseuroissa. Hän sanoi vapaasti muistellen jotenkin näin: sinun ei tarvitse tulla uskoon, riittää kun vain muistelet kastettasi. Samassa puheessa Repo vakuutteli tunnustuskirjoja lainaten lasten syntyvän vailla minkäänlaista jumalanpelkoa. Voi hirveää, millaista eksytystä ja valhesaarnaa! Inhimillisesti katsoen viattomia lapsia ollaan mielellään ja kevytmielisesti tyrkkäämässä kadotukseen, mutta samaan aikaan vakuutellaan ryöttäsynneissä elävillekin, ettei parannus ole tarpeen, jos vain muistat kastettasi. Lapset varmaan syntyvät lihansa puolelta vailla minkäänlaista jumalanpelkoa, koska he eivät lapsena osaa vielä pelätä Jumalaa, luottavat vain Hänen hoivaansa. Terve jumalanpelko kehittynee vasta myöhemmin, kun tekosyntien tähden ihminen alkaa aiheellisesti pelätä oikeudenmukaista rangaistusta synneistä. Syvimmiltään uskon Lutherin kastekäsityksen olleen sama mikä ilmenee myöhemmin herrnhutilaisvaikutteisessa lukijaisuudessa ja sitä kautta Laestadiuksella. Uskon Ilpon jakavan tämän saman kastekäsityksen kuin Luther ja Laestadius, kuten minäkin.
O.M, sinä itse lainasit varhaisen kirkkoisän tekstiä valikoiden. Tosiasiassa, se oli kuitenkin sinun oppia vastaan. Aivan samoin opettaa myös uskonpuhdistajamme, vaikka aivan muuta väität. Tämä käy ilmi jo kastekaavasta, mitä Luther käytti.
Tässä on vähän dogmaattisempaa poljentoa asiaan ja minusta tämä selvittää tässä esille nousseet kysymykset hyvin:
""Aikojen varrella on kastetta toimitettaessa tullut käytäntöön useitakin tapoja, joiden tarkoituksena on selittää ja kuvata kasteen olemusta ja vaikutusta (vrt. Luther, St. L. X, 2138; W.A. 12, 47 s.). C. F. W. Walther luettelee näitä eri tapoja seuraavasti: 1. perisynnistä muistuttaminen; 2. nimen antaminen; 3. niin sanottu pieni eksorsismi; 4. ristinmerkki; 5. rukouksia ja siunaus; 6. suuri eksorsismi; 7. evankeliumin, Mark. 10:13 - 16, lukeminen; 8. kätten päällepaneminen; 9. Isä meidän -rukous; 10. Perkeleestä luopuminen ja uskontunnustus; 11. kasteentodistajien (kummien) käyttäminen; 12. kastemekkoon pukeminen; 13. siunauksen antaminen (Pastorale, s. 130 ss.). Nämä tavat kuuluvat ehdonvallan asioiden piiriin, eikä kasteen pätevyys niin muodoin riipu lainkaan siitä, vaikka joitakin näistä tai kaikkiakaan olosuhteista johtuen ei käytäntöön sovellettaisi. Toisaalta ei kastetta toimitettaessa noudatettavia tapoja pitäisi, koska kaste on julkinen toimitus, jättää yksityisen mielivallan, ei myöskään seurakunnanpaimenen varaan. Tämä oikeus kuuluu ainoastaan seurakunnalle (vrt. Yksim. Ohje, M. 698, 9; suom. 551). Samalla on itsestään selvää, että yksityiset paikallisseurakunnat, mikäli suinkin mahdollista, halusta noudattavat yhdenmukaista käytäntöä toisten oikeaa uskoa tunnustavien seurakuntien kanssa, sekä antaakseen ulkonaisenkin todisteen opinyhteydestä että välttääkseen seurakunnasta toiseen muuttavien jäsenten hämääntymistä.
Mitä näihin eri kastetapoihin tulee, sallittakoon tässä vielä niistä huomauttaa seuraavaa. Perisynnistä muistuttamisen tarkoituksena on viitata kasteen välttämättömyyteen, koska me kaikki Aadamista alkaen olemme synnissä siinneet ja syntyneet. Kasteeseen liitetty nimen antaminen taas muistuttaa siitä, että kastetulla kasteessaan on armonlupaus, joka on liitetty hänen nimeensä ja näin annettu hänelle omakohtaiseksi ja koko elämän ajan voimassa olevaksi. Eksorsismin aiheena ei ole suinkaan se, että lapsi muka olisi ruumiillisesti riivaajan vallassa, vaan hengellinen vankeus Perkeleen valtakunnassa, josta kaste aikaansaa vapautuksen (Ef. 2:1 ss.). Kasteentodistajien käyttäminen on erittäin tärkeää, sillä heidän ei tule ainoastaan rukoilla lapsen puolesta, vaan myös kasvattaa lapsi oikeaan uskoon, jos hän joutuisi varhain menettämään vanhempansa. Sen tähden kasteentodistajiksi on hyväksyttävä vain oikeauskoisia ihmisiä. Muunuskoiset voivat olla vain tapahtuman todistajina. Perkeleestä luopuminen ja uskontunnustus ilmentävät sitä kasteen vaikutusta, että lapsi kasteen kautta siirretään Perkeleen valtakunnasta Kristuksen valtakuntaan. Koska tämä voi tapahtua vain siten, että lapsella kasteessa on oma usko, tehdään uskoa koskeva kysymys lapselle kasteentodistajien vastatessa lapsen puolesta.
Tällöin tietysti pidetään varmana tosiasiana sitä, että lapsella kastettaessa on usko itsellään ja ettei häntä kasteta esimerkiksi kasteentodistajien tai kristillisen kirkon tai edes oman tulevan uskonsa varassa. Joka kohdassa on pidettävä kiinni siitä, että lapsella itsellään on usko. Kaikki sellainen oppi, jonka mukaan kasteen siunaus muka tulee lapsen osaksi ilman, että usko olisi lapsen puolelta käsillä vastaanottamisen välineenä, kuuluu kristinuskon ulkopuolelle (vrt. Apologia, M. 204,18 ss.; suom. 187)."
Franz Pieper, Kristillinen Dogmatiikka, SLEY 1995, s. 478-479, .