Osoittamasi kohdassa on lähdeviite teokseen: "17 Hänen teoksensa De aucharistia et paenitentia sive de confessione käsittelee tätä aihetta."
Pitää ottaa huomioon heti alkuun, että Wycliffe käsittää teoksessa "De Eucharistia et Pœnitentia"
erityisesti tuota katolisen kirkon 'rippituolia', jonka Paavi Innocentius III (toimi paavina: 1198 - 1216)
loi. Wycliffen argumentti on järeä: kirkko pärjäsi ilman tuota rippikäytäntöä, että papille
mentiin yksityisesti ripittäytymään rippituoliin ennen tuotakin aikaa (tai jos ei pärjännyt, kaikki
Kristuksen jälkeen aina vuoteen ~ 1198 olisivat olleet jumalattomia).
Parannuksen määritelmä:
To define it seems difficult, for it is said that penitence hath three parts, like a harp, namely, contrition of heart, confession with the mouth, and satisfaction by deeds—and its genus, accordingly, is not easily specified, these three things being diverse in genus.
Sen määrittäminen näyttää vaikealta, koska on sanottu että parannuksessa/katumuksessa (ks. Wycliffe:n raamatunkäännös ko. sanasta,
yleensä petinence = katumus) on kolme osaa, kuin harpussa, nimittäin
katumus, tunnustaminen suulla ja
töiden jälkeen tyytyväisyys (rippipappille meno rippituoliin).
Tätä kolmatta tapaa Wycliffe arvostelee, mutta kuitenkin kauniisti, ja toteaakin siitä
hyviä ja huonoja puolia. Teoksessa De Eucharistia et Pœnitentia kerrotaan mm. seuraavaa:
- Rippituolipappi ei välttämättä ole kelvollinen (kun ajattelivat, että Paavin joukot olivat antikristuksen
sotajoukkoja, on huolenaihe varsin oikea)
Yhden silmiinpistävän kommentin Wycliffe toki teki:
"Confession is made up of this feeling, and of oral utterance made to God alone."
Tunnustaminen tehdään tältä pohjalta (synnin tunnosta), ja
suullisella ilmauksella
Jumalalle yksin.
Mutta koska konteksti pyörii tuon Innocent III:n kehittämän rippituolikäytännön
ympärillä, ja toki ei Wycliffe:ltä varmaan jäänyt huomaamatta että Jumala kuulee
ajatuksetkin, ei tuo suullinen tunnustaminen ole tarkoitettu varmaankaan Jumalalle
suoraan, vaan ihmisen kautta, koska se on suullinen tunnustus.
Indeed, he made a truthful statement as he had never denied the value of confession
and considered the admission of sins a necessary component of penance.
Todellakin, hän teki totuudellisen ilmauksen että hän ei koskaan kieltänyt
(syntien) tunnustamisen arvoa ja piti syntien tunnustamista tarpeellisena
katumuksen (parannuksen teon) komponenttina.
Lollardid inspiroituvat Wycliffen aikana, ja ajattelivat, että on kätevämpää
tunnustaa synnit uskonveljelleen kun roomalaiskatoliselle rippipapille.
Lähteet:
http://quod.lib.umich.edu/c/cme/AEH6713 ... w=fulltexthttp://www.brrp.org/proceedings/brrp5a/kejr.pdfhttp://www.scrollpublishing.com/store/W ... ences.htmlhttp://www.biblicalstudies.org.uk/pdf/c ... 04_317.pdfViimeiseksi: De Eucharistia et Pœnitentia:n kirjoittajasta ei liene edes varmuutta.
Useita teoksia pulpahti julkisuuteen Wycliffen kuoleman jälkeen, nimettöminä,
ja useita pidetään hänen tuotoksina.
